Voiko tämä johtaa maailman loppua?

VAARALLINEN ROSKA

Olin eräänä päivänä katselemassa tähtiä, niinkuin yleensäkkin kauniina kevät-iltoina teen. Yhtäkkiä katseeseeni osui maassa lojuva roskapaperi. Ajattelin aluksi ettei siivoja varmaan ole nähnyt sitä, kunnes tajusin että koko puisto oli täynnä roskia! Paniikkihan se siinä iski, mutta en kehdannut sitä näyttää, loppujen lopuksi olihan siellä muita ihmisä jotka eivät tuntuneet välittävän asiasta millään tavoin. Soitinpa heti poliisit ja kysyin onko tällainen roskaaminen sallittua, sieltä sanottiin että poliisiyksiköt tulevat heti puistolle. Odottelin siinä hetken, ehkä 5 minuuttia kunnes kuulin jo sireenien äänen. Säpsähdin hieman ensiksi mutta ymmärsin turvan olevan lähellä. Poliisiautosta kuullutettin, kaijuttimista uskoisin, että minun ja muiden puistossa olevien pitäisi jähmettyä. Kaikki me siellä tottelimme ja menimme maahan. Poliisit osoittelivat pikimustilla aseillaan roskia vapisten. Päätin että parasta olisi nousta ylös ja selittää mitä oli tapahtumassa. Nousin hitaasti ylös, kädet tietenkin pääni takana ja huusin poliiseille, "minä kutsuin teidät tänne!". Poliisien päät liikkuivat katseidensa kera yhden poliisin suuntaan joka selvästikkin olin päällikkö. Poliisipäällikkö nyökkäsi, joten he laskivat aseensa. Poliisipäällikkö käveli minun luokseni, selvästikkin shokissa ja kysyi tiesinkö mistä roskat ovat tulleet. Yritin vastata normaalisti ja rauhallisesti, mutta nuo kaksi sanaa eivät kuvanneet tilannetta oikein hyvin. "En tiedä missä siivojat ovat. Tämä on ehdottomasti nykynuorten tekemiä 'pikku' piloja," kerroin hänelle. Poliisipäällikkö katsoi minua miettivästi ja nyökkäsi hitaasti. Hän katsahti vielä omia apujoukkoja kunnes huusi yllättäin, "EVAKUOINTI!". Säikähdin vähäsen mutta ravistelin pelon pois...

Ä L K Ä Ä R O S K A T K O T A I M A A I L M A H A L K E A A !! !! !! !!

4

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henrik ijäs72

      hävittäjä tulee ja pääsee ulkomaille.

      • henrik ijäs72

        mach20


      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        mach20

        hävittäjätesti kuinka nopeeta pääsee sitten laskuvarjo


    • Vihreämenninkäinen

      Kuten nimimerkki VAARALLINEN ROSKA kirjoitti, on roskaaminen törkeää ja puistopuolen ja poliisin resursseja kuluttavaa hommaa.
      Tästä johtuen roskaamisen pitää loppua.

      Ehdotan, että roskaaminen otetaan erikois valvontaan seuraavaksi puoleksi vuodeksi ja säädetään laki, jossa roskaamisesta kiinni jääneen syyllisen on kerättävä roskansa sekä hänen asuntoonsa levitetään 1-100 kg biojäteastian sisältöä, tietysti roskaamisen törkeydestä riippuen.

      Roskaamisen uusijat taas laitetaan pakkotyöhön pesemään jätevesialtaita tai siivoamaan hallituksen wc pöntöt päivittäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe