Nyt meni hermot...

Liian kiltti...

Tapasin netin kautta muutama viikko sitten kivan miehen, joka oli pitkästä aikaa sellainen johon olisin halunnut kunnolla tutustua. Mies oli myös erittäin kiinnostunut minusta, soitteli minulle jne. Odotti kovasti tapaamistamme pääsiäisenä. Tosiaan tämä mies oli eronnut vasta jouluna muuttanut silloin omilleen yli kymmenen vuoden suhteesta, mutta sanoi, että on käsitellyt eronsa. Kysyinkin häneltä, että onko hän valmis vielä suhteeseen, kun mies tuntui kovasti haluavan suhdetta kanssani..

No, vielä ennen pääsiäistä sain mieheltä viesti, jossa hän kirjoitti, että haluaa tavata minut pian ja haluaa selvittää voisiko jutustamme tulla jotain vakavampaakin... No, hän oli pääsiäisenä viihteellä ja soiteltiin siinä sitten ja mies kuulosti jotenkin erilaiselta... Itse olin ylikilttinä ja kunnollisena ihmisenä ollut eri paikkakunnalla viihteellä, mutta ajattelin silloinkin tätä miestä ja odotin tulevia treffejä hänen kanssaan...

No, tällä viikolla sain mieheltä viestin, jossa hän ilmoitti tavanneensa pääsiäisenä naisen, jonka kanssa haluaa kokeilla seurustelua, hän myös kirjoitti, ettei tiedä miten siinä käy, että voidaan sitten olla yhteyksissä...
No, sen verran tempperamenttisenä naisena kirjoitin miehelle, etten todellakaan aio jäädä miksikään varasuunnitelmaksi ja toivotin melko tiukkaan sävyyn hyvät jatkot...

Joo, siis sattuipa todella huono tuuri, että mies tapasi jonkun sillä välin, kun oltiin erossa ja minä kilttinä tyttönä varasin itseäni miehelle.... Siis elämä on... Mitä tästä opin, ei kannata olla kiltti ja kunnollinen, eikä uskollinen kellekään jota ei vielä tunne... Niin ja tämä sama helkkarin äijä kyseli minulta, että tapailenko muita ja oli kovin huolissaan siitä ja sanoi, ettei ainakaan itse halua vehdata useamman kanssa yhtäaikaa...

Ainoa positiivinen asia tässä on, että mies ilmoitti minulle tilanteen rehellisesti... Mutta kyllä kyrpii........

3

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eronnut mies

      Paska nakki, mutta toimit ihan oikein. Noin sitä toimitaan kun on ollaan oikeasti kiinnostuneita. Et ollut ylikiltyi, vaan fiksu ja reilu.

      Lohdutukseksi: 10 vuoden suhde ja jouluna eronnut... Mies ei TODELLAKAAN ole käsitellyt asiaa vaikka sanoisi mitä. Sulkenut mielestään korkeintaan. Yksinäinen ja hirvee kiire saada joku, jotta ei koe olevansa yksin loppuelämää. Mies etsii itseään vielä pitkään ja niitä kliseisiä juoksuja on niin juostavana. Ja johan se juokseekin jo ;)

      Sulla kävi varmaan oikeestaan säkä. Ihan oikein teit pistäessäsi ukon matkoihinsa. Odottamaan jääminen olisi ollut lammasmaista epätoivoa, hoosianna ylikiltteydelle ;)

      Tuulta päin!!

    • Äippäliini

      Et siis edes tavannut miestä? No totta kai hän aloitti naisen kanssa, jonka sattui tapaamaan ja jonka jo tiesi ja kemiat pelasi. Huonoa onnea ja rehellisesti toimi kuin, että olisi tavannut sut kuitenkin.

      Uutta kehiin.

    • plääh

      Tapasi miehen kerran ja oli jo niin rakastunut että ei huomannut että mies on pelimies joka panee muitakin naisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2814
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      522
      2645
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      55
      1077
    Aihe