Lapsensijoitus, näkemättä lasta

EI saa yleistää.

Käsky on käsky, ja kun on tiedossa miten v-mäisesti sos.työntekijää hiillostetaan ja kun tiedetään että ne hyvät sostyöntekijät (joita siis ei näillä palstoilla tapaa) i -han oikeesti uhataan savustaa ulos ja että niitä ON siirretty syrjään, NIIN: Hesarin uutinen on uskomattoman hyvä.

Kun sijoituspäätös tulee ihan yllättäen tutun ja hyvän sos.työntekijän luettavaksi, sen, joka oli ollut motivoitunut perheen avittamisessa, niin se on työntekijälle todellinen turpiinlyönti. Se on MELKEIN kuin sama mitä vanhempikin joutuu kokemaan.

Koko Hesarin artikkeli paljastaa, että nimenomaan johtoporras kaikkine kytkyineen vierittää kaikki "yksittäistapaukset" tahallaan pois todellisesta vastuunkantajasta eli johtoportaasta. Kukaan ei ole vastuussa paitsi nyt kun aihetta ei enää voi muunnella, niin NYT tämä samainen johtoporras on laittamassa vastuun "yksittäistapausten" yksittäisille sos.työntekijöille.

SE on ilmanmuuta totta, että yksittäisiä ja t o d e l l a luotaantyöntäviä ja kelvottomia typeryksiä hyppii hyvien vanhempien päällä, monet monet opettajat siinä mukana hyppimässä.

Annetaan tunnustus niille ls-työntekijöille, jotka ovat rohjenneet tuoda julkisuuteen vaietunasian!

Yleensä näissä kuntien ja valtionvirkamiesten tappeluissa on heillä oma suu lähinnä, lapset ja muut on pelkkää lavastetta.

Viis asiakkaista, eiväthän he koskaan edes kysy lupaa perheeltä, saavatko he hoitaa heidän asioita.

Ylimielisesti, ilmeisesti Jumalaltaa saadun ilmoituksen mukaan, he penkovat pimeän mielikuvituksen vallassa perheiden asioita. f

Kenenkään lapsi ei ole turhaan lastensuojelun asiakas. Tähän on aina joku syy ja useimmiten se on huonossa vanhemmuudessa ja kotioloissa. Olen tämän nähnyt työssäni vuosia. Vanhemmat usein kieltävät ongelmat ja aina syyttelyn kohteena ovat viranomaiset, jotka yrittävät järjestää lapselle edes siedettävät olosuhteet. Sijoituspaikkoja ei tosin ole tarpeeksi eikä viranomaisilla ole resursseja aina hoitaa tilannetta tarpeeksi hyvin. Parempi kuitenkin, että lapsi pääsee pois kelvottomien vanhempien luota. Biologiset vanhemmat eivät todellakasn aina ole se lapselle paras vaihtoehto. Turha heidän odotella anteeksipyyntöä, saisivat itse pyytää lapseltaan anteeksi. Lapsethan ovat kuit

On täyttä lapsellisuutta luulla, että lastensuojelun asiakkaiksi päätyy vain ongelma perheiden lapset. Meillä asiakkuus alkoi lapsen oirehdinnasta. Oireiden syy oli lapsen sairaus. Koska erityiskoulussa ei ollut paikkoja oirehdinta paheni. Lasta kiusattiin, hän ei voinut keskittyä ja hänen käytös pistettiin minun syyksi (vaikka paperit sairaudesta oli) Koska olin yksinhuoltaja minun katsottiin olevan väsynyt, koska enhän minä voinut pärjätä sellaisen lapsen kanssa yksin. Todellisuudessa lapsi oli kotona rauhallinen. Meillä ei hauku kukaan, ei ole 27 henkilöä pienessä tilassa yhtä aikaa, eikä tehdä mitään ilman valmistautumista. Koska olin sosiaalitoimen mielestä väsynyt ja vieläpä köyhä kahdesta terveestäkin tehtiin ls-asiakkaita.. Emme saaneet mitään apua lastensuojelusta. Tukiperheitä ei ollut. Perhetyöntekijä ei tehnyt mitään.

Onneksi lapsi pääsi myöhemmin vihdoin ja viimmein oikeaan kouluun ja saimme jopa kuntoutusta hänelle. Lastensuojelun asiakkuus loppui kaksi vuotta myöhemmin.

Että sellaista. Missä oli virheeni?

Diagnoosi oli, niinhän mä kirjoitin. Mutta ei se paperi paikaksi siellä muutu.
Toisten sairaudet ei tietty sulle kuulu. Mutta en ollut sitä aiheuttanut, jos sitä luulet. Huonoa onnea lähinnä.

Et ole ainoo, jolle erityislasten lastensuojeluasiakkuus on tuttu juttu. Se näyttää olevan vakio juttu. Ainakin kaikilla luokkalaisilla siellä toisessa koulussa oli sellainen. Avoimesti juteltiin asiasta vanhempainillassa.

Tässä on varmaan kyse vaihtuvuudestakin. Lastensuojelu ei vedä ihmisiä pitkiin uriin. Tämä on ongelma kaikille osapuolille eli meidän lisäksi lapselle ja syntymävanhemmille. Kun juttelet sosiaalityöntekijän kanssa lapsesta, niin seuraavalla kerralla kerrot samat asiat toiselle työntekijälle. Uskoisin, että tilanne on vielä stressaavampi lapsen syntymävanhemmille, jotka kokevat joutuvansa vakuuttamaan lukuisia eri ihmisiä omasta tilanteestaan. En tiedä mikä voisi olla ratkaisu tilanteeseen. Pitäisikö sosiaalityöstä tehdä houkuttavampaa, tai sitouttaa työntekijä paremmin.

Lastensuojelunasiakkuudesta, vaikkei liitykkään tähän aloitukseen. Lastensuojelunasiakkuus ei tarkoita huonoa vanhemmuutta. Jopa huostaanotto ei aina tarkoita huonoa vanhemmuutta. Syitä asiakkuudelle on yhtä paljon, kuin asiakkaita. Olen huomannut peruspalveluiden huonontuneen siitä kun itse olin tuore äiti 90-luvun alussa. Jo perusasiat kuten sairaalan hoitoajat, palveluiden kattavuus (matkat), kotiavun saaminen, ajanvaraukset, ym. Kaikista näistä on tehty hankalaa. Ei ihme että vanhempia rasittuu ja väsyy helpommin.