Apua koulutukseen!

Pomottavaponi

Moi! Olen n. 12 vuotias tyttö ja alan kouluttaa seitsämän vuotiasta shettistä. Tunnen shettiksen jo ennestään hyvin ja olen ollut selässäkin, mutta varsinaista koulutusta en ole aloittanut. Kun olen tällä ponilla joskus ollut selässä, on se pukitellut. Olen tippunut siltä myös monesti peräkkäin, kun se on pukitellut, mutta aina olen noussut selkään takaisin ja tullut alas kun se on ollut nätisti hetken. Kuulostaako koulutussuunnitelmani hyvälle jos aloitan liinalla juoksuttamaan ja tekemään kaikenlaista ponin kanssa maastakäsin, jotta sen kunto kohentuisi.(Sitä ei siis ole liikutettu paljon, koska se on vähän niinkuin seuraponina Suokille, mutta nyt rupean sitä kouluttamaan). Sitten aloittaisin taluttajan kanssa opettamaan kääntymisen yms. Sitten myöhemmin ravipätkiä ja sen jälkeen pikkuhiljaa ratsastusta ilman taluttajaa. Jos teen noin etenenkö oikeassa järjestyksessä??

Poni on ruuna ja sillä on aika kipakka luonne. Ponin karsinassa ei voi olla tai sitä ei voi siellä hoitaa, koska muuten se voi potkia. Poni laitetaankin aina käytävällä ja hoidetaan. Poni yrittää aina purra, se ei ole pientä näykkimistä. Silloin olen sitä komentanut . Ponia taluttaa välillä sisälle ja ulos 10.v tyttö, jolle poni on päässyt pomoksi, sen takia että jos poni on lähtenyt ravaamaan tai yrittänyt purra, tyttö on päästänyt irti narusta tai väistänyt. Silloin poni on tajunnut että kun hän niin tekee tytölle, niin tyttö väistää. Itse en väistä ponia tai päästä irti, vaan näytän sille kuka on pomo, niin silloin se lopettaa. Poni on siis sellainen, että kun hän saa periksi niin tekee sitä sitten. Miten ikävän käytöksen saisi loppumaan tai edes vähentymään??

3

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pomppuponi28

      Tässä on hyvä niksi jos poni pukittelee niin käännä poni ihan pienelle ympyrälle ja pyöri hetken aikaa ja kun olet pyörinyt jatka sitä askellajia mitä olet mennyt. Olen itse kouluttanut 2shettistä jotka ovat pukitelleet niin se on ainakin toiminut.

    • moih

      Tuo ympyrälle kääntäminen voi auttaa pukitteluun, mutta yleisenä nyrkkisääntönä on luoda välillenne syvä luottamus. "Hyvästä teosta palkitaan ja huonosta rankaistaan."

    • 5v Paintin omistaja

      Samaa mieltä ylempien kanssa, muista oikea ajoitus paineen lopettamisessa. :)
      Lisäksi kehotan ehdottomasti tekemään maastakäsintyöskentelyharjoituksia, niin suhteesi poniin paranee. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      421
      4689
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      249
      2334
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1740
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1477
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      325
      1460
    6. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1161
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      80
      1130
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1095
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1015
    Aihe