Rakkauden neuvot eivät ole turhia!

Rakkaat sisaret ja veljet, ja miksei myös uskossa osattomat. Haluan teille rakkaudella kertoa, että neuvot, jotka ennen uskoneet ovat meille antaneet, eivät ole turhia, vaan ne ovat tarkoitettu suojelemaan uskoa sekä antamaan rauhaa ja vapautta. Ns. sääntöjä ei ole hetkessä keksitty, eivätkä ne ole syntyneet vallakäytön välineiksi, tai keinoiksi kontrolloida "alamaisia". Meidän uskollamme ei ole johtajia muita, kuin Herra Jeesus Kristus. Meille annettiin seurakunta, jota ohjaa Pyhä Henki. Jo uskontunnustuksessamme todetaan, että uskomme Pyhäin yhteiseen seurakuntaan. Ei siis ole montaa seurakuntaa päällä maan. On vain yksi pyhien yhteinen seurakunta.

Kerron teille, mitä synninluvallisuus ja rakkauden neuvojen noudattamattomuus mun kohdalla teki. Ajattelin, että voin kuunnella rytmikästä musiikkia ja säilyttää uskon. Musiikki kuitenkin rupesi tekemään työtä minussa. Se alkoi rauhoittamaan mua. Se hukutti omantunnon äänen. Aloin tuudittautuu väärään rauhaan. Alkoi jäämään sopimattomia asioita tunnolleni. Niitä kertyi ja kertyi ja lopulta tajusin, että minähän en enää kykene edes uskomaan. Seurasi pitkä usean vuoden jakso uskosta osattomana. Useita kertoja rukoilin parannusta kohdalleni, mutta sitä ei annettu. Alkoi jo tuntumaan, että olen ehkä menettänyt jo mahdollisuuden ja minun paikkani tulee olemaan iankaikkisessa tulessa.
Sain kuitenkin ihmeellisesti Jumalan armosta palaamisen armon 7-vuoden jälkeen.

Viime vuosina minuun oli ruvennut tarttuu toisenlaisia maailmantartunnaisia. Mediassa oli paljon käsitelty monin paikoin paisutellenkin meikäläisyydessä tapahtuneita epäkohtia. Aloin epäilee, onko uskomme rakenteissa jotain vikaa. Huomaamattani aloin ajattelemaan, että herätysliikkettämme ohjaa jotkin nokkamiehet, jotka sanelevat, mihin suuntaan ja miten vanhoillislestadiolaisuudessa kulloinkin kuuluu ajatella. Minuun rupesi uppoamaan ns. soraäänisten palopuheet. Oikein kaivelemalla kaiveltiin, mitä kaikkia mahdollisia epäkohtia uskoomme kuuluikaan. Ja kun oikein suurennuslasilla rupesi tutkimaan, rupesi löytyy jos jonkinlaisia, olemattomiakin asioita. Omastakin lapsuudesta rupesi löytyy paljon kauheita asioita, vaikka koskaan aiemmin en ollut kokenut kotonani mitään kauheuksia, vaan oon saanut elää onnellisen lapsuuden. Kun oikein mikroskoopilla tarkkaili ja tutki, niin oma menneisyyskin rupesi näyttää suorastaan järkyttävältä... Aloin katkeroitumaan. Ihan viime aikoina tajusin, että olen ajautunut masennukseen sen vuoksi, kun olin keskittynyt vain epäkohtiini elämässä. Oma elämänikin rupesi tuntumaan merkityksettömältä. Kuinka olen omannut huonot geenit, jotka ovat alttiita niinkin typerälle uskolle, kuin vanhoillislestadiolaisuudelle.
Hain apua psykoterapiasta ja minulla diagnosoitiin keskivaikea masennus.
Aloin miettimään, pitäisiköhän minun erkaantua tuosta eripurajoukosta... Ne tämän tilanteen on aikaan saanut. Eihän minulla ennen heidän kanssa hengailuaan mennyt ikinä näin kurjasti! Jo se, että tajusin ajattelutavan muuttumisen vaikuttaneen masennukseni syntyyn, on auttanut minua kovasti. Tunnen, kuinka jo nyt olen ottamassa askeleita taas parempaan päin, vaikka hoitokertoja kognitiivisessa terapiassa on ollut vasta viisi!

Yksi rakkauden neuvohan kuuluu: Älkää istuko pilkkaajien keskellä. Ja että välttäkää kaikkea sellaista seuraa, joka ajaa teidät uskossa haaksirikkoon. Ja että meidän täytyy koko ajan olla valveilla, ettei uskoamme meiltä viedä. Voisin olla katkera tälle eripurajoukolle, mutta en tahdo. Katkeruus ei johda mihinkään. Parasta, kun keskittyy omaan elämään ja luottaa Taivaan Isän johdatukseen. Jaksaa edetä luottavaisin mielin tulevaisuuteen ja omaksua muutenkin positiivinen elämänasenne. Ihan varmasti meidän kaikkien elämässä on epäkohtia, mutta tarviiko niihin takertua. Keskittymällä niihin positiivisiin asioihin voimme paljon paremmin!