Hulluilua tylsyyteen

Ainii, jos tartteet kuvaajaa, niin mä voin tulla...;)

Hei, missä te kaksi majailette?
Itse asustelen pk-seudulla (ja Turussa lomalla).

Joo taas saa näköjään hävetä jotain mielenterveysongelmaista lesboa. Huh huh. Kyllä on taas muilla vähemmistön edustajilla paikkailtavaa, jos tollanen sekopää on tuolla tosielämässä pyörinyt mainetta niittämässä. Pelottavaa tekstiä.

normaalit aivot kirjoitti:

Joo taas saa näköjään hävetä jotain mielenterveysongelmaista lesboa. Huh huh. Kyllä on taas muilla vähemmistön edustajilla paikkailtavaa, jos tollanen sekopää on tuolla tosielämässä pyörinyt mainetta niittämässä. Pelottavaa tekstiä.

Lue lisää

Minusta se kyllä oli miehen kirjoittamaa...Jos kuvittelee ne jutut ääneen sanotuksi, niin vielä vahvemmin miehen kirjottamaa.
Ei naiset tommosia suustaan laske.

Rööperinkautta kirjoitti:

Minusta se kyllä oli miehen kirjoittamaa...Jos kuvittelee ne jutut ääneen sanotuksi, niin vielä vahvemmin miehen kirjottamaa.
Ei naiset tommosia suustaan laske.

Joku nainen taas yrittää laittaa miehen syyksi kaiken=D Ainahan se on muiden syytä, Joku Muuhan se oli, en minä=)

[email protected]
(:

justsomethoughts kirjoitti:

[email protected]
(:

Mahtuuko kolmas mukaan? Itse kans vaikutan pk-seudulla. :) Kiva kuulla että meitä on muitakin tällaisia "elämän lapsia". ;)

jebulisjee kirjoitti:

Mahtuuko kolmas mukaan? Itse kans vaikutan pk-seudulla. :) Kiva kuulla että meitä on muitakin tällaisia "elämän lapsia". ;)

Tietysti! Kaikkia tulis kannustaa päästämään välillä sisäinen lapsensa leikkimään!

justsomethoughts kirjoitti:

Tietysti! Kaikkia tulis kannustaa päästämään välillä sisäinen lapsensa leikkimään!

Laitoin viestiä :)

Yrittämisen meininkiä? Tottakai. Kun spontaaniutta suunnittelee, tottakai se on yritys tehdä elämästään mielekkäämpää. Entä te, huuhh ja fuck sekä muut henkilöt, jotka olette sitä mieltä, että spontaaniuden suunnittelu on "vääränlaista" elämänsä muutamista, väitättekö että teidän elämänne ei sitten ole lainkaan "paskanmakuista" ja että nautitte kaikista hetkistä? Tai edes suurimmasta osasta päiväänne? Uskallan epäillä.

Tuskin kukaan voi vakavissaan väittää nauttivansa aamuherätyksistä, venyttelevänsä hymy huulilla lintujen laulua kuunnellen. Tuskin moni kokee onnen tunnetta ajaessa töihin autolla tai bussilla viisi päivää viikossa samaa reittiä, tai sitten istuu kotona näytön äärelle päivät pitkät. Tuskin kauhean moni vuosikymmeniä samassa parisuhteessa ollut henkilö enää tuntee mitään vatsanpohjassaan kun katsoo kumppaniaan silmiin. Tuskin kukaan hymyilee suupielet korvissaan jynssätessään kakkaraitoja vessanpöntöstä... Ymmärrätte varmaan, mitä mä haen takaa. Suurin osa maailman ihmisestä ei varmasti löydä mitään erityisen mielenkiintoista rutiinipäivän lipuessa ohi.

Meitä on toki moneen junaan mutta minun mielipiteeni on, että mitään "onnea" ei voi edes saavuttaa. Se on vain ihmismielen luoma harha, jota kaikki etsivät ja tavoitteleat koko elämänsä. Kokoajan sitä odottaa jotain. Ja haluaa lisää; uuden kämpän, uudenlaisen sisustuksen, ehkä paremman auton, kissanpennun, kesäkengät, lapsia, haluaa vaihtaa työpaikkaa, haluaa istutuksia partsille, hääjuhlat jne. Kaiken ajan haaveillaan ja odotetaan jotain uutta.

Ja sittenkin kun on jo kaikki perustärkeät asiat, ja tärkeät ihmiset ympärillä, huomaat puutuvasi päivän rutiineihin. Huonaat haluavasi tehdä tai saada jotain uutta. Turha on näitä tintemuksia kenenkään kieltää. Miksi masennus on hyvinvointivaltioiden sairaus? Kun ihmisillä on kaikki ja enemmänkin, he saattavat menettää mielenkiinnon elämää kohtaan, kun huomaavatkin, että onnellisuus on saavuttamaton asia.

Ihminen voi kokea itsensä masentuneeksi, väsyneeksi ja melenkoliseksi vaikka hänellä olisi kaikki hyvin. Eikä siinä välttämättä ole kyse mistään vakavammasta kuin puutumisesta ja elämän rutiininomaisuudesta. Tai sitten toiset väsyvät ja menettävät uskonsa elämään jatkuvien vatoinkäymisten ja pettymisten vuoksi.

Minä itse olen jo vuosien ajan ollut aika alakuloinen, ja vastaan on tullut jos jonkinmoista vastoinkäymistä. Mutta suhtautumiseni tähän kaikkeen muuttui, kun ymmärsin, että onnellisuutta ei oikeasti ole olemassakaan, ja että myös melankolista voi löytää jotain mielenkiintoista, minussa se saa aikaan taidetta ja syvällisiä ajatuksia. Kun aloin välittää vähemmän siitä, mitä muut minusta ajattelevat, huomasin, että elämästä tulee väkisinkin mielenkiintoisempaa ja hauskempaa. En silti sano olevani onnellinen, ja tiedän etten koskaan tule olemaan. Kun ei pidä onnellisuutta minään tavoittelemisen avoisena asiana, ei pety kun ei sitä saavutakaan.

Kun minä aloin SUUNNITTELEMAAN spontaaniutta, lupasin itselleni, että olen tästä hetkestä eteenpäin spontaanimpi, elämästä tuli paljon mielekkäämpää. Olen suunnitellut, mitä teen esim kesällä. Mitä kaikkea HULLUA teen, oli se sitten vaikka tuntemattomille puhumista. Tämähän johtaa usein aivan h*lvetin mielenkiintoisiin keskusteluihin, kun saat vaikka puistokemistin ja jehovan todistajan kanssasi keskusteluun. Ja hullun hauskaksi on osoittautunut myös se mainittu yllättäen laulamaan puhkeaminen, puistojen valtaaminen ym. Kivien ja patsaiden vandalisointi maaleilla, villisti pukeutuminen, saippuapaini pressun päällä viime kesänä.... :-D ja se vaatteet päällä uimaan juokseminen eismerkiksi vähän humalassa kesäyönä. Seuraavana lomana pitäis kavereiden kaa mennä linnanmäelle "pikku" maistissa, mahtaa päästä ihan uusin ulottuvuuksiin vuoristoradassa ja vekkulassa.

Ja päättää vaikka että ei ensi viikolla välitä v*ttukaan, miten julkisilla paikoilla pitäisi sosiaalisten normien mukaan pitää käyttäytyä. (Hellettä muuten luvassa) Vaan tekee kaikkea hassua ja jännää. Näin se vaan menee. Ei siitä arjesta tule IKINÄ mielenkiintoista. Sun pitää tehä hulluja juttuja, hassutella, riehua ja olla lapsellinen, lähteä reissuille ja bileisiin.

Irtosuhteita, puistokännit ja ehkä joku pari höpöheinärullaa on mulla tällekin kesälle luvassa. Ne ei tietenkään oo kaikkien juttu, mutta suosittelen lopettamaan sen pingottamisen ja moralisoinnin, me kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä eletään vaan tämä yksi elämä. Se on vaan liian lyhyt vietettäväksi pelkän veden ja pyhän hengen voimalla. Ja nyt sanoo joku että 'h*lvetin juoppo, elämästä voi nauttia selvinpäinkin' no antakaa palaa mun puolesta.

Musta se on yhtä paskanjauhantaa että ihminen voi vaan alkaa nauttia elämästään ja olla arjessa onnellinen. Tottakai sitä voi olla tyytyväinen tilanteeseensa ja nauttia ihmisistä ympärillään. Mutta kyllä se on repästävä jos haluaa jotain hauskaa.

tämmöstä nyt sitte taas kirjoitti:

Yrittämisen meininkiä? Tottakai. Kun spontaaniutta suunnittelee, tottakai se on yritys tehdä elämästään mielekkäämpää. Entä te, huuhh ja fuck sekä muut henkilöt, jotka olette sitä mieltä, että spontaaniuden suunnittelu on "vääränlaista" elämänsä muutamista, väitättekö että teidän elämänne ei sitten ole lainkaan "paskanmakuista" ja että nautitte kaikista hetkistä? Tai edes suurimmasta osasta päiväänne? Uskallan epäillä.

Tuskin kukaan voi vakavissaan väittää nauttivansa aamuherätyksistä, venyttelevänsä hymy huulilla lintujen laulua kuunnellen. Tuskin moni kokee onnen tunnetta ajaessa töihin autolla tai bussilla viisi päivää viikossa samaa reittiä, tai sitten istuu kotona näytön äärelle päivät pitkät. Tuskin kauhean moni vuosikymmeniä samassa parisuhteessa ollut henkilö enää tuntee mitään vatsanpohjassaan kun katsoo kumppaniaan silmiin. Tuskin kukaan hymyilee suupielet korvissaan jynssätessään kakkaraitoja vessanpöntöstä... Ymmärrätte varmaan, mitä mä haen takaa. Suurin osa maailman ihmisestä ei varmasti löydä mitään erityisen mielenkiintoista rutiinipäivän lipuessa ohi.

Meitä on toki moneen junaan mutta minun mielipiteeni on, että mitään "onnea" ei voi edes saavuttaa. Se on vain ihmismielen luoma harha, jota kaikki etsivät ja tavoitteleat koko elämänsä. Kokoajan sitä odottaa jotain. Ja haluaa lisää; uuden kämpän, uudenlaisen sisustuksen, ehkä paremman auton, kissanpennun, kesäkengät, lapsia, haluaa vaihtaa työpaikkaa, haluaa istutuksia partsille, hääjuhlat jne. Kaiken ajan haaveillaan ja odotetaan jotain uutta.

Ja sittenkin kun on jo kaikki perustärkeät asiat, ja tärkeät ihmiset ympärillä, huomaat puutuvasi päivän rutiineihin. Huonaat haluavasi tehdä tai saada jotain uutta. Turha on näitä tintemuksia kenenkään kieltää. Miksi masennus on hyvinvointivaltioiden sairaus? Kun ihmisillä on kaikki ja enemmänkin, he saattavat menettää mielenkiinnon elämää kohtaan, kun huomaavatkin, että onnellisuus on saavuttamaton asia.

Ihminen voi kokea itsensä masentuneeksi, väsyneeksi ja melenkoliseksi vaikka hänellä olisi kaikki hyvin. Eikä siinä välttämättä ole kyse mistään vakavammasta kuin puutumisesta ja elämän rutiininomaisuudesta. Tai sitten toiset väsyvät ja menettävät uskonsa elämään jatkuvien vatoinkäymisten ja pettymisten vuoksi.

Minä itse olen jo vuosien ajan ollut aika alakuloinen, ja vastaan on tullut jos jonkinmoista vastoinkäymistä. Mutta suhtautumiseni tähän kaikkeen muuttui, kun ymmärsin, että onnellisuutta ei oikeasti ole olemassakaan, ja että myös melankolista voi löytää jotain mielenkiintoista, minussa se saa aikaan taidetta ja syvällisiä ajatuksia. Kun aloin välittää vähemmän siitä, mitä muut minusta ajattelevat, huomasin, että elämästä tulee väkisinkin mielenkiintoisempaa ja hauskempaa. En silti sano olevani onnellinen, ja tiedän etten koskaan tule olemaan. Kun ei pidä onnellisuutta minään tavoittelemisen avoisena asiana, ei pety kun ei sitä saavutakaan.

Kun minä aloin SUUNNITTELEMAAN spontaaniutta, lupasin itselleni, että olen tästä hetkestä eteenpäin spontaanimpi, elämästä tuli paljon mielekkäämpää. Olen suunnitellut, mitä teen esim kesällä. Mitä kaikkea HULLUA teen, oli se sitten vaikka tuntemattomille puhumista. Tämähän johtaa usein aivan h*lvetin mielenkiintoisiin keskusteluihin, kun saat vaikka puistokemistin ja jehovan todistajan kanssasi keskusteluun. Ja hullun hauskaksi on osoittautunut myös se mainittu yllättäen laulamaan puhkeaminen, puistojen valtaaminen ym. Kivien ja patsaiden vandalisointi maaleilla, villisti pukeutuminen, saippuapaini pressun päällä viime kesänä.... :-D ja se vaatteet päällä uimaan juokseminen eismerkiksi vähän humalassa kesäyönä. Seuraavana lomana pitäis kavereiden kaa mennä linnanmäelle "pikku" maistissa, mahtaa päästä ihan uusin ulottuvuuksiin vuoristoradassa ja vekkulassa.

Ja päättää vaikka että ei ensi viikolla välitä v*ttukaan, miten julkisilla paikoilla pitäisi sosiaalisten normien mukaan pitää käyttäytyä. (Hellettä muuten luvassa) Vaan tekee kaikkea hassua ja jännää. Näin se vaan menee. Ei siitä arjesta tule IKINÄ mielenkiintoista. Sun pitää tehä hulluja juttuja, hassutella, riehua ja olla lapsellinen, lähteä reissuille ja bileisiin.

Irtosuhteita, puistokännit ja ehkä joku pari höpöheinärullaa on mulla tällekin kesälle luvassa. Ne ei tietenkään oo kaikkien juttu, mutta suosittelen lopettamaan sen pingottamisen ja moralisoinnin, me kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä eletään vaan tämä yksi elämä. Se on vaan liian lyhyt vietettäväksi pelkän veden ja pyhän hengen voimalla. Ja nyt sanoo joku että 'h*lvetin juoppo, elämästä voi nauttia selvinpäinkin' no antakaa palaa mun puolesta.

Musta se on yhtä paskanjauhantaa että ihminen voi vaan alkaa nauttia elämästään ja olla arjessa onnellinen. Tottakai sitä voi olla tyytyväinen tilanteeseensa ja nauttia ihmisistä ympärillään. Mutta kyllä se on repästävä jos haluaa jotain hauskaa.

Lue lisää

nii, mä oon tossa eri mieltä. Jokaisesta asiasta voi nauttia on olemassa huonoja hetkia ja huonoja päiviä jopa, mutta se mitä mä koitan sanoa on että kun sun sisällä on iloisesti lepattava valo, positiivinen persoona, niin kun tulee se hetki ettei aamulla naurata niin sitten tehdään jotain että se suupieli vähän edes kääntyisi hymyyn.

Onhan se sallittua suunnitella mitä meinaa tehdä, ja repäistä. Mutta perusoloa sillä ei muuteta. Jos näkee kaikessa jotain hyvää, ottaa sen suunnaksi kun päivä meinaa kääntyä sateiseksi, niin se onni ja ilo löytyy ihan jokaiseen päivään.

Mä elän jokaisen päivän ilman stressiä miten se pitäisi elää, miten pitäisi olla. Ehkä siksi mä en ymmärrä tuota suunnittelua ettei välitä jostain miten metrossa pitää olla. Mä en tosin näe sellaista hauskana että tehdään asioita jotka aiheuttaa muille epämukavaa oloa tai sotketaan paikkoja.

Mä en usko että siihen hyvään oloon ja onneen tarvitaan isoja repäisyitä, mä saan onnea ja iloa kun saan jonkun hymyilemään tai nauramaan. Mulle täydellinen päivä on kun oma perhe voi hyvin, jos omalla kullalla on huono hetki niin saa piristää ja tukea ja auttaa yli ikävästä hetkestä. Mä löydän iloa ja kauneutta joka päivä monista asioista. Mulla ei ole tarvetta katsella maailmaa tuollaisten lasien läpi, mä en esim koe arkea mitenkään tappavana, koska mä itse voin vaikuttaa siihen joka sekunti millainen fiilis mulla on.

Ja mun sydän sykähtää vieläkin kun mä näen tai ajattelen omaa rakastani. 16 vuotta tosin vasta ollaan oltu, joten ehkä se kuihtuu sellaiseksi niin kuin kuvailit. Mutta mä epäilen ettei, koska mä ymmärrän asioiden arvin, merkityksen ja voiman. Siksi mä teen asioita jotka ovat merkityksellisiä ja arvokkaita. Joka päivä.

Se että keskustelee tuntemattomien kanssa tai ui kesäyönä nakuna ei pääse mun kirjoissa sellaisiin extreme-kokemuksiin joilla repäistään elämä ainutlaatuiseksi.

Jos noilla tehdään päivästä, kuukaudesta mielenkiintoinen ja repäisevä, mä edelleen olen sitä mieltä ettei elä itselleen oikeanlaista elämää. Ja tulisi muuttaa koko perusta. Ei se ole vaikeaa olla onnellinen, kun ymmärtää ensin mikä tekee sut onnelliseksi.

Mä inhoan aamulla herätystä, mutta vieressäni nukkuu ihminen joka vihaa sitä vieläkin enemmän, joten mulle tuo iloa laittaa aamupala valmiiksi ja herättää toinen tuomalla se sänkyyn. Mä tykkään tehdä asioita jotka ilahduttavat ihmisiä, se on mulle suurinta ilon ja onnen lähteitä.

Minä uskon että jokaisen pitäisi vapautua tullakseen onnelliseksi, löytää se oma juttu ja vahvistaa omia hyviä ominaisuuksiaan. Elämä on kaunista ja sen yksinkertaisuuden toteaminen ja siinä eläminen ei vaadi kuin sen että uskaltaa vapauttaa itsensä ulkopuolisista paineista. Hyvät asiat on aina yksinkertaisia, jokaisella on se oma sisin jossa on eväät elämään. Jos ei löydä niitä, ehkä elämään saa sisältöä ja repäisyitä noilla sun keinoilla. Mitä sulla jää niistä käteen? Tuottaako ne sulle hyvää oloa vieläkin? Antoiko ne sulle muuta kuin sen hetken?

Mä olen siinä mielessä vaativampi että jos mun elämän onnen hetket olisivat joku jehovan todistajan kanssa juttelu niin saattaisin tuntea samoin kuin sinä, ettei onnea ole olemassakaan.

f*ck kirjoitti:

nii, mä oon tossa eri mieltä. Jokaisesta asiasta voi nauttia on olemassa huonoja hetkia ja huonoja päiviä jopa, mutta se mitä mä koitan sanoa on että kun sun sisällä on iloisesti lepattava valo, positiivinen persoona, niin kun tulee se hetki ettei aamulla naurata niin sitten tehdään jotain että se suupieli vähän edes kääntyisi hymyyn.

Onhan se sallittua suunnitella mitä meinaa tehdä, ja repäistä. Mutta perusoloa sillä ei muuteta. Jos näkee kaikessa jotain hyvää, ottaa sen suunnaksi kun päivä meinaa kääntyä sateiseksi, niin se onni ja ilo löytyy ihan jokaiseen päivään.

Mä elän jokaisen päivän ilman stressiä miten se pitäisi elää, miten pitäisi olla. Ehkä siksi mä en ymmärrä tuota suunnittelua ettei välitä jostain miten metrossa pitää olla. Mä en tosin näe sellaista hauskana että tehdään asioita jotka aiheuttaa muille epämukavaa oloa tai sotketaan paikkoja.

Mä en usko että siihen hyvään oloon ja onneen tarvitaan isoja repäisyitä, mä saan onnea ja iloa kun saan jonkun hymyilemään tai nauramaan. Mulle täydellinen päivä on kun oma perhe voi hyvin, jos omalla kullalla on huono hetki niin saa piristää ja tukea ja auttaa yli ikävästä hetkestä. Mä löydän iloa ja kauneutta joka päivä monista asioista. Mulla ei ole tarvetta katsella maailmaa tuollaisten lasien läpi, mä en esim koe arkea mitenkään tappavana, koska mä itse voin vaikuttaa siihen joka sekunti millainen fiilis mulla on.

Ja mun sydän sykähtää vieläkin kun mä näen tai ajattelen omaa rakastani. 16 vuotta tosin vasta ollaan oltu, joten ehkä se kuihtuu sellaiseksi niin kuin kuvailit. Mutta mä epäilen ettei, koska mä ymmärrän asioiden arvin, merkityksen ja voiman. Siksi mä teen asioita jotka ovat merkityksellisiä ja arvokkaita. Joka päivä.

Se että keskustelee tuntemattomien kanssa tai ui kesäyönä nakuna ei pääse mun kirjoissa sellaisiin extreme-kokemuksiin joilla repäistään elämä ainutlaatuiseksi.

Jos noilla tehdään päivästä, kuukaudesta mielenkiintoinen ja repäisevä, mä edelleen olen sitä mieltä ettei elä itselleen oikeanlaista elämää. Ja tulisi muuttaa koko perusta. Ei se ole vaikeaa olla onnellinen, kun ymmärtää ensin mikä tekee sut onnelliseksi.

Mä inhoan aamulla herätystä, mutta vieressäni nukkuu ihminen joka vihaa sitä vieläkin enemmän, joten mulle tuo iloa laittaa aamupala valmiiksi ja herättää toinen tuomalla se sänkyyn. Mä tykkään tehdä asioita jotka ilahduttavat ihmisiä, se on mulle suurinta ilon ja onnen lähteitä.

Minä uskon että jokaisen pitäisi vapautua tullakseen onnelliseksi, löytää se oma juttu ja vahvistaa omia hyviä ominaisuuksiaan. Elämä on kaunista ja sen yksinkertaisuuden toteaminen ja siinä eläminen ei vaadi kuin sen että uskaltaa vapauttaa itsensä ulkopuolisista paineista. Hyvät asiat on aina yksinkertaisia, jokaisella on se oma sisin jossa on eväät elämään. Jos ei löydä niitä, ehkä elämään saa sisältöä ja repäisyitä noilla sun keinoilla. Mitä sulla jää niistä käteen? Tuottaako ne sulle hyvää oloa vieläkin? Antoiko ne sulle muuta kuin sen hetken?

Mä olen siinä mielessä vaativampi että jos mun elämän onnen hetket olisivat joku jehovan todistajan kanssa juttelu niin saattaisin tuntea samoin kuin sinä, ettei onnea ole olemassakaan.

Lue lisää

niin ja mitä tulee tohin että on repäistävä että on hauskaa, mä teen joka päivä jotain hauskaa, se tulee ihan ajattelematta. Ihminen on just niin tylsä kuin sen mielikuvitus, mä tykkään nauraa ja naurattaa. Kokea jotain joka päivä. Tylsyys olisi tappavaa mulle.
Ja on niitä adrealiinihuippuja aikanaan metsästetty ihan siihen pisteeseen asti että viimeiseksi teoksi meinasi jäädä. Se oli sitä aikaa kun etsi niitä omia rajojaan, mitä haluaa tehdä, miksi tulla, mihin pystyy.
Sen kautta opin löytämään voiman itsestäni enkä tekemistä teoistani, sisältäpäin lähtee kaikki hyvä mikä elämään tulee. Mutta tämä on vain mun juttu, sanon vain että onnea on olemassa ja arki ei ole tylsää jos ei ole tylsä tyyppi. Mä näen tämän elämän näin.

tämmöstä nyt sitte taas kirjoitti:

Yrittämisen meininkiä? Tottakai. Kun spontaaniutta suunnittelee, tottakai se on yritys tehdä elämästään mielekkäämpää. Entä te, huuhh ja fuck sekä muut henkilöt, jotka olette sitä mieltä, että spontaaniuden suunnittelu on "vääränlaista" elämänsä muutamista, väitättekö että teidän elämänne ei sitten ole lainkaan "paskanmakuista" ja että nautitte kaikista hetkistä? Tai edes suurimmasta osasta päiväänne? Uskallan epäillä.

Tuskin kukaan voi vakavissaan väittää nauttivansa aamuherätyksistä, venyttelevänsä hymy huulilla lintujen laulua kuunnellen. Tuskin moni kokee onnen tunnetta ajaessa töihin autolla tai bussilla viisi päivää viikossa samaa reittiä, tai sitten istuu kotona näytön äärelle päivät pitkät. Tuskin kauhean moni vuosikymmeniä samassa parisuhteessa ollut henkilö enää tuntee mitään vatsanpohjassaan kun katsoo kumppaniaan silmiin. Tuskin kukaan hymyilee suupielet korvissaan jynssätessään kakkaraitoja vessanpöntöstä... Ymmärrätte varmaan, mitä mä haen takaa. Suurin osa maailman ihmisestä ei varmasti löydä mitään erityisen mielenkiintoista rutiinipäivän lipuessa ohi.

Meitä on toki moneen junaan mutta minun mielipiteeni on, että mitään "onnea" ei voi edes saavuttaa. Se on vain ihmismielen luoma harha, jota kaikki etsivät ja tavoitteleat koko elämänsä. Kokoajan sitä odottaa jotain. Ja haluaa lisää; uuden kämpän, uudenlaisen sisustuksen, ehkä paremman auton, kissanpennun, kesäkengät, lapsia, haluaa vaihtaa työpaikkaa, haluaa istutuksia partsille, hääjuhlat jne. Kaiken ajan haaveillaan ja odotetaan jotain uutta.

Ja sittenkin kun on jo kaikki perustärkeät asiat, ja tärkeät ihmiset ympärillä, huomaat puutuvasi päivän rutiineihin. Huonaat haluavasi tehdä tai saada jotain uutta. Turha on näitä tintemuksia kenenkään kieltää. Miksi masennus on hyvinvointivaltioiden sairaus? Kun ihmisillä on kaikki ja enemmänkin, he saattavat menettää mielenkiinnon elämää kohtaan, kun huomaavatkin, että onnellisuus on saavuttamaton asia.

Ihminen voi kokea itsensä masentuneeksi, väsyneeksi ja melenkoliseksi vaikka hänellä olisi kaikki hyvin. Eikä siinä välttämättä ole kyse mistään vakavammasta kuin puutumisesta ja elämän rutiininomaisuudesta. Tai sitten toiset väsyvät ja menettävät uskonsa elämään jatkuvien vatoinkäymisten ja pettymisten vuoksi.

Minä itse olen jo vuosien ajan ollut aika alakuloinen, ja vastaan on tullut jos jonkinmoista vastoinkäymistä. Mutta suhtautumiseni tähän kaikkeen muuttui, kun ymmärsin, että onnellisuutta ei oikeasti ole olemassakaan, ja että myös melankolista voi löytää jotain mielenkiintoista, minussa se saa aikaan taidetta ja syvällisiä ajatuksia. Kun aloin välittää vähemmän siitä, mitä muut minusta ajattelevat, huomasin, että elämästä tulee väkisinkin mielenkiintoisempaa ja hauskempaa. En silti sano olevani onnellinen, ja tiedän etten koskaan tule olemaan. Kun ei pidä onnellisuutta minään tavoittelemisen avoisena asiana, ei pety kun ei sitä saavutakaan.

Kun minä aloin SUUNNITTELEMAAN spontaaniutta, lupasin itselleni, että olen tästä hetkestä eteenpäin spontaanimpi, elämästä tuli paljon mielekkäämpää. Olen suunnitellut, mitä teen esim kesällä. Mitä kaikkea HULLUA teen, oli se sitten vaikka tuntemattomille puhumista. Tämähän johtaa usein aivan h*lvetin mielenkiintoisiin keskusteluihin, kun saat vaikka puistokemistin ja jehovan todistajan kanssasi keskusteluun. Ja hullun hauskaksi on osoittautunut myös se mainittu yllättäen laulamaan puhkeaminen, puistojen valtaaminen ym. Kivien ja patsaiden vandalisointi maaleilla, villisti pukeutuminen, saippuapaini pressun päällä viime kesänä.... :-D ja se vaatteet päällä uimaan juokseminen eismerkiksi vähän humalassa kesäyönä. Seuraavana lomana pitäis kavereiden kaa mennä linnanmäelle "pikku" maistissa, mahtaa päästä ihan uusin ulottuvuuksiin vuoristoradassa ja vekkulassa.

Ja päättää vaikka että ei ensi viikolla välitä v*ttukaan, miten julkisilla paikoilla pitäisi sosiaalisten normien mukaan pitää käyttäytyä. (Hellettä muuten luvassa) Vaan tekee kaikkea hassua ja jännää. Näin se vaan menee. Ei siitä arjesta tule IKINÄ mielenkiintoista. Sun pitää tehä hulluja juttuja, hassutella, riehua ja olla lapsellinen, lähteä reissuille ja bileisiin.

Irtosuhteita, puistokännit ja ehkä joku pari höpöheinärullaa on mulla tällekin kesälle luvassa. Ne ei tietenkään oo kaikkien juttu, mutta suosittelen lopettamaan sen pingottamisen ja moralisoinnin, me kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä eletään vaan tämä yksi elämä. Se on vaan liian lyhyt vietettäväksi pelkän veden ja pyhän hengen voimalla. Ja nyt sanoo joku että 'h*lvetin juoppo, elämästä voi nauttia selvinpäinkin' no antakaa palaa mun puolesta.

Musta se on yhtä paskanjauhantaa että ihminen voi vaan alkaa nauttia elämästään ja olla arjessa onnellinen. Tottakai sitä voi olla tyytyväinen tilanteeseensa ja nauttia ihmisistä ympärillään. Mutta kyllä se on repästävä jos haluaa jotain hauskaa.

Lue lisää

Miks ei voi olla niin,et arki on hymyä,oli Se sit vessan jynssäystä tai pual neljä herätys aamutuuriin,jokanen päivä on lahja,ole siittä iloinen.parisuhteessa ollut liki ykstoista vuotta,välimatkaa kolmisensataa kilometriä,jokanen hymy ja katse rakkaalta minulle on muistona sydämmessäni ja todellakin vieläkin jännitän,et ihku nähä ja maha kääntyy ympäri kun nähdään.ja todellakin rakastun yhä uudestaan aina kun näemme,ne hetket on spesiaalia.

Vuodet menny nopiaa,aluks opinnot esti muuton ja nyt työt ja toisaalta omal kohal omat vanhemmat ni tärkeitä,etten saata kuvitella muuttoa ja toista en voi/halua pakottaa.se halu pitää tulla itseltä.nuorempana välimatka ja ikävä raastoi,nyt vähä varttuneena arvostan jokaista yhteistä hetkeä.arkikin yhtä juhlaa,ihan Se kettumaisin askarekin,kun sen saa jakaa toisen kanssa.ruokaa laittaessa tulee SE TUNNE,että on pakko halata ja todeta,ne kolme pientä sanaa...hän on minä,minä olen hän...yhdessä eheitä.

mulla on mun mielipiteet, siinä ei ole mitään sen syvempää kuin mielipiteeni ilmaisu. Mä en sano että on pakko tehdä miten mä sanon, kerron vain oman näkemykseni asioista. Mä vain sanoin ettei mun mielestä elämän tylsyyttä voiteta sillä että tehdään satunnaisia repäisyitä. Iloa ja hauskuutta varmaan niillä saa hetkeksi, mutta arki ja elämän perusvire voidaan muuttaa positiiviseksi syvemmillä muutoksilla.

Se mikä oli ehdotus minulta suoraan, oli että näiden todella kannattaakin tutustua koska se on aina askel oikeaan suuntaan että saa kavereita ja sitä kautta säpinää elämäänsä.

Ei mulla ole tarvetta todistella mitään. Jos mä annan sulle jonkilaisen kuvan itsestäni, hyväksyn sen täysin. Joten ei huolta, en ota pahalla sun näkemystä minusta.