Vihreiden levittämät citykanit tekivät miljardivahingot

veronmaksajille

Punkit lisääntyvät pääkaupunkiseudulla – puutiaisia levittävät citykanit ja lemmikit
Citykanit ja vapaana juoksevat lemmikit levittävät puutiaisia

Nico Hinkkuri ja Heta Sinkkonen eivät stressanneet punkeista Helsingin Lauttasaaressa sunnuntaina. Chihuahuat Stella ja Ninja on rokotettu punkkeja vastaan.

Näin vältät punkkitaudit
Laita sukat housunlahkeiden päälle, ja pidä paitaa housuissa liikkuessasi luonnossa.

Tarkista itsesi, lapsesi ja lemmikkisi säännöllisesti.

Vältä punkkien lempipaikkoja eli kosteaa ja pitkää ruohikkoa.

Älä halaile luonnossa piehtaroinutta lemmikkiä tarkistamatta sitä ensin.

Oikaisu: Toisin kuin uutisessa ensin virheellisesti kerrottiin, myös koira voi sairastua borrelioosiin eli punkkien välittämään tautiin.

Punkkien määrä kasvaa pääkaupunkiseudulla.

Tarkkaa seurantaa puutiaisten levinneisyystilanteesta ei ole, mutta Luonnontieteellisen keskusmuseon hyönteisbiologi Jaakko Kullberg kertoo kannan olevan kasvussa.

Syynä ovat ennen kaikkea säännölliset sateet, liikkuvaiset citykanit ja vapaana kulkevat lemmikit.

Kullbergin mielestä tärkeintä on, että punkkivaara tiedostetaan.

"Ei punkkien takia tarvitse hermojaan menettää, mutta kyllä ne vakavasti kannattaa ottaa."

Rantaheinikossa Helsingin Lauttasaaressa sunnuntaina istuvat Heta Sinkkonen ja Nico Hinkkuri eivät punkeista stressaa.

"Kaupungissa ne eivät hirveästi huoleta", Hinkkuri sanoo.

Yleensä punkkeja ei havaita kaupunkien keskustoissa, koska ne eivät löydä paikkaa, jossa pysyisivät hengissä.

Parhaiten punkit viihtyvät lämpimissä, kosteissa ja puoliavoimissa metsissä ja niityillä.

"Sateet ovat punkeille hyväksi, jos on lämmintä. Kuivina ja kuumina kesinä punkit kaivautuvat suojaan maaperään. Ne tarvitsevat kosteutta", Kullberg selittää.

Yksi syy punkkien määrän kasvuun ovat vapaana kulkevat lemmikit. Myös koira voi sairastua borrelioosiin. ”Koira voi saada sekä bakteeri-borrelian että siitä seuraavan taudin borrelioosin”, kertoo eläinlääkäri Seppo Saari.

Saaren mukaan koira saa tartunnan herkästi, mutta sairastuu harvoin. Koiran borrelioosi muistuttaa sairautta ihmisessä.

Punkkisyyni on syytä tehdä päivittäin.

Lemmikkien mukana punkit pääsevät myös matkustamaan ihmisten ilmoille.

Siksi esimerkiksi koiran päästäminen sänkyyn luonnossa liikkumisen jälkeen ei ole suositeltavaa.

Rannalla istuvat Sinkkonen ja Hinkkuri tarkistavat koiriensa Stellan ja Ninjan turkin aina ulkoilun jälkeen. Koirille on myös otettu borrelioosirokote.

"Mielestäni sen pitäisi olla pakollinen kaikille koirille, etteivät taudit leviä", Hinkkuri perustelee.

Myös citykanit lisäävät pääkaupunkiseudun punkkeja.

"Kanit ovat punkeille ehtymätön veripankki", Kullberg kuvailee.

Kanien mukana punkit voivat kulkeutua paikkoihin, jossa niitä ei välttämättä muuten olisi.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on kirjannut tänä vuonna 103 borrelioositapausta.

Koko uutinen:
http://www.hs.fi/kaupunki/Punkit lisääntyvät pääkaupunkiseudulla puutiaisia levittävät citykanit ja lemmikit/a1402804223991

13

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyrsijä

      Jokainen vihreä on citykani

    • komsitkumppaneineen

      Kyllä vihreät levittävät tautia ilman kaniakin ne on suomen kallein puolue.

    • Sittenvielä

      Maaseudulle susiensuojelun myötä.

      Terveisiä Ranskasta — Kaj Granlund - sitoutumattomia ajatuksia
      kaippa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143065-terveisia-ranskasta

      20. kesäkuu 2013 ... Lisäksi suden ulostukset levittävät loisia jotka aiheuttavat lampaille akuutiin ....Sudet ja koirat levittävät pääasiassa hirviekinokokkia ja tällä ..
      .

    • Heinhecker

      Pitääkö paikkansa että Vihreät oli Saksassa DDR:N kommunistien avustama puolue haittaaamaan ja häiritsemään Saksan Liitotasavallan toimivaa hallintoa 1980 luvulla? Nyt haittaavat ja häiritsevät Suomen teollista toimintaa....ja mistä tulee Vihreiden rahoitus....edesmenneen DDR:n varojahan on edelleen kateissa?

      • sokeaa ihannointia

        Niin tai näin, mutta punavihervasurit olivat aivan rähmällään DDR.ään ainakin 70 - 80 -lukujen taitteessa, jolloin tutuistuin erääseen ruusulasipopulaatioon ja seurasin sitä rähmälläänoloa.


      • Vihreä aattelija

        Itä-Saksan D-markat me juotiin jo ajat sitten vihreänä teenä ja herneenituina. Nyt käytetään rupl.. eiku dollareita!

        :)

        Saksan Liittotasavallassa on muuten edelleen vahva hallitusvastuussakin ollut vihreä puolue, die Grünen. Niin että kait meille vielä Saksasta sitä rahaa virtaa?

        Mistäs sinulle ja "puolueellesi"?


      • tongittava paskaläjä
        Vihreä aattelija kirjoitti:

        Itä-Saksan D-markat me juotiin jo ajat sitten vihreänä teenä ja herneenituina. Nyt käytetään rupl.. eiku dollareita!

        :)

        Saksan Liittotasavallassa on muuten edelleen vahva hallitusvastuussakin ollut vihreä puolue, die Grünen. Niin että kait meille vielä Saksasta sitä rahaa virtaa?

        Mistäs sinulle ja "puolueellesi"?

        Siitä en tiedä, mutta DDR:n aikona Stasin ylläpitämästä arkistosta löytynee paljonkin mielenkiintoista....


    • vihreiden haittaeluk

      Viikin koepellon tuhonneet valkoposkihanhet eivät säikähdä jalkamiestä
      http://www.hs.fi/hstv/uutiset/v1404184450930

      HELSINGIN SANOMAT - Julkaistu 2.7. 7:46

      Viikin koetilan valkolupiinipelto näyttää parturoidulta valkoposkihanhien laiduntamisen jälkeen. Rehututkimuksen pilanneet hanhet ovat tottuneet ihmisiin, ja yliopiston tilan työntekijöillä alkavat loppua keinot niiden karkottamiseen.
      toimittaja: Petja Pelli / HS , kuvaus & editointi: Janne Järvinen / HS
      Kansanedustaja Salolainen ehdottaa valkoposkihanhen munien rikkomista
      * ' ' ' ' ' ' '

      Helsingissä pesivien hanhien uloste saattaa levittää ripulia
      Kokoomuksen Mäkelä: Valkoposki­hanhet EU-tason ongelma

      Valkoposkihanhien jätöksistä löytyi kampylobakteereita
      http://www.hs.fi/kaupunki/Helsingissä pesivien hanhien uloste saattaa levittää ripulia/a1404189150341


      Helsingissä pesivien hanhien uloste saattaa levittää ripulia

    • Paha tauti

      Juokseeko se haaviston toyboy pitkin puistoja.

    • Luonto69

      Luontoihmisenä ehdottaisin valkoposkihanhen siirtoistutuksia pohjoisempaan suomeen. Helsingin hanhikantaa olisi helppo vähentää pyytämällä emolinnut poikakasineen ja siirtämällä pohjoisempaan. Poikaset palaavat muuton jälkeen sinne missä ovat kasvaneet. Tietysti valkoposkihanhi täytyisi siirtää riistalintujen luetteloon koska muuten ei kellään ole intoa tällaista toteuttaa ja "paskahanhien" siirtoa vastutteisiin. Valkoposkihanhi voisi olla arvostettu lintu jos päättäjillä olisi järkeä tehdä asialle jotakin.

      • söpöjä, pkeleet

        Luontoihmisenä ehdotan liikakasvuston hävittämistä vaikkapa metsästämällä. Ei haittaeläintä, joka ei kuulu edes Suomen luontoon, tarvitse siirtää toisten riesaksi. Nytkin kahlaan kaupungin virkistykseen tarkoiteluilla rannoilla ja pienilla tekokeitailla hanhenpaskaläjissä.

        Kaupunki kyseli n. vuosi sitten ilmeisesti asukkaiden mieliksi, mm. mitä valkoposkihanhille pitäisi tehdä. Melko moni ehdotti hävittämistä, koska niitä on liikaa ja ne saastuttaa vapaa-ajan viettopaikat. Kaupunki "selvitti" asiaa ja vastasi lopputuloksena, ettei tehdä mitään, koska moni kaupunkilaisista piti niitä söpöinä. Toivottavasti paska tavoittaa oikeat kohteet...


    • Erä69

      Riistalintuna ei olisi haittaeläin kun kantaa voi säädellä metsästämällä.

    • erä69

      Vaikka hanhia metsästetään niin Helsingin hanhet ovat turvassa. Jos helsingistä siirretään alueille missä kanta pystytään hallitsemaan metsästämällä niin silloin toimii. Mutta kahlatkaa paskassa jos haluatte.. Ja taas saatiin suojelemalla yksi laji vihatuimpien lajien joukkoon. Ihan niinkuin susi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1254
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1082
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      867
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      751
    Aihe