Myymättä jäänyt uudiskohde

mutsus mutsus

Rakensin asuntoalueelle talon, jossa olemme asuneet noin 3 vuotta. Jo tuolloin ihmettelimme erästä alueella olevaa taloa, joka näytti siltä että olisi jäänyt hommat kesken.

Nyt kolmen vuoden jälkeen, talo on edelleen samassa vaiheessa. Talli puuttuu ja piha täysin kesken, rakennusjätettä siellä täällä, ja varsinainen päärakennus muuten valmis paitsi että on maalaamatta. Kohde on ollut myynnissä monta vuotta, ja on edelleen. Myynti-ilmoituksessa lukee että kohde on valmistumaisillaan, ja että ostajalla on vielä mahdollisuus vaikuttaa mm. pihaan joka tehdään valmiiksi. Joku tiesi myös, että kohde on myyntitalo, ja että projekti jäänyt kesken jostain tuntemattomasta syystä.

Lämmitys ja ilmanvaihto tuolla on, joten ei kai siinä periaatteessa mitään. Mutta kyllä olen miettinyt varsinkin tuota ulkopintaa, että mahtaakohan mennä huonoksi kun ei ole maalia lautaverhoilussa. Rännejä ei putsaa kukaan, iv-koneen suodattimia ei vaihda kukaan, vesi seisoo putkistossa, hiiret saa mellastaa rauhassa, jne jne.

Kauankohan talo pysyy ns priimakunnossa, kun siellä ei asuta moneen vuoteen, eikä sitä käy kukaan huoltamassa? Voiko käydä jopa niin, että talo jää ns kummitustaloksi, jos aikaa vielä kuluu muutama vuosi lisää, eikä edistystä tapahdu? Pihassa kasvaa jo tänä kesänä heinä varmaan metrin korkeudella, seiniä hipoen. Mitkä on esim rajanaapurin oikeudet, tai siis haitta, kun viereisellä tontilla on asumaton rakennus, jonka piha kasvaa heinää, ja rakennusjätettä on siellä ja täällä? JA ollaan kuitenkin kaava-alueella.

Toisaalta, mistä sitä tietää vaikka se yhtäkkiä menisi kaupaksi. Mutta kyllä heinää kasvava piha on melkoinen karkoite, kun puhutaan uudiskohteesta. Ja ollaan kuitenkin kaava-alueella. Iso puheenaihe tuo ainakin on, jokainen lähiasukas ihmettelee aina asiaa, ja kaikenlaisia näkökulmia on tullut esille. Luulen kuitenkin, että yli 3 vuotta myymätön talo, on jo melkoinen myyntieste sellaisenaan.

Tavallaan surullista, myös sille joka joutuu asumaan tuon vieressä. Kuka tällaisesta on loppujen lopuksi vastuussa, jos ostajia ei löydy, eikä rakentaja pysty tekemään hommaa loppuun, esim rahapulan tms takia? Onko vastuussa loppujen lopuksi kukaan, ja kohde jää kummitustaloksi? Kyllä se luonto valtaa talon kuin talon, jos ei siellä ihmisiä asustele. Onko esim 5 vuotta tyhjillään olleen uudiskohteen ostaminen jo riski sinänsä, kun ei tiedä mitä siellä on tapahtunut pitkien talvien aikana.

Niin, ja jotta pysytään aihepiirissä, niin kohteen hinta oli lähes 300-tonnia, eli ei joka nuorenparin ostettavissa.

Tjaa, kesää kohti...

1

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10+7

      Kaiken saa myytyä, kunhan hinta on kohdallaan. Tässä kohteessa hinta ei siis ole kohdallaan. Kohteen omistajalla saattaa olla pätäkkää sen verran, että ei edes kiinnosta myydä. Tai sitten on sairastunut vakavasti. Tai kuollut. Ehkä julistettu holhottavaksi. Mistä sitä tietää? Kunnan voi joka tapauksessa usuttaa laittamaan kohteelle uhkasakon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe