Suomen kansa uskoo Perussuomalaisiin.

Jet sutamai

Perussuomalaisten kannatus on jatkuvasti ollut - 18%. Se kertoo n. 500 000 ihmisestä, joka uskoo ps. puolueen politiikkaan.
Nyt kun EU vaalit ovat edessä, niin ratkaistaan monia Eurooppaa koskevia asioita. Tärkein niistä on saada pitää nekin vähät omat lait, jotka vielä on jäljellä.

Toukokuu on lähellä, eriasteiset gallup tutkimukset tulevat näyttelemää pääroolia lehdistöissä ja muissa medioissa. Niiden mukaan ps. puolue saa taas vain hitusen ääniä.

Näinhän se on aina mennyt, mutta ei huolta kyllä persut saa ääniä ja sen kertoo nykypäivän hirmuinen probakanda ja tämänkin palstan kikkelikukkeli äijät ja heidän lapsiparat tekevät parhaansa häväistäkseen persut kaikella mahdollisella tavalla. mutta vain kaksi on yli muiden Timo ja Teuvo, heistä jaksetaan kirjoittaa, mutta vakuutan, ihan turhaan kynää kulutatte. Ei se enää edes huvita kuin vain teitä itseänne ja se todistaa jo paljon.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pSS koijarikopla

      Tunnut olevan ihan pihalla tai sitten juttelet tietoisesti satuja.

      Kun 16 vaalit on käyty, niistä vain yksien alla gallupit ovat näyttäneet persukannatusta alakanttiin. 15 tapauksessa gallupapu persuille on ollut suorastaan massiivista.

      Miksi teidän persujen tekee mielei koko ajan puhua palturia ja vääristellä totuuksia???

    • Hullun huvit

      No tämä komuakka mikä tälläpalstalla häiriköi aamusta iltaaan , ei ole vastaamisen arvoine ,antaa hullujen olla .kai hänenlaisilla on oikeus sanoa oma mielipiteensä ,vaikka ne tietenkin muita lähinnä naurattaa , no hullulla on hullun huvit ,sanottiin ennen ,

      • Jet sutamai

        "Hullut huvit"!

        En ole komu enkä akka. Olen tavallinen mies, joka ajattelee järjellä. Enkä häiriköi, vai oletko monestikin saanut lukea muuta kuin noita homopoikien huonoja vitsejä tällä palstalla?

        Kerropa sin hullunhuvit jotain järkevää jos sulla ylipäätänsä on siihen aivoja. Myös nauraa saa, sillä silloin kysymyksessä on tajuntavirtauksen oikosulku, sillä tuskin edes näiden homojen tänne pistämät vitsit hulluhuveja naurattaa, eikö totta.
        Jos kirjoitan ps. puolueen vastaisesti, olette hiljaa ja se kertoo jo paljon. Eikö teidän pitäisi olla siellä omalla sateenkaari sivustoilla eikä roikkua toisen puolueen palstaa homojuttuja kirjoitellen.


    • poikamakiaa....
    • Jet sutamai

      koijari koplalle, katsotaan sano tohtori, ei puhuta mitään ennen vaaleja.

      Sanoppa yksikin asia, missä ollaan puhuttu palturia vääristelty totuuksia?

      Eikö jo totuus, että meillä ei ole enää mitään omaa lakia. EU määrääsi 19000@ euron päiväsakon (tarkoittaa 19 000@ / pvä)

      Jotta alkaisimme jälleen rakentamaan niitä hometaloja. Ei tämä ole enää mikään vitsi.
      Vedät taas Timin sanomaa, että Kreikka kaatuu, siinä oli Timo väärässä ja syy on siinä, että se pidetään keinotekoisesti pystyssä, eihän se voi kaatua niin kauan kuin sille työnnetään rahaa. Tämähän jo kikkelipoikienkin pitäisi tietää.

    • turha mutista

      Mitä sutamai taas valehtelee? Onko persut estämässä eu;n liittovaltiokehityksen?
      Ei ole sanoo Soini. Onko persut lähtemässä Eu;sta? Ei sanoo Soini.
      Onko persut lähtemässä eurosta?Ei ole sanoo Soini!
      Nämä sutamait puhuu omia toiveitaan persupuolueen linjana. Tämä on tahallista huijausta, johon valitettavasti rivipersut helposti menee koska eivät ole asioista perillä.
      Timo sanoo mitä persupuolue tekee, täällä on vain rivipersujen "mielipiteitä" pitäkää ne niinä eikä muuna!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe