Pirkan Kirpputorikeskus Kangasala

Oikea asiakas

Olin tänään käymässä ensimmäistä kertaa Kangasalla sijaitsevalla Pirkan Kirpputorikeskuksella ja kokemuksesta jäi kyllä todella vastenmielinen fiilis.
Olin kyllä jo kuullut huhuja ko.kirpputorista ja siellä vakituisesti asuvista, törkeästi käyttäytyvistä ammattipäivystäjistä, mutta en kyllä olisi uskonut ellen olisi itse omin silmin nähnyt minkälaista tämä toiminta oikeasti voi olla?
En ole milloinkaan törmännyt vastaavaan kirpputorilla ammatikseen päivystävään "hyeenalaumaan", vaikka näitä tässä on 20-vuoden aikana Suomea kiertäessä tullut melkoisesti nähtyä.
Eli henkilö oli tuomassa tavaraa pöytäänsä kun ympärillä pyöri 7-8 "hyeenan" lauma tönien ja lähes suu vaahdossa tavarantuojan laatikoita, kasseja ja pusseja pöyhien?
He sulkivat koko käytävän ja kävivät omin lupineen tavarakuorman kimppuun purkien sitä pehmustepapereista ja keräten tavaraa sitä mukaa kainaloon kun saivat paketit auki.
Todellinen myötähäpeä iski kun näin että pöydän omistaja oli lähes paniikissa, mutta ei oikein tilanteelle mitään mahtanutkaan.
Kirpputorin omistaja kyllä tilanteen/hässäkän näki, siihen kuitenkaan mitenkään puuttumatta, mutta ilmeisesti täällä tämä kuuluukin "talon tapoihin".
Itse kierrän tulevaisuudessa ko.paikan todella kaukaa ja vain ihmetellä sopii mitä hyötyjä ko.kirpputorin omistajat saavat siitä että heidän tiloissaan päivystää jatkuvasti tämä 6-8-henkilön "hyeenalauma" keräten kaikki "löydät" jo asiakkaiden kasseista ja laatikoista omin lupineen???
Todella härskiä meininkiä ja kuvittelisin että aika monella muullakin oikealla asiakkaalla on juuri tästä kirpputorista vastaavia kokemuksia?

127

17736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olipa nyt ihme

      Pitääkö tästä nyt monta ketjua laittaa?! Huoh!
      Miksei nää myyjät kertakaikkiaan kiellä noita koskemasta tavaroihin, ennenkuin ne on saatu esille? Yksinkertaista! Minun tavaroihini ei ole ainakaan yksikään koskaan päässyt käsiksi ennen esillepanoa.
      Ei pidä olla niin avuton!

    • Mankinen1

      Tämä pirkan kirpputorikeskus on Tampereen seudun jobbareiden ykköspesäpaikka ja kuvailtu toiminta arkipäivää tällä kirpputorilla.
      Nämä jobbarit ilmeisesti omistajan hyviä kavereita , joten kyseinen toiminta on hyvin suojeltua vuodesta toiseen.
      Taitaa olla Suomen tunnetuin kirpputori siellä käytännössä asuvista jobbarilaumasta, joten eihän tämä onnistuisi ilman omistajan erityistä suojelua.
      Asiakkaat ovat täällä toisarvoisessa asememassa eikä kenenkään tietenkään ole pakko mennä pilaamaan päiväänsä tälle kirpputoprille?

      • Pirkanparas

        Höpöhöpö, kavereitako muka??? Kaikkea sitä kuuleekin!! Samoihin tyyppeihin törmää jokaisella kirppiksellä ja samoihin kiertäjiin törmäsin jo v.1998 Lielahdessa. Tavat ovat monella ihan hyvät, mutta joku yli-utelias pilaa muittenkin maineen. Kyllä pitää myyjän varautua sanomaan, että "laitan pöydän valmiiksi rauhassa ja tervetuloa katsomaan vasta sitten, kuten muutkin!" Tehoaa kyllä! Ja samahan se kuka ostaa, kunhan kauppa käy... Hyvä kirppis, omistajat kivoja ja moni myyjäkin parantanut palveluaan myönteisemmäksi. Kiireessä ei ole varmaankaan aina kovin helppo hymyillä kun koettaa keskittyä, ettei tee virheitä kassalla...


    • HelunaH

      Itse kierrän kaukaa Kangasalan Kirpputorikeskuksen koska siellä kirppislöytöjen tekeminen on mahdotonta näiden ammattipäivystäjien vuoksi.

      • Anonyymi

        Kierrä. Koko kortteli ja mee kottiis


      • Anonyymi

        Kierrä samantein kaikki kirppikset ja kaupat....Parempi.niin kaikille.


    • Satunnainen kulkija

      Eikös se positiivinen asia että Tampereen seudun kirpputorien ammattipäivystäjät keskittyvät yhdelle kirpputorille?
      Tekevätkö he tätä muuten verokortilla vai katsotaanko kyseinen kauppa verottomaksi?

      • Anonyymi

        Käykö kateeksi


      • Anonyymi

        Näissä on määrätyt summat, mitä voi ansaita ilman verokorttia.
        Olet perisuomalainen kateellinen.


    • nimetön

      Näyttää tosiaan olevan oikein jobbarien pesäpaikka, suorastaan emosuoni....ja kaikki pöytään tavaraa pöytäänsä tuovien asiakkaiden niskassa kuin lauma korppikotkia.

      • Anonyymi

        Emosuoni sulla on päässäsi.
        Korppikotkat syö sun suonesi.
        Tai noh,eivät ehkä halua pahaa vertasi.
        Ootko jotenkin sekaisin. Ei ihme kun suonesi on tukossa.


    • täh

      Mitäs se haittaa? Olisin tosi tyytyväinen, jos tavarat vietäisiin käsistä! Eikös ne ole kuitenkin tarkoitus saada kaupaksi, eikä vain pitää pöydällä seisomassa! Hienoa jos on niin innokkaita asiakkaita, että heti alkaa kirppismyyjälle tiliä kertymään !

      • Tuirulainen

        Samaa mieltä! Mikään ei ole niin tylsää kuin tyhjentää pöytä myymättömistä tavaroista. Saman hinnan ne jobbarit niistä maksaa.


      • vääristelyrumaa

        Totaalisen samaa mieltä. Hyvä kun joku ostaa,ei se kauppa aina muutenkaan niin mahtavaa ole! En muuten liioin ole mainittua "hyyeenameininkiä" koskaan nähnyt.


      • PääseepähänEroon
        vääristelyrumaa kirjoitti:

        Totaalisen samaa mieltä. Hyvä kun joku ostaa,ei se kauppa aina muutenkaan niin mahtavaa ole! En muuten liioin ole mainittua "hyyeenameininkiä" koskaan nähnyt.

        Vittu kun olis minultakin viety tavarat käsistä, niin olisin käärinyt usean satalappusen, sen sijaan, että myynnit ovat jääneet hikisiin kymppeihin. Paras myynti oli kerran 2 euroa. Tilitystä tehdessä oli olo kuin lottokupongin tarkastamisen jälkeen.


      • NiiOnkoKivaa

        Sori vastaan tosi myöhässä mutta kun niitä tavaroita ei osteta ne kahmitaan maksamatta eikä kukaan tee mitään...


      • Anonyymi
        Tuirulainen kirjoitti:

        Samaa mieltä! Mikään ei ole niin tylsää kuin tyhjentää pöytä myymättömistä tavaroista. Saman hinnan ne jobbarit niistä maksaa.

        Just näin


      • Anonyymi
        NiiOnkoKivaa kirjoitti:

        Sori vastaan tosi myöhässä mutta kun niitä tavaroita ei osteta ne kahmitaan maksamatta eikä kukaan tee mitään...

        Vai niin.


      • Anonyymi
        NiiOnkoKivaa kirjoitti:

        Sori vastaan tosi myöhässä mutta kun niitä tavaroita ei osteta ne kahmitaan maksamatta eikä kukaan tee mitään...

        Höpö höpö juttua,ettei muka makseta.
        Kova on mielikuvitus.


      • Anonyymi
        NiiOnkoKivaa kirjoitti:

        Sori vastaan tosi myöhässä mutta kun niitä tavaroita ei osteta ne kahmitaan maksamatta eikä kukaan tee mitään...

        Just joo. Sinä taidat tehdä. Niin ruokakaupassa.


    • NEver Again

      Juu tiedän, olen nimittäin kerran erehtynyt viemään kirpparille kyseiseen paikkaan ja jo oli kokemus. Olin niin tyhmä että ajattelin laittaa hintalaput vasta siinä kiinni, en ole mikään kokenut kirpparikävijä. No hyeenalauma, sellainen 5-6 ihmistä, hyökkäsi heti kimppuun ja veivät käsistäni tavaraa tivaten edullista hintaa, sairasta touhua. Kirpparinpitäjä ei välittänyt p-skan vertaa vaikka näki mitä tapahtui ja joo, siellä on lappujakin ettei saa mennä ketään häiritsemään jos hinnoittelee mutta ehei toimi. Tosi sairas paikka, en ikinä enää mene.

      • Anonyymi

        Pulu älä itke


      • Anonyymi

        Eipä tainnut mennä roskasi kaupaksi. Jyvä niin.
        Äläkä enään päivystä halpaa kahvia. Senkin Hyeena


      • Anonyymi

        No mene hoitoon sitten


    • kirppistuomari

      itse en ole kyseisessä paikassa käynyt, mutta itsellä nykyisin erotuomarin pilli mukana, kun käyn hyllyäni täyttämässä. kaks kertaa olen siihen turvautunut ja puhaltanut. ekalla kertaa oli isot kalapaliikit tapahtumasta, toisella kertaa riitti yks puhallus, niin homma heti rauhottu. tiedä sitte onko hyvä idea, mutta käytän ainakin itse jatkossakin.

      • 345678

        Hassua että käyn kyseisellä kirpparilla joka viikko enkä ole kertaakaan nähnyt tällaista laumaa. Ehkä käyn väärään aikaan vain.


      • kirppiskirppu

        Ei voi olla universumissa surkeampaa ja hitaampaa toimintaa kassalla. Varsinkin kun ottaa väkimäärän huomioon.


      • äitivm86

        Täytyy sanoa että kassapalvelut on todella hidasta, parin tavaran ostaminen kestää pitkään. Älkää menkö ruuhka-aikaan, jonossa hullu kerran seisoin 55min... Muuten ei valitettavaa, iso paikka ja tavaraa monipuolisesti myynnissä....


      • Anonyymi
        äitivm86 kirjoitti:

        Täytyy sanoa että kassapalvelut on todella hidasta, parin tavaran ostaminen kestää pitkään. Älkää menkö ruuhka-aikaan, jonossa hullu kerran seisoin 55min... Muuten ei valitettavaa, iso paikka ja tavaraa monipuolisesti myynnissä....

        Jos olisi kirpparikalle sovellus ky.paikassa,jono etenisi joutusammin.
        Nyt kysellään,mikä on myyjän myynti.
        Annetaan tuotenumeroita kassalle ja kysellään pöydän myyntisaldoa.


      • Anonyymi
        kirppiskirppu kirjoitti:

        Ei voi olla universumissa surkeampaa ja hitaampaa toimintaa kassalla. Varsinkin kun ottaa väkimäärän huomioon.

        Ja tyly. Meno


      • Anonyymi
        345678 kirjoitti:

        Hassua että käyn kyseisellä kirpparilla joka viikko enkä ole kertaakaan nähnyt tällaista laumaa. Ehkä käyn väärään aikaan vain.

        En ole.minkään nähnyt ja käyn usein.


    • Oikea asiakas

      Käsittämätöntä meininkiä taas kerran kun tuli kyseisen kirppiksen toimintaa asiakkaana sivusta katseltua.
      Aivan raivopäinen lauma jobbareita pöydänvuokraajan ympärillä niin että ei ollut toivoakaan päästä siitä massasta läpi ja myyjät tietoisesti kääntävät katseensa muualle (tämä näkyi kassoille).
      Missään muualla Suomessa en ole kuullut enkä nähnyt vastaavaa toimintaa, joten jos mahdollisena pöydän vuokraajana haluat välttyä mielipahalta ja jopa pelolta, kannattaa tämä kirpputori kiertää kaukaa.
      Ei vain voi käsittää miksi kirpputorin omistajat eivät pistä jobbareita ruotuun ja ”päivystyskieltoa” näille hyeenoille?
      Tämä Pirkan Kirpputorikeskus alkaa kuitenkin olemaan tästä jo todella kuuluisa ympäri Suomen, eikä todellakaan voi olla vaikuttamatta pitkässä juoksussa itse yrittäjänkin kukkarossa.
      Uskomaton paikka!

      • kyllästynytasiakas

        Lahden Lanttilassa sama meininki tuntia ennen kirpputorin sulkemisaikaa. Ei kiinnosta enää niin usein kyseisellä kirpparilla käydä, kun ei mitään kivaa edullisesti enää meinaa löytää, kun nämä röyhkeät ammattijobbarit vievät mielekkyyden koko kirpparitouhusta. Kyllä paras kirppari olisi sellainen jossa ihmiset möisivät omia tavaroita eikä sellainen jossa joka toinen pöytä on jobbarin pöytä. Nämä tunnistaa helposti.


      • Anonyymi

        Nämä välttämättä ole jobbareira.


      • Anonyymi

        Jaa, et ei saisi katsella ja ostaa.
        Oot jotenkin sekasin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä välttämättä ole jobbareira.

        Mitä sit vaik olisivatkin.
        Kieltääkö laki ostamisen joiltain ryhmältä.


      • Anonyymi

        Mitä.itse sitten teet kirpiksellä.
        Kyttäät halpaa tavaraa.
        Omastasi tuskin ketään mitään maksaa.


      • Anonyymi

        Sinulle pitäisi antaa päivystyskielto nettiin ja lääkäriin kun valitat joka asiasta.
        Ammattivaittaja. Uskomaton tapaus

        Alat olla kuuluisa Euroopassa.


      • Anonyymi

        Sinä olet uskomaton pas... N puhuja


    • Outo kokemus.

      Oli hirveä kokemus, viime vuonna erehdyin viemään kerran tuonne kirppikselle myyntiin. Ajattelin rauhassa järjestellä kamat ja osa oli vielä hinnoittelematta. Samalla kun tulin pöydän luo, kolme ihmistä tulivat "puskista" ja alkoivat ottaa tavaroita täysin käsistäni. Tilanne oli niin käsittämätön etten oikein tiennyt mitä edes tehdä! Yksi asiakas sitten tuli siihen ja sanoi mulle kovaan ääneen, nää jobbarit on täällä todellinen ongelma, sano niille että häipyvät kun teet pöytääsi...
      Omituisinta oli, kirpparin myyjät eivät puuttuneet tähän mitenkään, siis he jotka ovat siellä kassalla ja taatusti myös huomasivat mitä tapahtui. Seinällä oli iso lappu jossa tämänkaltainen meno kiellettiin. Mutta eipä kirpparin kassat välittäneet asiasta lainkaan. Olen käynyt ennenkin myymässä kirppareilla mutta missään muualla ei ole ollut tämmöistä menoa...

      • Anonyymi

        Onko siellä jotain puskia sisällä.
        Sun elämäsi on ollut yhtä menoa. Ei yhtään tuloja. Noh ehk toimeentulotuki.


      • Anonyymi

        No niin,ymmärrän kyllä ettet yhtään käsittänyt. Se olisikin sinuta liikaa vaadittu.
        Katsos kun ihan jokainen saa ostaa.mitä haluaa,vai pitäisikö sinne kerrankin olla jonon nopein.
        Mitenkäs koulussa,olitko aina viimeinen kun kovin oot vihainen


    • isoäitee

      Johan oli taas meininkiä kun lupauduin ystävälleni tulla auttamaan pöydän täytössä. Ensimmäiset jobbarit olivat jo kädet kopassa ja kassissa ennen kuin laskeutuivat edes lattialle.
      Taas kassalta kyllä nähtiin mitä tapahtuu, mutta tästä kun ei täällä välitetä, oikeiden maksavien asiakkaiden terrorisointi on paikan omistajien erityisessä suojeluksessa.
      Päätimme molemmat että tämä oli viimeinen kerta kun täältä otamme pöydän.

      • 1506

        Hyvä!!! Niin olen minä tehnyt jo aikoja sitten.


      • Anonyymi

        Hyvä. Menkää muualle.
        Parempi kun ette käy kirppiksillä lainkaan


      • Anonyymi

        Parempi niin. Hyvästi.


      • Anonyymi

        Hienoa. Hyvästi.


    • Tylyä

      Jos jobbarit ovat kyseisellä kirppiksellä ongelma, niin minusta myös henkilökunta on aika iso ongelma :) Erittäin tylyä käytöstä melkeimpä jokaiselta kassalla olijalta, ei kunnolla tervehditä yms. Asiakaspalvelu siis erittäin surkeaa!! Kirppis muutenkin täynnä ylihinnoiteltua tavaraa, varmasti johtuu osittain kalliista pöytävuokrasta! En siis suosittele kyseistä paikkaa...

    • Höpönhöpön

      Hmm, mahtaako ketjun aloittaja ja nimimerkeillä kommentoija olla kilpailevan kirpparin pitäjä.. :D Olen monta kertaa myynyt tavaraa tuolla, ja ostellutkin. Koskaan en ole tällaiseen ongelmaan törmännyt. Jobbareita pyörii kaikilla alueen kirppiksillä, joilla kauppa käy. Multa ei ole käsistä viety tavaraa, pitää sitä nyt osata itse pitää huoli. Mutta myynti tuolla kirppiksellä on niin hyvä. ettei missään muualla. Ei haittaa edes kovat vuokrahinnat. Tästä ketjusta paistaa pienoinen kateus ja paniikinlietsonta..
      Käykää vaan rohkeesti myymässä tuolla, kauppa käy ja sehän on kai kaikille se pääasia?

      • entinenasiakas

        Kyllä tämä hyeenalauma on totista totta kyseisellä kirpparilla. Aiemmin (vuosia sitten vanhalla paikalla) myyjät /kassat puuttuivat tähän, eivät enää. En mene sinne enää!


    • Ilkeitäakkoja

      Samaa olen kokenut myös itse,TODELLA epäystävällistä "palvelua" ja jos valitat niin myyntiin tuomasi vitriini tavara "unohdetaan" sivupöydälle eli pois myynnistä lisäksi 2 x varastettu tai hävinnyt pöydästä maksamatta tavaraa.Harmi koska mielelläni kävisin mutta en voi niin ahdistavaa on siellä asioida kun joka x on jtn negatiivista tapahtunut!Toivotaan uutta ja isoa ystävällistä kirppistä kilpailemaan koska tuolla en enää käy!

      • Anonyymi

        Niin oli tänään tosi tyly myyjä.
        Parempi olla hiljaa vaan kun kysymyksiin vastaaminen on kovin vastenmielistä.


    • nirppiskö

      Miten ollakaan,juuri varasin pöytää ja näin asiakaspalvelun ammattilaisena piti oikein pinnistellä,etten antanut palautetta paskasta palvelusta kassalla. Miten voikin olla niin töykeätä porukkaa töissä vai olikohan omistaja.

    • Köyhä2

      Lieneekö kyseinen kirpputori jobbareiden paratiisin lisäksi myös varkaiden paratiisi? Muutamia kertoja olen käynyt myymässä ja jokainen kerta on jäänyt arviolta saamatta n. 10-20 €. Olen kiertänyt tarkistamassa ettei myynnissä olleita tavaroitani ole muiden myyjien pöytiin kulkeutunut. Pari päivää tilityksen jälkeen olen myös käynyt kysymässä, onko asiakasnumerolleni tullut tilityksen jälkeistä myyntiä. Koskaan ei ole tullut. Joku siis "vetää välistä" jossain kohtaa??

    • Tuula.Hei

      Olipa taas kokemus, kun jobbarit hyökkäsivät pöydän ympärille ja kädet kysymättä tavaralaatikoihin. Todella epämiellyttävä kokemus jota ei kyllä enään nykyään näe suomessa missään muualla kuin pirkan kirpputprikeskuksessa.
      Ystävälläni aivan vastaavia kokemuksia ja tämä tosiaan ilmeisesti tämän kirpparin tapa. Omistaja ei välitä asiakkaista, asiakkaiden rahoista kylläkin.

      • Anonyymi

        Oot sama tollo joka valittaa moisesta asiasta moneen kertaan.


    • Mikissss

      Taitaa olla saman kirjoittajan noi valitukset. On niin saman tyylistä tekstiä

      • Anonyymi

        Varmasti on.
        Joku kateellinen kun oma myynti ei vedä ja toisilta viedään käsistä


    • Asdasdasdknnojk

      lol kirjottaja laittanu kaikki.. :-DD

    • tavankirppis

      Mun mielestä aika mitäänsanomaton kirppis. Pöydät kamalan pienet, ei taho mahtua tavaroita ees katsomaan. Myytävät muutenkin enimmäkseen nuorten naisten peruskamaa ja pikkulasten vaatteita. Retropuolella kaikki järkyttävän kallista. Mitään jobbaritoimintaa en ole huomannut. Ja sit on se yks reunus ja takaosa uutta tavaraa. Pitkät jonot näkyy olevan melkein aina joten kyllähän siellä sitten kauppakin käy.

    • kakskytäk

      Jopparit puolustautuvat,pitämällä asiaa kateutena,,,todella häiritsevää käytöstä.Usein samat naamat ronkkii,Tuotteet mielellään ostaisi joku omaan käyttöön ja tarpeeseen.Iljettävä joppari on hyvin toimeen tuleva,ahne,kroonikko.Yleensä samat lärvit joka kirppiksen kanta asiakkaita parhaaseen myyjien vaihto aikaan.LISÄKSI VALEHTELEVA ,,tekee mukamas hyvän tekeväisyys työtä..saa nauraa.

      • Anonyymi

        Oot idiootti


      • Anonyymi

        Ootko sama lärvi kun ei ikinä osta mitään.


    • Oli ne jobbarit siä vanhassakin paikassa. Piti hyvin terävästi komentaa huushelevettihin, että saa pöydän laitettua ennen ku aika loppuu. Mutta siellä oli lepposampi meininki noin muuten - omistaja ja joku toinen pääosin kassalla, ystävällistä ja arkista. Tuo uusi on vähän pöhötautinen -siis paisunut niin mahottomaks. Mutta kyä sieltä aina jotain (liikaakin) löytyy, ja tarvii siä ain välil päästä käymään. Ei ihan vähänväliä, niinku edeltäjässään. Mut kaikkineen ihan jees. Voittaa monet seudun muut mennentullen, puutteineenkin.

    • a912

      Todella hyvä kirppis! Ja asiakaspalvelu on todella ystävällistä. Joka kerta löytyy jotain mukaan kirpparilta. Kirpputorin takia kannattaa tulla Tampereeltakin saakka :) Lähellä myös Jysk, Prisma, ym. liikkeitä joten saa useamman asian hoidettua samalla kertaa.

      • Anonyymi

        Hyvä kirpputori. Henkilökunta asiallista ja osaavaa ja iloista väkeä.


    • asiakaspalvelutyöntekijä

      Pakko on antaa palautetta asiakaspalvelusta ko kirppiksellä. En niinkään moiti sitä, että jonot ovat pitkät. Kokemus on, että ottavat ostoksia vastaan kiitettävällä tempolla. Mutta mutta, on tyystin unohtunut, että pöydän vuokraaja on MYÖS asiakas. Hälytysnappeja on aivan jäätävää mennä jonottamaan täysinäisen kärryn kanssa viimeisen tunnin aikana, kun pitäisi ne tavarat saada pöytäänkin! Tuosta välistä vetämisestä taivun valitettavasti olemaan samaa mieltä. Jotain outoa kyllä tapahtuu, ehdottomasti kannattaa olla tarkkana. Kirpputorilla on myös käytäntönä toimia hyvin yksipuolisesti asiakkaan omaisuutta käsitellessään. Toistan: Kannattaa olla tarkkana, jos päätät pöydän tuolta ottaa. Itse en sitä enää tee. Sain tarpeekseni. Harmittaa niiden puolesta, jotka tuovat tavaraa myyntiin. Omituista toimintaa asiakaspalvelun nimissä. Kertakaikkiaan.

    • ihankivakirppis

      Sen retropuolen kamoissa kannattaa olla tarkkana, jos meinaan haluaa oikeasti jotain retroa ostaa. Eikä vaan sellaista mikä siltä näyttää. Hinnat on tosi korkeat, ei kaikki vanhakaan ole arvokasta, jos se on rikkinäistä tai muuten kamalan huonokuntoista.

      Kamalan pienet pöydät, ei mahdu kuin yksi ihminen kerrallaan katsomaan. En tiedä mikä on pöytävuokra, mutta ei luulisi olevan iso, kun pöytä on kuitenkin melkein vain kolmanneksen siitä, mitä itsepalvelukirppispöydät yleensä. Vaatteita ja lasten leluja suurimmaksi osaksi, mutta olen kyllä tehnyt ihan kivoja löytöjäkin ja hinnat ihan kohtuulliset. Jobbareista en tiedä, kun en ole siellä itse ikinä mitään myynyt.

      Yleiskuva on kuitenkin miellyttävä, tilat on valoisat ja puhtaan tuntuiset. Ei ole sitä monilla kirppareilla leijuvaa tunkkaisuutta. Pakollinen uuden tavaran seinustahan siellä on, tai taitaa olla peräti kaksi, mutta ne jätän kiertelemättä. Minua kiinnostaa kirpputoreilla ainoastaan tavallisten pöytävuokraajien tavarat.

      Totta on, että kassajonot voi olla hirveän pitkät, kannattaa mennä sen verran ajoissa ettei joudu viimeisimpään ruuhkaan. Minusta henkilökunta on ollut ihan normaalia, en ole huomannut mitään epäystävällisyyttä.

      • Anonyymi

        Joku pierasi vessan ovella. Hirvee käry.


    • perheenäiti666

      Mua ihmetyttää nämä negatiiviset kommentit täällä, itse olen asioinut kirpparilla paljon ja asiakaspalvelu on ollut aina ystävällistä. Jobbareihin en ole törmännyt, pari kertaa kun olen pitänyt pöytää niin kamaa on lähteny heti sitä mukaa ihmisten kärryihin kun olen sitä pöydälle latonut ja tämä on ollut minusta äärimmäisen hienoa, se kertoo että olen hinnoitellut oikein ja tavara on hyvää. Eikä haittaa vaikka jobbareille meniskin, pääasia että itse pääsen tavarasta eroon. Jos joku ei ole ehtinyt hinnoittelemaan etukäteen niin se on sitten oma moka, lähtökohtaisesti tavarat pitäis mielestäni viedä siten että ne on heti myynnikunnossa eli valmiiksi hinnoiteltu.

    • Harmillista

      Samaan hyeenalaumaan olen törmännyt,mielummin minäkin myisin tavarat halvalla niille jotka niitä oikeasti tarvitsevat,enkä näille hyeenoille.

      • Anonyymi

        Ja nyt et myy halvalla.
        Hiton ahma


    • Vinkkimies

      Kangasalan vastaanottokeskuksen pihalla roskalavallinen tavaraa huonekaluista vaatteisiin. Keskus lopettaa vuodenvaihteessa.

    • hotakainen34

      Hyeenalauma taas tänään pöytien kimpussa, ikävä paikka.

      • Anonyymi

        Sinä senkin lahna,pikku hiiren serkku.


      • Anonyymi

        Valittaja taas täällä. Ikövåä


      • Anonyymi

        Ja taas valittaja täällä


    • Myyyjä

      Olisin iloinen, jos hyeenalauma tulisi heti putsaamaan pöytäni, voisin heti lähteä hakemaan lisää tavaraa pöytääni. En ymmärrä mitä pahaa on siinä, että kauppa käy. Itsehän hinnoittelette tuotteenne.

      • hipheivaan

        Jep. Voihan ne hinnoitella niinkin, ettei mene kaupaksi. Kuten useimmat ahneuksissaan :D


      • Anonyymi

        Totta


    • Sandranella

      Tykkään kyseisestä kirpparista. Hyviä ostoksia oon tehnyt ja palvelu ollut asiallista. Nyt tarkoitus vuokrata myyntipöytä.

      • Tuomaaas

        Jobbarit norkoilee joka päivä tuntia paria ennen sulkemisaikaa. Se yksikin eukko repii nuket käsistä. Ällöttää kun hyökkäävät ovelta perään. Ongelma poistuisi, kun vain tavaranlaittajille olisi varattu se viimeinen tunti, saisi rauhassa laittaa pöytnsä. Mutta se ei käy, koska ahneus.


    • ElinaKaaso

      Miten nykyään, vieläkö on Kangasalan kirppis jobbarien pesä? Jos eivät enään tunge iholle, niin voisin vuoden vaihteen jälkeen varata pöydän?

      • Anonyymi

        Parempi kun et varaa. Jobvareita on jonoksi asti.
        Et mahdu sekaan ja se ei ole ihme


    • Säälittävää ruikutusta jos joku/jotkut asiakkaat ostaa tavarat..eikä varasta.

    • Ovelaaveronkiertoa

      Myös verottajaa kiinnostaa, maksavatko nämä ammattikauppiaat veron myyntivoitoistaan? Seikka on saletti - kyseessä on ammattimainen liiketoiminta. Henkilö päivystää kirpputorilla uusia tuotekuormia kytäten. Kirpputorijobbari ostaa halvalla, vaihtaa tuotteisiin uudet, kalliimmat hintalaput ja myy tuotteet kalliimmalla eteenpäin.

      • Anonyymi

        Miksi se sinua kiinnostaa.
        Olisitko halunnut verottajaksi.
        Inisevä rapu


      • Anonyymi

        Verottajaa kiinnostaa sinun väärin täytetty veroilmoitus.
        Naapurisi tietää et kusetit pahasti.


      • Anonyymi

        Olet tietämätön.
        Poliisia kiinnostaa jatkuvat näpistelysi lähimarketista.
        Ahdistelet ja kyttäät ihmisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se sinua kiinnostaa.
        Olisitko halunnut verottajaksi.
        Inisevä rapu

        Onneksi ei tarvitse ostaa toisten vanhoja tavaroita,kun kaupasta saa uusia... köyhät kyykkyyn!!!


    • Kirppisfani

      Ehdottomasti Suomen paras kirppis tämä Pirkan kirpputorikeskus. Kirppari idea ymmärretty yrittäjän toimesta. Täällä käyn mieluiten.

      • Anonyymi

        Ja ehkä kallein.
        Pöytävuokrat


      • Anonyymi

        Hah


    • Vilunkia

      ko.kirpputorilla on ollut henkilökunnalla oma myyntitili ja se numero näppäillään kassakoneeseen kauppaa tehdessä siis tavaran omistaja 0 euroa myyjälle pientä palkankorotusta. Käytännöstä tehty rikostutkinta jossa kassa myyjä kärähti omistaja ei tehnyt rikosilmoitusta myyjä kun sattui olemaan kaveri eli näin ostettiin rivitalo osake ja olisihan oikeudenkäynti ollut omistajalle negatiivista mainosta, tiedä häntä onko vielä talon tapa on tai ei ko paikassa en enään asio, saan vielä itse syytteen "kaupankäynnistä".

      • Pirkanperse

        Pärstäkertoimen mukaan pöytähinnat. Minulla ilmeisen huono kerroin kun 80€ olisi ollut viikko ja kuukausi 320€. Omistaja saa pitää Silakanhajuiset pöytänsä :D . Kaveri sai pöydän 35e/viikko ja seuraavat kaksi viikkoa yhteensä 35€ . Ei tarvi enää käydä edes ostavana asiakkaana ko. puljussa, Onneksi on muitakin kirpputoreja


      • Anonyymi

        Just näin. Vieläkin sama meininki.


      • Anonyymi

        Nyt ymmärrän miksi eivät halua kirpparikalle sovellusta. Varsin kätevää.


    • Omatkokemukset

      Joskus siellä on oltu töykeitä

      • Anonyymi

        Hui, harmittaa nyt että vein ko paikkaan tavaroitani myyntiin, jos myyjät ja paikan omistaja ovat tällä linjalla mitä yllä kuvattiin.. Siis ottavat omistajan suostumuksella vaivihkaa itselleen osan myyntituloista?!

        Selittäisi sen miksi myyntiä oli minulla vain pöytä vuokran verran kun kysyin saldon, tavaraa oli kuitenkin hävinnyt pöydästä kolminumeroisen summan verran eli kaikki vähänkin arvokkaampi.
        En ota ikinä enää myyntipöytää ko paikasta se on varma.


    • Anonyymi

      Ei tänne enään ikinä myyjänä, kamat häviää, rahoja ei tilitetä.

      • Anonyymi

        Juu, käteisraha on aina loppu


      • Anonyymi

        Ilmankos eivät hommaa kirppari Kallea. Nyt selvisi sekin syy.
        Jos olisi tuo sovellus. Välistä vetäminen olisi vaikeaa


    • Anonyymi

      Vanha ketju mutta....
      Siis ihan ryöstöhinnat vuokrissa! 44e 1% / 6 päivää! Saa aika paljon myydä perus vaatetta että pääsee tiliä tekemään. Vuokraan kuuluu pöydän siivous; aika ala-arvoista. Aina ne pöydät on ku pyörremyrskyn jäljiltä

      • Anonyymi

        Kallusta


    • Anonyymi

      Siis voi luoja mitä tekstejä täällä! Ei ole todellakaan mitään hyeenoja kirpparilla tai mitään ihme välistävetoja. Mistä ihmeestä ihmiset näitä juoruja keksii, ja toiset uskoo. Eikä ole edes ryöstöhinnat - jos olet kerrankaan täällä myynyt kunnon tavaraa niin tiedät, että se liikkuu sitä tahtia että kova pöydän hinta ei haittaa mitään. Plus eihän sitä edes tarvitse maksaa etukäteen vaan vasta myyntituloista. Toki jos kaatopaikkakamaa yrittää myydä niin eihän se mene edes ilmaiseksi. Kylän toisilla kirppiksillä saa pöydän satasella kuuksi, mutta kun ei siellä mikään tavara liiku niin turha sinne on mitään viedäkään. Pirkan Kirppis on heittämällä koko Tampereen alueen paras kirppis.

      • Anonyymi

        Ehei. Ei todellakaan ole.


      • Anonyymi

        Myyjä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehei. Ei todellakaan ole.

        Ehkä kolmonen


      • Anonyymi

        Heittämällä kallein


      • Anonyymi

        Hyvä kirppis.
        Mut pöydän vuokrahinta kovin kallis.


    • Anonyymi

      Eilen tuodessani tavaraa pöytääni kirpparilla päivystävä vakiokasvo oli jo kassilla ennen kuin ehdin pöytään laittaa ja tinkasi hintaa kun en ollut laputtanut. Väkisin oli viemässä ja tästä jäi kyllä tosi huono fiilis. Muilla käyttämilläni kirppareilla ei näin töykeää käytöstä ole ollut.

      • Anonyymi

        Parempi juu viedä kotiin tavarat takaisin.
        Luulin et toit myyntiin.
        Ihme kitinää kun saa tavaransa myydyksi.
        Luulis olevan tyytyväinen.
        Mut ei, ihme otus kaikinpuolin


    • Anonyymi

      Putte? Mitä sä itket västäräkki.
      Hyeena. Koska palautat luvatta ottamasi tavarat.
      Kassan kautta, ole hyvä

    • Anonyymi

      Jos pöydässä on ale - 50%
      Jos et itse tajua tätä kertoa kassalla,
      Maksat täyden hinnan.
      Kippari ei tätä ilmoita liikkeessä mitenkään.
      Sulla pitää olla hyvä muisti pää ja tai kirjoittaa paperille tarjouspöydät, mistä olet tavaraa ottanut, et tietävät antaa kassalla alennuksen.
      Voi helvata sentään, mitä touhua.

    • Anonyymi

      Surullista kun asiakasta ei arvosteta.

    • Anonyymi

      Ammattikitisijä

    • Anonyymi

      Eipä tuo ole totta

    • Anonyymi

      Ostettavaa löytyy lähes aina.
      Omaa pöytää en ota kohtuuttomista pöytävuokrista johtuen.
      Viiden prosentin provisio pöytävuokran päälle on rahastusta joka ei ole ok.
      Mut joo,löytöjä tulee tehtyä ja usein pilkkahintaan.

    • Anonyymi

      Hienoo et oli eka kertasi ja vielä hienompaa et viimeinen kerta.

    • Anonyymi

      Hyeenalauma tarina ei ole totta.
      Mikä lieneekään syynä kirjoitukseen.
      Jotenkin tulee tunne,että kirjoittaja on katkera ja huonovointinen.

      • Anonyymi

        Joo-o, aloitus on yli 8 vuoden takaa, joten diagnoosi ei ehkä osu kohdalleen.


      • Anonyymi

        Mulle tulee tunne, että täällä palstalla on useampi katkera ja huonovointinen. Aivan käsittämättömän törkeää ja turhaa kommentointia. Ajattelin tulla pohjanmaalta käväisemään sinne, mutta siellähän ollaan vielä kollompia kuin täällä joten parempi käväistä vaan ihan lähikirppiksellä. Säästyy bensakin ja rahat


    • Anonyymi

      Tykkään käydä usein pirkan kirpputorilla ja aina teen sieltä hyviä löytöjä. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että en itse myy siellä tavaroitani koska tilityksissä huijataan törkeästi. Itse olen vienyt sinne todella hyvää tavaraa halvalla (olen kolmekymmentä vuotta käyttänyt kirpputoreja useasti vuodessa myyntiin ja tiedän todella miten tavarat kannattaa hinnoitella) Kuitenkin joka kerta olen kyseisestä kirpputtorista saanut aina käteen pöytävuokran jälkeen vain 70-100€. Tuttuni vetelevät sieltä aina 500-1000€ huonommilla tavaroilla. Jokin siis kusee ja pahasti. Lisäksi itselleni ei ole koskaan tilitetty yli 10€ arvoisia tavaroita vaikka ne ovat hävinneet pöydästä. Kerran jopa jonossa edessä oleva nainen osti minulta yhden 12€ tuotteen, eikä sitä oltu tilitetty minulle.

      • Anonyymi

        En tietenkään ole asiasta varma, sellainen olo on vain jäänyt kun mitä tahansa myyn niin aina tulee +-100€, tuntuu todella kummalliseslta. Mitä kokemuksia muilla on? Paljonko olette saaneet viikosta itsellenne myyntiä?


    • Anonyymi

      Ei kyllä minun tavaroihin koske kukaan ennenkuin ovat paikoillaan. Aina olen saanut rauhassa laittaan tavarat paikoilleen.

    • Anonyymi

      Käyn kerran vuodessa tyttäreni kanssa myymässä Pirkan kirppiksellä. Henkilökunta ollut aina mukavaa ja olen saanut "ronklata" pöydän aluelta, jonne haluan. Tavara on liikkunut välillä paremmin ja välillä huonommin, pääasia on ollut tavarasta ja vaatteista eroon pääseminen. Tunnistan yli kymmenen vuotta tällä kirpparilla käyneenä "vakiasiakkaat", jotka mielellään tulevat heti noukkimaan rusinat pullasta ja tämä on kyllä ihan ok, kun maksavat mitä tavarasta pyydän. Ja tavaran liikkumista voi seurata ostamalla tunnukset myyntijärjestelmään. Ainoa asia mikä minua on muutamana viime vuonna kiusannut on myynnin tilityksen hitaus, joka kerta rahani tulevat tililleni vasta seitsemännen arkipäivän iltapäivällä. Olen tästä parikertaa kysellytkin henkilökunnalta ja saanut vastauksena on se, että ne luvataankin 5-7 arkipäivän aikana. On kuitenkin niin, että olen luovuttanut pöydät eri päivinä ja aina sama juttu. Omituista kun tiedän, että rahan liikkuminen pankista toiseen vie noin vuorokauden maksimissaankin. Odotan taas rahojani, pöydän luovutin 28.11. Ja myynti kahden viikon jaksolta yli 400€.

    • Anonyymi

      taannoin ihmettelin että mite suoraman puliakoilla on vuittonia olalla, mutta pirkan kirppiksellä myydään tuoteväärennöksiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      54
      2946
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2798
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1947
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1912
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1778
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1717
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1422
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1186
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1132
    Aihe