Mustalaiset !!!!!

kaaajeitten elämässä

joku kyseli kuinka paljon on meitä jotka on sulaitunut kaajeitten elämään Meitähän on paljon enemmän, enkä toisaalta ihmettele sitä itse.
Muistalisuus taitaa olla pelkkä jäänne , kuvitellaan että vaatteet tekee mustalaisen, hah
ja nyt tietenkin tulee kommentteja ettei pidä paikkansa.
surullista mutta totta, kyllä se ajatusmaailma ihmisessä tekee mustalaisen.
tietenkin miten kukin kattoo mustalaisuuden minusta se on hyvyyttä toista ihmistä kohtaan mitä ei enää ole.
sitä parempi oot mitä renklumpi tai kierompi osaat olla toista kohtaan ja tietty pisteitä saat jos oot toiselle mustalaiselle saanu tehtyä jotain.
Ei ennenkään ollu hienoja sametteja paljetteja lipoverejä, pukeuduttiin niin kuin valtaväestökin silti oli ihmisyyttä.
Naurattaa oikein kuinka mustalaiset pitäävät tiukasti kiinni pukeutumisestaan missä on muut arvot ,missä on ne kaikki hyvät tavat .
joskus ennen kaikki ollaan mahduttu samaan rekeen istumaan mut nyt ollaan niin ollakseen et meidän " KULTTUURI" estää ihmisyyden muita kohtaan.
Emme voi hoitaa vanhuksiamme tai sairaitamme kun on tapoja jotka tämän estää ,ei niitä ennen ollut joku sekasin olevan ihminen nekin keksiny ja aina vaan tulee uusia tapoja.
Sit ihmetellään mihin meidän kulttuuri häviää tai mikä meiän nuorisoa vaivaa,
kulttuuri estää taas normaalit suhteet vanhempiin .
moni jättää mustalaisuuden kun huomaa kuinka tyhjää se nyky päivänä on , niin moni turha asia ihmisille tärkeimpiä et tätä menoa ei oo enää mustalaisia ja mitä se on .
ei vaatteita, me jotka sulaudumme valtaväestöön ei tarkoita ettei meillä ole mustalaisuutta .
Teette väärin siinä että hylkäätte meidät kaajeenmoiset, ei olla tervetulleita enää,ollaan vähempi arvosia. ja miksi koska ei pukeuduta niin kuin te.
toihan on sitä mustalaisuutta.
Te jotka niin kovasti yritätte viedä mustalaiskulttuuria eteenpäin ottakaa huomioon mihin on menty ja menossa. kuinka moni ottaa töissään huomioon kaajeitten elämään menneen,ne jotka ootte hyljänneet. puolimustalaiset.
Me väliin putoajat Olemme MUSTALAISIA mutta ettei pidä meitä minään. Kuinka moni on eksyksissä ja muutenkin hukassa identtiteettinsä kanssa tuolla maailmalla kun omat hylkii. Kuka meidän asioita ajaa tai auttaa muullakin tavalla kuin hyljeksimällä ja haukkumalla. niin moni nuori olisi omien ja muitten kanssa tekemisissä mutta teette sen vaikeeksi muka kulttuurin varjolla.
Muuta ei kuulekkaan kuin sitä kuinka kohdataan RASISMIA kun todellisuudessa mustalainen on itse pahin rasisti hylkäämme omammekin.
Moni mustalainen on uskovainen tai ainakiin tietää uskon asioista tätäkö se jumala haluaa kulttuurin varjolla. En usko, senkin pitäis olla rakkautta.
Miettikää ihmiset mitä se mustalaisuus on kyllä ne aatteet ei ne vaattee mihin nykyään kaikki perustuu.
Kuka on sanonu et suomen mustalainen on jollainlailla erikoisempi tai arvokkampi kuin muitten maitten mustalaiset. pitää olla pling plingiä sitä tää on vaan nykyään kellä hienompaa,en arvosta nyky mustalaista yhtään.
Muuttuukaa tai ei mene kauan kun ei oo enää mustalaisia nyt jo paljon jotka lähteneet siitä elämästä ja muutos vaan jatkuu.
katsokaa peiliin vanhemmat ja miettikää mikä kultuurissamme on arvokasta vaatteet vai aatteet..rehellisesti.
Tuleeko ensimmäiseks ajatuksesks kauhu , ei emme vois olla ilman hienoja vaatteitamme. mennään jo heti metsään huomatkaa. kun ensimmäinen ajatus olis hyvyys toisille

24

764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ukk

      Tuossa kirjoituksessa tuli paljon asiaa. Itsekkin pohtinut samoilla linjoilla. Miten tämänpäivän mustalaisille on kaikki ihan tavalliset asiat "häpiää" ja sitten taas kuitenkin tehdään monia asioita, joita pitäisi oikeasti hävetä. Eihän mustalaisuus ole vaate, vaan aate ja ennen kaikkea kansa, joka on levittäytynyt ympäri maailmaa. Totta, että ennen mustalaisilla oli yhteiymmärrys ja kunnioitettiin toinen toistaa. Tämänpäivän yltäkylläisyys on tuhonnut sen perimmäisen mustalaisaatten, jota nämä kulttuurin ylläpitäjät tulisi nourille nyt opettaa.

    • juuri niin

      Jeeee..

      Tässä puhutaan asiaa !

    • Harvennusta

      Entäs mustalaisten väliset ampumiset?

    • näin

      tunne ja järki ajatelu pitäisi olla jokaisessa asiassa .järenpitäisi olla etusialla.

    • Hieno ja hyvä kirjoitus , laittaa ajattelemaan

    • justjustniin

      Mahtava vastaus aloitukseeni. Ja meitä näin ajattelevia on PALJON. Ja arvaapas m itä. 100 vuoden päästä ne ovat juuri ne meidän lapset jotka on menneet elämässä ja sivistyksessä ( niin sydämen kuin älynkin) eteenpäin verrattuna noihin filunkiveikkoihin ja valkoisesta mustan vääntäjiin.

    • paakribapaakriba

      Tiedän että moni mustalaislapsi muuten nykyään häpeää mustalaisuuttaan (etenkin sijaisperheissä ja lastenkodissa kasvaneet), mikä on paitsi surullista niin aika hälyyttävää. Mitä tapahtuu, jos mustalaisnuoriso paitsi tuhoaa itseään päihteillä niin tosiaan myös kieltää kokonaan syntyperänsä ja haluaa salata sen?

      Siinä on miettimistä. Mitä jääkään jäljelle TODELLISESTA mustalaiskulttuurista (niistä positiivisista asioista), jos ulkoisten asioiden ja sääntöjen takia oma nuoriso hylkää kokonaan kulttuurin ja yhteisön ja jopa sukunsa?

      Uskonto muuten ei ole mikään takuuvarma ratkaisu tähän ongelmaan. Myös uskonnonvapautta on kunnioitettava, nuorilla on oma tahto ja omat ajatukset. Ei kaikkia voi väkisin valaa uskovaismuottiin!

      • kaaajeitten elämässä

        Näin olen joskus itsekkin tehnyt ,en kehdannut kertoo esim töissä heti että olen mustalaisia.
        Tässä olis nuorisoa varten aihe missä pitäis auttaa,kaikille ihmisille voi tulla jossain vaiheessa identiteetti kriisi. Missä on juuret, ketä olemme emme kuulu mustalaisiin kun ollaan niin kaajeenmoisia pukeudumme eri tavalla emme valtaväestöön. niin kuin sanoit varsinkin muualla kasvaneet häpiää mustalaisuuttaan . Lapset unohdetaan tai muuten erotellaan kun kasvaavat kaajeissa . Miltä tuntuu kun ei ole juuria eikä kuulu mihinkäään, monet menevät pahoille teille tässä vaiheessa kun eivät tiedä mikä heitä askarruttaa ,ihminen hakee itseään.kunnes oppivat hyväksyy itsensä olemme omia itseämme, myöskin mustalaisia vaikka voissa paistais.eikä ne ulkoiset puitteet tee meistä sen huonompia.
        Te jotka ns. ajatte mustalaisten asioita ajakaa tätä asiaa,hoitakaa nuoriamme!!!!!
        Auttakaa heitä löytämään itsensä ja tunnistamaan identiteetti kriisinsä ja mistä se johtuu.
        mut tuntuu et kaikki ns asioiden hoitajat ovat teeskentelijöitä, hoidatte ihan vääriä asioita.


    • 642

      mietikää ihmiset tämän päivän nuoriso voi huonosti .nyt vaarat suurempia kuin ennen jotku pärjääkin mutta heikommat ei sanotaanko me vain no jokainen pärjätköön niinkö tykkää ..

    • Mätä asioita sitten

      Sitä varmaan kaaleitten tämän päivän ns. asioiden hoitajat hoitaa tasan niitä asijoita joita niiden annetaan hoitaa. Ei tässä Suomen maassa edelleenkään väkisillä voi mitään hoitaa. Hitaasti mennään eteenpäin joka rintamalla. Ainut asia jonka kaaleet itse voisi laittaa kuntoon ja joka tätä kaikkea nopeuttaisi toden todella olis kouluttautuminen, työnteko ja siivosti eläminen. Sen myötä päästäisiin keskittymään laajassa mittakaavassa muihin kuin näihin sosiaalipuolen asioihin.

      Että semmosta.

    • 642

      paljon puhut asiaa .mätä asioita sitten. mutta paljon heität myös harmaalle aluelle syitä joihinka ei haluta ottaa kantaa.koulutus on hieno juttu mutta pitäisi niidenkin pärjätä jotka ei käy kouluja .vaikka käytännön opiskelulla saisivat toimeentulonsa .ei ne valtaväestön ihmisetkään kaikki ole koulutettuja silti useimmat yrittävät pärjätä .kuka mitenkin.onhan tuota romani työtä paljon harrastaneet suomessa .olisiko aika romanityön tekiöiden ottaa vapaata ja mennä pitkälle lomalle .ovat työstä niin uupuneita .että kohta eukin mietii mikä olisi parasta apua suomen romanityöntekiöille kun romaneille ei mikään ole ollut riitävästi .eihän me nyt niin puupäitä kuitenkaan olla .vai mitä mieltä ihmiset olette.

    • kaaajeitten elämässä

      Tullut paljon palsatalle kirjotuksia siitä mihin mustalaisuus on mennyt, asia vaivaa niin vanhempia kuin nuorempiakin.
      Olisiko aika teidän projekteissa työskentelevien tarttua jo oikeaan huoleen ja aiheeseen kansamme hyväksi.
      Ei ne laulamiset ja hame rahat paljon hyödytä katoavaa kulttuuriamme, nyt mättää ja pahasti kun huomaa kuinka ihmiset voivat pahoin.
      Tehkää asioiden hyväksi jotain kun saatte rahoituksia millon mihinkin projekteihin, laittakaa rahat todelliseen apuun älkääkä suurinta osaa sakkienne taskuun.
      Joku kyseli koulutusten perään , meillä on suomessa niin hyvät koulutus mahdollisuudet kaikilla vaikka olemme mustalaisia,nuorisoamme pitäisi kannustaa kouluttautumiseen ,joskus aikoinaan itse soittelin mustalaislähetykseen ja pyysin itkien avustusta lukion kirjoihin mutta vastaus oli tyly emme avusta tälläiseen.siinä on ns. asioittemme auttajien apu. olis pitäny pyytää mustalais hameeseen ehkä silloin olis apua liienny ja ikävä kyllä lukio kävi käymättä. on vaan tosi asia että huonommin pärjäät ilman kouluja. Eikö se ole jokaisen oma valintamme jos emme kouluttaudu tai tee mitäään elantomme suhteen.eikö silloin ole turha valittaa kun yhteiskunta ei nostata meitä siihen tasoon kuin haluaisimme.
      Millä aivoilla ihminen voi ees olettaa että pärjään näkemättä vaivaa, yksi pieni syy siihen miksi mustalaiset menneet tähän pisteeseen.
      Maassa maan tavalla !!!!
      Kultuuria voi silti pitää yllä.

      • Matti Nenne

        Todella fiksua tekstiä aloittajalta. Tunnistan kirjoitus tyylin ja on sama mies jinka tekstiin aikaisemminkin kommentoin että fiksu mies puhiu asiaa. On se kumma joo, olen itsekkin jo toista polvea sellainen joka joutuu salamaan mustalaisuutensa. En niinkään valkosilta vaan MUSTALISILTA, on se kumma juttu ja oon aina aistinut sen että mustalaisille ei asiasta kannata puhia ne pari krt kun nuorena siitä mainitti niin ei hyvä heilunut. Ei lle yhteinäin porukka tää. Kattokaa juutalaisia kuinka ne pärjää.


      • minä vaan
        Matti Nenne kirjoitti:

        Todella fiksua tekstiä aloittajalta. Tunnistan kirjoitus tyylin ja on sama mies jinka tekstiin aikaisemminkin kommentoin että fiksu mies puhiu asiaa. On se kumma joo, olen itsekkin jo toista polvea sellainen joka joutuu salamaan mustalaisuutensa. En niinkään valkosilta vaan MUSTALISILTA, on se kumma juttu ja oon aina aistinut sen että mustalaisille ei asiasta kannata puhia ne pari krt kun nuorena siitä mainitti niin ei hyvä heilunut. Ei lle yhteinäin porukka tää. Kattokaa juutalaisia kuinka ne pärjää.

        En ole sama. En minä osaa noin hyvin käyttää kynää, niin kuin tämä aloittaja. Minä olen todella huono kynämies.Anna anteeksi, Matti jos en ole sama


      • Ihmeissäni :O

        HUHUH...Olen järkyttynyt tästä että mustalaislähetys ei auttanut lukion kirjojen hankkimisessa. Mihin ne niitä avustuksia sitten antaa?? Olisi kiva tietää miten niillä rahoilla autetaan romaninuorisoa??? Onko koko yhdistys aivan turha?


      • dldk
        Ihmeissäni :O kirjoitti:

        HUHUH...Olen järkyttynyt tästä että mustalaislähetys ei auttanut lukion kirjojen hankkimisessa. Mihin ne niitä avustuksia sitten antaa?? Olisi kiva tietää miten niillä rahoilla autetaan romaninuorisoa??? Onko koko yhdistys aivan turha?

        Joku voisi sieltä vastata tähän en ole varmaan ainoa joka haluaisi tietää kuinka se auttaminen sitten tapahtuu.


    • Jonkinlainen vastaus

      Mielestäni pilkat Jumala koska kirjoitat Jumala pienellä kirjaimella, JUMALA ON SUURI ISOILLA KIRJAMEILLA pidä mielessä se. Ja tämän vuoksi on koko kirjoituksesi herjava ja pitäisi poista palstasta . Ja sitten haukkut kaaleeita rasistiksi vaikka selvästi itse olet rasisti se loista kirjoituksesi läpi ja tuomitset kaaleet ennakkoluuloisesti kaikki samanlaisiksi. Samanlailla kuin valtaväestö tekee toistuvasti , haluat että me muutumme sinunlaiseksi, muutu sinä meidänlaiseksi!!!!! Sinun oma kaajeenmoisuus tuottaa sinulle identiteettiongelmia ja sitten haluat tätä levittää muille. Ja sitten muutama "tyhmä" ihminen on samaa mieltä kanssasi, opetelkaa analysoimaan tällaiset kirjoitukset ennen kuin olette sama mieltä. Raateleva susi lampaiden vaatteissa tuhoaa sisältäpäin, muistakaa että tämä susi on täysimittainen kääji tai kaavo.

      • luojan_palvelija

        Onneksi jumala ei ole niin turhantarkka pilkunviilaaja että välittäisi isoista tai pienistä alkukirjaimista tuon taivaallista. Hänelle merkitsee se, kuinka myötätuntoisia olemme toisiamme kohtaan.


      • Jeesuksen oma <3

        "Jonkinlainen vastaus"...oli TODELLA huono vastaus. Jumala ei varmasti loukkaantunut siitä että joku vahingossa (tai vaikka tahalaankin) kirjoittaa Jumalan pienellä...mutta tuollaisesta kirjoituksesta minkä sinä kirjoitit (halveksuvan ym) Jumala varmasti pahoittaa mielensä. Jumalan mielen mukaista ei ole että kukaan, KUKAAN, halveksuu lähimmäistään ei kulttuurin, eikä minkään muunkaan varjolla. Joten mene sinä ihan ensiksi katsomaanm peiliin ja mieti kirjoituksiasi...oliko se rakkaudellisesti kirjoitettu. Mitä mieltä JUMALA on sinun kirjoituksestasi.
        Kaikki mitä aloittaja kirjoitti, on täyttä totta...valitettavasti. On todella surullista että romani nuoret mieluummin jättävät kulttuurinsa ja kieltävät vannhempansa ja sukunsa kuin pitäisivät kultturia yllä. MIKSI??? Koska, jos olet erilainen, haluat opiskella ja käydä työssä ja pukeutua oman mielesi mukaan..olet hylkiö. Ja auta armias jos olet puolikas...niin voi sitä halveksuntaa mitä saat osaksesi :( Jopa valitettavan monet uskovaiseksi itseään kutsuvat romanit syyllistyy tähän samaan. Arvostellaan pukeutumista ja naureskellaan ja ivaillaan jos joku ei ole niinkuin he :( Miksi ei voida ottaa ihmistä ihmisenä ja arvostaa toista sellaisena kuin hän on? Jumala rakastaa JOKAISTA sellaisenaan. Jumalalle on arvokas jokainen ihminen...jopa puoliromanikin. Ja varsinkin Jumala on juuri niiden puolella ketä on hyljeksitty. " Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi..." Kuka on sinun lähimmäisesi? Opettele siis ensin rakastamaan itseäsi, koska, jos et rakasta itseäsi et pysty rakastamaan ketään toistakaan. "Jos et rakastaa veljeäsi jonka olet nähnyt, kuinka voisit rakastaa Jumalaa jota et ole nähnyt"? Näin lukee raamatussa.


      • MUSTALAISET !!!

        Tais osua aika liki kun noin tuntu, niinhän se totuus aina.
        Olen kyllä mustalaisia vaikka et sitä ajatuksieni vuoksi halua uskoa. Jos oot mustalaisia niin tunnet vanhempani.
        Kirjoitusten on tarkoitus herättää ajatuksia, keskusteluja ja toivottavasti muutoksia ajatuksiin kuinka turhan päiväsiä olemme ja unohdamme tärkeimmän .


    • miten on?

      Ihan oikeassa on,kyllä tummat ovat usein täysiä rasisteja.

      Ja suuri osa ei ole vieläkään halunnut sopeutua vaikka 500v. maassa on tummia ollut.Ja kuinka monet naiset käyttävät näitä jättihameita,se estää kyllä tehokkaasti työllistymisen jos ei sitä voi töissä riisua.

      Ja sekö on sitä oikeaa "mustalaisuutta" että elellään valkolaisten kustannuksella,imetään yhteiskuntaa kuin iilimato ihmistä.Siihen päälle vielä varastellaan ja ryöstellään.

    • Kiitos <3

      Aloittajan kirjoitus on kyllä paras varmaan tähän mennessä täällä vähäänaikaan lukemani kirjoitus...ja täyttä totta koko teksti.
      Puolikkaatkin kelpaa siinätapauksessa että hän on kuuluisa tms.

    • Aikuinen mies

      Sinulla on paljon hyviä ja ajankohtaisia ajatuksia kulttuurin hyvinvoinnista sisäisesti ja ulkoisesti. Tulee kuitenkin mieleen tarviiko romanivaatetuksen ja huonon käytöksen kulkea käsi kädessä. Ja onko kaajeenvaatteisiin pukeutunut aina henkisesti ja arvoiltaan tasokas? Tarviiko näiden asioiden sulkea pois toisiaan? Tunnen sielun sivistyneitä, korkeakoulutettuja kaaleita jotka pukeutuvat perinteisesti. Jopa kaaleennaisen, jolla on hameet ja on kasvatustieteen maisteri ja toimii luokanopettajana ihan valtaväestölle. Toisaalta tunnen myös kaajeen elämässsä olevia ja kaajeen tavalla pukeutuvia, joilta puuttuu kaikki arvot, ovat retkuja ja perineet porukkasa rahnuuden päästä varpaisiin. Se vasta onki yhdistelmä se.

      Ite en ole täysin kaaleita, mutta pyrin kunnioittamaan pukeutumisellani tilanteissa, joissa pukeutumiseni voisi olla loukkaukseksi vanhoille ihmisille. Lenkille meenki sitte verkkareissa. Muiden Ihmisten arvostus minua kohtaan on kyllä tärkeää itselleni, mutta siitä ei saa tulla elinehto. Lopun matkaa pitää ite tietää mistä on kotosin ja mitä repussa kannata.

      Pääasiassa en elä kaajeen elämää enkä kaaleen elämää vaan IHMISEN elämää. Siihen sisältyy hyvä koulutus, vakituinen työ, arvomaailma kohillaan, hyvä verkosto ihmisiä, toisen ihmisen kunnioitus katsomatta etniseen alkuperään, sukupuoleen tai mihinkään suuntautumiseen. Enkä koe minkään tason identiteettikriisiä. Usko tai älä, koen olevani suhteellisen tasapainoinen.

      Hyvää jatkoa sinulle ja mukavaa syksyä.

    • kaajonainenystäväinen

      Kysypäs asiaa Taito Lehmustalta ja tehkää nimilista anomus/hakemus ihmis- ja työllistymisoikeuksista YK:lle. Kerätkää nimiä myös niiltä jotka ovat ystäviä romanojen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe