Kertokaas maaniset

Neljä suhdetta samaan aikaan ja vieläkään ei riittänyt. Poliisin tutkassa 180 lasissa. Ja votkaa 0.75 päivässä. Jatkui ja jatkui.

Tuleehan niitä ja menee. Hauskoja juttujahan ne oli mutta enään ei naurata...

Kauan sitten teki mieli hiihtämään, mutta etelässä ei ollut lunta. Siitä sitten lentokoneella Kittilään. Muutama tunti hiihtoa ja sitten illalla koneella takaisin kotiin. Eikä ollut yksi eikä kaksi kertaa kun näin kävi.

No eipä nää nyt niin hauskoilta enää nykyään tunnu, mutta aikoinaan oli kyllä todella kivaa kunnes depis/realiteetit iskivät ja kaikki kaatui.

- lääkkeitä, viinaa, maria ja muitakin huumeita kaksi kuukautta putkeen joka päivä samalla kun kävin vielä töissäkin
- kaksi oikeaa parisuhdetta samaan aikaan (jatkui useita kuukausia)
- hyvien puolisoiden pettämistä (niiden huonojen pettämistä en kadu)
- irtosuhteita uusien miesten kanssa joka ilta viikkojen ajan, pieni tauko ja taas sama meno jatkui
- irtisanoin asuntoni ja jätin viimeisen kuun vuokran maksamatta ja muutin ulkomaille vuodeksi asumaan
- neljä koulua jäänyt kesken kun ei vain kiinnostanut/pystynyt käymään tunneilla
- kymmeniä tärkeitä ystävyys- ja parisuhteita sekä työsuhteitakin mennyt poikki omien laiminlyöntien ja depiksen aikana sanottujen ilkeyksien takia
- myin koko omaisuuteni yhtä matkalaukun sisältöä lukuun ottamatta
- valehdellut ihmisille että muutan pois maasta vaikka vain kaupunkia tai kaupunginosaa vaihtanut todellisuudessa jotta pääsen heistä eroon
- tehnyt kerran perättömän rikosilmoituksen oman vihan/kateellisuuden takia
- joidenkin ihmisten täydellinen unohtaminen vaikka he olivat minulle tuolloin tärkeitä ja minä heille (näissä on muutama joita todella kadun yhä nykyäänkin)
- ihan järkyttävää valehtelua kaikille ihmisille, jopa elämäni rakkaudelle ja kaikille rakastamilleni ihmisille

Mä oon sit kai tylsä hypomaanikko ku ei oo mitään tollasta. Luottarit ja rahat on menny. Ei just mitään muuta ihmeellistä. Välejä oon laittanu ihmisiin poikki mut ne jouti mennä.

Ihan perusjuttui kai ollut, lähinnä sekoilua alkoholin, huumausaineiden (ei mitään kovaa kamaa kuitenkaan, onneksi), särkyneitä sydämmiä ja suuttuneita sekä minuun pettyneitä ihmisiä.

Tähän mennessä kaikkein tärkein ja parhain ihmissuhteeni on alkanut hypomanian alkuhuumassa ja kestänyt sitä seuranneet ylä- sekä alamäet. Saan kyllä kiittää sairauttani siitä että hänet elämääni sain, sillä hän on ollut niin usein tukena ja turvanani että en varmaan edes tätä viestiä täällä kirjoittelisi ilman häntä.

Olen II-tyyppinä, kokemusteni kanssa kuunneltavaa ilman yllättäviä tapauksia. Toisaalta olen harrastanut hypomaniassa kuitenkin minulle merkkaavaa intoilua:

- jonkinsortin taiteita
- keksiminen ja kirjoittaminen
- kirjastossa ja kaupissa ravaaminen -hölkkä

- tunteideni ja muistini kaivelu aiempaa syvemmältä.
- itsekurin pito, karistalla iskeminen ja lievä ihmisten manipulointi
- paranemiseni ja tulevaisuuteni suunnittelu
- ollut kuin rakastuneen oloinen pitkästä aikaa.

- tehnyt tasantarkaan töitä

Olen sanonut viimeisen kuukauden päivinä psykologille ja perheelleni:
haluan olla jatkossakin omaperäinen, voin koittaa niitä lääkkeitä ja äläkää häiritkö.

Rahaa on palanut joskus jopa parin vuoden säästötkin parissa viikossa, joskus taas on tullut elettyä vuosikin minimimenoilla kun on ollut pitkä hiljainen kausi.

Pettänyt olen, joo, eikö me kaikki?

Irtoseksiä ja päihteitä, joskus jopa ihan liikaakin. Onneksi tämä asia on nykyään hallussa, eikä kovin herkästi enää mopo karkaa käsistä kuten nuorempana.

Pelastanut useammankin ihmisen hengen (itsemurhalta), kun manian takia olen heidän elämäänsä tuppautunut ja sitä aggressiivisesti "valvonut".

Kymmeniä turhia lehtitilauksia sekä netti- ja aikoinaan varsinkin ostos-tv shoppailua.

Juossut Tukholman maratonin vain muutaman kuukauden pakkomielteisen treenaamisen jälkeen, vaikka pohjakunto ollut olematon.

Kirjoitin yli 500 sivuisen omaelämäkerrallisen kirjan jonka tuhosin saatuani sen valmiiksi, en edes itse lukenut ikinä valmista versiota läpi.

Lontooseen muutto oli aikoinaan manian aiheuttamaa, mutta kotiuduin sinne yllättävän hyvin vaikka mania laantuikin melko pian muuton jälkeen.

Nuorempana yksi itsemurhayritys, mutta se oli enemmänkin huomion hakemista ja huumepsykoosin seuraus kuin aito yritys.

Kuukausi asunnossa yksin sisällä, en edes kaupassa käynyt vaan tilasin ruokaa kotiin. Suihkussa käyminenkin taisi jäädä pidemmäksi aikaa...

Ammatin vaihto 31 vuotiaana on asia jota en ole katunut tippaakaan vaikka se aikoinaan johtikin useamman vuoden "helvettiin", sillä nyt teen työtä joka sopii minulle, ei voimista sairauttani ja jopa joustaa sairauteni mukaan.

2 kuukauden maailmanympärimatka naisen kanssa jonka tavannut pari viikkoa aiemmin baarissa (minä maksoin molempien lennot ja yöpymiset), en nähnyt naista enää reissun jälkeen kertaakaan.

On tullut valehdeltua ystäville, puolisolle, työkavereille ja kaikille muillekin todella rankasti, kun on vain ollut niin kova meno päällä ja heistä on sillä hetkellä pitänyt päästä eroon.

Ja sitten sokerina pohjalla se sama mikä tässä on melkein kaikilla muillakin ollut jo mainittuna: ihmisten unohtaminen ja välttely ja oma "katoaminen".

Purin kihlaukseni tekstiviestillä samana päivänä kun muutin uuteen kaupunkiin ilman mitään ennakkovaroitusta ja tavaroita. Vaihdoin numeroni ja osoitteeni on ollut salainen jo vuosia, joten mitään peräänsoittelujakaan en ikinä asian suhteen saanut. Muutin 4 hengen kimppakämppään joka oli ihan hirveä läävä ja asuin siellä ainoana naisena miesten keskellä koko kesän kunnes pääsin pois. Jotain peliä oli jokaisen miehen kanssa...

Parisuhteita tullut päätettyä/aloitettua muutamassa päivässä, jopa pitkiäkin sellaisia.

Kymmeniä muuttoja, yksi jopa toiselle mantereellekin viikon, korkeintaan kuukauden "suunnittelun" jälkeen.

Kolme ylennystä ja ja palkankorotusta samassa firmassa vähän reilussa vuodessa.

Potkut tai oma lähteminen uudesta työpaikasta 1-30 päivän sisään aloittamisesta.

Neljän kuukauden Lontoon "loma" yksin vaikka vielä lähtiessä olin kihloissa.

Tutkinnot/ammatti kolmelta eri alalta ja vielä useampi keskenjäänyt tutkinto.

Tatuointi.

Alkoholimyrkytys ja lääkepsykoosi.

Satoja "kavereita" ja tuttuja joista ei aina edes nimeä muista.

Outoa seksiä.

Lihoin yli 30 kiloa muutamassa kuukaudessa.

Hetkellistä asunnottumuutta.

Luottotietojen menetys.

Patologista valehtelua ihan kaikille.

Terapeutille valehtelua koko hoitosuhteen ajan (vuosia) ihan vain huvikseni.

Pari kertaa tullut myös suljetulla osastolla oltua.

Olin kyllä vähän aineissa (en siis mitenkään pahasti) kun tämä tapahtui, mutta olin ottanut aineita vain koska minulla oli tuolla ns. juoksukausi menossa. Olin ollut yksin pelkissä pikkuhousuissani siivoamassa työpaikalla (baari) tanssien musiikin tahtiin ja lauleskellen kun toinen aamuvuorolainen tuli töihin ja hän passitti minut heti kotiin sieltä. Itselläni ei oikein mitään muistikuvaa asiasta, kuten ei oikeastaan koko tuosta kuukaudestakaan muuta kuin se että vauhtia riitti.

Joskus 19 vuotiaana minulla oli pitkä maniakausi menossa kevään ja koko kesänkin ja kävin tuolloin joka aamu sekä ilta juoksemassa hieman yli 8km matkan rantoja pitkin. Tuon lisäksi kävin vielä jumpassa sen 5 kertaa viikossa ja tein kotona vielä jotain muutakin treeniä itsekseni. Kunto oli todella hyvä tuolloin, eikä väsymyskään iskenyt kuin vasta kuukausien kuluttua syksyllä.

Yksi työpaikkasuhde on myös ollut manian aiheuttamaa (en ole oikeastaan koskaan ollut maniassakaan kovinkaan seksin nälkäinen, mutta tämä oli poikkeustapaus). Olimme molemmat sinkkuja ja suhde pysyi ainakin meidän molempien tietojen mukaan salassa työpaikalla, joten ei siinä kai mitään pahaa ollut. Lähinnä kai se ikävä osuus oli se kun irtisanouduin työpaikasta ja lakkasin samalla pitämästä mieheen yhteyttä sillä henkiset voimavarani olivat ihan nollissa tuolloin. Mies oli hyvin hämillään enkä enää puolen vuoden hiljaiselon jälkeen kehdannut ottaa häneen yhteyttä vaikka tunteeni häntä kohtaan alkoivatkin palailla.