Miten autan,

Hei

Mun mielestäni olet esittänyt olennaisen kysymyksen. Ja lisäksi on hienoa, että haluat auttaa. Moni vanhus sanoo, että ei tarvitse apua. Nyt iäkkäänä oleva sukupolvi on tottunut selviytymään itse, avun pyytäminen ja vastaanottaminen on ollut jokin heikkouden merkki. Sitä heikkoutta ja tarvitsevuutta on niin vaikea myöntää, jos on koko elämänsä elänyt niin, että ei tarvitse mitään eikä ketään.

Ja tuonkin on varmasti moni ikäihmistä auttanut kuullut, että ei mene hyvin, ei näin eikä noin…. silloin kun on vilpittömästi halunnut auttaa.

Ajattelen, että hyvä kysymys sekä ikäihmisille, että monille muille on: Mitä toivoisit, että tekisin? Ja vanhusten suhteen ajattelen, että apua voi tarjota uudelleen, vaikka sen tarve ensin kielletäänkin. Myös suora puhe auttaa tässä ihmissuhteessa. Auttajan/autettavan välinen suhde on kuin mikä tahansa ihmissuhde: kitkaa ja säätöä on, aina kannattaa puhua ja sanoa ajatuksensa.

Joskus minusta tuntuu, että vanhusten parissa pärjää parhaiten huumorin avulla. Käyn toisinaan laitosvierailuilla ja ihailen hoitajia, jotka osaavat huumorin avulla toimia viisaasti myös ns. hankalien vanhusten kanssa.

Hyviä hetkiä ikäihmisten kanssa

toivoo Päivi-pappi Hämeestä

Kiitos, tästä on hyvä jatkaa, jospa otankin oikean tyylin ja tuo kun kysyy ,miten voisin auttaa on ehkä parempi kuin se,että teen ilman pyyntöä.

Olen huomannut, että välillä apu kelpaa kyllä, joten jospa sittenkin mietin tarkemmin ja otan huumoria kehiin :),kannatti täällä kysellä, tuli helpottunut olo itsellekkin.

Antaisin yhden vinkin sairaiden tai vanhusten lähestymiseen. Voithan antaa läheisesi tehdä työnsä mihin hän vielä kykenee ja taitaa, vaivihkaa ilman suurta numeroa teet kotiaskareita. Isoäitini oli viimeisinä vuosinaan periksiantamaton, mutta monisairauksinen ja oma jaksaminen hyvin vaikeaa. Keksin sen, että ruokaa hänen laittaessaan, otin tykötarpeet esiin, kaikki astiat joita hän käyttää, siirsin kattilat hellalle ja vuoat uuniin, hän vain teki siihen ruokaan sen oman arominsa, siivosin tarkkojen ohjeiden mukaan ja onnistuin välttävästi. Oli tip top-tyyppiä. Ei kukaan halua kaikisa järjissään olla kyvytön siihen mitä on iätajat tehnyt. Auta, mutta anna toisen tehdä se mitä pystyy tekemään ja huolehdi, ettei toinen rasitu liikaa, se on taiturointia, mutta opit siinä valtavasti kuinka ihmistä opitkaan lukemaan. Tärkein seikka on, älä nöksähdä, tuskinpa autettava ihminen tarkoituksella on ilkeä, vaan autettavan käytökseen syynä on useimmiten oma pettymys kyvyttömyydestään.

On vaan otettava hommat haltuun silloin, kun vanhus ei itse enää ymmärrä omaa tilaansa/hoitoansa eikä kotinsa hoitoa. Vastuu on meillä terveillä tällöin, eikä vanhusta saa jättää hoitamatta eikä hänen asioitaan hoitamatta. Yritä jääntää puhe johonkin mukavaan, kun teet jotain mitä hän vastustaa. Usein dementoitunut vanhus vastustaa vähän kaikkea. Siihen pitää vain osata suhtautua ohittaen ja silti huolta pitäen.

Kuka meistä haluaisi itse tulla heitteille jätetyksi?

Löytyihän tämä keskustelu täältä, eli minun vanhempani ovat 86 ja 88 vuotiaita ja olen yrittänyt etänä yksin saada sinne Sotkamosta 35 kilsan päähän palveluja. Ilmaista ei ole kuin kotisairaanhoito. He käyvät siellä kerran kuukaudessa ja ovat yrittäneet saada heitä muuttamaan sieltä vanhusten asuntoon. Ei vaan isä lähde ja äitini pelkää miten pärjäävät siellä taas talven - hän ei enää jaksa. KOhta ei saa postia haettua 200 metrin päästä eikä taksilla ruokaa Sotkamosta. Rahallahan apua saa mutta kun ovat niin nuukia. Isä möi metsää - sitä vielä riittää, mutta ei myynyt tarpeeksi että olisivat ostaneet asunnon. Toisaalta sanoin että älkää ostako kun ei niitä siellä näy saavan myytyä. Auttaminen Tuusulasta asti töissä ollessa oli vaikeaa - nyt olemme menossa Savonlinnaan kun mies sanottiin irti ja minä lähdin kans. Nyt on aikaa auttaa - tai yrittää. Mitä ihmettä näiden kanssa oikein tekisi? Äitini saisi ja on saanutkin veteraanien palveluseteleitä mutta ne pitäisi hakea - muuten ei palvelua saa eikä hän ole tätä tiennyt. Nyt on ihmetellyt kun niitä ei enää tule!!! Voi hyvänen aika! Itekkin olen kohta 57 vuotias joten ei kaikki tässä "huttupiässä" pysy ja kun ei tiedä. Sain paljon selville kotisairaanhoidosta tänään ja olen soitellut ympäriinsä. Huh huh! Mulle voi kirjoitella [email protected] osoitteeseen

Hei Hillevi, kotihoidon palveluja saa myös palvelu-setelillä. Ehkäpä kotihoito voisi myös nämä setelit hakea? Onhan tuossa jo syytä tarpeeksi saada kotihoidon apua. Kunta on velvollinen apua tarjoamaan ja kotihoito ei voi kieltäytyä. Kotihoitoa on kovasti haukuttu näillä keskustelu-palstoilla, mutta meitä ihan hyviäkin hoitajia löytyy :) Suosittelisin ottamaan yhteyttä myös kaupungin palvelukoordinaattoriin, jonka tehtävä on valvoa kunnan palveluja. Ottaisivatko edes esim. siivousapua vastaan, jo sekin helpottaisi äitisi tilannetta. Onko isäsi vielä kykeneväinen tekemään itsenäisiä päätöksiä? Mikäli ei, hänet voidaan laittaa palvelutalon jonoon; itsemääräämisellekin on raja, jonka kynnys ylittyy siinä vaiheessa kun kotona pärjääminen ei kertakaikkiaan enää onnistu ja ihminen ei oikein enää pysty käsittämään mikä on hänen parhaakseen, toki näihin tarvittaisiin myös lääkärin mielipidettä. Jo pelkästään kotihoidon henkinen tuki voisi äitiäsi auttaa jaksamaan, sekä hoitajien konsultointi lääkärille ja sairaanhoidolle ja vaikkapa lääkeasioiden hoitaminen. Oletettavasti alueelta löytyy kotihoito, jos kerran myös kotisairaanhoitokin. Yleensä kun ovat "samaa puljua". . Entäpä SPR:n vapaaehtoiset työntekijät, löytyisikö heidän alueeltaan tällaista tahoa, tai voisiko seurakunta auttaa jotenkin, että äitisi saisi hetken levähtää? Onko alueella palvelutaloja, jotka voisivat isäsi ottaa jaksottaisiin, lyhyisiin intervallihoitoihin, näin äitisi saisi lepojaksoja, sekä isäsi muiden seuraa/virikkeitä/ja tutustumista palvelutalon elämään?

Tässä tulikin jo paljon hyviä neuvoja. Neuvot ovat nyt tarpeen.
Jouduin /pääsin taas tähän tilanteeseen...ehdinkin jo peräti 1,5 vuoden ajan hengähtää, kun ei kukaan omaisista tarvinnut.
Nyt tarvitsee -senkin edestä.

Ja nyt puristaa. Kyseessä on pariskunta, erittäin iäkäs sellainen , joista toinen joutui sairaalaan ja toinen sinnittelee kotona-päättäväisenä, tomerana ja välillä erittäin avuttomana.
Heillä ei ole lapsia, joten sisarusten lapsenlapset yms. kokoonpano on lähimmät omaiset. Joista turvaudutaan vain tiettyihin. Vaikka apua olisi valmiina antamaan muutkin.

Nyt se tarvitsevuus on mennyt yli äyräiden. Sinne pitää soittaa vähintään 2 kertaa sen lisäksi, että siellä on auttamassa, kuuntelemassa, tukemassa, asioimassa 3-4 tuntia päivässä.
Kuten äsken: tästä päivästä tiesin että tama avustettava lähtee naapurinsa kanssa asioinnille aamupäivästä ja itselläni oli lääkärissäkäynti.
Soitin iltapäivällä:"mina tässä ihmettelin kun ei kuulu eikä näy. on se kumma....."

Ehkä on tehtävä napakammin pelisäännöt selviksi. Hajautettava tama avun-antaminen. Koska tämän avustettavan persoonaan näyttää kuuluvan se, että aina se, joka on kulloinkin "lähimpänä" se saa moitteet...näin kävi eräälle sisaruksistani.
Nyt on sitten minun vuoroni.
Erikoista tässä on se, että koskaan näitä moitteita ei kuulu silloin kun puolisoni on läsnä. Kuten eilen, sovimme että haemme hänet klo 13 ja viedään kaupoille. Täti oli tullut jo kerrostalon aulaan ja jutteli kaikessa rauhassa siellä naapureiden kanssa. Mutta piti vielä näyttää mahtinsa: "mina olen odottanut tässä jo 15 minuuttia"....(teki mieli sanoa, että no mitäs läksit 20 minuuttia etuajassa)....naapuri korjasi tilannetta ja sanoi: ethän sinä ole ollut kuin vasta 5 minuuttia tässä.

Näihin päiviin asti olen luullut tulevani erityisen hyvin ikäihmisten = vanhusten kanssa juttuun. Tämän oman kaukaisen ikäihmisen kanssa asiat saavat realistiset mittasuhteet.
En tulekaan vanhusten kanssa toimeen :)
Huumori-tule ja pelasta minut!

Minä olen vähitellen lyömässä "hanskat tiskiin" tuon paapomisen vuoksi. Vanhus valittaa yksinäisyyttään ja puhuu edessä aivan toista kuin takana. Suomeksi: puhuu minusta ja perheestäni paskaa selän takana muille. Lähetän hänelle säännöllisesti rahaa hänen tililleen, koska hän valittaa ettei elä reilun 1000 euron nettoeläkkeellä. Tapaus asuu kaukana pääkaupunkiseudusta, "landella", palvelujen vieressä kerrostalossa.

Hoitakoon kotihoito kaiken minä luovutan, sillä sukulaiset vinoilee minulle kaikesta. En minä ole vanhuksen tilintarkastaja ja lääkkeitten määrääjä.

Jos vanhuksella ei ole tarpeeksi säästöjä, minua kuulustellaan, miksi? Sii ilmaista työtä tein ja ihan turhaan, sain p..skat palkaksi kun autoin.

Luin mielenkiinnolla millaisia kokemuksia teillä on vanhuksista. Kyseessä voi olla myös vanhuusiän masennus. Toden totta me osaamme olla hankalia ja vaikeita. Syy on oman avuttomuuden ja pärjäämättömyyden tunne, tulevaisuuskin pelottaa. Avun vastaanottaminen on alkuunsa nöyryyttävää. Moni on myös yksinäinen vaikka ei sitä myönnäkään.

Minulla on vauhdilla etenevä ruumista rappeuttava sairaus, mikä vaatii erikoisruokavalion. Ruuanlaittaja en ole koskaan ollut. Ruokavalion muutoksen takia uusia asioita on ollut pakko opetella. Olen aina ollut käsillä tekijä, enää ei tahdo onnistua, kädet surkastuu. Tekemiseen tarvitsen apuvälineitä ja kekseliäisyyttä. Pää toimii negatiivisissa asioissa. Valittamisen osaan erittäin hyvin. Sisulla pystyn vielä hoitamaan jokapäiväiset askareet. Silti hermostun usein omaan avuttomuuteeni.

Vanhin lapsi käyttää joka viikko kaupassa ja asioilla. On kova pala purtavaksi. Saan kerran kuussa kunnan järjestämän siivouksen. Alkuun sen hyväksyminen oli työn ja tuskan takana. Tunsin syyllisyyttä laiskuudestani.

Emme ole ilkeyttämme hankalia ja vaikeita. Luopuminen omin avuin pärjäämisestä on erittäin vaikeaa hyväksyä.

Tämä on yhden vanhuksen oma kokemus vanhenemisen vaikeudesta.

Voimia kaikille vanhuksia auttaville.

Kun vanhus vaatii mahdottomia yli 60-vuotialta lapsiltaan, lasten pitäisi tehdä selväksi, että myös heillä on itsemääräämisoikeus omaan elämäänsä. Ei heitä voida velvoittaa väkisin passaamaan omien töidensä ohessa loputtomiin rähisevää muoria.

Vanhuksen mieli vaihtelee päivästä toiseen, kuten meillä jokaisella. Yli 80-vuotias äitini on joku päivä ihan hyväntuulinen toinen päivä suorastaan haistattelee. Vapaaehtoisesti autan häntä ja haussa on nyt omaishoidon tuki, mutta senhän saaminen näyttää kestävän. Muistiasiantuntijan pyysin itse tekemään kotiin testejä, että asiat etenisivät ja lievä (21 pistettä, ylin olisi 30, raja-arvo 25)muistamattomuushan tuli testeistä tulokseksi.
Valitettavasti vaan äitini puhui ihan palturia, että hoitaa taloustyöt, käy kaupassa jne. vaikka ei enää tee yhtikäs mitään. Saman oli kertonut lääkärillekin ennen joulua ja lääkärihän oli sen uskonut. Sukkia ei saa omin avuin jalkaan ja ei tajua huolehtia hygieniastaan, vaan valehtelee käyneensä suihkussa, vaikka ei selkeästi ole käynyt. Apua siis tarvitsee päivittäin ja Kelasta tuli C-lääkärilausunnon perusteella päätös, että hieman tarvitsee apua.
Kaiken lisäksi Kelahan ei omaisia usko, vaan lääkäriä, joka ei huomaa, että vanhus satuilee.
Minusta on kohtuutonta vapaaehtoisesti ilman kiitosta saati korvausta hoitaa, sanoi kuka tahansa, että vanhuksia pitää hoitaa omasta vapaasta tahdosta pyyteettömästi. Vaikeaa se on mennä suututettavaksi ja anella suihkuun, petata, pyykätä, siivota ja laittaa ruokaa jne. ja usein vielä omilla rahoilla ostaa ne ruokatarvikkeet, koska eihän vanhus itse mitään tarvitse, mutta on valmis aterioita syömään. Muka leipä, maito ja voi riittäisi! Lääkäriin ei hänen kanssaan voinut mennä, koska suuttui siitä, että aika oli varattu tutkimukseen. Sanoi, että minun pää pitäisi tutkia eikä hänen!
Vaipat vuotaa, vuodevaatteet on pissassa, vaikka kertakäyttösuojia on, ei huomaa vaihtaa housuja, vaihtaa vain vaipan. Haistattelee, kun sanoo, että mennään pesulle ja laitetaan puhtaat vaatteet tai sanoo, että peseytyi jo. Tällaista ihmistä pidetään hyvin itsestään huolta pitävänä!

Minun äitini on mennyt vanhemmuuttaan semmoseksi,että sanoo hyvinkin töykiästi mulle,kun esim.vien hänen pissanhajuiset makuuvaatteet ulos samalla kun käyn siivoamassa kerran viikossa.Että mihin sinä nyt niitä viet taas,ei kait niitä nyt taas tarvi vaihtaa...sanon vain että onpahan mukavampi nukkua saunan päälle puhtaassa sängyssä.Olen myös huomannut että hän vastustaa siksi kun ei enää itse kykene tekemään mitään.Toisina päivinä on käytös hyvin kielteistä,toisina päivinä menee paremmin.Uusia asioita vastustaa aina ensin,kunnes toteaa hyväksi,kuten pottatuoli,vaipat...

Mitään vanhustenhuolto-ongelmaa ei olisikaan jos kaikki toimisi niin kuin olisi järkevää. Sehän se työllistää hoitohenkilökuntaakin kun mikään ei käy jouhevasti. Tämä on justiin tätä elämää ja siihen on sopeuduttava. Vielä jos omaiset on erimielisiä keskenään.