Kuolen pian

vaimo26

Minulla on pitkälle levinnyt kohtusyöpä. Aikaa on vähän. En osaa miehelle kertoa. Meillä tyttö 6kk. Tiedän että vanhempani tulevat miestä auttamaan ja mies kyllä pärjää.

En vaan halua kertoa hänelle kun me ollaan niin onnellisia. En halua että tästä tulee teeskenneltyä.

Kun mies vetää yöllä kainaloon se on aitoa eikä mitään menettämisen pelkoa. Hän vitsailee ja kettuilee kaikesta.. Tulee kävelylle kanssani ihan omasta tahdosta ei säälistä viettää viimeisiä hetkiä yhdessä.. Tuo lauantaisin kahvit sänkyyn, hengailee pitkälle aamun minun ja tytön kanssa.

Nyt on alkanut ihmetellä kun olen laihtunut tai alkanut itkemään kun hän koskee kasvojani, koska noita karheita käsiä tulee niin ikävä.. Ja huulia, ja hymyviivoja.. En vaan pysty kertomaan hänelle.

Olen kirjoittanut paljon. Miehelle ja tyttärelle. Onko törkeää jos kerron vasta kun on aivan pakko?

Tiedän että on itsekästä, mutta haluan vaan nauttia tavallisesta arjesta niin kauan kuin mahdollista. Mies on päivät töissä. Halailen ja juttelen tyttärelle koko päivän.. Tuntuu että saan hyvästellä hänet rauhassa kun mies on pois.

Toivon enemmän kuin mitään etä saisin viettää vielä kesän normaalisti noiden kahden kanssa.

Kuinka te isät haluaisitte että teille kerrotaan?

24

2134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä kuole elävänä

      Oletko koskaan kuullut, että syöpäpotilaan paras lääke on TOIVO. Mistään hoidoista ei ole apua, jos menettää toivonsa ja uskonsa.

      Miten sinä muuten selität miehelle sairaalareissut kun kohtu poistetaan ja muut hoidot aloitetaan?

    • kerro!

      Miten voit käydä hoidoissa, jos mies ei tiedä? Et kai vaan jätä sen takia hoitoja ottamatta! tietysti miehelle pitää kertoa, ja kuljette sitten tätä sairautta yhdessä. Hän luultavasti tulee olemaan katkera jos tieto tulee liian myöhään ja yllättäen.

      Ei tietenkään ole mitään epäaitoa rakkautta, kun taistelette yhdessä sairautta vastaan. ihan samalla tavalla hän rakastaa vaikka tietäisi, mutta teille molemmille on tärkeää että hän voi olla tukena ja kokea kaiken rinnallasi, Voit nauttia tavallisesta arjesta ihan samalla taballa tai paremminkin, kun elämänkumppanisi tietää tilanteen rinnallasi. Tämmöinen tilanne kertakaikkiaan PITÄÄÄ käpikäydä yhdessä rakkaittensa kanssa. hänelle pitää myös antaa mahdollisuus valmistautua pahimpaan ja suunnitella perheenne elämää eteenpäin tosiasiat tietäen.

    • hoitaja vaan

      Onko trolli?Eikös kohtusyöpä olisi leikattu ja munasarjat myöskn ja kun olet nuori niin hoidot päälle. Hieman epäilyttävä tarina..Kyllä miehelläsi on oikeus tietää tilanne.Kukaan syöpään kuoleva ei kuole ykskaks vaan merkit syövän etenemisestä alkavat näkyä.

    • Vaimo26

      Kohtusyöpä oli jo raskausaikana.. Lääkäri kehoitti jopa miettimään raskauden keskeytystä.. Ajattelin, että mies olisi halunnut keskeyttää jos olisi tiennyt... Hoidoissa käyn kyllä, niiden salaaminen on aika helppoa koska ovat keskellä päivää ja vauva on mukana.. Nyt on kuitenkin etäpesäkkeitä myös keuhkoissa joten oikeastaan mitään ei ole tehtävissä.. Ehkä joku ihme sitten. Toisaalta olen aina jotenkin tiennyt kuolevani nuorena.. Kuulostaa hullulta, mutta tiesin että tämä lapsi olisi ainoani.. Ihme suorastaan. Tiesin että olisin kuollut vaikka lapsi olisi keskeyttty. Lapsemme on kuin pala taivasta.. Ei itke juuri koskaan, katsoo vain kirkkaan sinisillä silmillä ja hymyilee ja halailee. Oppi halaamaan niin pienenä että neuvolassakin ihmeteltiin

      • Uudet hoidot?

        Kerro tarkemmin millaisia hoitoja saat, jos voit ne salata muilta?


      • höpöhöpöä

        Vauva mukana syöpähoidoissa ilman, että isä tietää mitään... Eipä taida ihan vastata todellisuutta tämä aloitus. Rankkojen syöpähoitojen keskellä ei kukaan pysty huolehtimaan yksin pienestä vauvasta ja peittelemään oireita. Ja jos mies on yhtään ollut raskauden seurannassa ja synnytyksessä mukana, niin ei voi olla tietämättä, kun noin painavat terveystiedot ilmenevät kyllä neuvolakortista alkaen kaikessa hoidon seurannassa ja niiden dokumenteissa.


    • gjhhij

      Huono trolli. Zero points.

    • Mölyt mahassa

      Ystävättäreni kävi syöpähoidoissa rintasyövän takia. Hän kertoin hoidon vaikuttavan niin vähäisesti että jollei hän itse olisi tiennyt käyvänsä, ei olisi uskonut itsekään.

      Pientä tuntua kehossa, jonkinlaista lievää kihelmöintiä illalla syöpähoidon päätteeksi. Ei mitään muuta, ei pahoinvointia eikä kipuja.

      Niin että voi olla mahdollista käydä toisen tietämättä.

      Kertominen on jokaisen oma juttu. Pitää vain tehdä niinkuuin tuntuu. On vaikea sanoa kun ei ole kokenut, mutta jos itse sairastuisin, en ainakaan työpaikalla kertoisi, vähän luulen etten perheellekään, jos mitenkään voisin sen välttää.

      • ...

        Etpä ole juuri viitsinyt sinäkään ystävätärtäsi kuunnella, kun kerrot, että "Pientä tuntua kehossa, jonkinlaista lievää kihelmöintiä illalla syöpähoidon päätteeksi."

        Kysymyshän kuuluu, millaisten syöpähoitojen jälkeen? Tiedätkö, mitä ystävättärellesi tehtiin, eikö hän kertonut tarkemmin vai etkö kuunnellut?

        Tällä hetkellä olet ketjun toinen trolli, jollet ole sama kuin avaaja. :D


      • Mölyt mahassa
        ... kirjoitti:

        Etpä ole juuri viitsinyt sinäkään ystävätärtäsi kuunnella, kun kerrot, että "Pientä tuntua kehossa, jonkinlaista lievää kihelmöintiä illalla syöpähoidon päätteeksi."

        Kysymyshän kuuluu, millaisten syöpähoitojen jälkeen? Tiedätkö, mitä ystävättärellesi tehtiin, eikö hän kertonut tarkemmin vai etkö kuunnellut?

        Tällä hetkellä olet ketjun toinen trolli, jollet ole sama kuin avaaja. :D

        Hyvä 25.4.2014 13:06,
        Ystävättäreltäni leikattiin toinen rinta kokonaan pois, hän kävi jonkin aikaa säännöllisesti niissä hoidoissa mitä tähän tautiin tavataan antaa. Tarkkoja sanoja en osaa käyttää, enkä häneltä kysy. Puhuin hänen kanssaan sairaudesta vain jos hän itse otti puheeksi, eikä enää ole ottanut. Syöpä on parantunut ja tekokupin kanssa elelee. Tuntuma on vähän villi, kun halaamme tavatessamme, toinen kuppi painuu sisään ja kumahtaa takasin. Hän on aika isorintainen.
        Hän itse hoidoista ja sen helppoudesta kertoi, miksi ihmeessä valehtelisi. Oli koko hoitojen ajan normaali ja otti asian siten että "nyt oli minun vuoroni."


      • Kokemusta on
        Mölyt mahassa kirjoitti:

        Hyvä 25.4.2014 13:06,
        Ystävättäreltäni leikattiin toinen rinta kokonaan pois, hän kävi jonkin aikaa säännöllisesti niissä hoidoissa mitä tähän tautiin tavataan antaa. Tarkkoja sanoja en osaa käyttää, enkä häneltä kysy. Puhuin hänen kanssaan sairaudesta vain jos hän itse otti puheeksi, eikä enää ole ottanut. Syöpä on parantunut ja tekokupin kanssa elelee. Tuntuma on vähän villi, kun halaamme tavatessamme, toinen kuppi painuu sisään ja kumahtaa takasin. Hän on aika isorintainen.
        Hän itse hoidoista ja sen helppoudesta kertoi, miksi ihmeessä valehtelisi. Oli koko hoitojen ajan normaali ja otti asian siten että "nyt oli minun vuoroni."

        Syövät ovat erilaisia, samoin niiden hoidot. Oman rintasyöpäni hoito meni pelkällä leikkauksella, kun se löydettiin niin ajoissa, ettei se ollut levinnyt mihinkään. Minulla ei ollut mitään jälkihoitoja, eikä asiasta juuri kenellekään edes kertonut.

        Haluan korosta, että jokaisella on erilainen taudinkuva. Syöpälaatujakin on lukemattomia, minulla kuulemma oli "kiltein" mahdollinen. Olen taudistani parantunut, enkä muista sitä kuin aamulla, kun pukeudun.
        Minulla on ollut muitakin sairauksia, joiden hoito on onnistunut ja olen nyt terve. Mutta kokemuksesta tiedän, että vakavaa sairautta ei voi lähiomaiselta salata. Kyllä leikkaukset, hoidot, tutkimukset jne. vievät elämästä niin ison osan, että siihen joutuu koko perhe tavalla tai toisella osallistumaan.

        Jo leikkauksen jälkeinen toipuminen vie aikansa, kun ei voi nostaa, ei kiirehtiä, ei kumarrella, ennen kuin leikattu kohta on parantunut.
        Pienen vauvan hoitaminen, valvomisineen ja monine työvaiheineen ei leikkauspotilaalta voi onnistua, jos hän vielä salaa koko tautinsa ja esittää tervettä.
        Se on mahdotonta.


    • vaimo26

      Onko teillä ollut kohtusyöpää? Ei itsellä ole mitään muuta oireita vielä kuin laihtuminen ja väsymys. Hoitoa tehdään sekä ulkoisesti että sisäisesti, eikä iho ole punoittanut kertaakaan. Kavustoa on leikattu ja syön lääkkeitä. Salaaminen on ollut yllättävän helppoa.

      Näillä palstoilla harvoin uskotaan aloittajaa.. Olisin toivonut tähän isien kommentteja, en spekulaatiota siitä onko minulla oikeasti syöpä.

      • NäinMeillä

        Tuo melkoinen epämääräisyytesi saamiesi hoitojen suhteen kyllä valitettavasti laittaa hieman epäilemään. Oikeissa hoidoissa oleva osaisi tarkemmin kertoa minkäläisia hoitoja hän saa. Eihän ole olemassa vain pelkkiä "syöpähoitoja" vaan niitä voidaan antaa hyvin monella eri tavalla. Myös tuo kertomasi että "kasvustoa on leikattu" on kovin epämääräinen ja kuulostaa kyllä erikoiselta että olet noissakin leikkauksissa pystynyt käymään niin että miehesi ei ole huomannut mitään.
        Ainakin omat lähipiirin kokemukseni levinneiden syöpien hoidosta eivät kyllä tue ajatusta että asiaa voisi käytännössä salata ja elää kuin mitään ei olisi.


      • ...

        Olisi varmasti kannattanut tosiaan avaajan googlailla, ennen kuin teki trollinsa. Kohtusyövässä poistetaan ensin kohtu, munasarjat ja melko tarkaan kaikki mitä irti saadaan. Tuo "kasvustoa on leikattu ja syön lääkkeitä" on niin epämääräisesti sanottu, että onnistuisi hyvin 13-vuotiaalta tytöltä tai lissu-ukolta.


    • hahaha..

      Eli jos haluut et tää trolli menee läpi niin lueppa kuule tietoa vaikka googlesta, vertaistukiryhmien sivuilta jne :) Sit voi tulla tänne pätee mitä sulle on "tehty" :D

    • Muutos elämääsi

      No nyt, kun on kaikki epäilykset ilmituotu, niin asiaan:

      Onko oikein, että salaat mieheltäsi noin äärettömän tärkeän asian?
      Jos kuolema on silmiesi edessä, niin jätät jälkeesi pienen lapsen ja hänen isänsä, jota et halua infota koska pelkäät hänen reaktiotaan.
      Ensi järkytys on varmasti kova, mutta tässä on koko pienen perheesi kohtalo, oma tilanteesi ja miehesi ja lapsesi tulevaisuus.

      Ensinäkin, miksi olet niin yksin ahdistuksesi kanssa, ettet edes miehellesi voi siitä puhua? Onko sinulla vanhempia, ystäviä, läheisiä muita?
      Kerro huolesi hoitohenkilökunnalle, onhan siellä näitä ihmisisä, joiden tehtävänä on antaa henkistä tukea stressaantuneille potilaille ja omaisille.

      Sinun pitää ajatella nyt miehesi tilannetta myös. Hän tulee kohtaamaan suuren menetyksen, paljon huolia lapsensa hoidosta ja kasvatuksesta. Voiko hän valmistautua siihen sinun tuellasi, vai jääkö hän yks kaks yksin lapsensa kanssa yllättäen!
      Millaiset välit sinulla on lapsesi isään? Tuntuu aika erikoiselta, ettet jaa suruasi miehesi kanssa. Sinun on nyt aika ottaa hänet mukaan omaan elämääsi.

      Sitä paitsi, mistä tiedät, ettei hänelle ole jo kerrottu hoitohenkilöiden puolelta. Ehkä hän on lukenut hoito-ohjeitasi, tai neuvolassa on otettu asia esiin hänen kanssaan. Jospa hän luulee, ettet tiedä.

      Salailu on nyt lopetettava.

    • ihmetys1

      Kuinkas selitit leikkauksen miehellesi? Sairaalassaolon ja toipumisajan? Hoitohan alkaa aina ensin niin että leikataan kaikki mikä voidaan, siis ainakin poistetaan kohtu ja munasarjat, ja se mitä ei saa pois, hoidetaan rankoilla lääke- ja sädehoidoilla. Kuinka selitit poissaolosi hoitojaksojen ajan ja huonovointisuutesi, hiustenlähdön, piilotatko lääkkeet, salaatko yhteydenpidon lääkäreihin, miten jaksat hoitaa vauvan ... .. Olisi hyvä jos kertoisit, kun niin monta seikkaa tässä tuntuu käsittämättömältä.

      Jos tosiaan saat mieheltä salatuksi tuon kaiken, niin eikö se ole jatkuvaa valheessa elämistä. Joudut keksimään selityksiä ja tekosyitä. Joudut kestämään kaiken yksin. Kannattaako?

    • vanha äiti

      Toivottavasti sinulla on vielä paljon aikaa jäljellä. Kenelläkään sitä ei ole loputtomasti, vaan meidän kaikkien päivät on luettu.
      Mutta jos arvelet kuoleman olevan lähellä, sinun täytyy tehdä järjestelyjä tyttäresi tulevaisuuden varalle. Siinä sinun täytyy tehdä yhteistyötä miehesi kanssa. Jos et puhu mitään, tulee asiasta vielä suurempi peikko ja siitä kertominen tulee yhä vaikeammaksi.
      Haluaisitko miehesi kertovan sinulle, jos hän olisi vastaavassa tilanteessa?

    • antzku

      Käänny ikiaikojen Jumalan puoleen hädässäsi. Hän haluaa osoittaa voimansa ja hyvyytensä. Tartu Raamattuun ja rukoile, etsi käsiisi tervehenkisiä kristittyjä ja rukoile heidän kanssaan. Ehdottomasti käy ehtoollisella. Kristuksen ruumis ja veri on väkevä ase kaikkea pimeyttä ja tuskaa vastaan. Ja ilman muuta pyydä seurakuntasi papilta sairaan voitelu. Ei keneltäkään kiertävältä kaataja-saarnaajalta. Tutki elämääsi ja pane pois kaikki Jumalan tahdon vastainen, jos sellaista löytyy. Rukoilen puolestasi!

      • Lohduttaako tuo?

        Hyvä antzku.

        Eikö nyt ensimmäinen henkilö olisi aviomies? Jumala ja seurakunnat olkoot sitten tukena kun asia miehen kanssa on kirkastunut.

        Kuoleman edessä on paljon hoidettavia asioita. Rukouksiin löytyy aika illan hämärtyessä kun arki on eletty.


    • Itku kurkussa?

      Puutu nyt jo keskusteluun, aloittaja.

      Perustele, miksi et selvitä asioita perheesi kanssa, vaikka olet saanut lääkäriltäkin tiedon sairautatesi laadusta.
      Haluatko järkyttää perheesi suunniltaan, kun heille valkenee, että olet tiennyt sairaudestasi kuukausia, etkä ole siitä kenellekään puhunut?

      Ei riitä, että et halua luopua miehen hemmottelusta. Voihan olla, että hän hemmottelee sinua kaksin verroin, kun kuulee.

    • Kuoleva joutsen

      Ilmeisesti tässä on kyseessä nuori, teini-ikäinen tyttölapsi, joka romanttisesti kuvittelee kauniin ja hauraan naisen lyhyttä elämänkaarta. Hymyten ja uhrautuvasti tuskansa salaten hän hoivaa miestä ja lastaan, kunnes riutuu pois.

      Ehkä kuvittelee kirjoittavansa romaanin 1800-luvun tapaan. Tuolloinhan aina kaunis, hauras ja kaikkien rakastama päähenkilö kuoli armaansa käsivarsille 23 vuoden iässä, hymy huulillaan ja vannottaen miestä ottamaan toisen puolison, tai vaihtoehtoisesti vannottaen miestä, että tämä pysyy uskollisena kuolemansa saakka.

      Nykypäivän hoitomenetelmien ansiosta nuori potilas kyllä saadaan tervehtymään, sillä syöpä on hyvin usein hoidettavissa, ja kun se havaitaan ajoissa, on moni täysin pelastunut elämälle, vaikka edellisessä polvessa vielä tauti olisi ollut varmaa menoa.
      Tietysti sitten, jos potilas ei huoli hoitoja, koska tukka lähtee ja paino laskee, ja tulee monenlaista muutakin kamalaa, on tilanne toinen.

      Tämän päivän saippuasarjoissa esiintyy aina se potilas, joka ei suostu lääkäriin/sairaalaan/hoitoihin/lääkkeisiin, ja on sitten traaginen ja kuolonsairas, kunnes viimein joku onnekas sattuma herättää hänet huomaamaan toimenpiteitten tärkeyden.
      Ehkä aloittaja on yksi heistä.

    • Ikäihmisen mietteitä

      Aloittaja kysyy isien ja aviomiehien mielipiteitä. Yksikään ei ole vastannut.

      Luultavasti koko asetelma on miehen mielestä loukkaava. Onko mies niin mitätön, että hänet suljetaan kokonaan vaimon elämästä (ja kuolemasta) pois, koska hän on niin lutunen ja ihana?
      Todennäköisesti mies tuntee itsensä niin syrjäytetyksi, että jos ja kun tosipaikka tulee, on hän todellakin niin ymmällä, että saattaa jättää perheensä selviytymään itsekseen, kun on tähänkin asti selviytynyt ja pitänyt miehen ulkopuolisena.

    • Anonyymi

      Sä oot varmaan kuollut jo ellet selvinnyt syövästäs koska muut kommentit tuli joskus kakstuhattaneljätoista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe