Sähkötekniikan oppikirjat!

neitinäpsä

Aloitan amk sähköpuolella tulevana syksynä ja ajattelin, että olisi hyvä tutustua aihepiiriin ennen opintojen alkua. Katselin noita sähkötekniikan oppikirjoja, mutta niitä vaikutti olevan pirun monta eri, joten en tiennyt että minkä ottaa.

Mitä kirjaa te, arvon Insinöörit suosittelisitte?

3

1837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvon Insinööri

      Paras peruskirja mitä rahalla saa on Jukka Ahorannan Sähkötekniikka.

      Kannattaa kuitenkin laittaa vähän jäitä hattuun sen hankinnan kanssa. Aika monessa koulussa materiaalia on tarjolla ihan tarpeeksi, eli oma kirja ei ole välttämätön tai edes helposta asiaa, vaan aikaa kuluu enemmän hukkaan kun yrittää etsiä omista kirjoista oikeita asioita. Lisäksi yhdellä opuksella selvittää enintään vain kaksi ensimmäistä sähkötekniikan kurssia. Sen jälkeen tarvitaan sitten jo erikoistuneempia teoksia (sähköturvallisuusmääräykset, sähköasennukset, sähköfysiikka jne..), joita ei kannata hankkia ellei opettaja tähän nimenomaan kehota: kurssien sisältö kun ei välttämättä seuraa mitää tiettyä kirjaa. Myös jos ei ole ihan aitoa ja vilpitöntä kiinnostusta asiaan saattaa "liian hienon" kirjan hankkiminen vähän masentaa. Siinä voi tuntea olonsa vähän tyhmäksi kun kirjaa selaillessa ei tajuakaan mistään mitään.

      Nyt sen sijaan kannattaa nauttia kesästä ja ladata akkuja syksyä varten.

      Toisaalta, jos ihan Aikuisten Oikeasti asia kiinnostaa, niin Ahoranta on ehdottomasti hankkimisen arvoinen. Myös Sähkötarkastuskeskuksen Sähköturvallisuusmääräykset pitäisi kaikilta löytyä. Se onneksi on Tukesin sivuilla myös sähköisessä muodossa. Jos mennään elektroniikan puolelle niin pari klassikkoteosta kannattaa hankkia: Sedra & Smith: Microelectronic Circuits ja Horowitz & Hill: The Art of Electronics. Niissä paneudutaan heikkosähköasioihin kunnolla ja etenkin ensimmäisessä opetellaan puolijohteiden käyttöä. Tuo jälkimmäinen on pikkuisen vanha, ja se kannattaakin hankkia vasta kun siitä on loppuvuodesta tullut kolmas painos.

      Sähköfysiikkaa ja myös sitä tavallista, jota on AMK:ssa useita kursseja, voi tavata mistä tahansa yliopistofysiikan kirjasta (University Physics). Niitä löytyy esim. Akateemisesta Kirjakaupasta useita ja kaikki ovat hyviä - Young & Freedman: University Physics on Suomessa ehkä tunnetuin. Jos fysiikka ei paljoa kiinnosta, niin sitten kannattaa ehkä pidättäytyä yleensä AMK:ssa käytettyyn Insinöörin Fysiikka -kirjasarjaan. Tosin kannattaa kyllä ensin varmistaa opettajilta mitä sarjaa koulussa käytetään.

    • asiaselväbetoni

      Kiitos! Pitää vielä tutkailla asiaa.

      Harmittavan kalliita nuo kirjat!

    • Nuori sähköinsinööri

      Ahorannan sähkötekniikka on hyvä kirja mutta AMK:ssa sähkötekniikan opintoja aloitettaessa paras kirja on mielestäni Auran ja Tonterin teoreettinen sähkötekniikka. Kirja lähtee liikkeelle ihan sähkön luomisesta ja loppuu tehoelektroniikan perusteisiin. Kirjassa käsitellään sähkötekniikkaa siinä laajuudessa missä se AMK ja korkeakouluopiskelijalle on tarpeellista. Kirjassa käydään läpi aika tarkkaan erilaiset laskumenetelmät tasa ja vaihtosähkötekniikalle. Lisäksi laskumenetelmiä opetetaan myös tehoelektroniikassa, moottori ja muuntajalaskuissa, tähti/kolmiomuunnoksissa ym. ym. Tällä kirjalla sinun kannattaa lähteä liikenteeseen kun sähköinsinöörin opintoja aloittelet. Ahorannan sähkötekniikan kirjassa ei esim. opeteta osoitinlaskentaa siinä laajuudessa missä teoreettinen sähkötekniikka opettaa. Osoitinlaskentaa tulet tarvitsemaan vaihtosähkötekniikassa.

      Muita kirjoja kannattaa sitten hankkia opintojen edetessä. Digitaalitekniikka, analoginen elektroniikka, suurjännitetekniikka, sähkölaitostekniikka ovat niitä kirjoja joita sitten kannattaa opintojen edetessä hankkia. Usein myös opettajat joko suosittelevat tai eivät suosittele kirjan hankintaa omalle opettamalleen aiheelle. Heiltä saa paljon materiaalia mutta kyllä kirja on hyvä lisä omaksumaan asioita opintojen alkuvaiheessa ja siitä saat kyllä paljon hyötyä opinnoissa. Asiat aukenevat ihan eri tavalla tunneilla. Onnea opintoihin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe