Jeesiä junttura bisonfrisen kanssa

Mokoma

Terve. Neuvostusta tarvitsisin tuommoisen pienen bisonfrise nartun opettamiseen. Kyseinen apina on nyt 2 vuotta vanha, mutta monessa asiassa tuntuu olevan ongelmia joihin en löydä enää ratkaisua... Ensimmäisenä sisäsiisteys. Käytän koiraa ulkona 3 kertaa päivässä, joskus useamminkin. Aamulla ennen töihin lähtöä, heti töiden jälkeen ja illalla ennen nukkumaan menoa, silti melko usein aamulla löydän olohuoneesta pienen lammikon ja miinat vieressä. Toinen ongelma on että tyttö on aika jääräpäinen ja kun koitan kieltää koiraa esim silloin kun se haukkuu parvekkeelta ohimeneville otuksille se alkaa haukkumaan minulle ja juoksee karkuun kun menen lähelle, mutta tulee perässä räksyttäen, kun lähden kävelemään pois... Koira on ensimmäiseni ja tein joskus aikoinaan sen virheen, että kuritin koiraa kun se näykki tai haukkui... Tyttö tosin useasti muuten osoittaa välillä kiintymystään todella suuresti ja tottelee ulkone leikkiessä, mutta pientä hiontaa tarvitsisi... Sekin vielä että koiralla on oma lelulehmä, joka vaikuttaa olevan sille jonkilainen emon korvike, koska se useita kertoja päivässä ottaa sen tassujensa väliin ja alkaa imemään lelulehmän sarvea kuin tuttia... Kertokaa viisaammat mikä vois jeesaa.

9

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin voisit

      opettaa sen yötarpeilleen paperille josta mukavampi korjata pois. Sitten tuo haukkuminen varmaan lähtee pois lisäämällä lenkkeilyä(n.10km:n/pv) ja aivotyöskentelyä(temppu- ja tokokoulutusta. Se lehmäjuttu on sellainen että anna olla, ei kai se tosissaan haittaa sua.

    • mokoma

      oukke. ei se lehmäjuttu siis haittaa :D liikuttavahan se on ku se sitä' tekee... mietin vaan että mistähän on kyse... paperia on yrietty, mutta huonolla menestyksellä... voisin yrittää ehkä uudestaan.

    • 3+1

      meillä liian aikaisin emosta vieroitetut pennut teki samaa eli emän korvike, moni myös saattaa RAUHOITTAA itseään niin.
      Pienellä koiralla on tosi pieni rakko, sanoisin että kahden euron kokoinen tai hieman isompi, meillä pienet koirat ulkoili vähintään 4 kertaa päivässä ja sisälle ei tehty, mutta harvemmin kun käytti niin juuri yöaikaan pissitti kun iltaisin joivat.
      jos huomattavasti usein alkaa pissiä niin ehdottomasti pissi tutkittavaksi koska tulehdukset ja munuaisviat esim oireilee niin. ei varmaan hirveän iso asia ole yhtä kertaa useammin pissillä viedä, ja illalla mahdollisimman myöhään tietenkin viimeisin kerran.
      bichonit ovat ajatuksen juoksultaan todella älykkäitä ja täten kaipaavat aivotyöskentelyä, meillä ei lenkit ole ikinä yksinään riittänyt, on ollut namin piilotusta ja äly leluja ja tottelevaisuus koulutusta kun rakastavat tehdä. koirat olla möllöttävät sisällä päivät pitkät niin ei se ihme jos kiinnostaa ulkona olijat kun virtaa olisi.

    • 6 + 2

      Silloin kun kiellät koiraa, sen takaisin haukkuminen on keskisormen näyttämistä 'sinuahan en kuuntele', näytä koiralle että olet pomo talossa ja sen ulkopuolella.

    • Wiltti

      Saako koirasi tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä? Sen pitäisi päästä ainakin yhdelle pitemmälle lenkille, jossa se tekee tarpeitaan useamman kerran, haistelee paljon ja myös liikkuu reippaasti. Että rakko ja suoli tyhjenevät kunnolla.
      Se sinulle haukkuminen johtuu juurikin siitä, että olet kurittanut koiraa.
      Kokeile jotain muuta keinoa, jolla katkaiset räksytyksen, vaikkapa tänne-kutsua ja annat makupalan. Parvekkeen ovi kiinni sitten. Koiranhan kyllä pitäisi kieltoa totella, mutta sen pitäisi ensin päästä pelostaan siinä tilanteessa. Toimit vaan rauhallisesti niin, että jos koira haukkuu parvekkeella, se poistetaan sieltä.

    • mokoma

      6 2 Silloin kun kiellät koiraa, sen takaisin haukkuminen on keskisormen näyttämistä 'sinuahan en kuuntele', näytä koiralle että olet pomo talossa ja sen ulkopuolella.

      Miten tämä käytännössä tehdään ? Olen kokeillut kieltämistä ja kun se jatkaa olen jättänyt sen huomioimatta ja antanut räksyttää kunnes se ei enää jaksa... Vai miten sen saisi heti lopettamaan ? Käydään yhdessä usein juoksulenkillä 3-10 km ja olen koittanut tätä naminpiilotusleikkiä tehdä ja se tuntuu olevan mieluista.

      • Tuon parvekeräksyn

        saat hiljenemään helposti samalla tavalla kuin minä tein aikoinaan. Vietä koiran kanssa yksi päivä parvekkeella. Muun talon pitää olla tyhjä. Ovi sisälle auki. Ota vaikka nippu akuankkoja luettavaksesi. Kun koira haukahtaa, komenna se sisään. Kymmenen sekunnin kuluttua annat luvan tulla uudelleen. Seuraava haukahdus ja taas sisään ja aikaa vähän lisää. Ajanlisäystä 5 minuuttiin saakka ja sitten ajanotto alkaa taas uudelleen. Joka ikinen kerta kun haukahtaa, koira todellakin menee sisälle eikä tule ilman lupaa takaisin. Edes kirsu ei tule kynnyksen yli.

        Menee enin haukkumishalu yhdessä päivässä ohi. Seuraavana päivänä sitten riittää että komennat koiran sisälle ja muistutat mitä eilen tapahtui ja päästät takaisin. Ei montaa kertaa tarvi kutsua kun teet homman kerralla kunnolla loppuun asti.

        Tuon teho johtuu siitä että koira on mieluiten samassa tilassa isäntäväen kanssa. Karkotus "siperiaan" on paha juttu ja panee koiran ajattelemaan itse ja korjaamaan käytöstä niin että kelpaisi taas joukkoon.


    • mokoma

      Selvä täytynee kokeilla ! Nyt on ilmentynyt taas uusi ongelma joka ilmeistyi lähes tyhjästä... Kun koira huomaa että alan laittaa avaimia taskuun ja kaivaa fleksiä esille se " hermostuu " ja kun sanon että mennään ulos se saa aivan tajuttoman raivarin ja haukkuu kuin hullu, ja juoksee tyyliinn sängyn alle piiloon... sitten kun on kiire esim töihin eikä ole aikaa alkaa sitä houkuttelemaan niin olen joutunut ottamaan sen kiinni ja pukemaan valjaat päälle... ku se saa valjaat päälle se juoksee ovelle ja alkaa kauhea uikutus ja kiire pihalle ??!?!?!?!?!?!?!??!? ja pihalla se on aivan onnessaan ja iloinen.... wut ?

      • Fiksut koirat

        Ovat usein herkkiä ihmisen käyttäytymiselle. Varsinkin jos olet kovakourainen(tai huudat) kun sinua ärsyttää. Koirasi pelkää sinua, tahtoo varmaan kovasti pihalle mutta jotain on sattunut että ei luota sinuun.
        Minä itse en enää käyttäisi kieltoja vaan jos haukkuu nii pyydät luokse ja annat namia. Kun koira on itsestään hiljaa annat namia.
        Muuten sinulla on kohta todella hermostunut ja epävarma koira.
        Kaiken mitä koiralle teet pitää olla positiivista!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe