VIRANOMAISTEN VALLAN VÄÄRINKÄYTTÖÄ, SALLII JOPA KIDNAPPAUKSEN

laki2

Näin voi käydä kun vastakkain huoltajuusriidassa ovat viranomainen ja tavallinen kansalainen. Lähihuoltajuus annetaan automaattisesti Äidille vain sillä perusteella että hän edustaa viranomaisia. Teki hän mitä tahansa. Asiaan perehtyneiden, lausuntojen mukaan olosuhteet olisivat puhuneet huoltajuutta Isän puoleen. Päätös oli vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Myös Hgin Hovioikeuden laatuhankkeessa vuodelta 2007 on määritelty kriteerit joita nyt rikottiin räikeästi.

Oheisella haluan nostaa keskustelun XX kaupungin (Uusimaa) palveluksessa olevan virkamiehen toiminnasta yksityiselämässä. Ymmärtääkseni tietyt säännöt ja normit pätevät henkilöihin silloinkin kun eivät ole töissä. Oikeuslaitoksen tulisi myös kunnioittaa huoltajuuteen liittyviä kriteereitä kaikissa olosuhteissa.

Perheneuvolan esimies on jo kesästä 2013 käyttäytynyt hyvin erikoisella tavalla. Käyttäytyminen alkoi parisuhteen ero-prosessin myötä. Tosin nyt tulee muistaa minkä asioiden parissa esim. Perheneuvolat työskentelevät. Osa heidän työtään on auttaa erilaisissa kriiseissä olevia perheitä. Perhe voi siis myös olla hajoamassa tai kohdata muita vastoinkäymisiä. Perheneuvola auttaa ja esimiehen tehtävä on auttaa omia työntekijöitä ja myös olla mukana auttamassa ns. vaikeissa tapauksissa.

Kysynkin nyt; onko alla kuvattu toiminta hyväksyttävää Perheneuvolan esimiehelle?
Lapsi on siis 8vuotias, Äiti esimies perheneuvolassa (viranomainen).
TAPAHTUMIA:
1) Kesällä 2013 hän kidnappasi lapsen, vei puoliväkisin Isän sylistä, eikä antanut pitää mitään kontaktia Isään lähes 2 kk:ten
2) Vie hänet ”salaiseen” paikkaan (piiloon) jossa ei kavereita ja pitkä matka kouluun
3) Kyky sopimiseen toisen vanhemman kanssa puuttuu täysin, ei kykene puhumaan
4) Toimi vastoin Käräjäoikeuden tapaamissopimusta, ei antanut lapsen tavata Isää
5) Lähti kesken työpäivän kuljettamaan lasta koulusta iltapäiväkerhoon jotta Isä ei pääse hakemaan lasta koulusta, vaikka Isän tapaaminen
6) Lapsi harrastaa seurassa liikuntaa mutta Äiti ei vienyt kertaakaan harjoituksiin, päinvastoin hän osti TAB tietokoneen ym. elektronisia laitteita passivoimaan lasta
7) Lapsi (8v poika) joutui keksimään polvi ym oireita jotta ei tarvitse harrastaa, koska muuten Äiti suuttuu jos hän menee pelaamaan.
8) Ei anna lapsen osallistua joukkueen eri tapahtumiin
9) Ei suostu mihinkään ehdotuksiin jotka edesauttavat Isän ja pojan yhdessäoloa
10) Kieltää lasta olemisen mukana perheitä koskevassa TV sarjassa

BONUKSENA: Hän esti isän ja lapsen omat perheneuvolakäynnit.
Lastensuojelu halusi tavata Isän ja pojan, Äiti esti tapaamisen viemällä pojan kesken koulupvn kotiin ”piiloon”.
Ko. esimiehestä on tehty lukuisia Lastensuojelun ilmoituksia.

Nyt siis Käräjäoikeus palkitsi Äidin antamalla pojan lähihuoltajuuden hänelle, kaikesta yllämainitusta huolimatta!

Onko tällainen käytös lapsen/perheen edun mukaista? Mitä arvoja perheneuvola/oikeuslaitos edustaa? Miten Tuomareiden ammattitaito?
Viranomaiset pitävät yhtä, ja näinhän huoltajuus menee automaattisesti äidille. Erityisesti jos äiti itse edustaa viranomaisia. Tämä on vastoin lakia ”lapsen huolto ja tapaamisoikeus pykälät 1, 9 ja 10”.

4

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokenutkin

      Oikeudessa tehdään lainvastaisia päätöksiä. Järkeäkään ei käytetä, ehkä sitä ei ole. Suhtatuminen on myös hyvin puolueellista. Helsingin hovioikeudesta on kokemusta.
      Ylimmät valvojat eivät pidä tällaista puuttumisen arvoisena asiana.

    • Näätuleeviä

      Ihan on kuin munkin tapaukseni,tosin minun tapauksessa rikkeet ja laittomuudet vielä räikeämpiä. Ls-tarpeen selvitys lopetettiin kun lasten mielestä luonani turvallisempaa. Äiti todistetusti vei tekaistuja todisteita sossuun ja lausui aivan perättömiä minusta jotka myös valheeksi todistin. Ketään ei tutkinut äidin liki vuoden kestänyttä mielenterveysasiakkuutta....

    • prööööt

      Oikeudenkäynnit ovat hidastuneet, koska joku tiskin takana on varastanut Pyhän Kolikon, jota heittämällä jutut ratkaistaan...

    • oikm

      Joo...Israelista on tilattava uusi Profeetta Pyhän Juudaksen hopeashekeli, niin alkaa oikeussalissa "juttu" luistaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe