Pari kiitoksen sanaa.

Aina ajatuksissa.

Tuon yhden esimerkin siitä kuinka onnistunut sijaisvanhemmuus on pelastanut ainakin yhden lapsen. Tai oikeammin antanut eväät oikeaan ja terveeseen elämään.
Noin 25 vuotta sitten tapasin silloisen tyttöystäväni ja suhde eteni hyvin nopeasti yhteenmuuttoon ja raskaaksi tuloon.
Lapsen synnyttyä alkoi hyvin sekava ja huumeiden ja alkoholin täyttämä aika joka sittemmin kesti 15 vuotta.
Lähimmäisten, naapurien ja ulkopuolisten ansiosta tilanteeseemme puututtiin hyvin nopeasti ja lapsi sijoitettiin aluksi hätäsijoituksella laitokseen ja sittemmin sijaisperheeseen jossa hän sai turvallisen ja lämpimän perheen ympärilleen ja jossa arvot ovat kohdallaan.
Se oli tämän lapsen pelastus. Nykyään useita tutkintoja suorittaneena ja hyvin menestyvänä, tätä ihmistä on ilo katsella ja kiittää tästä siunauksesta.
Olen ollut hänen elämässään epäsäännöllisen säännöllisesti ja kertonut hänelle tämän "syyn" miksi hän joutui eroon biologisesta perheestään.
On kuitenkin ollut suuri murhe itselleni enkä ole pystynyt antamaan tätä itselleni anteeksi ja kannan tämän ristini loppuun asti. Samalla kuitenkin ymmärtäen että se oli onni.
Ilman tätä olisi eväät tulevaisuuteen ollut onnettomat ja lopputulos olisi ollut toisenlainen.

3

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eww i

      Ootko sä mainosmies mielestäsi sen pelastetun ihmisen ISÄ?

    • Aina mielessä.

      Olen. Joukon viimeisenä.

    • .......

      Sikäli jos kohta " nykyään monia tutkintoja tehneenä ja menestyvänä.." Puhun siis hänestä. En itsestäni. Suinkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe