Toipuuko erosta

Syvällä

Kuinka hyvin te, joilla pitkä liitto on päättynyt, olette toipuneet erosta? Itsestäni tuntuu, etten pääse jaloilleni, elämän merkitys on kadonnut, kai oire masennuksesta. Toivon, että vuoden päästä olisi jo helpompaa, mutta kuinka jaksaa tämän hetken yli? Tai mitä jos ei olekaan helpottanut?

415

5580

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvinnyt

      Avaa tilannetta vähän enemmän. Miksi ero tuntuu ylipääsemättömältä? Nykyään kovin moni eroaa, eli ei ero ole ainakaan sosiaalisesti paheksuttavaa. Toivottavasti elämäsi ei pyörinyt pelkän parisuhteen ympärillä. Itse ainakin selvisin varmasti aika hyvin siksi, että elämässä oli paljon muutakin, asioita jotka säilyi erosta huolimatta... Näin eron jälkeen korostuu vielä enemmän se, kuinka tärkeää on olla elämässään itsenäinen, omilla jaloillaan seisova nainen.

    • Syvällä

      Tähän elämänvaiheeseen on liittynyt myös lasten itsenäistyminen, vanhempien ja parin muun läheisen kuolema ja nyt viimeisimpänä ero. Useampilapsisen perheen työssäkäyvänä äitinä se elämän keskipiste ollut perhe eli lapset, puoliso, myös omat vanhemmat, kun he loppuvaiheessa tarvitsivat apua. Yht'äkkiä ei minua tarvitse kukaan. Minulla on työ ja omia harrastuksia. Harrastukset ovat olleet vaihtelua työlle ja kodille, mutta eivät ne ole elämän tarkoitus, en myöskään työstä osaa saada sellaista tarkoitusta, ja työpaikkakin voi mennä koska vaan. Tuntuu, että olen tehnyt sen, mitä elämässäni piti tehdä, enää ei ole mitään. Tämä on tunne. Minusta tämä on sukua sille, kun kauan yhdessä eläneistä puolisoista toinen kuolee, toinen seuraa usein pian perässä. Tuleeko elämän tarkoitus takaisin? Järjellä sitä ei saa pakotettua, niin kuin ei järjellä voi pakottaa toista rakastamaankaan.

      • Selvinnyt

        Uskon, että jonkin ajan päästä näet myös ne ovet, jotka sinulle ovat avautuneet. Koet nyt, että kaikki on elämässä tehty, enää ei ole mitään. En usko tuota, varmasti sinulla on, tai on joskus ollut, joitakin unelmia, joiden toteuttamiseksi et ole tehnyt mitään. Sinulla on nyt mahdollisuus tutustua itseesi uudelleen ja tehdä elämässä mukavia asioita. Kerranhan täällä eletään :)

        Sinuna yrittäisin arvostaa sitä mitä sinulla on, esim. lapset. He eivät ehkä ole enää jokapäiväisessä arjessa läsnä, mutta ovat elämässäsi kuitenkin. Vaali suhteita heihin, näytä heille että pärjäät ja elämä jatkuu erosta huolimatta. Uuteen suhteeseen ei ole mikään kiire, sen aika tulee sitten jos ja kun tulee.

        Sinulla on tapahtunut elämässä paljon, joten ei ole mikään ihme että tunnet itsesi onnettomaksi. Anna itsellesi lupa surra, mutta älä käperry. Pakota itsesi ovesta ulos ja puuhaile mitä vain. Aika tekee tehtävänsä, niin se menee.

    • riooo

      Kauan yhdessä olleet parit eivät ole mitenkään rinnastettavissa sinun huonoon suhteeseesi, josta olet eronnut. Etsi uusi suhde.

    • syvällä

      Minusta on rinnastettavissa. Minä en nähnyt suhdetta huonona, ei edes mieheni paitsi arkisena - hän kaipasi ihastumisen tunnetta. Minulle hänen lähtönsä oli kuolema, pahempikin. Miksi minun pitäisi haluta uutta suhdetta? Sekö mykä antaisi tarkoituksen elämälle? Ei tämä mahdollinen uusi ihminen olisi elämänkumppanini, lasteni isä? Kuinka vaikeata olisi enää sopeutua uuteen ihmiseen, jos on koko aikuusuutensa ollut yhden kanssa?

      • aabba

        elämänasenteessasi olisi aika ottaa uusi suunta

      • rakkaus kunniaan

        Raaka maailma...Et huomaa,että tuolla tavalla rakentelet tsellesi martyyrin muureja ja yksinäistä vanhuutta hurskaitten ajatustesi ympärömänä. Kukin tyylillään,minua eivät ainakaan enää huoraajapukit petä eivätkä hakkaa,se on näin.

    • Jeah.

      Huonosti. Itse erosin 4 vuotta sitten ja vieläkin päivittäin mietin ja murehdin. Täyttä helvettiä.
      Rouva vedelly vissiin muutamanki suhteen tossa välillä ja meikäläinen vaan murjottaa. Alkaa olee hyvin väsy koko hommaan, siis hyvin väsy.
      Käy järkevästi ja rakentavasti kaikki tunteet kunnolla ja kerralla läpi. Osaa päästää irti. Ja juu. Ota laastari.

      • eroavainen

        Voi kestää vuosia, riippuu monista asioista. Toipumisen kestoa ei voi ennustaa ja se on yksilöllistä. 1, 3 tai 5 vuotta? Ehkä eka vuosi pahin. Hae apua esim työterveydestä tai Fisherin eroseminaarista, saat vertaistukea ja uusia kavereita. Kai siitä toipuu,vähitellen, itellä vuosi erosta, pitkä liitto takana ja monimutkaisia asioita. En ole uusia suhteita enkä edes yhden illan juttuja hakenut, ei vielä.

      • erotettu_mies

        Samoin. Eka vuosi täyttä helvettiä ja meneillään oleva toinen vuosi on ollut ainakin tähän mennessä vielä ensimmäistäkin pahempi. Useampikin laastari ollut, mutta eivät ne auta kuin tilapäisesti :(

    • ElviiraN

      Mulla kohta 10kk erosta, ja eipä ole vielä uudet suhteet kiinnostaneet. En koe, että mulla olis tunnetasolla annettavaa uudelle ihmiselle, läheisyyttä ja kosketusta ikävöin kyllä. Mulla on vielä niin kesken toipuminen ja elämäni rakentelu uudelleen, ei ole vielä tullut yhtäkään sellaista päivää,etten olisi exää ja eroamme miettinyt. Itkukin vielä yllättää välillä.

      Suhteemme oli viimeiset vuodet ihan kamala, aina vaan löysin kuitenkin jonkun syyn jatkaa, kun rakastin ja halusin selvittää ongelmiamme. Lopulta minut jätettiin todella kylmällä tavalla. Järkeni sanoo kaikilta osin, että tämä ero on minulle oikeasti mahdollisuus päästä irti henkisestä väkivallasta ja huonosta kohtelusta. Mutta tunteet...ne heittelevät, suru ja hylätyksi tuleminen, pettymys, viha, raivo, jopa mustasukkaisuus ovat edelleen voimakkaina mielessä. Aika ei kylläkään ole kullannut muistoja, mutta silti on niin vaikeaa päästää irti näemmä. Toivon sydämestäni,että tunteet tasaantuvat ja haalistuvat. Tosiasiat alkaisivat syödä tunteita. Mutta luulen, että vielä menee aikaa, että voisin tuntea onnellisuutta ja oikeaa iloa. Sekin masentaa ja ärsyttää itseäni välillä, tämä "jumittaminen" ja takapakkia meneminen. Tsemppiä...

      • rakkauskunniaan

        Nyt on sanottava,että menet vaikka väkisin ja haet jonkun tarvittaessa helposti pois heivattavan itsetunnonkohottaja kerta panon/hellittelijän vaikka toisesta kaupungista ettet kohtaa uudestaan jos et tahdo! Ihmiset piinaavat itseään märehtimällä ja vellomalla kokemassaan pas-kassa liian kauan,on mentävä eteenpäin kivusta piittaamatta,jos mielit saada jotain hyvää tässä elämässä! Aloita edes tanssiharrastus,että pysyt kosketuksissa toiseen sukupuoleen,ehkä ihastutkin vielä :) tsemppiä..

    • Woodbecker234

      Mullekin tulee mieleen, et hankkisit uuden suunnan. Mutta elä odota toiselta mahdolliselta kumppanilta että se korvais kaiken entisen. Varsinkin kun olet nainen, niin moni mies kyllä pitää siitä että paasaisit sen taivaisiin, mutta se ei kanna pitkälle. Olen nähnyt monen suuntaavan kaiken reservissä makaavan tarmon siihen uuteen siippaan ja se kun karahtaa karille, niin sitten onkin ylösnousemista kerrakseen. Toinen ihminen vierellä on lisä, ei kokonaisuus...;oD Jaksuja aloittajalle.

      • iuuyjkjhiiggf97654

        Minulla on ap samanlaisia tuntemuksia. Olen huolestunut kun en useamman vuodenkaan jälkeen ole irtautunut entisestä elämästäni. Ahdistaa takertua ajatuksiin kuinka entiseen palaaminen olisi ainoa tie joka elämänisuuntana tulisi olla. Näinhän ei ole ollut mutta haikailen enkä osaa tai tiedä kuinka pääsisin eteenpäin itseni vuoksi

      • påå98

        Minulla on ap samanlaisia tuntemuksia. Olen huolestunut kun en useamman vuodenkaan jälkeen ole irtautunut entisestä elämästäni. Ahdistaa takertua ajatuksiin kuinka entiseen palaaminen olisi ainoa tie joka elämänisuuntana tulisi olla. Näinhän ei ole ollut mutta haikailen enkä osaa tai tiedä kuinka pääsisin eteenpäin itseni vuoksi

    • En selvinnyt

      Minulla oli vain avoliitto ja vasta suunnittelimme avioliittoa, mutta kun mies petti ja jätti niin en toipunut.

      En osaa enää edes iloita rakkaiden sukulaisteni kanssa olemisesta, vaan aina on jotenkin vaivautunut ja ulkopuolinen olo. Erosta on jo pitkä aika, ja alkaa olla selvää etten enää tule koskaan saamaan lapsiakaan.

      • Itkua yksin

        Tuttuja tunteita. Maailmasta kadonnut värit ja maut, mikään ei kiinnosta. Vaikka kuinka yrittää tunkea itseänsä ulos nauttimaan luonnosta ja kesän ihanasta ilmasta. Yrittää ja yrittää. Tuntuu, että kaikki muut iloitsevat ja heillä on seuraa. Itse vaan heittelee frisbeegolfia omassa kuplassaan. Yritän lähteä ulos sen takia, koska neljän seinän sisällä oleminen ahdistaa vapaapäivinä. Töissä sentään muuta ajateltavaa, koska asiakkaat niin vaativia. Muuten sitten kokeekin itsensä nuorena, lapsettomana naisena turhakkeeksi. Vaikka ikää vasta vajaa 30 vuotta ja erosta vuosi. Ihan tyhmäähän sitä on surkutella. En halua puhua kenelläkään, koska pelkään että kaikki ajattelevat minun olevan heikko. Esitän vain iloista ja jaksavaa. Iltaisin sitten itken yksin. En jaksaisi kuunnella muitten iloja vauvoista, häistä ja sukujuhlista. En edes jaksaisi mennä muiden pariskuntien sekaan joihinkin sukujuhliin yksin kökkimään. Kyllä, pitäisi lopettaa tämä olotila. Mutta miten?

      • eronnutjayksinmyös
        Itkua yksin kirjoitti:

        Tuttuja tunteita. Maailmasta kadonnut värit ja maut, mikään ei kiinnosta. Vaikka kuinka yrittää tunkea itseänsä ulos nauttimaan luonnosta ja kesän ihanasta ilmasta. Yrittää ja yrittää. Tuntuu, että kaikki muut iloitsevat ja heillä on seuraa. Itse vaan heittelee frisbeegolfia omassa kuplassaan. Yritän lähteä ulos sen takia, koska neljän seinän sisällä oleminen ahdistaa vapaapäivinä. Töissä sentään muuta ajateltavaa, koska asiakkaat niin vaativia. Muuten sitten kokeekin itsensä nuorena, lapsettomana naisena turhakkeeksi. Vaikka ikää vasta vajaa 30 vuotta ja erosta vuosi. Ihan tyhmäähän sitä on surkutella. En halua puhua kenelläkään, koska pelkään että kaikki ajattelevat minun olevan heikko. Esitän vain iloista ja jaksavaa. Iltaisin sitten itken yksin. En jaksaisi kuunnella muitten iloja vauvoista, häistä ja sukujuhlista. En edes jaksaisi mennä muiden pariskuntien sekaan joihinkin sukujuhliin yksin kökkimään. Kyllä, pitäisi lopettaa tämä olotila. Mutta miten?

        Itkua yksin sinulla on vielä lyhyt aika erosta. Oletko ajatellut mennä eroryhmään. Eroneuvo järjestää. Suosittelen. Lisäksi on aika olla rauhassa ja yksin, älä turhaan kiirehdi. Lue fisherin jälleenrakennus kirja.

    • Tuulta purjeisiin.

      Jees.
      5 vuotta erosta ja hyvin himmeä valon kajastus näyttäisi heijastavan tämän hyvin tuskaisan erotunnelin päässä. Muutamia kuukausia tuntunut aamuisin lievää hyvänolon tunnetta jopa syyllisyyden tunteeseen asti.
      Ajatukset loksahtivat VIHDOINKIN paikoilleen ja alan tuntea miten elämä virtaa takaisin ja saan siitä otteen. Sellaisen otteen joka ei irtoa.
      Omalla kohdallani tein eroni ilman laastarisuhteita tai muita vastaavia keinoja. Sanottakoon että, "Luomuero"

      Toki murehtimista riittää jatkossakin.
      Tämä kurimus on tehnyt kuoren. Vaikka olenkin aivan viime kuukausina raottanut silmiäni naisen toivossa, on vielä matkaa siihen että avaan sydämeni jollekin ehdoitta ja varauksetta.
      Annan siihen kuitenkin mahdollisuuden.

      Kyllä. Erosta selviää. Se tie on toisille pidempi, toisille lyhempi. Se tie vain on käveltävä alusta loppuun.
      Kun siitä selviää, huomaa olevansa vahvempi ja kypsempi.
      Tsemppiä kaikille erosta kärsiville tai sitä aikoville, ja muillekin.

      • Samassa veneessä

        Ei lisättävää. Tekstisi voisi olla suoraan mun kynästäni, ainoastaan sillä erotuksella, että omasta erostani on kulunut 1,5 vuotta.

      • erotettu_mies

        Hyvä vastaus muuten, mutta en toivottaisi ainakaan kenellekään eroa aikoville tsemppiä, vaan mieluummin toivoisin kaikille sitä suunnitteleville järkeä päähän. Varsinkin silloin jos on lapsia...

    • Pikkuvalo

      Minulla on erosta kaksi vuotta nyt kesällä ja tuntuu, että pystyn pikkuhiljaa ihastumaan ja tuntemaan kosketuksen tarvetta (siis muutakin kuin seksin tarvetta). Uskon, että tämä kolmas kesä voi olla aika hauska. Ensin itkin yhden, sitten ylikompensoin toisen, nyt olen mielestäni tasapainoisen oloinen enkä ensimmäisenä ajattele miehistä pahinta. Kaikki surun vaiheet täytyy aina käydä läpi. Eri ihmisillä on toki eri tavat niitä vaeltaa.

    • petetty elämä

      Voin kertoa aivan samaa omalta kohdaltani. En usko että helpottaa,

      Mieheni lähdöstä on jo kolme vuotta. Elämä on tapahtuneen takia pahasti hajallaan. Minua ei tarvita. Lapseni ei näytä voivan solmia kestävää suhdetta. Minulla on taloudellisesti vaikeaa. Työpaikassa menee heikosti. En voi tukea sairasta äitiäni taloudellisesti. Henkisesti on itsellänikin rankkaa. Asuan ahtaasti ja kaukana kaikista läheisistäni. Kaipaisin ystävätärtä, mutta tiiviimpi yhteys meni parisuhteen mukana. Kaipaisin vertaistukea, mutta sellaista ei ole paikkakunnalla. Koen, että puolisoni "kuoli", sillä erotuksella että minä menetin samalla kotini, perheeni, ystäväni ja taloudellisen turvallisuuden. Minua ei kiinnosta matkustelu, teatterit yms. jotka tuntuvat olevan niin tärkeitä muille. Minun elämällä ei ole tarkoitusta, enkä millään usko että se tulisi takaisin. Minut on jätetty. Pois lähteneellä oli suuri unelma uudesta ja paremmasta. Se kantanee hänet loppuelämänsä.

    • Pettynyt Avioon.

      Onko oma tilanteeni yhtään samanlainen kuin teillä muilla.19 vuotta yhdessä 2 lasta murrosiässä olen koittanut kaikkeni tehdä että toisella on hyvä olla.Omat harrastukset tuli lopetettua että sai olla lasten kanssa,lapset kasvoivat niin
      aloin olemaan heidän harrastuksissa mukana(mikä on todella mukavaa)
      kotona olin se joka siivosi ja koiti hoitaa omakotitalo hommat mahdollisimman
      hyvin sen lisäksi huomion vaimoani.Asia mikä itseäni vaivaa niin mitään vastakaikua en ole koskaan saanut.Olen koittanut asiasta puhua mutta vaimoni ei
      halua puhua näistä asioista läheisyyttä ei ole ja koskaan en ole painostanut. Voihan olla että vaimollani on toinen kenen kanssa nämä asiat jakaa.
      Jokin aika sitten tullessamme kotiin niin vaimoni sanoi jo miettineensä avioeroa.Itselläni ajatus tietysti otti päähän mutta mitä mieltä kannataako jatkaa
      vaiko yrittää.Omasta mielestä avioero on aina se viimeinen vaihtoehto mutta
      yksin ei asioita voi korjata.

    • tää ikävä

      Vaikeata, todella vaikeata kun on jätetty.Sillä joka jättää on varmasti todella paljon helpompaa.Itselläni vasta 6kk erosta.Kaikista kauheinta kun en ole saanut syytä
      eroomme.Mies on vaan ottanut syyksi 1,5 v sitten tapahtuneet riitamme ja kun sen jälkeen ei oo ollut mitään riitoja niin tuntuu kummalliselta, että hän on ne ottanut esille kun ne oli jo sovittu ja kun niissä riidoissa oli enemmän syynä mieheni kuin minä niin siksi noi syyt tuntuu uskomattomilta ja ihmettelen , että miksi mieheni on ottanut ne syyksi.Olen pitänyt häntä aina särkevänä, ettei hän alentuisi tollasia syitä ottaan esille ja kun hän varsin hyvin tietää, että niissä en yksin ollut syyllinen.Ja ne riidat oli todella mitättömiä ja uskon, että hänellä ei olekaan ne syynä
      vaan joku muu mutta ei vaan pysty sanomaan.Hän vakuuttaa ,että toista naista
      ei ollu hänellä.
      On surullista, että niinkin pitkä avioliittomme loppui nyt.Minun mielestäni pitäisi
      jos on ongelmia keskustella niistä ensin ja yhdessä yrittää tehdä niille jotain ja
      jos niille ei voi tehdä mitään niin sitten erota mutta kun mullekin tehtiin niin, että
      mies vaan ilmoitti yhtäkkiä , että hän eroo.Tuli kyllä aivan puskista.
      En tiedä mikä hänelle tuli? Kun hän sanoi, että eroo niin näimme kuitenkin sen
      jälkeenkin vielä monta kertaa ja hän sanoi, että hänellä on minua ikävä.
      Se oli raastavaa kun välillä tuli mun luokse ja minä tietysti halusin kans nähdä
      häntä koska minä todellakin rakastan häntä vieläkin todella paljon vaikka hän
      teki minulle sen minkä teki.Luulin, että hän tulisi minun luo takaisin.Olin niin onnellinen kun hän tuli luokseni vaikkakin se oli raastavaa.Sillä kun luulin, että hän todellakin tulee vielä takaisin niin siksi kestin.Mutta sitten tuli se toinen ero-
      lappu kotiin niin sen jälkeen mun toiveet romahti.
      Moni on ihmetellyt, että miksi mieheni erosi minusta.Kun en tiedä todellista syytä niin tämä on ihan kauheeta.
      Olisi paljon helpompaa jos olisi jokin syy.Toinen nainen tai jos vaikka minulla olisi ollut toinen mies.Olinkohan liian kunnollinen kun hoidin kodin hyvin, en juo kuin n.4 kertaa vuodessa(eikä miehenikään tykännyt juomisesta, ei juonut sen enempää kuin minäkään) ja ei siis mitään uskovaisia oltu.Ruoka oli valmiina kun mieheni tuli harrastuksistaan. Itsekin harrastin mutta niin, että pistin kuitenkin mieheni edelleni.Oli pullat leivottu ja ruokaa valmiina kun nautin siitä, että tein ja halusin tehdä koska mieheni oli iloinen kun olin leiponut pullaa ja laittanut ruokaa kun hän tuli harrastuksestaan kotiin.Tingin omista menoistani jos tarvetta.Nyt kyllä harmittaa kun en ole ajatellut itseäni vaan muita.
      Tänäkin päivänä olisin valmis ottamaan hänet takaisin jos hän vaan tulisi.Tää ikävä on ihan hirveetä.Olen harkinnut meneväni johonkin eroryhmään.Jotkut
      kehottaa menemään jollekin psykologille menemistä ja työpaikan lääkäri varasikin minulle kerran ajan mutten sitten mennytkään, en tiedä miksi.Kai pitäs
      sittenkin mennä, en tiä.Ihan kauheeta tää on .Pitäs saada elämästä kii jollain ta-
      valla mutta tällä hetkellä todella vaikeeta.Joo, kaikki sanoo, että olen niin kaunis ja että ihan varmaan saan vielä miehen itselleni.Joo, niin varmaan on mutta ei auta mua yhtään tällä hetkellä kun mulla on IHAN HIRVEE IKÄVÄ MUN MIESTÄ!

      • Tsup

        "Ja ne riidat oli todella mitättömiä..."

        Oletko varma? Ihmisillä on useasti eri käsitys asioista. Sinusta merkityksettömät asiat voivat toisesta tuntua ylitsepääsemättömiltä. Sekään ei varmasti auta, että vähättelet asiaa.

      • tää ikävä
        Tsup kirjoitti:

        "Ja ne riidat oli todella mitättömiä..."

        Oletko varma? Ihmisillä on useasti eri käsitys asioista. Sinusta merkityksettömät asiat voivat toisesta tuntua ylitsepääsemättömiltä. Sekään ei varmasti auta, että vähättelet asiaa.

        Tsupille:Joo kun mun mies sitten myöhemmin taas perui sen syyn eroon.Ja kun ei ole sanonut uutta syytä niin siksi olen ymmälläni ja ihmettelen miksi yleensä otti tämän syyksi.Ja kun ei ole sanonut vieläkään muuta syytä eroon.

      • tää ikävä
        tää ikävä kirjoitti:

        Tsupille:Joo kun mun mies sitten myöhemmin taas perui sen syyn eroon.Ja kun ei ole sanonut uutta syytä niin siksi olen ymmälläni ja ihmettelen miksi yleensä otti tämän syyksi.Ja kun ei ole sanonut vieläkään muuta syytä eroon.

        Tsupille vielä: Ihan pakko kertoo se syy: Suutuin kun mieheni haukkui julkisesti
        Äitiäni ja sanoin siitä hänelle, niin hän suuttui siitä minulle.Tosin niin kuin tossa jo
        sanoinkin, niin hän on sen syyn eroomme jo perunut!!???

      • tää ikävä

        Siis 12 kk erostani eikä 6kk mutta mielestäni tosi vähän vasta vai mitä muiden mielestä?Mää en ainakaan oo pässyt vielä yli erostani.Jotkut sanoo, että se on
        2vuotta kun pääsee.Tällä hetkellä kyllä vaikeata.

      • tää ikävä
        tää ikävä kirjoitti:

        Tsupille vielä: Ihan pakko kertoo se syy: Suutuin kun mieheni haukkui julkisesti
        Äitiäni ja sanoin siitä hänelle, niin hän suuttui siitä minulle.Tosin niin kuin tossa jo
        sanoinkin, niin hän on sen syyn eroomme jo perunut!!???

        Mieheni pyysi sitten anteeksi Äidiltäni ja sanoi, että hän teki väärin kun haukkui Äitiäni julkisesti ja myös hän minulle sanoi että häntä hävettää kun meni sillai
        haukkumaan Äitiäni ja sanoi vielä , että minussa ja Äidissäni ei ollut syytä.
        Ja ymmärsi sen , että kimpaannuin hänelle kun haukkui Äitiäni. Hän ihmetteli miksi käyttäytyi sillai sillä hän ei itsekään haluaisi, että hänen Äitiään kohdeltaisiin sillai.

        No, Äitini on hänelle antanut anteeksi ja heillä ollut sen jälkeen hyvät välit ja hauskaakin heillä on ollut.Hyvä niin.Ja haluan , että mieheni käy jatkossakin katsomassa vanhempiani ja ihan varmaan käykin sillä vanhempani ihan varmaan
        haluavat tavata miestäni(siis ex) kaikesta huolimatta.Ja juuri tossa äsken sain tietääkin , että oli siellä käynyt korjaamassa Äidin autoa.

      • Tsup
        tää ikävä kirjoitti:

        Mieheni pyysi sitten anteeksi Äidiltäni ja sanoi, että hän teki väärin kun haukkui Äitiäni julkisesti ja myös hän minulle sanoi että häntä hävettää kun meni sillai
        haukkumaan Äitiäni ja sanoi vielä , että minussa ja Äidissäni ei ollut syytä.
        Ja ymmärsi sen , että kimpaannuin hänelle kun haukkui Äitiäni. Hän ihmetteli miksi käyttäytyi sillai sillä hän ei itsekään haluaisi, että hänen Äitiään kohdeltaisiin sillai.

        No, Äitini on hänelle antanut anteeksi ja heillä ollut sen jälkeen hyvät välit ja hauskaakin heillä on ollut.Hyvä niin.Ja haluan , että mieheni käy jatkossakin katsomassa vanhempiani ja ihan varmaan käykin sillä vanhempani ihan varmaan
        haluavat tavata miestäni(siis ex) kaikesta huolimatta.Ja juuri tossa äsken sain tietääkin , että oli siellä käynyt korjaamassa Äidin autoa.

        Kuvauksesi perusteella todellista syytä eroon sinulle ei ole kerrottu. Omasta mielestäni kuvaamasi riita ja sen syyt ovat riittämätön perustelu avioerolle.

        Toisaalta syitä ei voi perua. Voi vain joko antaa anteeksi tai unohtaa. Aikuiset ihmiset annettuaan anteeksi eivät enää nosta vanhoja asioita esiin uusien riitojen yhteydessä.

        Tuon kyllä voin allekirjoittaa, että olisi paljon helpompaa, jos olisi jokin oikea syy. Taas toisaalta oikea syy voi olla se, että miehesi on vain kyllästynyt parisuhteeseen kanssasi ja halusi sen takia sen lopettaa. Jotta hän ei tuntisi itseään täysin k**ipäiseksi, on hän antanut erollenne selitykseksi yksittäisen erimielisyyden - käytös on hyvin inhimillistä, mutta melko kypsymätöntä.

        Sitä minun on henkilökohtaisesti todella vaikea ymmärtää, että eron jälkeen edelleen tapaillaan ja kerrotaan toisen ikävöimisestä. Ehkä tulen sen joskus ymmärtämään, mutta hyväksymään sitä en tule koskaan. Erossa yhteydenpito pitää katkaista kokonaan. Ero ei ole _koskaan_ yhteinen päätös ja se, joka eroa on vähennän halunnut, kärsii aina eron jälkeisistä yhteydenotoista.

      • tää ikävä
        Tsup kirjoitti:

        Kuvauksesi perusteella todellista syytä eroon sinulle ei ole kerrottu. Omasta mielestäni kuvaamasi riita ja sen syyt ovat riittämätön perustelu avioerolle.

        Toisaalta syitä ei voi perua. Voi vain joko antaa anteeksi tai unohtaa. Aikuiset ihmiset annettuaan anteeksi eivät enää nosta vanhoja asioita esiin uusien riitojen yhteydessä.

        Tuon kyllä voin allekirjoittaa, että olisi paljon helpompaa, jos olisi jokin oikea syy. Taas toisaalta oikea syy voi olla se, että miehesi on vain kyllästynyt parisuhteeseen kanssasi ja halusi sen takia sen lopettaa. Jotta hän ei tuntisi itseään täysin k**ipäiseksi, on hän antanut erollenne selitykseksi yksittäisen erimielisyyden - käytös on hyvin inhimillistä, mutta melko kypsymätöntä.

        Sitä minun on henkilökohtaisesti todella vaikea ymmärtää, että eron jälkeen edelleen tapaillaan ja kerrotaan toisen ikävöimisestä. Ehkä tulen sen joskus ymmärtämään, mutta hyväksymään sitä en tule koskaan. Erossa yhteydenpito pitää katkaista kokonaan. Ero ei ole _koskaan_ yhteinen päätös ja se, joka eroa on vähennän halunnut, kärsii aina eron jälkeisistä yhteydenotoista.

        Moi Tsup! Joo, kyllä on vaikea ymmärtää kun ei kunnon syytä.Ehkä hän sitten
        tosiaan oli vain kyllästynyt sitten mutta se kyllä ihmetyttää, että hän halusi kuitenkin
        nähdä minua vielä monta kertaa sen jälkeen ja kun sanoi, että on ollut minua
        ikävä.Ihan kauheeta kun luulin, että hän tulee takaisin vielä ja sitten ei tullutkaan.

        Toivottavasti saisin pian edes tietää sen todellisen syyn, niin se auttaisi minua
        selviytymään erosta.
        Joo totta on , että aikuiset ihmiset eivät nosta vanhoja asioita esiin uusien yhteydessä. Ja kun siitä edellisestä riidasta oli niin kauan.Ei ymmärrä!
        Mulla on vaan niin kauhea ikävä häntä, että miten ihmeessä pääsen elämässä
        eteenpäin, en tiedä.Toivon vain, että hän tulisi takaisin.En muuta toivo.
        Kiitos sinulle noista sanoista.

      • siskotahtoisinjäädä
        tää ikävä kirjoitti:

        Moi Tsup! Joo, kyllä on vaikea ymmärtää kun ei kunnon syytä.Ehkä hän sitten
        tosiaan oli vain kyllästynyt sitten mutta se kyllä ihmetyttää, että hän halusi kuitenkin
        nähdä minua vielä monta kertaa sen jälkeen ja kun sanoi, että on ollut minua
        ikävä.Ihan kauheeta kun luulin, että hän tulee takaisin vielä ja sitten ei tullutkaan.

        Toivottavasti saisin pian edes tietää sen todellisen syyn, niin se auttaisi minua
        selviytymään erosta.
        Joo totta on , että aikuiset ihmiset eivät nosta vanhoja asioita esiin uusien yhteydessä. Ja kun siitä edellisestä riidasta oli niin kauan.Ei ymmärrä!
        Mulla on vaan niin kauhea ikävä häntä, että miten ihmeessä pääsen elämässä
        eteenpäin, en tiedä.Toivon vain, että hän tulisi takaisin.En muuta toivo.
        Kiitos sinulle noista sanoista.

        Kuulkaa siskot. Ei erolle tarvitse olla kunnon syytä, tai ei syytä ollenkaan. Sen pitäisi riittää, että toinen ei halua jatkaa liittoa. Minulle se riittäisi vallan mainiosti. Mitä tekisin miehellä, joka ei oikeasti halua olla kanssani naimisissa, mutta ei saa erotuksi, kun ei keksi mitään "pätevää" syytä? Kammottava ajatuskin. Kyllä liitossa täytyy olla molempien oma tahto mukana ihan kunnolla 100%:sesti.

      • siskotahtoisinjäädä

        Olet ap aivan liian kiltti, läheisriippuvainen. Suhteessa on haitaksi, jos vain toinen harrastaa ja toinen tekee ruokaa ja palvelee, omistautuu pelkästään toiselle. Juuri läheisriippuvuus saa aikaan sen, että tuntee sydämensä lähteneen exän mukaan ja matkaan. Juuri siksi sinulla on ikävä. Juuri siksi sanot yhä exää "mun mies".

        Mene ihmeessä sinne psykologille! Opettele rakastamaan itseäsi.

      • Aina ne valehtelevat

        Hyvä tää ikävä. Valitettavasti miehesi valehtelee, kyllä hänellä on toinen nainen.

      • therapi

        Terapiasta kannattaa aloittaa. Se vie sinun elämääsi eteenkäsin. Muutoin voi olla pelkona, että juutut suruun ja vaivut syvään masennukseen. Lääkityksen voimin eläminen ei ole mistään kotoisin, usko minua.

        Tässä muutamia näkemyksiäni (nimim. kahden eron läpikäynyt): Mies ei jätä yhden riidan vuoksi. Taustalla on teilläkin jotain muuta. Et nyt vain kykene omaa osuuttasi ja kokonaiskuvaa näkemään. Ehkä kärsimyksen keskellä ajattelet, että kyllä helpottais kun kaikki olisi kuin ennen. Pääsisi oman rakkaan syliin. Mutta...

        Osaisitko oikeasti antaa hänelle anteeksi, että hän laittoi sinut näin kärsimään? Osaisitko olla ottamatta asiaa esiin ensimmäisen riidan aikana? Vai kävelisitkö varpaillasi, ettei hän vain jättäisi sinua toistamiseen. Yrittäisitkö olla parempi kuin oikeasti olet? Teeskentelisitkö, ettei mikään mitä hän tekee loukkaa sinua? Kun parisuhde on rehellisellä pohjalla, niin molemmilla on oikeus ilmaista tunteensa ja odottaa anteeksi pyyntöä.

        Herää myös kysymys, miten mies olisi sinulle se oikea koska pystyi sinut noin vain jättämään eikä taistellut suhteenne puolesta? Voisitko kunnioittaa häntä jatkossa?

        Voi myös olla, että hänen mallinsa parisuhteesta on sellainen ettei siihen kuulu riitely. Et hänen mielestään rakasta häntä, koska alat riidellä...isä ja äiti ei koskaan riidelleet ja ovat vieläkin yhdessä.

        Jos mies on pettänyt, mutta pelkuri, ei hän uskalla sanoa sinulle todellista syytä siitä miksi jätti sinut. Haluaisitko takaisin miehen, joka kuitenkin halajaa muita naisia? Soittelee kenties selkäsi takana useimmillekin? Jos kaikesta huolimatta haluat hänet takaisin, niin anna hänelle mahdollisuus: jokainen tekee virheitä ja niistä voi oppia. Älä tuomitse häntä menneestä. Aloittakaa aidosti puhtaalta pöydältä. Soita hänelle ja kysele kuulumisia.

        Luopumistyö vie aikaa. Yleensä vähintään kaksi vuotta. Avioero on niin lopullista. Mutta: elämä voittaa, kun hieman ensin kärsii. Kärsimys kasvattaa ihmistä. Katkeruuteen ei ole aihetta. Ihmiset tekevät myös vääriä valintoja ja itse kantavat niistä seuraukset. Jo nurkan takana odottaa uusi rakkaus, kunhan saat hoidettua sydämesi haavat. Tsemppiä.

        the Rapia

      • mä komppaan
        tää ikävä kirjoitti:

        Moi Tsup! Joo, kyllä on vaikea ymmärtää kun ei kunnon syytä.Ehkä hän sitten
        tosiaan oli vain kyllästynyt sitten mutta se kyllä ihmetyttää, että hän halusi kuitenkin
        nähdä minua vielä monta kertaa sen jälkeen ja kun sanoi, että on ollut minua
        ikävä.Ihan kauheeta kun luulin, että hän tulee takaisin vielä ja sitten ei tullutkaan.

        Toivottavasti saisin pian edes tietää sen todellisen syyn, niin se auttaisi minua
        selviytymään erosta.
        Joo totta on , että aikuiset ihmiset eivät nosta vanhoja asioita esiin uusien yhteydessä. Ja kun siitä edellisestä riidasta oli niin kauan.Ei ymmärrä!
        Mulla on vaan niin kauhea ikävä häntä, että miten ihmeessä pääsen elämässä
        eteenpäin, en tiedä.Toivon vain, että hän tulisi takaisin.En muuta toivo.
        Kiitos sinulle noista sanoista.

        Ymmärän tunteesi. Se riittäisi kun kertoisi avoimesti missä mennään.Jos ei tiedä,on kauhea tunne toipua.Älkää selitelkö,sitten tajuaa kun itse sen kokee. Mielestäni tällaiset teot osoittaa ihmisen kylmyyttä toista kohtaan.

    • vielä kerran

      varma merkki erosta selviämiseen on kun keväällä alkaa kaivata toista sukupuolta..

    • kippari5

      Lähes aina on eron syynä kolmas osapuoli, mutta sitä ei haluta tietysti kertoa, koska se satuttaisi liikaa. (Muut perussyyt ovat väkivalta ja pahat psyykkiset ongelmat) Uusi onni on jo katsottu, vaan jätetty puoliso - mies tai vaimo - saa sen sitten tietää viimeisimpänä. Olen nähnyt tätä työni takia niin paljon ja sanon kaikille, että joskus "kuka" voi olla parempi kysymys kuin "miksi". Itseään on silti turha kiduttaa, sillä aikuisiällä voi rakkaus iskeä kehen tahansa, ja tunnekylmässä liitossa se oikein odottaa tuloaan. On tietysti pelottavaa, että oma puoliso rakastuu toiseen ja haluaa sitten erota, sille ei voi mitään. Se, että valehtelee, on tietysti pahin juttu: tunteensa ja elämänsä. Kulissit voivat toiselle olla "aivan normaali olotila", mutta se toinen (vaimo tai mies) haluaa oikeaa rakkautta ja kun se iskee kohdalle, ei luonnonvoimia pysäyätä järki eikä edes anopin ilkeily.

      • emmi.

        "aikuisiällä voi rakkaus iskeä kehen tahansa, ja tunnekylmässä liitossa se oikein odottaa tuloaan. On tietysti pelottavaa, että oma puoliso rakastuu toiseen ja haluaa sitten erota, sille ei voi mitään."

        Sinulla on järki päässä ja suhteellisuudentaju kohdallaan.

    • rakastan.

      Toipuu kyllä. Kuuntele musiikkia. Ja muista, että elämä on lyhyt. Sitä ei kannata hukata murehtimiseen.

      "Päättyy yö - aamu saa,
      Uusi päivä kun kirkkaana koittaa.
      Sulle oi – kotimaa,
      Sävel kaunehin tuulessa soittaa.
      Rakastan elämää,
      Joka uutena aamussa aukee.
      Rakastan elämää, joka uupuen illassa raukee.

      Kirkkahin - päivä ei,
      Aina parhainta loistetta suone.
      Unelman - usein vei,
      Eikä ystävä lohtua tuone.

      Rakastan elämää,
      Joka kyynelten helminä hohtaa.
      Rakastan elämää,
      Joka myrskyihin tietäni johtaa.

      Jäänyt on - päivän työ,
      Ilta varjoja tielleni siirtää.
      Kaupungin - sydän lyö,
      Valot laineille siltoja piirtää.
      Rakastan elämää, joka nuoruuden haaveita kantaa.
      Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa.


      Rakastan elämää, sille lempeni tahdon mä antaa
      Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä kantaa"

    • syvällä

      Haluan vain saada uskoa, että elämä on kaikesta huolimatta vielä elämisen arvoinen, vaikka tällä hetkellä olisinkin mieluummin kuollut kuin jätetty. Että vilä joskus taakka väistyy ja onni koittaa minullekin. Saisin vielä joskus läheisyyttä.

      Tuli kyyneleet silmiin tuon kauniin laulun sanoista.

      • alli.

        Saat varmasti läheisyyttä aikanaan. Mutta sitä varten täytyy elävästi elää. Kannattaisiko käydä jokin itsetunnon kohotuskurssi? Terapia? Olen varma, että taustallasi on viitteitä pitkään jatkuneesta masennuksesta, joka nyt eron myötä pomppasi pinnalle. Vaikka ero, etenkin jätettynä, puolison kuolema jne ovat mullistavia asioita, niin on melkoisen epätoivoista silti haluta mieluummin olla kuollut.

      • Eroa harkitseva

        kyllä elämä voittaa. Sitten kun alkaa tulla niitä lapsenlapsia, sinua taas tarvitaankin.

    • tottuuustaa

      Erosta ei toivu koskaan.
      Ero jättää aina jälkensä ja kertautuu seuraavissa suhteissa.
      Mitä ihmettä ihmiset haluavat kuulla, jos ei totuutta?

      • olet oikeassa

        Sulle tottuuustaa. Olet aivan oikeassa!

      • gfjzr

        Minä kyllä toivoin hyvinkin pian erostani. Ex-liitosta paljon hitaammin. SE on jättänyt jälkensä, mutta niin pitääkin. Sitä kutsutaan elämänkokemukseksi.

      • salla*
        gfjzr kirjoitti:

        Minä kyllä toivoin hyvinkin pian erostani. Ex-liitosta paljon hitaammin. SE on jättänyt jälkensä, mutta niin pitääkin. Sitä kutsutaan elämänkokemukseksi.

        "toivoin hyvinkin pian erostani. Ex-liitosta paljon hitaammin"

        Juuri näin! Usein myös ns. vaikeisiin eroihin liittyy niin paljon omia patoutuneita tunteita, ellei ihan koko lapsuuden ja nuoruuden traumat. Vasta erossa ne oikein aktivoituvat - ja ihminen luulee vaikean eron johtuvan itse erosta, kaipuusta, rakkaudesta mistä lie, mutta ne omat selvittämättömät ja ongelmalliset tunteet siellä taustalla vain kummittelevat.

    • tunteet!

      Jostain syystä tämä itkettää ja naurattaa. Miten voi olla noin paljon näitä jätettyjä ja satutettuja. Onko olemassa joku tällänen kerho meille? Vähän niinkuin aa-kerho? Tämä on kamlalinta mitä olen ikinä kokenut. Minulla tulee vaan niin, että mitä kauemmin aikaa vie niin sen enemmän se vaan sattuu aika ei paranna vaan aika pahentaa. Joka päivä pahempi kuin edellinen. Miten? Kaipaan kyllä läheisyyttä ja seksiä, mutta vakavampaan en tule todennäköisesti ikinä samaan. Ne tunteet on viety minultakin. Ja mä jostain syystä koen, että hän on ainut ihminen joka minut voi korjaa. Hänen muuttuminen voisi korjaa minua. Miksi kun päättä, että nyt mä halaun toipua niin se jostain syystä koko aika epäonnistuu? Hemmetin tunteet!! Jos vain jotenkin niitä sais ihmisessä pois, niin ottasin mun tunteet pois ja olisin mielummin tunteeton. Hyi hemmetti mikä ällötys tämä koko tilanne on. Mua oikeesti ällöttää olla edes.

      • salla*

        Ihmisiä on paljon jätettyjä ja satutettuja. On myös satutettuja jättäjiä sekä satutettuja, jotka jatkavat liitossaan.

        Jokaisen onni on omassa taskussa. Vain sinä voit omalla toiminnallasi tehdä itsesi onnelliseksi. Ei onnesi riipu kenenkään "korjaamisesta". Myös sinulle suosittelen terapiaa.

      • tunteet!
        salla* kirjoitti:

        Ihmisiä on paljon jätettyjä ja satutettuja. On myös satutettuja jättäjiä sekä satutettuja, jotka jatkavat liitossaan.

        Jokaisen onni on omassa taskussa. Vain sinä voit omalla toiminnallasi tehdä itsesi onnelliseksi. Ei onnesi riipu kenenkään "korjaamisesta". Myös sinulle suosittelen terapiaa.

        Salla kunpa se niin helppoa olisikin. Olen kidutuksessa joka ikinen päivä ja kyse ei ole siitä että onneni on minun käsissä. Kun joo järki sanoo muuta ja tunteet taas ihan muuta. Ne on asioita mitä ei pysty hallitsemaan. Ottaisin tosiaan ne tunteeni pois jospa olisikin jokin lääke siihen tai jotain. Rakkautta ei vaan voi ottaa pois. Kaipaan häntÄ, ikävöin häntä ja en saa häntä mielestäni pois. Rakastan hulluna ja Kaipaan hulluna. Jos sulla siihe joku keino miten voisin niitä saada pois niin olen valmis kuuntelemaan. Tämä pahenee vain mitä enemmän aikaa kuluu. Olen puhunut asian kanssa ammattilaisten kanssa. Mä sekoan., Tämä ei ole oikeen.

      • ihmettelevä
        tunteet! kirjoitti:

        Salla kunpa se niin helppoa olisikin. Olen kidutuksessa joka ikinen päivä ja kyse ei ole siitä että onneni on minun käsissä. Kun joo järki sanoo muuta ja tunteet taas ihan muuta. Ne on asioita mitä ei pysty hallitsemaan. Ottaisin tosiaan ne tunteeni pois jospa olisikin jokin lääke siihen tai jotain. Rakkautta ei vaan voi ottaa pois. Kaipaan häntÄ, ikävöin häntä ja en saa häntä mielestäni pois. Rakastan hulluna ja Kaipaan hulluna. Jos sulla siihe joku keino miten voisin niitä saada pois niin olen valmis kuuntelemaan. Tämä pahenee vain mitä enemmän aikaa kuluu. Olen puhunut asian kanssa ammattilaisten kanssa. Mä sekoan., Tämä ei ole oikeen.

        Sinulle tunteet.Sinä olet ihan oikeassa!

      • -------------
        tunteet! kirjoitti:

        Salla kunpa se niin helppoa olisikin. Olen kidutuksessa joka ikinen päivä ja kyse ei ole siitä että onneni on minun käsissä. Kun joo järki sanoo muuta ja tunteet taas ihan muuta. Ne on asioita mitä ei pysty hallitsemaan. Ottaisin tosiaan ne tunteeni pois jospa olisikin jokin lääke siihen tai jotain. Rakkautta ei vaan voi ottaa pois. Kaipaan häntÄ, ikävöin häntä ja en saa häntä mielestäni pois. Rakastan hulluna ja Kaipaan hulluna. Jos sulla siihe joku keino miten voisin niitä saada pois niin olen valmis kuuntelemaan. Tämä pahenee vain mitä enemmän aikaa kuluu. Olen puhunut asian kanssa ammattilaisten kanssa. Mä sekoan., Tämä ei ole oikeen.

        "Rakkautta ei vaan voi ottaa pois. Kaipaan häntÄ, ikävöin häntä ja en saa häntä mielestäni pois."

        Rakkaus on tahdon asia. Jos puoliso on jättänyt, on erottu, niin se vain on hyväksyttävä. Sille ei mitään voi, eikä se miksikään muutu. On opeteltava rakastamaan itseään ja mentävä eteenpäin, opittava luopumaan. Keksittävä muuta tekemistä, etsittävä muita ihmisiä ja ilonaiheita elämään.

        .

    • toivoton tapaus

      minä olen tilanteessa jossa pelkään etten psyykkisten sairauksieni takia "selviä" jos otan eron :( mutta mieheni kontrolloi ja pahoinpitelee minua.nyt en saa mennä gynelle maanantaina kun naama mustelmilla....hän sanoi ettei rakasta minua jne.....ei tahtoisi edes olla kanssani mutta pelkää et nostan syytteitä yms.jos erotaan..ei tää oo elämää....mutta pelkään et psyykkinen vointi romahtaa täysin jos eroan miehestäni.......itse rakastan häntä.3 vuotta naimisissa tulee täyteen heinäkuussa :/ mies sanoi ettei kiinnosta juhlia.sormuksen heitti vuosi sitten pöntöstä alas.."ämmät tuo pelkkää paskaa elämään" jos erotaan tottakai nostan syytteet! kostan. koska hän on pitänyt kotiorjana minua 3 vuotta...seksi kelpaa...sanoi että ei me rakastella voida perkele kun en rakasta sinua!!!haukkui läskiksi ja oon toipumassa anoreksiasta... :'( yms.

      • tunteet!

        Hae itsellesi apua oikeesti. Sinä et tule kestämään, jos jäät siihen suhteeseen. Tämä on väärin. Saat varmasti apua. Ja hanki itsellesi apua todella nopeasti. Sun vointi pahenee, jos jatkat sellaisessa suhteessa. Tiedän, että tätä on helppo sanoa. Mutta yritä saada voimia ja puolusta itseäsi. Voimia paljon. Hitto miten oikeesti sairas maailma tämä on. Sinä olet uhri, käsitä se ja sinä tarviit apua. Käy edes juttelemassa jollekkin asiasta. Aloita vaikka puhumalla lääkärille, kyllä he osaa neuvoa sinua. Toivon, että pääset pian tästä kidutuksesta pois.

      • alli.

        Toivoton tapaus. Hae EHDOTTOMASTI eroa. Olen varma, että olet psyykkisesti sairas juuri sen vuoksi, että jatkat aivan epäkelvossa liitossasi. Lähde turvakotiin. Ihan oikeasti.

    • syvällä

      Alli, tuska on niin suuri, ja tuntuu, että asiat eivät etene. On vaikea kestää, siksi toivoisi, että olisi mieluummin kuollut kuin näin rikki revitty. Haluaisin voida oikeasti uskoa, että elämällä olisi vielä jotakin annettavaa, jotain, miksi kannattaa ponnistella tämän suon yli.

      • hhsdhdf

        Syvällä: Tarvitset keskusteluapua/terapiaa, ehdottomasti. Ei sinua ole rikki revitty, omat tunteesi vain ovat tapahtuneesta täysin sekaisin, ne ovat vallanneet sinut ja rajoittavat/estävät/kiusaavat sinua. Sinun tunteesi siis, ei tapahtunut.

    • huokausten sillalla

      Rakas tuntematon ystävä nimim."syvällä." Kohta 2 vuotta on mieheni äkillisestä
      kuolemasta ja samalla kuoli minusta puolet pois. Olin varma etten selviä,
      vaikka olen jotenkin ns." ammatti-ihminen."
      Löysin netistä ketjun, jossa samassa tilanteessa juuri äsken ollut, kertoi
      tunteistaan, elämästään, ahdistuskierteestään. Ensimmäinen vuosi meni kuten
      hänelläkin, sen toisen jättämän puolikkaan kasvattamiseen itsessä. Vähitellen
      aloin hyväksyä tuskan ja kärsimyksen kuuluvan elämään.

      Ei tämä helppoa ole. Mieheni toi elämääni paljon energiaa ja iloa. Kohtasin itseni
      aika lohduttomassa ja surkeassa tilanteessa hänen kuoltuaan. En mene ikinä
      enään naimisiin ja vältän rakastumista. Odotan kuitenkin jotain, jotain.

    • ....................

      Erosta ensirakkauteni kanssa on kulunut 11 vuotta. Olimme yhdessä 7 vuotta. Olen 33 vuotias. En vain enää ole voinut kuvitella parisuhdetta kenenkään kanssa, sillä luottoni ihmisiin on menetetty...jos sitä koskaan olikaan? Ihmiset on pahoja, ei niitä muutamaa hyvää sieltä joukosta erota.

      • salla*

        ....................

        Et luota itseesi, siksi et voi luottaa parisuhteeseenkaan, et kuvitella ryhtyväsi siihen kenenkään kanssa. Olet surullinen tapaus,tarvitset terapia-apua.

    • syvällä

      Oikeastaan toivoin myös sellaisia kertomuksia, että hyvin menee :(. On kai sellaisiakin? Onhan? Ja nimenomaan jätetyilläkin.

      Haluaisin vaikka viestitellä lähemmin joidenkin täällä kirjoitelleiden kohtalotovereiden kanssa. Myötätuntoni on voimakkaasti heidän puolellaan. Jättäjän kannalta ymmärrän kyllä sen, että jos elämä ei tunnu liitossa mielekkäältä, pakkohan on hakea muutosta. Mutta onko ero se ainoa oikea muutos? Jos perussyy on masennus, joka johtuu vaikka omasta ikäytymisestä, hormonitoiminnan hiipumisesta, työelämän ongelmista - onko oikein hakea lääke uudesta ihmissuhteesta ja syöstä lähipiiri murheeseen?

      • Elää toiveessa?

        Sen verran voisin sanoa, jos se yhtään auttaa. Niin mÄ jostain syystä pystyn hengittämään ja seson jaloillani. Jostain kumman syystä nyt olen saanut voimia taistelemaan itseni puolesta. Olen päättänyt, ettei hän voi kiusata minua enää ikinä. Olin vielä viikko sitten kun hänen orjansa, hän sai kaiken minkä pyysi. Pelkäsin menettäväni häntä lopullisesti jos en suostu tekemään niinkuin hän haluaa. Mutta tajusin, että en voi jatkaa näin. Ihan lasten takia. Mulla näkyy ihan pieni valo tunnelin päässä. Tai ainakin tunne voivani vähän paremmin. Kun tajuaan, että mun ei tarvitse enää ikinä kokea tällästä. Vaan nyt otan ohjat itselleni ja teen itseäni onnelliseksi. En myöskään kiellä, että rakastan häntä, joo kyllä minulla häntä kohtaan on plajonkin tunteita, mutta en anna niiden vaikuttaa minun päätöksiin enää. Se vaati kaikki aikaa. Ja lupaan, että se ennenpitkään helpottaa. Autan mielelläni keskuteluissa ja missä tahansa. Tunnen olevani vahvempi. Minun tarinani on avioero: Elää toiveessa? sieltä voit lukasta minkä olen läpikäynyt.

    • Hyvä ystävä

      Olen erään kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että hyvin usein se kolmas kuuluu jollakin tavalla eron yhtälöön.
      Se uuden hipaisu saattaa olla ikään kuin huume, joka sitten särkee kaiken. Se onko se huumeen nauttinen sen arvoista on tosi usein harha.

      Sitten ovat todellakin nuo muut syyt, jotka ovat väkivaltaisuus, psyykkiset ongelmat ja tietenkin kaikki erilaiset addiktiot, joita on erilaisia, liika harrastuksissa pyöriminen, baareissa istuminen ja alkoholisoituminen, ja tietenkin erilaisten huumeiden käyttämin, olivatpa lääkkeitä tai todellisia huumeita ja täysi välinpitämättömyys niin talouden hoitoa kuin kotiin kuuluvia asioita kohtaan.

      Eräs mies esim. käytti kaikki tulonsa omien leikkikalujensa, moottoripyörien, autojen ostoon ja harrastuksiin, perheelle ei jäänyt mitään, ei rahaa eikä aikaa, viis lasta olivat hänelle yhdentekeviä.

      Ero on monimutkainen asia ja toivon hartaasti, että sitä ei ajeltaisi ikään kuin tähän aikaan kuuluvavana jopa suosittuna ilmiönä.
      Jokaisessa suhteessa on kylmiä tuulia aika ajoin, sitäkin pitää sietää jossakin määrin, jos siinä ei ole sellaisia piirteitä, että on turvallisuuskysymys.
      Ei se uuteen vaihtaminen ole helppo asia, varmasti tyrkylle tulevia on, mutta mitä heistä tiedät , et mitään ja varmasti ovat eläneet myös monesti suhteissa jotka ovat hajonnet, niin miksiköhän.

      En sotkisi omaa elämääni enää tuntemattoman kanssa elämiseen, jossa saattaa tulla eteen vielä suuremmat ongelmat, niitä on vain vieläkin vaikeampi myöntää.

      Esim. talouden asiat saattavat olla kymmenen kertaa vaikeammat kuin aikaisemmin ja jo siitäkin syystä asiat mutkistuvat jos on mukana alaikäisiä lapsia, ei heidän elatuksensa kuulu uudelle kumppanille , eivätkä he myöskään ole valmiita ottamaan toisen lapsia edes lähelleen.

      Asiat ovat jokaisessa erossa erilaisia ja yksinkertaisia ei missään.
      Joskus on vain mahdotonta elää suhteessa ja silloin olisikin hyvä ajatella omaa asumista yksin, eikä tieten tahtoen ajaa itseään vieläkin suurempaan vaikeuteen.

      On vain jatkettava elämää, on paljon erilaisia paikkoja jonne voi mennä ja tutustua oman sukupuolen ihmisiin, joista saa keskustelukumppaneita.
      Toivon että jaokaisella on ainakin se yksi hyvä ystävä, joka seisoo rinnalla

      • RölliPeikko

        Olen samaa mieltä. Kolma pyörä sotkee kaiken. Pettämiseen lähdetään usein kun avioliitossa on ollut pitkään kylmän sodan tunnelma. Kun negaatio hallitsee parisuhdetta, ei kukaan ole onnellinen kotona. Sieltä ei saa hyvää mieltä, läheisyyttä, turvallisuutta, tukea. Ei, vaikka niin pitäisi olla. Kun ihminen etsii omaa onneaan. Haluaa tuntea läheisyyttä, tulla kosketetuksi ja olla mies tai nainen, aina löytyy syli josta sitä saa jos osaa oikeista paikoista etsiä. Nyt on netti ja siellä on kaikki tama tarjolla helpommin kuin koskaan aiemmin. Jos oikeasti rakastaa puolisoaan, yrittää itse muuttaa käytöstään. Oppia pois urautuneista rutiineista, jolloin osaa kohdata kumppaninsa...katsoa silmiin ja löytää uudelleen kadonnut rakkaus. Mitään hokkuspokkus -keinoja ei ole. Jos parisuhteen ongelmat on lakaistu pitkän ajan kuluessa maton alle, selvitettävää riittää. Ei kannata odottaa, että asiat lutviutuisivat heti kuntoon. Mikäli on tottunut itsekkääseen ja helppoon elämään tai ei yksinkertaisesti ole voimia pitkiin prosesseihin, ei jaksa odottaa enää yhtään. Tällöin avuksi kannattaa ottaa ammattiapua. Kolmas ihminen voi tuoda helpotusta ja pakoa, mutta ei yleensä mitään ratkaisuja. Olen vierestä seurannut usean naisen juuttumista ns. toiseksi naiseksi vuosia. He ovat kuin keidas rakastamalleen miehelle, joka tulee seksikkään petikumppanin luo, puhtaisiin lakanoihin pelehtimään ja kehumaan kuinka seksikkäitä he ovat. Toinen nainen ajattelee olevansa erityistä, paljon enemmän kuin miehen vaimo. Mies jättää jälkeensä likaiset lakanat ja lunastamattomat lupaukset. Nainen vanhenee ja pian menettää omat mahdollisuutensa saada ns. normaali perhe-elämä, lapsia ja rakastetun, joka tukee hanta arjessa. Yleensä nämä miehet erottuaan menevät nuolemaan haavojaan näiden naisten luo, mutta hommasta menee mielenkiinto, kun kuvioon tulee omaan perheen menetys, lasten suru, kodin menetys, omaisuuden ositus...eikä sitäpaitsi toisen naisen luo meneminen enää aiheuta samaa jännää tunnetta kun ero on tosi asia. Päinvastoin moni tällainen mies ulkoistaa itse aiheuttamansa ongelmat toisen naisen syyksi: hänen takiaanhan hän on kaiken menettänyt.

    • kulkija 80

      Itselläni lähti vaimo toisen miehen mukaan yllättäen noin vuosi sitten. Aluksi tuntui kuin maailma olisi kaatunut päälleni. En syönyt kuukauteen juuri mitään ja vain vaivoin jaksoin huolehtia kodista ja pojasta niillä viikoilla, joilla hän oli luonani. Kun enimmät itkut oli itketty päätin, " minähän tästä selviän". Otin etäisyyttä kaikkeen entiseen ja aloin ajatella asioita toisin. Kaiken epäolennaisen yritin työntää syrjään, keskityin itseeni ja poikaani. Aloin tekemään asioita joista nautin ja joihin ei aikaisemmin ollut aikaa.. Liikuntaa aloin harrastamaan aktiivisesti ja kun fyysinen kuntoni kohosi, myös ajatukset muuttuivat pala palalta valoisimmiksi. Katkera ja kostonhimoinen olin aluksi, mutta kun tajusin sen olevan vahingollista lähinnä itselleni, sekä välillisesti myös pojalleni, osasin päästää irti myös noista vahingollisista tuntemuksista.

      Kun aloin olemaan jotakuinkin henkisesti kasassa, laitoin seuranhakuilmoituksen suomi24 treffeille. Pari lyhyttä suhdetta toimi varmaankin jonkinlaisena laastarina ja niistä puuttuivat tunteet.. Minusta kuitenkin tuntui, että haluan vielä oikean perheen ja jatkoin seuran hakua. Lopulta tapasin naisen, joka oli kokenut myös hiljattain saman kuin minä. Ihastuin naiseen jo kirjoitteluvaiheessa ja tapaaminen vain varmisti tunteen. Olin onnellinen kun huomasin tunteideni palanneen!! Nyt rauhallisen tutustumisen jälkeen suunnittelemme osittaista muuttoa yhteen, koska asumme eri paikkakunnilla...

      Siinä minun tarinani lyhykäisyydessään. Molemmat tiedämme, että emme varmasti ole täysin parantuneet kaikista kokemistamme kolhuista, mutta kun molemmat tiedämme asian, voimme silittää toisemme ehjiksi :) Aika näyttää miten meitä elämä kuljettaa ja uskon, että jos on halua ja ymmärrystä, on myös mahdollisuus onnistua.

      Yhteenvetona vielä. On niin monenlaisia eroja, kun on eronneita pariskuntia. On yhtä monta tapaa selvitä, kun on selvinneitä. "Kaikki" jotka tämän luemme, olemme ainakin kerran eronneet. Siis vaikka kuinka tekisit kaiken, kaikkien oppien mukaan, on mahdollisuus silti epäonnistua. Parisuhde on vaikea laji ja siinä onnistuminen vaatii myös järkeä tukemaan tunteita.

      En tiedä minkä neuvon antaisin, jos sitä minulta kysyttäisiin. Ehkä ainut mikä pätee kaikille on pyrkimys mennä eteenpäin :)

      Hyvää kesää ja voimia kaikille eronneille :)

      • MuiBien

        Viestisi on kuin toisinto minun elämästäni, mina olen vain nainen :) Kasvuprosessihan ero on. Ei ihminen ole koskaan oikein valmis. On kuin sipulia kuorisi.. Eikä aina tykkää siitä, minkälaiseksi itsensä kokee. Olemme kuitenkin kaikki keskeneräisiä ja tietty nöyryys elämää kohtaan pitää säilyttää. Se on hienointa, että uuden kumppanin kanssa löytää itsestään myös hyviä puolia itsestään. Sellaisia, jotka ovat olleet täysin piilossa toisessa suhteessa. Sehän se juuri palkitsevinta onkin. Ajatella, jos olisi niin haavoitettu, ettei enää ikinä uskaltaisi toiseen suhteeseen, Mistä kaikesta ihanasta jäisi paitsi? On tietysti tunnusomaista parisuhteelle, että siinä myös otetaan yhteen. Sehän on vain luonnollista. Elämä on riskien ottamista: ihminen joko onnistuu..tai sitten ei. Kannustan kaikkia käymään läpi entisen parisuhteen karikoita ja miettimään, miksi tietyt tapahtumat ja asiat menneisyydessä satuttivat ja miksi. Se auttaa avaamaan oven omaan itseensä. On turha syyttää itseään. Jokainen on tehnyt omat valintansa parhaalla mahdollisella tietämyksellä, joka tuolloin on itsellä ollut. On kuitenkin tärkeä tiedostaa oman käytöksensä takana piilevät vaikuttimet ja toisilta ihmisiltä omaksutut mallit, jotka eivät omaan elämään kuitenkaan istu. Hyvää syksyä kaikille eronneille. Olette menossa kohti uutta ja tuntematonta. Kun sanot itsellesi, että sinä selviät mistä vaan niin se toteutuu. Unelmoi isosti, lepää ja nauti rakkaudesta, jota läheiset ihmiset sinulle antavat. Olet arvokas omana itsenäsi.

      • kulkija 80
        MuiBien kirjoitti:

        Viestisi on kuin toisinto minun elämästäni, mina olen vain nainen :) Kasvuprosessihan ero on. Ei ihminen ole koskaan oikein valmis. On kuin sipulia kuorisi.. Eikä aina tykkää siitä, minkälaiseksi itsensä kokee. Olemme kuitenkin kaikki keskeneräisiä ja tietty nöyryys elämää kohtaan pitää säilyttää. Se on hienointa, että uuden kumppanin kanssa löytää itsestään myös hyviä puolia itsestään. Sellaisia, jotka ovat olleet täysin piilossa toisessa suhteessa. Sehän se juuri palkitsevinta onkin. Ajatella, jos olisi niin haavoitettu, ettei enää ikinä uskaltaisi toiseen suhteeseen, Mistä kaikesta ihanasta jäisi paitsi? On tietysti tunnusomaista parisuhteelle, että siinä myös otetaan yhteen. Sehän on vain luonnollista. Elämä on riskien ottamista: ihminen joko onnistuu..tai sitten ei. Kannustan kaikkia käymään läpi entisen parisuhteen karikoita ja miettimään, miksi tietyt tapahtumat ja asiat menneisyydessä satuttivat ja miksi. Se auttaa avaamaan oven omaan itseensä. On turha syyttää itseään. Jokainen on tehnyt omat valintansa parhaalla mahdollisella tietämyksellä, joka tuolloin on itsellä ollut. On kuitenkin tärkeä tiedostaa oman käytöksensä takana piilevät vaikuttimet ja toisilta ihmisiltä omaksutut mallit, jotka eivät omaan elämään kuitenkaan istu. Hyvää syksyä kaikille eronneille. Olette menossa kohti uutta ja tuntematonta. Kun sanot itsellesi, että sinä selviät mistä vaan niin se toteutuu. Unelmoi isosti, lepää ja nauti rakkaudesta, jota läheiset ihmiset sinulle antavat. Olet arvokas omana itsenäsi.

        Pitkästä aikaa ketjua lukiessani oli vanhaan viestiini tullut vastaus ja melkeimpä hetki sitten :) Mukava kuulla, että joku muu ajattelee/kokee samoin kuin itse :)
        Syy miksi itse tänne eksyin oli mieletön ikävä. Kävin juuri yksin metsässä keräämässä sieniä. Kotiin palattuani aloin puhdistaa löydöksiäni, mutta juuri silloin iski yllättäen ihan mieletön ikävä :( Olin todella hämmentynyt tunteesta ja mietein mitä minun on ikävä. exää, poikaani..? Hetken ajatuksia selviteltyäni tajusin ikävöiväni perhettä. Perhettä ja hetkiä, sitä tunnetta mikä tällaisena päivänä minulla joskus oli. Kodin lämpö, varmuus tulevasta, tunne olla rakastettu ja tärkeä... Kaikkea sitä, mikä minulle on tärkeää. Hmm.. hieman vaikea selittää, mutta siis tietty tilanne laukaisi ikävän.

        Säikähdin voimakasta ikävän- ja kaipuun tunnetta, koska olemme juuri muuttamassa yhteen naisystäväni kanssa. Mietein onko minulla ikävä exää ja helpottavaa oli tajuta että ei. Ikävä oli ainoastaan perhettä. Tunne vaivasi pitkään, mutta asiaa mietittyäni tajusin olevani menossa oikeaan suuntaan. Rakastan naisystävääni ja olemme menossa kohti ihan oikeaa perhe-elämää :) Ikävän tunteeni vaihtui siis todella hyvään onnellisuuden tunteeseen :)

        Vaatii rohkeutta mennä eteenpäin ja päästää entisestä elämästä irti, mutta mielestäni ja minulle se on oikea ratkaisu. Koen olevani ehdottomasti perheihminen ja isä. Vaatii rohkeutta ajatella, että jonakin päivänä kokee taas niitä hyviä tunteita ja voi olla onnellinen siinä uudessa elämässä, jota on nyt rakentamassa!

        Pahoittelen hieman ehkä sekavaa tekstiä ja se oli lähinnä pään sisällä olevan solmun aukaisua kirjalliseen muotoon :) Ja huh, kylläpä helpotti!

        Hyvää syksyä kaikille ja muistakaa uskoa tulevaan ja nauttikaa elämästä ;)

    • syvällä

      Kiitos kulkija 80. Aika nopeasti olet noussut jaloillesi ja löytänyt uuden. Itse en ole edes laastaria löytänyt, ja läheisyyden ja kosketuksen puute painaa myös mieltä alas. Olen päättänyt selvitä, mutta tuntuu, että pelkkä päätös ja yritys ei riitä, ei pysty nostamaan itseään ylös. Toivottavasti se päivä joskus tulee.

      • kulkija 80

        Ei se päätös yksin vain riitä, eikä aina vaikka tekisi mitä.. Sinulla on oma kokemus erosta ja varmaan selviät siitä omalla tavallasi. Joskus asiat vaativat aikaa enemmän. Mutta selviät kyllä :)

    • Kolikon toinen puoli

      Kiitos! " Hyvä ystävä." Sinulla on taito pukea sanoiksi ja kiteyttää viisaasti ne
      harhaluulot, että jättämällä kaiken taakseen, uusi ihmissuhde poistaisi kaikkien
      ongelmat elämästä.
      Tämä eropalsta on avannut monen silmät näkemään, mitä tuhoa voi hylkääminen
      aiheuttaa, kerran niin rakkaalle ihmiselle. Veljeni vaimo rakastui ja lähti, jättäen
      perheen seviytymään,ulkopuolisten turvin. Tosiaan kuin "huumetta" nauttineena.
      Älytöntä käyttäytymistä, lähettää lapsille postikortteja lomilta, katteettomia
      lupauksia tulla tapaamaan. Äidillä akateeminen loppututkinto ja työ sosiaalisella
      alalla. Niin, perhe ja ex tyytyvät kohtaloonsa, mitä muutakaan voisi ?

      • Eroseminaari auttoi

        Tiesittekö muuten, että eroseminaareja on olemassa? Ne ovat vertaistukiryhmiä eronneille tai eroa harkitseville. Uskomattoman tehokas ja toimiva metodi! Itsellä oli hyvin vaikea ero mutta pääsin tuoreeltaan Fisher eroseminaariin, kesti 10 viikkoa, 3 t/viikko, mukava porukka ja hyvä vetäjä ja aivan loistava tuo kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Eronnut ihminen tarvitsee todellakin jälleenrakennusta, toivominen ei riitä. On hyvä käydä läpi päättynyt suhde ja sen aiheuttamat tunteet riittävän perusteellisesti voidakseen lopulta hyväksyä tapahtuneen ja päästääkseen siitä irti, mennäkseen itseensä uskovana ihmisenä eteenpäin elämässä. Kun saa voimansa takaisin voi auttaa myös lapsiaan sopeutumaan eroon ja tukemaan heitä. Seminaarissa saa myös loistavat työkalut toimivamman parisuhteen rakentamiseen. Voimia jokaiselle eron kokeneelle auttaa itse itseään!

      • NroYksi=itse

        Tänä itsekkyyden aikana ollaan valmiit uhraamaan kaikki oman onnen eteen...myös lapset. Tällainen ihminen melkoisella varmuudella katsoo jälkikäteen valintojaan häveten ja syyttää niistä itseään lopun elämäänsä. Osa kuitenkaan ei koskaan.

        Kaikilla meillä on oltava oikeus tehdä virheitä. Kun valitsee puolisonsa ei voi koskaan tietää, että parisuhde kestää lopun elämää eli tällöin saa juuri sellaisen puolison kuin ansaitsee - itsehän hänet on valinnut. Surullista on kuitenkin se, että yhä useammin ihmisen hyvyyteen uskova törmää hyväksikäyttäjiin. Avioliitossa olevat sopiva kohde sitoutumiskammoiselle narsistille, joka haluaa ensisijaisesti hyötyä ihmisestä joko seksuaalisesti tai rahallisesti. Näiden ihmisten otsassa ei lue 'hyväksikäyttäjä'. He vaikuttavat normaalia paremmilta: hyvä käytös, oikeat sanat, kohteliaisuus, toisen toiveiden ennalta-arvaaminen. Heillä on käsikirjoitus, joka puree jokaiseen uhrin muottiin sopivaan ihmiseen. Heillä on kyky tunnistaa tuhansien joukosta ihminen, joka tarvitsee jotain. Onneton nainen tai mies viestii olemuksellaan tarvitsevansa mielen kohennusta, jolloin hyväksikäyttäjättulevat syli täynnä lupauksia. He rikkovat perheitä. He manipuloivat muut palvelemaan omia tarpeitaan. Voit lohduttautua tässä kohtaa siitä että jos vaimosi on ollut tällaisen ihmisen vietävissä, hänen ei käy lopultakaan kovin hyvin.

        Kun sinun aviopuolisosi on jättänyt sinut, ei hän tällöin ollut sinun suuri rakkautesi. Et tarvitse ihmistä, joka kykenee näin loukkaamaan sinua. Suruprosessin myötä voit luopua yhteisestä ajasta ja tunteistasi naista kohtaan. Älä syytä itseäsi. Jokainen tekee valintansa etkä sinä ole toisen valinnoista vastuussa. Olet hienosti oivaltanut, että sinun kannattaa keskittyä omaan itseesi ja lapseesi. Toisen elämästä huolehtiminen ei edistä omaa asiaasi lainkaan. Hyvää loppuelämää ja onnea parisuhderintamalle.

    • Aurinko4

      Omalla kohdallani oli helpotus, kun ero oli selvä. En vaan jaksanut olla kynnysmatto puolisolleni. Hänen kanssaan ei pystynyt keskustelemaan mistään rakentavasti, aina suuttui kun mainitsinkin etten jaksa tällaista elämää hänen kanssaan. Jaksoin katsoa touhua kuitenkin yli 20 vuotta. Sitten en vaan jaksanut enää olla toisen armoilla ja elää kuten hän halusi. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että meni paljon vuosia hukkaan, kun en aiemmin hakenut eroa.

      Sinulle ap toivon aurinkoisempia ajatuksia. Koeta saada ajatukset edes hetkisesti pois erosta.

      Kaukohalaus sinulle.

      • Kulissia riittämiin

        Mahtavaa kuulla, että päättäväinen eroasenne ja pitkästä yhteiselämästä menneet vuodet eivät ole aurinkoisia ajatuksia karkottaneet kaikista. Itsellä vasta reilut pari kuukautta eron vireille laitosta takana, ja voimia ja tsemppiä tarvitaan, tällä hetkellä tilanne erittäin vaikea. Takana myös toistakymmentä vuotta yhteiselämää ex-puolisoni kanssa ja kaksi alakoululaista lasta huollettavana, mies ei ole pistänyt nimiä mihinkään muuhun paperiin kuin että lapset jäävät minulle. Mies elää "omaa elämäänsä" eikä katso tarpeelliseksi muuttaa mitään itsessään, hän vain ajattelee kuulemma eri lailla. Lasten menot ovat tähän astikin olleet täysin vastuullani, mitä sitä nyt omista ulkona juoksemisistaan tinkimään, saati että mies ottaisi lapset luokseen. Toivottavasti asiat täälläkin aurinkoistuvat ja narsistinen mieheni sopii asioista edes lakimieheni avulla. Toivon, että käräjille saakka ei tarvitsisi lähteä riitelemään.

    • LoukattujätettyN

      Mun pitäs saada just ne tunteet pois ja järki päähän kokonaan...mennyt liitto oli viimeset vuodet ihan kamala. Mies ei puhunut mulle, ei läheisyyttä, todella vähän seksiä, mua ei ollut ns.olemassa ja hän vetäytyi täysin irti perheestä. Minä vaan uskoin asioiden selviävän, luotin ja rakastin, hoidin ihanaa kotiamme ja laitoin aina perheen ykköseksi, halusin hänet ja rakkautta.Tulin jätetyksi vielä tosi paskalla tavalla.

      Pakko saada ajatukset käännettyä. On tämä vaikeaa!!! Ajattelen häntä vieläkin päivittäin, valitettavasti. Luen näitä stooreja ja mietin mietin mietin- koska se parempi elämä alkaa, milloin tämä tuska haalenee...kaikille tsemppiä ja rohkeutta. Määki tarvin sitä. Auttaskohan nettibreikki ;)

    • Sattuu

      Erosta kulunut kolme viikkoa ja tämä on ihan kamalaa, koko ajan tekisi mieli vain soittaa exälle ja puhua puhua ja puhua. Ruoka ei maistu, töihin raahaudun väkisin siellä on paha olla joka paikassa on vaan niin paha olla. Kohta kaikki avut käytössä eikä mikään auta. Yhdessä suunnitellusta kesälomasta ei ole mitään jäljellä, ahdistaa koko lomakin. Itkettää vain koko ajan ja tätä sitten pitäisi kestää vuosi ellei enemmänkin, voi tuska tätä pahaa oloa.
      Miten tästä voi ikinä selvitä?

      • elää toiveessa?

        Voimia! Kertokaahan jos jollain kokemusta, kärsiikö nämä pettäjät jossain vaiheessa? Mä en kestä odottaa sitä karmaa!! Minua pelottaa, että he rupee nyt loppuikänsä elämään onnellisesti!?Ja joo tämä sattuu ja sattuu jumalattomasti! Pliis sanokaa, että nämä jotka aiheuttavat tätä kipua ihmiselle joka heitä rakastaa eniten niin saavat kärsiä vielä tekonsa. Mä en saa ajatusta pois mun päästä, että he on nyt onnellisena ja minä ja lapset kärsimme tätä. Koen, että meille on saatava oikeus ja kostomme.

      • kulkija 80
        elää toiveessa? kirjoitti:

        Voimia! Kertokaahan jos jollain kokemusta, kärsiikö nämä pettäjät jossain vaiheessa? Mä en kestä odottaa sitä karmaa!! Minua pelottaa, että he rupee nyt loppuikänsä elämään onnellisesti!?Ja joo tämä sattuu ja sattuu jumalattomasti! Pliis sanokaa, että nämä jotka aiheuttavat tätä kipua ihmiselle joka heitä rakastaa eniten niin saavat kärsiä vielä tekonsa. Mä en saa ajatusta pois mun päästä, että he on nyt onnellisena ja minä ja lapset kärsimme tätä. Koen, että meille on saatava oikeus ja kostomme.

        Mietippäs uudestaan.. Mitä sä hyödyt mistään kostosta?? Et mitään! Kulutat vain voimavarojasi asian pohtimiseen. Kun ajattelee asiaa lasten kannalta, olisiko se lapsen edun mukaista, mikäli saat toisen jotenkin huonoon tilanteeseen..? Minusta järkevä vanhempi keskittyy omaan ja lastensa hyvinvointiin, eikä yritä kostaa taikka jää roikkumaan menneeseen..

      • kulkija 80

        Suosittelen hakemaan sairaslomaa kun loma alkaa. Näin lomasi säästyy ja saat nauttia lomastasi kun siihen kykenet.vitsellä ainakin meni edellinen kesä ilman mitään muistikuvaa mistään kivasta/rentouttavasta. Ihminenhän ei ole terve, mikäli sillä on äkillinen stressireaktio... itselläni sääsyi kk kesälomista koska hain saikkua. Lomaa tarvii myös elämän uudelleen järjestelyyn. Nyt nautin kesästä kahden kuukauden loman turvin. Puhuminen ja asioiden läpikäyminen auttaa hyväksymään ja ymmärtämään tilanteen. Voimia !!

      • netta.
        elää toiveessa? kirjoitti:

        Voimia! Kertokaahan jos jollain kokemusta, kärsiikö nämä pettäjät jossain vaiheessa? Mä en kestä odottaa sitä karmaa!! Minua pelottaa, että he rupee nyt loppuikänsä elämään onnellisesti!?Ja joo tämä sattuu ja sattuu jumalattomasti! Pliis sanokaa, että nämä jotka aiheuttavat tätä kipua ihmiselle joka heitä rakastaa eniten niin saavat kärsiä vielä tekonsa. Mä en saa ajatusta pois mun päästä, että he on nyt onnellisena ja minä ja lapset kärsimme tätä. Koen, että meille on saatava oikeus ja kostomme.

        Yksipuolinen rakkaus on ongelma, mutta vain jätetylle. Tuo on vähän sairasta janota kostoa. Se ei auta yhtikäs mitään, mutta pahentaa sinun ja lastenkin kärsimystä. Paljon enemmän sairasta on pelätä exän elävän onnellisena loppuelämänsä! Suorastaan ihan pimpoa. Tarvitset terapiaa.

      • tsuubiduu
        netta. kirjoitti:

        Yksipuolinen rakkaus on ongelma, mutta vain jätetylle. Tuo on vähän sairasta janota kostoa. Se ei auta yhtikäs mitään, mutta pahentaa sinun ja lastenkin kärsimystä. Paljon enemmän sairasta on pelätä exän elävän onnellisena loppuelämänsä! Suorastaan ihan pimpoa. Tarvitset terapiaa.

        Ei ole sairasta toivoa että exän parisuhde epäonnistuu. On ihan tervettä toivoa että tuskaa aiheuttanut ihminen kärsii. Ihmisen moraalitaju perustuu väärästä teosta rankaisemiseen ja hyvän teon palkitsemiseen. Kun tuo kaava menee rikki ja pettäjä näyttää saavan palkinnon ja uskollinen puoliso saa kantaakseen tuskatilan, kuuluukin tivata maailmalta oikeudenmukaisuuden perään.

        Siis nimim. "elää toiveessa?". Voit olla varma että pettäjä tulee vielä asiaa murehtimaan ja pahaa mieltä kantamaan. Siihen voi mennä vuosia, ja hänen kärsimyksensä voi olla pienimuotoista, mutta sen kestävämpää sorttia. Uudesta rakkaudesta huumaantuneena hän ei ajattele asiaa nyt, joten ei voi sitä surrakaan, mutta 2-5 vuotta ja tapahtuma alkaa painaa. Tärkeää muistaa: sinä et tule sitä tietämään, joten turha käyttää aikaa asian penkomiseen ja merkkien etsimisen. Luota vain sokeasti siihen että oikeudenmukaisuus voittaa. Älä kurki toteutuuko se vaan usko siihen. Ja huomaa että samaan mantraan kuuluu kärsimystesi palkitseminen hyvällä tulevaisuudessa.

      • tsemppiä sinulle!
        elää toiveessa? kirjoitti:

        Voimia! Kertokaahan jos jollain kokemusta, kärsiikö nämä pettäjät jossain vaiheessa? Mä en kestä odottaa sitä karmaa!! Minua pelottaa, että he rupee nyt loppuikänsä elämään onnellisesti!?Ja joo tämä sattuu ja sattuu jumalattomasti! Pliis sanokaa, että nämä jotka aiheuttavat tätä kipua ihmiselle joka heitä rakastaa eniten niin saavat kärsiä vielä tekonsa. Mä en saa ajatusta pois mun päästä, että he on nyt onnellisena ja minä ja lapset kärsimme tätä. Koen, että meille on saatava oikeus ja kostomme.

        Kosto tai sen odottaminen eivät tuo sinulle helpotusta eivätkä onnea. Sillä tavoin jäät vain kiinni menneeseen ja pahassa tapauksessa katkeroidut. Parasta mitä voit nyt itsellesi ja lapsillesi tehdä, on keskittyä lapsiisi ja hyviin hetkiin elämässäsi, vaikka pieniinkin alussa, ja huomaat, että hyvät teot ja hyvä mieli tuovat lisää hyvää.

      • khfkg
        tsuubiduu kirjoitti:

        Ei ole sairasta toivoa että exän parisuhde epäonnistuu. On ihan tervettä toivoa että tuskaa aiheuttanut ihminen kärsii. Ihmisen moraalitaju perustuu väärästä teosta rankaisemiseen ja hyvän teon palkitsemiseen. Kun tuo kaava menee rikki ja pettäjä näyttää saavan palkinnon ja uskollinen puoliso saa kantaakseen tuskatilan, kuuluukin tivata maailmalta oikeudenmukaisuuden perään.

        Siis nimim. "elää toiveessa?". Voit olla varma että pettäjä tulee vielä asiaa murehtimaan ja pahaa mieltä kantamaan. Siihen voi mennä vuosia, ja hänen kärsimyksensä voi olla pienimuotoista, mutta sen kestävämpää sorttia. Uudesta rakkaudesta huumaantuneena hän ei ajattele asiaa nyt, joten ei voi sitä surrakaan, mutta 2-5 vuotta ja tapahtuma alkaa painaa. Tärkeää muistaa: sinä et tule sitä tietämään, joten turha käyttää aikaa asian penkomiseen ja merkkien etsimisen. Luota vain sokeasti siihen että oikeudenmukaisuus voittaa. Älä kurki toteutuuko se vaan usko siihen. Ja huomaa että samaan mantraan kuuluu kärsimystesi palkitseminen hyvällä tulevaisuudessa.

        "On ihan tervettä toivoa että tuskaa aiheuttanut ihminen kärsii."

        No ei meinaan ole. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan, ja vain pelkästään omista tunteistaan. Vastuu tarkoittaa, että sietää omia, epämukaviakin tunteita, tuskaa, pyrkii erittelemään tunteitaan. Tämän lisäksi ymmärtää kumppania. Hänen toimiin ja valintoihin ei voi vaikuttaa.

      • toipumisen tie
        khfkg kirjoitti:

        "On ihan tervettä toivoa että tuskaa aiheuttanut ihminen kärsii."

        No ei meinaan ole. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan, ja vain pelkästään omista tunteistaan. Vastuu tarkoittaa, että sietää omia, epämukaviakin tunteita, tuskaa, pyrkii erittelemään tunteitaan. Tämän lisäksi ymmärtää kumppania. Hänen toimiin ja valintoihin ei voi vaikuttaa.

        Kyllä surunvaiheisiin kuuluu vihan tunteita ja toiveita toisen kärsimyksestä. Vaihe on ohimenevä ja ajatuksiaan saattaa myöhemmin katua. Ratkaisevaa lienee kuitenkin, että pääsee tämän vaiheen yli. Tunteiden vuoristorataa on surun läpikäyminen, jokainen järkytyksen pohjamutia asti läpikäynyt tietää sen. Ymmärrys ex-kumppania kohtaan tulee usein vasta, kun saa asiaan etäisyyttä riittävästi ja asia ei ole enää ihan tuore. Onni täytyy lopulta löytää itsestään ja elämänsisältö, mutta kyllä se vaan usein on pitkän työn takana. Asiassa voi päästä sinuiksi ja silloin ollaan eheytymisen tiellä, kun vihamieliset aatokset alkavat väistymään. Tunteina ne ei kuitenkaan ole väärin vaan osa toipumisprosessia.

      • love11
        toipumisen tie kirjoitti:

        Kyllä surunvaiheisiin kuuluu vihan tunteita ja toiveita toisen kärsimyksestä. Vaihe on ohimenevä ja ajatuksiaan saattaa myöhemmin katua. Ratkaisevaa lienee kuitenkin, että pääsee tämän vaiheen yli. Tunteiden vuoristorataa on surun läpikäyminen, jokainen järkytyksen pohjamutia asti läpikäynyt tietää sen. Ymmärrys ex-kumppania kohtaan tulee usein vasta, kun saa asiaan etäisyyttä riittävästi ja asia ei ole enää ihan tuore. Onni täytyy lopulta löytää itsestään ja elämänsisältö, mutta kyllä se vaan usein on pitkän työn takana. Asiassa voi päästä sinuiksi ja silloin ollaan eheytymisen tiellä, kun vihamieliset aatokset alkavat väistymään. Tunteina ne ei kuitenkaan ole väärin vaan osa toipumisprosessia.

        "Kyllä surunvaiheisiin kuuluu vihan tunteita ja toiveita toisen kärsimyksestä"

        Miksi pitäisi toivoa toisen kärsimystä? Jos toivoo, niin voi ainakin olla varma siitä, ettei ole rakastanut kumppaniaan.

        "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."

      • tunteidenkirjo
        love11 kirjoitti:

        "Kyllä surunvaiheisiin kuuluu vihan tunteita ja toiveita toisen kärsimyksestä"

        Miksi pitäisi toivoa toisen kärsimystä? Jos toivoo, niin voi ainakin olla varma siitä, ettei ole rakastanut kumppaniaan.

        "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."

        Kyllä kriisitilanteessa voi kokea vihaa rakastamaansa ihmistä kohtaan hetken aikaa. Rakkauteen kuuluu monet kasvot ei pelkästään kauniita asioita. Jokaisessa ihmisessä on kaikki tunteet, mutta ei samanaikaisesti esillä. Kriisissä käydään tunteiden kirjo läpi, jos kriisi on syvä. Pitkään elänyt ja kokenut tietää tuon.kuten tietää senkin, että raamatun kuvauksen teksti on tavoite johon pääsee hyvän kriisin käsittelyn jälkeen.

      • elää toiveessa
        tunteidenkirjo kirjoitti:

        Kyllä kriisitilanteessa voi kokea vihaa rakastamaansa ihmistä kohtaan hetken aikaa. Rakkauteen kuuluu monet kasvot ei pelkästään kauniita asioita. Jokaisessa ihmisessä on kaikki tunteet, mutta ei samanaikaisesti esillä. Kriisissä käydään tunteiden kirjo läpi, jos kriisi on syvä. Pitkään elänyt ja kokenut tietää tuon.kuten tietää senkin, että raamatun kuvauksen teksti on tavoite johon pääsee hyvän kriisin käsittelyn jälkeen.

        Minulla ollu tunteiden vuoristorataa ja ei en tunne vihaa exääni kohtaan vaan haluan, että hän kärsisi edes pienen verran siitä mitä tälle perheelle on aiheuttanut ja sai minun sekoamaan totaalisesti. Siis minä rakstan häntä ja tunteeni en saa pois vaikka kuinka tässä olen yrittänyt tavallaan elää ja keskittyä itseeni ja lapsiini. Mutta kai tämä on vielä pitkä proseessi ja nykyään tunnen vähemmän vihaa ja enemmän surua ja pahaa oloa mikä on minun mielestä pahempaa kun se vihan tunne. Siis tunne on sanoin kuvaamaton ja sattuu paljon ja on kuitenkin tässä mennyt aikaa ja se vain pahenee. Olen käynyt treffeillä ja tapaillu miehiä ja kaikkien miesten seurassa tunnen vielä pahempaa oloa. Olo on kuitenkin sellanen että haluan jatkaa eämääni ja olla onnellinen, mutta kun se joka hetki väkisin pyörii päässä. Asia on murtanut omaa tuntoa ja koen, että olen miehille vain kaunis nainen jonka kanssa he voi vain harrastaa seksiä. Mutta paljon rauhallisempi olen ja keskittynyt työhöni ja lapsiini. Toivon tällä hetkellä eniten kuitenkin, että tunnen onnellisuutta ja pian. Kokeilen kaikenlaista, jotta selviää, että mikä tekee minun onnelliseksi.

      • .......
        tunteidenkirjo kirjoitti:

        Kyllä kriisitilanteessa voi kokea vihaa rakastamaansa ihmistä kohtaan hetken aikaa. Rakkauteen kuuluu monet kasvot ei pelkästään kauniita asioita. Jokaisessa ihmisessä on kaikki tunteet, mutta ei samanaikaisesti esillä. Kriisissä käydään tunteiden kirjo läpi, jos kriisi on syvä. Pitkään elänyt ja kokenut tietää tuon.kuten tietää senkin, että raamatun kuvauksen teksti on tavoite johon pääsee hyvän kriisin käsittelyn jälkeen.

        Vihan tunteet kuuluvat asiaan, mutta kärsimyksen tuottaminen ei.

      • MsRosario

        Voithan soittaakin, mikäli kykenet sen rakentavasti tekemään. Usein kuitenkin tunteet johtavat katkeruuteen ja toisen vihaamiseen, minkä seurauksena ääni nousee ja ulos tulee kaikkea muuta kuin oli tarkoitus. Juttele exäsi kanssa, voisitteko tavata ja keskustella. Molemmat voisivat tukea toisiaan raskaassa prosessissa. Minusta on merkityksellistä ymmärtää, että joskus rakkaus yksinään ei vain riitä.

    • ihmistaimi

      Aviopuolisoni löysi yli kymmenen aviovuoden jälkeen parempaa seuraa, piti kuukausien ajan yllä seksisuhdetta ja asia tuli ilmi minun ilmoitettuani, että yhteinen elämämme ei täytä elämän tunnusmerkistöä, ja että aion muuttaa muualle. Viimeiset pari vuotta olivat lähes seksittömiä ja vaimon elämä pelkkää sohvalla makaamista sekä puhelimen tuijottelua mykkänä.

      Syytti tapahtuneesta minua; olin kuulemma liian vaativa, tekevä ja liikkuva. Kliimaksi syyttelyssä oli se, että en koskaan maannut häntä väkisin (silloin olisi kuulemma tuntenut itsensä halutuksi) ja ryyppäsin liian vähän. Myönnetään; omalaatuinen osaan olla ja nämä ovat vain minun puoleisiani tuntemuksia tapahtuneesta.

      Nämä asiat kuultuani näin, mikä tämä entinen puolisoni todellisuudessa oli. Tällä hetkellä päällimmäinen ajatukseni on se, että luojan kiitos pääsin eroon. Olin kuvitellut rakastavani häntä todella paljon, mutta nyt olen löytänyt elämääni täysin uuden suunnan. Olen todella onnellinen ollessani lasteni kanssa, jaksan harrastaa, työskennellä ja matkustella. Aloitin työn ohessa opiskelun ja tajusin, että kulissiliitto väärälaisen ihmisen kanssa imi minusta kaiken elinvoiman.

      Alun kaksi-kolme kuukautta olivat yhtä helvettiä, mutta pidin kiinni arjen rutiineista, muutin pois yhteisestä kodista ja pyrin olemaan lasten kanssa mahdollisimman paljon.

      Tiedän, että minut on luotu elämään yksin. Tulisin tulevassa suhteessani toistamaan samat virheet; olen edelleen ahkera, tykkään liikkua ja harrastaa, ketään en tule koskaan panemaan väkisin, enkä koskaan tule olemaan viinamäen mies.

      Parisuhde ei ole ehdoton edellytys elämälle, eikä elämää saa laittaa yhden kortin varaan. Minulle ero oli mahdollisuus syntyä uudelleen uudenlaiseen elämään. Nyt olen elossa omana itsenäisenä itsenäni, enkä todellakaan tarvitse ketään mihinkään. Hoidan lapseni ja omat asiani kenenkään kyselemättä, eikä minun tarvitse sietää minkäänlaista virtahepoa missään huoneissani.

      Tottumus on toinen luonto. Oma neuvoni on: uudistukaa ja kasvakaa.

    • netta.

      Heti olen toipunut erosta ja sen jälkeen löysin itseni ja elämäntarkoituksen uudelleen.

    • narsistit pettää

      pettäjä ei koskaan syytä itseään eli hän on narsisti

    • lillukka1

      Olen itse avioeron kakkosvaiheessa ja tuntuu niin raskaalle tämä elämä, etten tiedä jaksanko enää elääkään. On sellainen olo, etten koskaan enää löydä rakkautta tai mitään iloa elämääni. Olen vähän vajaa 40-vuotias ja tapasin ex-mieheni 10 vuotta sitten, enkä koskaan ennen häntä ollut löytänyt ketään jonka kanssa olisin sopinut yhtä hyvin yhteen, vaikka miehiä olikin ja poikakavereita. Kuinka löytäisin koskaan enää uutta rakkautta, kun entisenkin löytämiseen meni lähes 30 vuotta?

      Ahdistaa ja olen kovin yksinäinen. Kaveritkin jäi ex-miehelle. Olen paljon lukenut, että tämä ensimmäinen vuosi on vaikein ja täytyy kyllä sanoa, etten koskaan näitä fiiliksiä halua käydä uudelleen läpi. Luulin jo, että olin pahemmasta erotuskasta päässyt ohi, kunnes tajusin etten olekaan päässyt yhtään. Kai nää tunteet tulee ja menee.

      Avioeron tuska on kyllä pahin tunne. Elämässä menettää kaiken, miten sitä lähtee jälleenrakentamaan?

      • MsRosario

        Voimia sinulle prosessissasi. Se etenee jokaisen kohdalla omalla painollaan ja eri tahtiin. Ole itsellesi armollinen. Ei kaikkea tarvitse tehdä heti eikä kipeitä tunteita tarvitse käsitellä kaikkia kerrallaan. Pienin askelin. Tärkeää on myös muistaa suhteen hyviä aikoja ja vaalia niiden onnellisten hetkien muistoa. Ne ovat sinulle voimavara, josta voit ammentaa tulevaisuuden uskoa. Sinä toivut ja löydät elämällesi merkityksen. Se on vuoren varmaa, kun päivittäin muistat nostaa nämä positiiviset ajatukset mieleesi. Käy läpi mistä kaikesta olet tähän mennessä selvinnyt. Tämän jälkeen olet vieläkin vahvempi. Älä juutu menneisyyteen vaan kohtaa jokainen päivä rikkautena: tuska ja kärsimys ohjaa sinua..löydät itsesi lopulta sieltä, mihin olet ollut matkallakin. Uusi rakkaus astuu elämääsi, kun olet riittävästi haavojasi parannellut. On myös annettava itselle lupa laastarisuhteisiin. On ilo olla toisen ihmisen sylissä ja koota itsensä naisena/miehenä. Oman sukupuoli-identiteetin ja ilon elää kadottaa, mikäli vaipuu liian synkkiin ajatuksiin. Mistä harrastit ennen avioliittoasi? Voisitko sen aloittaa uudelleen? Entä voisitko ottaa yhteyttä entisaikain ystävään? Vertaisryhmiä on verkossa paljon ja eroseminaarejakin. Ei ole häpeä pyytää eikä hakea apua. Myös kirjallisuutta aiheesta löytyy.

        Monesti tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi eron jälkeen. Ei ole enää naimisissa, kaikki moittimiset ja itsekritiikki on päällimmäisenä. Joskus entinen puoliso on myös arvostellut toisen kykyä hoitaa arkiasioita kuten laskujen maksamista, lasten kasvatusta, siivoamista. Nyt voi lohduttaa tieto siitä, että ex joutuu näistä ennen sinun huolehtimista asioista yksin selviämään. Olen selvinnyt kahdesta erosta, joten tiedän mistä puhun. Ihmisellä on vain yksi elämä. Miksi tuhlata sitä huonoon avioliittoon? Takaisin menostakin joku puhuu, kun ajattelee että sitten kaikki olisi paremmin. Eivät ihmiset noin vain muutu. Kun on erottu, niin jotain lopullista on jo tapahtunut. Takaisin yhteen menneet törmäävät samoihin vaikeuksiin, koska ihmiset eivät enää ole samoja kuin onnen vuosina. Liian paljon pahaa on tapahtunut ja liian paljon pahaa on sanottu. Eli takaisin menoa ei kannata mielessään tuudittaa vaan pikemminkin keskittyä omaan itseensä ja hyvinvointiinsa. Onnellinen vanhempi on myös lasten parasta. Aurinkoista tulevaisuutta.

    • syvällä

      Minuakin pelottaa, ettei tämä suru helpota koskaan. Olen käynyt erokurssin, yrittänyt harrastaa, mutta kun sain asiallisen viestin exältäni koskien asioiden hoitamista vajosin jonnekin syvyyteen jälleen. Ei tälläinen elämä ole elämisen arvoista. Vaikka yrittää löytää niitä positiivisia juttuja, ei se vaan toimi niin väkisin yrittämällä. Kun on suru, se on surtava pois.

      • Elää toiveessa!?

        Joo, tätä tilannetta voi verrataa vähän kuolemaan. On menettänyt jotain hyvin tärkeää ihmistä elämässä ja se vaan pitää surra aikaansa pois. Minuakin pelottaa, että se suru tulee aina pysymään. Mutta on vaan jatkettava, mikään muu ei auta. Oma kuolemakaan ei auta asiaan. Mutta minua on nyt auttanut se, että käyn treffeillä ja tutustumassa uusiin ihmisiin. Ajatukset mualle ja sit kun tajuat, että nyt on mukava olla niin sulla myöskin aukeaa silmät ja tajuat, että se ihminen jota sä niin plajon suret ei olekkaan sen arvonen ja haluat pitää kiinni omasta elämästä ja tehdä itseäsi onnelliseksi. Treffi sivustolle vaan profiilli tai käy jossain missä pääset tutustumaan ihmisiin ja ihan vaan vauva askelin. Joka päivä itselläni edelleenkin hetkiä, että sattuu tosi paljon, mutta tuntuu ihan hiton hyvältä kun olen saanut huomiota muilta miehiltä ja haluavat minut treffeille vaikka se ei merkitsisikään mitään. Ainakin elän ja olen olemassa joillekkin. Olen yllättynyt siihen, että uusiin ihmisiin tutustuminen auttaa tilannettani. Mutta yksi pikku neuvo, kun menet treffeille tai tutustut uuteen ihmiseen älä kaikkea koko aika selitä sun tilanteesta, nimittäin aika nopeasti voi lähteä karkuun toinen osapuoli :D Kaikkea hyvää ja voimia paljon!!!!

      • MsRosario

        Suruun ei saa kuitenkaan vajota. Jos se vallitsee pitkään elämässä, pelkona on masennus. Siitä tervehtyminen vaatii aikaa. Masennus voi johtaa pitkään sairauslomaan ja työkyvyttömyyteenkin pitkään jatkuessaan. Se syö pohjaa omalta taloudelta. Se lamaannuttaa toiminnan, jota tarvitaan perheissä joissa on lapsia. Myös lapset sairastuvat, mikäli heidän yhteytensä omaan vanhempaan katseaa kun heistä tulee näkymättömiä vanhemman riutuessa omissa ongelmissaan. Suosittelen pikaisesti terapeutin ajan tilaamista. Voimia sinulle. Usko, että selviät niin se edistää prosessiasi.

    • EVM1

      Huh mitä melankoliaa. Itse tulin petetyksi ja jätetyksi 25 v yhdessäolon jälkeen. Totta kai se on helvetin kamalaa. Varmaan kamalampaa kuin mikään aiemmin, mutta tästä on selvitty ja selvitään.

      Muutamia ohjeita:
      1. Älä jää kiinni menneeseen. Ihan sama, onko puoliso pettänyt sinua 3 kk vai 3 vuotta. Se ei asiaa muuta. Monet ihmiset jäävät kiinni eron syihin. Hyvin todennäköisesti et kuule (koko) totuutta kuitenkaan moneen vuoteen jos edes ikinä. Syy voi olla yhtä hyvin kolmas henkilö, kuin sinun rupsahtaminen tai monen asian yhdistelmä.

      Hoida työsi vaikka päätä leikattaisiin. Työtä tarvitset ehkä eniten selviytyäksesi taloudellisesti ja henkisesti.

      Aloita tai jatka liikuntaharrastus(tasi). Liikunta auttaa tutkimusten mukaan masennuikseen jopa paremmin kuin masennuslääkkeet. Lisäksi sporttinen olemus auttaa sinua uuden kumppanin löytämisessä kun sen aika on.

      Hae lääkäriltä apua. Jos kärsit unettomuudesta, pyydä nukahtamislääkkeitä. Univaje vaikuttaa mm. mielialaan, syömiseen, stressiin yms. Jos kärsit potenssiongelmista, pyydä potenssilääkettä jne.

      Älä kosta tai älä kosta ainakaan lastesi kautta. Paras "kosto" on olla neutraali hoitaa yhteiset asiat asiallisesti. Eksäsi rupeaa vähän ajan kuluttua miettimään, miksi hänen lähtönsä olikin niin helppo juttu sinulle.

      Minusta ihmisten pitäisi avioliittonsa aikana "valmistautua eroon" tekemällä asioita jotka muutenkin ovat hyväksi heille.

      1. Harrasta ja tapaa ystäviä. Älä jätä kaikkea parisuhteen tähden. Ystävät, työkaverit, harrastukset pitävät sinut pinnalla vaikeina hetkinä.

      2. Älä päästä itseäsi rupsahtamaan. Lihominen paitsi voi johtaa eroon, vaikeuttaa huomattavasti uuden parisuhteen tai vaikkapa yhdenillanjuttujen saamista myöhemmin.

      3. Mene töihin ja pyri eteenpäin. Avioero on taloudellisesti haastavaa, mutta erikoisen vaikeaa se on jos olet elänyt pääosin toisen tuloilla.

      4. Älä jää pitkille äitiysvapaille. Tämä liittyy vähän kahteen edelliseen. Ammattitaitosi laskee lähes nolliin, kun vietät 3-10 vuotta pois työelämästä lapsia hoitaen. Eläkettä ei kerry jne- Jos tämä vielä yhdistyy siihen, että lihot ja unohdat itsestäsi huolehtimisen, niin kun se mies päättää jättää sen "lehmän" siellä kotona ja ottaa seminaarissa tapaamansa simpsakan naisen voit syyttää osittain itseäsi.

      5. Opettele kaikki kodin työt. Jos et osaa maksaa laskuja opettele. Jos et osaa pestä pyykkejä, opettele. Jos et osaa tehdä ruokaa opettele...

      on varmaan paljon muutakin, mutta tässä aluksi

      • Kerttu-X

        Mainiota EVM1, juuri tällaisia eteenpäin vieviä viestejä täältä etsiskelen.

        Kertoisitko enemmän omasta selviytymisestäsi? Miten kauan sinulla meni päästä jaloillesi? Löysitkö parisuhteen, yhden illlan suhteita? Miten kävi itsetunnollesi? Asuitko yksin? Kärsitkö yksinäisyydestä? Miten kävi yhteisille ystävillenne? Pidätkö yhteyttä exääsi?

        Minulla on työ, ystäviä ja pärjään omillani. Olen normaalipainoinen, hyväkuntoinen, hauska ja halukas. Silti hyppy tuntemattomaan pelottaa, vaikka mieheni lääkitsee 50-kriisiään pettämällä minua, ei juuri puhu minulle ja seksikin on ollut harvinaista ja huonoa

      • EVM1
        Kerttu-X kirjoitti:

        Mainiota EVM1, juuri tällaisia eteenpäin vieviä viestejä täältä etsiskelen.

        Kertoisitko enemmän omasta selviytymisestäsi? Miten kauan sinulla meni päästä jaloillesi? Löysitkö parisuhteen, yhden illlan suhteita? Miten kävi itsetunnollesi? Asuitko yksin? Kärsitkö yksinäisyydestä? Miten kävi yhteisille ystävillenne? Pidätkö yhteyttä exääsi?

        Minulla on työ, ystäviä ja pärjään omillani. Olen normaalipainoinen, hyväkuntoinen, hauska ja halukas. Silti hyppy tuntemattomaan pelottaa, vaikka mieheni lääkitsee 50-kriisiään pettämällä minua, ei juuri puhu minulle ja seksikin on ollut harvinaista ja huonoa

        Vastailen, kun pääsen oikean näppiksen ääreen

      • EVM1
        Kerttu-X kirjoitti:

        Mainiota EVM1, juuri tällaisia eteenpäin vieviä viestejä täältä etsiskelen.

        Kertoisitko enemmän omasta selviytymisestäsi? Miten kauan sinulla meni päästä jaloillesi? Löysitkö parisuhteen, yhden illlan suhteita? Miten kävi itsetunnollesi? Asuitko yksin? Kärsitkö yksinäisyydestä? Miten kävi yhteisille ystävillenne? Pidätkö yhteyttä exääsi?

        Minulla on työ, ystäviä ja pärjään omillani. Olen normaalipainoinen, hyväkuntoinen, hauska ja halukas. Silti hyppy tuntemattomaan pelottaa, vaikka mieheni lääkitsee 50-kriisiään pettämällä minua, ei juuri puhu minulle ja seksikin on ollut harvinaista ja huonoa

        No mulla ei ole erosta aikaa kuin alle vuosi ja olen päättänyt, etten sitoudu kehenkään ennen kuin erosta on vähintään vuosi aikaa. Asun siis yksinäni silloin kun lapset eivät ole luonani.

        Itsetuntohan siinä on koetuksella, kun omaan (entiseen) kotiin muuttaa uusi mies samana iltana kun minä pakkaan auton viimeistä kertaa ja muutan uuteen osoitteeseen. On vain pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä niihin koulujen vanhempainiltoihin ja yhteisten tuttavien kanssa puheisiin ajatellen minä en ole se, jonka pitäisi hävetä vaan vaimon ja sen uuden miehen, jotka hajottivat kaksi perhettä oman onnensa tieltä.

        Itsetuntoa on kuitenkin pönkittänyt, se seikka, että minun on ollut hyvin helppo löytää seuraa baarista ja deittipalstoilta. Tämä on ollut hyvin yllättävää, koska olen hyvin vähän ollut ns radalla aikaisemmin ja ollut parisuhteessa ihan lukiosta saakka. Vaikuttaa, että tällaisella 40-50 v kunnollisella ok kuosissa olevalla miehellä on kysyntää :-)

        Ehkä olen jopa jäänyt hiukan koukkuun tuohon ns iskemiseen ja elän väliinjäänyttä nuoruuden aikaa nyt. Kuitenkin kapipaan myös sellaista jakamista, mikä yhdessäollessa ihmisillä on.

        En voi sanoa varsinaisesti kärsiväni yksinäisyydestä, mutta kaipaan kyllä kovasti jotain asioita joita teimme perheenä. Mökillä käynti yksin oli minulla aluksi erityisen tuskaisaa. Olen aikaisemminkin viihtynyt myös yksinäni ja esim lähtenyt mielelläni työreissuun, mutta nyt ko reissut tuntuvat lähinnä pakkopullalta. Ehkä eniten kaipaan, että minulla olisi hyviä mies-kavereita lähtemään baariin tms kanssani.

        Pidän yhteyttä exääni kun on asiaa, eli lasten osalta melko useinkin, mutta yhteydenpidossa olen korostetun asiallinen enkä siis mitenkään haikaile vanhaan tai syyttele. Tämä ilmeisesti on alkanut nyppiä exää ja kuuleman mukaan hän on joskus ollessaan maistissa itkenytkin menneiden aikojen perään.

        Kyllä puolison toistuva pettäminen on mielestäni niin suuri osoitus kunnioituksen puutteesta, että itse sinun tilanteessa vakavasti harkitsisin ainakin tilapäistä asumuseroa

      • Kerttu-X
        EVM1 kirjoitti:

        No mulla ei ole erosta aikaa kuin alle vuosi ja olen päättänyt, etten sitoudu kehenkään ennen kuin erosta on vähintään vuosi aikaa. Asun siis yksinäni silloin kun lapset eivät ole luonani.

        Itsetuntohan siinä on koetuksella, kun omaan (entiseen) kotiin muuttaa uusi mies samana iltana kun minä pakkaan auton viimeistä kertaa ja muutan uuteen osoitteeseen. On vain pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä niihin koulujen vanhempainiltoihin ja yhteisten tuttavien kanssa puheisiin ajatellen minä en ole se, jonka pitäisi hävetä vaan vaimon ja sen uuden miehen, jotka hajottivat kaksi perhettä oman onnensa tieltä.

        Itsetuntoa on kuitenkin pönkittänyt, se seikka, että minun on ollut hyvin helppo löytää seuraa baarista ja deittipalstoilta. Tämä on ollut hyvin yllättävää, koska olen hyvin vähän ollut ns radalla aikaisemmin ja ollut parisuhteessa ihan lukiosta saakka. Vaikuttaa, että tällaisella 40-50 v kunnollisella ok kuosissa olevalla miehellä on kysyntää :-)

        Ehkä olen jopa jäänyt hiukan koukkuun tuohon ns iskemiseen ja elän väliinjäänyttä nuoruuden aikaa nyt. Kuitenkin kapipaan myös sellaista jakamista, mikä yhdessäollessa ihmisillä on.

        En voi sanoa varsinaisesti kärsiväni yksinäisyydestä, mutta kaipaan kyllä kovasti jotain asioita joita teimme perheenä. Mökillä käynti yksin oli minulla aluksi erityisen tuskaisaa. Olen aikaisemminkin viihtynyt myös yksinäni ja esim lähtenyt mielelläni työreissuun, mutta nyt ko reissut tuntuvat lähinnä pakkopullalta. Ehkä eniten kaipaan, että minulla olisi hyviä mies-kavereita lähtemään baariin tms kanssani.

        Pidän yhteyttä exääni kun on asiaa, eli lasten osalta melko useinkin, mutta yhteydenpidossa olen korostetun asiallinen enkä siis mitenkään haikaile vanhaan tai syyttele. Tämä ilmeisesti on alkanut nyppiä exää ja kuuleman mukaan hän on joskus ollessaan maistissa itkenytkin menneiden aikojen perään.

        Kyllä puolison toistuva pettäminen on mielestäni niin suuri osoitus kunnioituksen puutteesta, että itse sinun tilanteessa vakavasti harkitsisin ainakin tilapäistä asumuseroa

        Hyvältä kuulostaa. Helpottaa ajatella, etten ole ainut tässä maailmassa jätetty ja petetty ja että muutkin ovat selvinneet. (Jotkut, kuten sinä, jopa erinomaisesti).

        AJattelen myös, että en ollut tilannut elämääni mitään tällaista enkä voi muuttaa miestäni, mutta voin itse päättää, miten elämäni tämän jälkeen jatkuu ja en tosiaan aio tuhlata sitä surussa piehtaroimiseen.

      • uskallarakastaa

        EVM1 luetteloon vähän jatkoa. Itse eronneena tiedän että toipuminen voi 1-4 vuotta.

        Erontuska ja kaikki siihen liittyvät tunteet kuuluvat asiaan. Oli avioeron syy mikä hyvänsä niin olet se toinen osapuoli ja osasyyllinen avioliiton epäonnistumiseen.

        ..jatkaisin

        6. Nauti omasta ajasta ja mieti mitä tekisit toisin jos menet uudelleen naimisiin.

        7. Muista että miehet ja naiset ovat erilaisia ajattelultaan, usein naiset ovat se tunne ja miehet järki. Opettele ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi, ne ovat aina totta.

        8. Kannattaa nauttia vapaudesta jonkin aikaa ennenkuin alkaa vakavaan suhteeseen.

        9. Pidä itsestäsi huolta ettet katkeroidu.

        10. Muista että ex-miehesi on lastesi isä, älä siis mustamaalaa häntä lapsille.

    • vaikea tapaus

      Kyllä minäkin ihmettelen, vaikka erosta jo kymmenen vuotta, että miksi?Meillä oli hyvin kaikki mielestäni ja tein kaiken kotona, ja miehen ei tarvinnut koskaan kokata, tai tiskata ym.

      Silti haki uuden naisen ja olikin jo vuosia salaa tapaillut, ja minä olin onnellisen tietämätätön.

      Tavallaan olin huijauksen kohde, mutta nyt ajattelen, parempi kun lähti jos ei rakastanut.

    • vaikeaa on ollut

      Aikaa se vaatii. Itse olin 19 v. Naimisissa ja sitten jätettiin. Yhteisiä lapsia ja erosta nyt 5 v. Tänä kesänä vasta olen kokenut, että olisin valmis yrittämään jonkun toisen kanssa. Olen antanut aikaa lapsilleni sopeutumiseen, yhteiseloon jne sekä itselleni käydä tämä kaikki läpi ja jotta olisin sitten valmiimpi löytämään kenties uuden suhteen ja tämä uusi kumppani saisi paremmat mahdollisuudet kun olen jo puinut eroni ns. Pois. Yritä jaksaa, aikaa ja kyyneliä se vaatii mutta muista: Exäsi se on joka on menettänyt paljon (ei vaan vielä huomaa sitä) - sinut ja yhteiset muistot jne. Muista puhua asioistasi jollekin, helpottaa taakkaasi koko ajan pikku hiljaa. Jaksamista!

    • Huh huh

      Erosta aikaa 11 vuotta, eikä luottamus ihmisiin tunnu palaavan! Ei uskallusta, eikä rohkeutta kohdata ketään, eikä ehkä enää haluakaan. Miten sitä osaisi edes olla kenenkään kanssa? Olisiko asiakkaan?

      Elämä on hyvä näin! Yksinäisyyteen tottuu!

    • läpi kaiken käynyt

      Eroseminaari ihan hyvä, kun erosta vähän aikaa, tuntee kuuluvansa samaan joukkoon saman kokeineiden kanssa.
      Aikaa menee kuitenkin ja ne surut ja ahdistukset tulee jokatapauksessa eli helpolla ei pääse, muuta kuin jos on tunnevammanen.

    • läpi kaiken käynyt

      Kun on taas jaloillaan niinsanotusti, ei ihan helposti mene yhteen kenenkään kanssa.

      Oikeastaan vasta nyt huomaa, miten mukavaa on elää ilman ainaista raportointia toiselle ja ahdistavaa riippuvuutta,mustasukkaisuutta ym.

      Ihan kuin pitäisi koko ikänsä surra eroa, en ymmärrä. Minä osaan ja haluankin elää nyt yksin, ja jopa olen miettinyt, mitenkähän ex.ä pärjää nykyisen kanssa, sillä ongelmia tulee, vaikka kuinka vaihtas muka parempaan.

    • Syvällä

      Oletko petetty jätetty? Vai jättänyt? Minusta tuntui, että että en enää ikinä voi kehenkään luottaa. Ihan turhaa erokurssit, ei siitä sen onnellisemmaksi tule, että on muita saman kokeneita. Kaipaan hellyyttä, en pelkkää seksiä, sitä kyllä olisi netti pullollaan. Elämänkumppanuutta en tässä elämässä enää saa. Mikään ei tunnu enää miltään. Kaikki on turhaa.

    • läpi kaiken käynyt

      Olin petetty ja sitten eorisin itse pettäjästä, en voinut antaa anteeksi, oli jo salasuhde kestänyt vuosia, eikä ollut ensimmäinen kerta kun petti.

      Onhan tässä ollut kaikenlaista tunnettä, sitäkin, että kaduttaa. Kun oli paljon hyviäkin aikoja liitossamme.

      Ei sitä noin vaan onnistu enää mikään suhde, mutta pitää ajatella kuin 99v josta luin, eli jos jokin asia kaduttaa,naurahda sille.

      Eli kun tehtyä ei saa tekemättömäksi, parasta elää arjessa ja nauttia vaikkapa aurinkoisesta päivästä.
      Olen oppinut itse olemaan onnellinen pienistäkin asioista, enkä vaadi itseltäni liikaa, saatikka muilta.
      En enää suorita elämää ja kun ahdistaa välillä, mietin, niin se ahdisti parisuhteessakin eli mikään ei lopulta muutu itsensä suhteen,on se mikä on.

    • tinttih_

      Itse kans erosin aikoinani yli 6v avoliitosta, ja silloin tuntuu että elämä romahtaa ja millään ei ole mitään väliä, oli aivan hirveää aikaa. Minulla meni yli vuosi et erosta selvisin kunnolla ja pystyin sanoo et olen onnellinen, mutta joskus vielä tänäkin päivänä saattaa yhteiset muistot tulla mieleen ja tirauttaa muutaman kyyneleen, vaikka en miestä enää kaipaa ja takas en ottas. Mutta erosta selviää ajan kanssa. Itse erosin nyt lyhyestä suhteesta joka eteni tosi nopsaa tahtia ja mies jätti ihan yllättäen ilman mitään kunnon syytä ja menin siitä ihan rikki, koska rakastin tätä miestä niin paljon ja edelleen kaipaan tätä ihmistä todella paljon. Välillä tuntuu et miten sitä enää uskaltaa rakastua kun tää erotuska on niin hirvee.. Mut jos oon aiemminkin selvinny niin selviin myös tästä, vaikka aikaa se ottaa.. Voimia ja jaksamisia kaikille.

      • Kulkija 80

        Kyllä niitä muistoja vaan tulee, itselläni tuli tänään kun aikaa yli vuosi erosta. Olen onnellinen, mutta olenko enään koskaan niin onnellinen kun olin joskus nuorempana..? Epäilen että en... Kyllä ihminen kovettuu tahtomattaankin ja uskon exäni uskottomuuden heijastuvan minuun koko loppu elämäni. Ei niin, että ajattelisin asiaa päivittäin tms. mutta kyllä alitajunnassa se petetyksi tuleminen pysyy aina ! Miten se sitten näkyy? se näkyy ainakin itselläni oman selustani varmistelemisella. En koskaan enään tule jättämään elämääni yhden kortin varaan. Tarkoitan tällä esimerkiksi, että ilman avioehtoa en tule menemään naimisiin ja ehkä sellaista loppuelämän paketointia en enää mielessäni tee... En siis tule pitämään aina portteja auki, mutta en myöskään sulje niitä mahdollisilta pettymyksiltä... Se tuska jonka tuntee se on vaikea käsitellä. Se tuska jonka ajattelee lapsen kokevan, murskaa lopullisesti :( Mutta onneksi vastoin ainakin omaa silloista ajatusta lapsen murtumisesta, huomasin onnekseni lapsen olevan parempi selviytyjä tilanteesta kuin itse. Tuo lapsien hankinta on itselläni myös yksi kipupisteistä... Haluanko koskaan lisää lapsi..? En mieti tätä siksi, että en lapsista välittäisi, vaan pelko oman lapsen menettämisestä. Luojalle kiitos, että saan viettää lapseni kanssa edes puolet hänen lapsuudestaan. En olisi millään kestänyt tilannetta jossa olisin ollut viikonloppuisä.

        Summa summaarum. Jättääkö petetyksi tuleminen pysyvän jäljen..? Minulle jätti, toivon että kaikille ei !! Voin koskaan olla aidosti onnellinen parisuhteessa ? Kyllä, mutta varauksin.. Kun miettii asiaa syvällisemmin, onko tämä sitä eletyn elämän mukanaan tuomaa viisautta..? Ehkä niin..?

    • Kerttu-X

      Elämä on kriisiä ja kriisin perään ja niiden ansiosta olemme niitä ihmisiä, joita olemme. Voin vain kuvitella, miten omahyväinen olisin, jos minua ei olisi näissä kaikissa liemissä uitettu.

      Seuraava kaatumista odotellen...

    • Syvällä

      Jos ei ole toiveita toipumisesta, miksi pitkittää tätä kärsimystä? En jaksa nousta tästä surusta.

      • Kulkija 80

        Kyllä toiveita toipumisesta on mutta sellaista salaman nopeaa unohdusta ei.. Oletko Syvällä tehnyt mitään tämän eron jälkeen? Oletko käynyt kävelyllä, matkalla, marjassa, rannalla..? Mielestäni huonoin vaihtoehto on jäädä yksin kotiin. Oletko hakenut ammattiapua? Oletko puhunut ja purkanut asiaa esim. ystäviesi kesken? Surun keskellä tuntuu turhalta, mutta tiedän myöskin, että tekemällä ja puhumalla pääset yli tuskasta ja päivä päivältä elämä näyttää valoisammalta!! Mietippä tämän tilanteen alkua. Kuinka rikki ja toimintakyvytön olit silloin? Huomaatko nykyään voivasi jo hieman paremmin? Huonoja hetkijä tulee kyllä jatkossakin, mutta aina vain harvemmin. Voimia sinulle!!

      • MsRosario
        Kulkija 80 kirjoitti:

        Kyllä toiveita toipumisesta on mutta sellaista salaman nopeaa unohdusta ei.. Oletko Syvällä tehnyt mitään tämän eron jälkeen? Oletko käynyt kävelyllä, matkalla, marjassa, rannalla..? Mielestäni huonoin vaihtoehto on jäädä yksin kotiin. Oletko hakenut ammattiapua? Oletko puhunut ja purkanut asiaa esim. ystäviesi kesken? Surun keskellä tuntuu turhalta, mutta tiedän myöskin, että tekemällä ja puhumalla pääset yli tuskasta ja päivä päivältä elämä näyttää valoisammalta!! Mietippä tämän tilanteen alkua. Kuinka rikki ja toimintakyvytön olit silloin? Huomaatko nykyään voivasi jo hieman paremmin? Huonoja hetkijä tulee kyllä jatkossakin, mutta aina vain harvemmin. Voimia sinulle!!

        Muistan, kuinka kaikki tekeminen oli vaikeaa erottuani. Päässä pyöri samat ajatukset, miksi..miksi... Pelko oli päällimmäisenä: miten selviän yksin? Minua ei kukaan rakasta..se nyt on ainakin varmaa. Mihinkään ei voinut keskittyä. Kirjan lukeminen oli valtava haaste. Menin terapiaan ja löysin kirjoittamisen: purin sieluni paperille, mutten lähettänyt kirjeitä exälleni. Ne ovat edelleen kaapissani. Voin palata näihin pimeisiin ja vihaisiin ajatuksiini aina, kun mielessä on valitus jostain arkipäivän asiasta. Ymmärrän, että elämän isot kriisit ovat jotain muuta kuin ainainen valitus turhanpäiväisestä. Niiden tarkoitus on kasvattaa ihmisestä entistä vahvempi. Kaikki eivät jaksa. Joku alkaa juomaan, joku syömään, joku riutuu lääkepurkkien keskellä. Ei voi antaa yleispätevää ohjetta selvitä. On vain otettava vastaan kipeätkin tunteet. Ne kertovat meille paljon ja niitä pitää kuunnella, jotta kasvaa ihmisenä. On turha vatvoa menneitä tapahtumia, ellei ymmärrä miksi ne tekivät kipeää. Joillekin yksinäisyys ja hylkääminen ovat vahvoja opittuja tunteita lapsuudesta. Jotkut tarvitsevat toisia ihmisiä enemmän kuin toiset..jotkut jopa sairaalloisesti..voidakseen hyvin. Jokaisen aikuisen on kuitenkin kyettävä itse kantamaan myös ei-toivotut tunteet..viha, katkeruus, mustasukkaisuus, itseinho. Niitä ei voi pirskotella ystävien tai lähisukulaisten päälle. Ne eivät kuulu heille. Kun itse käsittelee aratkin asiat ja löytää itselleen anteeksiannon, voi antaa anteeksi myös muille. Me kaikki teemme virheitä - myös puolison valinnassa. Eikä erilleen kasvaminen ole klisee. Se on tosiasia. Emme ole enää samoja henkilöitä kuin yhteen mennessämme. Sinäkin löydät tämän tapahtuman merkityksen, kun katsot näitä tapahtumia taaksepäin.

    • nimimerkille syvällä

      Kriisejä läpikäyneenä ja läheisiä kriiseissä tukeneena sanon neuvon, josta on toditettavasti apua.Neuvo sinulle nimimerkki "syvällä" mene lääkäriin, jos et ole jo käynyt. Tarvitset vähintään mielialalääkettä ja mielellään ammattikeskusteluapua. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Kerroit menettäneesi monta läheistä ja sitten tuli lasten itsenäistyminen ja ero. On siinä paljon yhdelle ihmiselle surtavaa ja sopeutumista. Pääset kyllä aikanaan asioiden yli, kunhan haet apua. Monta ihmistä on lääkitys ja keskusteluapu auttanut eteenpäin. Ihan tavallisia ja työteliäitä ihmisiä apua hakeneet ovat olleet. Kyllä terveydenhuollossa on nähty kriisin kokeneita ja sellaisten hoito on heidän arkeaan. Oikeasti lääkitys ja keskusteluapu auttavat ,ei toki heti vaan ajankanssa. Älä anna olosi mennä syvään masennukseen vaan hae itsellesi heti apua!

    • Syvällä

      Olen käynyt lääkärissä ja saanut mielialalääkityksen, joka jonkin verran auttoikin. annos on pienin mahdollinen. Lähiaikoina olen menossa uudestaan. Laakarini on yleislääkäri, ei mikään päätohtori. Ulkoilen, mutta liikunnan intensiteettiä täytyisi lisätä, olen lähinnä raahustanut koirani juostessa vapaana. Olen ollut eroryhmässä. Mutta eilen mietiskelin tilannetta ja tajusin yhden seikan. Olen koko aikuisikäni viettänyt parisuhteessa, nukkunut toisen vieressä halaillut ja on ollut lempeä. Nyt kun ei ole pieniä lapsiakaan, kukaan ei kosketa enkä ketään voi halata. Kukaan ei lohduta edes, kaikki ovat niin järkevällä tasolla. Keskusteltu on, ehkä tarpeeksi, ehkä liikaakin. Tarvitsisin kosketusta. Seksiseuraa löytyisi vanhalle kääkällekin, miehet ei oo kovin kranttuja seikkaillessaan, mutta en sellaista halua, siitä jää tyhjä olo, vielä kipeämpi olo.

      • later

        Sanopa Syvällä, halailiko miehesikin sinua, oliko lempeä, aina eroon asti? Itse säästyin moiselta pulmalta, koska ex-miehen kosketus ällötti liiton viimeiset vuodet.

    • Syvällä

      Ihan loppuun asti halailtiin, mutta seksi lakkasi tuntumasta mukavalta, kun tiesin, että hän oli ollut toisen kanssa. Sen jälkeen halailukin hiipui.

      • Syvällä

        Samassa sängyssäkin nukuttiin vielä senkin jälkeen, kun toivoin, että se uusi ihastus menisi ohi.

      • poeng
        Syvällä kirjoitti:

        Samassa sängyssäkin nukuttiin vielä senkin jälkeen, kun toivoin, että se uusi ihastus menisi ohi.

        Oletko koskaan miettinyt missä kulkee rajasi? Sanoit, että odottelit miehen ihastuksen päättymistä. Entä jos mies ei olisikaan eronnut, lähtenyt ihastuksensa perään, vaan jäänyt - ja pitänyt ihastusta siinä rinnalla? Kuinka kauan olisit odotellut?

        Minusta sinulla on oma itsesi kadoksissa. Olet määritellyt itsesi toisten ihmisten kautta, takertunut heihin. Sinusta saattaa kuulostaa ihmeelliseltä, mutta elämän tarkoitus löytyy aina ihmisen sisältä, omasta itsestä. Totta kai läheisten kuolema ja ero on ikäviä asioita, mutta niistä pääsee (paremmin) yli, kun tuntee itsensä, ei takerru.

      • later

        Oletko koskaan ihastunut toiseen mieheen? Tuntenut seksuaalista mielenkiintoa muita kohtaan? Jotenkin minusta vaikuttaa siltä, että olet liiaksi omistautunut miehellesi. Siksi luopuminen on vaikeaa.

      • ..........

        Eikö halailu tuntunut yhtään feikkaamiselta tuossa tilanteessa? Taidamme me ihmiset olla todella erilaisia. Itse en tosiaan halailisi enkä sekstailisi minua pettäneen miehen kanssa. Puhumattakaan, että odottelisin hänen ihastuksensa ohimenemistä. Se olisi ns. kerrasta poikki, tai sitten jatkaisin liittoa, mutta hommaisin rakastajan.

      • Syvällä
        .......... kirjoitti:

        Eikö halailu tuntunut yhtään feikkaamiselta tuossa tilanteessa? Taidamme me ihmiset olla todella erilaisia. Itse en tosiaan halailisi enkä sekstailisi minua pettäneen miehen kanssa. Puhumattakaan, että odottelisin hänen ihastuksensa ohimenemistä. Se olisi ns. kerrasta poikki, tai sitten jatkaisin liittoa, mutta hommaisin rakastajan.

        Se oli vaiheessa, kun vaikutti, että palattaisiin yhteen. Seksi kyllä loppui kun selvisi, ettei tule käymään niin, ja halailutkin harvenivat ja loppuivat. Eikö yli 30 vuoden aikana saa tehdä yhtään virhettä? Toki olisi ollut parempi, jos olisi pystynyt katkaisemaan suhteen heti, mutta kun se on vieläkin vaikeaa.

      • petetty kans
        Syvällä kirjoitti:

        Se oli vaiheessa, kun vaikutti, että palattaisiin yhteen. Seksi kyllä loppui kun selvisi, ettei tule käymään niin, ja halailutkin harvenivat ja loppuivat. Eikö yli 30 vuoden aikana saa tehdä yhtään virhettä? Toki olisi ollut parempi, jos olisi pystynyt katkaisemaan suhteen heti, mutta kun se on vieläkin vaikeaa.

        Ymmärrän sinua syvällä, ei ne tunteet käskemällä kuole. Mitä pahaa on halaamisessa, jos molemmat haluavat halata. Vuosikymmeniin mahtuu monenlaisia aikoja. Ei kaikki ole musta valkoista joko tai. Kyllä harmaan sävyjäkin löytyy ja ikä sekä elämäkokemus auttaa niitä näkemään. Mistä siitä rakastajastakaan tietää missä kaikkialla on hypännyt. Vanha puoliso tietää mistä toinen tykkää. Kaikki tekee virheitä ja varmaan halit ja seksi olivat tunteisiisi vastaamista. Kun on paljon menetettävää ja ollut suhteessa täysillä, on valmis hyväksymään toiselta hetkellistä loukkaustakin. Siis jos toinen katuu, hakee apua tilanteeseensa ja muuttaa tapansa.

    • Syvällä

      Olen ollut ihastunut muihinkin, omia kriisejäkin on ollut, mutta olen ollut sitoutunut tähän meidän juttuun, ja sinnitellyt yli ihastusten, ne kun oikeasti ovat ohimeneviä ja niitä tulee. Minusta vaihdevuosien hormonitoiminnan muutoksiin liittyvää levottomuutta oli. Tämä ei ole vaan yhden ihmisen menettämistä, olkoonkin että oli elämänkumppanini, vaan tämä tarkoittaa, että joudun rakentamaan koko elämäni uusiksi. Luopumaan rakkaasta mökistä, mahdollisesti nykyisestä asuinpaikastani, jopa elämäntavasta - olemme viljelleet maata, kasvattaneet kotieläimiä. Suhteet lapsiin muuttuvat, vierailut ainakin vähenevät, kun rajallisia viikonloppuja jaetaan useammalla. Olemme yhdessä rakentaneet haaveista totta, ja yht'äkkiä toinen alkaa kriiseilemään, miettimään valintojaan sukutilan jatkajana. Hänen ratkaisunsa muuttavat radikaalisti myös minun elämääni monin tavoin.

      • kaikki uusiksi

        Olet oikeassa syvällä nimimerkki. Pitkän liiton jälkeen joutuu luopumaan paljosta. Etsimään uudelleen elämänsisällön, hyväksymään sen, että tulevaisuuden unelmat on rakenneva uusiksi. Ei ole enää meitä, on vain minä. Yhteys sukulaisiin, yhteisiin ystäviin,omiin lapsiin, asumismuoto kaikki menee uusiksi. Perhejuhlat, juhlapyhät saavat uuden viettotavan. Kaipaan kanssa kosketusta ja arjen keskustelukumppania, pientä huomiota, hellyyttä. Käyn eroa läpi. Joudun kaiken rakentamaan uusiksi, raskasta on. Pitkässä liitossa yhteisiä sitoumuksia on niin paljon enemmän kuin nuorena. Luopumista on paljon.

      • Syvällä
        kaikki uusiksi kirjoitti:

        Olet oikeassa syvällä nimimerkki. Pitkän liiton jälkeen joutuu luopumaan paljosta. Etsimään uudelleen elämänsisällön, hyväksymään sen, että tulevaisuuden unelmat on rakenneva uusiksi. Ei ole enää meitä, on vain minä. Yhteys sukulaisiin, yhteisiin ystäviin,omiin lapsiin, asumismuoto kaikki menee uusiksi. Perhejuhlat, juhlapyhät saavat uuden viettotavan. Kaipaan kanssa kosketusta ja arjen keskustelukumppania, pientä huomiota, hellyyttä. Käyn eroa läpi. Joudun kaiken rakentamaan uusiksi, raskasta on. Pitkässä liitossa yhteisiä sitoumuksia on niin paljon enemmän kuin nuorena. Luopumista on paljon.

        Kaikki uusiksi, tuntuu, että Sinä ymmärrät tilannettani paremmin kun monet muut tässä ketjussa. Ehkä jos olisi itsekin kokenut liiton huonoksi, näkisi eron ikävistä asioista vapautumisena ja uuden rakentamisellakin olisi positiivinen vire. Haluan uskoa ja luottamusta, että asiat vielä muuttuvat hyväksi ja voimia kestää tämän synkän vaiheen yli. Pelko on kuitenkin, kun ikääkin jo on, ettei enää edes ehdi toipua, jolloin elämän mielekkyys katoaa. Lohdutusta Sinulle Kaikki uusiksi täältä syvältä :).

      • ödflgm
        kaikki uusiksi kirjoitti:

        Olet oikeassa syvällä nimimerkki. Pitkän liiton jälkeen joutuu luopumaan paljosta. Etsimään uudelleen elämänsisällön, hyväksymään sen, että tulevaisuuden unelmat on rakenneva uusiksi. Ei ole enää meitä, on vain minä. Yhteys sukulaisiin, yhteisiin ystäviin,omiin lapsiin, asumismuoto kaikki menee uusiksi. Perhejuhlat, juhlapyhät saavat uuden viettotavan. Kaipaan kanssa kosketusta ja arjen keskustelukumppania, pientä huomiota, hellyyttä. Käyn eroa läpi. Joudun kaiken rakentamaan uusiksi, raskasta on. Pitkässä liitossa yhteisiä sitoumuksia on niin paljon enemmän kuin nuorena. Luopumista on paljon.

        " Luopumista on paljon."

        Jäin oikein miettimään tuota. Miten erilainen tilanne ihmisillä voikaan olla erotessa.

        Erosin myös pitkästä liitosta. Minä olin se, joka eroa halusi. Ex oli persoonana, no, jotain hyvin erikoista, vuosi vuodelta omituisempi. Sinnittelin liitossa pitkään, vaikka kärsin. Vuosien kuluessa huomasin, että myös lapset kärsivät isänsä sanoista, teoista, toimista, ja siitä, ettei perhe-elämää ollut. Tapasin ystäviäni lasten kanssa tai ilman, lasten kanssa sukuloimme, myös lasten isän sukulaisissa. Kotona hoidin lapset ja kaikki kotityöt. Erotessa en todellakaan kokenut joutuvani luopumaan mistään. Aivan päinvastoin. Jo teini-ikäisiin lapsiinkin ja heidän ystäviinsä tutustuin kunnolla vasta eron jälkeen. Liiton aikana ei ollut aikaa eikä voimia. Eli luopua voi ja tarvitsee vain silloin, kun on jotain mistä luopua.

      • kaikki uusiksi
        Syvällä kirjoitti:

        Kaikki uusiksi, tuntuu, että Sinä ymmärrät tilannettani paremmin kun monet muut tässä ketjussa. Ehkä jos olisi itsekin kokenut liiton huonoksi, näkisi eron ikävistä asioista vapautumisena ja uuden rakentamisellakin olisi positiivinen vire. Haluan uskoa ja luottamusta, että asiat vielä muuttuvat hyväksi ja voimia kestää tämän synkän vaiheen yli. Pelko on kuitenkin, kun ikääkin jo on, ettei enää edes ehdi toipua, jolloin elämän mielekkyys katoaa. Lohdutusta Sinulle Kaikki uusiksi täältä syvältä :).

        Kiitos kauniista sanoista syvällä. Niin se on. On vaikea luopua, kun liitossaan näki paljon hyvää ja rakkauden tunne ei ole sammunut, vaikka loukkaus kova on kohdalle osunutkin.Elämässä on aina kauniita asioita vakka ei niitä surun hetkellä näekkään. Yritän päästä metsään kävelemään aina kuin voin. Luonto ja metsä lohduttaa. Aina on hieman parempi mieli, kun metsästä palaa ainakin hetken aikaa.

    • kyllä selviytyy

      Toipuuko erosta? Kyllä toipuu, jokainen normaalijärkinen toipuu erosta. Entiselleen ei tule, tulee entistä viisaammaksi.

      Monesti ero on jopa helpotus. Ainakin itselleni ero oli helpotus, kun jatkaminen ahdistavassa avioliitossa olisi ollut tappavaa. Mutta... tapauksia on monenlaisia. On eri asia jättää kuin tulla jätetyksi. Ja on eri asia erota 30-vuotiaana kuin 50-vuotiaana.

      Mutta siis, kuten sanottu, normaalisti erosta selviydytään paremmille vesille. Ja moni rakastuu pian toiseen ihmiseen hurjemmin kuin koskaan tiesi voivansa rakastua.

    • Syvällä

      Ehkä ero oli exälleni suunnaton helpotus. Ainakin tilasta luopuminen.

      En kyllä ihan jaksa uskoa, että enää rakastun ja alkaisin elämään jonkun kanssa. Se tuntuu vaikealta edes ajatella. Kymmenen viisitoista vuotta sitten tilanne olisi ollut vielä toinen. Silloin varmaan olisinkin vielä solminut uuden liiton.

      • halauksia tarvitaan

        Ei uusi suhde mikään välttämättömyys ole. Kosketusta saa tansseissa käymällä, hierojan luona tai vaikka vapaaehtoisauttajaksi ryhtymällä. Ikäihmiset kaipaa kanssa halia, kun hakee vaikka vanhainkodista tai kotoa ulkoilemaan. Tai voi ryhtyä päiväkoti tai koulu mummiksi, jos ei työkiireitä tai muuhun vapaaehtoistoimintaan. Monessa toiminnassa saa halia. Ei tietenkään seksuaalista halia, mutta kuitenkin saa tuntea toisen ihmisen kosketuksen. Puita saa ainakin halia. Kävin joskus Valamon luostarissa ja siellä oikein kehottivat puiden halimiseen ja todentotta käsien kietominen jykevän puun ympärille tuntui hyvältä vaikka ajatus alkuun hymyilyttikin. Elämä jatkuu vaikkei just nyt siltä tunnu. Lämpimiä ajatuksia sinulle.

      • Elämä uusiksi

        Itselläni on kohta vuosi viralliseta erosta ja kaksi vuotta exän pois muutosta. Minutkin erotettiin pitkästä liitosta. Lasten vuoksi nousin masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista. Pohjalla tuli henkisesti käytyä. Katkerin olen siitä, että minulla oli paljon surua läheisten poismenon johdostaja. Niihin en saanut puolisoltani tukea (kuten myötä- ja vastamäessä olisin odottanut) kuin näin, että hän ei ollutkaan yht' äkkiä onnellinen enää ja halusi lähteä. Nyt toisinaan koen oloni onnelliseksi, toisina päivinä olen vielä aika maassa. Eli tunteet vaihtelevat. Laastarisuhde ei ole minua varten. Kokeilin sitä. En hae uutta suhdetta aktiivisesti. Tutustun itseeni ja viihdyn kyllä ajoittain yksin, mutta onhan noita syvän yksinäisyyden hetkiä. Varsinkin kun näkee selvästi onnellisen pariskunnan. Silloin olen vähän kateellinen. Kaipa tästä ajan kanssa selviää.

      • höynäytetty
        Elämä uusiksi kirjoitti:

        Itselläni on kohta vuosi viralliseta erosta ja kaksi vuotta exän pois muutosta. Minutkin erotettiin pitkästä liitosta. Lasten vuoksi nousin masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista. Pohjalla tuli henkisesti käytyä. Katkerin olen siitä, että minulla oli paljon surua läheisten poismenon johdostaja. Niihin en saanut puolisoltani tukea (kuten myötä- ja vastamäessä olisin odottanut) kuin näin, että hän ei ollutkaan yht' äkkiä onnellinen enää ja halusi lähteä. Nyt toisinaan koen oloni onnelliseksi, toisina päivinä olen vielä aika maassa. Eli tunteet vaihtelevat. Laastarisuhde ei ole minua varten. Kokeilin sitä. En hae uutta suhdetta aktiivisesti. Tutustun itseeni ja viihdyn kyllä ajoittain yksin, mutta onhan noita syvän yksinäisyyden hetkiä. Varsinkin kun näkee selvästi onnellisen pariskunnan. Silloin olen vähän kateellinen. Kaipa tästä ajan kanssa selviää.

        Ymmärrän tuskaasi. Minä olen kanssa tukenut miestäni hänen menettäessään äitinsä ja hoidin viellä hänen toisen läheisensä viime vuodet. Tuin siis häntä alamäessä. No minä sairastuin, mutta mies ei tukenutkaan. Hän haki sivusuhteen, vetosi olevansa työreissussa vaikka oli hoitonsa luona. Minä jäin yksin sairaana arjesta selviytymään. Jätti minut, kun suhde selvisi. Eui totisesti toiminut tuo aviolupaus niin myötä kuin vastamäessä. Lähti vastamäessä lipettiin.

    • Syvällä

      Kiitos nimim. Halauksia tarvitaan. Tällä hetkellä ei ole vielä mistä ammentaa voimia ystävätyöhön, enkä ole sosiaalisin ihminen, mutta ei se ihan outo ajatus olisi. Nuorena harrastin ystävätoimintaa, eli käytännössä kävin kerran viikossa tapaamassa yhtä liikuntarajoitteista nuorukaista. Tanssikurssilla kävin nyt talven ajan. Olen yrittänyt, mutta pelkkä yrittäminen ei riitä. Tarvitaan sitä aikaa ja malttia. Käyn pohjalla vielä aika usein. Elämä uusiksi, ajatelen ihan sinun sanoin että kai tästä ajan kanssa selviää.

      • katso aurinkoon

        "kai tästä ajan kanssa selviää."

        Aivan varmasti selviää, saat voimaa.

        "Saat nähdä sen
        mä vahva oon
        löydän uuden rakkauden
        ja jälleen katson aurinkoon
        uuden syntymän mä koin
        antaa paljon vielä voin
        oon voimissain
        oon voimissain, oooh."

    • Syvällä

      Katso aurinkoon, en oikein jaa ajatuksiasi. Kukaan ei voi luvata uutta rakkautta, useimmat tuntemani tässä iässä eronneet ovat jatkaneet elämäänsä yksin. Exänikin yritti lohduttaa, että kaikki erovat nykyisin, ja että kyllä sä löydät uuden. Uuden voi kyllä löytää, mutta löytääkö ihmisen, jonka kanssa oikeasti haluaa jakaa elämäänsä ja johon rakastuu ja joka tuntee samoin. Kuten jo aikasemmin sanoin, vielä kymmenisen vuotta sitten se olisikin ollut todennäköistä, kaksikymmentä vuotta sitten melko varmaakin, mutta nyt erittäin epätodennäköistä. Niin paljon en seuraa kaipaa, että väkisin kenenkään kanssa yhteen alkaisin. Enkä ymmärrä tuotakaan, että esitetään väkisin olevansa vahva. Ehkä joku on ja tuntee noin, minä en ole, olen havoitettu siipirikko.

      • kaikki uusiksi

        Ei aika entinen koskaan enää palaa niin se vaan on hyväksyttävä. Sure vaan surusi rauhassa. Haaveita löytyy uusia toivottavasti. Ihania päiviä myös. Ei ole pakko ketään tilalle ottaa. Jos sopiva sattuu kohdalle, tulkoon rakkaus. Jos ei satu, olen yksin. Syvästi satutettuna katsoo tarkemmin kenen kelkkaan hyppää vai hyppääkö. Saa olla loukattu. On sinulla aihetta loukattuna oloon. Itsesi kannalta toivon, että löydät tasapainon ja elämän ilon. Sitä etsin itsekkin. Katkeruuteen en halua jäädä.

      • -----------

        Minusta sinua ei vaivaa mikään muu kuin luopumisen tuska. Et oikeasti kaipaa edes miestäsi, vaan mökkiä, maanviljelyä, kotieläimiä - elämäntapaa, jonka avioliittosi mahdollisti. Minusta ikä on vähän nolo tekosyy suhtautua pessimistisesti uuden miehen löytämiseen... Eikä sellaista totta tosiaan löydäkään, ellei tahdo löytää. Olen täysin samaa mieltä ex-miehesi kanssa, että löydät uuden - JOS haluat. Sitä paitsi keski-ikäisiä, ihan kunnollisia miehiä, joilla on mökki, maatila tai -talo, kotieläimiä on vapaana pilvin pimein.

        "olen havoitettu siipirikko"
        Älä uhriudu!

    • unissakävelijä

      Kolme viikkoa sitten suunnittelimme vielä yhteistä tulevaisuutta eteenpäin. Yhteisiä vuosia takana kymmenen. Kaksi viikkoa sitten hän kertoi, että voi pahoin. Halusi miettiä. Antoi kuitenkin viitteitä, että palattuaan reissulta asiasta puhutaan kunnolla ja yritetään laittaa asiat kuntoon. No, sitten paljastui kuvion kolmas ja enää hän ei halunnut edes yrittää. Minä olisi vielä halunnut. Hän on päätöksensä tehnyt, enkä voi väkisin toista pitää. Nyt yritän selvitä itseni kanssa, elämänhalu on poissa, kaikki tuntuu niin vaikealta ja tulevaisuus vaikuttaa synkältä.
      Tässä rytinässä menetän niin paljon enemmän kuin vain parisuhteen, kaikki muuttuu. Tulevaisuus pelottaa. Kaikki romahti. Miten oikeasti voin selvitä? Kaikki vanhat traumat on noussut pinnalle ja syytän itseäni kaikesta. Jos olisin/en olisi, niin...
      Jos voisi vain nukkua ja olla näkemättä unia.

    • Syvällä

      Eli hänellä oli jo suhde, kun suunnittelitte sitä tulevaisuutta? Tuskin ihan noin nopeasti etenee tai on ihan holtiton tapaus.

      Olet samantapaisessa tilanteessa missä oli vuosi sitten. Miten voisi lohduttaa? Paskamainen juttu. Mutta kyllä sinä selviät, tarvittaessa soita kriisipuhelimeen tai ota kriisikeskukseen yhteyttä, auttava puhelin myös hyvä. Jos tarvitsen ammattimaisempaa apua, työterveyslääkäri auttaa alkuun. Elät shokkivaihetta, itselläni se kesti tilanteen häilyvyyden vuoksi pitkään. En tiedä mitä toivottaisin, uskoa ehkä eniten, että kyllä kaikki vielä helpottaa. Nyt jaksat hetki kerrallaan, pienillä asioilla.

      • unissakävelijä

        Suhdettahan hän ei minulle tunnustanut, mitään ei ole tapahtunut, ystäviä vain.. Mutta totuus selvisi kyllä, ei häneltä itseltään tosin. Sitä en tiedä miten kauan se on kestänyt, eikä sillä oikeastaan ole enää väliä. Hän petti ja jätti. Ei ollut halua oikeasti selvittää asioita ja korjata meidän parisuhdetta. En tiedä, koska rakkaus kuoli, vai olikokaan sitä koskaan. Itselläni olisi ollut rakkautta vielä ja halua oikeasti tehdä työtä meidän eteen. Minulle valat olivat tosia. Hän oli ne jo kertaalleen ensimmäiselle vaimolle rikkonut, joten ei kai tämä sitten enää tuntunut miltään.
        Pidin häntä aina sielunkumppaninani, parhaana ystävänä, rakkaana miehenä. Toki aina ei ole mennyt hyvin, mutta tätä ennen en tiennyt, että jotain on noin pahasti pielessä. Niin pielessä, ettei hän halunnut edes yrittää. Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
        Nyt pitäisi vielä asua ties kuinka kauan saman katon alla, ennen kuin yhteinen koti on myyty ja pääsen muuttamaan omilleni. Haluaisin paeta, en kestä kohdata häntä, pelkään että romahdan ja että hän polkee minut jalkoihinsa.

      • jsftjs
        unissakävelijä kirjoitti:

        Suhdettahan hän ei minulle tunnustanut, mitään ei ole tapahtunut, ystäviä vain.. Mutta totuus selvisi kyllä, ei häneltä itseltään tosin. Sitä en tiedä miten kauan se on kestänyt, eikä sillä oikeastaan ole enää väliä. Hän petti ja jätti. Ei ollut halua oikeasti selvittää asioita ja korjata meidän parisuhdetta. En tiedä, koska rakkaus kuoli, vai olikokaan sitä koskaan. Itselläni olisi ollut rakkautta vielä ja halua oikeasti tehdä työtä meidän eteen. Minulle valat olivat tosia. Hän oli ne jo kertaalleen ensimmäiselle vaimolle rikkonut, joten ei kai tämä sitten enää tuntunut miltään.
        Pidin häntä aina sielunkumppaninani, parhaana ystävänä, rakkaana miehenä. Toki aina ei ole mennyt hyvin, mutta tätä ennen en tiennyt, että jotain on noin pahasti pielessä. Niin pielessä, ettei hän halunnut edes yrittää. Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
        Nyt pitäisi vielä asua ties kuinka kauan saman katon alla, ennen kuin yhteinen koti on myyty ja pääsen muuttamaan omilleni. Haluaisin paeta, en kestä kohdata häntä, pelkään että romahdan ja että hän polkee minut jalkoihinsa.

        "Niin pielessä, ettei hän halunnut edes yrittää. Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä."

        Miksi ajattelet, että teillä oli pahasti pielessä? Ei tarvitse kovin kummoisesti pielessä olla. Toinen vain ei enää halua jostain syystä jatkaa liittoa.

        Pysyttele erilläsi miehestä niin paljon kuin mahdollista. Puuhaile omiasi. Tapaile ystäviäsi. Etkö voisi lähteä lomalle jonnekin, vaikka yksin? Se saisi ajatuksesi pois miehestä.

    • Syvällä

      Itteäni tässä sattuneesta syystä kiduttaneena sanon, että pistä miehes pellolle, ei oo pakko asua yhdessä. Itepähän läks. Hän voi muuttaa vuokralle, halpa riittää. Pistä paperit, jos ei lähde suosiolla, hae päätös, että lähdettävä. Kun on kerran aloitteen tekijä, menkööt. Voit toki itse mennä, jos se luontuu paremmin. ennemmin kannattaa niin kuin kärsiä ylimääräistä.

      • unissakävelijä

        niin, olisi paljon helpompaa yrittää toipua ja aloittaa oma elämä, jos ei tarvisi nähdä toista. Raha-asioiden takia joudun nyt vain kitumaan. En pysty samaan aikaan maksamaan vuokraa omasta kodista ja tätä yhteistä lainaa. Sama tilanne myös tällä toisella.
        Yritän keksi itselleni illoiksi mahdollisimman paljon tekemistä muualla, sitten kun jaksan. Tällä hetkellä olen täysin voimaton.

    • varmast toipuu

      Toipuuko erosta? Kyllä toipuu. Jos elämä ei maistu vielä puolen vuoden kuluttua, se johtuu jostain muusta kuin erosta.

      • Unissakävelijä

        Tällä hetkellä tuntuu, ettei mitenkään voi selvitä. Kipu sisällä on niin kova ja uskoa tulevaisuuteen ei ole. Tietysti kun järjellä ajattelee, niin ei elämä tähän lopu ja muutkin ovat selvinneet. Mutta tunnepuoli ei usko sitä. Ajatukset rullaa vain samaa rataa "jos olisin, niin../jos en olisi, niin.../mitä jos.../jos/jos/jos". Jotenkin kaikki saatiin näyttämään minun syyltäni, vaikka hän oli se, joka etsi uuden naisen ja halusi uuden elämän.
        Unet piinaavat, unessa kaikki on hyvin, ja herätessä taas romahtaa. Itku tulee mistä vain ja missä vain. Pian kai tulee hullunpaperit, kun on niin hillitön.
        Ystävät yrittävät kannustaa, mutta näen edessäni vain pelkkää pimeää. En jaksaisi hoitaa pakollisia käytännön asioita. En jaksaisi mitään.

      • SAGAN
        Unissakävelijä kirjoitti:

        Tällä hetkellä tuntuu, ettei mitenkään voi selvitä. Kipu sisällä on niin kova ja uskoa tulevaisuuteen ei ole. Tietysti kun järjellä ajattelee, niin ei elämä tähän lopu ja muutkin ovat selvinneet. Mutta tunnepuoli ei usko sitä. Ajatukset rullaa vain samaa rataa "jos olisin, niin../jos en olisi, niin.../mitä jos.../jos/jos/jos". Jotenkin kaikki saatiin näyttämään minun syyltäni, vaikka hän oli se, joka etsi uuden naisen ja halusi uuden elämän.
        Unet piinaavat, unessa kaikki on hyvin, ja herätessä taas romahtaa. Itku tulee mistä vain ja missä vain. Pian kai tulee hullunpaperit, kun on niin hillitön.
        Ystävät yrittävät kannustaa, mutta näen edessäni vain pelkkää pimeää. En jaksaisi hoitaa pakollisia käytännön asioita. En jaksaisi mitään.

        Kyllä sä selviät, anna itsellesi aikaa ja itke silloin kun siltä tuntuu. Mulla samanlainen tilanne alkoi viime vuoden lopulla. Kituutettiin kesään saakka saman katon alla ja mulla oli ihan samat tuntemukset "jos olisin sitä, tätä, jne". Yritin miellyttää miestä millon mitenkin, mutta ei se hänen tunteitaan takaisin tuonut. Olisi ollut parempi muuttaa heti alkuun erilleen eikä elätellä turhia toiveita.

        Nyt mies on poissa ja takasin en enää ottaisi. Tottakai välillä ahdistaa, itkettää ja tulee itsesäälikohtauksia, mutta koko ajan harvemmin. Suurimman osan ajasta voin ihan hyvin. Mitään uutta suhdetta minulla ei ole, enkä olisi vielä ollut valmiskaan.

    • saralu70

      Hei Unissakävelijä!

      Olen niin samassa tilanteessa kuin sinä ja yhtä rikki.
      Haluaisitko alkaa kirjoittelemaan? Vertaistukea siis :)

      • unissa_kavelija

        Hei saralu70!
        Yritin lähettää sinulle sähköpostia, mutta ei jostain syystä lähtenyt.

    • liekki pimeässä

      Olen silloin tällöin lueskellut tätä viestiketjua. Ap:n tilanne herättää myötätuntoa, koska se on niin paljon samanlainen kuin oma tilanteeni oli parisen vuotta sitten.

      Ap kysyi lähtökohtaisesti, että toipuuko erosta. On pakko uskoa siihen, että toipuu, että pystyy vielä joskus "rakastamaan ja tekemään työtä". Siis kokemaan elämän arjen mielekkääksi. Emme me piiitkän liiton jälkeen erotetut toipumisprosessin jälkeen enää olla samoja ihmisiä kuin ennen eroa. Voimme olla monella tavalla parempia-mitä kaikkea se nyt sitten voi tarkoittaakaan.

      En ole itse vielä ns. toipunut. Minulla on vielä paljon ja monenlaisia tunteita entistä miestä kohtaan. En ole "käyttänyt" laastareita, enkä tapaillut miehiä muussakaan mielessä. Ent. mieheni lähti toisen (ja nuoremman) muijan matkaan. Heidän suhteensa kesti kai parisen vuotta. Ja sitten "nuorikko" nosti kytkintä. Ja miehelle ankara erosuru ja siihen nyt sitten lätkii laastareita toisensa perään. Kummallista kyllä, aloin tässä pari päivää sitten miettiä, että olen nyt yli kaksi vuotta kertonut tätä (liitossa useaan kertaan) petetyn ja kaltoin kohdellun naisen tarinaa. Minä aloin yhtäkkiä yksinkertaisesti tuntea myötätuntoa x-miestä kohtaan, kun näin, että hän todella pahassa erokriisissä, niin tavattoman surullinen ja ahdistunut. Ja samoin huomasin tuntevani myötätuntoa myös hänen nykyistä naisystäväänsä kohtaan, joka niin ikään on tullut jätetyksi. Ajattelin että voi meitä, voi meitä kaikkia yhtäkkiä ilman selitystä pitkästä liitosta erotettuja, meillä kaikilla on niin suuri suru, elämä palasina. Ja meitä on paljon.

      Päätin, että mun on nyt vain yksinkertaisesti vähitellen lopetettava tämä omassa erontuskassani kieriskely. On pakko kääntää uusi sivu, aloittaa uusi kertomus, joka on entiselle miehelle ja entiselle elämälle kädenojentajan ja anteeksiantajan kertomus, se on tulevaisuuteen suuntautuvan keski-ikäisen naisen kertomus, se on uuden elämän kertomus.

      Kun nyt näin olen asian ajatellut ja tällaiselle tielle päättänyt lähteä, niin kas kummaa-eron tuska ei ole yhtään vähentynyt. Uusi kertomuskin pitää kirjoittaa kirjain kirjaimelta, jokainen askel on pakko ottaa erikseen ja takapakkejakin varmasti tulee. Uskon siis, että erosta toipuu. Ja uskon myös että rakkaus on kuolemaakin väkevämpi. Ja se järjestyksessä toinen, jota pitää paljon rakastaa, on minä itse.

      Ap hyvä. Tuskallinen tie sinulla on edessä, mutta uskon, että sinä jaksat sitä tietä kulkea. Hae apua, ei tarvitse jaksaa yksin. Minäkin hain ammattiapua, ei siinä ole mitään hävettävää. Kuuntelehan vaikkapa you tubesta sellainen laulu kuin "kuka ehjänä säilyä voisi". Minua se laulu piti pahimpina päivinä tiellä, vaikka en silloin askeltakaan jaksanut ottaa. Mutta pysyin tiellä.

      • Syvällä

        Kiitos Liekki pimeässä ajatuksistasi.

    • Syvällä

      Haluaisin ratkaista surun tahdolla, sisulla, päättämällä, mutta ei se mene niin. Pitää vaan alistua siihen, että tästä ei ole oikopolkua pois. Tämä täytyy kulkea askel kerrallaan. Eikä ole varmuutta, että ikinä enää aurinko paistaisi. Että elämälle syntyisi tarkoitus. Että mikään tuottaa iloa. Ehkä niin tulee tapahtumaan, mutta ei pakottamalla.

      • liekki pimeässä

        Olet oikeassa, ei suruun kuulu pakko tai päättäminen, että nyt tämä sureminen saa loppua. Päättäväisyyttä tarvitset siihen, että teet päivän rutiinit, käyt töissä, syöt, lepäät, liikut, puhut / kirjoitat surustasi sen verran kuin kunakin päivänä voimia on. Anna surun tulla ja olla. Suru hoivaa niitä sinun haavojasi, puhaltelee ja silittelee, aukoo solmuja ja näyttää tietä umpikujista ulos. Kuuntele surua. Jos ahdistus käy - niin kuin välillä käy - sietämättömäksi, hae apua. Surun vierailu saattaa kestää kauan, mutta kun se on tehtävänsä tehnyt, se lähtee kyllä. Surusta on kirjoittanut mm. Martti Lindqvist. Voisitko hakea kirjan kirjastosta. Jos et sivu sivulta jaksa lukea, lueskele voimiesi mukaan sieltä täältä.

    • Unissakävelijä

      Melkein joka päivä tulee jotain, mikä iskee taas kanveesiin. Kirje käräjäoikeudesta tänään, tuntuu maailmanlopulta.
      Ystävät kehoittavat tekemään jotain, mistä tulee hyvä mieli. Mutta kun ei tule mistään, eikä mikään kiinnosta. Kauanko ihminen selviää ilman kunnon unta ja ilman syömistä? Alkaa fyysinen kuntokin olla jo aika heikoilla.
      Minua on aina pidetty vahvana ihmisenä, joka kestää ja on muiden tukena. tämä totaalinen romahdus pelottaa minua.

      • tttiii

        "Mutta kun ei tule mistään, eikä mikään kiinnosta. Kauanko ihminen selviää ilman kunnon unta ja ilman syömistä? Alkaa fyysinen kuntokin olla jo aika heikoilla."

        Hae itsellesi apua! Ihan sama minkälaisena ihmisenä muut sinua pitävät, mutta sinun tarvitsee tunnustaa itsellesi olevasi heikko. Tarvitset apua.

      • liekki pimeässä
        tttiii kirjoitti:

        "Mutta kun ei tule mistään, eikä mikään kiinnosta. Kauanko ihminen selviää ilman kunnon unta ja ilman syömistä? Alkaa fyysinen kuntokin olla jo aika heikoilla."

        Hae itsellesi apua! Ihan sama minkälaisena ihmisenä muut sinua pitävät, mutta sinun tarvitsee tunnustaa itsellesi olevasi heikko. Tarvitset apua.

        Erostani on yli 2 vuotta. Edelleen nukun huonosti, joskus en ollenkaan. Välillä olen käyttänyt nukahtamislääkkeitä, muuten ei olisi jaksanut. Ei se tässä kohtaa elämässä mikään häpeä saa olla. Kysyn kuitenkin saman kysymyksen kuin sinä, unissakävelijä: kuinka kauan? Kuinka kauan jaksaa, kuinka kauan kestää, ennen kuin elämä normalisoituu. Muistan hyvin sen aivan alkuvaiheen sietämättömän tuskan. Laihduin ehkä viitisen kiloa (muutenkin laihassa kropassani se näkyi), söin väkisin, mikään ei maistunut, kaikki arkiset askareet piti suorittaa väkisin. Olisi tehnyt mieli vain maata sängyssä eikä siitäkään tullut mitään kun ahdisti niin. Millään ei ollut mieltä, ei tarkoitusta. Toive siitä, että kaikki palaisi ennalleen oli jatkuva. Mutta olen hengissä edelleen. Tämän kesän ajan olen voinut taas huonommin, mutta elämässä on ollut myös helpompia hetkiä. Hain ammattiapua. Kirkon perheneuvonnasta. Se auttoi eteen päin. Hae sinäkin apua. Nyt yritän jättää asioiden vatvomisen. Kun muistoja tulee mieleen, niitä kipeitä, niin pyrin sellaisille, joita olen kääntänyt ja vääntänyt ties kuinka monta kertaa, pyrin jo jättämään taakseni, sanomaan niille hyvästi. Pitkä on toipumisen tie, mutta kulkea täytyy, jokainen askele. Mutta: hae apua, hyvä ystävä!

      • erosta ehjäksi

        Unissakävelijä tarvitsisi ammattiapua. Surussa joutuu itsensä pakottamaan toimimaan. Minut kiskaisi rakkaat läheiset arkeen. Lasten takia on jaksettava, pyöritettävä rutiinit. Läheiset aikuiset houkutteli päivittäin lenkille ym... Onneksi hakivat olisin muuten vajonnut syvemmälle suruun. Löysin pyöräilystä iloa elämään edes hetkittäin. Uskon surusta nousuun, olen noussut ennenkin. Tämä suru vaan isompi, mutta olen itselleni luvannut, että vielä nousen ja taistelen sen puolesta, että elämänilo löytyy jälleen. Minä päätin, että kävelen tai pyöräilen, tunnin joka päivä. Olen pitänyt siitä kiinni. Välillä jalat on olleet raskaat, mutta aina osa surusta on jäänyt kävellessä pois painolastista. Oon miettinyt, mikä on elämässä hyvin. Niitäkin asioita on. Ovat vaan niin itsestään selviä meille hyvinvointivaltion ihmisille. Minuun on tuonut voimaa niiden ihmisten kertomukset, jotka on selvinneet tasapainoiseen elämään luonnon katastrofeista, keskitysleireiltä jne... ovat selviytyneet, vaikka ovat hyvin heikoilla ja toivottomina elämässään olleet. Heidän elämänkokemuksensa auttaa jatkamaan oman elämän eheytymisden hakemista. Olen päättänyt, että haluan kuulua selviytyjiin.

    • Syvällä

      Täytynee varmaan ajatella niin, että tänne kirjoittavat etupäässä ne, joiden ero on tuore tai jotka eivät ole toipuneet. Muuten näyttää kovin lohduttomalta :(.

      • liekki pimeässä

        Näin se tietenkin on. Ne, jotka ovat erosta toipuneet, elävät elämää, johon eron herättämien tunteiden pohdiskelu ei enää kuulu. Ei heillä ole asiaa eropalstalle. Pahimmillaan tämä on palsta, jonka lukemisesta tulee vain pahalle mielelle, parhaimmillaan täältä saa tukea omaan kriisiinsä, huomaa, että samanlaisia tunteita on muillakin ja että en ole maailman ainoa ihminen, joka kärsii eron aiheuttamasta tuskasta. Voimme ehkä hieman auttaa toisiamme. Minusta olisi ilo sanoa sinullekin "syvällä" henkilö, että puolen vuoden kuluttua kaikki on ohi, olet iloinen ja aurinko paistaa. On se mahdollista, mutta ei todennäköistä. Usean vuoden prosessi tämä taitaa olla, eikä eteneminen ole suoraviivaista. Katse pitää vain luoda kauemman tulevaisuuteen ja pahimpaan tuskaan hakea apua. Välillä tosin joutuu kamppailemaan myös sen ajatuksen kanssa, että onko tällä tuskien taipaleella merkitystä, kun vain se mikä on mennyt eikä palaa, tuntuu arvokkaalta. Uskoa ja luottamusta, sitä tarvitsemme!

      • petetty elämä
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Näin se tietenkin on. Ne, jotka ovat erosta toipuneet, elävät elämää, johon eron herättämien tunteiden pohdiskelu ei enää kuulu. Ei heillä ole asiaa eropalstalle. Pahimmillaan tämä on palsta, jonka lukemisesta tulee vain pahalle mielelle, parhaimmillaan täältä saa tukea omaan kriisiinsä, huomaa, että samanlaisia tunteita on muillakin ja että en ole maailman ainoa ihminen, joka kärsii eron aiheuttamasta tuskasta. Voimme ehkä hieman auttaa toisiamme. Minusta olisi ilo sanoa sinullekin "syvällä" henkilö, että puolen vuoden kuluttua kaikki on ohi, olet iloinen ja aurinko paistaa. On se mahdollista, mutta ei todennäköistä. Usean vuoden prosessi tämä taitaa olla, eikä eteneminen ole suoraviivaista. Katse pitää vain luoda kauemman tulevaisuuteen ja pahimpaan tuskaan hakea apua. Välillä tosin joutuu kamppailemaan myös sen ajatuksen kanssa, että onko tällä tuskien taipaleella merkitystä, kun vain se mikä on mennyt eikä palaa, tuntuu arvokkaalta. Uskoa ja luottamusta, sitä tarvitsemme!

        Luulen, että eron sattuessa olevat elämän olosuhteet tekevät asioista toisille paljon paljon vaikeamman. Toiset menettävät erossa paljon enemmän, kuin toiset.

        Olen nähnyt miten osa eroa hakevista kohtelee puolisoitaan paljon julmemmin, kuin toiset. Pettäminen kaivaa esiin ihmisten pimeimmät puolet, mitä pitkäaikaisen kumppanin kohteluun tulee. Tutusta ihmisestä voi kuoritua mikä tahansa hirviö, joka ei malta olla murskaamasta vähäisintäkään tielleen sattunutta vastustusta. Jälki on raakaa ja

    • syvällä

      Eniten minua on satuttanut se, että läheisin ihminen on muuttunut vieraaksi, julmaksi. Hän ehkä itseään suojellakseen vähättelee tuskaani, antaa ymmärtää, että ihan itse omasta halustani kärsin. Etttä ihmiset eroaa, kaikki, ihan tavallista peruskauraa ja että löydän uuden, koska hänkin löysi.

      Oli vaikeata alussa uskoa, että hän oli tosissaan. Ja kauheata katsoa, kuinka hän voi olla ihan iloinen, kun oma sydän on rikki vielä.

      Uuden suhteen luomisessa ongelma on se, jonka joku on aikaisemmin maininnutkin, että tuntee olevansa yhä uskollinen exälle. Tuntuu väärältä olla toisen kanssa, hylätä ihminen, johon on ollut sitoutunut. Sitten kun on oikeasti päässyt irti, on vasta mahdollista luoda uusi suhde, ja sekin edellyttää, että kohdalle sattuu sopiva ihminen.

      Ja edelleen etsin voimia, että jaksan aloittaa kaiken alusta, helpompi olisi luovuttaa. Mutta yritän katsoa sinne ensikevääseen, luovuttaahan voi silloinkin. Se tulevaisuus jonka voin parhaimmillaankin kuvitella itselleni nyt on paljon surkeampi, kuin se todellisuus missä elin paria vuotta ennen kuin suhteen alamäki alkoi. Ja vaikka paljon korostetaan että vikaa kummassakin osapuolessa, kyllä osasyynä on myös ihmisen oma kehitys, kriisit, kapina ja kyky ratkaista niitä. Omaan masennukseen etsitään syytä puolisosta tai asuinpaikasta. Puolisosta ja asuinpaikasta voi päästä eroon, mutta parantaako se? Kai sitten.

      Eihän se meidän yhhteiselämä ja mennyt aika yksityiskohtiin mentäessä pelkkää hyvää ollut, ja yritän ajatella myös niin, mitä nyt voin jatkossa tehdä toisin, kun olen vapaa tekemään ihan oman tahtoni mukaan. Mutta ehkä on vielä liian aikaista. Ei se oikein onnistu. Rakastan edelleen entistä miestäni tai hänen muistoaan.

      • petetty elämä

        Mietin kertomaasi tänään paljon. Niin tuttua omakohtaisesti kokemaani. Löydät kyllä uuden toteamus. En tunne mitään kohtaasi. Jos tuntisin, niin rakastaisin. Mikä muka vaikeus erota. Kaikkihan eroavat. Inhottava riidellä. Ja kaiken päälle mitä nöyryyttävämpää käytöstä. Veljelle esitelty uusi, vaikka kerroin lähteväni siskolle miettimään.

      • öökökkk

        "Tuntuu väärältä olla toisen kanssa, hylätä ihminen, johon on ollut sitoutunut."

        Eikun on täsmälleen oikein aloittaa elämä jonkun toisen kanssa eron jälkeen. Kun on eronnut, toinen on lähtenyt, niin silloin pitää olla valmis luopumaan ja "hylkäämään" itsekin.

    • Syvällä

      Petetty elämä, olen sen huomannut ja yllätyksekseni jälkeenpäin kirjoistakin löytänyt, että jättäjän ja jätetyn keskustelu on kuin käsikirjoitus, jota noudatetaan. Tiedän, että lähimenneisyydessä mieheni eli nytSyvällä exäni ajatteli toisin, silloin tuttavapariskunta erosi ja hänen kommentointinsa ei ollut hyväksyvää, piti syitä tekosyinä. Mutta niin ihminen muuttuu.

      • liekki pimeässä

        Kyllä on niin surullista ja haavoittavaa sellainen kommentti, että kyllä sinä vielä löydät uuden. Aivan kuin me ihmiset oltaisiin tavaroita valintamyymälän hyllyllä, josta sitten plokataan sen hetkiseen tarpeeseen sopiva tuote.
        Minusta syyllisten etsiminen on periaatteessa turhaa, vaikka minäkin olen etsinyt syitä ja syyllisiä oikein tikulla kaivamalla. Minun olisi pitänyt ymmärtää aikaisemmin, ettei mies joka pettää kerran ja toisen kerran ja taas ja uudelleen siitä muutu. Odotin ihmettä, jonka tiesin turhaksi. Viimeiset vuodet olin itse kova kuin kivi. Ei olisi muuten jaksanut. Ja viimeksi tänään koin siitä syyllisyyttä. Silti - on ikävä, olen tavattoman yksinäinen ja vasta nyt olen alkanut tajuta, että minullakin on hellyyden ja huolenpidon ja arvostetuksi tulemisen tunteita, jotka vuosiksi tungin piiloon. Nyt on vasta tullut toista ikävä, sellainen ihmisen ikävä toisen luo. Voi olla, että tämä on edistystä, mutta sattuu kyllä kovasti.
        Syyttäminen ja syyllistyminen ei taida olla toipumisen kannalta hyvä vaihtoehto, mutta pakko nekin ajatukset ja tunteet on kokea ja käydä läpi.
        Kaikki eivät muuten eroa! Outo ajattelutapa sekin. Kaikilla pareilla on vaikeuksia, mutta kaikki eivät ratkaise niitä kolmansilla pyörillä tai eroamalla. On totisesti olemassa muitakin vaihtoehtoja. Ja jos vielä yrittää parantaa omaa masennustaan ja nuutunutta olotilaansa uudella ihastuksella, niin kiville taitaa mennä. Ajattele minkälainen kohtuuton vaatimus toiselle - tee minut ja elämäni onnelliseksi ja iloiseksi.
        Niin - teoriassa kaikki on kovin yksinkertaista! Kohta menen nukkumaan, herään yöllä jossain vaiheessa ja kaipaan exääni hirveästi...niin ovat lyhyet ja kankeat nämä jätetyn askeleet pois jättäjän imusta.

      • öökökkk
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Kyllä on niin surullista ja haavoittavaa sellainen kommentti, että kyllä sinä vielä löydät uuden. Aivan kuin me ihmiset oltaisiin tavaroita valintamyymälän hyllyllä, josta sitten plokataan sen hetkiseen tarpeeseen sopiva tuote.
        Minusta syyllisten etsiminen on periaatteessa turhaa, vaikka minäkin olen etsinyt syitä ja syyllisiä oikein tikulla kaivamalla. Minun olisi pitänyt ymmärtää aikaisemmin, ettei mies joka pettää kerran ja toisen kerran ja taas ja uudelleen siitä muutu. Odotin ihmettä, jonka tiesin turhaksi. Viimeiset vuodet olin itse kova kuin kivi. Ei olisi muuten jaksanut. Ja viimeksi tänään koin siitä syyllisyyttä. Silti - on ikävä, olen tavattoman yksinäinen ja vasta nyt olen alkanut tajuta, että minullakin on hellyyden ja huolenpidon ja arvostetuksi tulemisen tunteita, jotka vuosiksi tungin piiloon. Nyt on vasta tullut toista ikävä, sellainen ihmisen ikävä toisen luo. Voi olla, että tämä on edistystä, mutta sattuu kyllä kovasti.
        Syyttäminen ja syyllistyminen ei taida olla toipumisen kannalta hyvä vaihtoehto, mutta pakko nekin ajatukset ja tunteet on kokea ja käydä läpi.
        Kaikki eivät muuten eroa! Outo ajattelutapa sekin. Kaikilla pareilla on vaikeuksia, mutta kaikki eivät ratkaise niitä kolmansilla pyörillä tai eroamalla. On totisesti olemassa muitakin vaihtoehtoja. Ja jos vielä yrittää parantaa omaa masennustaan ja nuutunutta olotilaansa uudella ihastuksella, niin kiville taitaa mennä. Ajattele minkälainen kohtuuton vaatimus toiselle - tee minut ja elämäni onnelliseksi ja iloiseksi.
        Niin - teoriassa kaikki on kovin yksinkertaista! Kohta menen nukkumaan, herään yöllä jossain vaiheessa ja kaipaan exääni hirveästi...niin ovat lyhyet ja kankeat nämä jätetyn askeleet pois jättäjän imusta.

        "Kyllä on niin surullista ja haavoittavaa sellainen kommentti, että kyllä sinä vielä löydät uuden. Aivan kuin me ihmiset oltaisiin tavaroita valintamyymälän hyllyllä, josta sitten plokataan sen hetkiseen tarpeeseen sopiva tuote. "

        Tämä on ihan miten sen haluaa ajatella, oma asenne. Tuo jälkimmäinen lause on ihan oma "keksintösi". Ihmisethän eivät ole tavaroita. Mutta jokainenhan voi etsiä itselleen uuden kumppanin, jos vain sellasta haluaa. Minusta on erittäin toiveita herättävää ja lohduttavaa, ellei jopa söpöä sanoa "kyllä sinä vielä uuden löydät". Jos tuo on haavoittavasti sanottu, niin mikä sitten olisi hyvä sanoa? "Et varmasti ikinä uutta löydä, ihan turha toive" "Tuollaista ei kukaan huoli" yms. Tuskin tämäkään sinulle kelpaisi, vai mitä? Kuulostaisi aika ikävältä. Usein kyllä ihmiset jäävät jumittamaan erotessaan. Silloin ei vain olla tyytyväisiä mihinkään. Teki tai sanoi puoliso mitä tahansa.

      • liekki pimeässä
        öökökkk kirjoitti:

        "Kyllä on niin surullista ja haavoittavaa sellainen kommentti, että kyllä sinä vielä löydät uuden. Aivan kuin me ihmiset oltaisiin tavaroita valintamyymälän hyllyllä, josta sitten plokataan sen hetkiseen tarpeeseen sopiva tuote. "

        Tämä on ihan miten sen haluaa ajatella, oma asenne. Tuo jälkimmäinen lause on ihan oma "keksintösi". Ihmisethän eivät ole tavaroita. Mutta jokainenhan voi etsiä itselleen uuden kumppanin, jos vain sellasta haluaa. Minusta on erittäin toiveita herättävää ja lohduttavaa, ellei jopa söpöä sanoa "kyllä sinä vielä uuden löydät". Jos tuo on haavoittavasti sanottu, niin mikä sitten olisi hyvä sanoa? "Et varmasti ikinä uutta löydä, ihan turha toive" "Tuollaista ei kukaan huoli" yms. Tuskin tämäkään sinulle kelpaisi, vai mitä? Kuulostaisi aika ikävältä. Usein kyllä ihmiset jäävät jumittamaan erotessaan. Silloin ei vain olla tyytyväisiä mihinkään. Teki tai sanoi puoliso mitä tahansa.

        Niinpä juuri. Asenne, ajattelutapa, myös moraalinen käsitys. "Kyllä sinä vielä löydät uuden". Uuden takin, uudet kengät, uuden auton...Ihmisiä otetaan ja jätetään, etsitään omaa onnea toisten kustannuksella. Ehkä tokaisu uuden löytämisestä on tarkoitettu rohkaisuksi, mutta jätetylle se on veitsen kääntämistä haavassa. Se vain vahvistaa hylätyksi tulemisen tunnetta. Jos jättäjä jotain rakentavaa haluaisi sanoa, se voisi ehkä olla ymmärryksen osoitus toisen tuskaa kohtaa, pahoittelu, anteeksipyyntö, että näin kävi...Ei jätetyn mielessä ole tilaa uudelle, ei pitkään aikaan ja on loukkaavaa kuulla hänelle vielä rakkaan ihmisen suusta tokaisu, että joku uusi tuosta vain otettaisiin korvaamaan sitä, joka pitkän aikaa tuntuu korvaamattomalta. Pitkien liittojen siteet katkeavat hitaasti ja tuskallisesti. Näin minä asian näen ja koen.

      • sfaswgvawg
        öökökkk kirjoitti:

        "Kyllä on niin surullista ja haavoittavaa sellainen kommentti, että kyllä sinä vielä löydät uuden. Aivan kuin me ihmiset oltaisiin tavaroita valintamyymälän hyllyllä, josta sitten plokataan sen hetkiseen tarpeeseen sopiva tuote. "

        Tämä on ihan miten sen haluaa ajatella, oma asenne. Tuo jälkimmäinen lause on ihan oma "keksintösi". Ihmisethän eivät ole tavaroita. Mutta jokainenhan voi etsiä itselleen uuden kumppanin, jos vain sellasta haluaa. Minusta on erittäin toiveita herättävää ja lohduttavaa, ellei jopa söpöä sanoa "kyllä sinä vielä uuden löydät". Jos tuo on haavoittavasti sanottu, niin mikä sitten olisi hyvä sanoa? "Et varmasti ikinä uutta löydä, ihan turha toive" "Tuollaista ei kukaan huoli" yms. Tuskin tämäkään sinulle kelpaisi, vai mitä? Kuulostaisi aika ikävältä. Usein kyllä ihmiset jäävät jumittamaan erotessaan. Silloin ei vain olla tyytyväisiä mihinkään. Teki tai sanoi puoliso mitä tahansa.

        Petturin sanat on pettäjän sanomia. Pahaa tahtonut ja välinpitämättömyyttä tarjonnut ihminen. Ei luotettava, eikä uskottava. Puolisolta odotetaan ihan muuta.

      • tanja*
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Niinpä juuri. Asenne, ajattelutapa, myös moraalinen käsitys. "Kyllä sinä vielä löydät uuden". Uuden takin, uudet kengät, uuden auton...Ihmisiä otetaan ja jätetään, etsitään omaa onnea toisten kustannuksella. Ehkä tokaisu uuden löytämisestä on tarkoitettu rohkaisuksi, mutta jätetylle se on veitsen kääntämistä haavassa. Se vain vahvistaa hylätyksi tulemisen tunnetta. Jos jättäjä jotain rakentavaa haluaisi sanoa, se voisi ehkä olla ymmärryksen osoitus toisen tuskaa kohtaa, pahoittelu, anteeksipyyntö, että näin kävi...Ei jätetyn mielessä ole tilaa uudelle, ei pitkään aikaan ja on loukkaavaa kuulla hänelle vielä rakkaan ihmisen suusta tokaisu, että joku uusi tuosta vain otettaisiin korvaamaan sitä, joka pitkän aikaa tuntuu korvaamattomalta. Pitkien liittojen siteet katkeavat hitaasti ja tuskallisesti. Näin minä asian näen ja koen.

        Kuulehan liekki pimeässä. Jokainen elää vain omaa elämäänsä. Toisen, ei edes puolison elämää voi elää. Jokainen tekee myös omat valinnat, toisen puolesta niitä ei voi tehdä. Tuskinpa kukaan valitsee kumppaninsa jättämistä vain tehdäkseen kiusaa toiselle. Normaalisti jätettykin tämän ymmärtää. Sinulla on todella vahva hylätyksi tulemisen pelko - tunnelukko. On aivan hyödytöntä etsiä vikoja jättäjästä, tämän moraalista ym., se ei auta sinua pääsemään irti hylätyksi tulemisen pelosta. Ainoa mikä asiaan auttaa tunnelukon avaus, eli hylätyksi tulemisen pelon käsittely ja työstäminen.

        Monilla, jotka sanovat "ex petti, en voi enää kuvitellakaan parisuhdetta kenenkään kanssa" kyse on juuri jumittamisesta omien tunnelukkojen sisään. Ihminen kahlitsee itse itsensä, juuttuu menneeseen, ei pääse eteenpäin.

      • RaitapehmisN
        tanja* kirjoitti:

        Kuulehan liekki pimeässä. Jokainen elää vain omaa elämäänsä. Toisen, ei edes puolison elämää voi elää. Jokainen tekee myös omat valinnat, toisen puolesta niitä ei voi tehdä. Tuskinpa kukaan valitsee kumppaninsa jättämistä vain tehdäkseen kiusaa toiselle. Normaalisti jätettykin tämän ymmärtää. Sinulla on todella vahva hylätyksi tulemisen pelko - tunnelukko. On aivan hyödytöntä etsiä vikoja jättäjästä, tämän moraalista ym., se ei auta sinua pääsemään irti hylätyksi tulemisen pelosta. Ainoa mikä asiaan auttaa tunnelukon avaus, eli hylätyksi tulemisen pelon käsittely ja työstäminen.

        Monilla, jotka sanovat "ex petti, en voi enää kuvitellakaan parisuhdetta kenenkään kanssa" kyse on juuri jumittamisesta omien tunnelukkojen sisään. Ihminen kahlitsee itse itsensä, juuttuu menneeseen, ei pääse eteenpäin.

        Mistä sinä hyvä ihminen kaivat nämä mustavalkoiset ajatuksesi? Kuulostat aika julmalta ja suoraviivaiselta. Olen eri mieltä kanssasi. Jos tulee petetyksi ja jätetyksi, ihminen johon olet luottanut, elämäsi ja puolisosi, joihin olet uskonut, paljastuvatkin valheeksi. Pahimmillaan taloudellinen ahdinko, oma jaksaminen, lasten ja käytännön asioiden hoitaminen ja huolehtiminen on vaikeaa kaiken surun ja pettymyksen ja uuden elämänvaiheen aloittamisen keskellä. Monellakaan, jolla on ns.tunneside (tai ns.normaali tunne-elämä, ehkäpä), ei ole oikeasti voimavaroja ja halua uuteen suhteeseen heti eron jälkeen.

        Olemme kaikki erilaisia toki. Joku jätetty ottaa laastarin tai montakin, joku haluaa olla yksin, jollakin on hirveä kiire löytää uusi kumppani. Mutta se petetyksi ja jätetyksi tuleminen on käsiteltävä. Kaikki lävähtää eteen uudessa suhteessa, jos vaan pakenee. Siinä olet oikeassa, että hylätyksi tulemisen tunteiden työstäminen on tarpeellista. Jättäjiä ja eroja on monenlaisia, ja myös niitä jättäjiä, jotka oikeasti tekevät kiusaa toiselle. Taloudellisesti ja henkisesti. Minulle on tehty juuri niin.

        Koskaan en saa vastausta kysymykseeni, miten toiselle, jota on joskus rakastanut, voi olla niin paha. Sen kanssa on vaan elettävä ja sopeuduttava. Tunnelukkoja on itse kullakin..katkeruutta vastaan taistelu on käytävä , ja se vaatii paljon voimia, aikaa ja suunnattoman määrän työtä itsensä kanssa. Jotkut eivät pysty siihen koskaan. En haluaisi olla yksi niistä. Voimia kaikille taistelussa katkeruutta vastaan.

      • wendy*
        RaitapehmisN kirjoitti:

        Mistä sinä hyvä ihminen kaivat nämä mustavalkoiset ajatuksesi? Kuulostat aika julmalta ja suoraviivaiselta. Olen eri mieltä kanssasi. Jos tulee petetyksi ja jätetyksi, ihminen johon olet luottanut, elämäsi ja puolisosi, joihin olet uskonut, paljastuvatkin valheeksi. Pahimmillaan taloudellinen ahdinko, oma jaksaminen, lasten ja käytännön asioiden hoitaminen ja huolehtiminen on vaikeaa kaiken surun ja pettymyksen ja uuden elämänvaiheen aloittamisen keskellä. Monellakaan, jolla on ns.tunneside (tai ns.normaali tunne-elämä, ehkäpä), ei ole oikeasti voimavaroja ja halua uuteen suhteeseen heti eron jälkeen.

        Olemme kaikki erilaisia toki. Joku jätetty ottaa laastarin tai montakin, joku haluaa olla yksin, jollakin on hirveä kiire löytää uusi kumppani. Mutta se petetyksi ja jätetyksi tuleminen on käsiteltävä. Kaikki lävähtää eteen uudessa suhteessa, jos vaan pakenee. Siinä olet oikeassa, että hylätyksi tulemisen tunteiden työstäminen on tarpeellista. Jättäjiä ja eroja on monenlaisia, ja myös niitä jättäjiä, jotka oikeasti tekevät kiusaa toiselle. Taloudellisesti ja henkisesti. Minulle on tehty juuri niin.

        Koskaan en saa vastausta kysymykseeni, miten toiselle, jota on joskus rakastanut, voi olla niin paha. Sen kanssa on vaan elettävä ja sopeuduttava. Tunnelukkoja on itse kullakin..katkeruutta vastaan taistelu on käytävä , ja se vaatii paljon voimia, aikaa ja suunnattoman määrän työtä itsensä kanssa. Jotkut eivät pysty siihen koskaan. En haluaisi olla yksi niistä. Voimia kaikille taistelussa katkeruutta vastaan.

        "Koskaan en saa vastausta kysymykseeni, miten toiselle, jota on joskus rakastanut, voi olla niin paha"

        Siis millä tavoin paha? Mitä pahaa siinä on, että haluaa erota? Mitä pahaa siinäkään on, että on rakastunut toiseen? Se on tietysti paha, jos tekee varta vasten kiusaa toiselle, taloudellisesti tai henkisesti. Minun ex, jätetty teki kiusaa minulle juuri näissä molemmissa lajeissa. Kakkajuttu. Mutta se vain vahvisti eropäätökseni erittäin oikeaksi. Sitä minä en ymmärrä, että jos (esim.) jättäjä tekee kiusaa yms. ikävää, niin miksi hänen peräänsä pitää haikailla, miksi rakastaa moista ihmistä?

      • RaitapehmisN
        wendy* kirjoitti:

        "Koskaan en saa vastausta kysymykseeni, miten toiselle, jota on joskus rakastanut, voi olla niin paha"

        Siis millä tavoin paha? Mitä pahaa siinä on, että haluaa erota? Mitä pahaa siinäkään on, että on rakastunut toiseen? Se on tietysti paha, jos tekee varta vasten kiusaa toiselle, taloudellisesti tai henkisesti. Minun ex, jätetty teki kiusaa minulle juuri näissä molemmissa lajeissa. Kakkajuttu. Mutta se vain vahvisti eropäätökseni erittäin oikeaksi. Sitä minä en ymmärrä, että jos (esim.) jättäjä tekee kiusaa yms. ikävää, niin miksi hänen peräänsä pitää haikailla, miksi rakastaa moista ihmistä?

        Juuri siten paha toiselle, että ent.puolisoni teki myös sekä taloudellista että henkistä kiusaa. Jättämisen ja pettämisen lisäksi. Kuten kirjoitin jo aiemmin. Perään haikailu/ entisen puolison rakastaminen ei ollut kirjoitukseni pointti. Vaan se, että ainakin minun on pitänyt (välillä vieläkin) tehdä todella lujasti töitä, että en tule katkeraksi kaikesta pahasta, mitä on tapahtunut, ja entisen mieheni teoista. Ja uuden suhteen aloittaminen heti eron jälkeen ei ole mielestäni järkevää. Täytyy eheytyä/toipua ensin itse ja saada elämää eteenpäin, ainakaan itselläni ei ollut voimavaroja/annettavaa uuteen rakkauteen silloin. Se olisi ollut pakoa todellisuudesta ja omista tunteista.

        Kuitenkin minä rakastin, enkä voinut edes kuvitella, mitä ent.puolisoni päässä liikkui, ja mitä hän tulee tekemään. Ihmisillä on erilaisia eroja, kuten totesin jo aiemmin. En voinut (ei kai kukaan puolisoonsa luottava voi) edes valmistautua tulevaan petokseen tai kiusantekoon mitenkään. Romahdus oli melkoinen. Heikkoina hetkinä tulee mieleen niitä hyviä aikoja, joita joskus oli, on ikävä sellaista elämää, jota eli ennen eroa. Se ei tarkoita, että haluaisi toisen takaisin. Paljastuihan kaikki valheeksi. Enempi olen toivonut hänen kuolemaansa välillä (kuulemma sekin on normaalia...). Sekin ajatus on laimentunut, onneksi. Mutta kuten totesin, ihmiset ovat erilaisia ja toipuvat eri tavalla. Kipuilu eron jälkeen on mielestäni normaalia. Se laittaa ihmisen ajattelemaan ja työstämään eroa. Mutta toipua erosta pitää, vaikka hitaastikin. Täytyy ymmärtää. Ei kaikilla mene eroaminen ja toipuminen samalla tavalla. Erosta jää aina jälki sydämeen...

      • hcgjmvh,bj
        wendy* kirjoitti:

        "Koskaan en saa vastausta kysymykseeni, miten toiselle, jota on joskus rakastanut, voi olla niin paha"

        Siis millä tavoin paha? Mitä pahaa siinä on, että haluaa erota? Mitä pahaa siinäkään on, että on rakastunut toiseen? Se on tietysti paha, jos tekee varta vasten kiusaa toiselle, taloudellisesti tai henkisesti. Minun ex, jätetty teki kiusaa minulle juuri näissä molemmissa lajeissa. Kakkajuttu. Mutta se vain vahvisti eropäätökseni erittäin oikeaksi. Sitä minä en ymmärrä, että jos (esim.) jättäjä tekee kiusaa yms. ikävää, niin miksi hänen peräänsä pitää haikailla, miksi rakastaa moista ihmistä?

        Miten wendy voi olla niin yksinkertainen, ettet tajua pettämällä aiheutetun eron olevan kakkamainen. Halpamainen tja itsekäs teko, joka aiheuttaa koko ympäristölleen surua. Mutta turha minun on tähän niin kaikkia ikäviä asioita kirjata, sillä sinua ei näytä kiinnosta.

      • Wendyille yms.
        hcgjmvh,bj kirjoitti:

        Miten wendy voi olla niin yksinkertainen, ettet tajua pettämällä aiheutetun eron olevan kakkamainen. Halpamainen tja itsekäs teko, joka aiheuttaa koko ympäristölleen surua. Mutta turha minun on tähän niin kaikkia ikäviä asioita kirjata, sillä sinua ei näytä kiinnosta.

        Olen myös huomioinut, että wendyn*n kokemukset erosta on täysin eri tasolla kuin pitkän parisuhteen jälkeen petetyllä ja jätetyllä!

        Ehkä hänen oma eronsa on tullut hänen omasta halustaan toimimattoman parisuhteen jälkeen ja se on ollut hänelle helpotus!
        Muuten ihmettelen sitä, kuinka hän maalaa erosta liiankin valoisaa ja helppoa kuvaa.

        Näitä * naisia näkyy ajautuvat tälle palstalle antamaan neuvojaan ja lähes väheksymään petetyn tuskaa.
        En ole itse petetty, mutta olen nähnyt sen koko kirjon lähipiirissäni ja se ei ole mikään läpihuutojuttu kenellekään.
        Yksikään satutettu ja rikottu sielu ei ansaitse aliarvioimista ulkopuolisen taholta!

      • wendy*
        Wendyille yms. kirjoitti:

        Olen myös huomioinut, että wendyn*n kokemukset erosta on täysin eri tasolla kuin pitkän parisuhteen jälkeen petetyllä ja jätetyllä!

        Ehkä hänen oma eronsa on tullut hänen omasta halustaan toimimattoman parisuhteen jälkeen ja se on ollut hänelle helpotus!
        Muuten ihmettelen sitä, kuinka hän maalaa erosta liiankin valoisaa ja helppoa kuvaa.

        Näitä * naisia näkyy ajautuvat tälle palstalle antamaan neuvojaan ja lähes väheksymään petetyn tuskaa.
        En ole itse petetty, mutta olen nähnyt sen koko kirjon lähipiirissäni ja se ei ole mikään läpihuutojuttu kenellekään.
        Yksikään satutettu ja rikottu sielu ei ansaitse aliarvioimista ulkopuolisen taholta!

        Jos puoliso lähtee, niin ero on vain tosiasia. Ei siitä kannata ainakaan liian synkkää kuvaa maalata, ainakaan minun mielestäni. Sillä murehtia saa ja voi aina, jos sille tielle lähtee.

      • yle
        wendy* kirjoitti:

        Jos puoliso lähtee, niin ero on vain tosiasia. Ei siitä kannata ainakaan liian synkkää kuvaa maalata, ainakaan minun mielestäni. Sillä murehtia saa ja voi aina, jos sille tielle lähtee.

        "Sillä murehtia saa ja voi aina, jos sille tielle lähtee. "

        Näin se on. Itse olen selvinnyt pahoistakin paikoista ihan hulvattoman huumorintajuni voimin. Parasta on ollut, kun elämän kriiseissä on voinut heittää huumoria jonkun toisen, juuri vastakkaisessa asemassa olleen kanssa. Ei ole ihan hatusta repäisty sanonta "Nauru on lyhin etäisyys kahden ihmisen välillä". Myös toisinpäin. Jos puolison kanssa ei ole naurua, ei iloa, on suhde jo kuollut.

    • Syvällä

      Jos vielä rakastaa entistä ei halua uutta. Eikä voi muutenkaan varma, että enää löytää sellaista, johon syttyy takkaus, joka myös rakastuu ja muutkin asiat luonnistuvat. Aina voi löytää vaikka uuden auton, uutta kumppania voi etsiä, mutta kukaan ei voi luvata, että sellainen löytyy. Ei jättäjä itsekään, koska uskalsi erota vasta kun löysi uuden, omien sanojensa mukaan ei halunnut jäädä tyhjän päälle.

      • liekki pimeässä

        Ei halunnut jäädä tyhjän päälle. Sanoiko hän ehkä: "En halua kohdata surua, ahdistusta ja luopumisen tuskaa. Haluan kulkea elämässä oikopolkuja, en halua tuntea pimeää puoltani, minulla ei ole rohkeutta nähdä elämän kasvojen kaikkia puolia". Ne, jotka kahlaavat surun suon läpi, vahvistuvat. On vain pakko uskoa silloinkin kun on uppoamaisillaan, että elämä kuitenkin kantaa.

      • tanja*

        "Jos vielä rakastaa entistä ei halua uutta."

        Ei se noin mene, ellei jumita menneeseen. Myös sinulla, syvällä on hylätyksi tulemisen tunnelukko. Kun saat sen auki, elämä avautuu aivan uudenlaisena.

      • liekki pimeässä
        tanja* kirjoitti:

        "Jos vielä rakastaa entistä ei halua uutta."

        Ei se noin mene, ellei jumita menneeseen. Myös sinulla, syvällä on hylätyksi tulemisen tunnelukko. Kun saat sen auki, elämä avautuu aivan uudenlaisena.

        Eihän tässä mitään epäselvää sen suhteen: olen jumissa menneeseen ja tiedän myös tunnelukkoni. Eihän se tunnelukko käskemällä eikä toivomalla aukea. Sen tiirikoiminen vie aikaa ja psyykkistä työtä. Eikä ole helppoa puhumattakaan tuskatonta. Tämä tunnelukkonäkökulma on kuitenkin vain yksi sellainen ihmismielen salaisuuksiin. Myös näissä asioissa on muoteja ja tämä tunnelukkojuttu on nyt ollut muotia jonkin aikaa. Jonain päivänä on uudet selitykset.

      • wendy*
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Eihän tässä mitään epäselvää sen suhteen: olen jumissa menneeseen ja tiedän myös tunnelukkoni. Eihän se tunnelukko käskemällä eikä toivomalla aukea. Sen tiirikoiminen vie aikaa ja psyykkistä työtä. Eikä ole helppoa puhumattakaan tuskatonta. Tämä tunnelukkonäkökulma on kuitenkin vain yksi sellainen ihmismielen salaisuuksiin. Myös näissä asioissa on muoteja ja tämä tunnelukkojuttu on nyt ollut muotia jonkin aikaa. Jonain päivänä on uudet selitykset.

        Kautta aikain jotkut ihmiset ovat jääneet mm. menneeseen jumiin, toiset eivät. Mutta on hyvä ymmärtää, että jumitus, lukko on omassa mielessä. Itse asiassa hyvin vähän siinä avioerossa tai jossain muussa vastaavassa isossa muutoksessa, jotka vain napsauttavat tämän lukon kiinni. Toisaalta on myös hyväkin, että "napsahtaa", sillä se on suuri mahdollisuus omaan parempaan elämään.

      • helyna
        wendy* kirjoitti:

        Kautta aikain jotkut ihmiset ovat jääneet mm. menneeseen jumiin, toiset eivät. Mutta on hyvä ymmärtää, että jumitus, lukko on omassa mielessä. Itse asiassa hyvin vähän siinä avioerossa tai jossain muussa vastaavassa isossa muutoksessa, jotka vain napsauttavat tämän lukon kiinni. Toisaalta on myös hyväkin, että "napsahtaa", sillä se on suuri mahdollisuus omaan parempaan elämään.

        Jokseenkin tuntuu turhauttavalta keskustella tunnelukoista henkilän kanssa, joka pettää / suhteilee varatun kanssa :(

      • wendy*
        helyna kirjoitti:

        Jokseenkin tuntuu turhauttavalta keskustella tunnelukoista henkilän kanssa, joka pettää / suhteilee varatun kanssa :(

        Siis mitä? Tarkoititko minun pettävän / suhteilevan varatun kanssa? Mistäköhän näin päättelit?

    • Unissakävelijä

      Tänään on taas ollut raskas päivä. Olen hakenut apua terapiasta. Tähän mennessä en ole kokenut siitä mitään hyötyä. Olen puhunut ystäville ja käynyt asioita läpi heidän kanssaan. Olo ei ole helpottonut yhtään.
      En voi ymmärtää, miten kaikki yhteinen on noin vain heitetty roskakoriin ja aloitettu uusi suhde. Hän kävi täällä käytännön asioiden takia kertoi, että rakastaa kyllä vielä minua, mutta rakastaa nyt kahta naista. Tämä "tunnustus" sai minut taas romahtamaan. Surkeaa, mutta se herätti minussa toivoa, että hän palaisi. Vaikka tiedän, ettei sellaista tule tapahtumaan. Eihän rakastumisen tunteeseen verrattuna mikään vanha tunnu miltään.
      En pysty hallitsemaan ajatuksiani, toivon ja ikävöin. Vaikka kaikki on jo mennyttä. Miten ennen niin järkevä nainen on nyt tälläinen surkea itkupilli, joka elättelee turhia toivoita ja on kykenemätön mihinkään.
      Minäkin olen saanut "lohdutusta", että tulen löytämään uuden ja että vielä voin olla onnellinen. Vaikea uskoa. Olisin halunnut lapsen, nyt tämä tuska ja ikä tulevat vastaan. Tuntuu, että minulta on viety menneisyys (joka olikin vain valhetta) ja tulevaisuus, joudun myös luopumaan kodistani, tytärpuolesta ja paras ystäväni, rakkaani, meni jo.
      Todella tyhjä olo.

      • avioerosta eheäksi

        Hyvä, että hait apua. Mitä haluat elämältä? Siis mitä haluat, jos jätetään miehesi laskuista pois? Unelmia pitää olla vaikka heikkojakin.En minäkään ymmärrä miksei mies panostanut kotiin ja vaimoonsa vaan haki suhteita muualta. On ikävä keskusteluja, läheisyyttä ja tulevaisuuden haaveita. Sydän rakastaa ja järki sanoo ei kiitos. En voisi miestä takaisin ottaa valehteli niin paljon ja jätti huomiotta. Vaikka eipä tuo taitais takaisin halutakkaan. Ei kunnioittanut omaa pitkäaikaista parisuhdettaan vaan haki vierasta seuraa. En halua elää petoksessa tai uutta petosta odottaen.

        Haluaisitko oikeasti vielä hänet vai sen miehen johon aikanaan tutustuit? Minä en haluaisi sitä miestä joka minut jätti. En sellaisena miksi paljastui, en voisi valheessa elää ja luottaa. Suuntaan tarmoa muihin elämän asioihin. Kaipaan läheisyyttä ja rakkautta, mutta en tiedä voinko miehiin enää luottaa tai tuleeko oikeaa vastaan. Paljosta olen joutunut luopumaan ja rakentamaan kaiken uusiksi. Itku tulee välillä, mutta ei päivittäin enää. Unissakävelijä oikeastiko haluat pettäjämiehen kanssa lapsen?

      • liekki pimeässä

        Todella hyvä juttu tuo terapia. Ei terapeutilla ole taikasauvaa, jolla pyyhjäistä kipu pois. Onneksi. Parhaimmillaan hän on ensin olkapää ja ehkä jatkossa, kun olet valmis, hän voi tarjota uusia näkökulmia tilanteeseen.
        Miksi järkevä nainen pillittää ja elättää turhia toiveita? Koska hän on tunteva ihminen, jota on kohdannut suuri menetys. Olet ihminen!
        Itse taidan olla merkittävästi sinua vanhempi. Elämän uudelleen rakentaminen, kun ikää on lähempänä 60 kuin 50 on kova homma. Kohta lähtee rakas kesäpaikka, sitten talo. Päädyn tod. näk. asumaan pieneen vuokrakaksioon. Ei x-miehelläkään hyvin mene. Mietin, oliko ero tämän arvoista? Oliko se nainen, jonka perään mies lähti ja joka hänet jo jätti, todellakin kaiken tämän arvoinen?

      • tanja*

        Ota vastuu omasta elämästäsi. Älä tekeydy uhriksi, elämä valuu siten hukkaan. Jos haluat lapsen, siirry eteenpäin, unohda ex, ja etsi uusi mies. Ainoastaan sinä itse asetat itsellesi esteet, ettet tähän pääsisi.

      • wendy*
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Todella hyvä juttu tuo terapia. Ei terapeutilla ole taikasauvaa, jolla pyyhjäistä kipu pois. Onneksi. Parhaimmillaan hän on ensin olkapää ja ehkä jatkossa, kun olet valmis, hän voi tarjota uusia näkökulmia tilanteeseen.
        Miksi järkevä nainen pillittää ja elättää turhia toiveita? Koska hän on tunteva ihminen, jota on kohdannut suuri menetys. Olet ihminen!
        Itse taidan olla merkittävästi sinua vanhempi. Elämän uudelleen rakentaminen, kun ikää on lähempänä 60 kuin 50 on kova homma. Kohta lähtee rakas kesäpaikka, sitten talo. Päädyn tod. näk. asumaan pieneen vuokrakaksioon. Ei x-miehelläkään hyvin mene. Mietin, oliko ero tämän arvoista? Oliko se nainen, jonka perään mies lähti ja joka hänet jo jätti, todellakin kaiken tämän arvoinen?

        En ainakaan vielä ymmärrä miksi ihmiset ovat niin kiintyneitä taloonsa, mökkiinsä, ym, omaisuuteen.

      • liekki pimeässä
        wendy* kirjoitti:

        En ainakaan vielä ymmärrä miksi ihmiset ovat niin kiintyneitä taloonsa, mökkiinsä, ym, omaisuuteen.

        Näen sen jossainmäärin ikäkysymyksenä (ja omalla kohdallani myös "eläinkysymyksenä"). Tässä iässä suuriin muutoksiin on vaikeampi sopeutua. Tärkeä tekijä on myös raha. Yksineläjän on tarkkaan mietittävä, miten ja myös missä asuu. Ja lopulta myös merkitsee se ääneen puhumaton suunnitelma, että nyt kun velkaa ei olisi ollut, olisimme voineet näissä kuitenkin erittäin vaatimattomissa omissa "mökeissämme" asua rauhallista, ikääntyvän parin elämää ainakin 10 vuotta eteen päin. Ja luopua sitten suunnitelmallisesti. Jollain muulla oli kuitenkin toinen suunnitelma, siihen on suostuttava. Luopuminen ei surutta onnistu.

      • wendy*
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Näen sen jossainmäärin ikäkysymyksenä (ja omalla kohdallani myös "eläinkysymyksenä"). Tässä iässä suuriin muutoksiin on vaikeampi sopeutua. Tärkeä tekijä on myös raha. Yksineläjän on tarkkaan mietittävä, miten ja myös missä asuu. Ja lopulta myös merkitsee se ääneen puhumaton suunnitelma, että nyt kun velkaa ei olisi ollut, olisimme voineet näissä kuitenkin erittäin vaatimattomissa omissa "mökeissämme" asua rauhallista, ikääntyvän parin elämää ainakin 10 vuotta eteen päin. Ja luopua sitten suunnitelmallisesti. Jollain muulla oli kuitenkin toinen suunnitelma, siihen on suostuttava. Luopuminen ei surutta onnistu.

        Olen itsekin yli 50 v. Tosin ajattelen itseni paljon nuoremmaksi, periaatteena "ikä on vain numero". Koko elämäni on ollut yhtä suurta muutosta. Siksi kai olen keskittynyt pääasiaan, eli ihmissuhteisiin. Jos liitto tuntuu rasittavalta ja uuvuttavalta, on vain erottava, maksoi mitä maksoi. Hyvästä kannattaa maksaakin. Käsittääkseni teilläkin on ollut talo, mökki, eläimiä ym. Eikö niiden myynnistä saa kuitenkin sen verran, että puolikkaalla saa pienemmän talon, mummonmökin, tms.? Ellei hevosia tai muita isompia kotieläimiä saa, niin perustaa sitten vaikka koirakennelin :). Mietipä sitten vielä niitä, joilla ei erotessa ole enää mitään omaisuutta, vain velkaa.

      • helyna
        wendy* kirjoitti:

        Olen itsekin yli 50 v. Tosin ajattelen itseni paljon nuoremmaksi, periaatteena "ikä on vain numero". Koko elämäni on ollut yhtä suurta muutosta. Siksi kai olen keskittynyt pääasiaan, eli ihmissuhteisiin. Jos liitto tuntuu rasittavalta ja uuvuttavalta, on vain erottava, maksoi mitä maksoi. Hyvästä kannattaa maksaakin. Käsittääkseni teilläkin on ollut talo, mökki, eläimiä ym. Eikö niiden myynnistä saa kuitenkin sen verran, että puolikkaalla saa pienemmän talon, mummonmökin, tms.? Ellei hevosia tai muita isompia kotieläimiä saa, niin perustaa sitten vaikka koirakennelin :). Mietipä sitten vielä niitä, joilla ei erotessa ole enää mitään omaisuutta, vain velkaa.

        Oletan, että sinulla wendy* on ollut todella kehno puoliso ja parisuhde. Jotenkin ymmärrän, että juuri tähän ketjuun kirjoittavat naiset, joilla on ollut perushyvä avioliitto. Useimpien meistä, puolisot ovat osoittautuneet kehnoiksi vasta uskottomuuden ja eron myötä.

        Ja ajatteleppa itse sitä, että afrikan lapsilla ei ole ruokaa. Ei pahalla, mutta en usko että olisi 50v nainen. Toisaalta ihastuminen saa kaikki esteet näyttämään matalilta. Realisoituvat sitten joskus.

      • NN2525
        helyna kirjoitti:

        Oletan, että sinulla wendy* on ollut todella kehno puoliso ja parisuhde. Jotenkin ymmärrän, että juuri tähän ketjuun kirjoittavat naiset, joilla on ollut perushyvä avioliitto. Useimpien meistä, puolisot ovat osoittautuneet kehnoiksi vasta uskottomuuden ja eron myötä.

        Ja ajatteleppa itse sitä, että afrikan lapsilla ei ole ruokaa. Ei pahalla, mutta en usko että olisi 50v nainen. Toisaalta ihastuminen saa kaikki esteet näyttämään matalilta. Realisoituvat sitten joskus.

        Edellisenä iltana tanja* eilen wendy*... Joka ilta vaihtuu nick, mutta sisältö ja tyyli pysyy samana. Ja jokaisen arveluttavan lauseen perässä hymiö kuin anteeksipyytelyä kirpeistä sanoistaan.

        Joku selkeästi itseään täynnä oleva tyyppi on tullut palstalle jakamaan " kuolemattomia" neuvojaan!

        Minulle tulee auttamattomasti mieleen toinen nainen, joka luulee auttavansa ukkomiestään, kun yllyttää jokaista vähänkään epäröivää petettyä eroamaan!
        Muuta motiivia en ymmärrä...

      • liekki pimeässä
        wendy* kirjoitti:

        Olen itsekin yli 50 v. Tosin ajattelen itseni paljon nuoremmaksi, periaatteena "ikä on vain numero". Koko elämäni on ollut yhtä suurta muutosta. Siksi kai olen keskittynyt pääasiaan, eli ihmissuhteisiin. Jos liitto tuntuu rasittavalta ja uuvuttavalta, on vain erottava, maksoi mitä maksoi. Hyvästä kannattaa maksaakin. Käsittääkseni teilläkin on ollut talo, mökki, eläimiä ym. Eikö niiden myynnistä saa kuitenkin sen verran, että puolikkaalla saa pienemmän talon, mummonmökin, tms.? Ellei hevosia tai muita isompia kotieläimiä saa, niin perustaa sitten vaikka koirakennelin :). Mietipä sitten vielä niitä, joilla ei erotessa ole enää mitään omaisuutta, vain velkaa.

        Ymmärrän kyllä, että moni muu on paljon hankalammassa tilateessa, esim. ne kirjoittajat, joilla jakoon / myyntiin menee kokonainen tila ja samalla taitaa mennä ainakin toiselta myös ammatti. Asun vielä entisen miehenin ja minun yhdessä omistamassani talossa, josta maksan kaikki kulut (paitsi miehen osuutta kiinteistöverosta) ja olen jopa maksanut miehelle tästä vuokraa. Pieni mummonmökki on ihan minun omani, vinksinvonksin sekin, siis remppaa vailla. En pysty hoitamaan taloa ja mökkiä, ei ole rahallisia eikä ajallisia resursseja. Mökistä saan sen verran rahaa, että tulen toimeen ne 2-3 kk jolloin en tulevana vuonna saa palkkaa (aloitan opiskelun johon liittyy pakolliset työssäoppimisjaksot). Talosta emme kumpikaan, entinen mieheni ja minä, pysty toista ulos ostamaan. Se vaatisi kohtuullisen suuren lainan ottamisen, eikä se tässä iässä tunnu enää hyvältä vaihtoehdolta. En asu tässä enää hirveän mielelläni, eläinten pito (ei nyt sentään hevosia...) on yksi syy, toinen - tärkeämpi - syy on se, että nuorin lapsemme asuu tässä kanssani, opinnot ovat vielä kesken. Hän voi tässä asua ilman vuokraa, ei tarvitse opintolainaa. Ja sijaitikin on opiskelupaikkaan nähden erinomainen.
        Rahalla sinänsä ei ole minulle kuin välinearvo. Minun on vain vaikea ymmärtää sitä, että vielä tässä iässä elämän piti kääntyä aivan ylösalaisin jokun naisihmisen takia, joka miehenkin elämässä on jo menneen talven lumia. Rakastuminen on tottavieköön aivan sokea. Rakkaus ei!

      • helyna
        NN2525 kirjoitti:

        Edellisenä iltana tanja* eilen wendy*... Joka ilta vaihtuu nick, mutta sisältö ja tyyli pysyy samana. Ja jokaisen arveluttavan lauseen perässä hymiö kuin anteeksipyytelyä kirpeistä sanoistaan.

        Joku selkeästi itseään täynnä oleva tyyppi on tullut palstalle jakamaan " kuolemattomia" neuvojaan!

        Minulle tulee auttamattomasti mieleen toinen nainen, joka luulee auttavansa ukkomiestään, kun yllyttää jokaista vähänkään epäröivää petettyä eroamaan!
        Muuta motiivia en ymmärrä...

        Näin minäkin epäilen.

      • helyna
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että moni muu on paljon hankalammassa tilateessa, esim. ne kirjoittajat, joilla jakoon / myyntiin menee kokonainen tila ja samalla taitaa mennä ainakin toiselta myös ammatti. Asun vielä entisen miehenin ja minun yhdessä omistamassani talossa, josta maksan kaikki kulut (paitsi miehen osuutta kiinteistöverosta) ja olen jopa maksanut miehelle tästä vuokraa. Pieni mummonmökki on ihan minun omani, vinksinvonksin sekin, siis remppaa vailla. En pysty hoitamaan taloa ja mökkiä, ei ole rahallisia eikä ajallisia resursseja. Mökistä saan sen verran rahaa, että tulen toimeen ne 2-3 kk jolloin en tulevana vuonna saa palkkaa (aloitan opiskelun johon liittyy pakolliset työssäoppimisjaksot). Talosta emme kumpikaan, entinen mieheni ja minä, pysty toista ulos ostamaan. Se vaatisi kohtuullisen suuren lainan ottamisen, eikä se tässä iässä tunnu enää hyvältä vaihtoehdolta. En asu tässä enää hirveän mielelläni, eläinten pito (ei nyt sentään hevosia...) on yksi syy, toinen - tärkeämpi - syy on se, että nuorin lapsemme asuu tässä kanssani, opinnot ovat vielä kesken. Hän voi tässä asua ilman vuokraa, ei tarvitse opintolainaa. Ja sijaitikin on opiskelupaikkaan nähden erinomainen.
        Rahalla sinänsä ei ole minulle kuin välinearvo. Minun on vain vaikea ymmärtää sitä, että vielä tässä iässä elämän piti kääntyä aivan ylösalaisin jokun naisihmisen takia, joka miehenkin elämässä on jo menneen talven lumia. Rakastuminen on tottavieköön aivan sokea. Rakkaus ei!

        Olen käynyt täysin samoja asioita kuin sinä! Ymmärrän tilsnteesi. Jouduin hoitamaan lemmikkiämme, hoitamaan taloa ja pitämään huolta lapsestamme. Taloa en pystynyt ostamaan, mutta puolisoni muutti heti ihastuksensa luo asumaan (tosin vanhalla tottumuksella, sillä suhdetta oli ehtinyt kestää yli puoli vuotta). Asuin talossa pientä korvausta vastaan, sillä samaan aikaan olin onnettomuudekseni menettänyt työpaikkani. Ne olivat raskaita aikoja jaksaa. Hengittäminenkin sattui. Tuntui kuin olisin herännyt joka aamu painajaiseen.

        Ja miten tuttuja ajatuksia minulle:
        > Minun on vain vaikea ymmärtää sitä, että vielä tässä iässä elämän piti kääntyä aivan ylösalaisin jokun naisihmisen takia>. Minäkin odotin tulevaksi aikaa, jolloin miehelläni olisi aikaa minulle ja perheellemme. Sitä vaan ei tullut koskaan.

      • liekki pimeässä
        helyna kirjoitti:

        Olen käynyt täysin samoja asioita kuin sinä! Ymmärrän tilsnteesi. Jouduin hoitamaan lemmikkiämme, hoitamaan taloa ja pitämään huolta lapsestamme. Taloa en pystynyt ostamaan, mutta puolisoni muutti heti ihastuksensa luo asumaan (tosin vanhalla tottumuksella, sillä suhdetta oli ehtinyt kestää yli puoli vuotta). Asuin talossa pientä korvausta vastaan, sillä samaan aikaan olin onnettomuudekseni menettänyt työpaikkani. Ne olivat raskaita aikoja jaksaa. Hengittäminenkin sattui. Tuntui kuin olisin herännyt joka aamu painajaiseen.

        Ja miten tuttuja ajatuksia minulle:
        > Minun on vain vaikea ymmärtää sitä, että vielä tässä iässä elämän piti kääntyä aivan ylösalaisin jokun naisihmisen takia>. Minäkin odotin tulevaksi aikaa, jolloin miehelläni olisi aikaa minulle ja perheellemme. Sitä vaan ei tullut koskaan.

        Kysynpä sinulta - Helyna - tai periaatteessa tietenkin keneltä vaan lukijalta sellaisesta asiasta, jota ainakaan tässä ketjussa ei ole hirveän paljon käsitelty. Nimittäin mustasukkaisuudesta entisen puolison uusia kumppaneita kohtaan. Itse olen sellaisesta kärsinyt ja edelleen tunnen kovaakin ahdistusta, kun kuulen exän ja hänen nykyisen kumppaninsa olleen milloin missäkin tapahtumassa tai ulkomaanmatkalla...Järki tietenkin sanoo, että ei kuulu minulle, mutta tunnetta en saa kuriin. Minua ei niinkään liikuta heidän välisensä sex-suhde, mutta muu arkinen elämä, tekeminen, harrastaminen. Kaikki se, missä minä aiemmin olin se toinen osapuoli. En anna itseni pitkiä aikoja muhia siinä liemessä, mutta aika ajoin tunne puskee päälle. Itse olen käynyt pienillä lomamatkoilla yksin, joskus käyn yksin ulkona syömässä, mökkeilen yksin, nukun kissan kanssa. Kokevatkohan muut mustasukkaisuutta exän uudesta elämästä, vai mietittekö sitä lainkaan? Ja jos olette olleet mustasukkaisia, niin kuinka kauan tunnetta kesti. Minullahan erosta on jo yli 2v. Tosin siihen liittyy sellaisia seikkoja kuin exä:n koko suhteemme ajan kestänyt uskottomuus, hänen yhtäkkinen ilmoituksensa, että hän haluaa uuteen elämään. Toisen naisen olemassaolon hän johdonmukaisesti kielsi 1½ vuoden ajan, kunnes heille tuli ero. Silloin kertoi, että suhde oli kestänyt jo kuukausia ennen kuin hän minut jätti. En aikonutkaan uskoa sitä, että hän aivan ilman naista olisi ollut, mutta uskoin enemmän yhden illan suhteisiin ja siihen, että routa kyllä siinä tapauksessa porsaan kotiin ajaa. Niin sinisilmäinen olin. Eromme lopullisen syyn olen siis tiennyt vasta ½ vuoden ajan. Tuntuukin välillä siltä, että minulla on ollut kaksi eroa samasta miehestä pienin väliajoin. Päättyneen suhteen jälkeen miehellä on varmaan parikin uutta ollut. Ja minä siis tunnen edelleen mustasukkaisuutta. Miten te muut?

      • wendy*
        helyna kirjoitti:

        Oletan, että sinulla wendy* on ollut todella kehno puoliso ja parisuhde. Jotenkin ymmärrän, että juuri tähän ketjuun kirjoittavat naiset, joilla on ollut perushyvä avioliitto. Useimpien meistä, puolisot ovat osoittautuneet kehnoiksi vasta uskottomuuden ja eron myötä.

        Ja ajatteleppa itse sitä, että afrikan lapsilla ei ole ruokaa. Ei pahalla, mutta en usko että olisi 50v nainen. Toisaalta ihastuminen saa kaikki esteet näyttämään matalilta. Realisoituvat sitten joskus.

        "Oletan, että sinulla wendy* on ollut todella kehno puoliso ja parisuhde"

        Kehno, no, miten senkin nyt ottaa. Vuosia ajattelin olevani ihan ok, perushyvässä liitossa. Siinä onnistuen, olihan minullakin uhrautumisen tunnelukko :).

      • wendy*
        NN2525 kirjoitti:

        Edellisenä iltana tanja* eilen wendy*... Joka ilta vaihtuu nick, mutta sisältö ja tyyli pysyy samana. Ja jokaisen arveluttavan lauseen perässä hymiö kuin anteeksipyytelyä kirpeistä sanoistaan.

        Joku selkeästi itseään täynnä oleva tyyppi on tullut palstalle jakamaan " kuolemattomia" neuvojaan!

        Minulle tulee auttamattomasti mieleen toinen nainen, joka luulee auttavansa ukkomiestään, kun yllyttää jokaista vähänkään epäröivää petettyä eroamaan!
        Muuta motiivia en ymmärrä...

        Ainakin minun motiivi on murheen karkotus. Jos puoliso ottaa hatkat, siinä ei auta mikään muu kuin siirtyä eteenpäin. Valitettavan moni jähmettyy paikoilleen.

      • helyna
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Kysynpä sinulta - Helyna - tai periaatteessa tietenkin keneltä vaan lukijalta sellaisesta asiasta, jota ainakaan tässä ketjussa ei ole hirveän paljon käsitelty. Nimittäin mustasukkaisuudesta entisen puolison uusia kumppaneita kohtaan. Itse olen sellaisesta kärsinyt ja edelleen tunnen kovaakin ahdistusta, kun kuulen exän ja hänen nykyisen kumppaninsa olleen milloin missäkin tapahtumassa tai ulkomaanmatkalla...Järki tietenkin sanoo, että ei kuulu minulle, mutta tunnetta en saa kuriin. Minua ei niinkään liikuta heidän välisensä sex-suhde, mutta muu arkinen elämä, tekeminen, harrastaminen. Kaikki se, missä minä aiemmin olin se toinen osapuoli. En anna itseni pitkiä aikoja muhia siinä liemessä, mutta aika ajoin tunne puskee päälle. Itse olen käynyt pienillä lomamatkoilla yksin, joskus käyn yksin ulkona syömässä, mökkeilen yksin, nukun kissan kanssa. Kokevatkohan muut mustasukkaisuutta exän uudesta elämästä, vai mietittekö sitä lainkaan? Ja jos olette olleet mustasukkaisia, niin kuinka kauan tunnetta kesti. Minullahan erosta on jo yli 2v. Tosin siihen liittyy sellaisia seikkoja kuin exä:n koko suhteemme ajan kestänyt uskottomuus, hänen yhtäkkinen ilmoituksensa, että hän haluaa uuteen elämään. Toisen naisen olemassaolon hän johdonmukaisesti kielsi 1½ vuoden ajan, kunnes heille tuli ero. Silloin kertoi, että suhde oli kestänyt jo kuukausia ennen kuin hän minut jätti. En aikonutkaan uskoa sitä, että hän aivan ilman naista olisi ollut, mutta uskoin enemmän yhden illan suhteisiin ja siihen, että routa kyllä siinä tapauksessa porsaan kotiin ajaa. Niin sinisilmäinen olin. Eromme lopullisen syyn olen siis tiennyt vasta ½ vuoden ajan. Tuntuukin välillä siltä, että minulla on ollut kaksi eroa samasta miehestä pienin väliajoin. Päättyneen suhteen jälkeen miehellä on varmaan parikin uutta ollut. Ja minä siis tunnen edelleen mustasukkaisuutta. Miten te muut?

        Kiitos kysymästä! Pääsen käsittelemään tätä aihetta ensimmäistä kertaa. En ole tuntenut mustasukkaisuutta heidän seksielämäänsä kohtaan, mutta olen tuntenut pakahduttavaa raivoa varastettua elämääni kohtaan. Tämä uusi nainen tekee niitä samoja asioita, joita me teimme yhdessä mieheni kanssa.

        Hän myös tunsi minut entuudestaan mieheni työpaikan kautta ja uteli minulta mieheni harrastuksista ja tavoista. Tunsin perinpohjin tulleeni petetyksi ja huijatuksi, kun asia selvisi minulle.

        Tästä huolimatta olen jostakin kummasta syystä lähes neutraali tunteissani tätä naista kohtaan. En pidä häntä erityisen kauniina. Tiedän, ettei hänestä erityisemmin pidetty työpaikallaan. Häntä kuvattiin kaikkitietäväksi ja kärkkääksi sanoissaan. Ehkäpä juuri päinvastaiseksi kuin minä. Paremminkin olen pitänyt häntä vastenmielisenä ihmisenä. Pystyn realistisesti listaamaan hänen huonot puolet ja heikot kohtansa. Siitä huolimatta mieheni hullaantui hänestä täysin, joten jotakin ihastuttavaa hänessä on.

        Myös minulle selvisi mieheni tunnustamana, että minua oli petetty koko liittomme ajan. Hän mitätöi koko suhteemme näillä sanoin. Olin luottanut häneen täydellisesti, vaikka oletinkin hänellä olleen joitakin naisseikkailuja. Routa porsaan kotiin ajaa, oli omakin ajatukseni. Kaikki tuttavamme ja läheisemme myös totesivat, ettei hänestä olisi uskonut. Hän oli komea ja luotettava, ja varsin mukava puolisona sekä ihmisenä siihen asti.

        Tuntuu väärältä, että panostin perheeseemme paljon saamatta mitään vastineeksi. Sain sensijaan pelkästään epävarmuutta, rahavaikeuksia ja ongelmia. Sanoinkuvallisesti taistelua pärjäämisestä samalla kun tämä nainen nauttii kaikesta mitä itse toivoin. Raivo jota tunnen, on nykyisin hetkittäistä ja onnistun kääntämään sen pois mielestäni. Mutta kauanko koen näitä tunteita tulevaisuuteen asti, onkin sitten arvoitus.

        Elämä näyttää murjoneen sinua lisää, eikä myöskään niin mukavien yllätyksien muodossa. Itselläni petti terveys, jonka tietoon saadessaan mieheni kävi allekirjoittamassa lopullisen erovaiheen kertomatta siitä ennalta minulle. En olisi koskaan voinut edes kuvitella tulevani hylätyksi elämänliekkini epävarmuuden kohdalla.

        Oletan, että mieheni sai vahvan naisen kumppanikseen. Uskon myös, ettei mieheni kykene lopettamaan pettämistä. Tiedän nyt hänen tapansa toimia. Tuntuu melkein mahdolliselta ilmoittaa Quinesin ennätyskirjaan, kuinka paljon puolisoaan voi pettää. Kaikesta tietämästäni johtuen, en ole mustasukkainen tälle naisille, vaikkakin inhoan häntä.

      • helyna
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Kysynpä sinulta - Helyna - tai periaatteessa tietenkin keneltä vaan lukijalta sellaisesta asiasta, jota ainakaan tässä ketjussa ei ole hirveän paljon käsitelty. Nimittäin mustasukkaisuudesta entisen puolison uusia kumppaneita kohtaan. Itse olen sellaisesta kärsinyt ja edelleen tunnen kovaakin ahdistusta, kun kuulen exän ja hänen nykyisen kumppaninsa olleen milloin missäkin tapahtumassa tai ulkomaanmatkalla...Järki tietenkin sanoo, että ei kuulu minulle, mutta tunnetta en saa kuriin. Minua ei niinkään liikuta heidän välisensä sex-suhde, mutta muu arkinen elämä, tekeminen, harrastaminen. Kaikki se, missä minä aiemmin olin se toinen osapuoli. En anna itseni pitkiä aikoja muhia siinä liemessä, mutta aika ajoin tunne puskee päälle. Itse olen käynyt pienillä lomamatkoilla yksin, joskus käyn yksin ulkona syömässä, mökkeilen yksin, nukun kissan kanssa. Kokevatkohan muut mustasukkaisuutta exän uudesta elämästä, vai mietittekö sitä lainkaan? Ja jos olette olleet mustasukkaisia, niin kuinka kauan tunnetta kesti. Minullahan erosta on jo yli 2v. Tosin siihen liittyy sellaisia seikkoja kuin exä:n koko suhteemme ajan kestänyt uskottomuus, hänen yhtäkkinen ilmoituksensa, että hän haluaa uuteen elämään. Toisen naisen olemassaolon hän johdonmukaisesti kielsi 1½ vuoden ajan, kunnes heille tuli ero. Silloin kertoi, että suhde oli kestänyt jo kuukausia ennen kuin hän minut jätti. En aikonutkaan uskoa sitä, että hän aivan ilman naista olisi ollut, mutta uskoin enemmän yhden illan suhteisiin ja siihen, että routa kyllä siinä tapauksessa porsaan kotiin ajaa. Niin sinisilmäinen olin. Eromme lopullisen syyn olen siis tiennyt vasta ½ vuoden ajan. Tuntuukin välillä siltä, että minulla on ollut kaksi eroa samasta miehestä pienin väliajoin. Päättyneen suhteen jälkeen miehellä on varmaan parikin uutta ollut. Ja minä siis tunnen edelleen mustasukkaisuutta. Miten te muut?

        Kerrot käyneesi pienillä lomamatkoilla yksin ja ulkona syömässä Olen tehnyt samaa, vaikkei sekään ole alkuun tuntunut miltään. Olen myös mökkeillyt yksin.. ja pelännyt pimeää :)

        Tein noita samoja asioita ennen perheen ja ystävien kanssa. On ollut vaikea löytää korvaavaa toimintaa. Tänä kesänä koin ensimmäisen kerran hyvää mielialaa terassilla, jonne puolituttava nainen pyysi yllättäen kaverikseen. Ensimmäistä kertaa en hävennyt olemassa olemistani. Juttelimme ja nauroimme koko illan.

        En kuitenkaan voi olla muistamatta, miten paljon eromme on vaikuttanut ystäväpiiriini. Lähes kaikki kaikonneet. On rakennetta kaikki uudet ihmissuhteet pala palalta, eikä ikä edes riitä siihen. Samalla en voi olla miettimättä, mahtaako mieheni uudessa suhteessa olla paljon uusia mukavia ystäviä, vai riittävätkö he toinen toisilleen. Olenko siis kateellinen vai mustasukkainen. Tiedä häntä. Kumpaan kategoriaan laittaisit tuntemukseni?

      • liekki pimeässä
        helyna kirjoitti:

        Kerrot käyneesi pienillä lomamatkoilla yksin ja ulkona syömässä Olen tehnyt samaa, vaikkei sekään ole alkuun tuntunut miltään. Olen myös mökkeillyt yksin.. ja pelännyt pimeää :)

        Tein noita samoja asioita ennen perheen ja ystävien kanssa. On ollut vaikea löytää korvaavaa toimintaa. Tänä kesänä koin ensimmäisen kerran hyvää mielialaa terassilla, jonne puolituttava nainen pyysi yllättäen kaverikseen. Ensimmäistä kertaa en hävennyt olemassa olemistani. Juttelimme ja nauroimme koko illan.

        En kuitenkaan voi olla muistamatta, miten paljon eromme on vaikuttanut ystäväpiiriini. Lähes kaikki kaikonneet. On rakennetta kaikki uudet ihmissuhteet pala palalta, eikä ikä edes riitä siihen. Samalla en voi olla miettimättä, mahtaako mieheni uudessa suhteessa olla paljon uusia mukavia ystäviä, vai riittävätkö he toinen toisilleen. Olenko siis kateellinen vai mustasukkainen. Tiedä häntä. Kumpaan kategoriaan laittaisit tuntemukseni?

        Kiitos vastauksesta, arvostan sitä! On helpottavaa kuulla, että mustasukkaisuuden / kateuden tunteita on muillakin. Emme varmaan, Helyna, ole ainoat jotka näin kokevat, mutta aihe voi olla hankala.
        Minä en itse asiassa exän kumppaneita hirveästi inhoa tai vihaa. Sen, jonka takia liittomme kiville karahti, tunnen vain ulkonäöltä, eikä hän suuremmassa määrin herätä kateuttani, vaikka on kymmenisen vuotta minua nuorempi. Itse asiassa olen alkanut arvostaa häntä siinä suhteessa, että hän pystyi jättämään exäni jo 1½ vuoden seurustelun jälkeen. Minä ja entisen kumppanini liittomme aikaiset tyttöystävät tyydyimme rakkauden rippeisiin, niihin, joita entinen mieheni meille armollisesti kulloinkin heitteli. Tulin hylätyksi liitossamme monen monta kertaa ja pelkäsin sitä lopullista hylkäämistä. Ja tulihan se sieltä. Tässä hylkäämisproblematiikassa taitaa olla minun sudenkuoppani. Yritän sitä jotenkin työstää. Mutta se nainen: hän lähti. Olen tässä miettinyt, josko onnittelisin häntä joku päivä viisaasta ja rohkeasta teosta. Vilpittömästi. Hän ei jäänyt odottamaan hylkäämistä.
        Exän nykyistä kumppania en tunne, kuvan olen nähnyt. Häntähän en voi mistään "syyttää" exäni oli vapaa mies hänet kohdatessaan. Olen silti mustasukkainen juuri siitä arjesta ja kaikesta yhdessä tekemisestä (paitsi seksistä en juurikaan). Minusta tuntuu että sinä olet paremminkin kateellinen kuin mustasukkainen. On vaikeaa erottaa aina näitä tunteita. Kateellinen tuntee että se mitä toisella on, on itseltä pois. Mustasukkaisuus on varmaan enemmän aivan siihen omaan minään kohdistuva tunne, että joku toinen on kaikella tavalla parempi ja arvokkaampi kuin itse. Exäni nykyinen on hyvässä yht. kunnallisessa asemassa ja hyväpalkkainen. Mutta: olen pintapuolisesti tietoinen hänen tarinastaan ja tunnen välillä häntä kohtaan myötätuntuoa. Hänet on jätetty ainakin pariin kertaan. Minusta tuntuu, että hänellä ja minulla olisi paljon puhuttavaa keskenämme.
        Mutta jotenkin minusta on vain niin totaalisen "väärin" että se, jonka kanssa ent. miehenin liikkuu, käy kaupassa, syömässä, matkoilla... se en ole minä. Minulla on edelleen tunne että sen pitäisi olla minä eikä kukaan muu. Tällainen täti minä olen!

      • helyna
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Kysynpä sinulta - Helyna - tai periaatteessa tietenkin keneltä vaan lukijalta sellaisesta asiasta, jota ainakaan tässä ketjussa ei ole hirveän paljon käsitelty. Nimittäin mustasukkaisuudesta entisen puolison uusia kumppaneita kohtaan. Itse olen sellaisesta kärsinyt ja edelleen tunnen kovaakin ahdistusta, kun kuulen exän ja hänen nykyisen kumppaninsa olleen milloin missäkin tapahtumassa tai ulkomaanmatkalla...Järki tietenkin sanoo, että ei kuulu minulle, mutta tunnetta en saa kuriin. Minua ei niinkään liikuta heidän välisensä sex-suhde, mutta muu arkinen elämä, tekeminen, harrastaminen. Kaikki se, missä minä aiemmin olin se toinen osapuoli. En anna itseni pitkiä aikoja muhia siinä liemessä, mutta aika ajoin tunne puskee päälle. Itse olen käynyt pienillä lomamatkoilla yksin, joskus käyn yksin ulkona syömässä, mökkeilen yksin, nukun kissan kanssa. Kokevatkohan muut mustasukkaisuutta exän uudesta elämästä, vai mietittekö sitä lainkaan? Ja jos olette olleet mustasukkaisia, niin kuinka kauan tunnetta kesti. Minullahan erosta on jo yli 2v. Tosin siihen liittyy sellaisia seikkoja kuin exä:n koko suhteemme ajan kestänyt uskottomuus, hänen yhtäkkinen ilmoituksensa, että hän haluaa uuteen elämään. Toisen naisen olemassaolon hän johdonmukaisesti kielsi 1½ vuoden ajan, kunnes heille tuli ero. Silloin kertoi, että suhde oli kestänyt jo kuukausia ennen kuin hän minut jätti. En aikonutkaan uskoa sitä, että hän aivan ilman naista olisi ollut, mutta uskoin enemmän yhden illan suhteisiin ja siihen, että routa kyllä siinä tapauksessa porsaan kotiin ajaa. Niin sinisilmäinen olin. Eromme lopullisen syyn olen siis tiennyt vasta ½ vuoden ajan. Tuntuukin välillä siltä, että minulla on ollut kaksi eroa samasta miehestä pienin väliajoin. Päättyneen suhteen jälkeen miehellä on varmaan parikin uutta ollut. Ja minä siis tunnen edelleen mustasukkaisuutta. Miten te muut?

        Liekki pimeässä! Nyt märehdin tätä asiaa oikein kunnolla! "Järki sanoo", mutta jos on ollut yli kaksikymmentä vuotta vakaassa parisuhteessa, ja puolessa vuodessa toinen ehtii uuden ihastuksen kanssa milloin mihinkin tapahtumaan ja ulkomaille, niiin onhan se todella nöyryyttävää entistä puolisoa kohtaan!

        Sinulla on todellakin oikeus tuntea mielipahaa mustasukkaisuutta tai vihaa, eikä siinä ole mitään väärää. Vain kokemattomat meistä voivat kuvitella jotain muuta.

        Omalla kohdallani en ainakaan usko, että mieheni kokisi mustasukkaisuutta mistään uudesta elämästäni. Se on tavallaan adistavaa, koska tämä tunne mitätöi minut täysin. Ihminen peilaa itseään muiden ihmisten kautta. Tämän peilin kautta olen täysin merkityksetön, eikä se voi olla vaikuttamatta minuun. On hyvä, jos reagoin voimakkain tuntein.

        Oma terapeuttini kertoi, että mieheni ymmärrys voi tulla vasta jälkikäteen. En kuitenkaan usko, että näin tapahtuisi. Mieheni ja hänen uusi ihastuksensa ovat yksissätuumin päättäneet, että olen se paha, josta otan syyn niskoilleni. Käytin rumia sanoja, mutten kylläkään kadu :) Jos heillä ei vähänkään verran tähän ymmärrystä, niin ovat ansainneet toisensa.

      • maisa vaan
        helyna kirjoitti:

        Liekki pimeässä! Nyt märehdin tätä asiaa oikein kunnolla! "Järki sanoo", mutta jos on ollut yli kaksikymmentä vuotta vakaassa parisuhteessa, ja puolessa vuodessa toinen ehtii uuden ihastuksen kanssa milloin mihinkin tapahtumaan ja ulkomaille, niiin onhan se todella nöyryyttävää entistä puolisoa kohtaan!

        Sinulla on todellakin oikeus tuntea mielipahaa mustasukkaisuutta tai vihaa, eikä siinä ole mitään väärää. Vain kokemattomat meistä voivat kuvitella jotain muuta.

        Omalla kohdallani en ainakaan usko, että mieheni kokisi mustasukkaisuutta mistään uudesta elämästäni. Se on tavallaan adistavaa, koska tämä tunne mitätöi minut täysin. Ihminen peilaa itseään muiden ihmisten kautta. Tämän peilin kautta olen täysin merkityksetön, eikä se voi olla vaikuttamatta minuun. On hyvä, jos reagoin voimakkain tuntein.

        Oma terapeuttini kertoi, että mieheni ymmärrys voi tulla vasta jälkikäteen. En kuitenkaan usko, että näin tapahtuisi. Mieheni ja hänen uusi ihastuksensa ovat yksissätuumin päättäneet, että olen se paha, josta otan syyn niskoilleni. Käytin rumia sanoja, mutten kylläkään kadu :) Jos heillä ei vähänkään verran tähän ymmärrystä, niin ovat ansainneet toisensa.

        Tunnen kateutta exän kumppania kohtaan. Toinen saa ulkomaanmatkat, silittelyn, sylissäpidon, tapahtumissa yhdessä käynnin. Minulla ja lapsilla ei ole mitään tuosta. Ei ole varaa kyllä käydäkkään missään. Pitkäpetos on ollut rankkaa hyväksyä. Luulin, että huomaisin, jos puoliso pettää. En huomannut, vastas eron jälkeen on kaikki paljastunut. Sattuu hgänen lasten laiminlyöminen ja vähäinen yhteydenpito heihin edelleen. Tuntuu kuin elämä olisi syöty, nyt pitää rakentaa uusi elämä, uusin sisällöin. Jos rakkauden löytäisi ja saisi hyvää vaikka erilaista elämäänsä, häipyisi varmaan tuo kateuden tunne.

      • liekki pimeässä
        helyna kirjoitti:

        Liekki pimeässä! Nyt märehdin tätä asiaa oikein kunnolla! "Järki sanoo", mutta jos on ollut yli kaksikymmentä vuotta vakaassa parisuhteessa, ja puolessa vuodessa toinen ehtii uuden ihastuksen kanssa milloin mihinkin tapahtumaan ja ulkomaille, niiin onhan se todella nöyryyttävää entistä puolisoa kohtaan!

        Sinulla on todellakin oikeus tuntea mielipahaa mustasukkaisuutta tai vihaa, eikä siinä ole mitään väärää. Vain kokemattomat meistä voivat kuvitella jotain muuta.

        Omalla kohdallani en ainakaan usko, että mieheni kokisi mustasukkaisuutta mistään uudesta elämästäni. Se on tavallaan adistavaa, koska tämä tunne mitätöi minut täysin. Ihminen peilaa itseään muiden ihmisten kautta. Tämän peilin kautta olen täysin merkityksetön, eikä se voi olla vaikuttamatta minuun. On hyvä, jos reagoin voimakkain tuntein.

        Oma terapeuttini kertoi, että mieheni ymmärrys voi tulla vasta jälkikäteen. En kuitenkaan usko, että näin tapahtuisi. Mieheni ja hänen uusi ihastuksensa ovat yksissätuumin päättäneet, että olen se paha, josta otan syyn niskoilleni. Käytin rumia sanoja, mutten kylläkään kadu :) Jos heillä ei vähänkään verran tähän ymmärrystä, niin ovat ansainneet toisensa.

        Niin, Helyna, ei se varmaan hirveän tuomittavaa ole, että tuntee suorastaan katkeruutta siitä, että mies, joka viis veisasi kulttuurista tai edes matkustamisesta, on yhtäkkiä kovin kulttuurimyönteinen, pukeutuu siististi ja oli oikein korkeampikantaiset kengät ostanut (kun on muuten persjalkainen) ja lukee Suomen Kuvalehteä (aikaisemmin korkeintaan jotain metsästyslehteä). Siis yrittää olla niin ihmisiksi ja sivisyttää itseään, mahduttaakseen itsensä nykyisen ihastuksensa kanssa samaan sosio-ekonomiseen lokeroon. Minun kanssani olisi lähtenyt korkeintaan kaljabaariin, mutta minä en niissä viihtynyt. Meidän suhteemme eteen hän ei koskaan nähnyt vaivaa.
        Olisi kyllä monenlaista tarinaa kerrottavana siltä yli 30 v. taipaleelta, jonka yhdessä kuljimme. Mutta hyvä kun sanoit, että minulla on oikeus noihin ahdistaviin tunteisiin. Jos miehelle kertoisin, että minusta tuntuu pahalta, kun he elävät yhteistä arkea niin kuin minua ei koskaan olisi ollutkaan, niin mies tokaisisi varmasti, että mitä sitten?Mitä se sinulle kuuluu, hänhän on vapaa mies. Ei hän ymmärrä ollenkaan, että minulla ylipäätään mitään tunteita hänen tekemisiään kohtaan voisi ollakaan tai jos onkin, niin hänelle niistä ei ole syytä tulla kertomaan. Hän on karu mies, paitsi ehkä rakastuneena.
        Eikä hänkään olisi minusta tai minun tekemisistäni lainkaan mustasukkainen tai kateellinen. Olen hänelle suurin piirtein ilmaa. Tavatessamme hän on tyly ja vähäpuheinen, toisinaan ivallinenkin. No, toisaalta, en usko hänen koskaan minua rakastaneenkaan, niin kummallista hänen käyttäytymisensä on ollut pitkin matkaa. Hän ehkä poimi rusinat pullasta: sai perheen ja sen tuoman statuksen ja tietyn sosiaalisen turvan ja samalla hän toteutti itseään ja tarpeitaan naismaailmassa. En silti pysty häntä unohtamaan. Mutta nyt on mentävä nukkumaan.

      • helyna
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Niin, Helyna, ei se varmaan hirveän tuomittavaa ole, että tuntee suorastaan katkeruutta siitä, että mies, joka viis veisasi kulttuurista tai edes matkustamisesta, on yhtäkkiä kovin kulttuurimyönteinen, pukeutuu siististi ja oli oikein korkeampikantaiset kengät ostanut (kun on muuten persjalkainen) ja lukee Suomen Kuvalehteä (aikaisemmin korkeintaan jotain metsästyslehteä). Siis yrittää olla niin ihmisiksi ja sivisyttää itseään, mahduttaakseen itsensä nykyisen ihastuksensa kanssa samaan sosio-ekonomiseen lokeroon. Minun kanssani olisi lähtenyt korkeintaan kaljabaariin, mutta minä en niissä viihtynyt. Meidän suhteemme eteen hän ei koskaan nähnyt vaivaa.
        Olisi kyllä monenlaista tarinaa kerrottavana siltä yli 30 v. taipaleelta, jonka yhdessä kuljimme. Mutta hyvä kun sanoit, että minulla on oikeus noihin ahdistaviin tunteisiin. Jos miehelle kertoisin, että minusta tuntuu pahalta, kun he elävät yhteistä arkea niin kuin minua ei koskaan olisi ollutkaan, niin mies tokaisisi varmasti, että mitä sitten?Mitä se sinulle kuuluu, hänhän on vapaa mies. Ei hän ymmärrä ollenkaan, että minulla ylipäätään mitään tunteita hänen tekemisiään kohtaan voisi ollakaan tai jos onkin, niin hänelle niistä ei ole syytä tulla kertomaan. Hän on karu mies, paitsi ehkä rakastuneena.
        Eikä hänkään olisi minusta tai minun tekemisistäni lainkaan mustasukkainen tai kateellinen. Olen hänelle suurin piirtein ilmaa. Tavatessamme hän on tyly ja vähäpuheinen, toisinaan ivallinenkin. No, toisaalta, en usko hänen koskaan minua rakastaneenkaan, niin kummallista hänen käyttäytymisensä on ollut pitkin matkaa. Hän ehkä poimi rusinat pullasta: sai perheen ja sen tuoman statuksen ja tietyn sosiaalisen turvan ja samalla hän toteutti itseään ja tarpeitaan naismaailmassa. En silti pysty häntä unohtamaan. Mutta nyt on mentävä nukkumaan.

        Kerrot asioista, joita olen kokenut! Mieheni torjui kaikki yritykseni kertoa pahasta olosta. Hän ei silminnähden käsittänyt niitä lainkaan. Hän oli niin etäinen, vieras ja torjuva ja lopulta menetin malttini. Sen seurauksena hän muuttui kylmäksi, tylyksi ja ivalliseksi. Myös hän vastaili syytöksiin vastaten ”entä sitten”. Pieni lause, joka teki minusta täysin merkityksettömän. Näin myös heidän elävän yhteistä arkea, niin kuin minua ei koskaan olisi ollutkaan. Mieheni vältteli kohtaamista ja keskustelujamme kaikin tavoin. Tuntui kuin hän ei olisi halunnut muistaa, että olin olemassa. Tästä huolimatta, hän esiintyi julmasti uuden ihastuksensa entisissä yhteisissä tapahtumissamme vielä naimisissa ollessamme. Kyllä sitä kaikki tuttuni hämmästelivät ja pitivät pöyristyttävänä, mutta miehestä tämä kaikki oli ihan normaalia. Sairauteeni hän totesi, ettei hänen tarvitse todellakaan välittää, koska hän on vapaa mies. En itsekään usko hänen koskaan minua rakastaneen, mutta tarvitsi minua edetäkseen perheen turvin urallaan omien luovutusteni kustannuksella, jota en erityisemmin sure, sillä valitsin tietoisesti perheen ykköseksi. En tiedä mitä tunnen miestäni kohtaan. Emme tapaa, emmekä keskustele. Myös minä välttelen nykyään häntä. Näin siksi, että koen voimakasta fyysistä ja henkistä pahoinvointia hänet nähdessäni. Alan näkemään samoja ahdistavia painajaisia, jotka saavat minut heräämään avunhuutooni öisin. Koen, että hän hylkäsi minut juuri silloin, kun olisin eniten tarvinnut tukea. Koen että hän jätti minut siksi, etten omina vaikeina aikoina jaksanut hänen tarpeitaan.

      • helyna
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta, arvostan sitä! On helpottavaa kuulla, että mustasukkaisuuden / kateuden tunteita on muillakin. Emme varmaan, Helyna, ole ainoat jotka näin kokevat, mutta aihe voi olla hankala.
        Minä en itse asiassa exän kumppaneita hirveästi inhoa tai vihaa. Sen, jonka takia liittomme kiville karahti, tunnen vain ulkonäöltä, eikä hän suuremmassa määrin herätä kateuttani, vaikka on kymmenisen vuotta minua nuorempi. Itse asiassa olen alkanut arvostaa häntä siinä suhteessa, että hän pystyi jättämään exäni jo 1½ vuoden seurustelun jälkeen. Minä ja entisen kumppanini liittomme aikaiset tyttöystävät tyydyimme rakkauden rippeisiin, niihin, joita entinen mieheni meille armollisesti kulloinkin heitteli. Tulin hylätyksi liitossamme monen monta kertaa ja pelkäsin sitä lopullista hylkäämistä. Ja tulihan se sieltä. Tässä hylkäämisproblematiikassa taitaa olla minun sudenkuoppani. Yritän sitä jotenkin työstää. Mutta se nainen: hän lähti. Olen tässä miettinyt, josko onnittelisin häntä joku päivä viisaasta ja rohkeasta teosta. Vilpittömästi. Hän ei jäänyt odottamaan hylkäämistä.
        Exän nykyistä kumppania en tunne, kuvan olen nähnyt. Häntähän en voi mistään "syyttää" exäni oli vapaa mies hänet kohdatessaan. Olen silti mustasukkainen juuri siitä arjesta ja kaikesta yhdessä tekemisestä (paitsi seksistä en juurikaan). Minusta tuntuu että sinä olet paremminkin kateellinen kuin mustasukkainen. On vaikeaa erottaa aina näitä tunteita. Kateellinen tuntee että se mitä toisella on, on itseltä pois. Mustasukkaisuus on varmaan enemmän aivan siihen omaan minään kohdistuva tunne, että joku toinen on kaikella tavalla parempi ja arvokkaampi kuin itse. Exäni nykyinen on hyvässä yht. kunnallisessa asemassa ja hyväpalkkainen. Mutta: olen pintapuolisesti tietoinen hänen tarinastaan ja tunnen välillä häntä kohtaan myötätuntuoa. Hänet on jätetty ainakin pariin kertaan. Minusta tuntuu, että hänellä ja minulla olisi paljon puhuttavaa keskenämme.
        Mutta jotenkin minusta on vain niin totaalisen "väärin" että se, jonka kanssa ent. miehenin liikkuu, käy kaupassa, syömässä, matkoilla... se en ole minä. Minulla on edelleen tunne että sen pitäisi olla minä eikä kukaan muu. Tällainen täti minä olen!

        Mahtaisiko vähäinen mustasukkaisuudesta johtua siitä, että tiedän mieheni uuden? Koska et ole tavannut miehesi uutta, kuvittelet hänet kaikin tavoin paremmaksi, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa! Arvokkaammaksi hänet on tehnyt ainoastaan oma miehesi, jonka seurauksena oman arvon tunteesi on murrettu. Vie aikaa korjautua henkisistä vaikeuksista.

        Näin kävi myös kohdallani. Olin suurissa vaikeuksissa, koska en pystynyt arvostamaan itse itseäni. Tunsin olevani jollakin tapaa näkymätön ja olematon.Oli suuria vaikkeuksia tehdä työhakemuksia. En osannut muodostaa järkeviä lauseita, en kokenut osaavani mitään merkittävää. Ajatukset takkusi. Kun terapeuttini luetteli saavutuksiani ja työkokemuksiani, pidin miitäkin alkuun lähes valeina.

      • pöljä
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Kysynpä sinulta - Helyna - tai periaatteessa tietenkin keneltä vaan lukijalta sellaisesta asiasta, jota ainakaan tässä ketjussa ei ole hirveän paljon käsitelty. Nimittäin mustasukkaisuudesta entisen puolison uusia kumppaneita kohtaan. Itse olen sellaisesta kärsinyt ja edelleen tunnen kovaakin ahdistusta, kun kuulen exän ja hänen nykyisen kumppaninsa olleen milloin missäkin tapahtumassa tai ulkomaanmatkalla...Järki tietenkin sanoo, että ei kuulu minulle, mutta tunnetta en saa kuriin. Minua ei niinkään liikuta heidän välisensä sex-suhde, mutta muu arkinen elämä, tekeminen, harrastaminen. Kaikki se, missä minä aiemmin olin se toinen osapuoli. En anna itseni pitkiä aikoja muhia siinä liemessä, mutta aika ajoin tunne puskee päälle. Itse olen käynyt pienillä lomamatkoilla yksin, joskus käyn yksin ulkona syömässä, mökkeilen yksin, nukun kissan kanssa. Kokevatkohan muut mustasukkaisuutta exän uudesta elämästä, vai mietittekö sitä lainkaan? Ja jos olette olleet mustasukkaisia, niin kuinka kauan tunnetta kesti. Minullahan erosta on jo yli 2v. Tosin siihen liittyy sellaisia seikkoja kuin exä:n koko suhteemme ajan kestänyt uskottomuus, hänen yhtäkkinen ilmoituksensa, että hän haluaa uuteen elämään. Toisen naisen olemassaolon hän johdonmukaisesti kielsi 1½ vuoden ajan, kunnes heille tuli ero. Silloin kertoi, että suhde oli kestänyt jo kuukausia ennen kuin hän minut jätti. En aikonutkaan uskoa sitä, että hän aivan ilman naista olisi ollut, mutta uskoin enemmän yhden illan suhteisiin ja siihen, että routa kyllä siinä tapauksessa porsaan kotiin ajaa. Niin sinisilmäinen olin. Eromme lopullisen syyn olen siis tiennyt vasta ½ vuoden ajan. Tuntuukin välillä siltä, että minulla on ollut kaksi eroa samasta miehestä pienin väliajoin. Päättyneen suhteen jälkeen miehellä on varmaan parikin uutta ollut. Ja minä siis tunnen edelleen mustasukkaisuutta. Miten te muut?

        kiitos liekki kysymyksestä ja muille vastauksista. olen pitänyt jo itseäni "umpi pimeänä" kun välillä on tullut tunne että joku on ottanut henkitorvesta kiinni ja puristanut kovaa kun olen päästänyt ajatuksiin "nyt hän sen uuden naisen kanssa istuu siinä saunan terassilla ja nauttii elämästä". onneksi näitä tulee enään harvoin, alussa enenmmän, tosin huomaan sen olevan sidonnaista siihen että pääsen hänestä "kauemmas"...

        vielä kerran kiitos teille tunnustuksista, en ole näistä kehdannut kenellekkään mainita...

      • liekki pimeässä
        helyna kirjoitti:

        Kerrot asioista, joita olen kokenut! Mieheni torjui kaikki yritykseni kertoa pahasta olosta. Hän ei silminnähden käsittänyt niitä lainkaan. Hän oli niin etäinen, vieras ja torjuva ja lopulta menetin malttini. Sen seurauksena hän muuttui kylmäksi, tylyksi ja ivalliseksi. Myös hän vastaili syytöksiin vastaten ”entä sitten”. Pieni lause, joka teki minusta täysin merkityksettömän. Näin myös heidän elävän yhteistä arkea, niin kuin minua ei koskaan olisi ollutkaan. Mieheni vältteli kohtaamista ja keskustelujamme kaikin tavoin. Tuntui kuin hän ei olisi halunnut muistaa, että olin olemassa. Tästä huolimatta, hän esiintyi julmasti uuden ihastuksensa entisissä yhteisissä tapahtumissamme vielä naimisissa ollessamme. Kyllä sitä kaikki tuttuni hämmästelivät ja pitivät pöyristyttävänä, mutta miehestä tämä kaikki oli ihan normaalia. Sairauteeni hän totesi, ettei hänen tarvitse todellakaan välittää, koska hän on vapaa mies. En itsekään usko hänen koskaan minua rakastaneen, mutta tarvitsi minua edetäkseen perheen turvin urallaan omien luovutusteni kustannuksella, jota en erityisemmin sure, sillä valitsin tietoisesti perheen ykköseksi. En tiedä mitä tunnen miestäni kohtaan. Emme tapaa, emmekä keskustele. Myös minä välttelen nykyään häntä. Näin siksi, että koen voimakasta fyysistä ja henkistä pahoinvointia hänet nähdessäni. Alan näkemään samoja ahdistavia painajaisia, jotka saavat minut heräämään avunhuutooni öisin. Koen, että hän hylkäsi minut juuri silloin, kun olisin eniten tarvinnut tukea. Koen että hän jätti minut siksi, etten omina vaikeina aikoina jaksanut hänen tarpeitaan.

        Meillä on Helyna, varmaan samantapaisia kokemuksia ja / tai tavassamme reagoida asioihin on samanlaisia piirteitä. Olisi mukava kirjoitella kanssasi enemmänkin, mutta en kyllä tiedä, miten se teknisesti olisi mahdollista (siis muuten kuin näin julkisesti). Voitaisiin ehkä parantaa maailmaakin. Olen lukenut sekä "erokirjallisuutta" että erinäisiä keskustelupalstoja että myös kärvistellyt tässä eron tuskassa niin paljon ja kauan, että olen alkanut miettiä, miten tästä kaikesta saisi irti jotain, joka auttaisi, helpottaisi ja hyödyttäisi surevia ja ahdistuksen kanssa kamppailevia ihmisiä. Ettei hyvä ja pohjamutia myöten toivottavasti jonain hetkenä läpikäyty eroprosessi jäisi vain omaksi hyödyksi.

        Totuudella on muuten arvaamaton merkitys. Entinen mieheni ei siis kertonut, että sivusuhde oli eromme syy. Hän kielsi toisen naisen olemassaolon järjestelmällisesti heidän eroonsa saakka. Heidän eronsa sai minut toivomaan mahdottomia. Ja taas sama kuvio: mies kielsi, että olisi toista tai kolmatta uutta naista ja minä odotan ihmettä tapahtuvaksi. Kunnes totuus paljastui: Mies elää läheisessä ja aktiivisessa suhteessa nykyisen kumppaninsa kanssa. Siis elää arkea ja pyhää. Kertomuksen pointti on se, että vasta nyt minä olen tietoinen siitä, että hänellä on nainen, kumppani, jonka kanssa hän tekee kaikkia niitä asioita, joita aikaisemmin teki minun kanssani. Jos hän vain olisi suostunut kertomaan minulle heti eromme syyn, olisin saanut kamppailla näiden luopumisen, mustasukkaisuuden, kateuden ja vihan tunteiden kanssa jo kaksi vuotta sitten ja voisin jo olla asiassa voitolla. Tämä toinen erä on ensimmäistä rankempi..

      • helyna
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Meillä on Helyna, varmaan samantapaisia kokemuksia ja / tai tavassamme reagoida asioihin on samanlaisia piirteitä. Olisi mukava kirjoitella kanssasi enemmänkin, mutta en kyllä tiedä, miten se teknisesti olisi mahdollista (siis muuten kuin näin julkisesti). Voitaisiin ehkä parantaa maailmaakin. Olen lukenut sekä "erokirjallisuutta" että erinäisiä keskustelupalstoja että myös kärvistellyt tässä eron tuskassa niin paljon ja kauan, että olen alkanut miettiä, miten tästä kaikesta saisi irti jotain, joka auttaisi, helpottaisi ja hyödyttäisi surevia ja ahdistuksen kanssa kamppailevia ihmisiä. Ettei hyvä ja pohjamutia myöten toivottavasti jonain hetkenä läpikäyty eroprosessi jäisi vain omaksi hyödyksi.

        Totuudella on muuten arvaamaton merkitys. Entinen mieheni ei siis kertonut, että sivusuhde oli eromme syy. Hän kielsi toisen naisen olemassaolon järjestelmällisesti heidän eroonsa saakka. Heidän eronsa sai minut toivomaan mahdottomia. Ja taas sama kuvio: mies kielsi, että olisi toista tai kolmatta uutta naista ja minä odotan ihmettä tapahtuvaksi. Kunnes totuus paljastui: Mies elää läheisessä ja aktiivisessa suhteessa nykyisen kumppaninsa kanssa. Siis elää arkea ja pyhää. Kertomuksen pointti on se, että vasta nyt minä olen tietoinen siitä, että hänellä on nainen, kumppani, jonka kanssa hän tekee kaikkia niitä asioita, joita aikaisemmin teki minun kanssani. Jos hän vain olisi suostunut kertomaan minulle heti eromme syyn, olisin saanut kamppailla näiden luopumisen, mustasukkaisuuden, kateuden ja vihan tunteiden kanssa jo kaksi vuotta sitten ja voisin jo olla asiassa voitolla. Tämä toinen erä on ensimmäistä rankempi..

        Hei! Avasin itselleni sähöpostitilin [email protected] johon voit ottaa yhteyttä! Jään odottamaan viestiäsi ja olen iloinen että teit aloituksen. Monta kertaa olen ajatellut samaa, mutta häpeän ja yksityisyyden säilyttämisen tunne ovat olleet liian voimakkaita. Luulempa, että tämä on pieni merkki toipumisesta :)

      • liekki pimeässä
        helyna kirjoitti:

        Hei! Avasin itselleni sähöpostitilin [email protected] johon voit ottaa yhteyttä! Jään odottamaan viestiäsi ja olen iloinen että teit aloituksen. Monta kertaa olen ajatellut samaa, mutta häpeän ja yksityisyyden säilyttämisen tunne ovat olleet liian voimakkaita. Luulempa, että tämä on pieni merkki toipumisesta :)

        Hei Helyna. Yritin kirjoittaa sinulle, mutta lähetys ei mennyt perille. Yritän myöhemmin uudelleen

      • liekki pimeässä
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Hei Helyna. Yritin kirjoittaa sinulle, mutta lähetys ei mennyt perille. Yritän myöhemmin uudelleen

        Helyna, viestin lähettäminen ei onnistu. Mikähän neuvoksi, osaatko sanoa?

      • Sivullinen kulkija
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Helyna, viestin lähettäminen ei onnistu. Mikähän neuvoksi, osaatko sanoa?

        Olikohan nyt juuri se sähöpostikatko? Keskusteluosiossa suomi24 siitä taisi olla maininta, tai sitten jos katko ei ole juuri tänään niin joskus menee hiukan aikaa ennenkuin posti toimii.
        Tosin en nykyisin tiedä, kun en enää ole vuosiin käyttänyt Suomen sähköposteja!

      • Sivullinen kulkija
        liekki pimeässä kirjoitti:

        Helyna, viestin lähettäminen ei onnistu. Mikähän neuvoksi, osaatko sanoa?

        Tarkistin asian ja huoltokatko on 22-24.8 ja postissa saattaa esiintyä häiriöitä ja viiveitä!

      • liekki pimeässä
        Sivullinen kulkija kirjoitti:

        Tarkistin asian ja huoltokatko on 22-24.8 ja postissa saattaa esiintyä häiriöitä ja viiveitä!

        Oletpa ystävällinen sinä sivullinen kulkija. Kiitos! Koetan vaikka huomenna uudelleen.

    • Syvällä

      Jossain vaiheessa minullekin sanottiin to "rakastan kahta naista". Ei me olla niin yksilöllisiä kuin luullaan, hyvin samaa kaavaa nämä noudattavat, jätetyn ja jättäjän roolit, useimmissa tai ainakin useissa tapauksista.

      • Unissakävelijä

        Miksi kukaan sanoo noin, rakastavansa kahta? Kuvitteleeko sanoja, että se jotenkin helpottaa toista? Vai helpottaako se häntä itseään? Hän on kuitenkin valintansa jo tehnyt, miksi pitää kiduttaa? Kun sanoo rakastavansa, antaa väärää toivoa ja se vie vain syvemmälle epätoivoon.
        Jos rakkaus ei loppunut, niin miksi ei halunnut selvittää asioita? Onko rakastaminen ja rakastuminen samoja asioita? Mielestäni ei, muistan itsekkin sen ihanan rakastumisen tunteeen, kaikki oli niin ihanaa. Ja helppoa. Jossain vaiheessa se huuma vain muuttui "tavalliseksi rakkaudeksi", siksi, joka ei jatkuvasti pidä pilvissä, mutta on aito ja syvää, sellaista, joka kestää myös ne huonot hetket ja ajat.
        Minun rakkaus olisi kestänyt pohjamutien kaivamisen, hänen ei. Hän halusi kai huumaa. Nyt hänellä sitä sitten on. Ja minulla ei ole mitään.
        Jos tämä kaikki seuraa jotain kaavaa, niin mitä seuraavaksi on luvassa? Lisää juttuja ja minun itkettämistä? Miksi hän ei vain mene kokonaan ja ole yhteydessä vain ja ainoastaan pakollisissa käytännön asioissa? Jokainen kerta kun näen hänet, syöksyn vain syvemmälle kuiluun. Vaikka kuitenkin, haluan nähdä häntä. Haluaisin niin kovasti palata entiseen.. Ja miksi, miksi itken sellaisen miehen perään, joka on haavoittanut minua syvästi?
        Niin paljon kysymyksiä, niin paljon surua.

      • avioerosta eheäksi
        Unissakävelijä kirjoitti:

        Miksi kukaan sanoo noin, rakastavansa kahta? Kuvitteleeko sanoja, että se jotenkin helpottaa toista? Vai helpottaako se häntä itseään? Hän on kuitenkin valintansa jo tehnyt, miksi pitää kiduttaa? Kun sanoo rakastavansa, antaa väärää toivoa ja se vie vain syvemmälle epätoivoon.
        Jos rakkaus ei loppunut, niin miksi ei halunnut selvittää asioita? Onko rakastaminen ja rakastuminen samoja asioita? Mielestäni ei, muistan itsekkin sen ihanan rakastumisen tunteeen, kaikki oli niin ihanaa. Ja helppoa. Jossain vaiheessa se huuma vain muuttui "tavalliseksi rakkaudeksi", siksi, joka ei jatkuvasti pidä pilvissä, mutta on aito ja syvää, sellaista, joka kestää myös ne huonot hetket ja ajat.
        Minun rakkaus olisi kestänyt pohjamutien kaivamisen, hänen ei. Hän halusi kai huumaa. Nyt hänellä sitä sitten on. Ja minulla ei ole mitään.
        Jos tämä kaikki seuraa jotain kaavaa, niin mitä seuraavaksi on luvassa? Lisää juttuja ja minun itkettämistä? Miksi hän ei vain mene kokonaan ja ole yhteydessä vain ja ainoastaan pakollisissa käytännön asioissa? Jokainen kerta kun näen hänet, syöksyn vain syvemmälle kuiluun. Vaikka kuitenkin, haluan nähdä häntä. Haluaisin niin kovasti palata entiseen.. Ja miksi, miksi itken sellaisen miehen perään, joka on haavoittanut minua syvästi?
        Niin paljon kysymyksiä, niin paljon surua.

        Kyllä se mies voi tuntea rakastavansa kahta. Mies elää pääpilvissä uuden rakkauden hekumassa. Hälle uuden suhteen aloittaminen on helppoa luulee olevan sullekkiin. Ei osaa asettua petetyn jätetyn asemaan, ei ole varmaankaan hänelle tuttu tilanne elämässä. Minä olen joutunut luopumaan aikaisemminkin elämässä ja tiedän jo, että synkästä surusta pääsee yli. Vaikka käyn surua ja luopumista suurta läpi on sisimmässä luottamus, että elämä viellä kantaa. Joo ei ole ehkä unelma elämää, mutta hyvääkin uskon viellä tulevan. Kyllä sinulle unissakävelijä viellä elämä hymyilee, vaikka nyt ei siltä tunnu. Voitko nähdä ex-miestä vähemmän? Joskus on helpompi päästä yli, kun rikkirepivää näkemistä on harvemmin.

      • Kriisitiina

        Olen, Syvällä, lukenut sinun tekstejäsi ja verrannut tilannettasi omaani. Minäkin olen asunut miehen kotitilalla yli 20 vuotta (kaksi lasta on jo maailmalla). Kaikenlaisista ongelmista on selvitty, mutta miehen viime keväänä paljastunut pitkä rinnakkaissuhde tuntuu jäävän viimeiseksi kriisiksi. Olin pari kuukautta täysin sekaisin: missään ei tuntunut olevan mitään järkeä. Mies muuttui täysin vieraaksi ja tunteettomaksi. Kesän mittaan pystyin käsittelemään asian. Mies palasi omaksi ystävälliseksi itsekseen, muttei ole valmis tekemään minkäänlaisia valintoja: ei lopeta suhdetta, ei halua eroa, ei lähesty minua, ei lähde kodista. Hän on siis jättänyt minut henkisesti, mutta ei fyysisesti. Elämme tilalla edelleen enimmäkseen rauhallista hiljaiseloa naimattomien sisaruksien tapaan.

        Tovoin turhaan, että tästäkin vielä selviäisimme yhdessä. Tämä tunteeton elämä ei kuitenkaan ole sitä, mitä haluan, joten olen jättänyt erohakemuksen. Mies ei halua puhuakaan erosta. Keskikokoinen tila on velaton, mutta mitään säästöjä tai myytävää ei ole, joten miehen on mahdoton maksaa minulle tasinkoa, ja tämä on syy siihen, että hän mieluummin pitää minut tilalla, vaikkei tunteita enää olekaan. Itselleni olisi ollut varmasti parempi, jos hän olisi itse päättänyt luopua tilasta ja lähteä uuden rakkauden kanssa uuteen elämään. Vaihtoehtoni ovat vähissä. Harkinta-ajan päätyttyä haen eroa ja tarvittaessa pesänjakajaa: rakastamani mies sukuineen tulee kyllä vihaamaan minua.

      • wendy*
        Kriisitiina kirjoitti:

        Olen, Syvällä, lukenut sinun tekstejäsi ja verrannut tilannettasi omaani. Minäkin olen asunut miehen kotitilalla yli 20 vuotta (kaksi lasta on jo maailmalla). Kaikenlaisista ongelmista on selvitty, mutta miehen viime keväänä paljastunut pitkä rinnakkaissuhde tuntuu jäävän viimeiseksi kriisiksi. Olin pari kuukautta täysin sekaisin: missään ei tuntunut olevan mitään järkeä. Mies muuttui täysin vieraaksi ja tunteettomaksi. Kesän mittaan pystyin käsittelemään asian. Mies palasi omaksi ystävälliseksi itsekseen, muttei ole valmis tekemään minkäänlaisia valintoja: ei lopeta suhdetta, ei halua eroa, ei lähesty minua, ei lähde kodista. Hän on siis jättänyt minut henkisesti, mutta ei fyysisesti. Elämme tilalla edelleen enimmäkseen rauhallista hiljaiseloa naimattomien sisaruksien tapaan.

        Tovoin turhaan, että tästäkin vielä selviäisimme yhdessä. Tämä tunteeton elämä ei kuitenkaan ole sitä, mitä haluan, joten olen jättänyt erohakemuksen. Mies ei halua puhuakaan erosta. Keskikokoinen tila on velaton, mutta mitään säästöjä tai myytävää ei ole, joten miehen on mahdoton maksaa minulle tasinkoa, ja tämä on syy siihen, että hän mieluummin pitää minut tilalla, vaikkei tunteita enää olekaan. Itselleni olisi ollut varmasti parempi, jos hän olisi itse päättänyt luopua tilasta ja lähteä uuden rakkauden kanssa uuteen elämään. Vaihtoehtoni ovat vähissä. Harkinta-ajan päätyttyä haen eroa ja tarvittaessa pesänjakajaa: rakastamani mies sukuineen tulee kyllä vihaamaan minua.

        Eikö tuossa tilanteessa kannattaisi tehdä niin kuin usein sanotaan: "tee niin kuin toivoisit muiden tekevän sinulle"? Itse en haluaisi missään tapauksessa puolison kotitilaa ositukseen mukaan. Lisäksi vanhempana omaisuudesta yleensä on vain usein pelkkää harmia, ellei sitä ole aivan älyttömän paljon.

      • Keski-ik.veronmaksaj
        wendy* kirjoitti:

        Eikö tuossa tilanteessa kannattaisi tehdä niin kuin usein sanotaan: "tee niin kuin toivoisit muiden tekevän sinulle"? Itse en haluaisi missään tapauksessa puolison kotitilaa ositukseen mukaan. Lisäksi vanhempana omaisuudesta yleensä on vain usein pelkkää harmia, ellei sitä ole aivan älyttömän paljon.

        Wendylle:
        Tottakai koko yhteinen omaisuus otetaan mukaan ositukseen. Toinen ostaa toisen ulos (velkaa joutuu yleensä tekemään) tai omaisuus myydään, voitot puoliksi. Miten muuten voi edes kuvitella aloittavansa uuden elämän? Ja millä rahalla? Uuden kodin perustaminen ei ole ilmaista. Taidat olla aika nuori...kärkeviä kommentteja sulla, vaikkakin todella hyviä samalla :)

      • wendy*
        Keski-ik.veronmaksaj kirjoitti:

        Wendylle:
        Tottakai koko yhteinen omaisuus otetaan mukaan ositukseen. Toinen ostaa toisen ulos (velkaa joutuu yleensä tekemään) tai omaisuus myydään, voitot puoliksi. Miten muuten voi edes kuvitella aloittavansa uuden elämän? Ja millä rahalla? Uuden kodin perustaminen ei ole ilmaista. Taidat olla aika nuori...kärkeviä kommentteja sulla, vaikkakin todella hyviä samalla :)

        Ai miten niin tottakai? Jokainen eronnut ystäväni/tuttavani/tuttavani tuttava esimerkiksi ei ole halunnut ottaa esim. puolison perintöä/firmaa/kotitilaa mukaan ositukseen (lukuun ottamatta omaa exääni, jota ahneus vaivaa). Minusta se on myös oikeus ja kohtuus. Kuten myös tuossa kotitilan jakamisessa. Suomen avioliittolaki on tehty puolison kuoleman varalle, vuonna 1924. Sitä ei ole päivitetty avioeroihin paremmin sopivaksi. Omasta mielestäni on todellakin moraalisesti väärin vaatia toisen suvun omaisuutta avioerossa itselleen, joskin Suomen ikivanha laki sen sallii. Esimerkiksi Ruotsissa ollaan tässä(kin) asiassa fiksumpia ;).

        Uuden kodin perustaminen ei todellakaan ole ilmaista. Itse perustin uuden kodin kolmen teini-ikäisen kanssa erotessani heidän isästään. Mitään en saanut exältäni mukaamme. Kaikki piti ostaa uusiksi, velaksi. Toki ystäviltä, tuttavilta ja sukulaisilta (myös exän) tuli paljon jeesiä.

        Olen 50 v, en siis enää kovin nuori, pakko kai myöntää, vaikkakin hampaat vähän irvessä :D. Erityisesti ollessani tekemisissä vanhempien ihmisten kanssa, olen todennut, että elämän ehtoopuolelle siirtyessä omistusasunnosta on silkkaa haittaa.

      • Kriisitiina
        wendy* kirjoitti:

        Ai miten niin tottakai? Jokainen eronnut ystäväni/tuttavani/tuttavani tuttava esimerkiksi ei ole halunnut ottaa esim. puolison perintöä/firmaa/kotitilaa mukaan ositukseen (lukuun ottamatta omaa exääni, jota ahneus vaivaa). Minusta se on myös oikeus ja kohtuus. Kuten myös tuossa kotitilan jakamisessa. Suomen avioliittolaki on tehty puolison kuoleman varalle, vuonna 1924. Sitä ei ole päivitetty avioeroihin paremmin sopivaksi. Omasta mielestäni on todellakin moraalisesti väärin vaatia toisen suvun omaisuutta avioerossa itselleen, joskin Suomen ikivanha laki sen sallii. Esimerkiksi Ruotsissa ollaan tässä(kin) asiassa fiksumpia ;).

        Uuden kodin perustaminen ei todellakaan ole ilmaista. Itse perustin uuden kodin kolmen teini-ikäisen kanssa erotessani heidän isästään. Mitään en saanut exältäni mukaamme. Kaikki piti ostaa uusiksi, velaksi. Toki ystäviltä, tuttavilta ja sukulaisilta (myös exän) tuli paljon jeesiä.

        Olen 50 v, en siis enää kovin nuori, pakko kai myöntää, vaikkakin hampaat vähän irvessä :D. Erityisesti ollessani tekemisissä vanhempien ihmisten kanssa, olen todennut, että elämän ehtoopuolelle siirtyessä omistusasunnosta on silkkaa haittaa.

        Wendy, niin laupias en todellakaan ole. Ehkä jos itse olisin pettänyt ja pettäisin edelleen puolisoani, voisin ottaa vaatteeni ja lähteä. Nyt on kyse omaisuudesta, joka on hankittu yhdessä avioliiton aikana. Tilaa ei ole peritty eikä saatu lahjaksi, vaan rahalla maksettu. Olisin kuitenkin halunnut neuvotella ja sopia asiasta, mutta se ei nyt vaan onnistu.

        Viestini pääasia oli kuitenkin se, että kun ihminen antaa itselleen luvan pettää puolisoaan, hänen täytyisi olla myös valmis kestämään pettämisen seuraukset: kriisin ja mahdollisen avioeron. Oma mieheni sanoo: "Ei sen koskaan pitänyt paljastua." No, se paljastui ja tässä ollaan.

    • Unissakävelijä

      Mitä haluan elämältä; tällä hetkellä haluan saada tämän kivun pois ja jonkinlaisen uskon siihen, että elämä jatkuu ja voi olla hyvää. Oikeita haaveita ei oikeastaan ole. En pysty vielä ajattelemaan niin pitkälle. Pelkkä hetkestä seuraavaan selviäminen tuntuu välillä hyvin vaikealta.
      Olen aina ollut realisti, mutta se piirre on nyt hautautunut jonnekin syvälle. En voi sille mitään, että mieli rakentaa kaikenlaisia utopistisia kuvia siitä, miten voisimme palata yhteen. Toisaalta tiedän kyllä, etten voisi enää ikinä luottaa häneen. Haluaisin takaisin sen miehen, joka minulla joskus oli. Sen joka rakasti ja osoitti sen, johon saattoi luottaa kaikissa asioissa. Sitä miestähän ei enää ole, ei ainakaan minulle. Tiedän sen, mutta sydän ei usko ja tunteet hallitsevat minua nyt.
      Kun tämä yhteinen koti on saatu myytyä ja tyhjennettyä, emme enää näe toisiamme kuin sattumalta jossain. Meillä on tosin laaja ja yhteinen tuttavapiiri, mutta luulen, että minut ulkoistetaan siitä. Onhan se hauskempaa seurustalla sellaisen ihmisen kanssa, joka on onnellinen ja hyväntuulinen uuden rakkaansa kanssa, kuin surullisen jätetyn kanssa.
      Haluaisin lapsen, me halusimme ja annoimme sille mahdollisuuden. Lasta ei kuitenkaan tullut ja se suretti minua enemmän kuin häntä, hänellähän on jo lapsi edellisestä liitosta (joka sekin päättyi hänen petettyä ja jätettyä vaimonsa). Minulla olisi ollut vielä muutama mahdollinen vuosi saada lapsi. Nyt kun mahdollisuus lapsen saamiseen on poissa, tunnen suurta surua siitäkin. En usko, että selviän tästä jaloilleni niin nopeasti, että ehtisin tutustumaan, rakastumaan ja luottamaan mieheen, joka haluaisi perustaa perheen kanssani.
      En enää voisi "tehdä" lasta jättäjäni kanssa, vaikka sielu huutaa hänen peräänsä, en voi antaa hänen koskea itseeni. Kaipaan todella kosketusta, vahvaa halausta, joka saisi minut tuntemaan oloni taas hyväksi. Mutta en voi. Eikä hänkään tietysti halua, hänellähän on syli muualla.
      Kiitos teille sanoistanne, helpottavaa, että tänne voi purkaa tuntojaan. Ystävät yrittävät auttaa, mutta huomaan, että heille on hyvin hämmentävää, kun olen niin täysin erilainen kuin aiemmin.

      • wendy*

        "Meillä on tosin laaja ja yhteinen tuttavapiiri, mutta luulen, että minut ulkoistetaan siitä."
        Erossa punnitaan todellinen ystävyys. Jos sinut "ulkoistetaan" yhteisestä tuttavapiiristänne, parempi niin. Tiedät kuka on todellinen ystävä, kuka ei.

      • Unissakävelijä
        wendy* kirjoitti:

        "Meillä on tosin laaja ja yhteinen tuttavapiiri, mutta luulen, että minut ulkoistetaan siitä."
        Erossa punnitaan todellinen ystävyys. Jos sinut "ulkoistetaan" yhteisestä tuttavapiiristänne, parempi niin. Tiedät kuka on todellinen ystävä, kuka ei.

        Totta, että kriisissä ystävyys punnitaan. Tähän mennessä on jo selvinnyt, että ystäviä on muutama ja kaikki tuttavuudet ovat kaikonneet. Monet ihmiset, joiden kanssa olisin jatkossakin halunnut olla tekemisissä, on nyt kadonneet. Sosiaaliset ympyrät kutistuivat olemattomiin.
        Uuden tuttavaverkoston rakentaminen vaatisi hurjasti työtä ja tällä paikkakunnalla kaikki tuntevat kaikki, joten melkoisen yksinäistä tulee olemaan.
        Suurin menetys tietysti on puoliso, parisuhde ja yhteiset haaveet. Mutta myös se, että joutuu sivuun kaikesta siitä, mikä ennen on kuulunut kiinteästi elämään, tuntuu pahalta. En sitten ollutkaan minkään arvoinen, kenellekään.

    • avioerosta eheäksi

      Oletko ollut miehen kanssa suhteessa jo edellisen vaimon aikaan? No nyt ainakin tiedät miltä petetyksi tuleminen tuntuu. Mukavat miehet pettävät ja kerran pettänyt pettää herkemmin suhteen arkipäiväistyttyä. Ei niissä liitoissa useinkaan niin kauheastui vikaa ole, pettäjä vaan hoitaa suhteitaan omista tarpeistaan käsin, kiiruhtamalla omien mielihalujen perään. Lapsettomuus suru on syvää. Joku kärsii tahattomasta lapsettomuudesta ja jo surutyön tehtyään saakin lapsen, toinen päätyy naimisiin lapsia omaavan kanssa, kolmas saa lapsia yli 40-vuotiaana, neljäs päätyy sijaisvanhemmaksi, viides suree surunsa ja tyytyy osaansa, kuudes ryhtyy tukiaikuiseksi...Merkittäviä hetkiä lasten kanssa voi kokea monella tapaa, kun oma elämä on asettunut uomiinsa.

      Suru on surtava, mutta vielä tulee päivä jolloin olet jaloillasi. Silloin näet, että elämällä on sinulle annettavaa ja elämä kantaa vaikkei sitä synkimpinä päivinä näkisikään. Ne unelmat syntyy vähitellen olon helpottaessa. Aloittaa voi pienistä asioista. Niin ja ystäviä saa uusia, kun on valmis ihmisiin tutustumaan.

    • Unissakävelijä

      En ole ollut. Alussa juttelimme paljon asioista ja hän kertoi edellisistä suhteistaan sekä tietysti avioliitostaan. Uskon, että hän oli tuolloin rehellinen ja kertoi kaiken. Liikaakin itseasiassa, ei olisi ollut viisasta tietää kaikkea. En voi olla vertaamatta tätä tilannetta ensimmäiseen.
      Myönnän, että minua on kaikki nämä vuodet vaivannut se, miten ensimmäinen avioliitto hänellä päättyi. Mutta olen sokeasti uskonut, kun minulle on vakuutettu, ettei hän ikinä voisi tehdä niin minulle. Että olen erityinen, että minua hän rakastaa aidosti, että kanssani hän haluaa elää elämänsä loppuun saakka. Olen niin tyhmä!

      tiesin kyllä jo entuudestaan, miltä petetyksi tuleminen tuntuu. Häntä edeltävä vakava seurustelusuhteeni päätyi myös siihen, että minut petettiin. Silloin kyseessä oli yhden illan juttu, joka tuli heti ilmi. Tuolloin olin vielä nuori ja päällimmäinen tunne oli viha. Vihan avulla pääsin nopeasti jaloilleni ja tuolloin todella nautin sinkkuajasta. Sitä kesti aikansa, kunnes tapasin mieheni.
      Niin se varmasti on, että kun on kerran pettänyt, on toinen kerta helpompaa. Se ei tosin minua lohduta lainkaan. En tiedä, onko hän nyt kertonut tälle uudelle rakkaalleen taustansa. Mietin vain, että voiko hän itsekään enää uskoa itseään? Voiko mies, joka ilmeisesti rakastaa rakastumisen tunnetta, eikä tunnista oikeaa rakkautta, olla oikeasti ikinä onnellinen?
      Ja miten minä voin enää koskaan uskoa ketään? Montako kertaa ihmisiin voi pettyä, ilman että kyynistyy? Tuntuu, että pettäminen on nykyään jotenkin hyväksyttyä, sitoutumista toiseen ei arvosteta, vaan jokainen toteuttaa omia mielihalujaan toisista välittämättä. Olen joutunut sivusta näkemään ja kuulemaan tätä paljon, enkä ole ikinä ymmärtänyt sitä. Nyt jouduin sen itse kokemaan, enkä edelleenkään ymmärrä.

      Lapsettomuudesta, toivoin aina omaa biologista lasta. Miehelläni oli jo lapsi, joka oli osa hänen ja meidän elämäämme. Mutta se ei ole sama asia kuin oma lapsi. Minulla on myös lähipiirisäni paljon lapsia, saan kyllä touhuta lasten kanssa niin paljon kun haluan. Mutta sekään ei ole sitä, mitä olisin halunnut. Tällä hetkellä en oikein jaksa katsella toisten onnea ja perheidyliä, se saa vain menetyksen tunteen vielä suuremmaksi.

      Eilen itkin lähes koko päivän, tänään olen äärettömän väsynyt ja jotenkin turtunut. Pitkä päivä taa edessä.

      • avioerosta eheäksi

        Niihän se on, että rakastuneena luulee olevansa erityinen ja kokee myös toisen sellaiseksi. Kyllä minut on petetty kahdesti. Nuoruuden rakkaus sekstaili aikaisempien seurustelukumppaniensa kanssa, sain tietää ja suhteemme loppui. Olin onneton yksin, mutta tapasin mukavan miehen. Tapailtiin, mutta muutin toiselle paikkakunnalle ja suhde loppui. Yksin oltuani jonkin aikaa tapasin mieheni, olin hänen ensimmäisensä. Kävimme läpi lapsettomuuden ja saimme lopulta lapsen. Mies ihastui toiseen ja petti. Jäin lapsen kanssa yksin. Olemme käyneet mieheni kanssa vakavia kriisejä yhdessä kestäen läpi ja siksi miehen toisen mukaan lähteminen oli järkytys. Luulin suhteemme kestävän mitä vain. Ei ne lapsiperheet välttämättä ole niin onnelisia kuin vierestä näyttää. Kaikkien elämässä on vastoinkäymisiä. Uskon selviäväni, olen noussut niin monta kertaa aikaisemminkin jaloilleni. Pakota itsesi ulos, älä jää sisälle. Et ehkä nauti, mutta liike saa ihmistä eteenpäin. Varsinkin luonnossa kävely vaikka raahustaen piristää tai saa tunteet tulemaan ulos. Vielä tulee päivä jolloin olet asian surrut ja aurinko paistaa. Surun aallonpohjassa suruntunne kasvaa muiden onnen vierellä, mutta tilanne menee ajan kanssa ohi.

      • liekki pimeässä

        Unissakävelijä. Uskon, että selviät ajan mittaan erostasi. Päädyin tähän johtopäätökseen sen perusteella, miten hyvin osaat tilannettasi ja tunteitasi analysoida, vaikka olet keskellä kauheaa kipua. Ymmärrän, että kovin vähän lohtua tuo sellainen vakuuttelu, että 1-5 vuoden kuluttua elämä on taas kohdallaan. Haluaisit kivun pois, nyt, heti, kun tuntuu että ei jaksa ja kaikki huomispäivät tuntuvat olevan vain toinen toistaan tyhjempiä. Niin kuin "avioerosta ehjäksi" kirjoitti, koeta pitää itsestäsi huolta. Syö vähän, vaikka ei maistuisi, ole vähän ulkona, vaikka ei jaksaisi, kävele vähän, vaikka ei kiinnostaisi, lepää, vaikka siitä ei tuntuisi olevan juuri sillä hetkellä apua. Keskity alussa vaikkapa vain minuutin ajaksi hengittämään, katsomaan puuta, kukkaa, eläintä, pilveä...ja pidä väkisin ajatuksesi siinä kohteessa. Saat hetken levähtää. Jonain päivänä huomaat, että jaksat jo 10 minuuttia, sitten ehkä enemmän...
        Olet nuori, arvostat hyvää ja uskollista parisuhdetta - se on hieno ominaisuus tässä ihmissuhteiden kertakäyttöajassa. Hyvä! Älä luovu ihanteestasi.

      • jepsulis
        avioerosta eheäksi kirjoitti:

        Niihän se on, että rakastuneena luulee olevansa erityinen ja kokee myös toisen sellaiseksi. Kyllä minut on petetty kahdesti. Nuoruuden rakkaus sekstaili aikaisempien seurustelukumppaniensa kanssa, sain tietää ja suhteemme loppui. Olin onneton yksin, mutta tapasin mukavan miehen. Tapailtiin, mutta muutin toiselle paikkakunnalle ja suhde loppui. Yksin oltuani jonkin aikaa tapasin mieheni, olin hänen ensimmäisensä. Kävimme läpi lapsettomuuden ja saimme lopulta lapsen. Mies ihastui toiseen ja petti. Jäin lapsen kanssa yksin. Olemme käyneet mieheni kanssa vakavia kriisejä yhdessä kestäen läpi ja siksi miehen toisen mukaan lähteminen oli järkytys. Luulin suhteemme kestävän mitä vain. Ei ne lapsiperheet välttämättä ole niin onnelisia kuin vierestä näyttää. Kaikkien elämässä on vastoinkäymisiä. Uskon selviäväni, olen noussut niin monta kertaa aikaisemminkin jaloilleni. Pakota itsesi ulos, älä jää sisälle. Et ehkä nauti, mutta liike saa ihmistä eteenpäin. Varsinkin luonnossa kävely vaikka raahustaen piristää tai saa tunteet tulemaan ulos. Vielä tulee päivä jolloin olet asian surrut ja aurinko paistaa. Surun aallonpohjassa suruntunne kasvaa muiden onnen vierellä, mutta tilanne menee ajan kanssa ohi.

        Hyvä nimimerkki sinulla. Avioerosta, tai erosta yleensäkin voi todella tulla entistä eheämmäksi. Usein siihen kuitenkin tarvitaan oivallus. Olen itse tullut siihen tulokseen, että pelkästään rakkaus ei riitä parisuhteeseen. Tarvitaan myös tahtoa ja järkeä. Näin edelle menee vielä se mitä kumpainenkin tarvitsee ja haluaa. Vaikka rakastaisi toista, ja toinenkin omalla tavallaan rakastaisi, mutta jos toinen haluaa käydä vieraissa, eikä se toiselle sovi, niin eihän parisuhteesta mitään voi tulla. Nimenomaan parisuhteesta. Ystävyys voi säilyä, tai jopa parantua.

    • Unissakävelijä

      Kiitos Liekki! Toivon todella, että kun tämä nykyinen helvetti on jäähtynyt/loppunut, voisin jatkaa elämää vahvempana ja löytää vielä joskus kumppanin itselleni.
      Se aika lienee kaukana.
      Ilmeisesti läheiset ovat nyt "liittoutuneet" keskenään, koska minulle soittavat vähän väliä äitini, sisarukseni ja nyt myös miehen äiti on liittynyt joukkoon. asun sen verran kaukana heistä, etteivät he voi tulla kovin usein paikanpäälle huolehtimaan.
      Tänään olen saanut sen verran irti itsestäni, että olen vähän siivonnut taloa ensi viikon esittelyä varten. Paljon jäi kyllä tekemättäkin.

      • liekki pimeässä

        Hyvä. Verkostosi on aktivoitunut. Pitävät huolta. Ota kaikki huolenpito vastaan.
        Erojen myötä ei menetä vain ihmistä, menettää myös unelmia ja joutuu keskelle suuria konkreettisia muutoksia. On luovuttava unelmista, on luovuttava kodista, on luovuttava monista muistakin ihmisistä kuin vain miehestä. Niin on käynyt minullekin. Yritän lohduttautua sillä, että jospa kaiken on todella muututtava tuhkaksi, kaikesta pitää itkulla luopua, ennen kuin voi uutta syntyä.

    • Tuumailija__

      Erosta selviäminen on kovin yksilöllistä ja tapauskohtaista, me seurustelimme toistakymmentä vuotta ja saman katon alla asuimme kymmenen vuotta. itseäni ei tunnetasolla hetkauta enää pätkääkään exän touhut, vaikka fyysisestä erosta on kulunut nyt n. 3kk. Henkistä eroa työstin vuosikausia ja yritin vielä viimehetkillä parantaa suhdetta ja ehdotin pariterapiaa, mutta kun huomasin, että puolisoa kiinnostaa vain kulissit, tulin siihen lopputulokseen, että antaa olla, ja hain yksin eroa.

      Muutaman viikon oli ontto olo kun jäin yksin asumaan entiseen asuntoomme, mutta noista tunnelmista pääsin nopeasti yli. Nyt nautin myös yksinolosta ja tunnen oloni nyt vapaaksi ja helpottuneeksi, kun tuo ahdistava suhde ja epätietoisuus on ohi. Tähän varmasti vaikuttaa ja auttaa se, että olen luonteeltani vahva, analyyttinen ja sellanen mietiskelijä luonne, olen mielessäni jäsentänyt ja selvittänyt kaikki asiat jo ennen eroa, en olisi tehnyt moista päätöstä ihan heppoisin perustein, ja kaikki oli mulle päivänselvää kun erosta puolisolle ilmoitin.

      Etsin aktiivisesti uutta suhdetta ja olen siihen myös valmis.

      Halusin tämän sanoa, koska aina siihen erosta selviämiseen ei mene vuosia.

      • justdoit.

        Erosta selviäminen on tosiaan kovin yksilöllistä, ja nimenomaan yksilöstä itsestä kiinni, ei puolisosta. Jokainen sietää vastoinkäymisiä ja muutoksia omalla tavallaan. Eikä sekään ole ihan kiveen kirjoitettu: sopeutumista muutokseen voi halutessaan treenata, itsetuntemusta parantaa, opetella katsomaan eteenpäin ym. Jos erosta selviytymiseen menee vuosia, ihmisellä on paljon henkilökohtaisia ratkaisemattomia ongelmia taustalla. .

      • helyna
        justdoit. kirjoitti:

        Erosta selviäminen on tosiaan kovin yksilöllistä, ja nimenomaan yksilöstä itsestä kiinni, ei puolisosta. Jokainen sietää vastoinkäymisiä ja muutoksia omalla tavallaan. Eikä sekään ole ihan kiveen kirjoitettu: sopeutumista muutokseen voi halutessaan treenata, itsetuntemusta parantaa, opetella katsomaan eteenpäin ym. Jos erosta selviytymiseen menee vuosia, ihmisellä on paljon henkilökohtaisia ratkaisemattomia ongelmia taustalla. .

        Hei! Voitko antaa esimerkkejä, miten olet itse kehitättänyt itseluottamustasi? Millaisista kokemuksista olet saanut sitä eniten? Entä miten olet treenannut sopeutumista muutokseen?

      • kökölk
        helyna kirjoitti:

        Hei! Voitko antaa esimerkkejä, miten olet itse kehitättänyt itseluottamustasi? Millaisista kokemuksista olet saanut sitä eniten? Entä miten olet treenannut sopeutumista muutokseen?

        Ainakin minä opin parhaiten omista tunteista, kokemuksesta. Esim. pelkäsin aikani (ex-)puolisoni olevan uskoton, menettäväni hänet. Pelko ilmeni fyysisinä oireina ja itkuisuutena, etenkin kun en voinut kaikenaikaa kontrolloida mitä mies teki. Vähitellen huomasin, ettei puolison uskottomuus kaataisikaan omaa itsetuntoa ja saisi päätäni sekaisin. Kaikkea voi tapahtua, mutta kaikesta selvitään. Ja kun vielä puoliso muuttuu niin, itseasiassa vastakohdakseen, niin halusin itse jättää hänet. Kun ympyrä sulkeutuu, se tuntuu. Kummalliselta, oudolta, mutta vapauttavalta.

      • vastaus111
        kökölk kirjoitti:

        Ainakin minä opin parhaiten omista tunteista, kokemuksesta. Esim. pelkäsin aikani (ex-)puolisoni olevan uskoton, menettäväni hänet. Pelko ilmeni fyysisinä oireina ja itkuisuutena, etenkin kun en voinut kaikenaikaa kontrolloida mitä mies teki. Vähitellen huomasin, ettei puolison uskottomuus kaataisikaan omaa itsetuntoa ja saisi päätäni sekaisin. Kaikkea voi tapahtua, mutta kaikesta selvitään. Ja kun vielä puoliso muuttuu niin, itseasiassa vastakohdakseen, niin halusin itse jättää hänet. Kun ympyrä sulkeutuu, se tuntuu. Kummalliselta, oudolta, mutta vapauttavalta.

        Nimenomaan itsetunto ja ongelmien käsittelytyyli ovat tärkeimpiä "välineitä", jolla erosta sun muista kriiseistä selvitään. Aivan liikaa keskitytään laittamaan panoksia puolison syyttelyyn, arvostelemiseen yms. Eihän se johda mihinkään muuhun kuin aina vain lisääntyvään omaan pahaan oloon ja vielä suurempaan kriisiin.

      • uuuuuuuuu
        helyna kirjoitti:

        Hei! Voitko antaa esimerkkejä, miten olet itse kehitättänyt itseluottamustasi? Millaisista kokemuksista olet saanut sitä eniten? Entä miten olet treenannut sopeutumista muutokseen?

        Minä ainakin olen treenannut noita kaikkia vain elämällä - lukemalla, tapaamalla ja keskustelemalla mitä erilaisempien ihmisten kanssa. Niin, ja myös kuuntelemalla musiikkia, lyriikoita.

        Joskus kauan sitten totesin, ettei mikään muu ole elämässä varmaa, paitsi muutos, epävarmuus ja kuolema.

    • Ei vertauskelpoista!

      Voiko edes verrata ns. normaalia eroa ja pettämisestä johtuvaa eroa?
      Ei koskaan!
      Useimmille paljastuu petos yllätyksenä, toisella ollut uusi vuosia, mutta on osannut sen salata kotona. Perhe-elämä on ollut normaalia ja sitähän jokainen pettäjä toivoo, eikä haluaisi paljastua paskamaiseksi jätkäksi
      tai muijaksi. Kasvot täytyy säilyttää perheen ja suvun silmissä!

      Petetyn on aika vaikeaa käydä surutyötä ennakkoon...

      • justdoit.

        Totta kai voi vertailla, mikä estää? Muista myös se, että eroa haluava ehkä se pettäjäkin voi ajatella puolisonsa paljastuneen paskamaiseksi jätkäksi/nartuksi kuukausia, vuosiakin sitten. Siksi juuri haluaa erota (etenkin jos pettäminen on paljastunut). Itse arvioin suurimman osan uskottomuudesta kuitenkin jäävän salaisuudeksi. Hyvin harvoin erotaan pelkästään siitä syystä, että "kasvoimme erilleen". Kyllä siellä on tavalla tai toisella jokin muu suhde taustalla vaikuttamassa.

        Ei kukaan voi käydä eronsa surutyötä ennakkoon. Uskoton vain käy usein sen liiton aikana, jos käy. Puolisonsa sitten eron yhteydessä tai sen jälkeen, jos käy.

      • helyna
        justdoit. kirjoitti:

        Totta kai voi vertailla, mikä estää? Muista myös se, että eroa haluava ehkä se pettäjäkin voi ajatella puolisonsa paljastuneen paskamaiseksi jätkäksi/nartuksi kuukausia, vuosiakin sitten. Siksi juuri haluaa erota (etenkin jos pettäminen on paljastunut). Itse arvioin suurimman osan uskottomuudesta kuitenkin jäävän salaisuudeksi. Hyvin harvoin erotaan pelkästään siitä syystä, että "kasvoimme erilleen". Kyllä siellä on tavalla tai toisella jokin muu suhde taustalla vaikuttamassa.

        Ei kukaan voi käydä eronsa surutyötä ennakkoon. Uskoton vain käy usein sen liiton aikana, jos käy. Puolisonsa sitten eron yhteydessä tai sen jälkeen, jos käy.

        Minä olen ap.n kanssa samaa mieltä, ettei normaalia eroa ja pettämisestä johtuvaa eroa voi verratata. Petetty joutuu kokemaan petoksen. Se on erillisenä sanana hyvin kuvaava, mutta muuttuu petetyn ihmisen yhteydessä latteudeksi, koska tekoa ei pidetä rangaistavana. Paha se kuitenkin on, ja monille osapuolille pitkäaikaisia sekä suuria henkisiä/taloudellisa vaikeuksia.

        Pettäjän ajatukset petetyn paskamaisuudesta voi jättää omaan arvoonsa. Tämän kaltaisin ajatuksin liikkuvat pettäjät eivät kykene tunnustamaan ja käsittelemään omaa pahuuttaan.

        Ja pöh! Pettäjä ei suurijakaan surutöitä käy, minkä lisäksi hänellä on henkinen/käytännön tuki petturikumppanissa. Petetty taasen joutuu selviytymään kaikesta yksin ilman läheisintä ihmistään. Hylkäämisen ja petoksen kohteeksi joutumisen tunne läheisen ja luotetun kumppanin toimesta on vähinmilläänkin järkyttävää.

      • jepsulis
        helyna kirjoitti:

        Minä olen ap.n kanssa samaa mieltä, ettei normaalia eroa ja pettämisestä johtuvaa eroa voi verratata. Petetty joutuu kokemaan petoksen. Se on erillisenä sanana hyvin kuvaava, mutta muuttuu petetyn ihmisen yhteydessä latteudeksi, koska tekoa ei pidetä rangaistavana. Paha se kuitenkin on, ja monille osapuolille pitkäaikaisia sekä suuria henkisiä/taloudellisa vaikeuksia.

        Pettäjän ajatukset petetyn paskamaisuudesta voi jättää omaan arvoonsa. Tämän kaltaisin ajatuksin liikkuvat pettäjät eivät kykene tunnustamaan ja käsittelemään omaa pahuuttaan.

        Ja pöh! Pettäjä ei suurijakaan surutöitä käy, minkä lisäksi hänellä on henkinen/käytännön tuki petturikumppanissa. Petetty taasen joutuu selviytymään kaikesta yksin ilman läheisintä ihmistään. Hylkäämisen ja petoksen kohteeksi joutumisen tunne läheisen ja luotetun kumppanin toimesta on vähinmilläänkin järkyttävää.

        "Tämän kaltaisin ajatuksin liikkuvat pettäjät eivät kykene tunnustamaan ja käsittelemään omaa pahuuttaan. "

        Mahtavaa toisien alentamista ja mitätöimistä! Pettäneet eivät ole yhtään sen pahempia kuin petetytkään. Samassa veneessä kaikki. Tämän kun opit ymmärtämään, hylkäämisen ym. ikävät tunteesi katoavat.

      • Outoa.
        jepsulis kirjoitti:

        "Tämän kaltaisin ajatuksin liikkuvat pettäjät eivät kykene tunnustamaan ja käsittelemään omaa pahuuttaan. "

        Mahtavaa toisien alentamista ja mitätöimistä! Pettäneet eivät ole yhtään sen pahempia kuin petetytkään. Samassa veneessä kaikki. Tämän kun opit ymmärtämään, hylkäämisen ym. ikävät tunteesi katoavat.

        Mistä näitä pettäjien puolustajia ja petettyjen vainoajia eksyy tälle palstalle?Jokainen ilta on uusi/ uusia tyyppejä kyseenalaistamassa petetyn tuskaa sekä ihmettelemässä miksi hän ei vain jätä kaikkea taakseen ja jatka elämäänsä.
        Wendymaista ja /tai tainamaista jeesustelua ja yksisilmäisyyttä!

        Jepsulis ja justdoit. sama tyyppi! Nyt hän ei enää tohdi käyttää näitä tyttö* -nimimerkkejä, kun hänet tunnistetaan niistä.
        Sori, mutta kyllä hänen tyylinsä tunnetaan ilman nikkiensä vaihtamista!

        Mikähän hänen todellinen ongelmansa on?

      • kjfgfg

        "Petetyn on aika vaikeaa käydä surutyötä ennakkoon... "

        Eron vaikeus uskottomuustapauksissa johtuu yleensä siitä, että petetty kuvittelee pettäjällä olevan aivan älyttömän ihanaa ja helppoa. Se on tavallaan hyvä, vaikkakin ei ole totuus. Jos uskoton avautuisi kaikesta mitä ajattelee, niin siitä petetty harvemmin varmaan pääsisi yli. Erossakin toimii se juttu, ettei saa kääntää veistä toisen haavassa.

      • Unissakävelijä
        helyna kirjoitti:

        Minä olen ap.n kanssa samaa mieltä, ettei normaalia eroa ja pettämisestä johtuvaa eroa voi verratata. Petetty joutuu kokemaan petoksen. Se on erillisenä sanana hyvin kuvaava, mutta muuttuu petetyn ihmisen yhteydessä latteudeksi, koska tekoa ei pidetä rangaistavana. Paha se kuitenkin on, ja monille osapuolille pitkäaikaisia sekä suuria henkisiä/taloudellisa vaikeuksia.

        Pettäjän ajatukset petetyn paskamaisuudesta voi jättää omaan arvoonsa. Tämän kaltaisin ajatuksin liikkuvat pettäjät eivät kykene tunnustamaan ja käsittelemään omaa pahuuttaan.

        Ja pöh! Pettäjä ei suurijakaan surutöitä käy, minkä lisäksi hänellä on henkinen/käytännön tuki petturikumppanissa. Petetty taasen joutuu selviytymään kaikesta yksin ilman läheisintä ihmistään. Hylkäämisen ja petoksen kohteeksi joutumisen tunne läheisen ja luotetun kumppanin toimesta on vähinmilläänkin järkyttävää.

        Kun itsellä on suuri suru kaikesta tapahtuneesta, niin on vaikeaa nähdä, kun toisella ei ole mitään surua. Hänelle lähteminen tuntui olevan niin helppoa. Uusi nainen varmasti osaa lohdutella niin, ettei pieninkään suru taikka ajatus kariutuneesta avioliitosta ja särkyneistä haaveista pääse mieleen.

        Itse ei jaksa ajatella tulevaa, kun mieli pyörii vain menneessä, turhissa kuvitelmissa ja kivussa. Hän näyttää olevan onnellinen ja painostaa minua tekemään ratkaisuja, joita en olisi halunnut ikinä joutua miettimään. Tässä epätoivossa antaa liian helposti periksi ja tuntuu siltä, että hän osaa käyttää sitä hyväkseen.

        Juuri tuo yksin selviytyminen kaikesta on raskasta. Vielä jokin aika sitten hän oli se kaikkein läheisin, ensimmäinen, joka kuuli iloista ja suruista. Hän oli se kaikkein läheisin. Ja hän petti. Kun on luottanut toiseen kaikessa, tuntuu kuin maailma olisi romahtanut. Nyt on vain niin yksin. Ystävät ja perhe on toki olemassa, mutta silti on niin yksin. Tuntuu kuin puolet itsestä olisi amputoitu.

      • jchjc
        Outoa. kirjoitti:

        Mistä näitä pettäjien puolustajia ja petettyjen vainoajia eksyy tälle palstalle?Jokainen ilta on uusi/ uusia tyyppejä kyseenalaistamassa petetyn tuskaa sekä ihmettelemässä miksi hän ei vain jätä kaikkea taakseen ja jatka elämäänsä.
        Wendymaista ja /tai tainamaista jeesustelua ja yksisilmäisyyttä!

        Jepsulis ja justdoit. sama tyyppi! Nyt hän ei enää tohdi käyttää näitä tyttö* -nimimerkkejä, kun hänet tunnistetaan niistä.
        Sori, mutta kyllä hänen tyylinsä tunnetaan ilman nikkiensä vaihtamista!

        Mikähän hänen todellinen ongelmansa on?

        Hei kamoon, uskottomat ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinäkin. Ehkei vain niin tuomitsevia kuitenkaan...

      • asiat järjestyy
        Unissakävelijä kirjoitti:

        Kun itsellä on suuri suru kaikesta tapahtuneesta, niin on vaikeaa nähdä, kun toisella ei ole mitään surua. Hänelle lähteminen tuntui olevan niin helppoa. Uusi nainen varmasti osaa lohdutella niin, ettei pieninkään suru taikka ajatus kariutuneesta avioliitosta ja särkyneistä haaveista pääse mieleen.

        Itse ei jaksa ajatella tulevaa, kun mieli pyörii vain menneessä, turhissa kuvitelmissa ja kivussa. Hän näyttää olevan onnellinen ja painostaa minua tekemään ratkaisuja, joita en olisi halunnut ikinä joutua miettimään. Tässä epätoivossa antaa liian helposti periksi ja tuntuu siltä, että hän osaa käyttää sitä hyväkseen.

        Juuri tuo yksin selviytyminen kaikesta on raskasta. Vielä jokin aika sitten hän oli se kaikkein läheisin, ensimmäinen, joka kuuli iloista ja suruista. Hän oli se kaikkein läheisin. Ja hän petti. Kun on luottanut toiseen kaikessa, tuntuu kuin maailma olisi romahtanut. Nyt on vain niin yksin. Ystävät ja perhe on toki olemassa, mutta silti on niin yksin. Tuntuu kuin puolet itsestä olisi amputoitu.

        Eit tiedä onko hän onnellinen kokoajan. Kyllä voi surra, mutta ei sinulle näytä. Muistan yhden hetken työpaikalla. Olin juuri menettänyt läheisen ja allapäin töissä. Yksi työkaveri oli hyvin iloinen ja puuhakas. Tuli siinä puheeksi menetys ja hän kertoi kuinka oli jäänyt vanhemmitta nuorena aikuisena ja kuinka päässyt asian yli. Lohdutti, että aika korjaa haavat. Niin on käynytkin. En sitä silloin uskonut. Nykyisin tiedän, että kaikkien elämässä on suruja, toiset näyttää ne ulospäin, toiset salaa pirteän ulkokuoren alle. Ei muista voi tietää kuinka surevat tai surevatko lainkaan. Kuvitelmiahan ne lopulta on tunteet ja kateus esim ex-puolison onnea kohtaan, ei siellä istu kärpäsenä katossa katsomassa kuinka menee. Pitäisi yrittää löytää itsestään oman onnen avaimet. Joo pitkän työn tulosta, mutta kannattaa ponnistella surua läpi. Viellä tulee hyvä päivä..

      • iem123
        Unissakävelijä kirjoitti:

        Kun itsellä on suuri suru kaikesta tapahtuneesta, niin on vaikeaa nähdä, kun toisella ei ole mitään surua. Hänelle lähteminen tuntui olevan niin helppoa. Uusi nainen varmasti osaa lohdutella niin, ettei pieninkään suru taikka ajatus kariutuneesta avioliitosta ja särkyneistä haaveista pääse mieleen.

        Itse ei jaksa ajatella tulevaa, kun mieli pyörii vain menneessä, turhissa kuvitelmissa ja kivussa. Hän näyttää olevan onnellinen ja painostaa minua tekemään ratkaisuja, joita en olisi halunnut ikinä joutua miettimään. Tässä epätoivossa antaa liian helposti periksi ja tuntuu siltä, että hän osaa käyttää sitä hyväkseen.

        Juuri tuo yksin selviytyminen kaikesta on raskasta. Vielä jokin aika sitten hän oli se kaikkein läheisin, ensimmäinen, joka kuuli iloista ja suruista. Hän oli se kaikkein läheisin. Ja hän petti. Kun on luottanut toiseen kaikessa, tuntuu kuin maailma olisi romahtanut. Nyt on vain niin yksin. Ystävät ja perhe on toki olemassa, mutta silti on niin yksin. Tuntuu kuin puolet itsestä olisi amputoitu.

        Mitä jos olisit kuitenkin se Bitch, etkä se tyytyjä tossukka.

        Kitjoittaisit tälle uudelle naiselle mailin, jossa kiihkottomasti selostaisit miehen taustan. Vaikka hän kuittaisi sen jätetyn naisen katkeruudeksi, jää asia kuitenkin kaivelemaan hänen takaraivoon. Eritoten jos selostat asian kauniisti ja toivotat kaikkea hyvää.

      • ElämäjatkuuN
        iem123 kirjoitti:

        Mitä jos olisit kuitenkin se Bitch, etkä se tyytyjä tossukka.

        Kitjoittaisit tälle uudelle naiselle mailin, jossa kiihkottomasti selostaisit miehen taustan. Vaikka hän kuittaisi sen jätetyn naisen katkeruudeksi, jää asia kuitenkin kaivelemaan hänen takaraivoon. Eritoten jos selostat asian kauniisti ja toivotat kaikkea hyvää.

        Kamppailen itse just asian kans..kerronko uudelle naiselle miehen kataluudesta, taloudellisesta huijauksesta minua kohtaan, tunnevammaisuudesta ja henkisestä välivallasta..järki sanoo että en kerro. Hulluksihan mut leimataan ja tuskin edes uskoisi. Mutta mutta...

        Lupasin itselleni, kun erosimme (aivan kamalia tekoja exältä, jätti meidät tekstiviestillä), että tulen kysymään uudelta naiselta, tietääkö hän, millaisen miehen kanssa on. Mutta nyt mietin, olisiko kuitenkin parempi antaa olla. Mua jopa säälittää se uusi nainen kolmen lapsensa kanssa. Uskoo, luottaa ja rakastaa alkuhuumassa. Rakkaus on sokea ilmeisesti, hälytyskellot ei soi näemmä. On ottanut miehen asumaan luokseen lyhyen seurustelun jatkoksi. Olen varma, että naisella ei ole hajuakaan, mitä ja miten mies on lähimmäisiään kohdellut ihan lähimenneisyydessä. Kaikki tapahtunut vuoden sisällä. Itse olen tarvinnut apua ja vieläkin joudun kovasti tekemään töitä, että saan koottua elämämme lasten kanssa hänen tekojensa jäljiltä. Hän on sisältä kipeä ja ovela samalla aikaa, pystyy esittämään täysin normaalia ja alkuhuumassa kai kaikki vielä näyttää niin ihanalta. En tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu.

      • karman laki
        Unissakävelijä kirjoitti:

        Kun itsellä on suuri suru kaikesta tapahtuneesta, niin on vaikeaa nähdä, kun toisella ei ole mitään surua. Hänelle lähteminen tuntui olevan niin helppoa. Uusi nainen varmasti osaa lohdutella niin, ettei pieninkään suru taikka ajatus kariutuneesta avioliitosta ja särkyneistä haaveista pääse mieleen.

        Itse ei jaksa ajatella tulevaa, kun mieli pyörii vain menneessä, turhissa kuvitelmissa ja kivussa. Hän näyttää olevan onnellinen ja painostaa minua tekemään ratkaisuja, joita en olisi halunnut ikinä joutua miettimään. Tässä epätoivossa antaa liian helposti periksi ja tuntuu siltä, että hän osaa käyttää sitä hyväkseen.

        Juuri tuo yksin selviytyminen kaikesta on raskasta. Vielä jokin aika sitten hän oli se kaikkein läheisin, ensimmäinen, joka kuuli iloista ja suruista. Hän oli se kaikkein läheisin. Ja hän petti. Kun on luottanut toiseen kaikessa, tuntuu kuin maailma olisi romahtanut. Nyt on vain niin yksin. Ystävät ja perhe on toki olemassa, mutta silti on niin yksin. Tuntuu kuin puolet itsestä olisi amputoitu.

        Uskon karman lakiin. Ennenpitkään mies kohtaa ja näkee asiat mitä on toisille aiheuttanut omassa elämässään. Ainakin minä olen kantapäänkautta opiskellut jokaikiseen asiaan näkökulmaa jota en ole nuoruudessa ymmärtänyt. Uskon parhaimmillaan vastoinkäymisten vahvistavan ihmistä ja pitävän ihmisen ihmisenä. Tiedän ettei tämä paljoa suuressa surussa lohduta, mutta uskon ihmisen saavan lopulta eteensä taakse jättämänsä asiat, niin myös ex-puolisosi saa muttei ehkä vielä pitkään aikaan. Luopuminen on tuskaa ja irti pääsy menneestä vie aikaa. Voimahali sulle, kyllä tästä viellä noustaan. Minulla ainaki jo petetyksi ja jätetyksi tulon jälkeen noin kuvannollisesti on toinen jalka jo noussut haudasta ja toinenkin ylös tapailee..

      • ElämäjatkuuN
        karman laki kirjoitti:

        Uskon karman lakiin. Ennenpitkään mies kohtaa ja näkee asiat mitä on toisille aiheuttanut omassa elämässään. Ainakin minä olen kantapäänkautta opiskellut jokaikiseen asiaan näkökulmaa jota en ole nuoruudessa ymmärtänyt. Uskon parhaimmillaan vastoinkäymisten vahvistavan ihmistä ja pitävän ihmisen ihmisenä. Tiedän ettei tämä paljoa suuressa surussa lohduta, mutta uskon ihmisen saavan lopulta eteensä taakse jättämänsä asiat, niin myös ex-puolisosi saa muttei ehkä vielä pitkään aikaan. Luopuminen on tuskaa ja irti pääsy menneestä vie aikaa. Voimahali sulle, kyllä tästä viellä noustaan. Minulla ainaki jo petetyksi ja jätetyksi tulon jälkeen noin kuvannollisesti on toinen jalka jo noussut haudasta ja toinenkin ylös tapailee..

        Kiitos karman laki. Itse en enää paljon tiedä, mihin uskoa muuta kuin itseeni ja omiin läheisiini. Niin kovat kolhut saimme lasten kanssa, olen miettinyt asioita paljon ja varmaan liikaakin. Vieläkin välillä itku yllättää, jopa teini-ikäiselläkin. Ja ent.mieheni ei tiedä mitään meistä tai kuulumisistamme, omasta päätöksestään. Haluaisin uskoa karman lakiin. Enää en ole varma, uskonko.

        Itseään ja tekojaan ei voi paeta loputtomiin, näin myös luulen. Ei minusta taida olla laittamaan edes asiallista meiliä uudelle naiselle. En vaan toivoisi tällaista edes pahimmalle vihamiehelleni (sellaisia ei minulla kylläkään tietääkseni ole). En kuitenkaan usko, että ent.mieheni muuttuu, jos väittää hyväksyvänsä itsensä ja ei halua muuttua. Joten taitaa jossain vaiheessa suhdetta tulla se luonne esiin. Miehellä on siis jo kolmas perhe menossa. Surullista ajatella, montako ihmistä pitää rikkoa omaa onneaan etsiessä toisen kautta. Alkuhuuma kantaa aikansa. Toivottavasti uusi puoliso on vahvempi ja ymmärtää tehdä stopin henkiselle väkivallalle, ennen kuin on koukussa ja yhtä syvällä, kuin minä olin.

      • vaihtoehto
        ElämäjatkuuN kirjoitti:

        Kamppailen itse just asian kans..kerronko uudelle naiselle miehen kataluudesta, taloudellisesta huijauksesta minua kohtaan, tunnevammaisuudesta ja henkisestä välivallasta..järki sanoo että en kerro. Hulluksihan mut leimataan ja tuskin edes uskoisi. Mutta mutta...

        Lupasin itselleni, kun erosimme (aivan kamalia tekoja exältä, jätti meidät tekstiviestillä), että tulen kysymään uudelta naiselta, tietääkö hän, millaisen miehen kanssa on. Mutta nyt mietin, olisiko kuitenkin parempi antaa olla. Mua jopa säälittää se uusi nainen kolmen lapsensa kanssa. Uskoo, luottaa ja rakastaa alkuhuumassa. Rakkaus on sokea ilmeisesti, hälytyskellot ei soi näemmä. On ottanut miehen asumaan luokseen lyhyen seurustelun jatkoksi. Olen varma, että naisella ei ole hajuakaan, mitä ja miten mies on lähimmäisiään kohdellut ihan lähimenneisyydessä. Kaikki tapahtunut vuoden sisällä. Itse olen tarvinnut apua ja vieläkin joudun kovasti tekemään töitä, että saan koottua elämämme lasten kanssa hänen tekojensa jäljiltä. Hän on sisältä kipeä ja ovela samalla aikaa, pystyy esittämään täysin normaalia ja alkuhuumassa kai kaikki vielä näyttää niin ihanalta. En tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu.

        Minun exä on lääkkeittenväärinkäyttäjä ja aika pahoja narsistin otteita käyttävä ihminen. Eron jälkeen hän ei ole yllätyksekseni löytänyt ketään. Mutta nyt on kuulemma jotain säpinää. Itse päätin,etten sekaannu tähän. Jos rakkauden huumassa olevalle menee totuuksia kertomaan tulee varmasti korville ja turhaa riitaa. Mielestäni se, etten välitä on kaikista pahinta exän mielestä, mitä voin tehdä. Mutta tällä menen tässä asiassa.

        Itse seurustelen eronneen miehen kanssa. Ja kyllä hänen exänsä soitti oitis, kun sai lorkittua nimeni tietoonsa. Kuuntelin toki, mitä hänellä oli mielellään. Mutta suurta painoarvoa en tälle puhelulle antanut. Olen sitä mieltä, että ihminen on opeteltava tuntemaan itse tai sitten juttu jää puolitiehen, kun uskoo ja kuuntelee kaikkea mitä vieraat ihmisen haluavat sinulle tiedottaa.
        Tässä iässä on jo sitä aikaakin opetella tuntemaan toista ja edetä hitaasti. On niin monta asiaa mitä joutuu ottamaan huomioon, koska tässä ei ole enään yksin. On ne lapsetkin joiden mielipidekin on kuunneltava. Aivan heistä välittämättä ei voi suhdettakaan aloittaa.

      • MsRosario
        ElämäjatkuuN kirjoitti:

        Kamppailen itse just asian kans..kerronko uudelle naiselle miehen kataluudesta, taloudellisesta huijauksesta minua kohtaan, tunnevammaisuudesta ja henkisestä välivallasta..järki sanoo että en kerro. Hulluksihan mut leimataan ja tuskin edes uskoisi. Mutta mutta...

        Lupasin itselleni, kun erosimme (aivan kamalia tekoja exältä, jätti meidät tekstiviestillä), että tulen kysymään uudelta naiselta, tietääkö hän, millaisen miehen kanssa on. Mutta nyt mietin, olisiko kuitenkin parempi antaa olla. Mua jopa säälittää se uusi nainen kolmen lapsensa kanssa. Uskoo, luottaa ja rakastaa alkuhuumassa. Rakkaus on sokea ilmeisesti, hälytyskellot ei soi näemmä. On ottanut miehen asumaan luokseen lyhyen seurustelun jatkoksi. Olen varma, että naisella ei ole hajuakaan, mitä ja miten mies on lähimmäisiään kohdellut ihan lähimenneisyydessä. Kaikki tapahtunut vuoden sisällä. Itse olen tarvinnut apua ja vieläkin joudun kovasti tekemään töitä, että saan koottua elämämme lasten kanssa hänen tekojensa jäljiltä. Hän on sisältä kipeä ja ovela samalla aikaa, pystyy esittämään täysin normaalia ja alkuhuumassa kai kaikki vielä näyttää niin ihanalta. En tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu.

        Antaa vain jokaisen kokea omat karikkonsa itse. Uusi rakastettu tuskin uskoo sanaakaan siitä, mitä kerrot hänelle. Nyt sinun pitäisi vain keskittyä omaan elämääsi ja vähät välittää exäsi liikuista. Sinullakin on elämä, kun sen vain rakennat. Energiaa siihen ei jää, mikäli vain mietit mitä exäsi tekee.

      • bsdbhdfjndgn
        MsRosario kirjoitti:

        Antaa vain jokaisen kokea omat karikkonsa itse. Uusi rakastettu tuskin uskoo sanaakaan siitä, mitä kerrot hänelle. Nyt sinun pitäisi vain keskittyä omaan elämääsi ja vähät välittää exäsi liikuista. Sinullakin on elämä, kun sen vain rakennat. Energiaa siihen ei jää, mikäli vain mietit mitä exäsi tekee.

        Kyllä entisten naisystävien puheita kannattaisi kuunella. Typerää olla sinisilmäinen taas alusta lähtien jos varoitetaan. Sinulla olisi ollut mahdollista keskutella tarkemminkin. Ei sillä, ettenkö olisi toiminut kuten sinä. Siksi olen jo kaksi kertaa todennut, että nämä ihmiset olivat sellaisia kuin kerrottiin. Toisesta eroon pääsemiseen meni yli vuosi. Onneksi en hyväksynyt petoskumppaniksi ryhtymistä!

      • karman laki
        ElämäjatkuuN kirjoitti:

        Kiitos karman laki. Itse en enää paljon tiedä, mihin uskoa muuta kuin itseeni ja omiin läheisiini. Niin kovat kolhut saimme lasten kanssa, olen miettinyt asioita paljon ja varmaan liikaakin. Vieläkin välillä itku yllättää, jopa teini-ikäiselläkin. Ja ent.mieheni ei tiedä mitään meistä tai kuulumisistamme, omasta päätöksestään. Haluaisin uskoa karman lakiin. Enää en ole varma, uskonko.

        Itseään ja tekojaan ei voi paeta loputtomiin, näin myös luulen. Ei minusta taida olla laittamaan edes asiallista meiliä uudelle naiselle. En vaan toivoisi tällaista edes pahimmalle vihamiehelleni (sellaisia ei minulla kylläkään tietääkseni ole). En kuitenkaan usko, että ent.mieheni muuttuu, jos väittää hyväksyvänsä itsensä ja ei halua muuttua. Joten taitaa jossain vaiheessa suhdetta tulla se luonne esiin. Miehellä on siis jo kolmas perhe menossa. Surullista ajatella, montako ihmistä pitää rikkoa omaa onneaan etsiessä toisen kautta. Alkuhuuma kantaa aikansa. Toivottavasti uusi puoliso on vahvempi ja ymmärtää tehdä stopin henkiselle väkivallalle, ennen kuin on koukussa ja yhtä syvällä, kuin minä olin.

        Ex-miehesi ei taida olla henkisesti ihan kunnossa, kun noin hylkää perheensä. Ihmissuhteiden kariutuminen kertoo ongelnmien käsittelykyvyttömyydestä. Omasta elämästä voin sanoa, että jotkut nuoruuden ymmärtämättömyydet ovat tulleet omassa elämässä koettaviksi vasta 20-vuoden jälkeen ehkä hieman erimuodossa. Olen käynyt vastoinkäymisiä läpi, mutta uskon omien kokemusteni takia karman lakiin.

    • liekki pimeässä

      Helyna. Ei ne minun postini vain lähde. Yritän vielä kerran pari tänään ja huomenna,sen jälkeen en tiedä, miten toimia

      • helyna

        Voi harmin paikka! En huomannut tarkistaa postin toimivuutta. Laitoin itselleni testipostin ja sama tilanne. Muutin asetuksia ja ainakin nyt näyttäisi toimivan!

    • saralu70

      Unissakävelijä: kokeiletko laittaa postia osoitteeseen [email protected]. Itselläni kamalista kamalin sunnuntaipäivä menossa :( Ikävä ihan hirveä eikä järki auta mitään kun tunteet jyllää. Olen lukenut sinun viestejä täällä ja ne ovat suoraan minun elämästä. Tosin minulla on kaksi lasta mutta niiden kautta kun joudun pitämään mieheeni tekstiviestiyhteyttä olen entistä surkeammassa jamassa :( Kun ajattelenkin ensi viikkoa alkaa ahdistaa miten minä jaksan tätä yksinäisyyttä. Voisi olla mukava jakaa päivittäisiä ajatuksia ja yhdessä yrittää tästä suosta nousta :)

    • sara*

      Jos ero raapaisee syvältä, toipumisen eteen tarvitaan rutkasti omaa aktiivisuutta. Pelkkä päätös "selviän tästä kyllä" auttaa aluksi, mutta jonkunlainen strategia ei olisi pahitteeksi. Itse suosittelisin puhumista omien ystävien kanssa. Jos on puhua paasannut läheiset ystävät uuvuksiin, kannattaa hakea ammattiapua. Myös eroryhmä voisi tehdä terää joillekin. Itse en oikein siihen usko.

      Sen sijaan suosittelisin laastarisuhdetta. Seksin asteelle ei ole pakko mennä (ellei halua). Laastarisuhde on hieman aliarvostettu laji, vaikka se tempaisee mukaansa hyvinkin sellaisella imulla, että unohtaa helposti menneiden murehtimisen. Itseasiassa joku terapeutti äsken suosittelikin laastaria.

      Laastarin lisäksi on hyvä harrastaa, etenkin liikuntaa. Mieluummin sellaista, jossa on miespuolinen ohjaaja :). Tärkeintä on, ettei jää kotiin pitkiksi ajoiksi murehtimaan. Show must go on. Elämä on lyhyt.

    • Syvällä

      Ongelma on siinä laastarissakin se, ettei voi kiintyä uuteen, jos on vielä kiinni vanhassa. On mulla nyt pari kirjoittelukaveria ja yksi tapailukaveri, mutta ei se minua ole auttanut kuin hetkeksi. Kyllä ne murheen syyt tulee syvempää, pitkän parisuhteen loppuminen yksipuolisella päätöksellä on ainakin mulle ollut toistaiseksi ylitsepääsemätöntä.

      • uuuuuuuuuuuu

        Ei laastariin tarvitsekaan kiintyä, kiintyminen on suorastaan ei-toivottavaa. Ikävä sanoa, muttei murheet murehtimalla lopu, päinvastoin, lisääntyvät vain. Sen vuoksi niistä ei pääse ylikään. Ylipääsemiseksi kannattaisi keskittyä ainoastaan itseensä, aktiivisesti työstää tunteitaan. Nehän tuossa erossa aina suurin ongelma on, ei itse ero..

      • vzvdgbzdxhbzd
        uuuuuuuuuuuu kirjoitti:

        Ei laastariin tarvitsekaan kiintyä, kiintyminen on suorastaan ei-toivottavaa. Ikävä sanoa, muttei murheet murehtimalla lopu, päinvastoin, lisääntyvät vain. Sen vuoksi niistä ei pääse ylikään. Ylipääsemiseksi kannattaisi keskittyä ainoastaan itseensä, aktiivisesti työstää tunteitaan. Nehän tuossa erossa aina suurin ongelma on, ei itse ero..

        Ai ei itse ero? Erossa käytännönasioiden järjestämien vaatii valtavasti energiaa. Omalla kohdallani petturi ei jätti kaiken minun järjestettäväksi häipyen uuden mukaan. Ajattele muuttoa, asunnon tavaroiden jakamista, osinko ja pankkiasioiden selvittämistä, lasten koulujärjestelyjä yms. yksin ilman tukea.

        On ihan eri asia, jos olet itse lähtenyt ja suunnitellut kaiken valmiiksi toisen selän takana. On ihan eri asia, jos sinulla ei ole juurikaan omaisuutta ja varallisuutta. Ehkä kannattaisi pidättäytyä keskusteluista, jos ei ole muuta annettavaa kuin "positiivista mieltä ja tunteiden työstämistä ym peruskevyttä". Niille on oma aikansa, mutta ei vielä eron alkuvaiheessa.

      • KipeääTekee
        vzvdgbzdxhbzd kirjoitti:

        Ai ei itse ero? Erossa käytännönasioiden järjestämien vaatii valtavasti energiaa. Omalla kohdallani petturi ei jätti kaiken minun järjestettäväksi häipyen uuden mukaan. Ajattele muuttoa, asunnon tavaroiden jakamista, osinko ja pankkiasioiden selvittämistä, lasten koulujärjestelyjä yms. yksin ilman tukea.

        On ihan eri asia, jos olet itse lähtenyt ja suunnitellut kaiken valmiiksi toisen selän takana. On ihan eri asia, jos sinulla ei ole juurikaan omaisuutta ja varallisuutta. Ehkä kannattaisi pidättäytyä keskusteluista, jos ei ole muuta annettavaa kuin "positiivista mieltä ja tunteiden työstämistä ym peruskevyttä". Niille on oma aikansa, mutta ei vielä eron alkuvaiheessa.

        TODELLAKIN samaa mieltä. Ihan sama wendyille ja muille "keskity kuule vaan itseesi omaan elämääsi, ja mitäs tuosta, että mies pettää/jättää/jyrää/liiskaa/syyttää/tekee taloudellisen petoksen/ei pidä lapsiin yhteyttä/tekee kaiken salassa ja pam-laittaa erotekstarin, jonka jälkeen häviää uuteen osoitteeseen, jota hänen omat lähisukulaisetkaan eivät tiedä.

        Kaikki, ihan kaikki jää mun hoidettavaksi...nelikymppinen komea mies perustaa uuden perheen naisen ja kolme lapsen kanssa, jotka ei tiedä hölkäsen pöläystä miehen menneisyydestä ja kipeistä teoista, henkisestä väkivallasta. Juu. Mun elämä, laastari varmaan auttaa...

      • uuuuuuuuuuuu
        vzvdgbzdxhbzd kirjoitti:

        Ai ei itse ero? Erossa käytännönasioiden järjestämien vaatii valtavasti energiaa. Omalla kohdallani petturi ei jätti kaiken minun järjestettäväksi häipyen uuden mukaan. Ajattele muuttoa, asunnon tavaroiden jakamista, osinko ja pankkiasioiden selvittämistä, lasten koulujärjestelyjä yms. yksin ilman tukea.

        On ihan eri asia, jos olet itse lähtenyt ja suunnitellut kaiken valmiiksi toisen selän takana. On ihan eri asia, jos sinulla ei ole juurikaan omaisuutta ja varallisuutta. Ehkä kannattaisi pidättäytyä keskusteluista, jos ei ole muuta annettavaa kuin "positiivista mieltä ja tunteiden työstämistä ym peruskevyttä". Niille on oma aikansa, mutta ei vielä eron alkuvaiheessa.

        "Omalla kohdallani petturi ei jätti kaiken minun järjestettäväksi häipyen uuden mukaan."

        Jaa. Minun kohdallani taas sain itse hoitaa kaikki erojärjestelyt. Exälle jäi vain vastaan laittaminen jokaisessa asiassa, niin pienemmissä kuin suuremmissakin. Ex jäi vanhaan kotiimme, ja minä sain lasten kanssa etsiä uuden asunnon. Mitään en mukaan saanut vanhasta kodista. Enkä rahojanikaan asunnostamme "luonnollisesti". Olisin todellakin ollut kiitollinen, jos ex olisi vain häipynyt. Mutta kun näissä asioissa ei ole useinkaan valinnanmahdollisuutta. Tilanne on se mikä se on, siitä vain on selvittävä.

      • uuuuuuuuuuu
        KipeääTekee kirjoitti:

        TODELLAKIN samaa mieltä. Ihan sama wendyille ja muille "keskity kuule vaan itseesi omaan elämääsi, ja mitäs tuosta, että mies pettää/jättää/jyrää/liiskaa/syyttää/tekee taloudellisen petoksen/ei pidä lapsiin yhteyttä/tekee kaiken salassa ja pam-laittaa erotekstarin, jonka jälkeen häviää uuteen osoitteeseen, jota hänen omat lähisukulaisetkaan eivät tiedä.

        Kaikki, ihan kaikki jää mun hoidettavaksi...nelikymppinen komea mies perustaa uuden perheen naisen ja kolme lapsen kanssa, jotka ei tiedä hölkäsen pöläystä miehen menneisyydestä ja kipeistä teoista, henkisestä väkivallasta. Juu. Mun elämä, laastari varmaan auttaa...

        No miten olisi niin päin, että sinun pitäisi perustaa uusi koti lastesi kanssa? Ainakin minulle, vaikka jäin lapsineni ihan tyhjän päälle, oli iso ja helpottava asia päästä eroon exästä, joka oli yhdellä sanalla sanoen ilkeä. Eikä lapset edes kaipaa yhteyksiä isäänsä.

      • yle
        uuuuuuuuuuuu kirjoitti:

        "Omalla kohdallani petturi ei jätti kaiken minun järjestettäväksi häipyen uuden mukaan."

        Jaa. Minun kohdallani taas sain itse hoitaa kaikki erojärjestelyt. Exälle jäi vain vastaan laittaminen jokaisessa asiassa, niin pienemmissä kuin suuremmissakin. Ex jäi vanhaan kotiimme, ja minä sain lasten kanssa etsiä uuden asunnon. Mitään en mukaan saanut vanhasta kodista. Enkä rahojanikaan asunnostamme "luonnollisesti". Olisin todellakin ollut kiitollinen, jos ex olisi vain häipynyt. Mutta kun näissä asioissa ei ole useinkaan valinnanmahdollisuutta. Tilanne on se mikä se on, siitä vain on selvittävä.

        Juuri noin. Ihmisten erot ovat erilaisia, totta kai kun ihmisetkin ovat. Silti eroissa on samanlaista se, että lähes jokainen kokee eronsa menneen pieleen. Tietysti sen kumppanin vuoksi. Kumppani on jättänyt, tai ei millään ole halunnut tulla jätetyksi. Kumppani on lähtenyt yhtäkkiä, tai häntä ei ole saanut vuosiin edes keskustelemaan erosta. Laittanut hanttiin kaikin puolin, tai luovuttanut liian helpolla. Loppu viimein on niin, ettei voi valita sitä mitä kumppani tekee, miten toimii. Täytyy tyytyä siihen mitä tuleman pitää, koska muuta ei voi. Ainoa mihin voi vaikuttaa on oma käytös, omat teot/toiminta.

      • KipeääTekee
        uuuuuuuuuuu kirjoitti:

        No miten olisi niin päin, että sinun pitäisi perustaa uusi koti lastesi kanssa? Ainakin minulle, vaikka jäin lapsineni ihan tyhjän päälle, oli iso ja helpottava asia päästä eroon exästä, joka oli yhdellä sanalla sanoen ilkeä. Eikä lapset edes kaipaa yhteyksiä isäänsä.

        Kyllä minunkin piti perustaa uusi koti lasten kanssa ja isoa osaa rahoja en saanut mukaani. Ja paljon muuta taloudellista petkutusta, pakenemista, muille normaalin esittämistä, minun syyttämistä, todella ilkeitä tekoja ja henkistä kiusaa sen päälle. Vastoinkäymisiä, onnettomuus ja oma sairastumiseni siihen perään. Että jos sua yhtään helpottaa tämä tieto.

      • vilja maalta

        Laastariin ei ole tarkoituskaan kiintyä. Sinä saat väliaikaisesti voimaa, läheisyyttä ja seksiä. Niin saa se toinenkin eli fifty-sixty Nykäsen sanoin. Mitään rakkautta ei tule niin kauan kuin entinen suhde on työstämättä ja tunteet kohtaamatta. Rakkaus tarvitsee irrottautumista, joka vaatii pikku hiljaa asioiden läpikäyntiä, keskusteluja ystävien kanssa, joskus terapiaakin.

        Nämä laastarisuhteet eivät jaksa useinkaan ottaa osaa eronneen ahdistukseen ja tilityksiin. Älä siis heitä, tuntemattomia edes yritä sekoittaa elämääsi tässä vaiheessa.

        Joku sanoi, että hänelle ero oli aivan saman tekevää. Kun näin tuota ihmistä muutama kuukausi eron jälkeen, niin en ollut uskoa samaksi ihmiseksi. silmänaluset mustana, runsaat 10 kiloa hoikempana ja ulkoasu selkeästi huolimaton. Kyllä se ero jättää jälkensä. Helpolla ei pääse kukaan. Tämä edellä mainittu oli mies, joka oli perheessään varsinainen kaikkitietäjä ja päällepäsmäri. Varsinainen alfa uros.

    • Syvällä

      Mitä kongreettisesti tarkoitat tunteiden työstämisellä, ja samalla murehtimisen välttämisellä?

      • uuuuuuuuuu

        Oliko kysymys minulle? No, oli tai ei, vastaan kuitenkin..

        Tunteiden työstämisellä meinaan "syntyjen syvien" miettimistä, ihan lapsuudesta asti. Mistä tunteeni kumpuavat, mikä niiden takana on? Miksi ne tuntuvat ylitsepääsemättömiltä? Mitä menneisyydessäni on tapahtunut sellaista, joka saa minut tunteiden valtaan? Ihminen kun reagoi automaattisesti aikuisenakin esim. hylkäämiseen, torjuntaan, välinpitämättömyyteen yms. samalla tavoin kuin lapsena. On selvää, että lapsi tarvitsee vanhempaansa, ja tarrautuu häneen kiinni, vaikka vanhempi kohtelisikin lasta jossain määrin kaltoin. Tai vaikka kamalasti kaltoin. Vanhempana kannattaa kuitenkin opetella aikuisen tapa reagoida, ja se vaatii paljon ajatuksen virtaa ja tuota työstämistä. Jos kumppani jättää, niin pitää sanoa itselle "minä rakastan minua", päästän siis irti kumppanista. Tehkööt mitä tykkää. Olen kuitenkin arvokas, ja tarvitsen sellaisen kumppanin, joka minua arvostaa.

        Murehtimista kannattaa välttää, koska siitä ei ole kerrassaan mitään hyötyä. Asiat eivät ratkea murehtimalla, vaan ratkaisemalla ne.

      • Syvällä
        uuuuuuuuuu kirjoitti:

        Oliko kysymys minulle? No, oli tai ei, vastaan kuitenkin..

        Tunteiden työstämisellä meinaan "syntyjen syvien" miettimistä, ihan lapsuudesta asti. Mistä tunteeni kumpuavat, mikä niiden takana on? Miksi ne tuntuvat ylitsepääsemättömiltä? Mitä menneisyydessäni on tapahtunut sellaista, joka saa minut tunteiden valtaan? Ihminen kun reagoi automaattisesti aikuisenakin esim. hylkäämiseen, torjuntaan, välinpitämättömyyteen yms. samalla tavoin kuin lapsena. On selvää, että lapsi tarvitsee vanhempaansa, ja tarrautuu häneen kiinni, vaikka vanhempi kohtelisikin lasta jossain määrin kaltoin. Tai vaikka kamalasti kaltoin. Vanhempana kannattaa kuitenkin opetella aikuisen tapa reagoida, ja se vaatii paljon ajatuksen virtaa ja tuota työstämistä. Jos kumppani jättää, niin pitää sanoa itselle "minä rakastan minua", päästän siis irti kumppanista. Tehkööt mitä tykkää. Olen kuitenkin arvokas, ja tarvitsen sellaisen kumppanin, joka minua arvostaa.

        Murehtimista kannattaa välttää, koska siitä ei ole kerrassaan mitään hyötyä. Asiat eivät ratkea murehtimalla, vaan ratkaisemalla ne.

        Kyllä olen miettinyt lapsuuttani ja nuoruuttani ja sieltä kyllä löytyy syitä reagointitavalleni, toisaalta väitetään, ettei lapsuudenkokemuksilla niin merkitystä olisi, kolmannes meistä vaan on taipuvaisempi masentumaan.

        En tiedä, teetkö eroa surulle ja murheelle. Sanotaan myös, että suru on keino luopua entisestä ja sitä ei voi kiirehtää. Käytännönongelmia olen aktiivisesti ratkaissut. Silti tulee päiviä, jolloin tunnen itseni maailman turhimmaksi ja tarpeettomammaksi ihmiseksi, ero etenee hitaasti, joudun näkemään eksääni liian usein, ja ne tapaamiset syövät voimia, nyt olisi hyvä, jos saisin irrottautua rauhassa. Järjestää oman elämäni. Vielä menee jokunen kuukausi.

      • uuuuuuuuuuuuu
        Syvällä kirjoitti:

        Kyllä olen miettinyt lapsuuttani ja nuoruuttani ja sieltä kyllä löytyy syitä reagointitavalleni, toisaalta väitetään, ettei lapsuudenkokemuksilla niin merkitystä olisi, kolmannes meistä vaan on taipuvaisempi masentumaan.

        En tiedä, teetkö eroa surulle ja murheelle. Sanotaan myös, että suru on keino luopua entisestä ja sitä ei voi kiirehtää. Käytännönongelmia olen aktiivisesti ratkaissut. Silti tulee päiviä, jolloin tunnen itseni maailman turhimmaksi ja tarpeettomammaksi ihmiseksi, ero etenee hitaasti, joudun näkemään eksääni liian usein, ja ne tapaamiset syövät voimia, nyt olisi hyvä, jos saisin irrottautua rauhassa. Järjestää oman elämäni. Vielä menee jokunen kuukausi.

        Exän näkeminen hidastaa toipumista aivan valtavasti. Yritä karttaa häntä.

    • ota päivä kerrallaan

      Parasta tottua ja elää päivä kerrallaa, minulla jo yli kymmenen vuotta erosta ja alan toipua eli en mieti ex.ni joka päivä.
      Mitkään uudet suhteet ei auttanu, vaan aika ja tottuminen siihen että on sinkku.Nyt alan nauttia ihan kotona olemisesta, enkä ole koko aikaa muualla.

      En pelkää yksin oloa enää.

    • Syvällä

      Kymmenen vuotta on pitkä aika. Oletko käynyt ammattiauttajan juttusilla tai eroseminaarissa? Mikä erosta pääsemistäsi on pitkittänyt?

      Itse en varsinaisesti yksin olemista pelkää, mutta vanheneminen yksin tuntuu surulliselta ajatukselta. Exäni näkemys asioista tuntuu tällä hetkellä kovin vieraalta, koska hänestä elämänkumppaniksi voi noin vain ottaa uuden ihmisen, minulle yhteiset lapset ja muu yhteinen on tärkeää, luulin, että meillä oli myös samanlaiset haaveet tulevaisuudesta - no mies piti minunkin haaveet mutta ei minua. Ei tule enää uutta elämänkumppania. Ehkä ystäviä.

    • ota päivä kerrallaan

      Olen käynyt eroseminaarin n.3 vuotta eron jälkeen, mutta samalla minulla oli jo uusi etäsuhde jota kesti vuosia.

      Myös toinen suhde sen jälkeen ja vasta nyt olen ollut ilman suhdetta eron jälkeen.

      Osaan olla yksin, mutta tuo myös, olenko yksin lopunikää, mietityttää ja osaanko olla enää kenenkään kanssa,että asuisin yhdessä.

      Olen myös nyt miettinyt, miten ensimmäinen pitkäaikainen parisuhde meni niin, että toisella oli jo uusi ns.valmiina.

      Itse olin varma, että haluan olla yhdessä ja kuvitelmat sen mukaiset. Mutta, lopulta huomasin, toista ei voi koskaan tuntea täysin vaikka vuosikymmeniä olisi ollut yhdessä.

    • Syvällä

      Itsellä hyvin samanlainen tilanne. Edelleenkään en näe suhteessamme sellaista syytä, joka olisi avioeron peruste itselleni. Exälleni sellainen täytyi olla, mutta minulle hän ei ole osannut sitä kertoa tai en ole kyennyt ymmärtämään. Rakkaus loppui ja rakastaa uutta, ei ole mielestäni perusteita, sillä rakkaus on tuossa tapauksessa ihastus, ja minun mielestäni syy on isänsä avun loppumisessa yrityksen hoidossa ja siitä johtuvasta epävarmuudessa, johon haetaan nyt apua uudesta suhteesta, joka tuo täydellisen onnen ja korjaa kaiken. Luulen, että kun ei ole sellaista syytä, jonka voisin ymmärtää eron perusteeksi, minulla on vaikea hyväksyä ero. Minusta toinen on harhan vallassa. Mutta mahdollista on, että olen väärässä ja ero on pakko hyväksyä, vaikka ei mitään varsinaista syytä olisi, riittää kun toinen tahtoo.

      • kjkc

        "ero on pakko hyväksyä, vaikka ei mitään varsinaista syytä olisi, riittää kun toinen tahtoo."

        Tästä se on kuule lähdettävä. Liitto ei jatku, jos toinen haluaa ja hakee eroa. Ajattelet ex-miehen puolesta, keksit selityksiä hänen tunteilleen, ja epäilet niitä. Näin tekemällä kiusaat vain itseäsi. Et sinä voi tietää rakastaako mies uutta naista. Eikä sillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on tosiasioilla. Kuten teidän erolla.

      • Kulkija 80

        Juuri noin :) "riittää kun toinen tahtoo. " Surullista mutta totta! Ei sillä oikeastaan ole väliä mikä se toisen syy on, riittää kun toinen ei ole enää valmis jatkamaan. Toki en vain pettämisen jälkeen olisi enään edes valmis neuvottelemaan suhteen jatkosta.

      • dgfdxhxfjnxfjnm

        Todella surullista (eikä tässä tilanteessa tulisi mieleenkään tunkea tähän hymiöitä, kuten edellisellä vastaajalla).

        Monesti pettäminen sijoittuu samaan vaiheeseen kuin suuret elämänmuutokset: työttömyys, työssä eteneminen, omien vanhempien menehtyminen, puolison sairastuminen, lapsen sairastuminen, oma sairastuminen.. Eli niillä on merkityksensä.

        Onkin sitten eri asia, miten vaikuttaa tilanteeseen jossa toinen on harhan vallassa ja lievästi syyntakeeton. On kaiketi vain niin, ettei kenelläkään ole mahdollisuutta aikuiseen ihmiseen vaikuttaa, ellei sitten petturikumppaniksi osallistuva olisi terävillä ja oikeudenmukaisimmilla hoksottomilla varustettu. Ketään ei myöskään saa arvostamaan niitä lahjoja, joilta elämäsltään saanut: kaikissa elämäntilanteissa tukevaa puolisoa ja mahdollisia lapsia.

        Sekään ei näytä jättäviä liikauttavan, vaikka puoliso joutuisi suuriin vaikeuksiin elämässään. Halveksin tämänkaltaisia ihmisiä ja katson tarkkaan ketä eronneita pareja lähelleni lasken. En halua heidänkaltaisia tuttavikseni. He pettävät luottamuksen kun heille sopii paremmin niin.

      • Syvällä
        dgfdxhxfjnxfjnm kirjoitti:

        Todella surullista (eikä tässä tilanteessa tulisi mieleenkään tunkea tähän hymiöitä, kuten edellisellä vastaajalla).

        Monesti pettäminen sijoittuu samaan vaiheeseen kuin suuret elämänmuutokset: työttömyys, työssä eteneminen, omien vanhempien menehtyminen, puolison sairastuminen, lapsen sairastuminen, oma sairastuminen.. Eli niillä on merkityksensä.

        Onkin sitten eri asia, miten vaikuttaa tilanteeseen jossa toinen on harhan vallassa ja lievästi syyntakeeton. On kaiketi vain niin, ettei kenelläkään ole mahdollisuutta aikuiseen ihmiseen vaikuttaa, ellei sitten petturikumppaniksi osallistuva olisi terävillä ja oikeudenmukaisimmilla hoksottomilla varustettu. Ketään ei myöskään saa arvostamaan niitä lahjoja, joilta elämäsltään saanut: kaikissa elämäntilanteissa tukevaa puolisoa ja mahdollisia lapsia.

        Sekään ei näytä jättäviä liikauttavan, vaikka puoliso joutuisi suuriin vaikeuksiin elämässään. Halveksin tämänkaltaisia ihmisiä ja katson tarkkaan ketä eronneita pareja lähelleni lasken. En halua heidänkaltaisia tuttavikseni. He pettävät luottamuksen kun heille sopii paremmin niin.

        "Minulla on oikeus onneen", "Minä en jää tähän laimenneeseen liittoon".

        Todellakaan ei nähdä hyvää lähellä, itsekin epäilee jo, oliko sitä edes. Onko itse elänyt harhassa ja toinenonkin se, joka näkee totuuden?

        Oma näkemys kuitenkin on, että tässä hetken huuman vuoksi luovutaan tasaisesta onnesta, leimahduksen vuoksi onnen kipunoista.

        Yrittänyt toki olen saada omaa näkemystäni esille, mutta se on ollut turhaa. Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia. Lapsensa ovat hänestä enemmän huolissaan kuin minusta, jolla silti on näkyviä ongelmia. Mutta pakko luovuttaa, elää omaa elämäänsä.

        Tulevaisuudesta ei tiedä, voi olla että tosiaan tämä oli hänelle oikea ratkaisu, eikä minulla ollut vaihtoehtoja liiton suhteen enää. Nyt kun vihdoinkin suljin portin häneltä, kaikki muut vaihtoehdot ovat vihdoinkin auki.

      • yle
        Syvällä kirjoitti:

        "Minulla on oikeus onneen", "Minä en jää tähän laimenneeseen liittoon".

        Todellakaan ei nähdä hyvää lähellä, itsekin epäilee jo, oliko sitä edes. Onko itse elänyt harhassa ja toinenonkin se, joka näkee totuuden?

        Oma näkemys kuitenkin on, että tässä hetken huuman vuoksi luovutaan tasaisesta onnesta, leimahduksen vuoksi onnen kipunoista.

        Yrittänyt toki olen saada omaa näkemystäni esille, mutta se on ollut turhaa. Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia. Lapsensa ovat hänestä enemmän huolissaan kuin minusta, jolla silti on näkyviä ongelmia. Mutta pakko luovuttaa, elää omaa elämäänsä.

        Tulevaisuudesta ei tiedä, voi olla että tosiaan tämä oli hänelle oikea ratkaisu, eikä minulla ollut vaihtoehtoja liiton suhteen enää. Nyt kun vihdoinkin suljin portin häneltä, kaikki muut vaihtoehdot ovat vihdoinkin auki.

        "hetken huuman vuoksi luovutaan tasaisesta onnesta"

        Epäilen tätä suuresti. Harva luopuu tasaisesta onnesta hetken hurman vuoksi. Sen sijaan monet hurmaantuvat toiseen, koska eivät ole parisuhteessaan onnellisia. Ei tasaisen onnellisia, eikä onnellisia ylipäänsä. Vaikka sinä olisit kokenut liittosi tasaisen onnelliseksi, ex-puoliso tuskin on niin tuntenut. Siksi lähti.

      • Syvällä
        yle kirjoitti:

        "hetken huuman vuoksi luovutaan tasaisesta onnesta"

        Epäilen tätä suuresti. Harva luopuu tasaisesta onnesta hetken hurman vuoksi. Sen sijaan monet hurmaantuvat toiseen, koska eivät ole parisuhteessaan onnellisia. Ei tasaisen onnellisia, eikä onnellisia ylipäänsä. Vaikka sinä olisit kokenut liittosi tasaisen onnelliseksi, ex-puoliso tuskin on niin tuntenut. Siksi lähti.

        Niinhän se on, mutta tässä tapauksessa ero ei koskenut pelkkää parisuhdetta vaan jotenkin koko entistä elämää, eli hylkäsi ammattinsa, luopui kodistaan, vähensi yhteydenpitoa lapsiinsa, muutti uudelle paikkakunnalle. Kaikki uusiksi.

      • Syvällä
        Syvällä kirjoitti:

        Niinhän se on, mutta tässä tapauksessa ero ei koskenut pelkkää parisuhdetta vaan jotenkin koko entistä elämää, eli hylkäsi ammattinsa, luopui kodistaan, vähensi yhteydenpitoa lapsiinsa, muutti uudelle paikkakunnalle. Kaikki uusiksi.

        Edelleen kyllä ajattelen, että levottoman olon perussyy ei ollut alkujaan parisuhteessa vaan hänen omassa ikäkriisissään, mutta valintanaan oli sitten tämä. Ehkä asian olisi voinut ratkaista toisinkin, vähemmän radikaalisti. Mutta en todellakaan halua elää ihmisen kanssa, joka kokee olevansa kanssani pysyvästi onneton. Vielä palaisin siihen, että jos parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta, siihen mahtuu monenlaisia elämänvaiheita, joskus iloisempia, mutta myös vastoinkäymisiä tai eri tahtiin kehittymistä, eikä silti toista heti olla heittämässä muistojen kaatopaikalle,

      • Syvällä
        Syvällä kirjoitti:

        Edelleen kyllä ajattelen, että levottoman olon perussyy ei ollut alkujaan parisuhteessa vaan hänen omassa ikäkriisissään, mutta valintanaan oli sitten tämä. Ehkä asian olisi voinut ratkaista toisinkin, vähemmän radikaalisti. Mutta en todellakaan halua elää ihmisen kanssa, joka kokee olevansa kanssani pysyvästi onneton. Vielä palaisin siihen, että jos parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta, siihen mahtuu monenlaisia elämänvaiheita, joskus iloisempia, mutta myös vastoinkäymisiä tai eri tahtiin kehittymistä, eikä silti toista heti olla heittämässä muistojen kaatopaikalle,

        Ja vielä palaan tuohon ihan ensimmäiseen viestiini, että haluan uskoa, että elämä muuttuu vielä elämisen arvoiseksi, ja että vaikka olenkin jo vanha, minun kannattaa sinnitella tämä synkkä aika ja rakentaa uusi elämä. Nopeasti tämä ei varmaan tässä omassa tilanteessani käy. Ja on kai väärin yrittääkään kiirehtää liikaa toipumista, mutta toisaalta väärin jäädä roikkumaankaan suruunsa.

      • jaanaV
        Syvällä kirjoitti:

        Edelleen kyllä ajattelen, että levottoman olon perussyy ei ollut alkujaan parisuhteessa vaan hänen omassa ikäkriisissään, mutta valintanaan oli sitten tämä. Ehkä asian olisi voinut ratkaista toisinkin, vähemmän radikaalisti. Mutta en todellakaan halua elää ihmisen kanssa, joka kokee olevansa kanssani pysyvästi onneton. Vielä palaisin siihen, että jos parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta, siihen mahtuu monenlaisia elämänvaiheita, joskus iloisempia, mutta myös vastoinkäymisiä tai eri tahtiin kehittymistä, eikä silti toista heti olla heittämässä muistojen kaatopaikalle,

        Minä taas ajattelen, että ikäkriisi/levoton olo tms. puhkeaa pahaksi juuri parisuhteen vuoksi. Kuten teki itsellänikin. Vaikka yritin vuosikaudet keskustella liittomme tilasta exän kanssa, aina vain huonompaan suuntaan meni. Liitto kun kelpasi exälle oikein hyvin. Kyllä senkin ymmärsin. Miksei olisi kelvannut, kun minä hoidin kaiken. Valitettavasti toinen harvemmin tajuaa toisen voivan liitossa huonosti. Ei tajua, ei ymmärrä, vaikka sen suoraan sanoisi monta kertaa. Mitä todennäköisemmin on liian vaikeaa kestää ajatusta, että toinen haluaisi erota, jos itse ei halua. Jossain vaiheessa ei vain enää jaksa toistaa mitään, pelkkä puhuminen käy vaikeaksi. Miehistä kun kyse, niin veikkaisin, etteivät he mielellään edes sano suoraan, heille kun puhuminen on etupäässä aina vaikeaa. Riippuu paljolti ihmistyypistäkin. Toisaalta pelkällä puhumisella ei pitkälle pötki, sen huomasin omasta ex-liitosta. Homma kääntyi aina jotenkin niin päin, että minä tahdoin exän mielestä vääriä asioita yms. Eli vuorovaikutus puuttui liitostamme viimeiset vuodet lähes täysin.

        Meilläkin oli lähes 30v liitto, mutta kertaakaan en ole katunut eroa. Ei tulisi mieleenkään. Oli hienoa alkaa viimeinkin elämään oikeasti, omanlaista elämää. Oli myös erinomainen ja viimeinen mahdollisuus tutustua lapsiin. Vuodet olivat vierineet taisteluissa exän kanssa, talouden ja käytännön asioiden pyörittämiseen. Teini-ikäiset lapset olivat suositelleet eroa meille jo pari vuotta. Eron jälkeen tuli rauha, ja aikaa olla vuorovaikutuksessa lasten kanssa!

        Vaikka ex-liiton iloisemmat vaiheet olivat hamassa menneisyydessä, niin en silti niitä muistojen kaatopaikalle ole heittänyt. Muistot kulkevat aina mukana muistuttamassa, ettei liitto turha ollut. En kadu liittoani enkä eroani. Mennyttä elämää voi kai kutsua kokemukseksi :).

      • Syvällä
        jaanaV kirjoitti:

        Minä taas ajattelen, että ikäkriisi/levoton olo tms. puhkeaa pahaksi juuri parisuhteen vuoksi. Kuten teki itsellänikin. Vaikka yritin vuosikaudet keskustella liittomme tilasta exän kanssa, aina vain huonompaan suuntaan meni. Liitto kun kelpasi exälle oikein hyvin. Kyllä senkin ymmärsin. Miksei olisi kelvannut, kun minä hoidin kaiken. Valitettavasti toinen harvemmin tajuaa toisen voivan liitossa huonosti. Ei tajua, ei ymmärrä, vaikka sen suoraan sanoisi monta kertaa. Mitä todennäköisemmin on liian vaikeaa kestää ajatusta, että toinen haluaisi erota, jos itse ei halua. Jossain vaiheessa ei vain enää jaksa toistaa mitään, pelkkä puhuminen käy vaikeaksi. Miehistä kun kyse, niin veikkaisin, etteivät he mielellään edes sano suoraan, heille kun puhuminen on etupäässä aina vaikeaa. Riippuu paljolti ihmistyypistäkin. Toisaalta pelkällä puhumisella ei pitkälle pötki, sen huomasin omasta ex-liitosta. Homma kääntyi aina jotenkin niin päin, että minä tahdoin exän mielestä vääriä asioita yms. Eli vuorovaikutus puuttui liitostamme viimeiset vuodet lähes täysin.

        Meilläkin oli lähes 30v liitto, mutta kertaakaan en ole katunut eroa. Ei tulisi mieleenkään. Oli hienoa alkaa viimeinkin elämään oikeasti, omanlaista elämää. Oli myös erinomainen ja viimeinen mahdollisuus tutustua lapsiin. Vuodet olivat vierineet taisteluissa exän kanssa, talouden ja käytännön asioiden pyörittämiseen. Teini-ikäiset lapset olivat suositelleet eroa meille jo pari vuotta. Eron jälkeen tuli rauha, ja aikaa olla vuorovaikutuksessa lasten kanssa!

        Vaikka ex-liiton iloisemmat vaiheet olivat hamassa menneisyydessä, niin en silti niitä muistojen kaatopaikalle ole heittänyt. Muistot kulkevat aina mukana muistuttamassa, ettei liitto turha ollut. En kadu liittoani enkä eroani. Mennyttä elämää voi kai kutsua kokemukseksi :).

        Minä kyllä kadun, syvästi kadun, mutta eronahan meillä on, että sinä olet se, joka on päätynyt lopettamaan liiton. Ehkä silloin näkee asiat toisin. Minä en pysty millään näkemään asioita niin, että toimimattoman parisuhteen vuoksi hän ennemmin luopui sukutilastaan kuin että minä olisin vain lähtenyt. Taloudellisista syistä se ei olisi ollut kiinni ja minullekin paljon helpompaa. ,Ja kovasti ajoittui siihen, kun isänsä lakkasi ikänsä vuoksi auttelemasta. Tällä hetkellä koen että elämäni meni hukkaan, oli turhaa ja nyt se on ohi.

      • vzdgdxhxhjd
        jaanaV kirjoitti:

        Minä taas ajattelen, että ikäkriisi/levoton olo tms. puhkeaa pahaksi juuri parisuhteen vuoksi. Kuten teki itsellänikin. Vaikka yritin vuosikaudet keskustella liittomme tilasta exän kanssa, aina vain huonompaan suuntaan meni. Liitto kun kelpasi exälle oikein hyvin. Kyllä senkin ymmärsin. Miksei olisi kelvannut, kun minä hoidin kaiken. Valitettavasti toinen harvemmin tajuaa toisen voivan liitossa huonosti. Ei tajua, ei ymmärrä, vaikka sen suoraan sanoisi monta kertaa. Mitä todennäköisemmin on liian vaikeaa kestää ajatusta, että toinen haluaisi erota, jos itse ei halua. Jossain vaiheessa ei vain enää jaksa toistaa mitään, pelkkä puhuminen käy vaikeaksi. Miehistä kun kyse, niin veikkaisin, etteivät he mielellään edes sano suoraan, heille kun puhuminen on etupäässä aina vaikeaa. Riippuu paljolti ihmistyypistäkin. Toisaalta pelkällä puhumisella ei pitkälle pötki, sen huomasin omasta ex-liitosta. Homma kääntyi aina jotenkin niin päin, että minä tahdoin exän mielestä vääriä asioita yms. Eli vuorovaikutus puuttui liitostamme viimeiset vuodet lähes täysin.

        Meilläkin oli lähes 30v liitto, mutta kertaakaan en ole katunut eroa. Ei tulisi mieleenkään. Oli hienoa alkaa viimeinkin elämään oikeasti, omanlaista elämää. Oli myös erinomainen ja viimeinen mahdollisuus tutustua lapsiin. Vuodet olivat vierineet taisteluissa exän kanssa, talouden ja käytännön asioiden pyörittämiseen. Teini-ikäiset lapset olivat suositelleet eroa meille jo pari vuotta. Eron jälkeen tuli rauha, ja aikaa olla vuorovaikutuksessa lasten kanssa!

        Vaikka ex-liiton iloisemmat vaiheet olivat hamassa menneisyydessä, niin en silti niitä muistojen kaatopaikalle ole heittänyt. Muistot kulkevat aina mukana muistuttamassa, ettei liitto turha ollut. En kadu liittoani enkä eroani. Mennyttä elämää voi kai kutsua kokemukseksi :).

        En usko kuitenkaan, että "syvällä" nimimerkillä kirjoittaja olisi syyllistynyt kuvaamiisi asioihin. Puolustelet miehiä, etteivät he osaa sanoa. Se ei ettei osaa sanoa, kertoo lähinnä kyvyttömyydestä parisuhteessa. Kuten kerroit, osasit itse ottaa asian puheeksi.

        Vaarmaan oletat, että koska sinä erosit järkevästi ilman kolmansia osapuolia, tekevät muutkin samoin. Erehdyt pahasti ja voisit kirjoitella ketjuihin joissa saa parempaa vertaistukea - tai jos ilkeä haluan olla, niin pääset pätemään.

        Miksi sinulla on edes tarvetta kirjoittaa ketjuihin, joilla ei ole juuri yhteyttä omaan eroosi? Mahtaako olla niin, että tunnet sisimmässäsi huonoa omaatuntoa ja yrität vakuutella lähinnä itsellesi sitä.

      • toinen näkemys..
        Syvällä kirjoitti:

        Minä kyllä kadun, syvästi kadun, mutta eronahan meillä on, että sinä olet se, joka on päätynyt lopettamaan liiton. Ehkä silloin näkee asiat toisin. Minä en pysty millään näkemään asioita niin, että toimimattoman parisuhteen vuoksi hän ennemmin luopui sukutilastaan kuin että minä olisin vain lähtenyt. Taloudellisista syistä se ei olisi ollut kiinni ja minullekin paljon helpompaa. ,Ja kovasti ajoittui siihen, kun isänsä lakkasi ikänsä vuoksi auttelemasta. Tällä hetkellä koen että elämäni meni hukkaan, oli turhaa ja nyt se on ohi.

        Voi sinua "syvällä"! Lämmin halaus sinulle ja voimia. Olet kaunis sielu, etkä ole välittänyt tämän ketjun korpeista, jotka yrittävät nokkia sielusikin rinnasta siitä tarpeesta, että heidän tekonsa on ollut väärin heidän rakkaitaan kohtaan. Huonoa omaatuntoa siinä puretaan lyömällä lyötyä. Jos jotain positiivista tuostakin toiminnasta yrittäisi löytää, niin eivätpähän omia rakkaitaan satuta sanoineen.

        Meillä kaikilla on ollut oikeus luottaa rakkaimpiimme ja lähimpiimme. Moni meistä tahtoo rauhaa ja sopusointua elämässään. Osa meistä on kuitenkin kypsymättömiä. Tulee tarve saada kaikki irti elämästä, vaikka se paras on jo saatu. Ei yli viiskymppinen nainen mitään perheitä perusta. Perhe ja kestävä parisuhde on elämän tärkeimpi yksikköjä, joka on tarkoitettu suojaamaan meiltä. Se joka suhteellisen toimivan parisuhteen vaihtaa omaan huviin ja elämysten tavoitteluun, on mielestäni hullu. Voi meitä jotka sen joudumme maksamaan!

      • cbxfhcfxm
        yle kirjoitti:

        "hetken huuman vuoksi luovutaan tasaisesta onnesta"

        Epäilen tätä suuresti. Harva luopuu tasaisesta onnesta hetken hurman vuoksi. Sen sijaan monet hurmaantuvat toiseen, koska eivät ole parisuhteessaan onnellisia. Ei tasaisen onnellisia, eikä onnellisia ylipäänsä. Vaikka sinä olisit kokenut liittosi tasaisen onnelliseksi, ex-puoliso tuskin on niin tuntenut. Siksi lähti.

        Kukaan ei ole puolisonsa onnellisuudesta vastuussa. Onnettomaksi itsensä tuntevan on otettava asia puheeksi itse. Pettäminen on väärin, eikä se ole ratkaisu onnellisuuteen, vaikka siltä saattaisi alkuun tuntua. Tunnen myötähäpeää, kun vanhempi naisihmisen vouhkaa onnellisuudesta pettäessään puolisoaan. Sinusta tuskin on kenenkään parisuhteen neuvojaksi. Sen verran typeriä lausuntoja tänne kirjoittelet.

      • gxdgdhdrh
        Syvällä kirjoitti:

        "Minulla on oikeus onneen", "Minä en jää tähän laimenneeseen liittoon".

        Todellakaan ei nähdä hyvää lähellä, itsekin epäilee jo, oliko sitä edes. Onko itse elänyt harhassa ja toinenonkin se, joka näkee totuuden?

        Oma näkemys kuitenkin on, että tässä hetken huuman vuoksi luovutaan tasaisesta onnesta, leimahduksen vuoksi onnen kipunoista.

        Yrittänyt toki olen saada omaa näkemystäni esille, mutta se on ollut turhaa. Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia. Lapsensa ovat hänestä enemmän huolissaan kuin minusta, jolla silti on näkyviä ongelmia. Mutta pakko luovuttaa, elää omaa elämäänsä.

        Tulevaisuudesta ei tiedä, voi olla että tosiaan tämä oli hänelle oikea ratkaisu, eikä minulla ollut vaihtoehtoja liiton suhteen enää. Nyt kun vihdoinkin suljin portin häneltä, kaikki muut vaihtoehdot ovat vihdoinkin auki.

        >Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia. >

        Olet todellakin vastassa sitä muuria, joka sisältyy voimakkaaseen huumaan. Ihminen haluaa kaikin tavoin pitkittää ja jatkaa sitä hurmaa, jonka hän tuntee sillä hetkellä. Sen vuoksi terve keskuteluapu tyrmätään täysin, koska ei pelätään että se "kupla puhkeaisi". Ihmisluonnosta johtuen, tuo hurma ei kestä kuitenkaan ikuisesti. Eipä juuri kaukankaan, jos sen saa täyttymään. Siksi monet petturit puolustautuvat projektiivisella identifikaatiolla. Sinusta halutaan tehdä syyllinen ja vihollinen. Kaikki epäilys ja kritiikki jonka esität, käännetään vihaksi sinua kohtaan. Voimia sinulle!

      • jokunainen:)
        Syvällä kirjoitti:

        Minä kyllä kadun, syvästi kadun, mutta eronahan meillä on, että sinä olet se, joka on päätynyt lopettamaan liiton. Ehkä silloin näkee asiat toisin. Minä en pysty millään näkemään asioita niin, että toimimattoman parisuhteen vuoksi hän ennemmin luopui sukutilastaan kuin että minä olisin vain lähtenyt. Taloudellisista syistä se ei olisi ollut kiinni ja minullekin paljon helpompaa. ,Ja kovasti ajoittui siihen, kun isänsä lakkasi ikänsä vuoksi auttelemasta. Tällä hetkellä koen että elämäni meni hukkaan, oli turhaa ja nyt se on ohi.

        "Syvällä" Tosi ikävää, että koet elämäsi menneen hukkaan. Itse ajattelen elämän sykleinä. Jos yksi elämänvaihe päättyy, syystä tai toisesta, toinen alkaa. Kriisi on mahdollisuus, ota se sellaisena. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

      • jokunainen:)
        toinen näkemys.. kirjoitti:

        Voi sinua "syvällä"! Lämmin halaus sinulle ja voimia. Olet kaunis sielu, etkä ole välittänyt tämän ketjun korpeista, jotka yrittävät nokkia sielusikin rinnasta siitä tarpeesta, että heidän tekonsa on ollut väärin heidän rakkaitaan kohtaan. Huonoa omaatuntoa siinä puretaan lyömällä lyötyä. Jos jotain positiivista tuostakin toiminnasta yrittäisi löytää, niin eivätpähän omia rakkaitaan satuta sanoineen.

        Meillä kaikilla on ollut oikeus luottaa rakkaimpiimme ja lähimpiimme. Moni meistä tahtoo rauhaa ja sopusointua elämässään. Osa meistä on kuitenkin kypsymättömiä. Tulee tarve saada kaikki irti elämästä, vaikka se paras on jo saatu. Ei yli viiskymppinen nainen mitään perheitä perusta. Perhe ja kestävä parisuhde on elämän tärkeimpi yksikköjä, joka on tarkoitettu suojaamaan meiltä. Se joka suhteellisen toimivan parisuhteen vaihtaa omaan huviin ja elämysten tavoitteluun, on mielestäni hullu. Voi meitä jotka sen joudumme maksamaan!

        Ihmissuhteissa ei ole mitään sen kummempia "oikeuksia", eikä edes takuita. Liitto on täysin vapaaehtoinen molemmille osapuolille. Jos toinen haluaa lähteä, niin hän lähtee, ei siinä auta erkkikään. Todella epäkypsää olisi jäädä liittoon, joka on ajanut aikansa ohi.

      • Syvällä
        gxdgdhdrh kirjoitti:

        >Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia. >

        Olet todellakin vastassa sitä muuria, joka sisältyy voimakkaaseen huumaan. Ihminen haluaa kaikin tavoin pitkittää ja jatkaa sitä hurmaa, jonka hän tuntee sillä hetkellä. Sen vuoksi terve keskuteluapu tyrmätään täysin, koska ei pelätään että se "kupla puhkeaisi". Ihmisluonnosta johtuen, tuo hurma ei kestä kuitenkaan ikuisesti. Eipä juuri kaukankaan, jos sen saa täyttymään. Siksi monet petturit puolustautuvat projektiivisella identifikaatiolla. Sinusta halutaan tehdä syyllinen ja vihollinen. Kaikki epäilys ja kritiikki jonka esität, käännetään vihaksi sinua kohtaan. Voimia sinulle!

        Kiitos edellisille kirjoittajille tuesta ja muillekin näkemyksistä. En viitsi enempää pohtia exääni, enköhän ole jo omaa näkemystäni erosta tarpeeksi kertonut, hänellä olisi oma kertomuksensa. Yritän tosiaan löytää välineitä käsitellä näitä kipeitä ja ristiriitaisakin tuntemuksia,saada uskoa ja luottamusta siihen että voi toipua ja saada vielä elämään mielekkyyttä.

      • zdgdxhsdfhs
        jokunainen:) kirjoitti:

        Ihmissuhteissa ei ole mitään sen kummempia "oikeuksia", eikä edes takuita. Liitto on täysin vapaaehtoinen molemmille osapuolille. Jos toinen haluaa lähteä, niin hän lähtee, ei siinä auta erkkikään. Todella epäkypsää olisi jäädä liittoon, joka on ajanut aikansa ohi.

        Ihmisillä on aviossa oikeuksia ja velvollisuuksia. Avio on kirkollinen seremonia, jossa vannotaan uskollisuutta meitä korkeimman edessä. Ei se ole mitenkään vähäpätöinen meistä useimmille. Lisäksi sillä on juridisesti merkityksellin ja takaa joitakin oikeuksia / niitä velvollisuuksia.


        Halusit ehkä provota, mutta päätin oikaista kuitenkin.

      • ,.,.,.,.
        zdgdxhsdfhs kirjoitti:

        Ihmisillä on aviossa oikeuksia ja velvollisuuksia. Avio on kirkollinen seremonia, jossa vannotaan uskollisuutta meitä korkeimman edessä. Ei se ole mitenkään vähäpätöinen meistä useimmille. Lisäksi sillä on juridisesti merkityksellin ja takaa joitakin oikeuksia / niitä velvollisuuksia.


        Halusit ehkä provota, mutta päätin oikaista kuitenkin.

        Avioliitto ei läheskään aina ole kirkollinen seremonia, eikä edes kirkollinen. Kirkossakaan ei vannota uskollisuutta, vaan luvataan tahtoa rakastaa ja olla uskollinen. Joskus tahto loppuu, eikä se asia ole koskaan mitenkään yksinkertainen.

        Avioliitossa on tietenkin juridiset oikeudet, mutta parisuhteessa ei sinänsä ei ole mitään kummempia oikeuksia, kuten ei muissakaan ihmissuhteissa. Tai ihmissuhteessa on kaksi oikeutta: olla suhteessa, tai erota.

      • .,.,.,.,
        cbxfhcfxm kirjoitti:

        Kukaan ei ole puolisonsa onnellisuudesta vastuussa. Onnettomaksi itsensä tuntevan on otettava asia puheeksi itse. Pettäminen on väärin, eikä se ole ratkaisu onnellisuuteen, vaikka siltä saattaisi alkuun tuntua. Tunnen myötähäpeää, kun vanhempi naisihmisen vouhkaa onnellisuudesta pettäessään puolisoaan. Sinusta tuskin on kenenkään parisuhteen neuvojaksi. Sen verran typeriä lausuntoja tänne kirjoittelet.

        Jaa. Miehetkin ovat hyvin usein uskottomia, mutta eivät meuhkaa onnellisuudestaan. Onko niin parempi?

      • .,.,.,.,
        gxdgdhdrh kirjoitti:

        >Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia. >

        Olet todellakin vastassa sitä muuria, joka sisältyy voimakkaaseen huumaan. Ihminen haluaa kaikin tavoin pitkittää ja jatkaa sitä hurmaa, jonka hän tuntee sillä hetkellä. Sen vuoksi terve keskuteluapu tyrmätään täysin, koska ei pelätään että se "kupla puhkeaisi". Ihmisluonnosta johtuen, tuo hurma ei kestä kuitenkaan ikuisesti. Eipä juuri kaukankaan, jos sen saa täyttymään. Siksi monet petturit puolustautuvat projektiivisella identifikaatiolla. Sinusta halutaan tehdä syyllinen ja vihollinen. Kaikki epäilys ja kritiikki jonka esität, käännetään vihaksi sinua kohtaan. Voimia sinulle!

        "Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia."

        Tuohon voisin kommentoida myös, mutta toiselta puolelta. Puhuin ex-miehelle kaikki liittomme loppuvuodet mitä tarvitsen ja kaipaan liittomme, jotta se voisi puoleltani kestää. Ei auttanut. Minulla vain oli ongelmia. Puhuin siis kuin seinille niin kauan kuin jaksoin. Ex ei halunnut missään tapauksessa lähteä pariterapiaan, eikä yksilöterapiaankaan. Ei tietenkään, kun hänellä ei ollut ongelmia. Puhuin erosta loppuaikoina viikoittain, tai jopa päivittäin. Ex ei ottanut kuuleviin korviin. Hain yksin eroa kahden vuoden jankkaamisen jälkeen. Ero tuli exälle yllätyksenä - olin toiminut hänen mielestään äkillisten typerien tunteiden vallassa. Näin jälkikäteen ajattelin, parempikin, ettei ex suostunut terapiaan. Ei niillä liittomme kannalta olisi ollut mitään vaikutusta. Olimme kasvaneet täysin erilleen toisistamme, päinvastaisiin suuntiin. Niin pitkälle kuin on mahdollista kasvaa...

      • oona123
        ,.,.,.,. kirjoitti:

        Avioliitto ei läheskään aina ole kirkollinen seremonia, eikä edes kirkollinen. Kirkossakaan ei vannota uskollisuutta, vaan luvataan tahtoa rakastaa ja olla uskollinen. Joskus tahto loppuu, eikä se asia ole koskaan mitenkään yksinkertainen.

        Avioliitossa on tietenkin juridiset oikeudet, mutta parisuhteessa ei sinänsä ei ole mitään kummempia oikeuksia, kuten ei muissakaan ihmissuhteissa. Tai ihmissuhteessa on kaksi oikeutta: olla suhteessa, tai erota.

        "ihmissuhteessa on kaksi oikeutta: olla suhteessa, tai erota."

        Juuri näin. Monet vain suhtautuvat parisuhteeseen, avioliittoon kuin se olisi itsestäänselvyys ja oikeus heti vihkivalan tai yhteen muuton jälkeen.

      • Syvältä noussut
        Syvällä kirjoitti:

        Kiitos edellisille kirjoittajille tuesta ja muillekin näkemyksistä. En viitsi enempää pohtia exääni, enköhän ole jo omaa näkemystäni erosta tarpeeksi kertonut, hänellä olisi oma kertomuksensa. Yritän tosiaan löytää välineitä käsitellä näitä kipeitä ja ristiriitaisakin tuntemuksia,saada uskoa ja luottamusta siihen että voi toipua ja saada vielä elämään mielekkyyttä.

        Rakas Syvällä, liittonne olisi varmasti jatkunut, jos se olisi ollut sinusta kiinni.

        Toipuminen vaatii, että alat katsoa eteenpäin. Keskity itseesi, tee asioita, joista pidät, mene ihmisten pariin, katso hyviä elokuvia, lue kirjoja jne. Älä mieti miestäsi, hän on omat ratkaisunsa tehnyt. Yleensä neuvotaan, että pitää puhua, pohtia ja käsitellä asiaa, kunnes ei enää koske, mutta rajansa kullakin. Joskus on pakko sulkea kirja ja todeta, että se oli siinä.

      • Syvällä
        .,.,.,., kirjoitti:

        "Olisin toivonut, etta ajatuksiensa järjestämiseksi edes olisi käynyt kerran pari puhumassa jollekin aikuiselle, mutta aivan kuin olisi suojellut huumaansa, ei halunnut eikä nähnyt sitä aiheelliseksi, minähän se olin, jolla oli ongelmia."

        Tuohon voisin kommentoida myös, mutta toiselta puolelta. Puhuin ex-miehelle kaikki liittomme loppuvuodet mitä tarvitsen ja kaipaan liittomme, jotta se voisi puoleltani kestää. Ei auttanut. Minulla vain oli ongelmia. Puhuin siis kuin seinille niin kauan kuin jaksoin. Ex ei halunnut missään tapauksessa lähteä pariterapiaan, eikä yksilöterapiaankaan. Ei tietenkään, kun hänellä ei ollut ongelmia. Puhuin erosta loppuaikoina viikoittain, tai jopa päivittäin. Ex ei ottanut kuuleviin korviin. Hain yksin eroa kahden vuoden jankkaamisen jälkeen. Ero tuli exälle yllätyksenä - olin toiminut hänen mielestään äkillisten typerien tunteiden vallassa. Näin jälkikäteen ajattelin, parempikin, ettei ex suostunut terapiaan. Ei niillä liittomme kannalta olisi ollut mitään vaikutusta. Olimme kasvaneet täysin erilleen toisistamme, päinvastaisiin suuntiin. Niin pitkälle kuin on mahdollista kasvaa...

        Tähän vielä kommentoin, että siinä vaiheessa en varsinaisesti uskonut, että meidän liitollemme olisi ollut mitään tehtävissä, olisin toivonut hänen menevän itsensä vuoksi. Tämä ero kun on vaan pitkittynyt, hän se halusi eroa, mutta ei osaa lähteä. Mitään käytännön asioita ei ole järjestänyt, eli joku ristiriita oli. Ihan varmasti minun exäni ei erosta puhunut, eikä myöntänyt,että mitään oli edes pielessä. Mutta piste tälle. Tapauksia on niin monenlaisia, jos itsellä on asiat menneet jollain tavalla, ei se tarkoita, että toisella se on ollut samoin.

      • vertaistukea saanut
        Syvältä noussut kirjoitti:

        Rakas Syvällä, liittonne olisi varmasti jatkunut, jos se olisi ollut sinusta kiinni.

        Toipuminen vaatii, että alat katsoa eteenpäin. Keskity itseesi, tee asioita, joista pidät, mene ihmisten pariin, katso hyviä elokuvia, lue kirjoja jne. Älä mieti miestäsi, hän on omat ratkaisunsa tehnyt. Yleensä neuvotaan, että pitää puhua, pohtia ja käsitellä asiaa, kunnes ei enää koske, mutta rajansa kullakin. Joskus on pakko sulkea kirja ja todeta, että se oli siinä.

        Hei. Ihan varmasti tämä on palsta, jolle jokainen saa kirjoittaa sydänsuruistaan niin paljon ja kaukan kuin tarvitsee! Me jotka olemme samassa tilanteessa, saamme näistä kirjoituksista voimaa ja vertaistukea.

        Ymmärrät varmaan, että postiivisella ajattelulla, mantroilla, fensuilla, sykleillä, biorytmeillä ja mietiskelyillä on oma paikkansa. Toivon ettet yritä hiljentää ja syyllistää kirjoittajia kuten edellä. Voit tehdä oman positiivisuutta ja energiaa puhkuvan aloituksesi, jolle löytänet samoin kokevia ihmisiä.

      • vertaistukea saanut
        Syvällä kirjoitti:

        Tähän vielä kommentoin, että siinä vaiheessa en varsinaisesti uskonut, että meidän liitollemme olisi ollut mitään tehtävissä, olisin toivonut hänen menevän itsensä vuoksi. Tämä ero kun on vaan pitkittynyt, hän se halusi eroa, mutta ei osaa lähteä. Mitään käytännön asioita ei ole järjestänyt, eli joku ristiriita oli. Ihan varmasti minun exäni ei erosta puhunut, eikä myöntänyt,että mitään oli edes pielessä. Mutta piste tälle. Tapauksia on niin monenlaisia, jos itsellä on asiat menneet jollain tavalla, ei se tarkoita, että toisella se on ollut samoin.

        Eli yksinkertaisesti sanottuna, ei mitään yhteisiä kokemuksia edellisen kirjoittajan kanssa. Petetyksi joutuneen ja normaalin eron hakeneiden erot ovat pääpuittiltaan aina erillaisia.

        En kokenut saavani itse eroa hakeneelta naistuttavaltani mitään vertaistukea. Tuntui päinvastoin erittäin pahalta hänen puheensa entisestä liitostaan, vaikka siihen oli liittynyt erittäin pahoja ongelmia.

      • Syvältä noussut
        vertaistukea saanut kirjoitti:

        Hei. Ihan varmasti tämä on palsta, jolle jokainen saa kirjoittaa sydänsuruistaan niin paljon ja kaukan kuin tarvitsee! Me jotka olemme samassa tilanteessa, saamme näistä kirjoituksista voimaa ja vertaistukea.

        Ymmärrät varmaan, että postiivisella ajattelulla, mantroilla, fensuilla, sykleillä, biorytmeillä ja mietiskelyillä on oma paikkansa. Toivon ettet yritä hiljentää ja syyllistää kirjoittajia kuten edellä. Voit tehdä oman positiivisuutta ja energiaa puhkuvan aloituksesi, jolle löytänet samoin kokevia ihmisiä.

        Ei tosiaan ollut tarkoitus hiljentää tai syyllistää. Tämä palsta on toiminut itsellänikin korvaamattomana vertaistukena. Pää olisi varmasti haljennut ilman kirjoittamista ja toisten kokemusten lukemista. Ja sitä varmasti kaipaan vieläkin, kun aina palaan näihin ketjuihin.

        En kummemmin usko mihinkään mantroihin, vaan yritin neuvoa huolehtimaan itsestä.

      • ufhjgzfbn
        vertaistukea saanut kirjoitti:

        Eli yksinkertaisesti sanottuna, ei mitään yhteisiä kokemuksia edellisen kirjoittajan kanssa. Petetyksi joutuneen ja normaalin eron hakeneiden erot ovat pääpuittiltaan aina erillaisia.

        En kokenut saavani itse eroa hakeneelta naistuttavaltani mitään vertaistukea. Tuntui päinvastoin erittäin pahalta hänen puheensa entisestä liitostaan, vaikka siihen oli liittynyt erittäin pahoja ongelmia.

        "Epävertaistuki" auttaa usein joissain tapauksissa enemmän kuin pelkkä vertaistuki. Itse selvisin erostani ystävämiehen avulla. Hän oli tullut jätetyksi ja petetyksi, vaimo haki eroa. Tosin oli mies itsekin pettänyt.

        Nykyinen mieheni on tullut myös petetyksi ja jätetyksi, mutta silti ymmärtää erittäin hyvin miksi erosin.

        Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei ole olemassa normaaleja eroja, on vain erilaisia.

      • aune*
        .,.,.,., kirjoitti:

        Jaa. Miehetkin ovat hyvin usein uskottomia, mutta eivät meuhkaa onnellisuudestaan. Onko niin parempi?

        Naiset usein kuvittelevat, ettei saa olla onnellinen. Se riittää, että mies on liitossa onnellinen. Jos mies eroaa, vaikka toisen nainen vuoksi (mistä muusta syystä?), niin vaimo hyvinkin usein ajattelee, tai jopa toivoo, ettei mies ole onnellinen toisen kanssa.

      • aune*
        Syvällä kirjoitti:

        Tähän vielä kommentoin, että siinä vaiheessa en varsinaisesti uskonut, että meidän liitollemme olisi ollut mitään tehtävissä, olisin toivonut hänen menevän itsensä vuoksi. Tämä ero kun on vaan pitkittynyt, hän se halusi eroa, mutta ei osaa lähteä. Mitään käytännön asioita ei ole järjestänyt, eli joku ristiriita oli. Ihan varmasti minun exäni ei erosta puhunut, eikä myöntänyt,että mitään oli edes pielessä. Mutta piste tälle. Tapauksia on niin monenlaisia, jos itsellä on asiat menneet jollain tavalla, ei se tarkoita, että toisella se on ollut samoin.

        "Tämä ero kun on vaan pitkittynyt, hän se halusi eroa, mutta ei osaa lähteä. Mitään käytännön asioita ei ole järjestänyt, eli joku ristiriita oli. "

        Iik, apua. Odotatko sinä vain, että miehesi lähtee, hoitaa käytännön asiat? Jos ymmärsin oikein, niin tee nyt ihmeessä jotain, hoida ero. Hulluksihan tuollaisessa vätystelyssä tulee.

      • zcvzxbn
        aune* kirjoitti:

        Naiset usein kuvittelevat, ettei saa olla onnellinen. Se riittää, että mies on liitossa onnellinen. Jos mies eroaa, vaikka toisen nainen vuoksi (mistä muusta syystä?), niin vaimo hyvinkin usein ajattelee, tai jopa toivoo, ettei mies ole onnellinen toisen kanssa.

        Voi voi. Kylläpä se aune* onkin oikea dalai-laama. Aune on pettänyt ja jättänyt puolisonsa. Tehnyt kaikkea rumaa, haukkunut kirjoittajia ja saa itkupotkuraivarin, jos uuden ihastuksen ex-puoliso ei toivo kaikkea rakkautta ja onnea hänen elämäänsä!

        Voiko aunea yksinkertaisempia tai tyhmempiä ihmisiä edes olla olemassa? En toivo sinulle aune mitään hyvää, koska olet tuhonnut jonkun toisen ihmisen elämän. Kenties useampien. Ehkä kykenet saamaan nämä ihmiset pyynnöstäsi muunlaisiksi kuin minä. Olethan niin taitava ihminen varmaan.

      • Syvällä
        aune* kirjoitti:

        "Tämä ero kun on vaan pitkittynyt, hän se halusi eroa, mutta ei osaa lähteä. Mitään käytännön asioita ei ole järjestänyt, eli joku ristiriita oli. "

        Iik, apua. Odotatko sinä vain, että miehesi lähtee, hoitaa käytännön asiat? Jos ymmärsin oikein, niin tee nyt ihmeessä jotain, hoida ero. Hulluksihan tuollaisessa vätystelyssä tulee.

        Voi Aune, olisikin asiat niin yksinkertaisia. Olen hoitanut ja selvittänyt eroa sen, mitä omalta kannaltani olen voinut. Mutta jos toinen ei toimeennu mihinkään, seuraava askel vaatisi sitten jo lakitupaa. Mutta kyllä tämä pikkuhiljaa. Siinä olet oikeassa, että hulluksi tässä on meinannutkin tulla.

      • dgzdgzdgzggz
        oona123 kirjoitti:

        "ihmissuhteessa on kaksi oikeutta: olla suhteessa, tai erota."

        Juuri näin. Monet vain suhtautuvat parisuhteeseen, avioliittoon kuin se olisi itsestäänselvyys ja oikeus heti vihkivalan tai yhteen muuton jälkeen.

        Älä kadota metsää puilta. Ihmisiä ei ole saa pettää, olivat aviossa tai eivät.

      • ...........
        Syvällä kirjoitti:

        Voi Aune, olisikin asiat niin yksinkertaisia. Olen hoitanut ja selvittänyt eroa sen, mitä omalta kannaltani olen voinut. Mutta jos toinen ei toimeennu mihinkään, seuraava askel vaatisi sitten jo lakitupaa. Mutta kyllä tämä pikkuhiljaa. Siinä olet oikeassa, että hulluksi tässä on meinannutkin tulla.

        "jos toinen ei toimeennu mihinkään, seuraava askel vaatisi sitten jo lakitupaa."

        Lakitupa, tai ainakin lakimies on valitettavan usein ainoa vaihtoehto, kun toinen ei "toimeennu". Jos jäät puolison toimeentumista odottelemaan, niin siinä saat odotella loputtomiin. Eli hulluksi tulee, eikä vain meinaa tulla.

      • oioijoijoi
        aune* kirjoitti:

        Naiset usein kuvittelevat, ettei saa olla onnellinen. Se riittää, että mies on liitossa onnellinen. Jos mies eroaa, vaikka toisen nainen vuoksi (mistä muusta syystä?), niin vaimo hyvinkin usein ajattelee, tai jopa toivoo, ettei mies ole onnellinen toisen kanssa.

        "Naiset usein kuvittelevat, ettei saa olla onnellinen. Se riittää, että mies on liitossa onnellinen."

        Kyllä juuri näin. Tuota kutsutaan myös takertumiseksi. Kun nainen takertuu mieheensä, omistautuu hänelle, elää miehen kautta, niin naisen maailma romahtaa aivan täysin, kun mies haluaa eron ja lähtee.

    • xczgdt

      Riippu tapauksesta joskus kuin lottovoitto usein se on verrattavissa läheisen äkilliseen poismenoon. Jos lapsia ,kummittelee tosi pitkään:(

    • winterwar1

      Nyt 5kk erosta ja päivittäin ex pyörii useinkin mielessä, niin hyvässä kuin pahassa. Poru ei enää tule joka päivä, vaikka uusi mies on kuvioissa mukana. Puhuminen täysin vieraalle on auttanut pahimman yli, omien fiilistä tunnistaminen ollu tärkeää ja peiliin on tullu katsottua. Eroon tarvitaan aina kaksi ja syitä löytyy kun tovin kaivaa. All-init jo suorilta käsin voin laittaa ensi kesään, ei oo uuden emännän paikka vielä jos sittenkään. Ero kun ei ole kokemus, vaan opintie.

    • Ei muuta

      Ero on rinnastettavista aviopuolison äkilliseen poismenoon.Jokainen saa itse päätellä kun menettää läheisen miltä se tuntuu.

      • ----------

        En koskaan rinnastaisi eroa ja kuolemaa. Molemmat kyllä saattavat tuntua pahalta. Riippuu täysin tapauksesta.

    • ero 11 vuoden jälkee

      Aina ajatellaan että liitto on tunnekylmä ja huono ja siksi tulee ero. Minusta meille on käymässä niin, että ensinnäkin miehestä on tullut työnarkomaani. Hänellä ei ole vuosiin ollut enää perheelleen aikaa. Toiseksi: hänelle on tullut paha ikäkriisi. Kelpaanko enää? Olenko vetovoimainen? Onko elämällä vielä annettavaa? On ollut jo pari vuotta tämä käynnissä. On ollut vähän masentunut yms.

      No mikäs tähän ratkaisuksi.. jos ei selvitä asioita oman itsensä kanssa, vaan ottaa oikotien, niin helppo nakki on ihastua työkaveriin. Se antaa positiivista palautetta, kuuntelee pyyteettömästi (kun vaimo ei enää jaksa 1,5h monologeja työasioista) ja parantaa egoa kun joku muukin on kiinnostunut.

      Olen luonnollisesti omasta onnestani vastuussa ja pakko kai on erota, kun mies sekoilee ja sekoilee. Mitäs minä yksin tässä liitossa tekisin, mutta kyllä se ottaa pirusti pannuun että pitää heittää hyvä elämä pois sen takia että toinen heittäytyy "etsimään" itseään keski-ikäisenä.

      Meillä ei ole ollut riitoja, on ollut yhteisiä harrastuksia, paljon hyviä hetkiä.. aina liitossa ei ihan oikeasti ole vikaa. Minua ärsytti Fisherin kirjassa jotenkin se että siinä pitää etsiä itsestään syytä liiton loppumiseen. Kaikilla on paljon asioita joita kantaa mukanaan lapsuudesta jne. Mikään suhde ei ole täydellinen. Kuitenkin on myös tilanteita joissa toinen ei ole tehnyt "mitään väärää" tai ollt kovin vajaavainen suhteessa, mutta liitto päättyy silti koska toisella on elämä liian solmussa.

      Kuinka kauan pitäisi odottaa että puoliso "löytää taas itsensä". Entäs jos odottaa vuosia, eikä löytymistä tapahdu? Nimimerkillä kypsä jo odottelemaan. Olen käsitellyt tätä jo niin pitkään että laastari voisi olla ihan kiva. :) Vaihteeksi olisi aika ihanaa jos olisi joku joka haluaisi viettää aikaa kanssani ja olisi ilahtunut kun tavataan.

      Mies alkaa hetkeksi yrittämään vain silloin kun alan olla jo ihan kylmä häntä kohtaan (kaikki se valehtelu, toisen naisen kuolaaminen, työhön hautautuminen, keskenkasvuinen kaipaus ihastuksen huumaan, ikään kuin se olisi pysyvää..) Sitten sille tulee hätä että lähden. Kun taas alan yrittämään, sen mielenkiinto hiipuu. Onko se niin makeeta saada jotain mitä ei voi saada?

      • winterwar1

        Kylläpä meitä eronneita tai sitä ajattelevia on moneen junaan. En ole ikinä ollut työnarkomaani enkä sellaiseksi ala. En edes tajua miten työ ja raha voi olla keskipiste, vaikka niitäkin tarvitaan. Pistää lievästi veetuttamaan kun kaikki oli omassa suhteessa kohtuullisen hyvissä kantimissa, exä sanoi jopa hyväksi mieheksi, mutta otti ja lähti. Fischereitä ja muita opuksia tullut luettua, ehkä hieman selventää, mutta tämä Jaakobin paini käydään vain loppujen lopuksi oman pääkopan sisällä.

      • aune*

        Mielestäni teidän liitto on juuri ja nimenomaan tunnekylmä, kun miehestäsi on tullut työnarkomaani, sekoilija, itsensä etsijä. Sehän on täysin luonnollista. Jos vuorovaikutus puuttuu, niin kumpikaan ei ole liitossa täysin mukana, tunteella (siis positiivisella). Kun läheisyys puuttuu, voi oikein hyvin puhua tunnekylmästä liitosta.

        Sanoit, ettet ymmärrä Fisheriä. Sitä, että syytä liiton loppumiseen pitäisi etsiä itsestä. Minua mietityttää, kun sanoit "Meillä ei ole ollut riitoja". Eli siis sinä et ole asiallisesti ottanut miehesi kanssa puheeksi sitä, että tämä ei anna sinulle aikaa, ja missä kaikissa asioissa mies sinun mielestäsi sekoilee? Sinun tehtäväsi on asettaa rajat suhteellenne sinun puoleltasi. Ottaa suhteestanne vastuu omalta puoleltasi, eikä vain odotella "jos se nyt siitä joskus viisastuisi". Ts. kerro miehellesi missä sinun puoleltasi mennään. Ei kylmästi, vaan rauhallisesti, jämäkästi ja päättäväisesti :). Siis työt vähemmälle, sinulle aikaa, ihastuksista ei tarvitse jaaritella, eikä työasioita paasata sinulle loputtomiin. Mikäli mies ei tähän suostu, haet oikeasti eroa. Se on sinulle hyvä elämä siinä tapauksessa. Mies valitsee oman hyvän elämänsä.

      • aune*

        Vielä ajasta. Joskus aikoinaan joku nuori mies vastasi tv:ssä kysymykseen "mitä on rakkaus" "Rakkaus on aikaa. Sitä, että haluaa jakaa aikaansa toisen seurassa."

        Minusta se oli vietävän hyvin sanottu.

      • Selma**
        aune* kirjoitti:

        Mielestäni teidän liitto on juuri ja nimenomaan tunnekylmä, kun miehestäsi on tullut työnarkomaani, sekoilija, itsensä etsijä. Sehän on täysin luonnollista. Jos vuorovaikutus puuttuu, niin kumpikaan ei ole liitossa täysin mukana, tunteella (siis positiivisella). Kun läheisyys puuttuu, voi oikein hyvin puhua tunnekylmästä liitosta.

        Sanoit, ettet ymmärrä Fisheriä. Sitä, että syytä liiton loppumiseen pitäisi etsiä itsestä. Minua mietityttää, kun sanoit "Meillä ei ole ollut riitoja". Eli siis sinä et ole asiallisesti ottanut miehesi kanssa puheeksi sitä, että tämä ei anna sinulle aikaa, ja missä kaikissa asioissa mies sinun mielestäsi sekoilee? Sinun tehtäväsi on asettaa rajat suhteellenne sinun puoleltasi. Ottaa suhteestanne vastuu omalta puoleltasi, eikä vain odotella "jos se nyt siitä joskus viisastuisi". Ts. kerro miehellesi missä sinun puoleltasi mennään. Ei kylmästi, vaan rauhallisesti, jämäkästi ja päättäväisesti :). Siis työt vähemmälle, sinulle aikaa, ihastuksista ei tarvitse jaaritella, eikä työasioita paasata sinulle loputtomiin. Mikäli mies ei tähän suostu, haet oikeasti eroa. Se on sinulle hyvä elämä siinä tapauksessa. Mies valitsee oman hyvän elämänsä.

        Kuulepas aune* näyt olevan taas näitä tähtityttöjä, jotka luulevat tietävänsä enemmän kuin tietävät. Missä empatiasi on?

        Winterwar1 on MIES!

      • aune*
        Selma** kirjoitti:

        Kuulepas aune* näyt olevan taas näitä tähtityttöjä, jotka luulevat tietävänsä enemmän kuin tietävät. Missä empatiasi on?

        Winterwar1 on MIES!

        "Winterwar1 on MIES!"

        No sitten vaihdan "kun miehestäsi on tullut... " muotoon "kun naisestasi on tullut.."

        Empatiaa minulla on liikaakin. Kerron osittain tuossa tekstissäni minusta ja ex-miehestä. Ihan turhaa pähkäillä vuosia "miksi toinen on tuollainen". Jos toista ei kiinnosta antaa aikaa puolisolle ja perheelle, niin se vain on niin. Hänen valinta, jolle minä en voi mitään. Vaihtoehdot on aina ota tai jätä.

      • aune*
        aune* kirjoitti:

        "Winterwar1 on MIES!"

        No sitten vaihdan "kun miehestäsi on tullut... " muotoon "kun naisestasi on tullut.."

        Empatiaa minulla on liikaakin. Kerron osittain tuossa tekstissäni minusta ja ex-miehestä. Ihan turhaa pähkäillä vuosia "miksi toinen on tuollainen". Jos toista ei kiinnosta antaa aikaa puolisolle ja perheelle, niin se vain on niin. Hänen valinta, jolle minä en voi mitään. Vaihtoehdot on aina ota tai jätä.

        Niin ja perun tuon edellisen korjauksen koska vastasin "ero 11 vuoden jälkeen" :D

      • ------------
        winterwar1 kirjoitti:

        Kylläpä meitä eronneita tai sitä ajattelevia on moneen junaan. En ole ikinä ollut työnarkomaani enkä sellaiseksi ala. En edes tajua miten työ ja raha voi olla keskipiste, vaikka niitäkin tarvitaan. Pistää lievästi veetuttamaan kun kaikki oli omassa suhteessa kohtuullisen hyvissä kantimissa, exä sanoi jopa hyväksi mieheksi, mutta otti ja lähti. Fischereitä ja muita opuksia tullut luettua, ehkä hieman selventää, mutta tämä Jaakobin paini käydään vain loppujen lopuksi oman pääkopan sisällä.

        Me kaikki olemme omanlaisia. Hyvä mies ei ole sama asia kuin hyvä puoliso, ja etenkin sopiva puoliso. Muista myös, että Jakobin paini käy eroa haluavakin pääkoppansa sisällä. Jos se nyt yhtään lohduttaisi/helpottasi.

    • Syvällä

      Pelkään, että syksyn pimentyessä synkät ajatukset ottavat vallan. Tuntuu, että menen taas kohti pimeämpää. Jaksanko läpi tulevat kuukaudet? Ja onko sen jälkeen odotettavissa valoisampaa?

      Tuntuu, että olen käyttänyt kaikki oljenkorret kahteenkin kertaan. Olen luvannut itselleni, että yritän elää päivä kerrallaan ensi kevääseen, mutta niin taas meinaa käydä, että tulevaisuus syöksyy mustana möykkynä päälle. Exä on tulossa seudulle, hoitanee asioita, voi kun ei tarvitsisi nähdä, mutta hänellä on vielä paljon kaikenlaista siinä nurkissa lautatapuleista lähtien. Eikä hän sisäistä, kuinka paha olo mulle tulee, kun nähdään, koska hän ei koe mitään sellaista. Hän syyttää, että se on minun oma "valintani" tuntea ahdistusta, mutta en yrityksistäni huolimatta pysty olemaan tuntematta, kun tavataan.

      Voisin edelleen häntä rakastaa, toisaalta tajuan, kuinka hän on minulle tehnyt väärin. Koen syyllisyyttä epäonnistumisesta, pohjatonta yksinäisyyttä. Ja sitten tulee uudestaan se sama ajatus - kannattaako tämä kaikki? Hoetaan, että masennukseen saa apua. Mutta avun puolesta pitäisi jaksaa taistella silloin, kun voimat ovat muutenkin vähissä. Apu ei tule onnellisuuspilleristä eikä parista kiireisestä keskustelusta. Mutta muuta apua on turha toivoa.

      • ------------

        Olet oikeasti masentunut ja hukassa itseltäsi, Syvällä. Siksi kaikki tuntuu vaikealta, ero ylitsepääsemättömältä. Sano lääkärillesi, että tarvitset terapiaa, tai hae sitä kirkon palveluista, tai ihan mistä tahansa. Kunhan saat puhuttua itsestäsi. Yksinäisyydestä, ahdistuksesta. Lue elämäntaito oppaita. Lue erilaisista ihmistyypeistä, eroista jne.

    • Syvyyden ohittanut

      Eipä tule ei. Mutta koita toivoa. Ymmärrän oikein hyvin että tällä hetkellä et pysty "valitsemaan" että olisit onnellinen etkä onneton, miten pystyisitkään.Älä syyttele itseäsi siitä ettet pysty olemaan iloisempi tai selviämään heti samantien.
      Tällä hetkellä riittää se jos saat pidettyä elämäsi jotenkin kasassa -hoida pakolliset asiat, syö jotain ruokaa, älä juo alkoholia tai tee mitään harkitsematonta. Sen enempää ei tarvitse. Tee pakollisten asioiden lisäksi mitä ikinä mieluiten haluat, vaikka se olisi Aku Ankan lukeminen, äläkä luule että juuri nyt pitää olla menestyvä ja eteenpäinkatsova.

      Kauheassa pettymyksessä ja surussa on se, että se menee ohitse. Ei välttämättä, tai edes luultavasti, pian, mutta jossain vaiheessa. Älä yritä pakottaa sitä vaan hyväksy se että nyt on se kaikkein kurjin aika, ja se jatkuu niin kauan kuin on jatkuakseen. Mutta se ei jatku ikuisesti. Ajattele kuten vankilatuomiota -jonain päivänä huomaat että olet taas onnellinen ja vapaa, ja sinä päivänä tulet olemaan onnellinen, ja itsellesi kiitollinen, että kestit tämän.

      Usko että se päivä kyllä tulee. Ehkei huomenna, ehkei pian, mutta ajan kanssa, kun jaksat siihen asti, se tulee. Suru on kauheaa, mutta se ei jatku loppuelämääsi -vaikka tiedän kyllä että kauheuden yksi osa on se että sinusta tuntuu, että se jatkuisi. Mutta epätoivo uhkaa, ei siksi että olet onneton, vaan siitä että onnettomana ihminen luulee että tulee aina olemaankin. Se on virheellinen luulo. Jaksa toivoa.

      • Syvällä

        Kiitos Sinullekin, Syvyyden ohittanut. Ja monille muillekin jo aikaisemmin rohkaisua jakaneille. Minulle tämä vain ottaa koville, mutta en nyt voi sille tahdonvoimalla mitään. Kun oma rakas on hyljännyt ja ottanut tilalle jonkun randomin, tuntuu kuin olisi täysin arvoton kaikille muillekin, myös itselleni. Järjellä pystyn ymmärtämään asioita, mutta tunnepuolta en pysty hallitsemaan. Mutta en käytä alkoholia, ulkoilen päivittäin, puuhailen pikkupuuhiani, käyn töissä, pidän yhteyttä lapsiini ja yritän olla aidosti kiinnostunut heidän kuulumisistaan, kertoa omasta elämästänikin mukavia pikkujuttuja, pitää huumoriakin mukana. Mutta iltayön yksinäiset tunnit ovat vaikeimmat. Kun uni ei tule, mutta ajatukset pyörivät samaa synkeää kehää. Aamulla sitten väsyttää.

      • kölölö
        Syvällä kirjoitti:

        Kiitos Sinullekin, Syvyyden ohittanut. Ja monille muillekin jo aikaisemmin rohkaisua jakaneille. Minulle tämä vain ottaa koville, mutta en nyt voi sille tahdonvoimalla mitään. Kun oma rakas on hyljännyt ja ottanut tilalle jonkun randomin, tuntuu kuin olisi täysin arvoton kaikille muillekin, myös itselleni. Järjellä pystyn ymmärtämään asioita, mutta tunnepuolta en pysty hallitsemaan. Mutta en käytä alkoholia, ulkoilen päivittäin, puuhailen pikkupuuhiani, käyn töissä, pidän yhteyttä lapsiini ja yritän olla aidosti kiinnostunut heidän kuulumisistaan, kertoa omasta elämästänikin mukavia pikkujuttuja, pitää huumoriakin mukana. Mutta iltayön yksinäiset tunnit ovat vaikeimmat. Kun uni ei tule, mutta ajatukset pyörivät samaa synkeää kehää. Aamulla sitten väsyttää.

        "Kun oma rakas on hyljännyt ja ottanut tilalle jonkun randomin, tuntuu kuin olisi täysin arvoton kaikille muillekin, myös itselleni"

        Tämä on sinun pohjimmainen ongelmasi Syvällä. Et rakasta ja arvosta tarpeeksi itseäsi. Kun löydät itsesi (uudelleen?) ja henkisen tasapainon, alkaa aurinko paistaa elämässäsi.

        Hae lääkäristä jotain mietoja unilääkkeitä. Kuka tahansa tulee "hulluksi", ellei saa nukutuksi. Jos vielä miettii öisin synkeitä, niin palautumista ei synny, uuvut. Helli itseäsi kaikin mahdollisin keinoin ja kehu vähintään kerran päivässä.

      • Syvällä
        kölölö kirjoitti:

        "Kun oma rakas on hyljännyt ja ottanut tilalle jonkun randomin, tuntuu kuin olisi täysin arvoton kaikille muillekin, myös itselleni"

        Tämä on sinun pohjimmainen ongelmasi Syvällä. Et rakasta ja arvosta tarpeeksi itseäsi. Kun löydät itsesi (uudelleen?) ja henkisen tasapainon, alkaa aurinko paistaa elämässäsi.

        Hae lääkäristä jotain mietoja unilääkkeitä. Kuka tahansa tulee "hulluksi", ellei saa nukutuksi. Jos vielä miettii öisin synkeitä, niin palautumista ei synny, uuvut. Helli itseäsi kaikin mahdollisin keinoin ja kehu vähintään kerran päivässä.

        Niin varmaan, en rakasta ja arvosta itseäni, koen että minussa on jotakin pahasti vialla joka tekee minut kelvottomaksi. Ne asiat, joita olin aina pitänyt itsessäni hyvinä, mies lopuksi mollasi ne - oikeastaan aivan kaiken. Kävin töissä - olisi pitänyt ollakin enemmän töissä tilalla, tein herkullista ruokaa - olin tehnyt liikaa tai liian montaa lajia, arki oli toimivaa - oli kuulemma vain vaihtokauppaa, seksi oli mielestäni hyvää - ei kuulemma ollut, viimeajat oli ollut kanssani vain, kun teki mieli sitä uutta. Miten tahansa yritin puolustautua ja nähdä hyvänä, olikin ollut huonoa. Ja tässä järki sanoo, että tottakai hän tarvitsi 30 vuoden jälkeen itselleen syyn jättää minut, toki hänen piti ajatella minut huonona. Mutta silti se satutti, ja tunnepuoli minussa otti sen kipeästi. Tiedän, että olen hyvä, "normaali" ihminen, toki olen keskivertoa herkempi. Mutta nyt näen itseni arvottomana, turhana taakkana läheisille.

        Unilääkkeistä olen keskustellut lääärin kanssa useamminkin, jostain syystä minulle ei niitä haluta määrätä, kai siihen on syynsä. Otan asian taas puheeksi, kun menen lääkärissä käymään.

      • ----------
        Syvällä kirjoitti:

        Niin varmaan, en rakasta ja arvosta itseäni, koen että minussa on jotakin pahasti vialla joka tekee minut kelvottomaksi. Ne asiat, joita olin aina pitänyt itsessäni hyvinä, mies lopuksi mollasi ne - oikeastaan aivan kaiken. Kävin töissä - olisi pitänyt ollakin enemmän töissä tilalla, tein herkullista ruokaa - olin tehnyt liikaa tai liian montaa lajia, arki oli toimivaa - oli kuulemma vain vaihtokauppaa, seksi oli mielestäni hyvää - ei kuulemma ollut, viimeajat oli ollut kanssani vain, kun teki mieli sitä uutta. Miten tahansa yritin puolustautua ja nähdä hyvänä, olikin ollut huonoa. Ja tässä järki sanoo, että tottakai hän tarvitsi 30 vuoden jälkeen itselleen syyn jättää minut, toki hänen piti ajatella minut huonona. Mutta silti se satutti, ja tunnepuoli minussa otti sen kipeästi. Tiedän, että olen hyvä, "normaali" ihminen, toki olen keskivertoa herkempi. Mutta nyt näen itseni arvottomana, turhana taakkana läheisille.

        Unilääkkeistä olen keskustellut lääärin kanssa useamminkin, jostain syystä minulle ei niitä haluta määrätä, kai siihen on syynsä. Otan asian taas puheeksi, kun menen lääkärissä käymään.

        Viis veisaa ja anna piupaut miehesi arvosteluille. Jos häntä liittonne ei tyydyttänyt, hän on sanonut mikä mättäsi, niin ok. Se on hänen mielipiteensä. Olet yrittänyt "puolustautua" ja nähdä liittonne hyvänä, niin sekin on ok, kunhan muistat., että näin on vain sinun mielestäsi. Ei liiton jatkamisessa ole mitään mieltä, jos vain toinen sitä haluaa. Sinun pitäisi opetella näkemään itsesi arvokkaana, ihan itsesi tähden, rakastamaan itseäsi. Tämä ei tapahdu mitenkään muuten kuin tekemällä asioita itsesi hyväksi. Ota erosta onkeesi. Helppoa se ei tietenkään ole, vaan haasteellista. Kun selviytyy pahasta paikasta, kriisistä yms. niin sitä kutsutaan myös elämän kokemukseksi.

        Sitten vielä "seksi oli mielestäni hyvää - ei kuulemma ollut, viimeajat oli ollut kanssani vain, kun teki mieli sitä uutta." Tämä on mieheltäsi liian suoraan sanottu. Oliko se vain sen vuoksi, että hän sinut viimein tajuamaan eron välttämättömyyden? Ainakin omasta mielestäni se kertoo vain sen, ettei mies todellakaan rakasta sinua. Sinullekin tekee lopulta vain hyvää päästä miehestä eroon. Myönnät sen itsekin, kun osaat vastata kysymyksiin "kuka minä oikeasti olen, mitä haluan elämältä ja mahdolliselta elämänkumppanilta".

      • Syvällä
        ---------- kirjoitti:

        Viis veisaa ja anna piupaut miehesi arvosteluille. Jos häntä liittonne ei tyydyttänyt, hän on sanonut mikä mättäsi, niin ok. Se on hänen mielipiteensä. Olet yrittänyt "puolustautua" ja nähdä liittonne hyvänä, niin sekin on ok, kunhan muistat., että näin on vain sinun mielestäsi. Ei liiton jatkamisessa ole mitään mieltä, jos vain toinen sitä haluaa. Sinun pitäisi opetella näkemään itsesi arvokkaana, ihan itsesi tähden, rakastamaan itseäsi. Tämä ei tapahdu mitenkään muuten kuin tekemällä asioita itsesi hyväksi. Ota erosta onkeesi. Helppoa se ei tietenkään ole, vaan haasteellista. Kun selviytyy pahasta paikasta, kriisistä yms. niin sitä kutsutaan myös elämän kokemukseksi.

        Sitten vielä "seksi oli mielestäni hyvää - ei kuulemma ollut, viimeajat oli ollut kanssani vain, kun teki mieli sitä uutta." Tämä on mieheltäsi liian suoraan sanottu. Oliko se vain sen vuoksi, että hän sinut viimein tajuamaan eron välttämättömyyden? Ainakin omasta mielestäni se kertoo vain sen, ettei mies todellakaan rakasta sinua. Sinullekin tekee lopulta vain hyvää päästä miehestä eroon. Myönnät sen itsekin, kun osaat vastata kysymyksiin "kuka minä oikeasti olen, mitä haluan elämältä ja mahdolliselta elämänkumppanilta".

        Nuo syyt, mitä hän uuden naisen löydyttyä lateli, olivat sellaisia, joista hän ei aikaisemmin valittanut. Hän olisi siin 30 vuotta pitänyt asiat sisällään?

        Nyt hän sentään muutti vihdoinkin pois. Helpottavaa, kun tekonsa ja puheensa ovat linjassa. Kun vielä saisi kaikki eroon liittyvät asiat hoidettua loppuun, yhteistyö ei ole helppoa. En kestäisi nähdä häntä.

        Ilmeisesti hän ei enää rakasta, ei halua ymmärtää, miltä minusta tuntui, ja mitäpä se hänelle enää kuuluisi. Jotenkin kuitenkin odottaisi, että näin pitkä liitto lopetettaisiin toista kunnioittaen, vaikka toiseen rakastuisikin, voisi kai sen silti tehdä ilman petosta, joksi katson sen, että olivat suunnitelleet esittävänsä, ettei mitään olekaan, kunnes nainen saa tahollaan eron hoidettua. Minulle ja naisen miehelle olisi esitetty näytelmää vielä vuoden verran. Onneksi paljastui.

        Mutta mitä teen sille eletylle elämälleni? Haluan, ettei sitä olisi ollutkaan. Kadun sitä. Mitä teen tulevan elämän rippeilleni? Olen jo vanha. En enää saa kasattua elämisen arvoista loppuelämää. Minä en olisi halunnut luoåua. Kun kyse ei ole vain ihmisestä, vaan kaikesta. Koti, mökki, osa ystävistä, harrastuksista...Nyt pitäisi olla voimia myös taistella osuudesta omaisuuteen, vie muuten senkin.

        Suhteet lapsiinkin vaurioituivat. Minä näen tässä tilanteessa nyt kaiken kovin synkkänä, ei ole enää mitään.

      • lämmin halaus
        Syvällä kirjoitti:

        Nuo syyt, mitä hän uuden naisen löydyttyä lateli, olivat sellaisia, joista hän ei aikaisemmin valittanut. Hän olisi siin 30 vuotta pitänyt asiat sisällään?

        Nyt hän sentään muutti vihdoinkin pois. Helpottavaa, kun tekonsa ja puheensa ovat linjassa. Kun vielä saisi kaikki eroon liittyvät asiat hoidettua loppuun, yhteistyö ei ole helppoa. En kestäisi nähdä häntä.

        Ilmeisesti hän ei enää rakasta, ei halua ymmärtää, miltä minusta tuntui, ja mitäpä se hänelle enää kuuluisi. Jotenkin kuitenkin odottaisi, että näin pitkä liitto lopetettaisiin toista kunnioittaen, vaikka toiseen rakastuisikin, voisi kai sen silti tehdä ilman petosta, joksi katson sen, että olivat suunnitelleet esittävänsä, ettei mitään olekaan, kunnes nainen saa tahollaan eron hoidettua. Minulle ja naisen miehelle olisi esitetty näytelmää vielä vuoden verran. Onneksi paljastui.

        Mutta mitä teen sille eletylle elämälleni? Haluan, ettei sitä olisi ollutkaan. Kadun sitä. Mitä teen tulevan elämän rippeilleni? Olen jo vanha. En enää saa kasattua elämisen arvoista loppuelämää. Minä en olisi halunnut luoåua. Kun kyse ei ole vain ihmisestä, vaan kaikesta. Koti, mökki, osa ystävistä, harrastuksista...Nyt pitäisi olla voimia myös taistella osuudesta omaisuuteen, vie muuten senkin.

        Suhteet lapsiinkin vaurioituivat. Minä näen tässä tilanteessa nyt kaiken kovin synkkänä, ei ole enää mitään.

        Voimia sinulle "syvällä" ja lämmin halaus! Voi kumpa toivoisinkaan, että ihmiset oppisivat rakastamaan toisiaan ja arvostamaan sitä mitä heillä on. Sydän itkee, oman ja kohtalotovereideni puolesta!

      • Syvällä
        lämmin halaus kirjoitti:

        Voimia sinulle "syvällä" ja lämmin halaus! Voi kumpa toivoisinkaan, että ihmiset oppisivat rakastamaan toisiaan ja arvostamaan sitä mitä heillä on. Sydän itkee, oman ja kohtalotovereideni puolesta!

        Surkeilen ihan suotta. Enkä nyt toki koko aikaa. Mutta ei tämä ihan helppo juttu ole. On olo alun tilanteesta helpottanut, ei hyvä vieläkään, mutta ei kestämätön.

        Mutta ymmärrys toista kohtaan ei ole kasvanut. Edellenkään en ymmärrä ollenkaan, miksi hän teki näin. Onko hänellä oikeasti ollut olo, että hän tekee oikein? Että teoista seuraisi onni? Kun en usko vieläkään. Ei onnen perusta voi olla vääryys lähimmäisiä kohtaan. Ikävissä asioissakin pitäisi olla reilu ja rehellinen. En tarkoita, että kaikkea sisimpäänsä tarvitsee avata, mutta siinä vaiheessa, kun huomasi asioiden olevan huonosti, ja minäkin näin ja kysyin, miksei voinut myöntää? Ja kun oli tehnyt päätöksen jättää, miksi valehteli ja huijasi vielä, että rakastaa muka.Vaikka näin, ettei niin ollut. Tässä on satutettu sitä perusluottamusta ihmisiin, voiko enää koskaan uskoa kehenkään? Olinko tyhmä, kun luotin puolisooni? Onko ihan oikeutettua että kärsin, tyhmä kun olin?

      • problems
        Syvällä kirjoitti:

        Nuo syyt, mitä hän uuden naisen löydyttyä lateli, olivat sellaisia, joista hän ei aikaisemmin valittanut. Hän olisi siin 30 vuotta pitänyt asiat sisällään?

        Nyt hän sentään muutti vihdoinkin pois. Helpottavaa, kun tekonsa ja puheensa ovat linjassa. Kun vielä saisi kaikki eroon liittyvät asiat hoidettua loppuun, yhteistyö ei ole helppoa. En kestäisi nähdä häntä.

        Ilmeisesti hän ei enää rakasta, ei halua ymmärtää, miltä minusta tuntui, ja mitäpä se hänelle enää kuuluisi. Jotenkin kuitenkin odottaisi, että näin pitkä liitto lopetettaisiin toista kunnioittaen, vaikka toiseen rakastuisikin, voisi kai sen silti tehdä ilman petosta, joksi katson sen, että olivat suunnitelleet esittävänsä, ettei mitään olekaan, kunnes nainen saa tahollaan eron hoidettua. Minulle ja naisen miehelle olisi esitetty näytelmää vielä vuoden verran. Onneksi paljastui.

        Mutta mitä teen sille eletylle elämälleni? Haluan, ettei sitä olisi ollutkaan. Kadun sitä. Mitä teen tulevan elämän rippeilleni? Olen jo vanha. En enää saa kasattua elämisen arvoista loppuelämää. Minä en olisi halunnut luoåua. Kun kyse ei ole vain ihmisestä, vaan kaikesta. Koti, mökki, osa ystävistä, harrastuksista...Nyt pitäisi olla voimia myös taistella osuudesta omaisuuteen, vie muuten senkin.

        Suhteet lapsiinkin vaurioituivat. Minä näen tässä tilanteessa nyt kaiken kovin synkkänä, ei ole enää mitään.

        "Mutta mitä teen sille eletylle elämälleni? Haluan, ettei sitä olisi ollutkaan"

        Ei eletylle elämälle voi mitään tehdä, tietenkään! Se on ollut mikä on mennyt - nyt on nyt.

        "Haluan, ettei sitä olisi ollutkaan." Oletko Syvällä ollut ihan oikeasti elämässäsi mukana? Minusta jotenkin tuntuu muutamia kirjoituksiasi lukiessa, että olet paljolti elänyt miehesi ja lastesi kautta elämääsi. Arvotat koko elämääsi, pystyt olemaan onnellinen vain toisten ihmisten kautta, olet jotenkin täysin hukassa itseltäsi. Olet elänyt käsittääkseni liitossasi 30v. Etkö voisi ajatella, että se oli hyvää elämää? Olla kiitollinen siitä ja sen "eduista"? Ei ole niinkään itsestään selvää, että kaikilla on edes koti 30v. Niille, jotka eivät haluaisi erota luopuminen, muutos sopeutuminen siihen tuottaa suurimman vaikeuden. On selvää, että oman mukavuusalueen ylittäminen on vaikeaa, tuo epävarmuutta ja on ongelmallista. Mutta siitäkin selviää. Kunhan muistaa ajatella itseään. Ei ex-puolisoa.

      • problems
        lämmin halaus kirjoitti:

        Voimia sinulle "syvällä" ja lämmin halaus! Voi kumpa toivoisinkaan, että ihmiset oppisivat rakastamaan toisiaan ja arvostamaan sitä mitä heillä on. Sydän itkee, oman ja kohtalotovereideni puolesta!

        Ei ole mitään järkeä rakastaa ja arvostaa ihmistä, jolta ei saa vastarakkautta eikä arvostusta. Oppimisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

      • problems
        Syvällä kirjoitti:

        Surkeilen ihan suotta. Enkä nyt toki koko aikaa. Mutta ei tämä ihan helppo juttu ole. On olo alun tilanteesta helpottanut, ei hyvä vieläkään, mutta ei kestämätön.

        Mutta ymmärrys toista kohtaan ei ole kasvanut. Edellenkään en ymmärrä ollenkaan, miksi hän teki näin. Onko hänellä oikeasti ollut olo, että hän tekee oikein? Että teoista seuraisi onni? Kun en usko vieläkään. Ei onnen perusta voi olla vääryys lähimmäisiä kohtaan. Ikävissä asioissakin pitäisi olla reilu ja rehellinen. En tarkoita, että kaikkea sisimpäänsä tarvitsee avata, mutta siinä vaiheessa, kun huomasi asioiden olevan huonosti, ja minäkin näin ja kysyin, miksei voinut myöntää? Ja kun oli tehnyt päätöksen jättää, miksi valehteli ja huijasi vielä, että rakastaa muka.Vaikka näin, ettei niin ollut. Tässä on satutettu sitä perusluottamusta ihmisiin, voiko enää koskaan uskoa kehenkään? Olinko tyhmä, kun luotin puolisooni? Onko ihan oikeutettua että kärsin, tyhmä kun olin?

        Et ole tyhmä, eikä ole tyhmää luottaa. Mutta maailmassa on varmaa ainoastaan kuolema ja muutos. Jos tai kun puoliso haluaa erota, niin se on pelkkä tosiasia. Et sinä voi siihen vaikuttaa. Kuten ei siihenkään voi vaikuttaa mistä syystä toinen lopulta halusi erota. Onko sillä lopultakaan mitään väliä? Ainakaan itse en luetellut enää liiton päätteeksi exälleni mitä hän teki väärin. Olin omasta mielestäni puhunut niistä liikaakin liiton aikana. Kun ei mennyt perille, niin minkä teet. "Hauskinta" oli, että exän mielestä erosin hetkellisen tunnekuohun vallassa, vaikka olin puhunut hänelle erosta varmaan viisi vuotta.

      • Syvällä
        problems kirjoitti:

        "Mutta mitä teen sille eletylle elämälleni? Haluan, ettei sitä olisi ollutkaan"

        Ei eletylle elämälle voi mitään tehdä, tietenkään! Se on ollut mikä on mennyt - nyt on nyt.

        "Haluan, ettei sitä olisi ollutkaan." Oletko Syvällä ollut ihan oikeasti elämässäsi mukana? Minusta jotenkin tuntuu muutamia kirjoituksiasi lukiessa, että olet paljolti elänyt miehesi ja lastesi kautta elämääsi. Arvotat koko elämääsi, pystyt olemaan onnellinen vain toisten ihmisten kautta, olet jotenkin täysin hukassa itseltäsi. Olet elänyt käsittääkseni liitossasi 30v. Etkö voisi ajatella, että se oli hyvää elämää? Olla kiitollinen siitä ja sen "eduista"? Ei ole niinkään itsestään selvää, että kaikilla on edes koti 30v. Niille, jotka eivät haluaisi erota luopuminen, muutos sopeutuminen siihen tuottaa suurimman vaikeuden. On selvää, että oman mukavuusalueen ylittäminen on vaikeaa, tuo epävarmuutta ja on ongelmallista. Mutta siitäkin selviää. Kunhan muistaa ajatella itseään. Ei ex-puolisoa.

        Päätös muuttaa aikanaan maatilalle oli iso ratkaisu, Siinä vaiheessa oli jo 10 v liittoa takana. Silloin erkanin kotiseudustani, ystävistäni, elämä oli todella sidottua ja kai siinä elämäntilanteessa kodista, miehestä ja lapsista tuli tärkeä elämänsisältö. En tosiaan edelleenkään haluaisi erota. Se ei tuo mitään hyvää, surkeutta vain. Se on pakon edessä sopeutumista. Moni muukin elämässä on, muttä tässä siihen vaikuttaa se, että se on toiselta tahallinen teko, tuntuu kuin hän haluaisi murskata minut, olla tahallisesti paha.

      • miten vaikuttaa
        problems kirjoitti:

        Et ole tyhmä, eikä ole tyhmää luottaa. Mutta maailmassa on varmaa ainoastaan kuolema ja muutos. Jos tai kun puoliso haluaa erota, niin se on pelkkä tosiasia. Et sinä voi siihen vaikuttaa. Kuten ei siihenkään voi vaikuttaa mistä syystä toinen lopulta halusi erota. Onko sillä lopultakaan mitään väliä? Ainakaan itse en luetellut enää liiton päätteeksi exälleni mitä hän teki väärin. Olin omasta mielestäni puhunut niistä liikaakin liiton aikana. Kun ei mennyt perille, niin minkä teet. "Hauskinta" oli, että exän mielestä erosin hetkellisen tunnekuohun vallassa, vaikka olin puhunut hänelle erosta varmaan viisi vuotta.

        Problems! Petitkö sinä miestäsi? Liittyykö pettäminen eroosi? Ole hyvä ja vastaa rehellisesti.

      • taikayö
        Syvällä kirjoitti:

        Päätös muuttaa aikanaan maatilalle oli iso ratkaisu, Siinä vaiheessa oli jo 10 v liittoa takana. Silloin erkanin kotiseudustani, ystävistäni, elämä oli todella sidottua ja kai siinä elämäntilanteessa kodista, miehestä ja lapsista tuli tärkeä elämänsisältö. En tosiaan edelleenkään haluaisi erota. Se ei tuo mitään hyvää, surkeutta vain. Se on pakon edessä sopeutumista. Moni muukin elämässä on, muttä tässä siihen vaikuttaa se, että se on toiselta tahallinen teko, tuntuu kuin hän haluaisi murskata minut, olla tahallisesti paha.

        Parahin nimimerkki Syvällä. Koeta muistaa, että jokainen on oman onnensa seppä. Et haluaisi erota ja sanot, ettei ero tuo mitään hyvää. Ei varmasti tuokaan, koska ajattelet niin. Etkö yhtään näe, ettei surkeutesi ole avioerossa, vaan sinussa itsessäsi, jossain hyvin syvällä sisimmässäsi? Tuskin ex-miehesi sinua murskata haluaa, eikä olla paha. Hän vain halusi erota sinusta. Se on hänen valintansa - eikä siihen voi vaikuttaa. Miksi hänen pitäisi olla kanssasi väkisin, jos/kun liittonne ei hänen mielestään ollut hyvä ja tyydyttävä? Olisi ihan väärä, valheellinen valinta jäädä pakosta liittoon.

        Sinulla alkaa uusi vaihe elämässäsi. Tee siitä entistä ehompi, omanäköisesi ja onnellisempi. Onnistut siinä kyllä. Vain tahtoa ja itseluottamusta sinun pitäisi taikoa jostain lisää.

      • problems
        miten vaikuttaa kirjoitti:

        Problems! Petitkö sinä miestäsi? Liittyykö pettäminen eroosi? Ole hyvä ja vastaa rehellisesti.

        Kiitos kysymästä "miten vaikuttaa".

        Kyllä, petin miestäni, tällä tarkoitan lähinnä seksiä toisen kanssa. Ehkä. Sillä olen rakastanut ja omalla tavalla rakastan edelleen ystävämiestä. Häneen tunnen myös seksuaalista vetoa (eikä tunne ole yksipuolinen). Ikinä vain ei päädytty seksiin asti; hyvä niin, sillä se olisi pilannut ystävyyden. Parisuhde hänen kanssaan olisi mahdoton. En kestäisi viikkoa pidempään...

        Erooni ei pettäminen vaikuttanut, siis seksi toisen kanssa. Mutta suhde ystävämieheen vaikutti. Tästä huolimatta ex-mies omalla käytöksellään ja tekemisillään/tekemättä jättämisillään vaikutti eniten. Todella mielenkiintoista oli kuulla pari vuotta eron jälkeen luotettavalta taholta exälläni olleen maksullisia naisia, vähintään silloin tällöin. Ilmankos hänellä oli rahat aina loppu ja sain tuon tuostakin "pelastaa" hänet pinteestä. Myös vanhemmiltani ex ruinasi rahaa (tietämättäni, tämänkin kuulin vasta eron jälkeen). Hän oli sanonut tarvitsevansa rahaa, koska MINÄ elän niin tuhlaavaista elämää. Tätä minä kutsun oikeasti pettämiseksi, vedättämiseksi, minun mustamaalaamiseksi jne. Jos mies käy vieraissa, tehkööt sen rehellisesti maksuttomien naisten kanssa ;).

      • problems
        Syvällä kirjoitti:

        Päätös muuttaa aikanaan maatilalle oli iso ratkaisu, Siinä vaiheessa oli jo 10 v liittoa takana. Silloin erkanin kotiseudustani, ystävistäni, elämä oli todella sidottua ja kai siinä elämäntilanteessa kodista, miehestä ja lapsista tuli tärkeä elämänsisältö. En tosiaan edelleenkään haluaisi erota. Se ei tuo mitään hyvää, surkeutta vain. Se on pakon edessä sopeutumista. Moni muukin elämässä on, muttä tässä siihen vaikuttaa se, että se on toiselta tahallinen teko, tuntuu kuin hän haluaisi murskata minut, olla tahallisesti paha.

        "tuntuu kuin hän haluaisi murskata minut, olla tahallisesti paha."

        Sinusta tuntuu siltä, mutta se on tunteesi, ei fakta ollenkaan. Olet kyllä totaalisesti hukkunut syvälle avioliittosi, kadottanut itsesi kokonaan. Nyt on itsetutkiskelun aika. Tuossa on monta kertaa sanottu, mutta sanon vielä - rakasta itseäsi. Et näe elämässäsi muuta kuin kurjuutta, koska et rakasta itseäsi.

      • oioijoijoi
        problems kirjoitti:

        Et ole tyhmä, eikä ole tyhmää luottaa. Mutta maailmassa on varmaa ainoastaan kuolema ja muutos. Jos tai kun puoliso haluaa erota, niin se on pelkkä tosiasia. Et sinä voi siihen vaikuttaa. Kuten ei siihenkään voi vaikuttaa mistä syystä toinen lopulta halusi erota. Onko sillä lopultakaan mitään väliä? Ainakaan itse en luetellut enää liiton päätteeksi exälleni mitä hän teki väärin. Olin omasta mielestäni puhunut niistä liikaakin liiton aikana. Kun ei mennyt perille, niin minkä teet. "Hauskinta" oli, että exän mielestä erosin hetkellisen tunnekuohun vallassa, vaikka olin puhunut hänelle erosta varmaan viisi vuotta.

        Minusta eron syyksi riittää aivan täysin se, että toinen haluaa erota. Mitään muita syitä ei tarvita. Jos oikeasti rakastaa puolisoaan, niin myös ymmärtää antaa tälle vapauden, eikä takertua kiinni, ehkä vielä entistä lujemmin. Kannattaisi miettiä miten itse haluaisi kumppaninsa käyttäytyvän omaan erotoiveeseen. On varmasti todella raskasta erota, vaikka ei haluaisi. Mutta on myös tosi raskasta erota, kun toinen ei sitä halua.

      • Syvällä
        problems kirjoitti:

        "tuntuu kuin hän haluaisi murskata minut, olla tahallisesti paha."

        Sinusta tuntuu siltä, mutta se on tunteesi, ei fakta ollenkaan. Olet kyllä totaalisesti hukkunut syvälle avioliittosi, kadottanut itsesi kokonaan. Nyt on itsetutkiskelun aika. Tuossa on monta kertaa sanottu, mutta sanon vielä - rakasta itseäsi. Et näe elämässäsi muuta kuin kurjuutta, koska et rakasta itseäsi.

        Onko se mitä hän teki, oikein? Hän haukkui minut yht äkkiä aivan lyttyyn, suunnitteli petoksen, valehteli ihan turhissakin asioissa. Miksi? Miksi hänen piti tehdä niin, käyttäytyykö niin aikuinen ihminen, joka kokee tekevänsä oikein vai murrosikäinen kakara? Kun ihminen, johin on luottanut, muuttuu aivan kuin sairaaksi, tulee tunne, että haluaa hänen parantuvan. Moraalikäsitykset oikeasta ja väärästä muuttuivat. Kai sitä on vaikea ymmärtää ulkopuolisen, joka ei tilannetta nähnyt. Kyllä erota saa, mutta pitääkö vanhaa puolisoa loukata? Vitkutella käytännön toteutuksen kanssa kaikin tavoin? Pitää valheilla toivoa yllä? Jos sinulle tehdään pahoin, minkä sille voi, jos ei pysty toipumaan? Jos ei vaan pysty? Ja kyllä se taloudellinen ahdinko on ihan faktaa, ei se itsensä rakastamisella muuksi muutu.

      • Ohi syyskuun
        Syvällä kirjoitti:

        Onko se mitä hän teki, oikein? Hän haukkui minut yht äkkiä aivan lyttyyn, suunnitteli petoksen, valehteli ihan turhissakin asioissa. Miksi? Miksi hänen piti tehdä niin, käyttäytyykö niin aikuinen ihminen, joka kokee tekevänsä oikein vai murrosikäinen kakara? Kun ihminen, johin on luottanut, muuttuu aivan kuin sairaaksi, tulee tunne, että haluaa hänen parantuvan. Moraalikäsitykset oikeasta ja väärästä muuttuivat. Kai sitä on vaikea ymmärtää ulkopuolisen, joka ei tilannetta nähnyt. Kyllä erota saa, mutta pitääkö vanhaa puolisoa loukata? Vitkutella käytännön toteutuksen kanssa kaikin tavoin? Pitää valheilla toivoa yllä? Jos sinulle tehdään pahoin, minkä sille voi, jos ei pysty toipumaan? Jos ei vaan pysty? Ja kyllä se taloudellinen ahdinko on ihan faktaa, ei se itsensä rakastamisella muuksi muutu.

        Silmittömästi rakastunut 50-vuotias on kuin murrosikäinen. Himoa ja ihastusta toisen katseessa aina tavatessa: vaimo arjessa ei sellaiseen pysty. Seksi kokonaan uuden ihmisen kanssa tuntuu tavallisenakin ihmeelliseltä. Omatunto avioliiton puolesta häiritsee ihanaa rakkauden ilmapiiriä, joten mustaamalla puoliso oikeutetaan pettäminen. Ei mies sairas ole, eikä häntä terapeutti paranna: arki parantaa. Mutta siihen mennessä on ehtinyt tapahtua paljon, joten todennäköisesti mies paranee toisen naisen hoivissa.

        Se, että mies pitää valheilla toivoasi yllä, voi kertoa siitä, että hän luulee niin loukkaavansa sinua vähemmän. Tai sitten hän ei kuitenkaan ole valmis luopumaan entisestä, vaan yrittää pitää ovea raollaan.

        Elät kummallisessa välitilassa. Olen itse samankaltaisessa tilanteessa: odottelen meneekö miehen 50-kriisin myötä kehittynyt rakkaussuhde ohi. Emme kumpikaan halua ensisijaisesti erota, mutta olen laittanut itselleni takarajaksi ensi kevään.

        30-vuotiseen yhdessäoloon verrattuna muutama vuosi on lyhyt aika. Kyllä koskee, surettaa ja ahdistaa, mutta käyn töissä, seurustelen ystävien kanssa, matkustelen, laitan hyvää ruokaa, liikun paljon. Näin tästä vaikeasta ajasta jää paljon hyviäkin muistoja, oli lopputulos mikä tahansa.

      • sfaftawtfawt
        Ohi syyskuun kirjoitti:

        Silmittömästi rakastunut 50-vuotias on kuin murrosikäinen. Himoa ja ihastusta toisen katseessa aina tavatessa: vaimo arjessa ei sellaiseen pysty. Seksi kokonaan uuden ihmisen kanssa tuntuu tavallisenakin ihmeelliseltä. Omatunto avioliiton puolesta häiritsee ihanaa rakkauden ilmapiiriä, joten mustaamalla puoliso oikeutetaan pettäminen. Ei mies sairas ole, eikä häntä terapeutti paranna: arki parantaa. Mutta siihen mennessä on ehtinyt tapahtua paljon, joten todennäköisesti mies paranee toisen naisen hoivissa.

        Se, että mies pitää valheilla toivoasi yllä, voi kertoa siitä, että hän luulee niin loukkaavansa sinua vähemmän. Tai sitten hän ei kuitenkaan ole valmis luopumaan entisestä, vaan yrittää pitää ovea raollaan.

        Elät kummallisessa välitilassa. Olen itse samankaltaisessa tilanteessa: odottelen meneekö miehen 50-kriisin myötä kehittynyt rakkaussuhde ohi. Emme kumpikaan halua ensisijaisesti erota, mutta olen laittanut itselleni takarajaksi ensi kevään.

        30-vuotiseen yhdessäoloon verrattuna muutama vuosi on lyhyt aika. Kyllä koskee, surettaa ja ahdistaa, mutta käyn töissä, seurustelen ystävien kanssa, matkustelen, laitan hyvää ruokaa, liikun paljon. Näin tästä vaikeasta ajasta jää paljon hyviäkin muistoja, oli lopputulos mikä tahansa.

        Puhut asiaa. Oikeuttaakseen tekonsa jollakin tasolla itselleen, on mustamaalattava puolisoa. Pahimmassa tapauksessa uusi kumppani osallistuu tähän puuhaan yhtä innolla. Rakkaus on sokea ja julma. Niin kuin pettäminen halutaan unohtaa, niin myös julmat teot entistä puolisoa kohtaan halutaan unohtaa. Se on se, mitä ehtii tapahtua paljon.

        Tuo välitilassa eläminen taitaa olla tuttua tapauksissa, jossa toinen on hullaantunut typerrytävästi. Ei sellaista kestä kukaan ihminen normaalilla psyykkellä, joten "syvällä" tuntemukset ja kauhistus meneillä olevasta tilanteesta on varsin normaalia. Vain osalla meistä sattuu näin piittaamattomat puolisot. He ovat tapauksia, joista sanotaan "ettei olisi voinut uskoa sellaista".

        Oma terapeuttini kertoi, että ymmärrys omia tekoja kohtaan voi tulla vasta jälkikäteen. Siis voi tulla. EI mitään varmuutta siitä, että rumat teot tulisivat joskus käsittelyn alle. Näin ollen jätetty jää kuten osa rikoksen uhreista ilman oikeutta. Anteeksiantoo on tärkeintä toisen vilpitön anteeksipyyntö, josta tervehtyminen parhaiten alkaa. AInakin tältä palstalta tulee mieleen, että on vallassa kausi, jolloin halutaan korostaa ihmisen omaa oikeutta jättää se näyttää saavuttamattomalta. Huvittaa, miten olemme naisina paheksuneen arabimaiden käytäntöä jättää yhdellä lauseella, sallimmekin sen itsekkäistä syistä itsellemme.

        On turhauttavaa, että "syvällä" ja muiden vastaaviin tapauksiin ole neuvoa miten toimia "ihastuksesta pillastuneen" kanssa, sillä ihastus menee kuitenkin ohi aikanaan ja oma perhe,elämä ja arvot ottavat taas paikkansa.

      • Syvällä
        Ohi syyskuun kirjoitti:

        Silmittömästi rakastunut 50-vuotias on kuin murrosikäinen. Himoa ja ihastusta toisen katseessa aina tavatessa: vaimo arjessa ei sellaiseen pysty. Seksi kokonaan uuden ihmisen kanssa tuntuu tavallisenakin ihmeelliseltä. Omatunto avioliiton puolesta häiritsee ihanaa rakkauden ilmapiiriä, joten mustaamalla puoliso oikeutetaan pettäminen. Ei mies sairas ole, eikä häntä terapeutti paranna: arki parantaa. Mutta siihen mennessä on ehtinyt tapahtua paljon, joten todennäköisesti mies paranee toisen naisen hoivissa.

        Se, että mies pitää valheilla toivoasi yllä, voi kertoa siitä, että hän luulee niin loukkaavansa sinua vähemmän. Tai sitten hän ei kuitenkaan ole valmis luopumaan entisestä, vaan yrittää pitää ovea raollaan.

        Elät kummallisessa välitilassa. Olen itse samankaltaisessa tilanteessa: odottelen meneekö miehen 50-kriisin myötä kehittynyt rakkaussuhde ohi. Emme kumpikaan halua ensisijaisesti erota, mutta olen laittanut itselleni takarajaksi ensi kevään.

        30-vuotiseen yhdessäoloon verrattuna muutama vuosi on lyhyt aika. Kyllä koskee, surettaa ja ahdistaa, mutta käyn töissä, seurustelen ystävien kanssa, matkustelen, laitan hyvää ruokaa, liikun paljon. Näin tästä vaikeasta ajasta jää paljon hyviäkin muistoja, oli lopputulos mikä tahansa.

        Itsekin ajattelin, kun näitä jatkoaikoja tähän eroon tuli, että parempi maltilla kuin hosuen. Mutta kyllä tämä nyt eroajatusten jälkeen yhdessä eletty aika on ollut raskas, syönyt voimia. En tiedä, olisiko ollut parempi, että olisin tehnyt niinkuin olin tekemässä, eli pakannut välttämättömimmän ja häipynyt. Ehkä tämä kuitenkin jatkoa ajatellen antoi varmuuden, että asiat eivät paremmaksi muuttuneet. Yritetin, mies ei.

        Ohi syyskuun, noin se luultavasti menee kuin kirjoitat, omien tekojen puolusteluahan se on, se haukkumisen ryöppy putkahti niin yhtäkkiä. En ole täydellinen, tiedän itsekin puutteeni, mutta jos ne eivät kolmeenkymmeneen vuoteen olleet kynnyskysymys, outoa oli, kun kaikki oli yhtäkkiä niin pielessä, ihan kaikki.

        Käyn töissä, nyt sain jo puutarhasta satoakin, olen tehnyt omia lempiruokiani, joka ilta sytytän tuikkukynttilän lyhtyyn, luen paljon, yritän soittaa tutuille ja lapsille niitä tilanteita ennen, kun tiedän vaikeiksi, saadakseni voimia, ei vasta silloin, kun olen jo tippunut kuiluun. Ja niinkuin tuossa aloituksessani laitoin, haluan uskoa toipumiseen, elämän jatkumiseen, surun hälvenemiseen. Se että exä edelleen pyörii ajoittain nurkissa maatilan töissä, pahentaa tilannetta ja varmaan hidastaa ylipääsyä. Mutta eiköhän sekin korjaannu pikkuhiljaa, kun viljat on myyty.

      • Syvällä
        sfaftawtfawt kirjoitti:

        Puhut asiaa. Oikeuttaakseen tekonsa jollakin tasolla itselleen, on mustamaalattava puolisoa. Pahimmassa tapauksessa uusi kumppani osallistuu tähän puuhaan yhtä innolla. Rakkaus on sokea ja julma. Niin kuin pettäminen halutaan unohtaa, niin myös julmat teot entistä puolisoa kohtaan halutaan unohtaa. Se on se, mitä ehtii tapahtua paljon.

        Tuo välitilassa eläminen taitaa olla tuttua tapauksissa, jossa toinen on hullaantunut typerrytävästi. Ei sellaista kestä kukaan ihminen normaalilla psyykkellä, joten "syvällä" tuntemukset ja kauhistus meneillä olevasta tilanteesta on varsin normaalia. Vain osalla meistä sattuu näin piittaamattomat puolisot. He ovat tapauksia, joista sanotaan "ettei olisi voinut uskoa sellaista".

        Oma terapeuttini kertoi, että ymmärrys omia tekoja kohtaan voi tulla vasta jälkikäteen. Siis voi tulla. EI mitään varmuutta siitä, että rumat teot tulisivat joskus käsittelyn alle. Näin ollen jätetty jää kuten osa rikoksen uhreista ilman oikeutta. Anteeksiantoo on tärkeintä toisen vilpitön anteeksipyyntö, josta tervehtyminen parhaiten alkaa. AInakin tältä palstalta tulee mieleen, että on vallassa kausi, jolloin halutaan korostaa ihmisen omaa oikeutta jättää se näyttää saavuttamattomalta. Huvittaa, miten olemme naisina paheksuneen arabimaiden käytäntöä jättää yhdellä lauseella, sallimmekin sen itsekkäistä syistä itsellemme.

        On turhauttavaa, että "syvällä" ja muiden vastaaviin tapauksiin ole neuvoa miten toimia "ihastuksesta pillastuneen" kanssa, sillä ihastus menee kuitenkin ohi aikanaan ja oma perhe,elämä ja arvot ottavat taas paikkansa.

        sfaftawtfawt, viestisi oli tullut sillä välillä kun naputtelin omaani. Olen tässä ketjussa viisastunut. Eroja ja tilanteita on monia. Siksi moni ei varmaan tunnista omakseen sitä tilannetta, jonka olen kohdannut. Mutta osa on, niinkuin Sinä ja edellinen ja muutama muukin. Nimenomaan tuntee itsensä rikoksen uhriksi. Exä varmaan tällä hetkellä kokee tekonsa aivan oikeutetuksi. Ja jos niin on, se tavallaan heijastaa minuun päin sen, että minä olen oikeasti ollut sellainen, joksi hän minua nyt väittää. Minun pitää karistaa se tunne pois, olla peilaamatta hänen mielipiteitään itseeni, ottaa ne asenteella, että ne on hänen keinonsa omalta puoleltaan katkaista suhde pitkään liittoon, niissä osa on totta, mutta koska hän on aikuinen ihminen, hänen asiansa olisi ollut aikanaan ottaa puheeksi häiritsevät asiat ja olisi koitettu keksiä ratkaisu. Tosin hän puolustelee, ettei tiennyt, mitä halusi, ennen kuin kohtasi tämän uuden. Olkoon niin.

        Se on jäänyt ammatti-ihmistenkin kanssa keskusteluissa saamatta eli ne toimintatavat, jolla tästä pääsisi parhaiten yli, ei välttämättä nopeimmin, mutta ehjimpänä. Ehkä pitäisikin etsiä tietoa siitä, miten rikosten uhreja autetaan, koska tämä ei ole mielestäni sellainen perusero, jossa ensin menee sukset risteiin ja sitten erotaan. Minusta tämä kumpusi hänen omasta kriisistään, johon ratkaisuna oli uusi rakkaus.

      • tarja-
        Syvällä kirjoitti:

        Onko se mitä hän teki, oikein? Hän haukkui minut yht äkkiä aivan lyttyyn, suunnitteli petoksen, valehteli ihan turhissakin asioissa. Miksi? Miksi hänen piti tehdä niin, käyttäytyykö niin aikuinen ihminen, joka kokee tekevänsä oikein vai murrosikäinen kakara? Kun ihminen, johin on luottanut, muuttuu aivan kuin sairaaksi, tulee tunne, että haluaa hänen parantuvan. Moraalikäsitykset oikeasta ja väärästä muuttuivat. Kai sitä on vaikea ymmärtää ulkopuolisen, joka ei tilannetta nähnyt. Kyllä erota saa, mutta pitääkö vanhaa puolisoa loukata? Vitkutella käytännön toteutuksen kanssa kaikin tavoin? Pitää valheilla toivoa yllä? Jos sinulle tehdään pahoin, minkä sille voi, jos ei pysty toipumaan? Jos ei vaan pysty? Ja kyllä se taloudellinen ahdinko on ihan faktaa, ei se itsensä rakastamisella muuksi muutu.

        Syvällä
        Jos puoliso haukkuu lyttyyn ja haluaa erota, on se merkki siitä, ettei ole enää mitään. Välillä on kymmeniä tuhansia kilometrejä, liittoa ei voi saada toimivaksi, tyydyttävästä puhumattakaan. Ei vanhaa puolisoa tietenkään pitäisi loukata, mutta moni loukkaa tahtomattaan. Ihan minkä tahansa, ja etenkin väärinymmärryksen voi tuntea loukkauksena. Mutta mitä niitä miettimään? Itse tosin olisin suuttunut ja vihastunut korjaamattomasti, jos puolisoni olisi haukkunut, valehdellut, loukannut, vitkutellut ym. kuten sinun puoliso teki. Minun olisi ollut erittäin helppo erota tuon jälkeen. Miksi sinä et haluaisi kaikesta huolimatta erota? Ihmettelen.

      • vanamoi
        tarja- kirjoitti:

        Syvällä
        Jos puoliso haukkuu lyttyyn ja haluaa erota, on se merkki siitä, ettei ole enää mitään. Välillä on kymmeniä tuhansia kilometrejä, liittoa ei voi saada toimivaksi, tyydyttävästä puhumattakaan. Ei vanhaa puolisoa tietenkään pitäisi loukata, mutta moni loukkaa tahtomattaan. Ihan minkä tahansa, ja etenkin väärinymmärryksen voi tuntea loukkauksena. Mutta mitä niitä miettimään? Itse tosin olisin suuttunut ja vihastunut korjaamattomasti, jos puolisoni olisi haukkunut, valehdellut, loukannut, vitkutellut ym. kuten sinun puoliso teki. Minun olisi ollut erittäin helppo erota tuon jälkeen. Miksi sinä et haluaisi kaikesta huolimatta erota? Ihmettelen.

        Kyse on vähän samasta, kuin pahoinpidelty palaa pahoinpitelijän luo. Kyllä se joskus loppuu.

      • taloustasapaino
        vanamoi kirjoitti:

        Kyse on vähän samasta, kuin pahoinpidelty palaa pahoinpitelijän luo. Kyllä se joskus loppuu.

        Juuri noin, vanamoi.

        Kumppanin loukkauksiin, valehteluun jne. oikea reagointitapa kerrottiin tuossa edellä "olisin suuttunut ja vihastunut korjaamattomasti, jos puolisoni olisi haukkunut, valehdellut, loukannut, vitkutellut ym. kuten sinun puoliso teki"

        Syvällä
        Olet pulassa tunteidesi kanssa juuri sen vuoksi, että oma tapasi reagoida henkiseen väkivaltaan (jota on valehtelu, loukkaaminen ...) on väärä. Tarkastele rohkeasti ITSEÄSI, omaa suhtautumista, reaktioita. Oikeasti on hieno homma, että pääset eroon miehestä, joka ei viihdy ja halua jakaa elämää kanssasi. Olen myös melko varma, että mies loukkaa sinua "karistaaksesi" sinut pois elämästään, koska järkipuhe ei auta. Haluat niin epätoivoisesti jatkaa liittoa.

    • Pepper79

      Unissakävelijä: Jos haluat jakaa kokemuksesi kanssani, olisin iloinen.
      Samaistun vaan tosi paljon ja erottukkin samoihin aikoihin suurinpiirtein.

      [email protected]

    • tää elämä on

      Voi syvällä hyvä tuttuja tunteita läpi käyt. Ero on vaikeampi, jos ei ole juurtunut nykyiseen asuinpaikkaansa. Haluatko jäädä sinne? Haluatko takaisin kotiseudullesi? Miestä et takaisin saa ja tekemätöntä tekemättömäksi. Teillä oli varmasti hyviä aikoja ei kukaan muuten 30 vuotta yhdessä pysy. Mies haluaa muualle ja noukkii itselleen vaan huonot muistot päästäkseen erilleen. Miehessä on tapahtunut muutos, kun tulee tarve erota tai pettää. Älä syytä itseäsi.. Ei toista voi väkisin pitää. Salasuhde rikkoo aina jotain ihmisessä, ainakin luottamusta muihin. Et ole ainoa asian kokenut, täällä yksi kohtalotoverisi. En minä voisi huijanneen kanssa jatkaa, mutta rikki olen siitä, että toinen ei ollutkaan aidosti kanssani. Minä olin rakastava puoliso eroon asti, mutta lopulta yksipuolisesti. Ei toista voi väkisin rakastaa. En kadu liittoa, oli siinä hyvät aikansa ja mahtavat lapset syntyi ja kasvoi. Itseäni olen etsinyt ja ihmetellyt miksi hukkasin itseni niin usein toisten tarpeiden tähden. Se on se oma naama peilissä, joka vierellä pysyy, sitä on opittava rakastamaan ja olemaan armollinen. Taidat tarvita ammattikeskusteluapua ja muiden ihmisten seuraa. Ainakin ulos ja lenkille ehkä harrastepiiriin?

      • Syvällä

        tää elämä on, osut asian ytimeen, eli kuinka voikaan hukata itsensä niin. Kiitos Sinullekin.

    • amuur

      Eroon tarvitaan kaksi ja kerrokerrokuvastimeen on meidän eronneiden syytä katsella pitkään ajan kanssa. Itse tulin jätetyksi ja syitä alkoi tipahdella yhä enempi eroon liittyen. Exä kummittelee ajatuksissa joka päivä, niin hyvässä kuin pahassa. Rakkaus on ikuista, vaan kohteet vaihtuu.

    • Syvällä

      Ehkä tällaisessa tilanteessa ei ole järkevää korostaa sitä, että eroon tarvitaan kaksi, olen kertonut aikaisemmin taustoista. Jos vielä syyllistän itseäni lisää, voin saman tien tappaa itseni. Toinen ei koe, että hänessä olisi mitään syytä eroon. Korosta hänelle sitä! Jostain syystä se eroa ja muutosta kaivannut ei ole osannut toimia, ei ottanut selvää, miten ero hoituu käytännössä, mitä pitää maatalouden osalta hoitaa ja ottaa huomioon. Tämä on jäänyt minun tehtäväkseni, ja hän ihmettelee, mikä kiire minulla on. Eihän tässä kiireestä voi oikeasti enää puhua. Tai ehkä hän vitkuttaa vaan hyötyäkseen taloudellisesti, en ihmettelisi enää sitäkään. Yksi syy on kyllä, koomista ehkä, mutta hän ei halua muiden tietävän erosta, hän halunnee hoitaa asian niin, että on jo kaukana, kun ero tulee yleiseen tietoon.

      En pysty suuttumaan. Pelkään miehen vihaa. Pelkään, että hän kostaa jotenkin, että jään puille paljaille. Luulen, että kun olemme saaneet eron hoidettua loppuun, ja voin oikeasti katkaista välit, myös suuttumus voi tulla.

      Eilen oli ystävän kanssa pitkällä luontoretkellä, keskusteltiin ja olo oli hyvä, tai niin hyvä kuin se tässä tilanteessa voi olla, nyt itkettää, olo on haikea.

      • ppppppppxxxx

        "Jos vielä syyllistän itseäni lisää, voin saman tien tappaa itseni"

        Hyvänen aika, miksi sinun pitäisi itseäsi syyllistää, mitä hyötyä siitä olisi? Ainoa mitä sinun pitää tehdä, on toimia, pyrkiä eroon ja ositus hoidettua mahdollisimman nopeasti. Kirjoituksistasi ei käynyt ilmi (tai sitten juuri oikea kirjoitus meni ohi), oletteko nyt hakeneet avioeroa, onko harkinta-aika alkanut? Käsittääkseni teillä on maatila. Miten olette suunnitelleet jakaa sen? Vai oletteko miettineet mitään, koska "mikä kiire"? Kannattaisi mennä kipinkapin lakimiehen luo, kun omaisuutta on (tuo maatila on vaikea). Muuten olet samassa tilanteessa vielä vuoden tai parinkin päästä. Kun miehellä ei ole kiire, niin silloin hän ei mitään tee.

    • mutsi muttei strutsi

      Se on tuo suru, kun ei tiedä mitä jää jäjelle, minkä varaan elämänsä uusiksi koota. Älä syytä itseäsi. Väestöliiton sivuillakin sanotaan, että petetty ei ole syyllinen pettämiseen. Miehelläsi on oma tarve muuhun. Sinä olisit halunnut jatkaa entistä. Nyt on pakko irrottautua. Luontoretket on hyviä. Luonto voimaannuttaa. Pystytkö lähtemään myös itseksesi luontoon vaikka puolukkaan, sienestämään. Pitää liikkua se helpottaa edes vähän. Täytä päiviäsi ohjelmalla ettei suru ja masennus pääse tekemään sisällesi liiaksi pesää. Varmaan vihakin tulee kunhan talous on jaettu. Viha pitää kohdata ja löytää siitä ulos. Kyllä viellä helpottaa. Oon saman helvetin läpi käynyt.

    • amuur

      Vihaa ja veetutusta koen exääni kohtaan vieläkin vähenevissä määrin onneksi, vajaa vuoden eron jälkeen. Itseään ei tosiaan kannata liikaa syyllistää, vaan kerätä voimia ja keskittyä omaan jaksamiseen. Mutta se peili tulee jossakin kohtaan väkisin vastaan ja se on vääristynyt, jos mitään parantamista ei itsessään löydä. Se olisi itsekeskeisyyttä jos mikä. Parisuhde"draamat" kun eivät ole kokemuksia vaan opintie kohti parempaa. Tunneskaalat tuntuvat tähtitieteellisiltä kun puhutaan pitkistä suhteista, yli 10 vuotta ei mennyt hukkaan hyvine aikoineen. Muistot ja arvet viedään mukana jopa multiin asti. Tällästä tänään, mutta tsemppiä ja luonto kutsuu.

    • Syvällä

      Tuo puuskahdus tuosta syyllisyydestä johtui kommentista, että eroon tarvitaan aina kaksi, ja koin sen niin, että minun pitäisi vain katsoa peiliin, ja etsiä syitä sieltä, itsestäni. Voi, sitä olen tehnyt.

      Sanotaan, että asiat ovat etenemässä, en yksityiskohtaisesti viitsi kertoa.

      Kovasti korostetaan aina, että ero pitää ottaa opiksi, toki, mutta olisin nämä opit jättänyt väliin. Niissä kun päällimmäisenä on, että et voi luottaa kehenkään ja ihmisellä on oikeus käyttäytyä omaa etuaan etsiessään julmasti toista kohtaan.

    • ulla...

      Syvällä
      Erossa voi kyllä ottaa opiksi, lähinnä itsestään. Et voi vaikuttaa siihen miten kumppanisi käyttäytyy, mitä tekee, onko hän luotettava, hänen valintoihin. Mutta siihen voit vaikuttaa miten itse suhtaudut, ja käyttäydyt, kun huomaat toisen käytöksessä epäkohtia, tai huomaat kumppanisi epäluotettavaksi. Usein näistä voi neuvotella, mutta usein ei ollenkaan. Jos toinen haluaa erota, ei siinä ole myöskään mitään neuvoteltavaa.

      Silmäillessäni kirjoituksiasi tuli heti mieleeni, mitä voisit oppia erostasi: löytämään itsesi, omat rajasi, ja jämäkästi puolustamaan niitä sekä itseäsi tarvittaessa. Luottamaan itseesi. Olet kadottanut itsesi, siksi olet eron kanssa aivan hukassa. Kuten taloustasapaino tuossa kirjoitti
      "Olet pulassa tunteidesi kanssa juuri sen vuoksi, että oma tapasi reagoida henkiseen väkivaltaan (jota on valehtelu, loukkaaminen ...) on väärä."

      Eli et reagoi oikein sinuun kohdistuviin loukkauksiin. Vaan haluat jatkaa liittoa, loukkauksista piittaamatta, vaikka mitä ilmeisemmin juuri sinun pitäisi haluta erota. Ei oman arvonsa tunteva ihminen jää toisen haukuttavaksi ja kaltoin kohdelluksi, vaan pyrkii tästä eroon. Eikö niin?

      • c<sc<scf<sdvfsa<fv

        Aina teitä niin viisaita riittää. Tiedän ja uskon että ap. tajua asiaa todella hyvin. Ei tämä ole nyt siitä kiinni. Teidän eron tahtoneiden ei kannata vinkua tuota samaa yhtenä kuorona. Se on nimittäin ainut selkeä asia jossa osaatte neuvoa. Eikö niin?

      • ,,,,,,,,,,
        c<sc<scf<sdvfsa<fv kirjoitti:

        Aina teitä niin viisaita riittää. Tiedän ja uskon että ap. tajua asiaa todella hyvin. Ei tämä ole nyt siitä kiinni. Teidän eron tahtoneiden ei kannata vinkua tuota samaa yhtenä kuorona. Se on nimittäin ainut selkeä asia jossa osaatte neuvoa. Eikö niin?

        Kannattaako sitten eroa haluamattomien vinkua kuorossa, ettei halua erota? Mitä se auttaa mihinkään? Mielestäni on itsestään selvää, että jos toinen haluaa erota, niin sitten erotaan. Ei yksipuolisesta liitosta mihinkään ole.

      • c<sc<scf<sdvfsa<fv
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Kannattaako sitten eroa haluamattomien vinkua kuorossa, ettei halua erota? Mitä se auttaa mihinkään? Mielestäni on itsestään selvää, että jos toinen haluaa erota, niin sitten erotaan. Ei yksipuolisesta liitosta mihinkään ole.

        Hmm.. Eli jatkat samaa jankuttamista. Yritä olla ottamatta henkilökohtaisesti ja syyllistymästä. Ehkäpä olet hoitanut oman erosi täysin oikein. Ei pidä prpvpsoitua kirjoituksista joita ei ole tarkoitettu sellaisiksi.

      • essi.
        c<sc<scf<sdvfsa<fv kirjoitti:

        Hmm.. Eli jatkat samaa jankuttamista. Yritä olla ottamatta henkilökohtaisesti ja syyllistymästä. Ehkäpä olet hoitanut oman erosi täysin oikein. Ei pidä prpvpsoitua kirjoituksista joita ei ole tarkoitettu sellaisiksi.

        Miksi sinä jankutat, mutta muut eivät saisi :D?

        "Ehkäpä olet hoitanut oman erosi täysin oikein"

        Tuohon on pakko kommentoida, että oma eroni tuntui olevan todella hankala. Kaikki ja vähän päälle piti itse hoitaa. Ex vain laittoi hanttiin ja lykkäsi jarruja. Kerta kaikkiaan ärsyttävä tyyppi :). Myös monen muun mielestä. Ehkä jopa kaikkien, exän omien sukulaistenkin mielestä. Hekin osallistuivat eroomme aktiivisemmin kuin ex. Vaikka ero tuntui todella huonolta aluksi, niin myöhemmin jouduin toteamaan: mitään ei olisi voinut tehdä paremmin. Täysin oikein hoidettu huono ero ;)

      • c<sc<scf<sdvfsa<fv
        essi. kirjoitti:

        Miksi sinä jankutat, mutta muut eivät saisi :D?

        "Ehkäpä olet hoitanut oman erosi täysin oikein"

        Tuohon on pakko kommentoida, että oma eroni tuntui olevan todella hankala. Kaikki ja vähän päälle piti itse hoitaa. Ex vain laittoi hanttiin ja lykkäsi jarruja. Kerta kaikkiaan ärsyttävä tyyppi :). Myös monen muun mielestä. Ehkä jopa kaikkien, exän omien sukulaistenkin mielestä. Hekin osallistuivat eroomme aktiivisemmin kuin ex. Vaikka ero tuntui todella huonolta aluksi, niin myöhemmin jouduin toteamaan: mitään ei olisi voinut tehdä paremmin. Täysin oikein hoidettu huono ero ;)

        Mutta nyt oireilet täällä näin. Huomaa selkeästi, että provosoidut kirjoituksista joista tunnet huonoa omaatuntoa.

      • aamuapea
        essi. kirjoitti:

        Miksi sinä jankutat, mutta muut eivät saisi :D?

        "Ehkäpä olet hoitanut oman erosi täysin oikein"

        Tuohon on pakko kommentoida, että oma eroni tuntui olevan todella hankala. Kaikki ja vähän päälle piti itse hoitaa. Ex vain laittoi hanttiin ja lykkäsi jarruja. Kerta kaikkiaan ärsyttävä tyyppi :). Myös monen muun mielestä. Ehkä jopa kaikkien, exän omien sukulaistenkin mielestä. Hekin osallistuivat eroomme aktiivisemmin kuin ex. Vaikka ero tuntui todella huonolta aluksi, niin myöhemmin jouduin toteamaan: mitään ei olisi voinut tehdä paremmin. Täysin oikein hoidettu huono ero ;)

        Kun exän sukulaiset osallistuvat eroon, tulee eittämättä mieleen, että he eivät todellakaan halunneet puolisosi jatkavan enää kanssasi.

        Ihan omalta kohdaltani tiedän, ettei lähiympäristöni olisi halunnut minun eroavan siltä seisomalta, mutta eihän se ollut käytännössä mahdollista. Tänäkään päivänä läheiseni eivät halua kuulla mitään entisestä miehestäni, vaan keskeyttävät puheeni, sillä eivät halua kuulla hänen nimeäänkään mainittavan.

        Puolison kuvaaminen sanalla "ärsyttävä tyyppi" ei kerro mitenkään syvällisestä suhtautumisesta puolisoosi. Miten ihmeessä tulitte avioituneeksi?

      • essi.
        aamuapea kirjoitti:

        Kun exän sukulaiset osallistuvat eroon, tulee eittämättä mieleen, että he eivät todellakaan halunneet puolisosi jatkavan enää kanssasi.

        Ihan omalta kohdaltani tiedän, ettei lähiympäristöni olisi halunnut minun eroavan siltä seisomalta, mutta eihän se ollut käytännössä mahdollista. Tänäkään päivänä läheiseni eivät halua kuulla mitään entisestä miehestäni, vaan keskeyttävät puheeni, sillä eivät halua kuulla hänen nimeäänkään mainittavan.

        Puolison kuvaaminen sanalla "ärsyttävä tyyppi" ei kerro mitenkään syvällisestä suhtautumisesta puolisoosi. Miten ihmeessä tulitte avioituneeksi?

        aamuapea
        1. Minä hain eroa, ex ei sitä olisi halunnut
        2. Hoidin eron alusta loppuun, vaikka ex viivytteli ja vastusti
        3. Olin liiton aikanakin yhteydessä ex-miehen sukulaisiin enemmän kuin ex
        4. Jos exän sukulaiset halusivat tavata yms., he ottivat minuun yhteyttä. Exän kanssa kun sopimisesta ei tullut mitään (ei siis vain minun kanssa)
        5. Ex-miehen sukulaiset ymmärsivät täysin miksen minä enää halua jatkaa exän kanssa. Näin siitä huolimatta, että heille tuli monta harmia exän kanssa eromme jälkeen, kun minä en enää huolehtinut ja "hoitanut" exän asioita.
        6. Ihmiset muuttuvat. En ikinä olisikaan mennyt naimisiin niin ärsyttävän tyypin kanssa, joka exästä vuosien varrella tuli.
        7. Kaunis kiitos kaikille sukulaisille; omilleni, exäni ja kaikille ystäville, jotka jaksoivat kuunnella liittoni ja eroni tapahtumista. Rakastan teitä kaikkia. Lienen niitä onnellisia, joille on ollut mahdollista olla eroamatta sukulaisista ja ystävistä, ainoastaan exästä.

        Miksi läheisesi ei halua enää kuulla mitään ex-miehestäsi? Erositko heidän mielestään liian äkkipikaisesti vai mitä?

    • Syvällä

      En ole taistelutahtoinen ihminen, en pidä kilpailusta. Joudun nytkin taistelemaan sen puolesta, että asiat etenevät. Miksi olen odottanut, osittain syynä on yhteinen yritys, ei voi lopettaa yks kaks, osittain se, etten uskonut, että toinen on oikeasti muuttunut ja haluaa eron, kun teot ja puheet olivat ristiriidassa, odotin, että hän selviäisi kriisistään, jonka taustalla on kyllä muuta(kin) kuin pelkkä liittomme. Etenen nyt niin nopeasti kun voin. En ymmärrä, että 30 yhteistä vuotta ei painaisi mitään, että pitäisi sähäkästi vaan heti lopettaa kaikki. Olin toivonut muuta, toive oli turha, mutta vaikka jakso on olut vaikea, en ainakaan syytä itseäni hätiköinnistä. Silloin, kun suostuin tähän jatkoaikaan, luulin, että mies oikeasti olisi ollut valmis yrittämään korjata liittoa, mutta paljastui myöhemmin, että se ei ollutkaan muuta kuin valhe. Pitääkö tässä vaiheessa elämää vielä muuttaa persoonallisuutensakin?

      • essi.

        Persoonallisuuttaan tuskin tarvitsee muuttaa :). Joskus vain on kiristettävä tahtia ja toimittava, vaikka ei oikein jaksaisi innostaakaan. Toisinaan jarrutella, vaikkei huvittaisi. Täytyy myös muistaa, että kaikella on kääntöpuolensa. Joku hätiköi erossaan, toiset ei ollenkaan. Vaikka nyt tuntuisi miltä ja miten typerältä ja kurjalta tahansa, niin todennäköisesti huomaa myöhemmin eron kaikesta huolimatta sujuneen. Edes kohtuullisen hyvin. Eikö myöskin kaikki ole kohtuullisen hyvin, jos kumpikaan ei ole väkivaltainen, vainoa toista, kyttää toisen tekemisiä, keksi kaikenlaista jäynää, tai suorastaan vahinkoa?

    • tää elämää on

      Miksi pitää olla kiire? Jos on paljon yhteisiä sidoksia niin kyllä niiden järkevä järjestely ottaa aikaa. Jos on 30 vuotta yhdessä elänyt, miksei voi eroa hoitaa rauhassa se on pikku aika liiton kokonaisuudessa. Voi olla, että rauhassa määrätietoisesti toimimalla tulee parempi erojako kuin kiireellä hötkyen. Juristi sinulla syvällä on jo varmaan apuna? Luopumisen tuska ja epävarmuus on kauheaa kuten pettymyskin tärkeimmän ihmissuhteen loppuessa. Kyllä ottaa aikansa päästä yli, kun on petetty ja jätetty. Tulee ylä ja alamäkiä, mutta niistä selviää. Vähitellen elämä saa muitakin iloisempia sävyjä kuin harmaan ja mustan vuoropuhelu.

      • öhklg

        Jos erotaan molempien yhteisestä sopimuksesta ja tahdosta, niin asiat tuppaavat hoitumaan. Minusta ei oikein voi rauhassa hoitaa eroa, jossa vain toinen haluaa erota, ja asuukin jo muualla. Kuten ap:n tapaus. Etenkin kun vielä on omaisuutta. Jopa vaikeasti jaettavaa. Kokonaan toinen kysymys on vielä, mikä on "pikkuaika". Kuinka paljon aikaa avioerohakemuksen jättämisen jälkeen pitäisi määrätietoisesti järjestellä asioita, lakimiehiä? Itselläni oli myös aikanaan vähän hoppua osituksen kanssa, koska edellisestä asunnosta piti saada rahat uuteen. Muuttaminen ensin vuokra-asuntoon lasten kanssa, osituksen jälkeen taas toiseen asuntoon olisi tuottanut paitsi kustannuksia, repinyt hermoja. Siksi mieluummin hötkyilin .

      • tää elämää on
        öhklg kirjoitti:

        Jos erotaan molempien yhteisestä sopimuksesta ja tahdosta, niin asiat tuppaavat hoitumaan. Minusta ei oikein voi rauhassa hoitaa eroa, jossa vain toinen haluaa erota, ja asuukin jo muualla. Kuten ap:n tapaus. Etenkin kun vielä on omaisuutta. Jopa vaikeasti jaettavaa. Kokonaan toinen kysymys on vielä, mikä on "pikkuaika". Kuinka paljon aikaa avioerohakemuksen jättämisen jälkeen pitäisi määrätietoisesti järjestellä asioita, lakimiehiä? Itselläni oli myös aikanaan vähän hoppua osituksen kanssa, koska edellisestä asunnosta piti saada rahat uuteen. Muuttaminen ensin vuokra-asuntoon lasten kanssa, osituksen jälkeen taas toiseen asuntoon olisi tuottanut paitsi kustannuksia, repinyt hermoja. Siksi mieluummin hötkyilin .

        Olit siis öhklg itse lähtevä osapuoli. Jos on monimutkaiset sitoumukset ja en tarkoita pelkkää omistusasuntoa tällä, niin asioiden selviäminen ottaa aikaa. Talouden jako on eri juttu kuin eron haluaminen. Voi eroa haluamatonkin haluta saada talouden jaettua järkevästi kohtuuajassa. Joskus jaon järjestely ottaa aikaa. Juristin kautta järjestely kaikkine selvittelyineen vie helposti kuukausia.. Aikaahan on, jos haluaa erota. On ollut aikaa olla naimisissakin. Kiire on vaan lähtevällä. Kyllä salasuhde ehtii odottaa rakkaansa varoja tuhlattavakseen ja ellei ehdi niin eipä oo kummasella pohjalla koko uus suhde. Pieni hinta vapaudesta pettämällä eletystä elämästä on minusta asioiden järjestelyn valmistumisen odottaminen, kun asiat pantu vireille.

      • Syvällä

        Uusi on ollut puolitoista vuotta, eli en ole hötkyillyt. Nyt haluan asiat selviksi, sillä haluan tehdä omia päätöksiä elämäni suhteen, enkä halua, että nekin tulevat ositukseen. Toisaalta tässä tilanteessa en voi luottaa, ettei mies ohjaa rahoja muualle. Luottamus on mennyt ja ihan syystä.

      • öhklg
        tää elämää on kirjoitti:

        Olit siis öhklg itse lähtevä osapuoli. Jos on monimutkaiset sitoumukset ja en tarkoita pelkkää omistusasuntoa tällä, niin asioiden selviäminen ottaa aikaa. Talouden jako on eri juttu kuin eron haluaminen. Voi eroa haluamatonkin haluta saada talouden jaettua järkevästi kohtuuajassa. Joskus jaon järjestely ottaa aikaa. Juristin kautta järjestely kaikkine selvittelyineen vie helposti kuukausia.. Aikaahan on, jos haluaa erota. On ollut aikaa olla naimisissakin. Kiire on vaan lähtevällä. Kyllä salasuhde ehtii odottaa rakkaansa varoja tuhlattavakseen ja ellei ehdi niin eipä oo kummasella pohjalla koko uus suhde. Pieni hinta vapaudesta pettämällä eletystä elämästä on minusta asioiden järjestelyn valmistumisen odottaminen, kun asiat pantu vireille.

        Kyllä, olin lähtevä osapuoli, lasten kanssa. Talouden jako on tosiaan eri asia kuin eron haluaminen. Exäni ei halunnut kumpaakaan. Ilman lakimiestä ei olisi onnistunut, vaikkei mitään suurempaa jaettavaa ollutkaan. Pieniä summia, mutta niissäkin ex yritti kusettaa kaikin keinoin.

        Tein eroa vähintään viisi vuotta, joista varsinainen ero, loppusuora vei 9kk (hakemuksesta eroon) 6kk (aika eron jälkeen, kun käytiin oikeudessa selvittämässä elatusmaksuja). En sanoisi sitä kiireeksi. Mutta päivääkään kauemmin en olisi jaksanut enkä sietänyt exää. Oikeastaan ylitin jo rajani, kun ex viivytteli molemmissa erohakemuksien tiedoksiannoissa.

      • öhklg
        Syvällä kirjoitti:

        Uusi on ollut puolitoista vuotta, eli en ole hötkyillyt. Nyt haluan asiat selviksi, sillä haluan tehdä omia päätöksiä elämäni suhteen, enkä halua, että nekin tulevat ositukseen. Toisaalta tässä tilanteessa en voi luottaa, ettei mies ohjaa rahoja muualle. Luottamus on mennyt ja ihan syystä.

        Ositukseen tulee omaisuus per erohakemuksen vireille tulopäivä. Sen päivän jälkeen hankittu omaisuus ei vaikuta.

      • Syvällä
        öhklg kirjoitti:

        Ositukseen tulee omaisuus per erohakemuksen vireille tulopäivä. Sen päivän jälkeen hankittu omaisuus ei vaikuta.

        Tiedän.

    • susan@

      Erot vaikuttaa olevan täysin erilaisia. En ole vielä selvinnyt liitostani. Eikä lapsetkaan (jo lähes täysi-ikäisiä kaikki) isänsä taholta kokemistaan vääryyksistä, henkisestä pahoinpitelystä. Erostani selvisin hetkessä. On todella helpottavaa päästä eroon ihmisestä, joka on ilkeä, ailahtelevainen, manipuloiva.

    • näinkinkäydävoi

      Oma tilanteeni ehkä erikoinen: Vaimo jätti muutaman evakkohäädön jälkeen eropaperit n. 7 kk sitten, takana yli 24 v. avioliitto. Ei mitään kovin dramaattista. Halusi kai uuden elämän keski-iän kriisissään. Olinhan tietysti ollut välillä tuhma. Syrjähyppyjä ei tietenkään ollut. Mutta: Muutin omilleni, ja hämmästyttävän hyvin menee. Asioita kelaa ja ehkä ikäväkin vielä tulee, mutta kaikki on ymmärrettävää ja tervettä. En usko viinaan, en sänkyyn jäämiseen, en suhteilla turruttamiseen, en hillittömään puuhasteluun / työhön. Uskon aikaan, tasapainoiseen elämään pyrkimiseen (harrastamista, liikuntaa, ravintopuoli kuntoon). Ja voithan muistella exän huonoja puolia... Yksin olemisessa on puolensa! Voit toteuttaa asioita, joita et parisuhteessa ehkä voinut. Olet taloutesi herra / rouva. Yritä kieltäytyä katkeruudesta. Rukoillutkin olen, mutta se on oma lukunsa.

      • Syvällä

        Sinä vastaat siihen, mistä aloitin, eli miten pääsisi yli, toipuisi. Mutta mutta...noin olen menetellyt, enkä ole vielä päässyt paljoakaan eteenpäin. En todellakaan ole jäänyt sängyn pohjalle, olen käynyt töissä, ulkoillut, jne. mutta kolaus ja edessä olevat toistaiseksi ratkaisemattomat ongelmat painavat varmaan niin paljon mieltä, ettei toivoa ole, ennenkuin saan käytännön asiat johonkin malliin. Raskasta vielä sekin, että eroa haluava osapuoli etenee kovin hitaasti, jolloin koen, että myös eron käytönnön hoitaminen on tämän henkisesti vaikean tilanteen lisäksi jäänyt minulle. Kai se vaan täytyy elää päivä kerrallaan ja uskoa, että vielä joskus koittaa se päivä, kun elämällä on taas mielekkyyttä.

      • essi.
        Syvällä kirjoitti:

        Sinä vastaat siihen, mistä aloitin, eli miten pääsisi yli, toipuisi. Mutta mutta...noin olen menetellyt, enkä ole vielä päässyt paljoakaan eteenpäin. En todellakaan ole jäänyt sängyn pohjalle, olen käynyt töissä, ulkoillut, jne. mutta kolaus ja edessä olevat toistaiseksi ratkaisemattomat ongelmat painavat varmaan niin paljon mieltä, ettei toivoa ole, ennenkuin saan käytännön asiat johonkin malliin. Raskasta vielä sekin, että eroa haluava osapuoli etenee kovin hitaasti, jolloin koen, että myös eron käytönnön hoitaminen on tämän henkisesti vaikean tilanteen lisäksi jäänyt minulle. Kai se vaan täytyy elää päivä kerrallaan ja uskoa, että vielä joskus koittaa se päivä, kun elämällä on taas mielekkyyttä.

        Ota iisimmin niiden ratkaisemattomien ongelmien kanssa. Vaikka kuinka hermoilisit, se vaan ei auta. Kärsivällisyyttä siis kehiin, elä tässä ja nyt, keskity. Ymmärrän kyllä kärsivällisyyden vaativan paljon, mutta ajan kanssa helpottaa.

        Pyri myös ajattelemaan, ettei sinulla ole mitään hätää, pärjäät ja selviät. Lapsennekin ovat jo aikuisia.

    • ExSatutettu

      Ei siitä pääsekkään enekuin itse motivoit itsesi eron yli.
      Tiedän että tuntuu siltä ''En voi ketään rakastaa yhtä paljon kuin häntä''
      ''Tuntuu kuin seuraava suhteeni olisi vain olemista, ei samaa mitä sen mitä menetin''
      Mutta sinustahan se LÄHTEE. kuinka motivoiduit alkaesasi hänen kanssaa ennekuin erositte, miksi et voisi yrittää samaa myöhemmin kunhan itse pääset jaloillesi, samaan
      kuntoon ennen aikasemman suhteen alkua.
      Eli:
      1.Et pääse yli, ennekuin itse sitä haluat.
      2.Sinun täytyy miettiä itseäsi vaikka kuinka vaikeaa se on kun on ollu ptkässä suhteessa
      ja jakanut kaiken.
      3. Anna itsellesi aikaa, mieti mitä asioita halusit tehdä ennen suhdetta ja voisitko tehdä ne amat asiat mitkä teki sinut onnelliseksi.
      4.Vietä aikaa ja juttele läheisten kanssa.
      5.Mieti virheet miksi erositte ja eihän jäänyt VIha-Rakkaus tunteita inhoa ihmistä kohtaan.
      6. ÄLÄ ALA LAASTARI SUHTEESEEN, koska satutat vain itseäsi ja se kenen kanssa olet sillä hetkellä.
      7. Älä korjaa itseäsi muiden vaan oman Henkise hyvinvoinnin vuoksi.!

      • essi.

        Oma motivaatio todella on tärkein. Ihan missä tahansa tapauksessa, oli eroa haluava tai ei.

      • Syvällä

        1. En halua eroa, minusta se on kammottavaa. Se on elämän epäonnistuminen, se tuhoaa menneisyydenkin, tekee kaikesta valhetta ja arvotonta.

        3. Olen nyt tehnyt asioita joita olen halunnut. Eron myötä joudun luopumaan ihan kaikesta.

        5. Tällä hetkellä olen niin allerginen tuohon virheiden pohdintaan. Selväähän se on, että virheitä on tehty ja vain minä olen syyllinen eroon.

      • ööölllkjj
        Syvällä kirjoitti:

        1. En halua eroa, minusta se on kammottavaa. Se on elämän epäonnistuminen, se tuhoaa menneisyydenkin, tekee kaikesta valhetta ja arvotonta.

        3. Olen nyt tehnyt asioita joita olen halunnut. Eron myötä joudun luopumaan ihan kaikesta.

        5. Tällä hetkellä olen niin allerginen tuohon virheiden pohdintaan. Selväähän se on, että virheitä on tehty ja vain minä olen syyllinen eroon.

        Kuulehan syvällä. Se on tuo oma asenteesi eroon vallan järisyttävän kammottava - ja juuri se tekee erostasi hirmu vaikean, itsellesi. Kukaan muu ei erostasi kärsi kuin sinä itse. Tarkista asennettasi, lievennä sitä. Rakasta itseäsi, ole armollinen. Fakta on, ettei ero ole sama kuin epäonnistuminen, kaikkein vähiten tuhoaa menneisyyden ja tekee kaikesta valhetta ja arvotonta. Avioliittoon tarvitaan kaksi. Toisen valintoihin ei voi vaikuttaa, omiin sen sijaan voi. Sinun pitää alkaa elää itsesi kautta, ei exäsi, siitä se lähtee. Et sinä ole syyllinen eroon yhtään sen enempää kuin exäsi. Koska hän halusi erota, se sinun vain on opeteltava hyväksymään.

      • surunmurusina
        Syvällä kirjoitti:

        1. En halua eroa, minusta se on kammottavaa. Se on elämän epäonnistuminen, se tuhoaa menneisyydenkin, tekee kaikesta valhetta ja arvotonta.

        3. Olen nyt tehnyt asioita joita olen halunnut. Eron myötä joudun luopumaan ihan kaikesta.

        5. Tällä hetkellä olen niin allerginen tuohon virheiden pohdintaan. Selväähän se on, että virheitä on tehty ja vain minä olen syyllinen eroon.

        Hei Syvällä. Sinun on ehkä turha selitellä ihmisille sellaisia asioita joita he eivät voi ymmärtää. Saattaa olla kuten myös omalla kohdallani, ettei sitä pysty toiselle omaa tilannettaan niin hyvin kuvailemaan. Monet asiat vaikuttavat toinen toisiinsa.

        Minun kälyni ihmetteli haluttomuuttani erota puolisostani. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään. Hän pystyikin muuttamaan parempaan asuntoon, saa tietenkin elatusmaksua, pääsi mielenterveysongelmaisesta puolisostaan eroon, hänellä oli vakituinen työpaikka ja etenkin hän pystyi pitämään lapsensa itsellään. Hän on myös minua nuorempi, eikä hänellä ole viidenkymmenen näköaloista vielä aavistustakaan. Hänen sukunsa on ollut myös lähellä auttamassa. Omalla kohdallani noista ei ole erottuamme yksikään ennallaan. Olen katkera hänen puheistaan ja siitä miten annoin niiden vaikuttaa itseeni. En kyennyt saada häntä näkemään tilannettani, enkä tosin siinä sekasorrossa olisi oikein pystynyt kaikkea jäsentelemään. Siksi tälläkin palstalla olevat päättäväisten ja paremmilla korteilla varustettujen neuvonantajien mielipiteet suututtavat. Tuskin edes haluat kertoa aivan kaikkea omista asioistasi, siis niistäkään mitkä tekevät eroamisen vaikeaksi. Monet niistä saattavat olla kuin kauhukuvia, joita et halua edes sanoiksi laittaa. Siitä huolimatta, ne voivat olla pahaa tulevaisuutta jota on vain pakko käydä läpi. Siksi et saa yhdenkään ymmärtämättömän "pakkoneuvon" vaikuttaa itseesi. Sinä itse tiedät parhaiten miten asioiden tilat todella ovat. Täältä voi saada hyviä neuvoja, mutta myös paljon ymmärtämättömiä neuvoja. Ymmärtämättömät neuvot ovat taas tyhmiä, eivätkä niiden kertojat ota vastuuta neuvoistaan missään muodossa. Rakasta itseäsi ja hyväksy tunteesi. Kyllä sinä itse tiedät mikä on paremmin sinulle.

    • Syvällä

      Miten tässä motivoituisi, kun ei erosta seuraa kuin murhetta ja vaikeuksia. Kaikesta joutuu luopumaan. En kyllä osaa motivoitua, en näe mitään hyvää. Olen ihan liian vanha jo aloittamaan alusta, tilanne olisi ollut toinen vaikka 15 vuotta sitten, nyt kaikki, mitä oli rakentanut loppuelämänsä varalle, romahti. Myöhäistä enää yrittää, siltä nyt tuntuu.

      • pinnalla

        asennetta tarvitaan. varmasti erosta seuraa murhetta ja vaikeuksia, mutta lopuksi seisoo kiitos. Mikään asia, mikä on tavoittelemisen arvoista käy käden käänteessä tai ole helppoa tai helposti saavutettavissa. elämä on aivan liian lyhyt, älä hukkaa enään yhtään lisää aikaa. Lopputulos on joka tapauksessa sama: nyt tai vuoden päästä. vuoden päästä voit vielä huonommin, joten ei ole järkeä kiduttaa itseään. Koskaan ei ole liian vanha elämään. niin kauan kuin henki pihisee on toivoa. Itselläni meni 2,5 vuotta, että pääsin ihan täysin eron yli. Minulta ei kysytty, haluatko erota vai et. mies muutti pois, aluksi väliaikaisesti ja sitten jäi sille tielle. oli vain pakko selviytyä, ja selvisinkin. tietysti.

      • ööölllkjj

        "Olen ihan liian vanha jo aloittamaan alusta,"

        Et ole. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Eikä sinun alusta tarvitse aloittaa, vaan siitä tilanteesta missä nyt olet.

      • surunmurusina
        pinnalla kirjoitti:

        asennetta tarvitaan. varmasti erosta seuraa murhetta ja vaikeuksia, mutta lopuksi seisoo kiitos. Mikään asia, mikä on tavoittelemisen arvoista käy käden käänteessä tai ole helppoa tai helposti saavutettavissa. elämä on aivan liian lyhyt, älä hukkaa enään yhtään lisää aikaa. Lopputulos on joka tapauksessa sama: nyt tai vuoden päästä. vuoden päästä voit vielä huonommin, joten ei ole järkeä kiduttaa itseään. Koskaan ei ole liian vanha elämään. niin kauan kuin henki pihisee on toivoa. Itselläni meni 2,5 vuotta, että pääsin ihan täysin eron yli. Minulta ei kysytty, haluatko erota vai et. mies muutti pois, aluksi väliaikaisesti ja sitten jäi sille tielle. oli vain pakko selviytyä, ja selvisinkin. tietysti.

        Saanko esittää kysymyksen? Jos ihmisellä on ollut maatila, niin millä rahalla ajattelit viisikymmenvuotiaan naisihmisen hankkivan uuden?

        Kuinka monta vuotta hänellä on varaa ansaita rahaa? Kahta työtäkö tekemällä kaupan kassana? Jos hänelllä on kymmen - kaksikymmentä vuotta hankkia rahaa kovalla työllä, niin miten monta vuotta hänelle jää aikaa nauttia maatilastaan? Ja voiko 50-70v nainen olla ruiska ja ripeä, eikä missään vaiheessa kipeä?

        Ihan oikeasti. EI kannattaisi epätoivoon asti tuputtaa asennetta, kun vanhemmalla ihmisellä olisi jo oikeus päästä hieman helpommalla, kuin siihen asti on ollut. Sekin on vain väliaikaista, sillä pian omat vanhemmat ovat jo hoivan tarpeessa.

        Ei kai teitä nuoria saa koskaan ymmärtämään tiettyjä asioita. Eikä ihmisiä, jotka eivät arvosta omaa perhettään arvostamaan sitä.

      • sheena*
        surunmurusina kirjoitti:

        Saanko esittää kysymyksen? Jos ihmisellä on ollut maatila, niin millä rahalla ajattelit viisikymmenvuotiaan naisihmisen hankkivan uuden?

        Kuinka monta vuotta hänellä on varaa ansaita rahaa? Kahta työtäkö tekemällä kaupan kassana? Jos hänelllä on kymmen - kaksikymmentä vuotta hankkia rahaa kovalla työllä, niin miten monta vuotta hänelle jää aikaa nauttia maatilastaan? Ja voiko 50-70v nainen olla ruiska ja ripeä, eikä missään vaiheessa kipeä?

        Ihan oikeasti. EI kannattaisi epätoivoon asti tuputtaa asennetta, kun vanhemmalla ihmisellä olisi jo oikeus päästä hieman helpommalla, kuin siihen asti on ollut. Sekin on vain väliaikaista, sillä pian omat vanhemmat ovat jo hoivan tarpeessa.

        Ei kai teitä nuoria saa koskaan ymmärtämään tiettyjä asioita. Eikä ihmisiä, jotka eivät arvosta omaa perhettään arvostamaan sitä.

        "Jos ihmisellä on ollut maatila, niin millä rahalla ajattelit viisikymmenvuotiaan naisihmisen hankkivan uuden?"

        Aivan samoin voi kysyä, millä rahalla kaksi/kolmi/nelikymppinen voi yksin hankkia itselleen maatilan? Talon, huvilan, purjeveneen, huvijahdin, moottoripyörän, lomaosakkeen, tai mitä tahansa? Etenkään, jos on elämänsä ollut pätkätöissä. Missä iässä tahansa voi myös saada potkut töistä. Itse olen elänyt 90-luvun laman. Monet maksavat edelleen firmansa velkoja, eivätkä ikinä saa niitä maksetuksi. Jos erossa jää omaisuutta, eikä velkaa, niin se on vain plussaa.

        "Kuinka monta vuotta hänellä on varaa ansaita rahaa?"

        Rahanko ansaitseminen on elämässä pääasia?

        "Ja voiko 50-70v nainen olla ruiska ja ripeä, eikä missään vaiheessa kipeä?"

        Kyllä voi, jos elää normaalisti. Mutta ei jos hänellä on maatila :D. Elämä on valintoja.

      • Syvällä
        sheena* kirjoitti:

        "Jos ihmisellä on ollut maatila, niin millä rahalla ajattelit viisikymmenvuotiaan naisihmisen hankkivan uuden?"

        Aivan samoin voi kysyä, millä rahalla kaksi/kolmi/nelikymppinen voi yksin hankkia itselleen maatilan? Talon, huvilan, purjeveneen, huvijahdin, moottoripyörän, lomaosakkeen, tai mitä tahansa? Etenkään, jos on elämänsä ollut pätkätöissä. Missä iässä tahansa voi myös saada potkut töistä. Itse olen elänyt 90-luvun laman. Monet maksavat edelleen firmansa velkoja, eivätkä ikinä saa niitä maksetuksi. Jos erossa jää omaisuutta, eikä velkaa, niin se on vain plussaa.

        "Kuinka monta vuotta hänellä on varaa ansaita rahaa?"

        Rahanko ansaitseminen on elämässä pääasia?

        "Ja voiko 50-70v nainen olla ruiska ja ripeä, eikä missään vaiheessa kipeä?"

        Kyllä voi, jos elää normaalisti. Mutta ei jos hänellä on maatila :D. Elämä on valintoja.

        Maatila on yritys, ollut yhteinen yritys ja työpaikka, ei huvijahti. Ei ihan suoraan voi verrata. Ei minun ole mahdollista pitää tilaa yksin. Elämä on valintoja, mutta valinnan teki toinen. Valitsi myös minun puolestani.

      • elämä on
        Syvällä kirjoitti:

        Maatila on yritys, ollut yhteinen yritys ja työpaikka, ei huvijahti. Ei ihan suoraan voi verrata. Ei minun ole mahdollista pitää tilaa yksin. Elämä on valintoja, mutta valinnan teki toinen. Valitsi myös minun puolestani.

        Valitsi sinunkin puolestasi, mutta myös omastaan. Ei liene kovin helppoa olla ex-miehesi tai eroa haluavan kengissäkään. Moni yritys tai maatila on pakko lopettaa avioeroon. Ei sellasta ratkaisua ihan turhan päiten tee. Eikä kukaan kerro, josko tämä maatila pitäisi jossain vaiheessa laittaa pakettiin ilman eroakin, tai yritys mene konkurssiin tms.

      • elämä on
        sheena* kirjoitti:

        "Jos ihmisellä on ollut maatila, niin millä rahalla ajattelit viisikymmenvuotiaan naisihmisen hankkivan uuden?"

        Aivan samoin voi kysyä, millä rahalla kaksi/kolmi/nelikymppinen voi yksin hankkia itselleen maatilan? Talon, huvilan, purjeveneen, huvijahdin, moottoripyörän, lomaosakkeen, tai mitä tahansa? Etenkään, jos on elämänsä ollut pätkätöissä. Missä iässä tahansa voi myös saada potkut töistä. Itse olen elänyt 90-luvun laman. Monet maksavat edelleen firmansa velkoja, eivätkä ikinä saa niitä maksetuksi. Jos erossa jää omaisuutta, eikä velkaa, niin se on vain plussaa.

        "Kuinka monta vuotta hänellä on varaa ansaita rahaa?"

        Rahanko ansaitseminen on elämässä pääasia?

        "Ja voiko 50-70v nainen olla ruiska ja ripeä, eikä missään vaiheessa kipeä?"

        Kyllä voi, jos elää normaalisti. Mutta ei jos hänellä on maatila :D. Elämä on valintoja.

        Niinpä. Monet ovat naimisissa enemmän talojen, maatilojen tai yritystensä kanssa. Etenkin menestyvää yritystä on pähkähullua käydä jakamaan. Ellei avioehtoa ole, niin sitten pysytään kimpassa, pidetään kulisseja, käydään vieraissa. Salaa tai ei. Onko sekään mukavaa...

      • Syvällä
        elämä on kirjoitti:

        Niinpä. Monet ovat naimisissa enemmän talojen, maatilojen tai yritystensä kanssa. Etenkin menestyvää yritystä on pähkähullua käydä jakamaan. Ellei avioehtoa ole, niin sitten pysytään kimpassa, pidetään kulisseja, käydään vieraissa. Salaa tai ei. Onko sekään mukavaa...

        Jatkajaa ei olisi ollut. Mutta velaton oli, olisi voitu jatkaa eläkkeelle asti. Minusta se olisi ollut hyvä ratkaisu. Mutta jos erota piti, parempi nyt, kuin sitten, ja paras olisi ollut, ettei olisi koskaan yhteen mentykään.

      • surunmurusina
        elämä on kirjoitti:

        Niinpä. Monet ovat naimisissa enemmän talojen, maatilojen tai yritystensä kanssa. Etenkin menestyvää yritystä on pähkähullua käydä jakamaan. Ellei avioehtoa ole, niin sitten pysytään kimpassa, pidetään kulisseja, käydään vieraissa. Salaa tai ei. Onko sekään mukavaa...

        Älä puhu kulisseista, kun kyse on ihmisen elämästä - siihen astisesta jonka on tuntenut. Kun puoliso lähtee toisen matkaan, olisi suotavaa että toinen voisi pitää edes muun elämänsä ennallaan. Minusta ainakin. On ikävä kärsiä ongelmista joita ei ole itse aiheuttanut. Ehkä se ei ole mukavaa, mutta se ei kuitenkaan hajota kaikkija elämän tukipilareita.

      • surunmurusina
        elämä on kirjoitti:

        Valitsi sinunkin puolestasi, mutta myös omastaan. Ei liene kovin helppoa olla ex-miehesi tai eroa haluavan kengissäkään. Moni yritys tai maatila on pakko lopettaa avioeroon. Ei sellasta ratkaisua ihan turhan päiten tee. Eikä kukaan kerro, josko tämä maatila pitäisi jossain vaiheessa laittaa pakettiin ilman eroakin, tai yritys mene konkurssiin tms.

        Ei turhan päiten? Minusta pettäminen ja toisen ahdingon aiheuttaminen on turhan päiten touhua. Viidenkympin viliitys on todellista, eikä mikään elokuva-fraasi.

      • -----------
        surunmurusina kirjoitti:

        Ei turhan päiten? Minusta pettäminen ja toisen ahdingon aiheuttaminen on turhan päiten touhua. Viidenkympin viliitys on todellista, eikä mikään elokuva-fraasi.

        Minäkin erosin. En tehnyt sitä turhan päiten, vaan monista muista syistä. Exään liittyi kaikki. Exän mielestä ero oli turha, ei olisi halunnut erota. Kertaakaan en ole eroa katunut, paljon kiitellyt itseäni. Miten voikaan elämänlaatu parantua, kun ei tarvitse sietää ex-puolisoa.

      • -----------
        surunmurusina kirjoitti:

        Älä puhu kulisseista, kun kyse on ihmisen elämästä - siihen astisesta jonka on tuntenut. Kun puoliso lähtee toisen matkaan, olisi suotavaa että toinen voisi pitää edes muun elämänsä ennallaan. Minusta ainakin. On ikävä kärsiä ongelmista joita ei ole itse aiheuttanut. Ehkä se ei ole mukavaa, mutta se ei kuitenkaan hajota kaikkija elämän tukipilareita.

        Millä logiikalla eron myötä toinen puoliso voisi pitää "muun elämänsä ennallaan"? Ei mitenkään, juuri eron vuoksi!

        Oma ex ei halunnut erota - ymmärrän sen, koska ei pistänyt tikkua ristiin parisuhteemme eikä lasten hyväksi. Ei myöskään kodin.

        "On ikävä kärsiä ongelmista joita ei ole itse aiheuttanut."

        Eli exäni kärsi, kun emme enää olleetkaan lasten kanssa hänen komennuspiirissään, enkä hoitanut eron myötä hänen asioitaan, antanut rahaa, pessyt pyykkejään, laittanut ruokaa jne. Kyllä se on kuule otettava itse vastuu omista tekemisistä. Jos kumppani haluaa erota, niin se tietää aivan varmasti hyvin paljon muutoksia, pidit niistä tai et. Osaat ottaa ohjat omiin käsiin tai et.

      • surunmurusina
        ----------- kirjoitti:

        Millä logiikalla eron myötä toinen puoliso voisi pitää "muun elämänsä ennallaan"? Ei mitenkään, juuri eron vuoksi!

        Oma ex ei halunnut erota - ymmärrän sen, koska ei pistänyt tikkua ristiin parisuhteemme eikä lasten hyväksi. Ei myöskään kodin.

        "On ikävä kärsiä ongelmista joita ei ole itse aiheuttanut."

        Eli exäni kärsi, kun emme enää olleetkaan lasten kanssa hänen komennuspiirissään, enkä hoitanut eron myötä hänen asioitaan, antanut rahaa, pessyt pyykkejään, laittanut ruokaa jne. Kyllä se on kuule otettava itse vastuu omista tekemisistä. Jos kumppani haluaa erota, niin se tietää aivan varmasti hyvin paljon muutoksia, pidit niistä tai et. Osaat ottaa ohjat omiin käsiin tai et.

        Lue mitä kirjoitin. Sanoin että olisi suotavaa, eli konditionaalimuodossa. Sinullakaan ei ole valittamista onhan sinulla lapset ja se arki. Kaikilla ei niitä ole, mutta turha varmaan pyytää asettumaan tilanteeseen jossa ei ole, vaikka kaiken järjen mukaan saman kokemuksen kokeneena kuvittelisi ymmärtävän. Pärjäsit todella hyvin, mutta miten paljon mm. narsisteja pitää kehua heidän omasta pärjäämisestään ketjussa, jossa siitä ei edes kysytä?

      • hearts2
        surunmurusina kirjoitti:

        Lue mitä kirjoitin. Sanoin että olisi suotavaa, eli konditionaalimuodossa. Sinullakaan ei ole valittamista onhan sinulla lapset ja se arki. Kaikilla ei niitä ole, mutta turha varmaan pyytää asettumaan tilanteeseen jossa ei ole, vaikka kaiken järjen mukaan saman kokemuksen kokeneena kuvittelisi ymmärtävän. Pärjäsit todella hyvin, mutta miten paljon mm. narsisteja pitää kehua heidän omasta pärjäämisestään ketjussa, jossa siitä ei edes kysytä?

        Ei tarvitse olla narsisti pärjätäkseen elämässään! Mitä oikein horiset? Jokaisella ihmisellä on "se arki". Ihan eri asia osaako tehdä hyvän sellaisen itselleen. Ellei osaa, on kuitenkin turhaa syyttää siitä ex-puolisoa.

    • ONNETON!

      Minun appi-ja anoppivanhemmat olisivat riemusta tanssineet viikon jos toisenkin, jos minusta olisi haettu eroa. Pääsimmekin tuosta saastasta eroon. samppanjaa olisi virrannut ja kaikki naapurit ja sukulaiset olisi kutsuttu juhliin, jos lapsia ei olisi ehtinyt tulla. mutta henkinen väkivalta oli paha en parane niistä koskaan. On vaikeaa että, lähdin tälle tielle ollenkaan. Jos olisin tiennyt millainen elämä minua odottaa. Olisin kääntynyt HETI takaisin. Ei kiva avioliitto. Täysipaska.

    • sheena*

      Pääset erostasi yli, kun muutat kielteistä asennettasi/ajattelutapaasi. Etsin elämääsi uusia, iloa tuovia asioita. Teet sitä mitä haluat, pystyt ja voit tehdä/saavuttaa.

    • Syvällä

      Nyt on vaan ollut tosi raskas vaihe, ja tuskastuttaa, kun asioita ei voi kiirehtää, asioiden hoito vie aikansa. En saa vielä aikoihin tätä taakse. Ollut vaikeampaa kuin luulinkaan. Olo on nyt ollut ahdistunut ja siksi tulevaisuuden uskokin horjuu. Ja tietysti sitä edelleen ihmettelee toisen käytöstä, miksi piti tehdä noin rumasti tämä ero.

      Nämä mielipiteet antavat minulle paljon erilaisia näkökulmia ja ajattelun aihetta. Yritän sulatella niitä. Kiitos kaikille! Nyt yritän pitää pienen tauon. Menee muuten samojen asioiden jankkaamiseksi.

      • myötätuntoa

        Voimia sinulle. Paljon joudut nyt uudeksi työstämään. On iso asia luopua elämäntyödstä liiton lisäksi. Uskon, että tulee päivä jolloin elämä kantaa. Tulee päivä jolloin sanot, koville otti, kovin kirpaisi, mutta kuitenkin tuli vielä hyvä elämä lopulta vastaan. Ei sellainen kuin toivoi, ei sellainen kuin pelkäsi, mutta ihan hyvä kumminkin. Tähän haluan uskoa omalla tielläni kuin myös muiden kohdalla. Suru mennään ja epätoivoisia hetkiä on, mutta lopulta elämä kantaa.

      • sinulle syvällä
        myötätuntoa kirjoitti:

        Voimia sinulle. Paljon joudut nyt uudeksi työstämään. On iso asia luopua elämäntyödstä liiton lisäksi. Uskon, että tulee päivä jolloin elämä kantaa. Tulee päivä jolloin sanot, koville otti, kovin kirpaisi, mutta kuitenkin tuli vielä hyvä elämä lopulta vastaan. Ei sellainen kuin toivoi, ei sellainen kuin pelkäsi, mutta ihan hyvä kumminkin. Tähän haluan uskoa omalla tielläni kuin myös muiden kohdalla. Suru mennään ja epätoivoisia hetkiä on, mutta lopulta elämä kantaa.

        aloita pohtiminen tuosta yhdestä lauseestasi jossa totesit että "kaikki on sinun syytäsi". omalla kohdalla jättäjä sai minutkin tuohon uskomaan - hetkeksi, noh kolmisen kuukautta taisi mennä ennenkuin järki kertoi sen totuuden: suhteessa on aina kaksi ei vain toinen voi olla niin epäsopiva suhteeseen että syyt löytyisi hänestä.

        aloita tuosta, ehkä se avaa oven asian selvittämiseen...

        tsemppiä!

    • vfgh

      Kyllä toipuu. Sitä pikemmin mitä nopeammin päästää irti, antaa olla. Eihän sitä toisen kanssa voi väkisinkään olla. Sinun kohdalla on huolestuttavaa, kun sanoit, ettei mikään kiinnosta. Nythän on niin, ettei puoliso, tai puolison mukana tuomat/yhdessä hankitut asiat koskaan saisi olla ihmisen koko elämä. Sinulla on päässyt näin käymään, jos oikein ymmärsin. Jokainen tarvitsee elämässään omaa "rock'n'rolliaan". Sellaista juttua, josta on iloa, saa voimaa, josta on apua jne. Tärkeää olisi avioliitossakin pitää kiinni omista jutuista ja ystävistä.

      • otan osaa

        Ihan itsestäänselvyyksiä. Kiitos. Oliko jotain muuta?
        Sinun kohdallasi on huolestuttavaa, ette lue muita juttuja läpi ajatuksella.

      • Syvällä

        Jos tarkoitat minua, niin minulla on kyllä aina ollut paljon omia juttuja. Mutta jospa ne ovat sellaisia juttuja, joita tehdään työkseen tai harrastuksekseen maatilalla? Ja kun on masentunut ja menettänyt paljon, omat, aikaisemmin niin mukavat jutut eivät tunnu vaan miltään, kuin elämäntarkoitus olisi kadonnut.

      • h2o3u6
        Syvällä kirjoitti:

        Jos tarkoitat minua, niin minulla on kyllä aina ollut paljon omia juttuja. Mutta jospa ne ovat sellaisia juttuja, joita tehdään työkseen tai harrastuksekseen maatilalla? Ja kun on masentunut ja menettänyt paljon, omat, aikaisemmin niin mukavat jutut eivät tunnu vaan miltään, kuin elämäntarkoitus olisi kadonnut.

        Jotenkin vaikuttaa siltä, Syvällä, että olet elämäsi pahimmassa risteyksessä! Ihminen kestää suuriakin muutoksia, kunhan ne eivät vain tule samaan aikaan. Avioliitto on ikävä menetys (ellei eroa tahdo), työn menetys avioeron myötä sitäkin suurempi. Olet kuitenkin ollut rohkea, koska moiseen olet aikoinaan ryhtynyt! Minä olen ainakin niin nynny, etten alkaisi työskentelemään aviomieheni kanssa maatilalla, en minkäänlaisessa yrityksessä. Tai jos alkaisinkin, niin "varmistaisin selustani, taustatuen". Jokin ihka oma ammatti ja koulutus olisi oltava. Vähintään miettisin mihin voisin työllistyä, jos ero tulisi. Kuten sanoin, olen niin nynny ja turvallisuushakuinen. Sinä olet rohkea. Olet kerran heittäytynyt elämään miehesi kanssa maatilalla. Mikset voisi tehdä sitä uudestaan? Emännättömiä tiloja on pilvin pimein. Ilmoittaudu vaikka Maajussille morsian sarjaan :). On siellä vanhempiakin immeisiä näkynyt.

      • h2o3u6
        otan osaa kirjoitti:

        Ihan itsestäänselvyyksiä. Kiitos. Oliko jotain muuta?
        Sinun kohdallasi on huolestuttavaa, ette lue muita juttuja läpi ajatuksella.

        Kuka täällä joka juttua jaksaa ja ehtii lukea läpi ajatuksella? Useimmat jutut ovat vielä niitä, joissa ei ole ajatusta. Ihan ilkeilyä ja toisten haukkumista vain.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan

      Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      2646

    2. Taasko se show alkaa

      Koo osottaa taas mieltään
      Ikävä
      24
      1996

    3. Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus

      Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha
      Ikävä
      22
      1991

    4. Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!

      Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.
      Perussuomalaiset
      89
      1786

    5. Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?

      Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?
      Perussuomalaiset
      67
      1540

    6. Sakarjan kirjan 6. luku

      Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se
      Profetiat
      20
      1306

    7. Avaa sydämesi mulle

      ❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo
      Ikävä
      37
      1202

    8. Söpö lutunen oot

      Kaipaan aina vaan, vaikkakin sitten yksipuolisesti.
      Ikävä
      11
      1198

    9. Elia tulee vielä

      Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan
      Helluntailaisuus
      36
      1188

    10. Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa

      Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k
      Isovanhempien jutut
      9
      1171
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt