Ovetko kiinni

Kauppias

Täällä yksi 20 v. yrittäjänä ollut kauppias tuskailee jatkuvasti laskevan myynnin kanssa. Olen minä parikin lamaa jo tänä aikana kokenut, mutta tämä alkaa jo ottaa ylivallan sitkeimmästäkin mammasta. Viimeisen 3 kk:n myynti ollut suunnilleen saman verran kuin normaalisti 1 kk:n myynti. No laskut ei ole kyllä laskeneet samassa suhteessa. Jos ei olisi 3 alaikäistä lasta ja asuntolainaa, olisin läimässyt ovet kiinni jo aikaa sitten. Työpaikkojakin jo toisella silmällä katsellut myös oman paikkakunnan ulkopuolelta, mutta tarjona olematonta. Olenko ainut joka tuskailee ja öitänsä valvoo tämän takia?

34

529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kauppias minäkin

      Hei! Olen ollut kauppiaana yli 20 vuotta. Pari päivää sitten ilmoittelin loppuunmyynnistä, ovi on käynyt jatkuvasti. Kaikki haluavat käydä tekemässä viimeiset ostokset. Ja kun ei ollut konkurssiloppuunmyynti, vaan ihan omasta aloitteesta laadittu, on alennukset voinut pitää kohtuullisina - ja siitä huolimatta kauppa käy. Katsotaan, mitä jatkossa tekisin.
      Meillä oli sama tilanne kuin sinulla nimim. Kauppias. Kaupankäynti kutistui kutistumistaan, mikään ei auttanut. Kun aloin loppuunmyynnin, tuntui tosi huojentavalta. Tsemppiä sinullekin!

      • VerkkokauppiasX

        Tämä kevät on ollut uskomatonta pudotusta myyntimäärien suhteen. Viime joulukuussa Katainen esiintyi televisiossa otsa kurtussa ja kehoitti varautumaan pahoihin aikoihin. Nyt kaikki ovat varautuneen ja kulutus loppui samalla. Politiikkojen pitäisi valaa uskoa että kyllä tästä selvitään eikä peloitella. Säästäminen lisää työttömyyttä kuten tässä on huomattu.

      • pahalta näyttää
        VerkkokauppiasX kirjoitti:

        Tämä kevät on ollut uskomatonta pudotusta myyntimäärien suhteen. Viime joulukuussa Katainen esiintyi televisiossa otsa kurtussa ja kehoitti varautumaan pahoihin aikoihin. Nyt kaikki ovat varautuneen ja kulutus loppui samalla. Politiikkojen pitäisi valaa uskoa että kyllä tästä selvitään eikä peloitella. Säästäminen lisää työttömyyttä kuten tässä on huomattu.

        Nyt putoaa liikevaihdot suurella osalla yrityksistä ja valtio lisää vain kustannuksia monilla veroillaan. Poliitikot eivät ymmärrä miten pahasta tilanteesta on kyse, konkurssi ja lopettamisaalto on tulossa. Niillä firmoilla menee toistaiseksi hyvin, jotka pääsevät rahastamaan valtiota ja kuntia jotakin kautta, nekin rahoitetaan loppujenlopuksi valtion velalla. Valtion toimesta pyörii myös mafiaan verrattava liiketoiminta, energiatodistukset, erilaiset pakolliset kurssit ja korttien suoritukset, nyt jätehuoltoyhtiöt saivat lobattua Pirkanmaalla tahtonsa lävitse, kaikki likakaivot käydään tyhjentämässä taloissa ja mökeillä kerran vuodessa, vaikka ne eivät olisi käytössäkään, käydään imemässä vaikka tyhjää ja laskutetaan, kun laki niin sallii.
        Kreikan meininki on päällä, pitäkää huolta itsestänne, vauhti kiihtyy, alas mennään ja lujaa.

      • VerkkokauppiasX
        pahalta näyttää kirjoitti:

        Yhteisöveron lasku ei auta millään tavoin yrityksiä, joilla tulos yltää enintään nollaan. Yrityksiä voi auttaa ainoastaan ostovoiman parantamisella. Kun on ostovoimaa niin myös investoinnit kasvavat ja tuovat lisää työpaikkoja.

        Deflaatio meillä on vielä kokematta. Siinä vaiheessa myynnit vasta sukeltavatkin.

      • bisnekset jakoon
        pahalta näyttää kirjoitti:

        Nyt putoaa liikevaihdot suurella osalla yrityksistä ja valtio lisää vain kustannuksia monilla veroillaan. Poliitikot eivät ymmärrä miten pahasta tilanteesta on kyse, konkurssi ja lopettamisaalto on tulossa. Niillä firmoilla menee toistaiseksi hyvin, jotka pääsevät rahastamaan valtiota ja kuntia jotakin kautta, nekin rahoitetaan loppujenlopuksi valtion velalla. Valtion toimesta pyörii myös mafiaan verrattava liiketoiminta, energiatodistukset, erilaiset pakolliset kurssit ja korttien suoritukset, nyt jätehuoltoyhtiöt saivat lobattua Pirkanmaalla tahtonsa lävitse, kaikki likakaivot käydään tyhjentämässä taloissa ja mökeillä kerran vuodessa, vaikka ne eivät olisi käytössäkään, käydään imemässä vaikka tyhjää ja laskutetaan, kun laki niin sallii.
        Kreikan meininki on päällä, pitäkää huolta itsestänne, vauhti kiihtyy, alas mennään ja lujaa.

        Tuosta jätehuollosta sen verran, että jos se on lakisääteinen, niin sitä voi suorittaa tietenkin muutkin firmat. Kukaan ei voi pakottaa sinua käyttämään vain yhtä firmaa.
        Jätehuollossa on kyllä kuntakohtaisia hinnoitteluja ( kunta tinkii hinnan ), mutta sitäpä ei ole pakko käyttää. Riittää, että laki täyttyy, teki sen sitten kuka vaan.
        Samoin taitaa olla nokisutarit ja monet muut vastaavat.
        Eli perustakaa yrityksiä näille " laki velvoittaa" aloille, niin töitä riittää ja hinnat pysyy kohtuullisina.

        Oivaltakaa, että laki velvoittaa, mutta maksaja päättää, että mitä palvelua käyttää.
        Näin se menee.

      • en suosittele
        bisnekset jakoon kirjoitti:

        Ei sillä ole merkitystä kuka sen tyhjän kaivon tyhjentää, se on aina turha kulu asiakkaalle ja riitatilanne yrittäjälle. Sellainen yrittäjä, joka tulee tyhjää kaivoa tyhjentämään ilman tilausta ja vetoaa johonkin lakiin, saa kyllä tarvittaessa turpaansa oikein kunnolla ja kerää muita ongelmia itselleen monien "asiakkaiden" taholta, yrittäjälle on helppo järjestää vaikeuksia. Tuollaiseen rahastamiseen typerien lakien voimalla ryhtyminen on häpeällistä, joten ei pidä suositella alalle ryhtymistä.

      • suositteluista viis
        en suosittele kirjoitti:

        Pystyykö joku firma toimia ilman tilausta?
        Lakisääteisetkin palvelut on tilattava tai ilmoitettava tarjoajalle että " otan muualta".

        Lakihan asettaa velvoitteen kohteelle. Kohde tekee asian kanssa mitä haluaa, eli tilaa mistä haluaa palvelunsa. Laki vain vaatii, että sitä noudatetaan.
        Voihan yrittäjä mainostaa että " tyhjien kaivojen tyhjennys -50% ".

        Kilpailu ei ole huono asia. Se usein on asiakkaan etu ja fiksun yrittäjän etu.

      • oiuytredrftgyhujikop
        suositteluista viis kirjoitti:

        Pystyykö joku firma toimia ilman tilausta?
        Lakisääteisetkin palvelut on tilattava tai ilmoitettava tarjoajalle että " otan muualta".

        Lakihan asettaa velvoitteen kohteelle. Kohde tekee asian kanssa mitä haluaa, eli tilaa mistä haluaa palvelunsa. Laki vain vaatii, että sitä noudatetaan.
        Voihan yrittäjä mainostaa että " tyhjien kaivojen tyhjennys -50% ".

        Kilpailu ei ole huono asia. Se usein on asiakkaan etu ja fiksun yrittäjän etu.

        Suomi ei ole vapaan yrittäjyyden maa, ei se noin toimi täällä, turha on mainostaa tyhjien kaivojen tyhjennystä -50%.

        "asiakas" joka on hieman harhaanjohtava käsite tässä tapauksessa, voisi myös käyttää nimitystä: uhri, ei
        voi itse päättää kuka kaivolla käy ja laskuttaa, vaan on käytettävä kunnan jätehuoltojaoston määräämää yritystä. Nämä firmat ovat päässeet lobbaamaan kaivojen pakollisen tyhjennysvälin itselleen tuottoisaksi. Italian mafiosotkin olisivat kateellisia tästä mahdollisuudesta rahastaa.

      • 15+10
        pahalta näyttää kirjoitti:

        Nyt putoaa liikevaihdot suurella osalla yrityksistä ja valtio lisää vain kustannuksia monilla veroillaan. Poliitikot eivät ymmärrä miten pahasta tilanteesta on kyse, konkurssi ja lopettamisaalto on tulossa. Niillä firmoilla menee toistaiseksi hyvin, jotka pääsevät rahastamaan valtiota ja kuntia jotakin kautta, nekin rahoitetaan loppujenlopuksi valtion velalla. Valtion toimesta pyörii myös mafiaan verrattava liiketoiminta, energiatodistukset, erilaiset pakolliset kurssit ja korttien suoritukset, nyt jätehuoltoyhtiöt saivat lobattua Pirkanmaalla tahtonsa lävitse, kaikki likakaivot käydään tyhjentämässä taloissa ja mökeillä kerran vuodessa, vaikka ne eivät olisi käytössäkään, käydään imemässä vaikka tyhjää ja laskutetaan, kun laki niin sallii.
        Kreikan meininki on päällä, pitäkää huolta itsestänne, vauhti kiihtyy, alas mennään ja lujaa.

        Kirjoitat todella asiaa. En tiedä että millainen mafia varsinkin pikkukuntien/kaupunkien virkamiesten/valtuutettujen ympärillä pyörii mutta oma/eturyhmän etu kaikille on tärkeintä ja sitä ajetaan supistuvan talouden ilmapiirissä varmasti aina vaan härskimmin.

        Ei Suomessa taida enää liikkua muu kuin velka/tukiraha, joka on otettu AAA-luottoluokituksen varjolla ulkomaisilta sijoittajilta jotka, ihme kyllä, vieläkin uskovat että saavat rahansa takaisin ja jopa korkoakin sille... Kun Suomen Kreikkatilanne lopulta valkenee kaikille, niin taitavat rahahanat mennä kiinni alta aikayksikön tai ainakin korot pomppaavat niin korkeiksi että heikompaa hirvittää.

      • jhjkhk

        Joo itsellänikin yrittäjyyttä takana 18 vuotta ja ei näin hiljaista ole ennen ollut kuin tänä keväänä. Tammikuu oli vielä firman historian paras tammikuu, mutta sitten helmikuussa myynti romahti puoleen ja sitä on jatkunut.

    • palveluita häissä

      hääkuvauksissa myös yrittäjät on työnnetty sivuun ja pimeä työvoima (sukulaiset ja tutut) on vallannut markkinat. Morsiamille verotarkastus hääpäivänä.

    • fq3we

      Lisätään nyt ajankohtaiseen ketjuun että itelläni pyörii firma ympärivuoden, mutta seisonki on toukokuusta elokuulle. Toukokuu oli samaa tasoa kuin talven hiljaiset kuukaudet ja nyt kesäkuu toistaiseksi vielä surkeampi. Ei naurata ei.

    • yritetään viel

      Liikevaihto mulla tipahti 80% hieman yli vuodessa. Todella syvä lama nyt ja se vielä syvenee vaikkei uskoisi että voisi mennä pahemmin. Asiakkaat pimittää rahat sukan varteen ja tinkii ja jos ei saa haluamaansa hintaan palvelua, niin eivät osta. Eli monet ihmiset kököttää mökissään ja potee lamaa, vaikka niillä olisikin rahaa.

      Toki menot on jokaisella noussut kun hinnat noussut niin ruoassa kuin vuokrissa, mutta kyllä monilla oikeasti olisi rahaa käyttää sitä, mutta ovat nyt säästämässä "sukan varteen".

      Monet kilpailijani ovat jo lopettaneet, minä sinnitellyt, mutta toi liikevaihdon tippuminen teki sen että oli pakko tehdä erittäin suuria muutoksia. Tavoite on että jos sais edes muutoksien jälkeen saman kun työttömänä, eli tienais sen noin 400eur, niin voin sinnitellä tän laman yli jos tämä ei kauaa kestä. Jos kestää liian kauan niin ei ole järkeä kun saman saa tekemättä mitään ja sitten olisi aikaa itsellekin, esim urheilla jne jota en ole ehtinyt tehdä yrittäjänä.

      Parhaimpina aikoina (noin 5v sitten) tienasin tonnin päivässä ihan itselleni, nyt näillä kiinteillä liiketiloilla tulee jo persnettoo joka kuukausi noin 300eur/kk. Olen livenä kysellyt muiltakin yrittäjiltä ja huonosti niilläkin menee niilläkin.

      • 2+20

        On se ihan kiva kun saan 100 € miinus verot per päivä ansiosidonnaista..

      • Vinkkiä...
        2+20 kirjoitti:

        On se ihan kiva kun saan 100 € miinus verot per päivä ansiosidonnaista..

        Niin saan minäkin. Ja lisäksi sain myytyä kannatavan yritykseni juuri laman kynnyksellä 2011, koska tunsin luissani, että metsään olemme menossa ja lujasti. Kannatti luottaa vaistoon kerrankin.

        Nyt opiskelen takuutyöllistävälle alalle ansiosidonnaisella. Voimia teille, ottakaa onkeenne. Lappua luukulle kylmästi ja kouluttautumaan, ei stressaa pariin vuoteen mikään. Ai niin, ensin 8kk minimissään pitää paiskoa jotain hanttihommaa, josta myös tienaa tarpeeksi.

      • Kerro mulle
        Vinkkiä... kirjoitti:

        Mikä on takuutyöllistävä ala???

      • Ex ja tuleva yrittäj
        Kerro mulle kirjoitti:

        Mikä on takuutyöllistävä ala???

        Niitä on montakin. Vinkkinä; think outside of the box. Ei ole pakko tässä raamitetussa hiekkalaatikossa nimeltä Suomi rypeä, jos kysyntää löytyy muualtakin.

        Onhan noita aloja, mietipä itse :)

    • konsultti2

      Kannattaa laskeskella miten käy jos liittyy yrittäjien työttömyyskassaan
      http://www.syt.fi/index.php/fi/syt-kassa

      Jos YEL:iä ei ole kovasti maksettu niin se pitäisi varmaan nostaa kohtalaiselle tasolle pariksi vuodeksi ja päälle kassa maksut ja kun homma on saletti niin eikun luukku kiinni.

      Parempi lopettaa ajoissa enen kuin menee tuhkatkin pesästä.

    • Kaikki eläteiksi vaan

      > Kannattaa laskeskella miten käy jos liittyy yrittäjien työttömyyskassaan
      >
      > Parempi lopettaa ajoissa enen kuin menee tuhkatkin pesästä.

      Ei taida paljon EU-virassa notkuvaa ja naureksivaa Kataista huolettaa sellainen asia, että ketkä helvetïssä enää jää tätä maata elättämään ja pitämään toimintoja käynnissä.

      Sosiaali-Suomessa suuri osa yrittäjistäkin jo opetettu vaan laskeskelemaan sitä että kuinka pääsisi luikahtamaan työttömyyskortistoon tai ennenaikaiselle eläkkeelle.

      • yritetään viel

        Niin vähän tuntuu että kun yrittäjällä menee huonosti, niin silloin ei jumalauta mistään saa apua, tää on tää suomalainen byrokratia semmoista ja siksi monet lopettaakin. Itse en ole luovuttaja-tyyppi, mutten kuitenkaan tyhmä eli tarpeen vaatiessa laitan firman telakalle.

        Mutta tiukaksi tekee, firma ei saa pankilta enää lainaa(vaikkei aikaisempaa lainaa edes ole), tuli kielteinen päätös juuri. Elikkä pankit pelkää ja ovat paskat housussa. Sanoin että maksan kuukauden päästä pois, ei kuulema niin lyhyitä lainoja edes anneta! No jumalauta, ei se uusi alku siihen pankkien pihtaamiseen kaadu, mutta olisi helvetisti joustanut tätä omaa tilannetta kun ilman rahoitusta tulee aika kiire sitten kun joutuu odottamaan taas hiukan että firman omaan kassaan tulee rahaa.

        Toinen on kaupungin byrokratia, jumalauta että taas on saanut soitella ties minne ja siellä ei kukaan tiedä mikä asia kenellekin kuuluu. Sanoivat suoraan sitten kun löysin oikean isokenkäisen että se on siinä ja siinä että onnistuuko mun pyyntö...eli näin kaupunkikin "tukee" pienyrittäjiä.

        En enää ihmettele miksi suomen kaupungeissa ei ole samanlaista kuin ulkomailla, no siksi kun on tämä byrokratia joka estää kaiken toiminnan, vaikkei se haittaisi ketään!

        Suomi on etenkin pienyrittäjälle PASKA MAA!

    • pakkoyrittäjä

      Suomalaiset yksinyrittäjät ei oikein ymmärrä kuinka paljon palasta pitää laittaa sivuun eläkkeeseen joka on työntekijöille pakollista sekä työntekijöiden oman osuuden ja työnantajamaksujen johdosta.

      Yrittäjän elämä perustuu yleensä itsepetokseen että hommasta jää pankkitilille jossain vaiheessa eläkerahat. Kysyisinkin ketjun aloittaneelta joka on 20 vuotta ollut yrittäjänä kuinka suuri on ollut eläkekertymä.

      Nykyäänhän elälke kertyy koko työuran akana joten perus duunarin eäläkekertumällä 20 vuotta ja kertaa 50 euroa tekee 1000 euroa kuukausi eläkkeeseen. Oma eläkeote kannattaa katsoa netistä ja pohtia maksaako homma vaivan..

      • oijoihjpojpoj

        Monilla yrittäjillä ei ole varaa maksaa 500eur/kk;:ssa YEL maksuja. Toinen vaihtoehto olisi olla tietenkin työttömänä. Kumpi sitten on parempi? Mutta fakta vain on suomessa tämänlainen käytännössä, että yrittäjä on"outsider" koko yhteiskunnassa ja vieläpä toiset yrittäjät nokkii kuin korppikotka jos menee huonosti.

      • oijoihjpojpoj

        Eikö se jossain tilastossakin ollut ettö 60% yrittäjistä tienaa alle 2000eur ja kun siitä pistetään 30%iin, niin mennään alle tonnin kuussa, ei siitä mitään yellejä paljon makseta. Mutta toki toinen vaihtoehto on olla työtön, siinäkään et eläkettä kerrytä, mutta aika tylsää olla työtön.

        Turha hurskastella täällä, kun faktat puhuu semmoista kieltä ettei vaan VOI maksaa kunnon eläkettä itselleen, siis useimmat yrittäjät. Mene hurskastelemaan muualle jos et faktaa tajua edes tilastoista lukea!

    • ex ex yrittäjä

      Aloittavat yrittäjät ja miks ei muutkin. Älkää maksako turhaan niitä yelliä, koska niitä rahoja tuskin koskaan saatte takaisin. Jos firmanne menee konkkaan ja teistä tulee sen aiheuttaja, esim. konkurssikäsittelyssä havaitaan, että olet syylistynyt vero-tai kirjanpitorikokseen, niin eläkkeenne lähtee siltä osin mitä se on minimin yläpuolella. Eli sinne meni yellit.

      Ostakaa vaikka niillä yellirahoilla kaupunkiyksiö jonka annatte vaikka ennakkoperintönä lapsellenne, joka vuokraa sen eteenpäin ja antaa vuokratuotot
      sinulle. Tai ryypätkää vaikka mielummin yellirahat ennen kuin annatte näitten mattivuorioitten kupata ne omiin lisäbonuseläkkeisiinsä.

      Ei tässä yhteiskunnassa mikään organisaatio pidä yrittäjän tulevaisuudesta minkäänlaista huolta, vaikka kuinka heille maksat joka kuukausi lakisääteisiä maksuja. Siis pidä itse huoli tulevaisuudestasi.

      • Kokemusta on.

        Asiaa!

    • kauppias

      Joku aiemmissa viesteissä kyseli ketjun aloittajan eläkekertymää. Silloin kun vielä meni "hyvin", niin maksoin ihan kohtalaisen isoja YEL maksuja. Pariin vuoteen en ole pystynyt maksamaan muuta kuin minimin. Kun omaeläke järjestelmä tuli markkinoille, olin varmaan ensimmäisiä jotka sen itselleen otti. No ei sinne kummoista pottia ole kertynyt, mutta pesämunan alku kumminkin. Olen myös aikoinani hankkinut pari osakehuoneistoa joista pientä vuokratuloa. No nyt kyselin kiinteistövälittäjältä josko myisin asunnot. Ei kannata, koska arvo romahtanut totaalisesti. Niin että ei se eläkekertymä kovinkaan montaa satasta/kk taida vielä olla. ja vähän epäilyttää saanko edes koko eläkettä jos näitä lakeja rukataan aina vaan yrittäjien kannalta huonompaan suuntaan.

      Itse tein myös yrityksen kannalta radikaaleja muutoksia. Sanoin vuokrasopimuksen irti ja muutin pienempään ja halvempaan liiketilaan. Irtisanoin myös muut hankintasopimukset suomesta. Aloitin kartoittamaan kuinka voisin ostaa tuotteet suoraan ulkomailta ja hyviä tukkuja löytyikin euroopasta. Otin suoraan sinne yhteyttä ja selvitin alvit ja muut pykälät. Pienellä summalla ensimmäisiä tilasin ja koska homma toimi hyvin olen jo uskaltautunut tilaamaan vähän isompiakin eriä. Niin että kyllä tässä jo pientä auringon pilkahdusta on näkyvissä. Pienin askelin eteenpäin.

    • Eläkkeet säilyy aina

      >> esim. konkurssikäsittelyssä havaitaan, että olet syylistynyt vero-tai
      kirjanpitorikokseen, niin eläkkeenne lähtee siltä osin mitä se on
      minimin yläpuolella. Eli sinne meni yellit.>>

      No ei tosiaan lähde ne yrittäjän eläkkeet minnekään. YEL-eläkemaksut on maksettu Varman tai Ilmarisen tileille, ja siellä ne vartoo ja kerryttää eläkettä kun eläkeiän aika koittaa.

      Se että jääkö verottajalta saamatta rahoja jonkin verovilpin takia, niin se ei silti hae niitä rahoja Varmalta ja Ilmariselta minnekään. Kyllä ne eläkesäästöt pysyy siellä silti.

      • se ex ex yrittäjä

        Eläkkeet ovat ihan samanlaisia ulosottokelpoisia kuin muutkin omaisuuserät. Sillä ei ole merkitystä mihin ne on maksettu ja kuka maksaa eläkkeen. Vouti vie jos käräjäoikeuden päätös niin määrää. Ainoastaan se takuueläkkeen summa jää ja siitäkin voidaan muutama kymppi / kk ulosmitata.

        Eikä välttlmättä edes tarvita rikosta, vaan olet aiheuttanut yhtiön toiminnallasi sellaiseen tilaan, että siitä on seurauksena konkurssi. Se voi olla vaikka liian suuri palkka itsellesi, jonka johdosta muut velkojat, esim. verottaja on jäänyt nuolemaan näppejään. Jos verottaja ajaa konkurssia, niin olet todella heikoilla jäillä loppuelämäsi. Olkoon yhtiömuoto mikä tahansa.

        Uskokaa p..kele, että elämme yhteiskunnassa jossa yksityinen yrittäjä on vain viranomaisen ruokaa. Joka muuta väittää, elää harhaisessa mielikuvamaailmassa. Totuus on taruakin ihmeellisempi. Lait ovat kirjoitettu näissä asioissa niin, että viranomaisen ja pankkimiehen käsi on ollut kynänvarressa kiinni.

      • varoitus.

        Eläkkeet ei säily Varman ja Ilmarisen tilillä, niillä maksetaan nykyisten eläkeläisten eläkkeitä, ei tulevien. Eläkeotteesta näki, että oli varastettu kertyneestä summasta, selityksenä, että on päätetty jossakin virastossa minun elävän pidempään, elinaikaleikkurista siis kyse. Kun tässä eläkesäästöjen viemisessä ihmisiltä on alkuun päästy, sitä tullaan jatkamaan. Älkää hyvät ihmiset heittäkö rahojanne hukkaan, maksamalla isoja yel-maksuja!

    • Saattaa vanheta

      >>Eläkkeet ovat ihan samanlaisia ulosottokelpoisia kuin muutkin
      omaisuuserät. Sillä ei ole merkitystä mihin ne on maksettu ja
      kuka maksaa eläkkeen. Vouti vie jos käräjäoikeuden päätös niin
      määrää. >>

      Niin kauan kuin työelämän aikaa piisaa, eikä eläkettä vielä nosteta, niin vouti tai verottaja ei kuitenkaan käy niitä maksettuja YEL-eläkemaksun rahoja hakemassa Ilmarisen tai Varman tililtä.

      Vasta siinä vaiheessa kun *alkaa nostaa eläkettä* niin silloin palkansaaja ja yrittäjä ovat ihan samassa asemassa verovelkoja vastaan. Vouti vie eläkkeestä niin pitkään että verottajan saanto tulee täyteen.

      Jos tuossa välissä on vaikka 10 vuodenkin verrankin aikaa, niin verottajan saamaoikeus saattaa vaikka vanheta. Ellei sitä aktiivisesti pidetä verottajan puolelta yllä.

      Lisäksi Oy-yrittäjältä saamaoikeus eläkkeeseen voi syntyä vain rikollisella menettelyllä saavutetun edun ja sitä kautta syntyneen verovelan suhteen. Normaali Oy-yrittäjän konkurssi ei täytä tätä kriteeriä, ellei selvää rikosta ole verottajan puolelta osoittaa.

      Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti vähän siihen sävyyn että jossakin muussa eläkesijoituksessa, tai vaikka kiinteistösijoituksessa tms. yrittäjän säästöt olisivat paremmassa turvassa kuin YEL-eläkekassassa. Näin ei tosiaan ole asia. Verottaja käy kiinni kaikkiin verovelalliselta löytämiinsä omaisuuseriin samalla tavalla.

    • elämä pilalla

      Eihän ex yrittäjä ole väittänyt, että eläkkeisiin koskettaisi ennen eläkkeelle päästyään. Mitä tulee 10 v -sääntöön, niin verottaja kuin eläkevakutusyhtiökin kyllä pitää huolen jos ovat saamapuolella, että vanhentumista ei pääse syntymään.

      Meneppä osoittamaan se, että et ole syyllistynyt rikokseen mitä verottaja ajaa oikeudessa sinua vastaan. Arvaa kumpi voittaa? 90%:ssa viranomainen voittaa oikeudessa yksityisen henkilön..

      Ei ole sellaista kuin normaali Oy:n konkurssi. Mitä verottajan saantoon tulee, niin se juoksee korkoa kokoajan, unohtamatta korkoa korolle. Näin korko voi ohittaa pääoman ja takaisinmaksu ei ole mahdollista koko yrittäjän elinaikana.

    • Oikeuskäsittely välissä

      >> Ei ole sellaista kuin normaali Oy:n konkurssi.>>

      Periaatteessa ihan kaikkikin konkurssit ovat normaaleja konkursseja. Rahat loppui, on kasa laskuja maksamatta ja laitetaan lappu firman luukulle.

      Toisissa vain saatetaan nostaa oikeusjuttuja Oy-firman vastuuhenkilöinä toimineita vastaan. Oikeusteitse hakea heiltä yksityishenkilöinä korvauksia esim. maksamattomista veroista.

      Ei ne maksettavat noin vaan Oy:n vastuuhenkilöille siirry ja synny, verottajan yksipuolisella sanomisella. On siinä oikeuskäsittely välissä kuitenkin. Ei kannattaisi yrittäjänä tehdä niin isoja (talous)rikoksia että siitä jää kiinni. Pitäytyy vaan pienemmissä filungeissa, pienessa harmaamyynnissä jne.

      Isoja saamisisansa verottaja hakee oikeusteitse niin isotuloiselta palkansaajalta kuin yrittäjältäkin. Ei tässä kohdin yrittäjien suhteen mitään eroa ole.

    • eweliinamiina

      Vapaehtoiseen konkurssiin " joutunut". Yrityspankki ja oma vuokranantaja sanoi vuokrasopimuksen kolmen kuukauden irtisanomisajalla päättymään. Päätös vapaehtoisesta konkurssista oli ilmeinen. Vajaan kymmenen vuoden yrittäjänä olon aikana jo takana kolme suurta remonttia. Ensimmäinen lama 2008 ja pienen nousun jälkeen uusi sahaava lama. Liikevaihto ed yrittäjän lukemista ennätti kolminkertaistua. Asiakaskuntaa oli pienessä pitäjässä suurinosa ulkopaikkakuntalaisia. Tämä yllättävä isku, irtisanominen ja oma ikä ja jaksaminen. Te-toimisto selvitti, että työttömyyspäivärahaan kuuluvat jatkopäivät mahdollisia ja kun hakee vapaehtoisen konkurssin ja on maksanut yrittäjien työttömyyskassaan jäsenmaksun, niin ei tule ongelmia työttömyyden kanssa. Totta oliskin ollut, jos olisin jäänyt työttömäksi tyäntekijänä, mutta kun jäin yrittäjänä ei. Tuli 500 työttömyyspäivää täyteen yrittäjien työttömyyskassa lopetti ansiosidonnaisen päivärahan maksun. Syynä, että päivärahan perusteena oli YEL tulo. Eli olin jäänyt yrittäjyydestä työttömäksi. Nyt nautin runsaasta työmarkkinatuesta 32,66 € päivä. Mikä rikollinen työntekijään nähden olen? Vielä toiveissani odotan mitä on kunnan työllistämisvelvollisuus kolmen kuukauden kuluessa 500 päivän täyttymisestä. Yli kuuskymppinen ei vapailta markkinoilta saa töitä. Velkasaneeraus estää yritystoiminnan aloittamisen itseni työllistämiseksi.

    • ennuste-epävarma

      Itse tein sen ratkaisun, että päätoiminen yrittäjyys vaihtui sivutoimiseksi. Omalta alalta ei löydy töitä, joten teen töitä kaupan kassalla ihan rutiinihommissa. Irtisanoin toimitilani ja yritys toimii nyt sivutoimisesti olohuoneen nurkasta käsin. Ei ole kiva tilanne, mutta kun on lapset ruokittavana, niin on vain pakko jaksaa. Välillä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, mutta ehkä tässä joku päivä vielä on valoa tunnelin päässä näkyvissä.

      Markkinointi-ideoitakin on, mutta puuttuu raha niiden toteuttamiseen. Nettikauppaan pitäisi panostaa enemmän kuten myös näkyvyyteen ja asiakaspostituksiin.

      Selvittelen parhaillaan, että voisinko vuokrata asunnostani yhden huoneen esim. kampaamotoimintaan. Sillä tavalla saisin lisäansioita, jotta saisi vähän puskurirahastoa pahan päivän varalle.

      Toivotan muillekin sinnitteleville yrittäjille tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      412
      4205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      235
      2078
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1540
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1029
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      131
      988
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      232
      967
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe