Onnensoitto... Hyvä ohjelma

Eurojahti ei

Kerrankin toteutettu tällainen "Eurojahti" tyylinen ohjelma hyvin.

Kerrotaan selkeästi että se on tuurista kiinni kuka pääsee studioon

Ja kerrotaan myös selkeästi että se on tuurista kiinni osaako vastata oikein ruututehtävään.

Eli sama idea kuin eurojahdissa, mutta kerrotaan selkeäsi pelin henki

58

1224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäilen

      Tuntuu asiallisemmalta touhulta kuin Eurojahti, mutta jotain epäilyttävää siinä on silti. Sanotaan että voitot ovat yhteensä arvoltaan 630990 € ja arpojen hinta yht. 1800000 €. Voittojen arvo on ilmeisesti ilmoitettu todellista suuremmaksi. Arpojen myyntiaika jatkuu 30.10.2014 asti. Tuottojen pitäisi mennä lastenklinikoille. Entä jos soittoja kertyy enemmän kuin arpoja on myynnissä? Veikkaan että mahdollisten ylimääräisten soittojen tulot menevät järjestäjien omaan pussiin.

      • onko varmistettu?

        Vaikuttaa asiallisemmalta, eikä voitto ole kiinni nopeudesta. Siitä kuin näppärä on vastaamaan kolmeen kysymykseen. Kaikki ovat samalla viivalla tuossa uudessa ja lastensairaalaan keräävät varoja. Hiukan skeptisesti suhtaudun kun muistamme miten on varoja kerätty muka hyvään tarkoitukseen ennenkin ja varoja päätyi minimaalisesti keräyskohteeseen. Joku promille.

      • regregeg
        onko varmistettu? kirjoitti:

        Vaikuttaa asiallisemmalta, eikä voitto ole kiinni nopeudesta. Siitä kuin näppärä on vastaamaan kolmeen kysymykseen. Kaikki ovat samalla viivalla tuossa uudessa ja lastensairaalaan keräävät varoja. Hiukan skeptisesti suhtaudun kun muistamme miten on varoja kerätty muka hyvään tarkoitukseen ennenkin ja varoja päätyi minimaalisesti keräyskohteeseen. Joku promille.

        Eihän se eurojahdissakaan nopeudesta ole kiinni... melko paljon niitä eläkeläisiä mammoja päässyt nääs linjoille :)

        KYllä tossa yhdestä puhelusta noin 40c päätyy oikeaan osoitteeseen

      • hvä ku loppu

        Arvat loppuivat 30.8.2014 kello 06.27 ja ohjelma loppui siihen.

    • 55566

      No tässä on rehellisesti kerrottu että on tuurista kiinni pääseekö mukaan ja tuurista kiinni vastaako oikein. Toisin kuin Eurojahdissa tms. missä valehdellaan suoraan päin naamaan molemmat asiat.

      TOIVOTAAN että ohjelma ei mene siihen että tulee helppo tehtävä, ja ei oteta ketään mukaan 5-6 tuntiin, se on jo nähty

    • 100% kannatus myös

      Siis taas tulee kehua. Viime yönä etsittiin kaupunkia missä on A-kirjain... montako sataa, tai tuhatta niitä on. En ole tosin ikinä katsonut loppuun asti, annetaanko lopussa vinkki millä voittoa tulee 99% mahdollisuudella?

      • 465445564

        Kyseinen ohjelma on "naamioitu" arpajaisiksi, Senttihuutokaupan tyyliin. Siksi voiton tulee perustua 100% tuuriin.

        Seuraava tehtävä voisi olla vaikkapa "arvaa numero" vaihtoehtoja aikailla ääretön määrä :D

        Mutta onko joku kattonut loppuun ton, tuleeko lopussa aina voittaja (eurojahdin tyyliin)

    • Ei enää hyvä

      Aikamoinen pettymys... Olen siis ketjun aloittaja.

      Jo viime yönä mentiin siihen että yksi selkeä vastaus, ja kierros kestää ohjelman loppuun asti.

      Lisäksi liikaa tuttuja elementtejä Eurojahdista:

      Samoja juontajia
      Samoja taustamusiikkeja
      Samoja äänitehosteita
      Samoja fraaseja juontajilta
      Yms. Yms.

      Eli käytännössä sama tiimi tekee ohjelmaa, isommalla voitolla.

      Suotta ehtisin siis kehumaan ohjelmaa

    • Teitä on kusetettu

      Ihan on kuule sitä ihan samaa sontaa.
      Rahat pois yksinkertaisilta. Sellasta tuuria olekaan, että noista vois jotain voittaa. Mitä työ siellä tv:n ääressä kaiket yöt valvotte? Kirjottakaa vaikka joulupukille.
      Varmaan uskotte siihenkin, kun luulette rahastusohjelmista jotakin voittavanne.
      Se on ihan samanlaista rahojen polttamista kuin lottoaminen ja arpojen raaputtelu.

      • retggrrg

        Mutta toi on REHELLINEN ohjelma, kerrotaan suoraan että on tuurista kiinni pääseekö mukaan lähetykseen, ja tuurista kiinni vastaako lähetyksessä oikein..

        Eurojahdissa sama idea, mutta valehdellaan:

        Soitat vain linjalle, ja vastaat muutamaan kysymykseen nopeiten, niin pääset sutidoon...

        Tämä ruututehtävä on niin helppo, laske vain luvut yhteen... laske vain kolmiot yhteen... kerro vain oikeat tienviitat... tee suurin luku... yhtä mahdottomia tehtäviä nuo kuin kertoa mikä kaupunki on kirjekuoressa

      • Kummisetä mafiooso
        retggrrg kirjoitti:

        Kymmeniä ihmisiä osasi niitä ratkoa ja sinä väität arvonnaksi. Peiliin katsomalla näet kuka ei keksinyt miten lasketaan vähän monimutkaisempia tehtäviä. Kiinnostavampia ne oli kuin nämä tyhmät arvaustehtävät. Nää onkin tarkoitettu matematiikkaa taitamattomille.

        Omia rahoja saa heittää vaikka toivomuskaivoon mutta ÄLKÄÄ antako tolle järjestävälle rosvojoukolle. Arvion mukaan ottavat itselleen yhtä paljon rahaa kuin välittävät Lastenklinikoiden kummeille.

      • erfwefwef
        Kummisetä mafiooso kirjoitti:

        Kolmiotehtävään vastaus saattoi olla mikä vain... kunhan oli soittajia tarpeeksi..

        Liikennemerkkitehtävässä vastaus saattoi olla myös mikä tahansa, myös selviä mahdottomia tehtäviä

        Tulitikkujen siirrotta vastaus oli myös lähes aina kaava, eli löytyi myös E... tosin ääretön ei ole tarpeeksi iso luku

        Kaikkien lukujen yhteen laskeminen oli myös ihan tuurista kiinni, mitkä lasketaan mitkä ei... netissä monta esimerkkiä...

        Eli oikein vastaaminen oli yhtä tuurista kiinni, kuin se että tietää mikä kaupunki on kirjekuoressa... nyt vain sanotaan REHELLISESTI että se on tuurista kiinni

    • usk!!!

      Katkelma säännöistä "Pelitehtävien vastaukset on etukäteen hyväksytty ja leimattu julkisen notaarin toimesta. Järjestäjä ei voi vaihtaa pelitehtävän
      vastausta kesken pelin."

      En oikein usko... Miksi muuten lähetys katkeaa aina tunnin välein kun esitellään palkintoja... no siksi että oikea vastaus on kerrottu, ja se pitää vaihtaa pois kuoresta

    • ferfewfe4

      Siihen se hyvyys loppuikin....

      Nyt on "helppo" laskutehtävä, johon oikein vastaaminen on tuurista kiinni... Eli oikean vastauksen tietäminen on yhtä helppoa kuin arvata mikä eläin on kirjekuoressa.

      SÄÄLITTÄVÄÄ...

      • huolellinen laskuissa

        Miten nii tuurista kiinni. Värikynät käteen ja vetelee viivoja ja päädyt tuntien päästä samaan ku oikee ratkaisu. Lähetykseen pääsy on tuurista kiinni.

      • 79887987
        huolellinen laskuissa kirjoitti:

        Miten nii tuurista kiinni. Värikynät käteen ja vetelee viivoja ja päädyt tuntien päästä samaan ku oikee ratkaisu. Lähetykseen pääsy on tuurista kiinni.

        Molemmat on tuurista kiinni.... Mutta miksi esittää ruututehtävää, ikään kuin se olisi helppo ja laskettavissa

    • Ford 5D FOCUS STW 1.

      "Mikä mökkeilyyn liittyvä sana?"

      "ööö kirves"

      "se oli väärin, ja nyt mennään tauolle"

      Pakkohan se vastaus on sinne "kuoreen" vaihtaa

    • http://www.iltalehti

      "Mikä mökkeilyyn liittyvä sana"

      Vihjeenä oli "Katso ulos"

      Vastaus oli POLSKAHDUS? WTF?!?!??! mitä se niiku tarkottaa :D

      Alan oikeasti uskomaan, että tässä ohjelmassa vältellään potin jakoa 100 kertaa enemmän kuin eurojahdissa

    • ihmettelevä

      Minne voin kirjoittaa puhelimeeni tulleen http.// jne. osoitteen netissä voidakseni lunastaa palkintoni? Kiitos, jos saan vastauksen

      • kysyvä tietää

        Selaimen kehyksessä on rivi sitä varten ja jos nyt katsot niin siellä on tämä suomi24 pitkän merkkijonon alkupuolella. Kirjastot neuvoo kansalaisia jos ei vaikkapa tiedä mikä on selain tai älypuhelin.
        No en kyllä minäkään ole älyä löytänyt näistä.

      • Mummo vaan

        Et millään! Sitä eil öydy!

    • freeyaard1

      itse soittelin tuonne, tuli kännyyn viestiä että olen voittanút jotain ja nettiin osoite, sen kun nakkasin niin sitä osoitettas ei löydy milläöän, luurin kauta sitten laitoin eli klikkasin nettiosoitetta, tänään tuli taas uusi viesti..mistä tietää mitä on voittanut?

      • kysymällä selvii

      • huijaustako

        Tiedät siis, että olet kahdesti voittanut. Oletko voittanut vai et, sehän kerrotaan jo kun soitat sinne! Esim. näin: "Tällä arvalla ei pikavoittoa."

        Itsellekin tuli viesti eilen ja keskiviikosta kun oli kyse, niin ehdin luulla, että nyt tuli viikkoarvonnan voitto. Tänään oli ilmestynyt eri henkilön nimi viikkoarvonnan voittajiin. Joten se siitä.

        Mitähän muuta sieltä voi voittaa kuin pikavoittoja? Kun siis kyse ei ole 5000 euron viikkoarvontavoitostakaan! Eikä tv-pelin voitosta...

    • wiktorinox

      voitin onnensoitosta linkkarin joka olijo kolmas ! on halvin pikavoittopalkinto 15€ mutta propleemi on se etten saa yhteyttä asiakaspalveluun nettisoitteella enkä puhelimella , ovat kaikki varattuna eikä nettiosottette tunneta ! linkkareita on voittoina yli 7400 kappaletta mutta niistä ei mainita , vaan kalliimpia kyllä ! ILMEISETI koko peli loppuu 24.7 ja miten sitten palkintoja pyytelet ? ovt saaneet miljoonia puheluilla joista puolet varmaan menee järjestäjien taskuun palkkana ! pääpomon äänni ja naama on tutut jö vuosien takaa , muista peleistä TV ssä !

      • asiakaspalvelu@finjo

        Peli loppuu sitten kun kaikki arvat on myyty... ei niitä loputtomasti voi olla

      • Yli 200 arpaa ostanu
        asiakaspalvelu@finjo kirjoitti:

        Peli loppuu sitten kun kaikki arvat on myyty... ei niitä loputtomasti voi olla

        Ei ne kerro mitää arvan numeroa jotta vois seurata montako kertaa ne kunkin arvan myy. Puolet arvoista on oikeita ja puolet rahastusta vaan niille itelleen. 600000 arpaa olisi jo loppunut, jos rehellisesti laskettais. niin mahdotonta on päästä lähetykseen.

      • kyllä hoituu

        Kai olet saanut tekstiviestin kännykkääsi. Viestissä on nettiosoite. Näppäilepä se osoite koneellesi ja täytä tiedot oikein siihen lomakkeeseen, niin kyllä se linkkari tulee postissa. Osoite oli minulla muotoa: http://reg.onnensoitto.fi/(viestikohtainen numero). Viestikohtainen numero kohtaan merkitset ne numerot., jotka ovat saamassasi tekstiviestissä.

      • Hympuukia koko juttu
        kyllä hoituu kirjoitti:

        Tätä ositetta ei löydy netistä! Humpuukkia!

      • Mitä ihmettä?

        Sama tulos mulla! Täysin rikollista touhua!

      • Huiputettu asiakas
        kyllä hoituu kirjoitti:

        Kai olet saanut tekstiviestin kännykkääsi. Viestissä on nettiosoite. Näppäilepä se osoite koneellesi ja täytä tiedot oikein siihen lomakkeeseen, niin kyllä se linkkari tulee postissa. Osoite oli minulla muotoa: http://reg.onnensoitto.fi/(viestikohtainen numero). Viestikohtainen numero kohtaan merkitset ne numerot., jotka ovat saamassasi tekstiviestissä.

        Sitä ei ole netissä! Kuka ihmeessä olet jos väität muuta.

      • ???????
        asiakaspalvelu@finjo kirjoitti:

        Peli loppuu sitten kun kaikki arvat on myyty... ei niitä loputtomasti voi olla

        Vastaa nyt, mistä antamanne nettiosoite löytyy? Onko tämä humpuukia?

      • Onnessaan!!!!
        Huiputettu asiakas kirjoitti:

        Sitä ei ole netissä! Kuka ihmeessä olet jos väität muuta.

        Nyt löytyi s-postiosoite! Tässä: [email protected] Sinne viestit!!!

    • Älykääpiö

      Laitoin Google hakuun 0103262494 sama numero ympäri eurooppaa ja ylikin.
      ei saa ottaa yhteyttä tekstiviestillä ,mutta soittaa saa . Mikähän on lasku tästä ?
      Enään en lahjoita kenellekkään mitään.

    • vain vajakit pelaa

      Kyllä ihmiset on idiootteja! Yökaudet vahdataan jotain helvetin huijaussoittoo! Yks soitto maksaa KOLME euroo!!! Ja sillä tasan yhdellä soitolla et todellakaan pääse suoraan lähetykseen arvuuttelemaan typerän tehtävän vastausta, saati että voittaisit jonkun pikavoiton. Kun oot ostanu useita kymmeniä arpoja, saatat voittaa jonkun kälysen soppakauhan. Sehän on selvä että jollet anna rahaa näille huijareille, eivät hekään palkitse sua. Joo ja nyt sitten pelataan "pikakierroksia".. Hah. Varsinaista pikapelaamista, jos yks soittaja otetaan linjoille viiden minuutin aikana.. Ja ne tehtävät.. Jos kysytään automerkkiä jossa o-kirjain, hei vatipäät se ei todellakaan oo mikään volvo tai toyota! Parempi ku guugletatte hyvin harvinaisia automerkkejä, joista valtaosa ei oo ikinä kuullukaan. Mut joo mikäs siinä jos haluaa heittää rahansa kaivoon.

      • Uusi Baan Thai

        Vastaus ei IKINÄ ole se kansanauto... ei edes se toosi harvinainen auto...

        Haettiin autoa RO _ _ _

        Monelle tulee mieleen ROVER, joka arvattu kisan aikana 10 kertaa...

        Joku tarkka pelaaja etsii KAIKKI automerkit, mistä on suomessa kuultu, ja sanoo ROVIN...

        No molemmat on väärin, vastaus roewe, mitä ei löydy mistään listalta...

        O esiintyy muuten 207 eri "tunnetussa" automerkissä.... useat vastaukset ei mahdu mukaan tohon listaan

      • Joupotikopoti
        Uusi Baan Thai kirjoitti:

        http://en.m.wikipedia.org/wiki/Roewe

    • rsfdtreyrhfg

      Sama rahastus jatkuu mutta eri nimellä. Ei paljoa eroa Eurojahdista. Samaa asiaa kysellään moneen kertaan, esimerkiksi kaupunkia Suomessa jossa viisi A-kirjainta tai maata jossa viisi kirjainta. Ainakin kuusi kertaa kyselty tätä samaa kaupunkia ja maata. No soittajia ei sitten oteta moneen tuntiin lähetykseen ja potti kohonnut tuhanteen €:n. Tämä on ihan sama systeemi kuin joissain Veikkauksen Bingossa tai Arvoissa: Ostat lukuisia arpoja mutta saatat voittaa sillä kahdennella kymmenellä arvalla jonkin pikkupalkinnon. Sama se on esimerkiksi joissain Bingopeleissä joissa kupongin arvo 0.2€ ja pottina 2000€. Saa ostella noita 0.2€:n lipukkeita ainakin sadan €:n edestä jolloin ehkä voi sattua Bingo kohdalle ja voittaa jonkun 10€. Veikauksen arvoissa sama juttu: Osta kymmenen €:n arpaa, saattaa voittaa 5€. Ja kaikki ne voittajat jotka pyörivät ruudulla, ovat tekaistuja. Kun esimerkiksi seuraa vaikkapa Unibetin Bingoa, samoja voittajia on suuremmissa summissa. Näin on helppo tyhmää huijata. Sama koskee Onnensoittoa.

    • jaiz

      No mikäs se viimeöinen autonmerkki oli? Piti löytyä O kirjain 3 kirjekuoresta?

    • gdf

      Foton...

      Ei löydy listalta missä on kaikki automerkit, ja lisäksi juontaja hokee että tuollainen auto voi olla itsellä tai naapurilla... Eihän niitä ole suomessa ainuttakaan

      • Kopotikopotihophop

        Kumma jossei mistään listalta löydy.
        Tuossa monta kuvaa autosta http://bit.ly/WMLy1m
        Ja ainakin fotonin traktoreita löytyy Suomesta, autoista ei oo tietoo.

        Tuntuu siltä et kannattais kattoo jotain kiinanautojen listaa ku tuntuu kaikki niitten merkit olevan jostain sieltä.

      • Kukkurukuuluuuu
        Kopotikopotihophop kirjoitti:

        https://www.youtube.com/channel/UCajAxRc8ncZp9uSFdMcz0vA

        Tuossa samalta julkaisijalta onnensoitto yms. Visailu ja on myös ulkomaalaisia samoja visailuja.

      • 789889789
        Kopotikopotihophop kirjoitti:

        Kumma jossei mistään listalta löydy.
        Tuossa monta kuvaa autosta http://bit.ly/WMLy1m
        Ja ainakin fotonin traktoreita löytyy Suomesta, autoista ei oo tietoo.

        Tuntuu siltä et kannattais kattoo jotain kiinanautojen listaa ku tuntuu kaikki niitten merkit olevan jostain sieltä.

        Oma lista missä noin 600 automerkkiä joista kuultu suomessa, niin harvoin vastaus löytyy siitäkään

        Lisäksi on lista missä KAIKKI suomessa rekisterissä olevat autot, vastaus ei IKINÄ löydy siitä, vaikka juontaja väittää että auto voi olla oma tai naapurin ton merkkinen

    • jorma 4

      mikä oli eilinen 4 kirjaiminen sana?

    • Huijaustako?

      Hei!
      Oletko voittanut ja saanut palkintosi?

      Isäni on soittanut Onnensoittopeliin kymmeniä kertoja ja iloisella mielellä siinä samassa tukenut Lastenklinikoiden kummeja. Hän pääsi kaksi kertaa vastaamaan esitettyyn kysymykseen, vastasi väärin ja hänelle luvattiin ruudussakin näkynyt 100e tuotepalkinto lohdutuspalkinnoksi.

      Toukokuussa puhelut on soitettu ja nyt kun olemme asiaa selvittäneet niin OUDOKSI MENEE tämä juttu! Tuotepalkintoja ei ole saatu ja asiakaspalvelusta sanotaan ettei olisi tulemassakaan. Miten tämä voi olla mahdollista? Häikäilemätöntä huijausta ja rahastustako?!

      Aika isolla kädellä ollaan pilaamassa Lastenklinikoiden kummien toiminta.

      Kirjoitin tälle myös oman keskustelun muttei kukaan vastannut niin kyselen täällä.

      • jorma 4

        tee asiasta rikosilmoitus, ainoa tapa hujjareita kuten onnensoitto vastaan....

      • anna suoraan

        Miksi kukaan lahjoittaa rahaa huijauksiin, kun voi antaa suoraan pankkitilille? Sitä sopii ihmetellä. Onnensoitto haiskahti alusta alkaen siltä, että tyhmiltä rahat pois. Mikä osa päätyy lopulta lastenlinnan kummeille jää nähtäväksi. Moni muistanee miten muutama samantyyppinen huijaus oli vuosia sitten ja hyväntekeväisyyskohteeseen päätyi vain murto-osa tuotosta.

        http://www.kummit.fi/lahjoita

      • huijareita hekin
        anna suoraan kirjoitti:

        Miksi kukaan lahjoittaa rahaa huijauksiin, kun voi antaa suoraan pankkitilille? Sitä sopii ihmetellä. Onnensoitto haiskahti alusta alkaen siltä, että tyhmiltä rahat pois. Mikä osa päätyy lopulta lastenlinnan kummeille jää nähtäväksi. Moni muistanee miten muutama samantyyppinen huijaus oli vuosia sitten ja hyväntekeväisyyskohteeseen päätyi vain murto-osa tuotosta.

        http://www.kummit.fi/lahjoita

        Jos lahjoitat kummeille euron, menee siitä oikeaan tarkoitukseen ehkä 20c

      • MOT asialle
        huijareita hekin kirjoitti:

        Jos lahjoitat kummeille euron, menee siitä oikeaan tarkoitukseen ehkä 20c

        Siinäpä olis MOT ym tv-n paljastusohjelmille hommia, jos väitteesi pitää paikkansa.
        Tilinpidot ovat takuulla saatavilla jos joku haluaa tutkia.

    • ertg46yj

      Samoja kysymyksiä kyselevät. Kuinkahan monta kertaa tuo kaupunki-kysymys on jo esitetty missä kysellään kaupunkeja joissa on tietty määrä jotain samaa tiettyä vokaalia. Eivät keksi muuta kuin samoja tehtäviä. No tyhmät sitten soittavat ja luulevat lahjoittavansa jotain "hyvän asian" puolesta ja luulevat vielä voittavansa jotain.

    • Khmaa

      Käsittämätöntä. Olisin tiennyt vaikean vastauksen, mutta soittaessani en saanut edes kertoa sitä. Sanottiin vain, et ole voittanut.(3 eur/puh) Kumma kun kysytään muttei saa vastata. Hyvä hämäys....kilpailuni loppu siihen
      Kalevi Heinomaa

    • Huiputettu pahasti

      Ei voii olla totta! Täyttä humpuukia! Jos voittaa, saa tekstarin ja siinä olevaa osoitetta ei ole olemassa netissä! Sottaa ei uskalla, jotta ei vaan tilaa mitään.
      Rikollista toiminta.

      • stoppia

        Tuollasille huijausohjelmille pitää laittaa stoppi. Jos kukaan ei tee ilmoituksia ja valituksia ei tapahdu mitään ja saavat jatkaa.

      • Konkurssi mies
        stoppia kirjoitti:

        Tuollasille huijausohjelmille pitää laittaa stoppi. Jos kukaan ei tee ilmoituksia ja valituksia ei tapahdu mitään ja saavat jatkaa.

        Tämmöinen vastaus tuli Randomex toimisto [email protected]. Voittonne on S-ryhmän 5000€ maksukortti jolla voi osta S-pankin kautta mitä tahansa matkoja.
        Toimitusaika 4vkoa kortilla.

        Sain myös lunastus linkin joka toimi.
        Katsotaan miten homma toimii.

        Lahjakortti oli kiva yllätys konkurssin tehneelle ex.yrittäjälle,tiukkaa on elämä ollut vuodesta 2011.

        Jos tämä menee niinkuin on mulle infottu sähköpostilla,niin tosi hienoa.

        soitin kyllä ekakertaa kun päänsäryn vuoksi ei pystynyt nukkumaan, arpoja tuli ostettua 48kpl,vähän hävetti mut jos asiat toimii niinkuin on luvattu niin aivan mahtava lahja perheelleni.
        Kaikki on kärsineet liikaa konkurssistani seuraamuksineen.

    • ewterytjhg

      Aika kumma että oikea vastaus joka on yleensä vaikea ja mahdoton arvata, löytyykin se voittosoitto juuri ennen kuin lähetys loppuu. Aika usein juuri tämä oikea vastaus tulee viimeisenä soittona joka otetaan lähetykseen. Ja kyselevät ainakin automerkeissä juurikin sellaisia harvinaisia merkkejä jota tavataan ehkä vain jossain Intiassa. Tai tehtävässä jossa kysyttiin syötävää joka löytyy keittiöstä ja vastaus oli joku Amazonin viidakosta löytyvä eksoottinen hedelmä. Useinhan ihmisillä on tällaisia automerkkejä ja hedelmiä jääkaapissa. Hyvä huijausrahastus lasten kustannuksella. Monikohan sentti noista puheluista oikeastaan menee lasten hyväksi? 0,02%

      • http://keskustelu.su

        Tarkoitatko nyt näitä "etsi eroava veturi" tms. OIKEASTI helppoja tehtäviä, joissa otetaan vain 1 soittaja mukaan koska "muka ei ole soittajia" ja kierros kestää tunteja.

        Näihin oikeasti vaikeisiin tulee oikea vastaus TODELLA harvoin... Ja jos se tulee liian aikaisin, niin sitä ei hyväksytä, kuten kerran kävi

    • pikkuG

      Moi, Minä kokeilin, vastasin ilmeisesti oikein ja postissa tuli palkintona lahjakortteja S-ryhmän liikkeisiin. Soiitin kai 5 kertaa ja palkinto oli 90e, eli OK.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe