Miesten odotukset pelottavia

sinkkunainen

Olen lukenut näitä juttuja tältä palstalta ja monesta muustakin paikasta ja nyt täytyy rehellisesti sanottuna myöntää, että huolestuttavan monen miehen odotukset naiselle ja parisuhteelle ovat todella epärealistisia ja suoraan sanottuna pelottavia.

Ja se epärealistisuus ja pelottavuus tulee siitä, että ainakin näiden juttujen perusteella miehet tuntuu odottavan naiselta lähestulkoon täydellisyyttä. Että naisen pitäisi tuosta noin vaan tehdä miehen elämästä täydellistä, parantaa itsetunto-ongelmat ja kaikki muu mahdollinen mikä miestä henkisesti ja fyysisesti vaivaa ja kaikkea muuta sellaista.

Ja voin rehellisesti sanoa, että kukaan nainen ei pysty sellaiseen. Ei meistä kukaan ole niin täydellinen, että pystyisi tekemään kenenkään toisen ihmisen elämästä täydellistä ja poistamaan kaikki mahdolliset ongelmat.

Ja entä sitten, kun tulee se hetki, jolloin se nainen tarvitsee sitä tukea ja apua.
Pystyykö mies silloin antamaan sitä apuaan ?

86

1112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ytm27

      Ei kannata internetin juttuja niin vakavasti ottaa. Tämäkin palsta on lähinnä kaikista häiriintyneimpien tapausten trollauskeskittymä.

      • Nimimerkki-Erkki87

        Naisethan EI VAADI täydellisyyttä :P...

      • realistinen palsta

        Tämä palsta on hyvä erityisesti siksi kun täältä saa naisettomat ja erityisesti siis vielä p/s-kokemattomat naisettomat miehet oikean käsityksen siitä mitä naiset ja myöskin näitä naisia nussittavanaan pitävät miehet heistä oikeasti ajattelevat.

      • what !?!

        Näköjään! Sivuille satuin eksymään ja nopeasti tosta kelasin (en jaksanut edes kaikkea lukeaa) ja hyvä ettei oksu tullu. Ihan sairasta tekstiä. Jos toisesta (sukupuolesta tai ihmisestä) noin ajattelee niin ehkä on parasta pysyä näillä SINKKUsivuilla. Ihan sekopäistä porukkaa.

    • suomihuora=15nussima

      Ei naisen tarvitse olla kuin kaunis ja käyttämätön.

      Onko nämä nyt sitten muka liikaa vaadittuja asioita olla syömättä liikaa ja nussituttamata itsestään lutkaa?

      • Mistä lähtien hoikka on ollut kauniin synonyymi? Ei pärstäkerrointaan voi laihduttamalla muuttaa, korkeintaan kasvot voi saada siten vähän kapeammiksi (tosin luonnostaan pyöreäkasvoisilla ne saattavat hoikkanakin pysyä sinänsä pyöreinä, vaikka mahdollisesti kertyneet poskipussit yms. löysyys naamasta laihduttaessa lähtisivätkin), mutta peruskasvonpiirteitä ei voi kauniiksi muuttaa pelkästään laihduttamalla. Laihdutus toimii "kaunistavalla" tavalla vain niihin naisiin, jotka ovat periaatteessa lähtökohtaisesti kauniita, mutta ovat vaan päästäneet itsensä syystä tai toisesta sairaalloisen lihaviksi. Jos sulla on jykevä leuka ja iso nenä, ne pysyvät, olitpa sitten lihava tai hoikka.

        Joko siis tarkoitit pikemminkin "ei naisen tarvitse olla kuin kauniskroppainen/hoikka ja käyttämätön" tai jos todella tarkoitit kauneutta ylipäänsä (mikä useimpien ihmisten käsityksissä tarkoittaa ennen kaikkea kasvoja) niin sitten olet sotkenut laihduttamisen asiaan ihan suotta. Kauniin KROPAN voi aina saada laihduttamalla, mutta laihdutus ei takaa YLEISTÄ kauneutta = kauniita kasvoja. Olen ollut koko ikäni BMI 20-21, joskus muutaman vuoden myös 19, eikä se ole silti yksissään tehnyt kasvoistani kauniita vaan tylsän tavalliset.

      • ätmi
        marianne89 kirjoitti:

        Mistä lähtien hoikka on ollut kauniin synonyymi? Ei pärstäkerrointaan voi laihduttamalla muuttaa, korkeintaan kasvot voi saada siten vähän kapeammiksi (tosin luonnostaan pyöreäkasvoisilla ne saattavat hoikkanakin pysyä sinänsä pyöreinä, vaikka mahdollisesti kertyneet poskipussit yms. löysyys naamasta laihduttaessa lähtisivätkin), mutta peruskasvonpiirteitä ei voi kauniiksi muuttaa pelkästään laihduttamalla. Laihdutus toimii "kaunistavalla" tavalla vain niihin naisiin, jotka ovat periaatteessa lähtökohtaisesti kauniita, mutta ovat vaan päästäneet itsensä syystä tai toisesta sairaalloisen lihaviksi. Jos sulla on jykevä leuka ja iso nenä, ne pysyvät, olitpa sitten lihava tai hoikka.

        No olipas taas tärkeä tietoisku sinulta. "Minä minä minä Marianne89 sitä sitä sitä"...

      • ätmi kirjoitti:

        No olipas taas tärkeä tietoisku sinulta. "Minä minä minä Marianne89 sitä sitä sitä"...

        Pointti oli, että on turha väittää että hoikka = automaattisesti kaunis. Se että sanoo haluavansa kauniin naisen on ihan eri asia kuin haluta hoikka nainen, vaikka tiedänkin ettei sairaalloinen ylipaino. Mutta ei se hoikkakaan nainen automaattisesti kaunis ole.

        Enkä ymmärrä mitä minä minää tuossa nyt on. Nimenomaan en väittänyt olevani kaunis, annoin vaan esimerkin nimenomaan siitä kuinka hoikkuus EI automaattisesti tee kauniiksi tai edes halutuksi. Yleensä ne esimerkit mielipiteilleen kaivetaan joko omasta tai tuttavien elämästä, koska on aika vaikea käyttää esimerkkinä jotain "tänään kadulla vastaantullutta kuka lieneekään sitten onkaan" josta ei käytännössä tiedä juuri mitään. Kyllähän naisasialuuserikin puhuu päivittäin nimenomaan itsestään ja omasta elämästään, ilman että oltaisiin hänelle sanomassa mistään "minä minä" -asenteesta... Mielestäni on myös korrektimpaa ainakin ulkonäköön liittyvissä mielipiteissä (ja tuossahan oli kyse siitä, kuinka hoikka ei ole automaattisesti kaunis eli negatiivista tekstiä pärstästä) käyttää esimerkkinä lähinnä itseään tai sitten julkkiksia. Mutta ai niin, minähän unohdin, palstan henki on se että tänne linkkaillaan tuntemattomien tavisihmisten kuvia ja sitten arvostellaan varsin suorasanaisesti julkisesti koko Suomelle avoimella palstalla...

      • marianne89 kirjoitti:

        "vaikka tiedänkin ettei sairaalloinen ylipaino" tämän piti jatkua, ettei sairaalloinen ylipaino kaunista ole.

      • ....................

        Kyllä se menee käytännössä niin sukupuolesta riippumatta, että mitä hoikempi, sitä parempi. Sulkien pois anorektisen laihat ja luisevat. Laihuus yleensä kaunistaa tai tekee ainakin kropasta seksikkäämmän.

      • .................... kirjoitti:

        Mielestäni tässä ajattelutavassa vain jätetään ne kasvonpiirteet pois, esimerkiksi nenän koko, leuan jykevyys/sirous, silmien muoto yms. voivat vaihdella paljonkin ja vaikuttaa myös ratkaisevasti kasvojen ns. "viehättävyyteen" ja siksi vähän ihmettelin kauniin kropan samaistamista kokonaiskauneuteen. Ei sillä, hyvä sinänsä tietää että niitäkin ihmisiä riittää joille pelkkä kroppa on riittävä eikä kasvojen tarvitse erottua joukosta edukseen - mielestäni se onkin sinänsä inhimillisempää, koska kasvonpiirteilleenhän ei kukaan mitään voi, kroppaansa sen sijaan voi (poislukien ne, joilla ylipaino johtuu sairaudesta) vaikuttaa.

        Vielä pari vuotta sitten näin erään tutkimuksen, jonka mukaan miehet halusivat pitkään parisuhteeseen haettavalta naiselta ennemmin kauniit kasvot kuin seksikkään kropan (ei siis tarkoita etteivätkö ihannetapauksessa haluaisi molempia, mutta siis tutkimuksessa oli kyse siitä jos olisi mahdollista valita näistä kahdesta vain toinen ominaisuus, niin kumman he silloin valitsisivat) mutta rumempikasvoisen vaihtoehdon, ja se hyvä kroppa taas oli etusijalla pelkkää seksipartneria valittaessa.

      • hehhehhehhe

        Siis jos nainen antaa kymmenelle eri miehelle pillua niin hän löystyy vai? Sitten kun olet itse pannut samaa naista kymmenen kertaa niin se ei löysty vai? Vitun tyhmä trolli oot.

      • Kokonaisuus merkkaa
        marianne89 kirjoitti:

        Mistä lähtien hoikka on ollut kauniin synonyymi? Ei pärstäkerrointaan voi laihduttamalla muuttaa, korkeintaan kasvot voi saada siten vähän kapeammiksi (tosin luonnostaan pyöreäkasvoisilla ne saattavat hoikkanakin pysyä sinänsä pyöreinä, vaikka mahdollisesti kertyneet poskipussit yms. löysyys naamasta laihduttaessa lähtisivätkin), mutta peruskasvonpiirteitä ei voi kauniiksi muuttaa pelkästään laihduttamalla. Laihdutus toimii "kaunistavalla" tavalla vain niihin naisiin, jotka ovat periaatteessa lähtökohtaisesti kauniita, mutta ovat vaan päästäneet itsensä syystä tai toisesta sairaalloisen lihaviksi. Jos sulla on jykevä leuka ja iso nenä, ne pysyvät, olitpa sitten lihava tai hoikka.

        Joko siis tarkoitit pikemminkin "ei naisen tarvitse olla kuin kauniskroppainen/hoikka ja käyttämätön" tai jos todella tarkoitit kauneutta ylipäänsä (mikä useimpien ihmisten käsityksissä tarkoittaa ennen kaikkea kasvoja) niin sitten olet sotkenut laihduttamisen asiaan ihan suotta. Kauniin KROPAN voi aina saada laihduttamalla, mutta laihdutus ei takaa YLEISTÄ kauneutta = kauniita kasvoja. Olen ollut koko ikäni BMI 20-21, joskus muutaman vuoden myös 19, eikä se ole silti yksissään tehnyt kasvoistani kauniita vaan tylsän tavalliset.

        Nuo mainitsemasi piirteet eli jykevä leuka ja iso nenä eivät tee naisesta rumaa kuten ei mitkään muutkaan yksittäiset piirteet. Tiedän monia hyvännäköisiä naisia joilla on kasvoissa maskuliinisia piirteitä. Mutta tuosta olen samaa mieltä että jos ei ole lähtökohtaisesti kaunis kasvoistaan, niin ei naama painoa pudottamalla sen paremmiksi muutu, kauniiksi ei ainakaan.

      • Anonyymi
        marianne89 kirjoitti:

        Mistä lähtien hoikka on ollut kauniin synonyymi? Ei pärstäkerrointaan voi laihduttamalla muuttaa, korkeintaan kasvot voi saada siten vähän kapeammiksi (tosin luonnostaan pyöreäkasvoisilla ne saattavat hoikkanakin pysyä sinänsä pyöreinä, vaikka mahdollisesti kertyneet poskipussit yms. löysyys naamasta laihduttaessa lähtisivätkin), mutta peruskasvonpiirteitä ei voi kauniiksi muuttaa pelkästään laihduttamalla. Laihdutus toimii "kaunistavalla" tavalla vain niihin naisiin, jotka ovat periaatteessa lähtökohtaisesti kauniita, mutta ovat vaan päästäneet itsensä syystä tai toisesta sairaalloisen lihaviksi. Jos sulla on jykevä leuka ja iso nenä, ne pysyvät, olitpa sitten lihava tai hoikka.

        Joko siis tarkoitit pikemminkin "ei naisen tarvitse olla kuin kauniskroppainen/hoikka ja käyttämätön" tai jos todella tarkoitit kauneutta ylipäänsä (mikä useimpien ihmisten käsityksissä tarkoittaa ennen kaikkea kasvoja) niin sitten olet sotkenut laihduttamisen asiaan ihan suotta. Kauniin KROPAN voi aina saada laihduttamalla, mutta laihdutus ei takaa YLEISTÄ kauneutta = kauniita kasvoja. Olen ollut koko ikäni BMI 20-21, joskus muutaman vuoden myös 19, eikä se ole silti yksissään tehnyt kasvoistani kauniita vaan tylsän tavalliset.

        Kauneus on katsojan silmissä.jokainen on jonkun mielestä kaunis.ja hyvä niin

      • Anonyymi
        .................... kirjoitti:

        Kyllä se menee käytännössä niin sukupuolesta riippumatta, että mitä hoikempi, sitä parempi. Sulkien pois anorektisen laihat ja luisevat. Laihuus yleensä kaunistaa tai tekee ainakin kropasta seksikkäämmän.

        Kyllä oot yksinkertainen. Jokaisella on omat ihanteensa..siksi kirjoitus pitäisikin olla muodossa minun mielestäni..jne

    • Palstapauhaaja

      Puhut kakkia. Naiselta ei vaadita kuin aitoutta, rehellisyyttä ja omia aivoja. Nyt vallalla on naistenlehtien vääristymät ja luulot että miestä pitää testata ja ties mitä. Kyllä monelle miehelle riittää itsestä huolehtiva nainen, joka ei kuvittele kaiken olevan kuin elokuvissa. Pienet asiat kuten yhdessä kävelylle ja toisen arvostaminen ja virheiden hyväksyminen on paljon. Ei kuuta taivaalta, ei elämä ole kuin lehdissä paasataan.

      Kyseessä ei ole toisten virheiden parantaminen vaan hyväksyminen sekä omien virheiden hyväksyminen

      • suomihuora=15nussima

        En minä ainakaan hyväksy toisen miehen käyttämää lutkaa joka olisi vielä taviksen näköinen saati sitten ruma tai lihava.

        Jos nainen ei pysty olemaan tunkematta ruokaa suuhunsa ja täyttämättä reikiänsä miesten kaluilla, niin olkoin sitten yksin.

      • Hohohohohoho
        suomihuora=15nussima kirjoitti:

        En minä ainakaan hyväksy toisen miehen käyttämää lutkaa joka olisi vielä taviksen näköinen saati sitten ruma tai lihava.

        Jos nainen ei pysty olemaan tunkematta ruokaa suuhunsa ja täyttämättä reikiänsä miesten kaluilla, niin olkoin sitten yksin.

        Siis jos nainen antaa kymmenelle eri miehelle pillua niin hän löystyy vai? Sitten kun olet itse pannut samaa naista kymmenen kertaa niin se ei löysty vai? Vitun tyhmä trolli oot.

    • ja paljonko

      oli ylipainoa?

    • Vaatimukset helpot

      Naisen pitää olla nuori ja kaunis tai ainakin kaunis, ei taskoja. Lisäksi pitää sujua kotihommat. Nalkutus on kielletty ja munaa pittää imeä aina silloin tällöin. Ja ei saa olla 15nussima. Koira ja niigeri on tietty kielletty.

      • "munaa pittää imeä aina silloin tällöin"

        Tuo on aika kohtuuton vaatimus kyllä siinä tapauksessa, mikäli et itse ole valmis tarjoamaan suuseksiä myös naiselle. No, miten on, onnistuuko se maton nuoleminen myös aina silloin tällöin?

        Itse ainakin koin molemmissa eksissäni erittäin turhauttavana sen, että joka vatun kerta oltiin kyllä vonkumassa itse suuseksiä, mutta sitä ei takaisinpäin käytännössä koskaan annettu. Hyvin pian kaikkosi sen takia maku koko seksistä, vaikka sitä kyllä loppuun asti kumpaisenkin eksän mieliksi harrastin ja jopa samalla lailla heidän mieliksi annoin heille aina sitä suuseksiäkin vaikka kunnolla ketuttikin etten sitä itse koskaan saanut. Olisi sitä tuntenut aidommin oikeasti haluavansakin antaa sitä suuseksiäkin ihan siksi että haluaa toisen nauttivan, jos olisi itsekin saanut vastaavasta välillä nauttia.

      • just toisinpäin
        marianne89 kirjoitti:

        "munaa pittää imeä aina silloin tällöin"

        Kyllä sitä voi lipittää ja ainakin itse heterona ihan mielellään niin teenkin, itse taas tykkään enemmän ihan oikeasta seksistä naisen kanssa kuin mistään suuseksistä.

        Pitää olla sitten karvat melkolailla lyhyet.. ja anaali myös vaaditaan joskus.

      • Vaatimukset helpot
        just toisinpäin kirjoitti:

        Kyllä sitä voi lipittää ja ainakin itse heterona ihan mielellään niin teenkin, itse taas tykkään enemmän ihan oikeasta seksistä naisen kanssa kuin mistään suuseksistä.

        On se vaan kuule aika hienoa laueta naisen suuhun ja katsoa kuinka sperma pulppuaa naisen nenästä;)

      • Sivustahuutelija
        marianne89 kirjoitti:

        "munaa pittää imeä aina silloin tällöin"

        Tuo on aika kohtuuton vaatimus kyllä siinä tapauksessa, mikäli et itse ole valmis tarjoamaan suuseksiä myös naiselle. No, miten on, onnistuuko se maton nuoleminen myös aina silloin tällöin?

        Itse ainakin koin molemmissa eksissäni erittäin turhauttavana sen, että joka vatun kerta oltiin kyllä vonkumassa itse suuseksiä, mutta sitä ei takaisinpäin käytännössä koskaan annettu. Hyvin pian kaikkosi sen takia maku koko seksistä, vaikka sitä kyllä loppuun asti kumpaisenkin eksän mieliksi harrastin ja jopa samalla lailla heidän mieliksi annoin heille aina sitä suuseksiäkin vaikka kunnolla ketuttikin etten sitä itse koskaan saanut. Olisi sitä tuntenut aidommin oikeasti haluavansakin antaa sitä suuseksiäkin ihan siksi että haluaa toisen nauttivan, jos olisi itsekin saanut vastaavasta välillä nauttia.

        Kuulostaa tutulta. Itsekeskeisiä miehiä tullut paljon vastaan, laiskuus ja oman edun tavoittelu peitetään alkuvaiheessa suhdetta. Suuseksiä ei anneta, mutta sitä kyllä pyydetään varsinkin kun naisella on menkat. Yksi tyyppi ei suostunut edes koskemaan käsin minuun kuukautisten aikana, vaikka käytin tampoonia. Hänet tosin olisi pitänyt tyydyttää oraalisesti silloinkin. Minä oikeasti nautin siitä touhusta - tuollaisten miesten kohdalla vain alan inhoamaan koko hommaa. Hyvin
        harvoin pyydän itselleni mitään, ja toivon että toinenkin nauttisi
        kun näkisi minun nauttivan. Edellinen kieltäytyi joka kerta, ja seksin jälkeen käänsi vain kyljen ja käski rauhoittua nukkumaan. Sellainen tappaa hyvin nopeasti kaiken hellyyden toista kohtaan.

        Vaatimukseni miehelle? Osata nauttia myös nautinnon antamisesta, ja ymmärtää että me naisetkin tehdään sitä muulloinkin kun "huvittaa", joten niin voi myös mies. Suhtautuminen seksiin kuin lahjan antamiseen rakkaimmalle, ei vain ottamiseen. Kuunteleminen ja oppimishalukkuus.

      • millainennainenolet

        Vika on naisessa, jos ottaa miehen, joka vaatii suuseksiä, muttei itse anna takaisin. Miksi naiset huolivat vain huonoja miehiä?

      • miksi olisi koskenut
        Sivustahuutelija kirjoitti:

        "Yksi tyyppi ei suostunut edes koskemaan käsin minuun kuukautisten aikana, vaikka käytin tampoonia."

        Häh? Ja sinäkö sitten olisit halunnut että olisi koskenut? Jos ja kun kuukautisten aikana ei naida niin ei kai sitä pil*ua silloin sitten sorminkaan räpläillä?

      • millainennainenolet kirjoitti:

        Vika on naisessa, jos ottaa miehen, joka vaatii suuseksiä, muttei itse anna takaisin. Miksi naiset huolivat vain huonoja miehiä?

        Mistä sen päällepäin näkee, onko mies sellainen joka antaa itsekin suuseksiä? Okei, yhdestä entisestä yhden illan jutustani se paistoi jo olemuksesta läpi (tämä oli se kokeilemani peluri siis), mutta kummastakaan eksästäni sitä ei olisi päällepäin uskonut. Eka eksä oli kaikissa muissa asioissa paitsi siinä seksissä aika "pehmeä" ja hellä, ja oli vähän sellainen "kyllä kulta" niin kauan kuin oltiin sängyn ulkopuolella. Kuulemma halusi ottaa naposteltavaakin vain jos "säkin haluat"... Toka eksä taas ei ihan noin "kyllä kulta" ollut (pikemminkin päinvastoin eli halusi päättää liiankin kanssa itse, koska olisi halunnut päättää aina kaikesta ihan katsottaviin leffoihin asti), mutta ei kyllä mikään pelurikaan, vaan mm. menettänyt poikuutensa siinä ns. "tavisten" iässä ja häntä oli myös yritetty kiusata aikanaan eli kaikkea muuta kuin mikään stereotyyppinen kiusaajakovis.

      • blaa blaa blaa blaa

        Tarinatäti taas vauhdissa.

      • blaa blaa blaa blaa kirjoitti:

        Tarinatäti taas vauhdissa.

        Odotan vielä niitä perusteluita siihen, kuinka nainen voi nähdä päällepäin onko mies sängyssä vain omaa nautintoa tuijottava vai sellainen joka haluaa molempien nauttivan? Se "pelurius" kun ei sitä tosiaankaan kerro ja kaikissa muissa arjen asioissa mukava ja selvästi myös siitä tyttöystävästään välittävä ja tämän huomioon ottava mies (kuten molemmat eksät, varsinkin jälkimmäinen, olivat jos ei sitä kaikesta päättämään haluamista oteta lukuun) voi olla sängyssä ihan toista maata.

      • 14 + 8
        miksi olisi koskenut kirjoitti:

        "Yksi tyyppi ei suostunut edes koskemaan käsin minuun kuukautisten aikana, vaikka käytin tampoonia."

        Häh? Ja sinäkö sitten olisit halunnut että olisi koskenut? Jos ja kun kuukautisten aikana ei naida niin ei kai sitä pil*ua silloin sitten sorminkaan räpläillä?

        Sulla taitaa olla vielä paljon opittavaa naisen värkistä..

      • Heh!
        miksi olisi koskenut kirjoitti:

        "Yksi tyyppi ei suostunut edes koskemaan käsin minuun kuukautisten aikana, vaikka käytin tampoonia."

        Häh? Ja sinäkö sitten olisit halunnut että olisi koskenut? Jos ja kun kuukautisten aikana ei naida niin ei kai sitä pil*ua silloin sitten sorminkaan räpläillä?

        Etkö sinä edes tiedä tuon vertaa naisen anatomiasta??? Apua! :D :D :D

    • sinkkumies.

      En ole sanonut haluavani täydellistä naista vaan naiset haluu täydellisen miehen. Minulle kelpaa tavallinen nainen ja oman mielipiteen sanominen ei tarkoita että olis itsetuntio ongelmia. En odota naiselta subermalli vartaloa kuten naiset odottaa mieheltä vin diecel vartaloa. Myös ne vähemmän kauniit ylipainoiset naiset odottaa miehen olevan bodari. Kyllä sen huomaa mitä naiset odottaa mieheltä kun eivät vastaa omantasoisille miehille.

    • kaikki aikanaannnnnn

      Monet jo heti 20 vuotiaastakin rumaksi ja vittumaiseksi luonteeltaan plösähtävät naiset ovat hekin olleet ihan hyvänkin näköisiä ja muutenkin o.k. ihan nuorena. Se pitäisi naisen aikanaan hakea itselleen sopiva mies jos ylipäätänsä sellaisen aikoo saada. Ei saisi uskoa sitä propakantaa mitä valtamediassakin velloo, että on muka olemassa jotkut p/s-markkinat missä naisille on koko ikänskin jotain kysyntää ikäistensä miesten taholta. Ei sellaista kysyntää kertakaikkiaan ole, ei siis ainakaan kysyntää varsinaisesti naisena ja uutena tuttavuutena.

      • seksi markkinat

        Niillä naisella on arvo sinne 40 vuotiaaksi saakka ihan helpostikin.

    • 8887iijgghu787ivvhjo

      Enemmän kuitenkin naisilta kuulee ettei ketään kannata ottaa jollei hyvää saa.

      • Ei tietenkään pidä ottaa, jos ei saa hyvää! Vai ottaisitko itse mielestäsi huonon naisen? Eri asia sitten miten kukakin määrittelee hyvän ja huonon miehen/naisen. Omasta mielestäni esimerkiksi hakkaava juoppo/narkkari on huono mies, enkä sellaista huonoa miestä suostuisi ottamaan.

      • Yxi surkia ätmi
        marianne89 kirjoitti:

        Ei tietenkään pidä ottaa, jos ei saa hyvää! Vai ottaisitko itse mielestäsi huonon naisen? Eri asia sitten miten kukakin määrittelee hyvän ja huonon miehen/naisen. Omasta mielestäni esimerkiksi hakkaava juoppo/narkkari on huono mies, enkä sellaista huonoa miestä suostuisi ottamaan.

        Aivan, mutta siitähän ei naisten valituksessa ole kysymys. Kyseessä on kemian puutos eli sukat eivät lähteneetkään pyörimään jalassa ensimmäisen kolmen sekunnin aikana.

        Seurauksena ei löydy kunnon miestä.

      • vvvccccxxxccvvvccxxx

        Katsos kun moni asia ei oikeasti ole mustavalkoista, hyvän ja huonon väliin mahtuu monenmoista.

      • vvvccccxxxccvvvccxxx kirjoitti:

        Katsos kun moni asia ei oikeasti ole mustavalkoista, hyvän ja huonon väliin mahtuu monenmoista.

        Minulle hyvä kyllä tarkoittaa sitä, että on kiva ja sellainen jonka kanssa tulee helposti toimeen eikä ole rikollinen/narkkari. On ihan eri asia vaatia hyvää kuin täydellistä, ja minusta olisi outoa jos naisella ei olisi oikeus vaatia hyvää miestä. Täydellisen vaatiminen taas on minustakin outoa, oli kyse kummasta sukupuolesta tahansa.

      • Yxi surkia ätmi kirjoitti:

        Aivan, mutta siitähän ei naisten valituksessa ole kysymys. Kyseessä on kemian puutos eli sukat eivät lähteneetkään pyörimään jalassa ensimmäisen kolmen sekunnin aikana.

        Seurauksena ei löydy kunnon miestä.

        Luulen, että tätä on taas ihan turha sanoa koska olen joskus ennenkin sanonut, mutta naiset eivät ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Usein ne koulun suosituimmat seksibeibet sitä vastoin kyllä ovat.

        Itse olen ainakin huomannut mulla muodostuvan herkimmin "kemiaa" eli se oikeanlainen rauhan ja turvallisuuden tunne sellaisen miehen kanssa, joka ei ole heti ekoilla treffeillä kähmimässä perseestä tai joka ei ole painostamassa että on pakko mennä sänkyyn jo kolmansilla tai neljänsillä treffeillä (tai muuten saan kuulla olevani pihtari ja tiukkapipo, mitä en kuitenkaan koe olevani, en vain melkein koskaan tunne oloani tarpeeksi mukavaksi toisen seurassa vielä kolmansilla/neljänsillä treffeillä halutakseni oikeasti vielä seksiä vaikka niinkin on tullut tehtyä...). Sen sijaan sellaisten miesten kanssa jotka ovat puristelemassa perseestä heti ekojen treffien lopussa ja syyttelemässä pihtariksi jo kolmansilla treffeillä jos ei vielä heti silloin itse haluaisi sänkyyn, tulee varautuneempi ja epävarmempi olo.

    • 15+5

      Ei pysty koska työtön mies ei kelpaa, niin ei pysty sitten auttamaan muutenkaan, vai oliko kyse taloudellisesta tuesta, silloin ei pysty vaikka kelpaiskin.

    • ätmi-sinkku

      Naiset on tehneet meistä pelottavia niin saavat kyllä sitten parantaa meidät ja tehdä meistä kunnollisia jos muuten ei miellytä. Eikä miehillä ole kummoisia vaatimuksia naisten vaatimuksiin verrattuna.

    • nm,bn.

      Ei naisen tarvitse sitä muutosta omakätisesti alkaa tehdä. Se vaan tapahtuu automaattisesti, kun mies löytää naisen. Efekti on vähän sama kuin saisi morfiinia munuaiskivikohtaukseen, koska muutos olossa on välitön ja massiivinen. Varmastikin melkein kaikkien kurjien miesten kurjuus johtuu rakastavan naisen puutteesta. Naisilla tämä menee ilmeisesti toisin päin, eli suhde aiheuttaa naiselle helposti kurjuutta. En ymmärrä miksi evoluutio on näin järjestynyt...

    • 11+7

      Pienethän on miesten odotukset naiselle, hoikka, perusnätti ja luonteeltaan ns kunnollinen nainen eli ei mikään lutka.
      Miten vaikeaa voi olla syömättä liikaa ja panematta liikaa?

      • kummitus

        Ihminen, joka käyttää kanssaihmisistä rumia ja halventavia nimityksiä (kuten lutka), on itse sisäisesti ruma ja likainen eikä ansaitse kumppania lainkaan.

    • kiltti mies.

      Miehet ei odota mitään muuta ku että nainen kiinnostuu. Nainen tekee päätöksen keneen rakastuu ja kenen kanssa lapsia tekee. Valitettavasti naiset tekee usein niitä vääriä päätöksiä kun ottavat jonkun narsisti juopon kotiinsa. Pitäis perustaa joku komitea joka päättää kenen kanssa naiset saa olla koska naiset ei osaa valita kunnon miehiä.

      • Yritä uudelleen

        Et sitten ole tullut ajatelleeksi sitä, että se komitea antaisi sinulle elinikäisen kiellon edes yrittää parisuhteeseen, perusteluina mielenvikaisuus ja katkeamattomat alistamisfantasiat?

      • kiltti mies.
        Yritä uudelleen kirjoitti:

        Et sitten ole tullut ajatelleeksi sitä, että se komitea antaisi sinulle elinikäisen kiellon edes yrittää parisuhteeseen, perusteluina mielenvikaisuus ja katkeamattomat alistamisfantasiat?

        Naiset alistaa ihan itsensä kaikenlaisten kriminaalien kanssa. Sama se mulle pääsenkö suhteeseen koskaan mutta eipähän tarvii olla jonkun pas.kan hakattavana ja nus.sitavana kuten naiset ovat.

    • Mies.

      Nämä kaverit täällä pelkäävät naisia ja omaa riittämättömyyttään. Heillä ei ole minkäänlaista kokemusta naisista, pieni osa on joskus nähnyt pi##un, ja kaikesta päätellen silloinkin jokin meni pieleen. Tätä dissaamisen määrää ei voi muulla selittää kuin kauhulla ja epärealistisilla odotuksilla.

      Don Jon olisi hyvä leffa alkuun, ruudun äärestä kun he kaiken oppinsa muutenkin imevät.

      • profemakko

        Mikä mahtaa olla pointtisi?

    • Virgin bride or bust

      Minulla ei ole ongelmia henkisen tai ruumiillisen terveyden kanssa, enkä tarvitse naista parantajaksi. Minulle riittää, että nainen on nuori ja kaunis ja säästänyt minulle kalleimman aarteensa eli impeytensä

      • sori nyt vaan mutta

        Jos vaadit kaunista ja nuorta, niin oletko sitten itse komea ja nuori? Ei sinullakaan ole oikeutta vaatia niitä ominaisuuksia, jollet itse ole samalla komeustasolla kuin nainen vastaavalla kauneustasolla.

        Minä kyllä epäilisin, että vaikka olisitkin riittävän komea, niin ongelma NIMENOMAAN on siellä henkisellä puolella pakkomielteisenä käytöksenä. Eihän tuo ihan normaalia ole inttää vuodesta toiseen neitsytmorsianten perään.

      • samat säännöt
        sori nyt vaan mutta kirjoitti:

        Miljardit muslimit inttävät saman asian perään ja sitä pidetään ihan normaalina erilaisuutena jota tulee kunnioittaa tai muuten on suvaitsematon. Miksi olet suvaitsematon?

      • Virgin bride or bust
        sori nyt vaan mutta kirjoitti:

        Jos vaadit kaunista ja nuorta, niin oletko sitten itse komea ja nuori? Ei sinullakaan ole oikeutta vaatia niitä ominaisuuksia, jollet itse ole samalla komeustasolla kuin nainen vastaavalla kauneustasolla.

        Minä kyllä epäilisin, että vaikka olisitkin riittävän komea, niin ongelma NIMENOMAAN on siellä henkisellä puolella pakkomielteisenä käytöksenä. Eihän tuo ihan normaalia ole inttää vuodesta toiseen neitsytmorsianten perään.

        Kunniallinen mies ei voi tyytyä neitsytmorsianta vähempään. Kenenkään ei ole syytä häpäistä ja nöyryyttää itseään alistumalla aisankannattajan asemaan. Eikä miehen nuoruudella tai ulkonäöllä ole suurta merkitystä, kautta aikain tavoitelluimpia miehiä ovat olleet ne, joilla on paljon omaisuutta ja korkea yhteiskunnallinen asema.

    • jaahas.

      Ei naisetkaan niin viisaita aina ole. Seurustelevat rikollisten ja juoppojen kanssa jotka hakkaavat ja ovat jopa ollut vankilassa. Vaikka palstalla on monia mielipiteitä niin olis palstan miehet nyt parempia miehiä kun ne rikolliset joita naiset elättää ja ovat patjana niille saamatta mitään rakkautta ja hyväksyntää.

      Monet naiset just ovat kertoneet ja itkeneet kun mies teki sitä ja tätä ja oli yötä poissa ja pani jotain muijaa ja tuli sitten kotiin käskemään ruuan laittoon. Onko se nyt niin hääviä elämää, naiset voi sitten vastata että mitä rakkautta se muka on?

      Palstalaisia varmaan harmittaa kun ne kus.ipäämiehet saa naisia ja itse eivät pääse näyttämään edes että ovat kunnon miehiä.

    • miessinkku83

      No jos olet tämän palstan juttuja lueskellut niin eipä voi syyttää sua, että tuollaisen käsityksen voisit saada. Täällä on kovaäänisiä vähemmistöjä.

      Löytyy täysin kokemattomia miehiä jotka vaativat itsellensä sitä kaunista teinineitsyttä. Sitten on näitä katkeroituneita tyyppejä, jotka eivät ymmärrä miten voivat olla sinkkuja kaikesta loistavuudestaan huolimatta (ja syyttävät tästä sitten mustia miehiä jotka tietenkin vievät kaikki heidän naisensa.) Sitten löytyy tietysti vielä romanttisia nettinörttejä epärealistisine haaveineen ja ties mitä muuta. On täällä myös niitä epätoivoisiakin miehiä joille vaatimuksensa naisesta on pulssi ja siitäkin voi ehkä joustaa :)

      Yhteistä näille kaikille on se että todelliset kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen ovat sukulaisia lukuunottamatta vähissä. Tällöin on vaikea tehdä linjanvetoja sellaisten ominaisuuksien mukaan joita voisi realistisesti naiselta odottaa/vaatia. Todellinen parisuhde ja todellinen ihminen tulee kuitenkin aina tietyssä määrin alittamaan ja joissain kohti ylittämään kuvitelmat.

      Nettimaailmasta kun siirrytään sitten todelliseen maailmaan niin en koe, että samat asiat pitävät paikkansa. Ainakin omassa ystäväpiirissä lähestulkoon poikkeuksetta mies on se henkisesti tasapainoisempi ja vakaampi, joissain tapauksissa parit ovat yhdenvertaiset. Juuri tällä hetkellä ei tule mieleen omasta ystäväpiiristäni tapausta jossa nainen olisi se osapuoli joka antaisi enemmän tukea ja apua, tällaisillä parisuhteilla on tapana päättyä nopeasti. Eli älä siis turhaan odota että reaalimaailmassa miehet vaativat naiselta täydellisyyttä. Vaatimuksia toki on varmasti, mutta täydellisyyttä tuskin kuitenkaan.

      Nuo vaatimukset itsetunnon parantamisesta ja tuesta ja turvasta kyllä kuulostavat enemmänkin sellaiselta mihin omasta mielestäni naiset sortuvat miehiä useammin. Miehet nyt vähän odottavatkin naisten olemusten olevan tähän suuntaan ja ovat siihen sitten varautuneitakin.

      • katsokaas ätmit

        kun kaveripoika kirjoittaa naisia miellyttääkseen;)

      • siira
        katsokaas ätmit kirjoitti:

        kun kaveripoika kirjoittaa naisia miellyttääkseen;)

        miellyttäjä-kortti vilautettu ;) Mieshän ei koskaan voi puhua kuin ätmiä olleessaan rehellinen

      • profemakot
        siira kirjoitti:

        miellyttäjä-kortti vilautettu ;) Mieshän ei koskaan voi puhua kuin ätmiä olleessaan rehellinen

        on kyllä jänniä miespoikia, vai oliko se poikamiehiä..

      • miessinkku83
        siira kirjoitti:

        miellyttäjä-kortti vilautettu ;) Mieshän ei koskaan voi puhua kuin ätmiä olleessaan rehellinen

        Toivon että naisia mielistelevä kirjoitukseni johtaisi edes säälipill*n saantiin.

      • didididi

        Tosi hyvä yhteenveto! On totta, ettei naisten tulisi missään nimessä olettaa, (varsinkaan tämän palstan kirjoituksien perusteella) että kaikilla miehillä olisi näitä epärealistisia odotuksia aikuisista naisista, mitkä pääosin johtuvat juuri tietämättömyydestä. Tosta sun postauksen dislikien määrästä voi myös huomata, että osuit naulan kantaan ja samalla satuit sohaisemaan ampiaispesää. :D

        Samalla kuitenkin on yhtä tärkeää, että myös naiset ymmärtäisivät olla tavoittelematta kuuta taivaalta miesten suhteen. Luulenkin, että myös joidenkin naisten täydellisyyden tavoittelu johtuu juuri tietämättömyydestä sekä ehkä hieman myös naiviudesta. Esimerkiksi unelmointi unelmien prinssistä, joka on kaiken puolin täydellinen kumppani naiselle käytännössä kieltää sen, että myös miehillä saisi olla puutteita. Ja kukapa meistä on täydellinen?

        On myös ylipäätään todella surullista, että jotkut kokevat parisuhteen olevan itsetunnon pilari. Ikäänkuin oman identiteetin hyväksyminen riippuisi siitä, mitä joku toinen ihminen minusta ajattelee. Ei miestenkään tulisi parisuhteessa kannatella naisten itsetuntoa, vaan jokaisen tulisi seisoa oman itsensä takana. :) Tosin ongelmatilanteissa on tietysti tärkeää aina saada tukea kumppanilta!

    • ei odotuksia.

      Miehet ei halua seurustella enää koska naisten odotukset ovat liian isoja. Siksi miehet harrastaa yhden yön juttuja ja jopa esittävät kiinnostusta naiseen niin kauan kunnes pääsevät panemaan. Eikä 30 naisilla sais olla mitään vaatimuksia miehille kun ovat oleet patjana ties kenen tatuoitujen narsistien kanssa.

      • miksi seurustella

        yh-naisia on paljon ja muitakin seksuaalisesti vapaununeita naisia on baarit täynnä. Ja jos ei muuten onnaa, niin netistä vaan kunn hc-porno-clippi-pyörimään. Nykynaiset ei osaa edes kotihommia, joten aika heikolla kantimilla on halu seuruslekka.

    • sormus sormessa

      En odota muuta kuin että nainen on savuton,osaa kokata ja liikkuu sen verran ettei liho ylipainoiseksi.

    • Jii007

      Odotukseni naista kohtaan ovat mielestäni ihan asialliset ja maltilliset:

      -Silikonirinnat, en todellakaan ala mitään ketun nokkia tai pannulappuja katselemaan. EHDOTTOMAT!

      -Posliinipillu, ei jaksa sylkeä jonkun karvoja kesken suuseksin.

      -Timmi kroppa. Ei läskien lötinä innosta.

      -Tatuointi. Pitäähän orjassa merkki olla.

      -Bi-seksuaali. Ei sitä aina jaksa naista tyydytellä. Mieluummin katselen naisten touhuja ja vetelen kätöseen samalla.

      -Vapaa suhde. Eihän sitä tiedä vaikka joku paremman näköinen nainen haluaa likaista meisseliäni maistella. Naisella ei toki lupaa käydä vieraissa miehissä.

      -Ja tietysti pitää olla korkkaamaton.

      Siinä nyt ne tärkeimmät näin alkuun.

      • mävpniuwövywV

        Toivottavasti et noilla vaatimuksilla saa koskaan vakituista naisystävää. Terveiset nimimerkki jii007:mälle.

        Okei, jos nyt käännettäisiin ihan huvin vuoksi samat vaatimukset näin naisen näkökulmasta:

        - Pitää olla yli 20 senttinen kalu ja oikein todella treenattu kroppa. Sixpack ei olisi pahitteeksi.

        - Yhtäkään rinta- tai jalkakarvaa ei missään nimessä saa olla, hyi hyi kamalan epähygieenistä.

        - Täydellinen v-kirjaimen mallinen kroppa.

        - Tatuointi. Pitäähän sitä miesorjassa olla merkki.

        - Bi-seksuaali. Heterot ovat niin tylsiä. Mies ei saa olla hetero.

        - Vapaa suhde. Eihän sitä tiedä vaikka joku paremman näköinen mies haluaisi leikkiä minun kanssani seksileikkejä. Miehellä ei tietenkään ole lupaa käydä vieraissa naisissa.

        - Ja tietysti pitää olla poikuus tallella.

        Tajuatko nyt kuinka järjettömältä ja lapselliselta nämä sinun vaatimuksesi kuulostavat? Oletko ihan tosissasi ne kirjoittanut?

    • 16+16

      Sehän se on, kun eivät miehet vaadi naiselta mahdottomia.
      1) kaunis
      2) hoikka
      3) pitkät hiukset
      4) haluaa seksiä
      5) helppo luonne

      Siinä 5/5 nainen. Tuntuu, että 95% naisista on sellaisia, jotka eivät edes yritä olla ihannenaisia vaan tekevät kaikkensa, jotta olisivat yleisten ihanteiden vastaisia.

      • Kerropas sitten, miten joku voi "yrittää olla" kohdan 1) täyttävä nainen, jos ei sitä luonnostaan ole? Meikit eivät sitten ole ratkaisu, koska monista muista yhteyksistä on käynyt selväksi, että miehet haluavat ennemmin naturellin kuin meikkaavan naisen. Eli naisen olisi oltava syntyjään kaunis, jotta kelpaisi ja siihen on vaikea vaikuttaa (toisin kuin tuohon kohtaan 2 eli hoikkuuteen).

        Vähän vaikea uskoa muutenkaan tuota 95 % lukemaa, käydessäni jokin aika sitten Helsingissä näin paljon hoikkia ja kauniitakin naisia.

        Myös täällä vieraillut aasialainen kaverini kehui, kuinka Suomessa näkyi paljon kauniita naisia (en siis itse ottanut sitä puheeksi, vaikka huomasin kyseisellä reissulla itse saman vaan hän aloitti tuon aiheen katseltuaan ympärilleen) ja myös hänen mukanaan ollut miespuolinen tuttavansa sanoi samaa ja katseli monen naisen perään, vaikka on siis kotoisin Aasian maasta.

        Joten huomaa, että eksotiikka vetoaa puolin ja toisin: siinä missä palstan miehistä osa haaveilee aasialaisista naisista, pitävät aasialaiset miehet näköjään suomalaisnaisia kauniina. Enkä usko, että sanoivat tuota vain kohteliaisuuttaan, koska esimerkiksi tuo miespuolinen kuitenkin sanoi suoraan että ei haluaisi seurustella suomalaisen naisen kanssa, vaikka ne ovatkin hänestä kauniita, koska hän on liian perinteinen voidakseen ottaa suhteeseen pohjoismaista naista. Jos olisi siis vain halunnut ystävällisyyttään suomalaisia naisia kehua, niin tuskin olisi tuotakaan mennyt sanomaan.

        Lisäksi se ystävättäreni totesi suoraan, ettei nähnyt reissulla "yhtään hyvännäköistä miestä" eikä siksi pidä suomalaisia miehiä komeina. Eli en usko että hänkään sanoi suomalaisia naisia kauniiksi vain kohteliaisuussyistä, koska kuitenkin meni varsin suoraan suomalaisten miesten (myös viimeisimmän eksäni tämän kuvan hänelle näyttäessäni) ulkonäköä ruotimaan. Pakko tosin todeta, että itse olin eri mieltä: näin kyllä tuon pääkaupungin reissun aikana useammankin hyvännäköisen miehen, tuo kaverini vain on hyvin nirso sen suhteen ketä sanoo hyvännäköiseksi että tuokin mielipide johtunee vain siitä.

      • ....................
        marianne89 kirjoitti:

        Kerropas sitten, miten joku voi "yrittää olla" kohdan 1) täyttävä nainen, jos ei sitä luonnostaan ole? Meikit eivät sitten ole ratkaisu, koska monista muista yhteyksistä on käynyt selväksi, että miehet haluavat ennemmin naturellin kuin meikkaavan naisen. Eli naisen olisi oltava syntyjään kaunis, jotta kelpaisi ja siihen on vaikea vaikuttaa (toisin kuin tuohon kohtaan 2 eli hoikkuuteen).

        Vähän vaikea uskoa muutenkaan tuota 95 % lukemaa, käydessäni jokin aika sitten Helsingissä näin paljon hoikkia ja kauniitakin naisia.

        Myös täällä vieraillut aasialainen kaverini kehui, kuinka Suomessa näkyi paljon kauniita naisia (en siis itse ottanut sitä puheeksi, vaikka huomasin kyseisellä reissulla itse saman vaan hän aloitti tuon aiheen katseltuaan ympärilleen) ja myös hänen mukanaan ollut miespuolinen tuttavansa sanoi samaa ja katseli monen naisen perään, vaikka on siis kotoisin Aasian maasta.

        Joten huomaa, että eksotiikka vetoaa puolin ja toisin: siinä missä palstan miehistä osa haaveilee aasialaisista naisista, pitävät aasialaiset miehet näköjään suomalaisnaisia kauniina. Enkä usko, että sanoivat tuota vain kohteliaisuuttaan, koska esimerkiksi tuo miespuolinen kuitenkin sanoi suoraan että ei haluaisi seurustella suomalaisen naisen kanssa, vaikka ne ovatkin hänestä kauniita, koska hän on liian perinteinen voidakseen ottaa suhteeseen pohjoismaista naista. Jos olisi siis vain halunnut ystävällisyyttään suomalaisia naisia kehua, niin tuskin olisi tuotakaan mennyt sanomaan.

        Lisäksi se ystävättäreni totesi suoraan, ettei nähnyt reissulla "yhtään hyvännäköistä miestä" eikä siksi pidä suomalaisia miehiä komeina. Eli en usko että hänkään sanoi suomalaisia naisia kauniiksi vain kohteliaisuussyistä, koska kuitenkin meni varsin suoraan suomalaisten miesten (myös viimeisimmän eksäni tämän kuvan hänelle näyttäessäni) ulkonäköä ruotimaan. Pakko tosin todeta, että itse olin eri mieltä: näin kyllä tuon pääkaupungin reissun aikana useammankin hyvännäköisen miehen, tuo kaverini vain on hyvin nirso sen suhteen ketä sanoo hyvännäköiseksi että tuokin mielipide johtunee vain siitä.

        No se on ekana siksi, koska se on tärkeintä. Noihin 4 muuhun voi vaikuttaa, joten parhaillaan voi itseään kehittämällä päästä 4/5 naiseksi.

      • .................... kirjoitti:

        No se on ekana siksi, koska se on tärkeintä. Noihin 4 muuhun voi vaikuttaa, joten parhaillaan voi itseään kehittämällä päästä 4/5 naiseksi.

        Joo mutta seksistä voi olla vaikea oppia pitämään, jos siitä ei luonnostaan pidä ja ihan jo luonnostaankin eri ihmisillä on erisuuruiset halut. Muiden kuin a-seksuaalinaisten uskoisin kyllä synnynnäisesti pitävän seksistä, mutta miesten ristiriitaiset vaatimukset (ei saa olla juurikaan aiempaa kokemuksia seksistä, mutta pitää kuitenkin yhtäkkiä alkaa rakastaa seksiä ihan hulluna heti kun on astuttu suhteeseen juuri kyseisen miehen itsensä kanssa) saattavat latistaa tai ainakin pienentää seksihaluja. Ja vaikka et itse kuuluisikaan näihin jotka vaativat neitsyyttä tai edes ehdotonta selibaattia koko sinkkuajalta, niin silti kun tuollaisia vaatimuksia monen muun miehen taholta tulee jatkuvasti niin se voi vaikuttaa myös siihen, ettei seksistä osaa enää nauttia niin paljon kun se on jotain mistä on opittu pakon takia pitämään matalaa profiilia ja piilottamaan halut silloinkin kun niitä olisi.

      • Ikävä tosiasia
        .................... kirjoitti:

        No se on ekana siksi, koska se on tärkeintä. Noihin 4 muuhun voi vaikuttaa, joten parhaillaan voi itseään kehittämällä päästä 4/5 naiseksi.

        Ei voi vaatia naiselta kauneutta jos ei ole itse komea. Rumat ja tavismiehet joutuvat tyytymään tasoisiinsa naisiin, ikävä kyllä. Suurin osa naisista ei ole kauniita vaan ihan tavallisen näköisiä.

    • 29vneitsyt

      Savuton, normaalipainoinen ja täyspäinen nainen olisi ihannenaiseni. Onpa suuret vaatimukset.

      • Suomalaiset tupakoivat keskimäärin vähemmän kuin muut eurooppalaiset, joten ekan kohdan täyttyminen ei todellakaan ole vaikeaa (yhdessä ruotsalaisten kanssa Euroopan vähiten tupakoiva kansa, ja jos ottaa huomioon ruotsalaisten erittäin yleisen nuuskan käytön, voittavat suomalaiset savuttomuudessaan koko muun Euroopan). Jos menee vaikka Espanjaan, Italiaan tai Ranskaan huomaa hetkessä miten paljon enemmän paikalliset siellä polttavat, niin miehet kuin naisetkin.

    • LiianKilttikö?

      Totean vain, että kaikki ketjun aivan ensimmäisessä postauksessa esitetyt asiat tapahtuvat kuin itsestään kun suhteeseen aletaan. Toinen vierellä josta välität ja joka välittää sinusta, voiko sitä enempää pyytää ? Se tilanteen muutos kun toteaa että on vihdoin löytänyt jonkun. Vihdoin herää jonkun vierestä ja näkee hänen hymynsä aamuisin. Voiko sitä enempää pyytää ? Jopa maanantaitkin ovat fantastisia ;)

      Voiko sitä enempää pyytää kuin että olisi joku jota rakastaisi ja joka tuntisi samoin ? Kaikki muu on yhden tekevää, ongelmat elämässä, sairaudet, vaikeudet arjessa jne.

      Palstapauhaaja sanoi sen aikaisemmin kaikista parhaiten:

      "Puhut kakkia. Naiselta ei vaadita kuin aitoutta, rehellisyyttä ja omia aivoja. Nyt vallalla on naistenlehtien vääristymät ja luulot että miestä pitää testata ja ties mitä. Kyllä monelle miehelle riittää itsestä huolehtiva nainen, joka ei kuvittele kaiken olevan kuin elokuvissa. Pienet asiat kuten yhdessä kävelylle ja toisen arvostaminen ja virheiden hyväksyminen on paljon. Ei kuuta taivaalta, ei elämä ole kuin lehdissä paasataan.

      Kyseessä ei ole toisten virheiden parantaminen vaan hyväksyminen sekä omien virheiden hyväksyminen "

      Ei tuota paremmin voi asiaan mitään sanoa.

    • Rattler

      En vaadi ihmeitä..

      Ja kyllä on olemassa sellaista itsevihaa, johon toinen voi vaikuttaa täydentävästi.. moni suomalainen tälläkin hetkellä elää sellaisessa symbioosissa..

    • asdfbasdfaccd

      En ymmärrä miten voi tuntua siltä että _miesten_ odotukset naisille ovat pelottavia.

      Itse olisin tyytyväinen jos:
      1. Nainen olisi vähintään "tavis" tasoa ulkonäöltään.
      2. Saa olla vaikka hieman ylipainoinenkin, kunhan ei ole sitä merkittävästi
      3. Edes jonkinlaiset seksuaaliset halut (kerran viikossa riittää, jos on muuten päivittäin läheisyyttä)
      4. Ei ole mikään ongelmaluonne (eli kauhea äkäpussi tai täysjuoppo).

      Luultavasti moni muu mies allekirjoittaisi saman listan. Jos nuo on pelottavia odotuksia, niin harmin paikka.

      Ei kyllä käsittääkseni ole mitään verrattuna naisten asettamaan vaatimustasoon. Itse täytän nuo kaikki naisille asettamani vaatimukset, mutta se ei mitenkään naisille riitä.

    • Joskus naisilla on myös pelottavia vaatimuksia liittyen ulkonäköön, asemaan/ statukseen jne. Mutta naisille ehkäpä se kaikkein tärkein asia on se"kemia". Ensimmäisen zeptosekunnin aikana pitäisi syntyä sellainen tunne että sukat pyöriin jalassa 600 kierrosta sekunnissa ja pikkuhousuissa tapautuu tulva...että nainen kiinostuu miehestä.

      Itse olen mies, joka on tuomittu kaverimieheksi koska minussa ei ole ollut, ei ole eikä tule koskaan olemaan sitä mystistä kemiaa.

      Samapa tuo. Yksin on kiva elää. Tsemppiä ja voimia kaikille sinkuille ja yksinäisille!

    • piiloalfa

      Jos haluaa vaan fiksun, söpön ja pienen, vähän ressukkanaisen, niin sitten sanotaan, että hommaa muslimi niin saat hakata sen aina halutessasi. Miehen halut eivät voi olla koskaan oikein palstan naisten mielestä. Mies ei saa haluta ohjaajaa, muttei myöskään ohjattavaa. Jos taas haluaa tasavertaisen suhteen, niin naiset sanovat, että kyllä miehen pitää olla mies.

      Luonnollinen tilanne on se, että mies vähän ohjaa, mutta onhan tuossakin varmasti paljon variaatiota. Suomalaiset naiset eivät haluaa myöntää haluavansa tulla ohjatuksi, koska feminismi, mutta tasa-arvoa ei voi biologian takia ajaa samalla tavalla seksuaalisuhteissa kuin yhteiskunnan muissa rakenteissa. Se on sama kuin yrittäisi saada miehiä raskaaksi.

    • kiltti mies.

      Mies ei voi vaatia mitään naiselta. Varsinkaan kun kilttiä miestä naiset ei halua.

    • Thepanomies

      Perseen kautta suuhun pitää muna ottaa ilma kumia. Muuta ei tartte huoran tehrä.

      • Kis-kisu

        Ass to mouth on kaunein asia mitä nainen voi miehelle tehdä/antaa.

      • anaalimaistuu
        Kis-kisu kirjoitti:

        Ass to mouth on kaunein asia mitä nainen voi miehelle tehdä/antaa.

        Mielestäni triple anal penetration on kauneinta.

    • seköpää.

      Mies paranee heti kun nainen osoittaa kiinnostuksensa. Naisene i sii tarvii tehdä mitään muuta kuin olla oma itsensä ja soittaa että haluaa olla miehen kanssa.

      • Suohirviö

        Sekopäistä tekstiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5148
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3367
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1333
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      938
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe