Ok suhde- erotakko?

Olet nuori vielä ja sinulla tulee vielä ajat, kun todella saavutat seksuaalisen itsevarmuuden ja muutenkin puhkeat kukkaan. Silloin viimeistään alat kärvistelemään tuossa seksittömyydessä. Ainoastaan sinä voit vastata kysymykseen: Kestätkö olla ilman seksiä loppuelämäsi jos olet tuon miehen kanssa?

Jos epäröit niin eroa. Mitä aikaisemmin niin sitä helpottavampi sinulle. Sanoit, että olet romantikko vielä. Uskon että törmäät vielä mieheen joka voi tarjota sinulle romantiikkaa ja seksiä. Aikaa se saattaa tosin viedä.

Miten voi olla OK hyvä suhde jos seksiä ei ole?!

Veikkaan että ihmiset elävät tätä elämää joko turtuneina tai perusonnellisina.. joten sikäli olet kai onnekas. Mutta ei tietystikään ole väärin etsiä suurempaa onnea jos ajatus mieltäsi kaivertaa. Kerran täällä vain eletään!

seksittömään suhteeseen en olisi onnellinen!

"mies on luotettava, hauska, rakastava ja kaikin puolin hyvä tyyppi"

Miksi kaikki vastaavat avaukset alkavat aina näin. Jos tuo pitäisi paikkaansa, et esittäsi otsikon mukaista kysymystä.

Ensimmäinen suhteeni kesti 6 vuotta ja oli peruskiva sekä tasainen. Lopuksi kuitenkin mietin että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tässä tapauksessa se olikin. Seuraava suhde oli niin intohimoinen että. Samalla kuitenkin siinä mentiin myös hyvin synkissä vesissä.Se suhde sitten päättyikin muutaman vuoden päästä.
Jos lähdet suhteesta löydät varmaan uuden, joka on parempi kuin edellinen jossain asioissa, tuskin kuitenkaan kaikissa. Kun on pitkään ollut jonkun kanssa ja sitten suoraan hyppää olemaan toisen kanssa, niin vastaan tulee paljon "Hei, miksi hän ei teekkään kuten edellinen" -tilanteita. Sekä hyvässä että pahassa. Jos eroat niin ei kannata hypätä ensimmäisen vastaantulijan kelkkaan vaan katsella rauhassa muutama vuosi että miltä elämä näyttää.

Itse painin osittain samojen asioiden kanssa, mutta aikaisemmassa vaiheessa. Nyt pari vuotta suhdetta takana ja lähes puoli vuotta ilman seksiä, eikä loppua näy. Tuntuu äärettömän typerältä lopettaa muuten melko toimivaa suhdetta tällaisen asian takia, mutta olen itsekin miettinyt, miltä tuntuisi olla samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä. Vuosikausia ilman seksiä, ilman tunnetta että tulee suhteessa halutuksi ja hyväksytyksi... Silti rakastan häntä liikaa lähteäkseni. Tuntuu totaaliselta umpikujalta. Tsemppiä sinulle, toivon että löydät oikeamman miehen. Tarinasi kuulostaa aika tarkalleen minun parisuhteeni worst case scenariolta.

Miksi olet tuhlannut vuosia seksittömässä suhteessa. Itse en kestäisi kuukauttakaan ja sillloin olis palaverin paikka jos kuukausi on ilman. Seksi on tärkeä osa suhdetta ja jos ei seksiä niin ei rakkautta.

Terve apina.
Niin.. nyt sen ymmärrän..olen tuhlannut aikaani. Mutta olen ollut rakastunut, halunnut ymmärtää kumppaniani, ollut kärsivällinen, toivonut että asia korjaantuu ja uskonut asian korjaantuvan.
Jossain vaiheessa uskottelin itselleni että pärjään suhteessani kyllä, koska muuten olemme hyvä pari.
Nyt olen vasta tajunnut, kuin salamaniskusta että en enää jaksa. En enää usko, enkä jaksa olla kärsivällinen. Olen katkera siitä että olen ollut liian epäitsekäs. Se epäitsekkyys on koitunut omaksi turmiokseni.

Turhaan kärvistelet seksittömässä suhteessa.. arvosta itseäsi ja saat varmasti myös miehen joka arvostaa ja himoitsee sinua.

Hei Perusonnellinen,

antaisin myös neuvon, että lähde suhteesta. Se on sinulle helppoa, teillä ei ole lapsia. Itse havahduin juuri tänään samaan tilanteeseen. Olen ymmärtänyt ja antanut tilaa yms. myös seitsemän vuotta. Nyt kun muistelen niin seksielämämme alkoi mennä jo alamäkeä ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen 12 vuotta sitten. Meillä on kaksi lasta ja voit vain arvata minkälaisessa umpikujassa nyt olen. Seksittömyys syö naisen itsetuntoa. Mieheni ei halua tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi ja valittaa aina vain työstressiään. Sitä hänellä kyllä onkin. Mutta ymmärrys alkaa myös minulla olla loppumassa. Onko neuvoja, mitä teen? Eroan? Otan poikaystävän? En tee mitään? Olen todella umpikujassa tämän asian kanssa. Olen jo yli 40v., joten tuntuu siltä että tätä seksittömyyttä on edes turha pohtia enään. Ehkä kadun päätöksiäni myöhemmin. Muuten meilläkin menee hyvin ja mieheni väittää rakastavansa minua.

Vähän samanlainen tilannekuin sinulla, perusonnellinen. Meillä on kyllä seksiä, harvakseltaan tosin. Ei ehkä sellaista mistä itse nauttisin täysillä, mutta on kuitenkin. Välitän miehestäni, enkä haluaisi loukata. Silti mietin tässäkö tämä nyt oli. Loppuelämä. Ok-elämää, ilman intohimoa.

Orastavaa ikäkriisiäkö, jotain sellaista että nyt täytyisi elää jos vielä haluan. Jotain muuta.

Tsemppiä sulle päätöksen tekoon.

Minusta aloittajan pitää lähteä etsimään vihreämpää ruohoa. Se ei ole väärin vaan välttämätöntä. Teillä on vielä molemmilla aikaa löytää onni muualta, ainakin mahdollisuus.

Älä silti mitätöi elettyä aikaa. Se on arvokas osa sinua. Epävarmuus ja epäilykset kuuluvat asiaan, ehkä jopa katumus, sillä sellaista on ihmisen elämä.

Tarkoitukseni ei ole kuulostaa julmalta, mutta suhteenne ei kuullosta "ok suhteelta" etkä sinä kuullosta "perusonnelliselta". Ihminen tottuu vallitsevaan tilanteeseen ja turtuu omiin tuntemuksiinsa. Kuten se kuuluisa sammakko kiehuu huomaamattaan elävältä, kun vesi lämmitetään riittävän hitaasti.

Olin itse samassa tilanteessa reilu vuosi sitten. Näennäisesti kaikki oli hyvin ja minun piti olla perusonnellinen omassa ok suhteessani. Todellisuudessa asiat olivat kuitenkin hitaasti luisuneet erittäin huonoon jamaan. Jos se kaikki olisikin tapahtunut yhdessä rysäyksessä, niin sille ei olisi ollut niin sokea. Asiat kuitenkin tapahtuivat pikkuhiljaa. Katosi läheisyys, katosi hellyys, loppui seksi, loppui puhe ja kaikki todellinen kommunikaatio.

Tietysti muka puhuimme, mutta se oli sellaista merkityksetöntä, turhanpäiväistä jargonia. Puhetta vain jotta tuli sanottua toiselle jotakin. Seksiä ei ollut yli vuoteen. Ei suhteemme ikinä ollut mikään intohimon ilotulitus, mutta olin ollut tyytyväinen. Aluksi jaksoin yrittää tehdä aloitteita. Ainahan minä olin ollut se joka niitä enimmäkseen teki. Lopulta jatkuva torjutuksi tuleminen oli kuitenkin liian raskasta, se sattui ihan liikaa ja oli pakko lakata yrittämästä. Emme koskeneet toisiimme yli vuoteen. Ei suukkoja, ei halausta, ei silitystä, edes yöllä en uskaltanut enää lähestyä koska toinen käänsi aina selkänsä. Hän käpertyi omaan pahaan oloonsa ja minä "ymmärsin".

Olen aina ollut ihminen, joka kaipaa läheisyyttä. Sekin riittää, että toinen on vieressä ja pitää kiinni. Silti minä koin muka olevani "kai ihan onnellinen", vaikka sisällä oli se iso jäämöykky, joka kasvoi jokaisen torjunnan myötä. Jos olisin sitä tyyppiä, joka täyttää tarpeensa muualla jos kotona ei saa, niin tilanne olisi varmasti katkennut sillä. Olisin pettänyt ja hän raivostunut ja me olisimme eronneet. Mutta minähän en petä, en vaikka mikä olisi.

Sitten tuli viimein se päivä, kun oli se viimeinen kunnon riita. Se riita jonka jälkeen mikään ei enää ole kuten ennen. Se RIITA, jonka jälkeen tajua että ei tunne mitään. Ei tunne rakkautta, ei tunne vihaa, ei tunne yhtään mitään. Sillä sitä se minun "perusonnellisuuteni" oli, en jaksanut enää suuttua, olin vain turta.

Alussa oli vaikeaa olla yksin. Minun ei ollut ikävä häntä tai sitä elämää, mutta yksinäisyys oli vaikeaa yli kymmenen vuoden parisuhteen jälkeen. Pikkuhiljaa olo kuitenkin helpottaa. Joka päivä huomasi, että oli hieman helpompi hengittää. Sitten huomasi olevansa oikeasti perusonnellinen ja tajusi miltä tuntuu kun elämässä todella on kaikki ihan ok. Se tunne silloin vuosi sitten oli valovuosien päässä siitä miltä tänään tuntuu. Sen huomaa kaikessa ja sen ovat myös huomannet kaikki läheiset. Nyt vasta he ovat uskaltaneet sanoa olleensa huolissaan minusta ja kuinka hyvältä heistä tuntuu nähdä mihut nyt.

Hän elää edelleen siinä samassa pimeydessä. Nyt minä näen se sen selvästi aj olen yhtä aikaa surullinen ja iloinen. Tuntuu pahalta nähdä että sama meno jatkuu, eikä muutosta ole odotettavissa. En kaipaa häntä, en rakasta enää. En myöskään vihaa ja muistan sen kun vielä rakastin. Se tuntuu surulliselta. Nyt osaan kuitenkin olla terveen itsekäs, olla onnellinen omasta puolestani ja katsoa tulevaisuutta joka on paljon valoisampi. Olisi ihanaa löytää joku ja uskaltaa rakastua ja olla ei vain perusonnellinen vaan yltiöonnellinen. Sen näkee miten käy. Jos ei löydy, niin kaikki on silti ok :)

Minäkin elin seksittömässä suhteessa noin 5vuotta.
Alussa mieheni oli ihan"normaalin"halukas, mutta kun tulin raskaaksi seksi loppui siihen. Ei kosketusta, ei minkäänlaista läheisyyttä. Ei myöskään tytön synnyttyä.
Jos otin aiheen puheeksi, oli vastaus että "en minäkaän mikään Casanova ole!" Ikäänkuin sitä olisin edellyttänytkään.
No siinä elää-kitkuteltiin eteenpäin vielä toiset 5 vuotta. Siihen jotenkin turtui, tottui. Kyllähänse jossain pinnan alla kihisi mutta pidin korkin kiinni. Kunnes lopulta poksahti! en jaksanut enää sitä elämää! olin alkanut tuntea miehen jopa vastenmieliseksi, en enää olisi voinutkaanantaa hänen kokea itseeni!
Hain eroa. Mies itkemään ja rukoilemaan älä lähde. Ei kuulemma ymmärtänyt mikä oli pobrleema, kaikkihan oli niin hyvin! No, päällisinpuolin olikin. Hyvä asunto johon pääsimme muuttamaan heti talon valmistutua. Kummallakin hyvä ammatti. Ei viinaa ei tappelua. Siinä ne vuodet meni kitkutellessa.
Ero tuli kumminkin,en enää antanut periksi. Mies oli pitkään katkera. Olin kuulemma "leikannut häneltä munat" ym kamalaa. Löysi sitten uuden, muutti tämän kanssa avoliittoon ja on tänä päïvänä. Kumppani on vanhempi, virtsarakon syöpä leikattu ja parantunut mutta pussia joutuu kantamaan lopun ikää. Siksi kai(?) ei seksiä haluakaan, ja he ovat onnellisia kaverisuhteessaan. Ja hyvä niin.
Minulla on ollut seurustelusuhteita, pitkiäkin, mutta jotenkin vaan olen tähän sinkkuelämään tykästynyt niin etten tältä istumalta usko koskaan enää saman katon alla kenenkään kaksilahkeisen kanssa asuvani! Meillä on hyvä olla tytön kanssa kahden. Mitään ei puutu. Isäänsä on päässyt näkemään niin paljon kun on halunnut, mies muutti vain puolen kilometrin päähän meiltä! Puheväleissä ollaan. kaunaa ei kanneta kumpikaan.
En ole ylionnellinen, mutta kai sitten sellainen perusonnellinen, 9 kouluarvosanoin!

Hei Perusonnellinen,

kiitos vinkeistäsi, todella hyviä. Olenkin nyt tehnyt asiasta numeron ja mieheni on selvästi ottanut asian tosissaan. Hän kysyi aionko todella erota tämän takia. En voinut vastata mitään, sillä se ajatus oli todellakin käynyt mielessäni ensimmäistä kertaa koko 15 vuoden yhdessäolon aikana. Ihminen ei voi tunteilleen mitään ja ne pitääkin huomioida.

Mielestäni sitä ei pidä hyväksyä, että toinen ei tee tilanteelle mitään vaikka näkee että toinen puoliso kärsii.

Nyt katson mielenkiinnolla mihin suuntaan asiat kehittyvät. Ei ole helppoa, mutta oman mielipiteen esilletuominen kannattaa aina.

Tsemppiä kaikille saman asian kanssa painiville! Puhukaa näistä asioista ajoissa esim. ystävienne kanssa, etteivät ongelmat kasaannu liian kauan.

Minä painin saman asian kanssa. Muuttaakko erilleen vai odottaa. Naiseni petti minua tasan vuosi sitten. Siitä on jotenkin päästy yli. Mutta luottamus ei tietenkään ole enää samaa tasoa kuin ennen. Viimeinen puoli vuotta seksin haluaminen on ollut täysin yksipuolista, minä haluan. Kun edes ehotan hänelle seksiä, niin yleensä hän kieltäytyy koska se tuntuu pakolliselta. Seksi tuntuu hänestä siksi pakolliselta, koska minä suutun jos en saa seksiä. Mitä ihmettä. Kuinka kauan tälläistä voi kukaan jaksaa. Mielestäni en kyllä ole suuttunut mutta tietysti en voi hymyssä suin vaan sanoa että ei se mitään. Tuntuu tosi pahalta kun ei seksi asiat luista, ollaan oltu 8 vuotta yhes ja kaks lastakin. Ollaan joo käyty terapiassakin. Seksin merkitys on minulle tullut ihan erilaiseks. Siinä jos missä voi näyttää puolisolle rakkauden ja himon. Mutta kyllä se vaan niin on että minä haluan huomattavasti useammin ja enemmän kuin naiseni. Ja vihdoin kun hän "antaa" niin se pitäs tapahtua nopeasti eikä mitään pussailua ja rintojen hyväilyä. Onko se rakastelua? Minusta se on vaan nussimista. Kun yritän puhua asiasta niin hankalaa on. Sanoo rakastavansa minua ja haluavansa, mutta minusta teot puhuu puolestaan. Tällähetkellä "käsityöt" on minun seksielämä. En ole edes harkinnut pettäväni.

Hei Samiskin7,

ei tuollaista kukaan jaksa, minulla sama tilanne siis. Oma kokemukseni on, että odottelu ei auta mitään. Se vain pahentaa tilannetta, koska katkeruus kasvaa jatkuvasti. Olen katkera miehelleni näistä kaikista 12 vähäseksisistä vuosista. Näin se on, tulipa sanottua!

Joku kyseli aikaisemmin tässä, että onko miehelläni toista naista. Vakituista tyttöystävää ei ainakaan, mutta enhän voi muusta olla varma.

Sanoisin, että sinulla on myös tavallaan lähtölaskenta alkanut. Olen itse alitajuisesti alkanut varautua avioeroon. Kun se piste tulee lopulta, ja se tulee sinullekin varmasti tuota menoa, sen jälkeen ei ole enää paluuta entiseen. Ihmismieli on jännä juttu, se kestää ja kestää kunnes tulee päätepiste.

Olette kuitenkin yrittäneet terapiaakin, tuntuu erikoiselta että se ei ole auttanut. Ehkä vaimoasi painaa vielä myös tuo pettämisasia. Se vaikeuttaa varmasti kuviota. Mielestäni sinun kannattaisi tuoda esille vaimollesi, että et syytä häntä enää siitä. Sano, että haluat uuden alun.

Voin suositella kaikille sivustoa marriage.about.com.
Siellä on tosi käytännönläheisiä neuvoja eri tilanteisiin avioliitossa.

Hei!
Olen sama Perusonnellinen joka aloitti tämän ketjun. Palasin tänne kun mieleen palasi monta ajatusta… Hesarin mielipidesivuilla on käyty paljon keskustelua nyt maksullisesta seksistä ja seksittömistä suhteista.

Päätin suhteeni kesällä. Ja päätös on ollut oikea. Vaikka syksyni on ollut kamalan raskas, uskon että mikäli olisin jäänyt seksittömään suhteeseeni, olisin kuollut elävältä.
Haluan kai sanoa teille jotka luette tämän, että mikäli tulette jollain tasolla torjutuksi suhteessanne, lähtekää. Se tekee niin paljon vahinkoa. En tuomitse pettäjiä, jättäjiä enkä seksin ostajia.. Ennemminkin sen että kuihdutaan huonossa suhteessa.