Mitä mieltä Adventisti on Ortodoksisesta kirkosta ?

Ortodoksinen kirkkohan opettaa siis, että ihmisen SIELU menee ihmisen kuollessa
Tuonelaan " Välitilaan" ja ovat siellä täysin tietoisessa tilassa, mutta he ei kuitenkaan usko Katolilaiseen "kiirastuli"-oppiin jossa ihmisen sielua jotenkin puhdistettaisiin, vaan että heidän mukaansa hänelle siellä näytettäisiin hänen tekonsa ja että hän siellä odottaisi yleistä ylösnousemusta !

VRT Wikipedia
"Kiirastuli (lat. purgatorium, 'puhdistuspaikka') on katolisen kirkon teologian mukaan olotila, jossa pelastuneen ihmisen sielu kuoleman jälkeen puhdistuu (lat. purgare, 'puhdistaa') synneistä ennen taivaaseen pääsyä. Useimmat taivaaseen pääsevät tarvitsevat katolisen kirkon käsityksen mukaan tällaista puhdistusta ennen kuin kohtaavat Jumalan. Sitä vastoin kadotukseen joutuvat eivät käy kiirastulessa.

Katolisen kirkon katekismuksen mukaan "ne, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävinä, mutta eivät ole täydellisesti puhdistuneet, saavat kyllä olla varmoja ikuisesta pelastuksestaan, mutta he joutuvat kuolemansa jälkeen läpikäymään puhdistuksen saavuttaakseen sen pyhyyden, joka on välttämätön taivaan iloon pääsemiseksi".

Käsitys kiirastulesta nojaa käytäntöön rukoilla vainajien puolesta. Tähän liittyy sielunmessujen (lat. requiem) viettäminen. Katekismuksen mukaan "kirkko on jo varhaisimmista ajoista asti kunnioittanut vainajien muistoa ja kantanut heidän puolestaan esirukouksia ja varsinkin eukaristista uhria, jotta he puhdistuisivat ja pääsisivät autuaaksi tekevään Jumalan katselemiseen. Kirkko suosittaa myös almuja, aneita ja katumustekoja vainajien puolesta."

Katolinen kirkko katsoo kiirastulen olemassaolon näkyvän jo Raamatun kirjoissa; kirkkoisillä se on havaittavissa varhaisimmillaan 200–400-luvuilla Clemens Aleksandrialaisen, Cyprianus Karthagolaisen, Lactantiuksen, Kyrillos Jerusalemilaisen, Gregorios Nyssalaisen, pyhän Johannes Khrysostomoksen ja pyhän Augustinuksen kirjoituksissa. Oppi dogmatisoitiin eli määrättiin pakolliseksi uskonkappaleeksi kirkon jäsenille vuonna 1274.

Protestanttisten kirkkojen ja liikkeiden piirissä oppia kiirastulesta ei hyväksytä. Martti Lutherin mukaan kiirastulen olemassaolosta ei voida sanoa mitään.

Ortodoksisen teologian mukaan ihmiset ovat kuolemansa jälkeen välitilassa, jossa he ovat tietoisia, mutta kirjaimellista puhdistavaa tulta ei ortodoksisen kirkon mielestä ole. Ortodoksisen näkemyksen mukaan sielut siirtyvät pois välitilasta viimeisen tuomion jälkeen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiirastuli

ps. vrt myös keskustelu/Ortodoksisuus/ Kiirastulioppi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1807647

Niin kysymykseni kuuluu, koska Adventistithan tyrmäävät täysin Katolilaiset niin sanotuiksi "Paholaisen palvelijoiksi", niin miten adventisti suhtautuu tähän Idän suureen kirkkoon eli Ortodokseihin ?

38

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei-

      Tuonpuoleinen on aina kiehtonut ihmisiä. Kyllä Raamatusta jotakin löytyy asiaan.

      On olemassa erilaisia teorioita joidenka mukaan ihmisen sielu kuolemansa jälkeen kävisi läpi jonkinlaisen puhdistusprosessin? Näitä oppeja on yritetty puolustaa joillakin Raamatun jakeilla, mutta jakeet ovat irroitettuja asiayhteyksistään, eivätkä huomioi Raamatun koko muuta opetusta asiassa. Oppi tietoisuudesta kuoleman jälkeen perustuu ajatukseen, että ihminen on luonnostaan kuolematon. Oppi lähtee paholaisen vaikuttimista, joka spiritismin ja filosofioiden kautta pyrkii saamaan ihmisen uskomaan kuolemansa jälkeiseen pelastuksen mahdollisuuteen. Yleisesti usein uskotaan, että ihminen on taivaassa heti kuoltuaan. Raamattu opettaa että ihminen ei ole tietoisessa tilassa kuolemansa jälkeen.

      - Ihmisen hankkeet raukeavat tyhjiin (Ps 146:4)

      - "Kuolleet eivät tiedä mitään" (Saarn 9:5-6,10, Jes 38:18-19)

      - "Kuolleet eivät ylistä Herraa" (Ps 6:6, 115:17)

      Raamatun opetus ylösnousemuksesta raukeaisi tyhjiin jos kuolleet olisivat tietoisessa tilassa.

      - "On oleva ylösnousemus, sekä vanhurskasten, että vääräin." (Apt 24:15)

      - "Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika jolloin kaikki jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat Hänen äänensä. He nousevat haudoistaan -hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnusemukseen." (Joh 5:28-29, Ilm 20:5-6)

      Parannuksentekoon annettu armonaika on tässä ajassa. Raamattu ei missään puhu pelastuksen mahdollisuudesta kuoleman jälkeen.

      - "Jokaisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle." (Hepr 9:27)

      Syntiinlankeemuksen vuoksi ihminen menetti oikeuden elämään. (1 Moos 2:17) Armonaikaa Kristuksen uhrin vuoksi ihmiskunnalla on ihmisen elinikä lähelle Kristuksen toista tulemusta. Jos ihminen jatkuvasti torjuu Jumalan Hengen vetoomukset kääntymykseen voi armonaika jäädä lyhyemmäksikin ja ihminen paatuu. Periaateessa ihminen voi kuitenkin tehdä ratkaisunsa ikuisen kohtalonsa suhteen elämänsä aikana. (1 Moos 3:14-15, Joh 1:29, Matt 12:31)

      Jumalan Henki pitkämielisyydessään vetoaa ihmiseen syntien katumiseksi, kääntymiseksi, parannukseksi ja syntien anteeksiannon mahdollisuuden vuoksi useasti ihmisen elämän aikana. (5 Moos 30:19-20, Ps 95:6-9, Hepr 4:2) Kun ihminen kuulee Jumalan Hengen kutsun, tulisi ihmisen seurata kutsua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmisen omatunto tulee Jumalan edessä araksi ja synnistä tietoiseksi. Ihminen kiinnostuu miettimään iankaikkisuuteen liittyviä asioita, Raamattua, Jumalaa, uskoa, jne. Tämä on oikea aika tehdä ratkaisuja jotka kantavat iankaikkisuuteen. Jos ihminen hylkää kutsun, hän paatuu, eikä tämän jälkeen tunne enää synnin surua eikä kiinnostusta iankaikkisuuteen liittyviin asioihin. Kun ihminen kieltäytyy Hengen kutsusta, Raamattu kutsuu sitä Pyhän Hengen pilkaksi, joka on ainoa anteeksiantamaton synti Raamatun mukaan, sillä se käytännössä tarkoittaa ettei ihminen kadu eikä käänny Jumalan Hengen vetoomuksista huolimatta koskaan. (Matt 12:31)

      "Jumala on asettanut uuden määräpäivän. Tämän päivän. Jos te tänä päivänä kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne." (Hepr 4:7, 3:8,15, San 28:14, Room 9:18)

      Yst. t. Siunausta
      Jari Laurila
      keskustelija

      • Taaskaan sinä Jari et vastannut kysymykseeni !
        vaan aloitit oman mantrasi levittämisen, johon ei usko kuin häviävän pieni osa koko kristikunnasta...

        ... Ja mikä sinänsä on outoa, on se, että kun vain pienet ryhmittymät Jehovan todistajat ja Adventistit "Ellenistit"1800-luvun lopulta Amerikasta vain nyt muka tietävät totuuden "kuolleitten tilasta" ja kaikki muut ovat jo vuosituhansia uskoneet ja tulkinneet raamattua mukamas väärin !

        Suurien kristillisten yhteisöjen jäsenmääriä ja osuus maailman kaikista kristityistä: Roomalaiskatolilaisia on eniten, 1.187 milj. Sen jäsenet muodostavat 51% maailman kaikista kristityistä ja 16,8% koko maailman väestöstä. Protestantteja on 432 milj., 18,7%. Ns. riippumattomiin kirkkoihin kuuluvia (independents; ei-historiallisiin kirkkoihin kuuluvia) on 358 milj., 15,3%. Evankelisia (evangelical) kristittyjä on 298 milj., 12,8%. ORTODOKSEJA ON 276 milj., 11,8%. ja anglikaaneja 89 milj., 3,8% kaikista kristityistä.

        Toinen tilasto:

        Kristillisten kirkkojen ja liikkeiden kannatusmäärät (2004)

        Kristinuskon kokonaiskannatus 2050 milj.
        Roomalaiskatolinen kirkko 1200 milj. (63%)
        Ortodoksinen kirkko 240 milj. (13%)
        Helluntaiherätys 100 milj. (6%)
        Baptismi 80 milj. (4,5%)
        Reformoitu kirkko 75 milj. (4%)
        Anglikaaninen kirkko 70 milj. (3,5%)
        Luterilainen kirkko 65 milj. (3%)
        Metodismi 50 milj. (2,5%)
        Adventismi 11 milj. (0,5%)

        Uskontojen kannatus Suomessa (2004)

        Evankelis-luterilainen kirkko 4,4 milj. (85%)
        Ortodoksinen kirkko 56 000 (1%)
        Helluntaiherätys 50 000 (1%)
        Jehovan todistajat 19 000
        Islam 15 000
        Suomen Vapaakirkko 14 000
        Katolinen kirkko Suomessa 7 000
        ADVENTISMI 4 500
        Mormonikirkko 3 200
        Baptismi 2 200
        Juutalaisuus 1 200
        Metodismi 1 200

        Tästä joukkueesta adventistit ovat siis aivan pieni osa ja Jehovia ei edes lasketa eli uskoa siihen että ihmisellä ei olisi ELÄVÄÄ SIELUA on vain häviävän pieni osa !

        Avaa sinäkin Jari jo silmäsi ja näe, että epäraamatullinen opetuksesi, joka on täyttä harhaa !

        MUTTA KYSYMYKSENI OLI EDELLEEN
        Miten adventistit suhtautuvat Ortodoksiseen Idän kirkkoon vai onko Itä jotain muuta kuin Amerikka ?
        Ovatko hekin "saatanasta" kun he Ordotoksit 276 milj. uskovat ns."välitilaoppiin" ?

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Taaskaan sinä Jari et vastannut kysymykseeni !

        Hei-

        Minun "matra" on adventtiliikkeen perusasioita jotka olen joskus hyvin tutkinut.
        Ei sen kummempaa.

        Ne kuuluvat palstan aihepiireihin nimenomaan !

        Ateismille ja muiden suuntien ryhmille on omat palstansa foorumilla.

        Mielelläni autan ymmärtämään Adventtiliikkeen opetusta.

        - Raamatussa on joukko kysymyksiä mihin emme voi saada täydellistä valoa tässä ajassa. Jumala on ilmoittanut sen minkä on nähnyt pelastukselle riittäväksi ja tarpeelliseksi.

        Adventtikirkko opettaa että Jumalan omia on kaikissa protestanttisissa ja katolisissa piireissä yksilöinä.
        'Nämä ovat niitä jotka ovat vilpittömiä Jumalan edessä sille valolle ja tiedolle minkä omistavat.
        Ilm 18:4 vetoaa niihin jotka havaitsevat synnin käyvän turhan suureksi siellä missä liikkuvat ja etsimään aitojen varsilta ja aidan toisilta puolilta sitten vihreämpiä niittyä missä synnin suhteen turvallisempaa hengellisesti.
        Adventtikirkossa nähdään että 1863 rekkisteröity Adventtikirkko edustaa osaa "jäännöksestä" ja on vain pieni prosentti uuden maan kansalaisista, (Ilm 21-22, Jes 65:17)

        Ortodoksikirkosta ei ole Adventtikirkossa mitään sanankaan lausuntoa että he "olisivat saatanasta."

        Kerroin tässä nyt mitä kirkko opettanut on asiassa siis koskien muita piirejä yleisesti !

        Siunausta
        Jari Laurila
        keskustelijana

      • jarinhotelli kirjoitti:

        Jari: Adventtikirkossa nähdään että 1863 rekkisteröity Adventtikirkko edustaa osaa "jäännöksestä" ja on vain pieni prosentti uuden maan kansalaisista, (Ilm 21-22, Jes 65:17)
        ______________

        Ei Adventtikirkko opeta näin, että he olisivat vain joku "osa jäännöksestä" vaan nimenomaan että he eli Adventistit ovat nimenomaan tämä Israelin " Pyhä Jäännös" ! ja muut ovat sitten mitä ovat ja "sunnuntain viettäjät" tuomitaan lopulta kadotukseen...
        Näin adventismi opettaa !

        Kerrot väärin adventismista !

        En ryhdy täällä väittelemään. Olen vastannut kysymykseen, mutta en äkkiä muista vastasinko Sinulle että Adventtikirkko opettaa omantunnon kysymyksiä.
        Vain se joukko joka tekee toisin kuin minkä oma omatunto sanoo oikeaksi Jumalan edessä tekee tietenkin synnin Jumalaa vastaan jos sitten tekee omaa tuntoa vastaan tietenkin; Vrt; Luuk 12:47-48, 1 Joh 5:16-17.
        Tämä ei ole syntiä sitten jonkuin toisen piirin uskovalla jolla on toinen käsitys jostakin opista -teologiasta.

        ´Jeesus Kristus on ainoa oikea perusta- ja erilaisia näkemyksiä on roppakaupalla ja eivät pelastuskysymyksiä suoraan.
        Ihmisen omatunto ja tiedon määrä ratkaisee asiassa.
        > Tietenkin Jumalan laki, 10- käskyn laki opettaa synnin ajan loppuun asti
        Room 3:20.

        Adventtikirkko voi opettaa korkeintaan omilleen omantunnon kysymyksissä noin mitä väität. Jossakin muualla mennään sitten pienemmällä tietomäärälläkin portista sisään.

        Ihmisen tiedon määrä merkitsee oman tunnon kysymyksiäkin tietenkin.
        Mutta kirkko ei niitä määrää ja jokaisella on omantunnon vapaus.
        >>>>>>> Tiedon määrä merkitsee lisää omantunnon kysymyksiä- niitä hyljätessään tietoisina tekevänsä syntiä tarkoittaa ja on se merkitys missä kirkko voi korkeintaan opettaa omaa "ainoana jäännöksenä"
        >>>>>> ihminen ei voi jäännökseen enää kuulua jos hylkää sen minkä näkee oikeaksi !

        Mutta jokainen on vapaa muuttamaan vaikka Kylän Tylpääaisaisten yhdistyksen jäseneksi ja avaamaan Raamatun siellä ja olemaan omaa mieltä ja voi pelastua olemalla vilpitön Jumalan edessä tietonsä määrän mukaan.

        Siunausta
        Jari Laurila

    • JA VIELÄ JARILLE: Lainaus:
      "Parannuksentekoon annettu armonaika on tässä ajassa. Raamattu ei missään puhu pelastuksen mahdollisuudesta kuoleman jälkeen. "
      ___________________________

      Ei Katolilainen kiirastulioppikaan opeta, että ihminen voisi pelastua kuoleman jälkeen vaan sanoo näin:
      " "Kiirastuli (lat. purgatorium, 'puhdistuspaikka') on katolisen kirkon teologian mukaan olotila, jossa pelastuneen ihmisen sielu kuoleman jälkeen puhdistuu (lat. purgare, 'puhdistaa') synneistä ennen taivaaseen pääsyä. Useimmat taivaaseen pääsevät tarvitsevat katolisen kirkon käsityksen mukaan tällaista puhdistusta ennen kuin kohtaavat Jumalan..... Sitä vastoin kadotukseen joutuvat eivät käy kiirastulessa." !!!!

      Eli katolilaisen opin mukaan ns. "Aabrahamin helman" puolella olevat puhdistetaan maallisista synneistä !
      Eli uskova ihminen menee opin mukaan "Aabrahamin helmaan" jo pelastettuna mutta syntisenä ja siellä "puhdistuu"
      Mistään "Helvetin liekoista" missä ihmisiä kiusataan, niin ei siitä ole katolilaisessa kiirastuliopissa kysymys !
      Tätä mahdollisuuttahan ei sillä ns."toisella puolelle" meneville suoda !
      Eli opin mukaan tämä "kiirastuli" (lat. purgatorium, 'puhdistuspaikka' on vain hyvä asia uskoville !

      • Toisaalta ajatellen tämä "puhdistautuminen" ennen taivaaseen menoa tavalla tai toisella tuntuu kautta kuulostaa ihan loogiselta vaikkakin Kristuksen sanotaan jo kantaneen syntimme ristillä mutta silti syntihän ei voi periä Jumalan valtakuntaa mutta ei myöskään ole yhtään ihmistä, joka ei olisi syntiä tehnyt !

        Vrt: Joh Ilm 7:13 Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
        7:14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä."

      • Lisäys;

        Adventtikirkko on ehkä maailman suvaitsevaisin kirkko asenteissaan, ja suhtautumisessa muiden seurakuntien jäseniin. (Joh 13:34-35) Adventtikirkko on myös todennäköisesti maailman suvaitsemattomin kirkko suhteessa synnin harjoittamiseen. (Ilm 12:17, 1 Joh 3-4, Jaak 1:25, 2:10-12, Luuk 16:17)

        Mikään kirkko maailmassa ei opeta niin kauniisti ja avoimesti uskovista jotka ovat muissa seurakuntayhteyksissä:

        Adventtikirkon tunnustus vapaasti kirjoittajan mukaan;
        - “Adventtikirkko kannattaa ja tunnustaa kaikkea Kristusta korottavaa toimintaa kaikissa katolisissa ja protestanttisissa seurakuntayhteyksissä. Kaikissa näissä piireissä on Jumalan lapsia, vilpittömiä sieluja, (rehellisiä ymmärrykselleen Jumalan edessä omistansa tiedon määrän mukaan oikeasta ja väärästä) -yksilöinä, jotka seuraavat ja korottavat Jeesusta Kristusta sen valon mukaan minkä omistavat ja ovat saaneet.
        Oikeudenmukainen Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti, ja huomioi ihmisen vilpittömyyden."
        (Luuk 12:47-48)

        Jumalan kansa on siis hajallaan eri piireissä yksilöinä, eri hengellisissä liikkeissä ja kirkoissa yksilöinä. Adventtikirkossakin Jumalan lapset ovat yksilöitä ja pelastuvat yksilöinä tai ovat pelastumatta yksilöinä.

        Jeesus opetti että rikkavilja ja vehnä kasvavat yhdessä elon loppuun asti (ajan loppuun) saakka. Seurakunnan jäsenet koostuvat aina hyvin erilaisista ihmistä, jotka ovat erilaisilla oman hengellisen kasvunsa tasoilla ja vaiheilla. Ihmisellä ei ole oikeutta tuomita. Ihminen voi aina muuttaa tapansa, ja kasvaa kristillisyydessä. Jotkut kylmenevät pois seurakuntayhteydestä. (Hebr 10:24-25)
        Jokainen ihminen erehtyy elämässään monin tavoin ja muuttaa tapojaan arvojaan moneen kertaan elämässä. (Jaak 3:2) ja jotkut ovat palavina öljyä lampuissaan. (Matt 25:1-13, 24:45-51)

        Seurakunnat ovat syntisten ihmisten paikkoja, mutta tarkoitus on että sellaisessa yhteydessä tehdään parannusta synneistä, eikä lisätä synnin määrää. Matt 7:21-23.

        Jumala vaatii ihmisen 100% itselleen kokonaan. 99% ei riitä. Hebr 12:14, 1 Joh 2:15-17

        Ajan lopulla kristikunta tulee Raamatun mukaan jakaantumaan kahteen joukkoon. (Ilm 13-14)
        Jakaantuminen tapahtuu niihin jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille, (>>Ilm 12:17; Ilm 14:12) Jeesuksen todistukselle, (Ilm 19:10) ja uskovat Jeesukseen.
        - Tässä vallanjaossa on siis kysymys uskollisuudesta Jumalan käskyille ja uskosta Jeesukseen. Vastakohtana on poliittis-uskonnollinen valta joka tekisi omat käskyt ja pukisi vaatisi itselleen Kristukselle kuuluvaa kunniaa.
        Tässä erottuvat Raamatun mukaan "vuohet ja lampaat" toisistaan.
        Synti on syntiä vaikka sitä kuinka pukisi uskonnollisuuteen, valkoisiin ja purppuranpunaisiin viittoihin.
        Syntiä ei sillä villanvalkoiseksi polttamalla paljon kynttilöitäkään isoissa huoneistoissa.

        Jatkoa alla >>>>>>>>>>>

      • jarinhotelli kirjoitti:

        Lisäys;

        Jatkoa edelliseen >>>>>>>>>>>>>

        Synnin katuminen merkitsee aitoa synnin surua Jumalan edessä ja tässä yhteydessä synnin hylkäämistä eli parannuksen tekoa. Sama laki on mittapuu koko pelastushistorian ajan, se ei muuksi muutu. (Luuk 16:17, Jaak 2:10-13.) Ykikään pieninkään heittomerkki minkään kielen mukaan ei muutu. Matt 5:17-18.
        Syntejä ei tunnusteta ihmisille. Vain Jumalalle/Jeesukselle synnit tunnustetaan koska on ainoa jolla on valta antaa synnit anteeksi. Ihmisille "tunnustetaan" vain ne synnit joita vastaan on rikkonut, eli tarkoittaa pelkästään sopimista ja anteeksi pyytämistä tässä suhteessa ja merkityksessä. Sen jälkeen vielä pyydetään ko.synti anteeksi Jumalalta.

        Toinen ryhmä kumartaa valtaa joka vaatii Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta itselleen. Tämä on uskonnollisen ja poliittisen vallan yhdistelmä. (Ilm 13:12-18, 14:9-13) Jumalan valtakunta tulee, ja voittaa. Suuri Babylon tuhoutuu. (Ilm 18, Dan 2:44)

        "Adventti" tarkoittaa Jeesuksen tulemista. Adventtiliikkeet syntyivät uskonpuhdistuksen seurauksena pimeän n. 1300 vuotta kestäneen keskiajan jälkeen jolloin kansa eli ilman raamattuja maailmassa. Kirjapainotaito levitti raamatut. Raamatuntutkijoiden ja uskonpuhdistajien ympärille syntyi innokkaita hengellisiä liikkeitä jotka ovat kasvaneet meilläkin vaikuttaviksi kirkoiksi. Martti Luther oli yksi uskonpuhdistajista.
        Adventtikirkossa ymmärretään kyllä että Adventtikirkko on perustettu 1860 luvulla ja uudessa maassa on varmasti paljon enemmän ihmisiä jotka eivät ole olleet kirjoilla koskaan adventtikirkossa.

        Jokaisen uuden liiton kristityn tulee olla "adventtilainen." Ei ole olemassa muuta keinoa taikka tapaa olla kristitty !
        >>Joh 3:16 (huom; - Jakeeseen liittyy ehto) >>Matt 7:19-23>>1 Joh 2:3-4, 5:3)

        Enkeli kertoi Danielille n.600 ekr että Yhdistynyt Eurooppa (ns. EU eli Euroopan Unioni) pysyy II-adventtiin eli Jeesuksen tuloon saakka. (Dan 2:41-44) Hurskas Daniel oli Babylonian "pääministeri."
        Profetian "kultainen kuvapatsas" kuvaa Babyloniasta lähteneitä maailmanvaltoja. Babylonia (605-539ekr)- Meedo-Persia (539-331ekr)- Kreikka (331-168ekr)- Rooma (168ekr-476jkr) - Eurooppa.(476jkr-) Profetia kertoo että Euroopan valtioiden rajat pysyvät. Ihmiset liikkuvat aviositein maasta toiseen.

        Kun Jeesus tulee ihmiskunnasta on jäljellä vain tämän verran>> Jes 24:13.
        Jesaja 24 ja Matt 24 kertovat tapahtumista.

        >>1 Joh 4:8

        Siunausta
        Jari Laurila
        keskustelijana

      • Hei-

        Älä pilkkaa ihmisiä henkilökohtaisesti "valehtelijoiksi" tai miksikään muuksikaan !

        - Kysymyksiä voit esittää rauhassa, mutta ei pilkata täällä.

        'Tämä on foorumi missä pitää olla viihtyisä tunnelma- ja keskustelu saa olla vilkasta- mutta ei sisältää solvauksia- pilkantekoa- ja vähiten tietenkin henkilökohtaisesti suunnattua nimeltä.

        Solvaaminen, pilkanteko ei ole sallittua täällä- Tämä on julkinen foorumi missä pitää käyttäytyä maan lakejakin kunnioittaen eli suomessa ihmisten kunnian loukkaaminen on aina kriminalisoitu.

        Minä en ole "valehtelija" vaan olen keskustelija täällä ja kerron mitä näen kirkon opettavan ja opettaneen.

        Siunausta
        Jari Laurila
        keskustelija

      • jarinhotelli kirjoitti:

        Hei-

        Älä pilkkaa ihmisiä henkilökohtaisesti "valehtelijoiksi" tai miksikään muuksikaan !

        - Kysymyksiä voit esittää rauhassa, mutta ei pilkata täällä.

        'Tämä on foorumi missä pitää olla viihtyisä tunnelma- ja keskustelu saa olla vilkasta- mutta ei sisältää solvauksia- pilkantekoa- ja vähiten tietenkin henkilökohtaisesti suunnattua nimeltä.

        Solvaaminen, pilkanteko ei ole sallittua täällä- Tämä on julkinen foorumi missä pitää käyttäytyä maan lakejakin kunnioittaen eli suomessa ihmisten kunnian loukkaaminen on aina kriminalisoitu.

        Minä en ole "valehtelija" vaan olen keskustelija täällä ja kerron mitä näen kirkon opettavan ja opettaneen.

        Siunausta
        Jari Laurila
        keskustelija

        Mikään kirkko maailmassa ei opeta niin kauniisti ja avoimesti uskovista jotka ovat muissa seurakuntayhteyksissä:
        ___________________

        Ai sinäkö Jari nyt Sheriffin valtuuksin päätitkin poistaa minun kommenttini sinun valheellisesta opetuksesta "pyhästä jäännöksestä" että adventistit olisivat vain osa siitä ja muusta mutta jätät oman mantrasi minun aloitukseeni !!!!

        Pyydän älä enää vastaa minun aloituksiini jos et siedä että sanon totuuden sinun kirjoituksistasi !

        Solvaaminen, pilkanteko ei ole sallittua täällä-
        _____________________

        Sinä esität että minä olen täällä tuota edellä !

        Taas sinä valehtelet !

        Minä kirjoitan täällä opillisista asioista mutta sinä tässä SYYTÄT MINUA kun puhun opillisesti eri tavalla kuin sinun oppisi on vai mitä kristillistä sekoilua sinä nyt sitten edustatkin ilman päätä ja häntää ! :O

        Sanoin jo että täällä ei voi solvata ihmisiä valehtelojoiksi eikä miksikään muuksikaan.

        Palstalla voi mielellään mieluusti selvittää opillisia kysymyksiä mutta ei herjata eikä solvata ihmisiä mm. "valehtelijoiksi."

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Mikään kirkko maailmassa ei opeta niin kauniisti ja avoimesti uskovista jotka ovat muissa seurakuntayhteyksissä:
        ___________________

        Ai sinäkö Jari nyt Sheriffin valtuuksin päätitkin poistaa minun kommenttini sinun valheellisesta opetuksesta "pyhästä jäännöksestä" että adventistit olisivat vain osa siitä ja muusta mutta jätät oman mantrasi minun aloitukseeni !!!!

        Pyydän älä enää vastaa minun aloituksiini jos et siedä että sanon totuuden sinun kirjoituksistasi !

        Hei !

        Mielipide on tervetullutta ! Opillisia asioita saa mielellään kysellä ja selvittää tietenkin. Kirjoituksiaan laittaa voi tietenkin mutta-

        Mutta kuten olen sanonut palstalla tulee vallita leppoisa tunnelma eikä ihmisiä voi- eikä saa foortumilla solvata ja herjata mm-. "valehtelijoiksi."

        Selvitä oppikysymyksiä ilman herjauksia ja solvauksia ! Asia ei ole tämän vaikeampi !

        Solvaaminen eli herjaaminen- ei kuulu palstalle ja sellaiset poistetaan >>>>>>> ylläpitäjän ohjeen mukaan. Ylläpitäjä on antanut ohjeet !

        Sinä et voi solvata mm. "valehtelijaksi" täällä ketään.
        Ylläpitäjän ohjeen mukaan voi solvaukset kaiken heti poistaa.

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

      • jarinhotelli kirjoitti:

        Hei-

        Sanoin jo että täällä ei voi solvata ihmisiä valehtelojoiksi eikä miksikään muuksikaan.

        Palstalla voi mielellään mieluusti selvittää opillisia kysymyksiä mutta ei herjata eikä solvata ihmisiä mm. "valehtelijoiksi."

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

        Lainaus Jari: "Adventtikirkossa nähdään että 1863 rekkisteröity Adventtikirkko edustaa osaa "jäännöksestä" ja on vain pieni prosentti uuden maan kansalaisista, (Ilm 21-22, Jes 65:17)"
        _______________________________

        Jos tämä, että Adventtikirkon kanta on se, että adventistit edustavat vain osaa, pientä prosenttia ns. " Pyhästä Jäännöksestä" ei ole valheellisesti kerrottu adventismin opetuksesta niin silloin minä en todellakaan tiedä adventismista mitään !

        Kyllä minä olen adventismista JA Timo Flinkinkin opetuksesta saanut sen käsityksen, että juuri Adventistit kaikkineen ovat tämä ns." pyhä jäännös" ja he jotka heihin liittyvät muualta on ikään kuin oksastettu adventisteihin eli tähän "pyhään jäännökseen" !
        Ja he jotka ei ymmärrä sapatin pyhyyttä eli tietoisesti viettävät ns."Herran päivää" sunnuntaisin tuomitaan lopulta kadotukseen !

        Ja tällä minä en hauku ketään vaan kerron mikä on Adventismin oikea opetus ja se on eri kuin sinä edellä valheellisesti tästä asiasta kerrot !

        KORJATKOON ADVENTISTIT TAI TIMO FLINK OLENKO VÄÄRÄSSÄ !

        Ps. Ja minua on turha leimata täällä kenenkään haukkujaksi jos puutun virheellisiin opinkysymyksiin...
        Minua kyllä haukutaan täällä kyllä koko ajan mutta en "kosta" takaisin !

        _____________________

        Ps. Mutta edelleenkään sinä Jari et ole kommentoinut kertaakaan mitä mieltä adventistit on ortodokseista kun he niin tuomitsevat katolilaisuuden ja kaikki muutkin ,jotka uskovat sielun kuolemattomuuteen ja sitä kautta kaikki on adventismin mukaan saatanasta !?

        Sinä vaan trollaat vaikka olet muka sheriffi ja puhut jostain tällaisesta mikä ei liity aiheeseen ollenkaan
        esim Lainaus Jari:
        "Enkeli kertoi Danielille n.600 ekr että Yhdistynyt Eurooppa (ns. EU eli Euroopan Unioni) pysyy II-adventtiin eli Jeesuksen tuloon saakka. (Dan 2:41-44) Hurskas Daniel oli Babylonian "pääministeri."
        Profetian "kultainen kuvapatsas" kuvaa Babyloniasta lähteneitä maailmanvaltoja. Babylonia (605-539ekr)- Meedo-Persia (539-331ekr)- Kreikka (331-168ekr)- Rooma (168ekr-476jkr) - Eurooppa.(476jkr-) Profetia kertoo että Euroopan valtioiden rajat pysyvät. Ihmiset liikkuvat aviositein maasta toiseen."

        EIHÄN TÄMÄ LIITY YHTÄÄN MIHINKÄÄN !

      • jarinhotelli kirjoitti:

        Hei !

        Mielipide on tervetullutta ! Opillisia asioita saa mielellään kysellä ja selvittää tietenkin. Kirjoituksiaan laittaa voi tietenkin mutta-

        Mutta kuten olen sanonut palstalla tulee vallita leppoisa tunnelma eikä ihmisiä voi- eikä saa foortumilla solvata ja herjata mm-. "valehtelijoiksi."

        Selvitä oppikysymyksiä ilman herjauksia ja solvauksia ! Asia ei ole tämän vaikeampi !

        Solvaaminen eli herjaaminen- ei kuulu palstalle ja sellaiset poistetaan >>>>>>> ylläpitäjän ohjeen mukaan. Ylläpitäjä on antanut ohjeet !

        Sinä et voi solvata mm. "valehtelijaksi" täällä ketään.
        Ylläpitäjän ohjeen mukaan voi solvaukset kaiken heti poistaa.

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

        Lainaus Jari sheriffi: "Mielipide on tervetullutta ! Opillisia asioita saa mielellään kysellä ja selvittää tietenkin. Kirjoituksiaan laittaa voi tietenkin mutta-"

        ___________________

        Ai että oikein saa kysellä ja vastaukseksi tulee 3 sivua blogikirjoitusta päähän 57 raamatunkohtaa.. ja ei sitten muuta... Sekö on keskustelua ?

        Vai pitäisikö minunkin mennä "puskiin" ja alkaa sieltä huutelemaan että PYH ja Pah ja Höpöhöpö ja olet väärässä jne jne..

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Vai pitäisikö minunkin mennä "puskiin" ja alkaa sieltä huutelemaan että PYH ja Pah ja Höpöhöpö ja olet väärässä jne jne..

        Siinä on vähän musaa... ;D

        https://www.youtube.com/watch?v=cAU_IBfcjtw

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Lainaus Jari: "Adventtikirkossa nähdään että 1863 rekkisteröity Adventtikirkko edustaa osaa "jäännöksestä" ja on vain pieni prosentti uuden maan kansalaisista, (Ilm 21-22, Jes 65:17)"
        _______________________________

        Jos tämä, että Adventtikirkon kanta on se, että adventistit edustavat vain osaa, pientä prosenttia ns. " Pyhästä Jäännöksestä" ei ole valheellisesti kerrottu adventismin opetuksesta niin silloin minä en todellakaan tiedä adventismista mitään !

        Kyllä minä olen adventismista JA Timo Flinkinkin opetuksesta saanut sen käsityksen, että juuri Adventistit kaikkineen ovat tämä ns." pyhä jäännös" ja he jotka heihin liittyvät muualta on ikään kuin oksastettu adventisteihin eli tähän "pyhään jäännökseen" !
        Ja he jotka ei ymmärrä sapatin pyhyyttä eli tietoisesti viettävät ns."Herran päivää" sunnuntaisin tuomitaan lopulta kadotukseen !

        Ja tällä minä en hauku ketään vaan kerron mikä on Adventismin oikea opetus ja se on eri kuin sinä edellä valheellisesti tästä asiasta kerrot !

        KORJATKOON ADVENTISTIT TAI TIMO FLINK OLENKO VÄÄRÄSSÄ !

        Ps. Ja minua on turha leimata täällä kenenkään haukkujaksi jos puutun virheellisiin opinkysymyksiin...
        Minua kyllä haukutaan täällä kyllä koko ajan mutta en "kosta" takaisin !

        _____________________

        Ps. Mutta edelleenkään sinä Jari et ole kommentoinut kertaakaan mitä mieltä adventistit on ortodokseista kun he niin tuomitsevat katolilaisuuden ja kaikki muutkin ,jotka uskovat sielun kuolemattomuuteen ja sitä kautta kaikki on adventismin mukaan saatanasta !?

        Sinä vaan trollaat vaikka olet muka sheriffi ja puhut jostain tällaisesta mikä ei liity aiheeseen ollenkaan
        esim Lainaus Jari:
        "Enkeli kertoi Danielille n.600 ekr että Yhdistynyt Eurooppa (ns. EU eli Euroopan Unioni) pysyy II-adventtiin eli Jeesuksen tuloon saakka. (Dan 2:41-44) Hurskas Daniel oli Babylonian "pääministeri."
        Profetian "kultainen kuvapatsas" kuvaa Babyloniasta lähteneitä maailmanvaltoja. Babylonia (605-539ekr)- Meedo-Persia (539-331ekr)- Kreikka (331-168ekr)- Rooma (168ekr-476jkr) - Eurooppa.(476jkr-) Profetia kertoo että Euroopan valtioiden rajat pysyvät. Ihmiset liikkuvat aviositein maasta toiseen."

        EIHÄN TÄMÄ LIITY YHTÄÄN MIHINKÄÄN !

        Hei.

        Adventtikirkko voi opettaa omaa väkeä "ainoana jäännöksenä" korkeintaan vain sellaisessa merkityksessä missä ihminen luopuu jostakin itsensä mielestä oikeasta adventti-tiedosta. > Tietenkin ihminen tekee omaa tuntoaankin vastaan sitten väärin ja se on tietenkin synti, mutta tämä sama synti ei ole välttämättä toiselle synti. 1 Joh 1:5:16-17, Luuk 12:47-48.
        Oikeuden mukainen tuomari siis huomioi ihmisen tiedon määrän.

        Esimerkki;
        - Jos alat omassa tunnossasi pitämään makkaran syöntiä syntinä, niin teet toki omassatunnossa Jumalaa vastaan itse jos menet sitten salaa grillin nurkille hotkimaan grillimakkaroita.
        Naapurin Reiskalla ei sitten ole ollenkaan huono omatunto eikä synnin tuntoa
        mennessään grillille tilaamaan nakit ja muusin kahdella grillimakkaralla.
        (Huomautan kuitenkin että kirkossa ei ole ruokamääräyksiä- kaikenlainen mahdollinen ruokaa koskeva liittyy vain yleiseen terveysasiaan- siihen samaan metodiin siis mitä terveystohtoritkin tänään)

        Siis ymmärrä tämä mitä kirjoitan nyt !

        Ihminen vastaa siitä tietonsa määrästä minkä omistaa ja minkä katsoo itse omantunnon kysymyksinä itse oikeaksi. >>>>>> Luuk 12:47-48 !

        Laki opettaa 10 käskyllään synnin ajan loppuun saakka ! Room 3:20.

        Jeesusta rakastavia vilpittömiä uskovaisia oman tietomääränsä valossa on kaikissa Raamattua lukevissa piireissä, niin protesrtanttisissa, katolisissa kuin ortodokseissakin- Ortodoksit kaiketi mielletään paljolti katolisuuteen ymmärtääkseni ihmisten mielikuvissa aina.
        >>>>>> Näille em. vilpittömille jotka käsi sydämellä puhtaalla omalla tunnolla Jumalan edessä oman tietomääränsä valossa vilpittöminä uskovaisina ja totuuden etsijöionä, puyhittyneinä >>>>>> Ei Adventtikirkko kiellä eikä tuomitse koskaan heidän uskoaan, saati sitten tuomitsisi helevettihin.

        Adventtikirkossa kannustetaan kaikkea Kristusta kotottavaa toimintaa vaikka Kylän Tylppä-aisaisten yhdistyksessä.

        Adventtikirkko opettaa aina että Jumalan omia siis yksilöinä myös muissa piireissä kuin Adventtikirkossa ja Ilm 18:4 kutsuu sitten vihreimmille niityille niitä jotka haluavat vähemmän syntisiä ilmastoja.

        Kirkko opettaa että Jumalan omia on yksilöinä myös Adventtikirkossa !
        Yksilöinä- vehnää ja rikkaviljaa myös Adventtikirkossa nk. kaikissa muissakin piireissä yksilöinä.

        >>>>>>> Lue nyt tämän kerran hyvin tämä !

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Lainaus Jari sheriffi: "Mielipide on tervetullutta ! Opillisia asioita saa mielellään kysellä ja selvittää tietenkin. Kirjoituksiaan laittaa voi tietenkin mutta-"

        ___________________

        Ai että oikein saa kysellä ja vastaukseksi tulee 3 sivua blogikirjoitusta päähän 57 raamatunkohtaa.. ja ei sitten muuta... Sekö on keskustelua ?

        Kesksusteljun tukena saa käyttää vapaasti linkkejä- linkittäminen on sallittua- mutta pelkkiä linkkejä ei saa laittaa. On siis oltava linkin lisäksi muutama jokunen sanakin.
        Valmiita kirjoituksia voi laittaa mainiosti- keskustelun tukena.

        'Meillä oli puhetta solvaamisesta- Kaikki viestit missä on solvaamista eivät kuulu foorumin toiminta-ajatukseen ylläpitää leppoisaa ilmapiiriä.
        Kaikki viestit joissa on solvausta, herjausta saa heti poistaa.

        Suomen laki lisäksi kriminalisoi aina ihmisten kunnian loukkaamisen.
        Ihmisten yksityisyys ja kunnia on koskemattomaksi luokiteltu Suomen perustuslaissa.

        Sinäö olet selvittämässä opillisiä kysymyksiäkö ?
        >>>>> Miksi et halua niihin vastauksia ?
        >>>>>>>>> Ne eivät ole kovin parilla sanalla tutkittavissa ollenkaan yleensä opilliset asiat. Niiden selivttämiseen itselle pitää hiukan nähdä vaivaa tutkimisen muodossa. Olen omasta puolestani vastannut kysymyksiisi joita voit sitten Raamattu kädessä tutkia. Minä tunnen adventtiliikken opin ja koetan valkaista epäselvyyksissä. Ei muuta vaikutinta oile minulla eikä henkilökohtaista koskaan sekunninkaan vertaa kenenkään täällä koskaan.

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Siinä on vähän musaa... ;D

        https://www.youtube.com/watch?v=cAU_IBfcjtw

        Hei.

        Muistan laulun hyvin lapsuudestani.

        Simo Salminen lauleskeli silloin-

        Kysele rauhassa opillisia asioita- mielellään niitä selvitetään !

        Mutta jätä jokainen solvaava sana pois, niin kaikki on hyvin. Vain siitä oli puhetta. > Ei solvauksia.

        Kaikkea hyvää Sinulle ja hyvää kesän odotusta !

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

      • jarinhotelli kirjoitti:

        Hei.

        Adventtikirkko voi opettaa omaa väkeä "ainoana jäännöksenä" korkeintaan vain sellaisessa merkityksessä missä ihminen luopuu jostakin itsensä mielestä oikeasta adventti-tiedosta. > Tietenkin ihminen tekee omaa tuntoaankin vastaan sitten väärin ja se on tietenkin synti, mutta tämä sama synti ei ole välttämättä toiselle synti. 1 Joh 1:5:16-17, Luuk 12:47-48.
        Oikeuden mukainen tuomari siis huomioi ihmisen tiedon määrän.

        Esimerkki;
        - Jos alat omassa tunnossasi pitämään makkaran syöntiä syntinä, niin teet toki omassatunnossa Jumalaa vastaan itse jos menet sitten salaa grillin nurkille hotkimaan grillimakkaroita.
        Naapurin Reiskalla ei sitten ole ollenkaan huono omatunto eikä synnin tuntoa
        mennessään grillille tilaamaan nakit ja muusin kahdella grillimakkaralla.
        (Huomautan kuitenkin että kirkossa ei ole ruokamääräyksiä- kaikenlainen mahdollinen ruokaa koskeva liittyy vain yleiseen terveysasiaan- siihen samaan metodiin siis mitä terveystohtoritkin tänään)

        Siis ymmärrä tämä mitä kirjoitan nyt !

        Ihminen vastaa siitä tietonsa määrästä minkä omistaa ja minkä katsoo itse omantunnon kysymyksinä itse oikeaksi. >>>>>> Luuk 12:47-48 !

        Laki opettaa 10 käskyllään synnin ajan loppuun saakka ! Room 3:20.

        Jeesusta rakastavia vilpittömiä uskovaisia oman tietomääränsä valossa on kaikissa Raamattua lukevissa piireissä, niin protesrtanttisissa, katolisissa kuin ortodokseissakin- Ortodoksit kaiketi mielletään paljolti katolisuuteen ymmärtääkseni ihmisten mielikuvissa aina.
        >>>>>> Näille em. vilpittömille jotka käsi sydämellä puhtaalla omalla tunnolla Jumalan edessä oman tietomääränsä valossa vilpittöminä uskovaisina ja totuuden etsijöionä, puyhittyneinä >>>>>> Ei Adventtikirkko kiellä eikä tuomitse koskaan heidän uskoaan, saati sitten tuomitsisi helevettihin.

        Adventtikirkossa kannustetaan kaikkea Kristusta kotottavaa toimintaa vaikka Kylän Tylppä-aisaisten yhdistyksessä.

        Adventtikirkko opettaa aina että Jumalan omia siis yksilöinä myös muissa piireissä kuin Adventtikirkossa ja Ilm 18:4 kutsuu sitten vihreimmille niityille niitä jotka haluavat vähemmän syntisiä ilmastoja.

        Kirkko opettaa että Jumalan omia on yksilöinä myös Adventtikirkossa !
        Yksilöinä- vehnää ja rikkaviljaa myös Adventtikirkossa nk. kaikissa muissakin piireissä yksilöinä.

        >>>>>>> Lue nyt tämän kerran hyvin tämä !

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

        Tästä Jari sinun tekstistäsi saa sellaisen kuvan, että muihin kristillisiin seurakuntiin kuuluvat olisivat jotenkin kehnompia tiedossa ja taidoissa eikä he tavallaan ole vielä ymmärtäneet ns."adventtitotuutta" ja siksi heitä ei voi vielä tuomita...

        Tämä on aika farisealaista ja "omavanhurskasta" ajattelua mutta näin se kyllä varmasti adventistiopin mukaan menee...

        Ja sitten jos nämä "hengellisessä kehityksessään" vajavaiset "hiffaavat" tämän suuren "adventtitotuuden" niin sitten he kääntyvät ns. "adventtitotuuteen/sapattilaiseksi" ja liittyvät näin tähän täydellisten "pyhään jäännökseen"... :O

        Ja tätähän adventistien "ekumenia" juuri on... eli yrittää kalastaa jäseniä pois muista kristillisistä seurakunnista siihen ns. "adventtitotuuteen" !

        Kiitos

        Nyt alkaa olla oikea ääni kellossa !

        Keskustelu saa olla "kiivastakin" mutta harva kristitty ryhtyy väittelyihin, en minäkään.
        Muistan kuitenkin hyvin sellaisia aikoja kun minä hankin tietoa tein sen haukkumalla ja ärsyttämällä nyhtääkseni tietoa ja totta- ja sitten ihmettelin miksi tuo mies ei halua minua enää edes tuntea kun olin ensin häntä kymmene vuotta haukkunut- ja kaatanut kaiken kuonan hänen niskaansa.
        > ihminen aina ajattelee että kristitty ei ole koskaan ihminen ja sietokyky on rajaton.

        Mutta en ota henkilökohtaisella tavalla täällä itseäni enkä toista keskustelijaa koskaan !

        Siis oikeaa ääntä jo tässä kirjoituksessasi- ei sitällä solvausta- mutta on kysyvä ja omaa mieltä- Tätä ei voi enää moittia.

        Vastaus kysymykseesi;
        - >> Ihmisille syntyy mielikuvia tietenkin. Mutta anna Pyhän Hengen opettaa.
        Älä koskaan katso ihmiseen. Kukaan ihminen ei pastori eikä naapurin Reiska eikä kirkon Sylvi eikä Väiskikään- kelpaa ei yksikään pastorikaan uskon esimerkiksi.
        >> Ota kaikki esimerkki Jeesusta Kristuksesta, niin et koskaan erehdy. Ole Ylipappiin suorassa 24h/ vrk suhteessa rakkaudessa niin oma usko ja harkinta tieto kasvavat päivä päivältä. Ihminen silloin aina itse pienenee ja Jeesus Kristus kasvaa joka päivä.

        "Adventtitotuus"# on termi jolle ei ole selvää määritelmää esitetty missään- mutta itse koen ja tunnen sen kuitenkin vain "adventus" sanaan liittyen- = latinaa = suom. Jeeuksen tuloa tarkoittava sana ja aikamme adventus liittyy tietenkin
        II-adventtiin. Tämän voi liittää kyllä kirkon ykkösarvoksi sillä Adventtiliike on syntynyt 1800 luvun alkupuolella juuri nimenomaan precis Jeesuksen II- adventin saarnaamisen ympärille ns. pimeän hengellisen keskiajan jälkeen jota kesti 300 luvulta 1500-1800 luvuille jolloin herätystä syntyi kirjapainotaidon ja uskonpuhdistuksen myötä.
        Adventtiliike on yksi uskonpuhdistusliikkeistä ! Ellen G White uhrasi elämänsä Jeesuksen Kristuksen korottamiselle Raamatun arvovallan- Jumalan lain opettamiselle ja oli sitten Adventtikirkon yksi perustajajäsen. Kirkko rekisteröitiin 1863. Ellen GW oli ensin metodisti- ja mutta joutui jostakin syystä eroon metodisteista.
        Adventtikirkko pitää Martin Lutheria arvokkaana uskonpuhdistajana 1400-1500 luvun vaihteen työssä teki suuren työn mutta ei ehtinyt kaikkea- ja monia uskonpuhdistajia seurasi Lutheria germaalisessa jka anglosaksisessa amerikkalaisessa maanosissa.

        Kirkon oppi vei minulta 8 vuotta kunnes viimeinenkin teologia loksahti harmaissa aivoissani kohdalleen ja olin ymmärtänyt kaiken.
        Kirkolla toden totta on joitakin opetuksia joissa on tietoa toisenlaista, mutta minä olin päättänyt olla itselleni rehellinen ja etten ole "joo-joo-mies" vaan osaan itse selittää kaiken.
        >>>>>>> Mutta olen monissa muissa piireissä havainnut kristittyjä hurskaampana ja onnellisempana uskostaan- Jokainen on oman tietomääränsä valossa, ja lusikoilla ja kauhoilla lipataan ja ammennetaan.
        Jokainen taivaltaa omaa kouluaan jossa on kivikkoista tietä ja liukasta baanaa.

        On joitakin kysymyksiä joita itsekin pidän Raamatullisesti selvinä mutta jotka eivät ole kirkastuneet yleensä monien hengellisten piirien ymmärrykseen eikä opetukseen-

        Ihminen vastaa vain oman tietomääränsä valossa eikä jokaisella ole aikaa elämästään uhrata Raamatun tutkimiseen tarkasti- työ ja perhe voi viedä monen voimat ja ajan- ja ovatkin sitten riippuvaisia siitä mitä kirkossa kuulevat.
        'Viikottainen lepopäivä palautumisen ja Jumalan vuoksi on tarpeellinen ja ihmistä varten säädetty.

        "Adventti totuus" = Jeesus Kristus ja II- adventti, Ilm 1:7-8.

        '"Profetian Henki" taas on kaikki se mikä liittyy Jumalan -Jeesuksen Kristuksen Hengen ilmoitukseen ja sitä on Raamattu täynnä. > Ilm 19:10

        Minä tulin uskoon 27vuotiaana ja siinä melkein heti tutustuin myös adventismiin ja olen tätä oppia tutkinut sen 25 vuotta, Täytän siis kohta 53v ! ja mitä enemmän adventismia olen tutkinut niin aina päivä päivältä olen tullut vain vakuuttuneemmaksi, että tämä on aivan lahkolainen harhaoppi mitä ei kenenkään valveutuneen ihmisen pidä alkaa seuraamaan...
        Sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka tähän eksytykseen lankeaa !
        Ellen G White ei ollut aito profeetta ja adventismin oppi väärentää raamattua monessa kohtaa eikä pitäydy raamatun alkutekstiin ja ne opit löytyvät kyllä juuri sieltä 28 opinkohdasta mitä adventismi mainostaa...
        Adventismin teologit ovat järjestään vain oman koulukunnan käyneitä ja tietotaidossa muita kristittyjä pappeja ja teologeja ja raamatun tutkijoita aivan jäljessä !

        Ja myös adventtikirkossa kaiken maailman tietämättömät "maallikko" ihmiset saavat myös opettaa, vaikka ei heillä ole edes raamatullisia valmiuksia siihen !
        Intoa on kyllä kovasti mutta ei taidollista !
        Tämä on yksi syy miksi adventismi vetää, että siellä maalikko saa toimia seurakunnan keskellä mutta se taidottomuus tekee seurakunnan uskon
        epäterveeksi huutosakiksi !
        Ja sitä adventismi on "epäterve huutosakki "...joka kovasti väittää että heillä on
        "Jeesuksen usko" mutta eksynyt amerikkalainen lahko se todellisuudessa oppeineen on !

      • (((((((((((((
        jarinhotelli kirjoitti:

        Hei.

        Muistan laulun hyvin lapsuudestani.

        Simo Salminen lauleskeli silloin-

        Kysele rauhassa opillisia asioita- mielellään niitä selvitetään !

        Mutta jätä jokainen solvaava sana pois, niin kaikki on hyvin. Vain siitä oli puhetta. > Ei solvauksia.

        Kaikkea hyvää Sinulle ja hyvää kesän odotusta !

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

        Jaa, että Jari laurila itse saa vain solvata??

    • Ps. Itse tunnen Ortodoksista kirkkoa tosi vähän enkä ole käynyt heidän Jumalanpalveluksissaan kuin TV:n välityksellä mutta Lahden srk kanttorin kyllä tunnen ja hänen kanssaan kävin pelaamassa joskus vuosia sitten tennistäkin muutaman kerran mutta opillisista asioista emme keskustelleet silloin...
      Ja hänellä oli kyllä silloin ongelmia vähän kirkon kanssa kun hän ei olisi saanut oikein
      asua "avoliitossa" naisen kanssa...

    • VIELÄKÄÄN EI OLE YKSIKÄÄN ADVENTISTI VASTANNUT TÄHÄN AVAUKSEN KYSYMYKSEENI ? :O

      Mitä mieltä Adventisti on Ortodoksisesta kirkosta ?

      • Ps. Jaria en laske Adventistiksi sanan varsinaisessa merkityksessä !
        Ja ei Jari vastannut kirjoituksillaan tähän kysymykseeni ollenkaan vaan tunki vain noita omia tekeleitään pakkosyötöllä tänne ja poisti minun kommenttini... :O(sivuhuomautus)

      • Abcdefghijklmn0
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Ps. Jaria en laske Adventistiksi sanan varsinaisessa merkityksessä !
        Ja ei Jari vastannut kirjoituksillaan tähän kysymykseeni ollenkaan vaan tunki vain noita omia tekeleitään pakkosyötöllä tänne ja poisti minun kommenttini... :O(sivuhuomautus)

        Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi.

        Ortodoksista on adventisti tätä mieltä.

    • Uskon, että molemmissa kirkoissa on aitoja kristittyjä. Olen vakuuttunut Raamatun perusteella, että molemmat mainitsemasi kirkot opettavat väärin ja siten muodostavat osan Ilmestyskirjan mainitsemasta lopunajan Babylonista.

      • Joopa joo...

        Enpä nyt viitsi tuohon mitään muuta sanoa...

        Miettiköön jokainen mitä tällä tarkoitan...

    • Timo Flink: "Olen vakuuttunut Raamatun perusteella, että molemmat mainitsemasi kirkot opettavat väärin ja siten muodostavat osan Ilmestyskirjan mainitsemasta lopunajan Babylonista. "
      _______________________________

      Roomalaiskatolinen kirkko 1200 milj. (63%)
      Ortodoksinen kirkko 240 milj. (13%)

      Noin ikkäästi 1440 miljoonaa tuosta luiskaan... noin....

      • Una Sancta

        Mitä väliä...adventisti, jehova, lutherilainen ,mormoni...samaan laariin muslimien kanssa! Kirkko on Yksi, Pyhä, katolinen ja apostolinen.Niin on aina ollut.Tiedät sen ortodoksina.Sama uskontunnustus Nikeasta 300-luvulta.Ellenismi erikseen.

      • Una Sancta kirjoitti:

        "Tiedät sen ortodoksina."
        __________________________

        No minä nyt en ole "ortodoksi" ,kreik. ορθός δόξα, orthos doksa, 'oikea' ja 'katsomus' ! .... muuta kuin siinä mielessä että uskon "välitilaoppiin" mutta en usko että Maria on ikuinen neitsyt kun sillä oli muitakin lapsia kuin Jeesus ja en usko munkkiluostareihin vaan uskon, että kristityn paikka on olla valona ja Kristuksen kirjeenä maailmassa...

        Olen ainakin nyt toistaiseksi Luterilainen ja enempi konservatiivinen raamattuun sitoutuva... ja uskon Apostoliseen uskontunnustukseen 70jkr !

        Pidän johonkin seurakuntaan kuulumista tärkeänä mutta olen silti ekumeeninen kristitty !

      • +Catholic+

        Hei. Kaikki eivät voi olla katolilaisia ja ortodokseja. On rmormoneja, ellenistejä ja lutherin seuraajia. muslimit loisina ja terroristeina. romanitt kerjäläisiä. Nallekarkit eivät mene tasan.jehovat harhoineen...

    • Jos asiaa tarkastelee historiallisesti, niin idän ja lännen kirkko erosivat jo 1054. Sitten tapahtui reformaatio 1500-luvulla. Reformaation vasenta laitaa edustaa reformoitu kirkko, joka on hyvin pirstaleinen. Näiden pirstaleiden joukossa on myös adventismi.

      Näin ollen yhteistä ei voi paljoakaan olla. Adventistinen käsitys kuolleiden tilasta mitätöi kiirastulen merkityksen.

      Mutta yksi yhteinen kohta tulee mieleen. Ortodoksit puhuvat jumalallistumisesta, deifikaatiosta. Se muistuttaa jossain määrin pyhitystä - tosin mutkia oikomalla. Yhdistävä side voi löytyä John Wesleystä, metodismin perustajasta. Wesley oli kiinnostunut idän kirkkoisistä, eikä lännen kirkkoisistä. Vieroksui Augustinusta. Hän luki idän kirkkoisiä.

      Tämä on minun omaa pohdintaani. Eikä minkään kirkon vastaus.

    • Ei kantaa

      Koko kysymys tuntuu jotenkin oudolta. Ei kai adventtikirkolla ole erillistä kantaa jokaisesta maailman kirkosta. Yksityisillä jäsenillä on omat kantansa, toivottavasti ystävälliset suhteessa ortodokseihin. Jäsenilläkin kantoja on vain sikäli kuin ovat olleet kanssakäymisissä ortodoksien kanssa. Kaikki minun tapaamani ovat olleet lämpimiä, mukavia ja hartaita ihmisiä. Ortodoksisen liturgian mystisyys ja taianomaisuus on kuitenkin niin kaukana adventistien kuivasta ja sanakeskeisestä uskosta, että sitä on adventistin vaikea ymmärtää.

      Kirkko kävi läpi muutaman kahdenkeskisen neuvottelun ja opin esittelyn ortodoksisen kirkon kanssa joskus 1980 -luvulla, mutta se oli lähinnä molemminpuolisen ymmärtämisen lisäämiseksi. B.B. Beach kuvasi kokousta hauskasti. Hän oli juuri pitänyt palopuheen Kristuksen paluusta ja ortodoksista ryhmää johtanut piispa innostui niin, että sanoi puheen päätyttyä: Minäkin taidan olla adventisti... ja lisäsi sitten, mutta olen myös ortodoksi. Tähän Beach vastasi, mutta minä olen ortodoksinen adventisti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe