Virkavastuuta ei ole

Ristus

Virasto ja siellä useammat virkamiehet jättävät työnsä tekemättä ilmoituksen saatuaan. Toisessa vaakakupissa satojen tai tuhansien henkilöiden terveyden vaarantuminen puoskarin lääkärileikeissä. Oikeudenkäyntien tulos, lievästi moitittavaa virkamiehiltä.

http://yle.fi/uutiset/hovioikeus_lievensi_valviran_virkamiesten_valelaakarituomiota/7309391

Virkavastuun voisi poistaa lakikirjasta, koska mitään virkavastuuta tosiasiallisesti ei ole. Kun virkamies joutuu työlään tai muuten vaan ikävän työtehtävän eteen, aina voi jättää tekemättä. Kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Palomiesten kannattaa antaa palaa, polisin ei kannata lähteä hälykeikalle, menkee vaikka kahveelle tilanteen eskaloitumisen ajaksi.

20

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tätähän se on

      Juurikin näin

    • Vaari 78

      Suomeen olisi jo korkea aikaa perustaa objektiivinen rikostutkinta instituutio johon ei kuuluisi yhtään ainutta poliisia,sillä varmistettetaisiin oikeusturva. ja samalla kävis tarpeetomaksi kallis veronmaksajijen ylläpitämä poliisihallitus.näin syntyneet säästöt osaltaa kelpaisivat vahusten huoltoon ja sosiaalietuuksien ajatasaistamiseen johon nyt ei resuseja riitä.
      tämä nyt siksi ettei mitään virkavastuuta ole koskaa todellisuudessa ollutkaan ja meno on ollut sen mukaista jo liiankin kauan..kenttäpoliiseja sais aika paljokin lisättyä polisihallituksen lakkauttamisen myötä...siten kansalisten turvallisuus kohenis niin jos ei lisääntyneet poliisit suhteessa nykyisiin lisäsi poliisien tekemieä raakoja rikoksia..

      • miten käytönnössä?

        "objektiivinen rikostutkinta instituutio johon ei kuuluisi yhtään ainutta poliisia,sillä varmistettetaisiin oikeusturva"

        Kenellä muulla kuin poliisilla mielestäsi olisi ammattitaitoa tehdä rikostutkintaa?

      • läpinäkyvyyttä
        miten käytönnössä? kirjoitti:

        "objektiivinen rikostutkinta instituutio johon ei kuuluisi yhtään ainutta poliisia,sillä varmistettetaisiin oikeusturva"

        Kenellä muulla kuin poliisilla mielestäsi olisi ammattitaitoa tehdä rikostutkintaa?

        Ainakin poliisirikosten tutkintaan pitäisi olla oma, poliisista erillinen instituutio.
        Eihän kukaan ala "omaa pesää" likaamaan "omassa porukassa".

      • 3+15
        läpinäkyvyyttä kirjoitti:

        Ainakin poliisirikosten tutkintaan pitäisi olla oma, poliisista erillinen instituutio.
        Eihän kukaan ala "omaa pesää" likaamaan "omassa porukassa".

        Lopeta jo tuo jatkuva valehtelu. Poliisit tutkivat oikein mielellään kolleegojensa tekemisiä.
        Mikäköhän olisi poliisista erillinen instituutio, joka kykenisi poliisirikoksia tutkimaan? Pätevöityminen vaativaan rikostutkintaan, kun vaatii ainakin 15-20 vuoden kokemuksen muussa rikostutkinnassa.

      • läpinäkyvyyttä
        3+15 kirjoitti:

        Oli kyllä ensimmäinen kommenttini tästä asiasta ja osuikin näköjään heti maaliinsa reaktiosta päätellen. Helsingin poliisi/KRP, Joutsenlahti ja ehkä oma juttusi poikkeuksina vain vahvistavat sääntöä

      • 3+2
        läpinäkyvyyttä kirjoitti:

        Oli kyllä ensimmäinen kommenttini tästä asiasta ja osuikin näköjään heti maaliinsa reaktiosta päätellen. Helsingin poliisi/KRP, Joutsenlahti ja ehkä oma juttusi poikkeuksina vain vahvistavat sääntöä

        Kuka tutkisi Helsingin poliisin/KRP:n tai Joutsenlahden tekemisiä, jos aihetta ilmenee ??

      • läpinäkyvyyttä
        3+2 kirjoitti:

        Kuka tutkisi Helsingin poliisin/KRP:n tai Joutsenlahden tekemisiä, jos aihetta ilmenee ??

        No se poliisista erillinen instituutio, jota tässä juuri kaipaillaan. Kun sellaista ei ole, sellainen pitää rakentaa. Ymmärrän kyllä hyvin, että et sellaista jostain syystä halua mutta moni muu pitää sitä välttämättömänä.

      • 8+9
        läpinäkyvyyttä kirjoitti:

        No se poliisista erillinen instituutio, jota tässä juuri kaipaillaan. Kun sellaista ei ole, sellainen pitää rakentaa. Ymmärrän kyllä hyvin, että et sellaista jostain syystä halua mutta moni muu pitää sitä välttämättömänä.

        Eipä sinulla näytä olevan asioista mitään käsitystä. Rikostutkijaksi ei valmistuta yliopistosta. Se on työtä, joka opitaan vuosien kuluessa käytännön poliisityöstä, eli poliisissa. Jos meinasit rakennella poliisista erillisen instituution, joka tutkisi poliisirikoksia, niin missä nämä alalle rekrytoitavat tutkijat rikostutkintaa harjoittelisivat ne n. 15-20 vuotta, joka aika pätevöitymiseen kuluisi ja heidän opettajansa olisivat kuitenkin poliiseja ?
        Tätä asiaa ovat miettineet sinua paljon viisaammatkin, mutta ratkaisua ei ole löytynyt.

      • ei korppi korpin
        3+15 kirjoitti:

        Lopeta jo tuo jatkuva valehtelu. Poliisit tutkivat oikein mielellään kolleegojensa tekemisiä.
        Mikäköhän olisi poliisista erillinen instituutio, joka kykenisi poliisirikoksia tutkimaan? Pätevöityminen vaativaan rikostutkintaan, kun vaatii ainakin 15-20 vuoden kokemuksen muussa rikostutkinnassa.

        On totta, että poliisi tutkii suurella intohimolla kollegojensa tekemisiä. Erityisesti silloin kun liittyy heidän keskinäisiin välienselvittelyihin ja henkilökohtaisiin kaunoihinsa. Tyyppiesimerkkinä juuri Helsingin poliisi/KRP ja Joutsenlahti
        Mutta kun siviili-Virtanen valittaa poliisin väärinkäytöksistä, kiinnostus ja ote on valitettavasti ihan eri tasolla. Tyyppiesimerkkinä tästä se Ulvilan fyssari, joka huomaakin itse olevansa syytettynä.

      • vähän otettta hei
        8+9 kirjoitti:

        Eipä sinulla näytä olevan asioista mitään käsitystä. Rikostutkijaksi ei valmistuta yliopistosta. Se on työtä, joka opitaan vuosien kuluessa käytännön poliisityöstä, eli poliisissa. Jos meinasit rakennella poliisista erillisen instituution, joka tutkisi poliisirikoksia, niin missä nämä alalle rekrytoitavat tutkijat rikostutkintaa harjoittelisivat ne n. 15-20 vuotta, joka aika pätevöitymiseen kuluisi ja heidän opettajansa olisivat kuitenkin poliiseja ?
        Tätä asiaa ovat miettineet sinua paljon viisaammatkin, mutta ratkaisua ei ole löytynyt.

        Kaikkiin asioihin löytyy ratkaisu, jos halutaan. Älyllisestä laiskuudesta ja oman ammattikunnan suojelusta pohjimmiltaan kysymys, hyvä rikostutkija. Kuka muuten yliopistosta jotain mainitsi?

    • 13+

      Voisiko joku selittää mitä virkavastuu tosiasiassa tarkoittaa. Yritin selailla mutta tuli vain ympäripyöreitä "virkamiehen pitää noudattaa virkatoimissaan lakia" yms. Mutta pitäähän kaikkien kansalaistenkin noudattaa kaikissa toimissaan lakia muuten tulee rapsut. Missä ero?

      • Eli täyttä skeidaa

        Sitä, että kyttien rikoksia ei tutki kukaan ja yleensä ne vaietaan. Sinä saat kovan tuomion, mutta kyttä maximissaan pienen sakon.

      • fg ar rdg af ad f
        Eli täyttä skeidaa kirjoitti:

        Sitä, että kyttien rikoksia ei tutki kukaan ja yleensä ne vaietaan. Sinä saat kovan tuomion, mutta kyttä maximissaan pienen sakon.

        ? Eihän kaikki virkamiehet ole poliiseja? Kunnilla ja valtioilla on virkamiesasemassa olevia ihmisiä vaikka kuinka paljon.

      • pare,bz

        Virkavastuu tosiasiassa:

        Valviran hallintojohtaja Ritva Kujalan mukaan oikeuden antamat varoitukset eivät tule vaikuttamaan virkamiesten työskentelyyn

        Noh, rapatessa roiskuu

    • Yksilö 0

      Tällaisen vastuuttoman virkamiestyön kohteeksi joutuessaan saattaakin miettiä oman käden oikeutta..

      • 7+1

        Vangeista aika suuri osa kuuluu juuri näihin, jotka eivät ole suostuneet noudattamaan
        pelisääntöjä. Ovat vähän, kuin jääkiekon joukkotappeluun osallistuneet ja pelikieltoon joutuneet.

    • MIten?

      Onko siis edelle kerrotun mukaan osa virkamiehistäkin verranollisia osaan vankeihin? kun eivät noudatta sääntöjä? jos näin,niin vankilaan vaan...potemaan virka vastuutta..

    • virattomana

      Juttu lehdessä. Helsingin poliisi hakenut ja saanut kasan lupia telekuunteluun olemattomilla perusteilla. Lupia myöntänyt tuomari voivoitteli, että kyllä poliisin hakemuksiin pitää luottaa kun he toimivat VIRKAVASTUULLA. Kohta kai sitten saadaan selville mitä virkavastuu todella käytännössä merkitsee kun puutteellisia hakemuksia tehtailleita henkilöitä aletaan ottaa käsittelyyn. Vai aletaanko?
      Hyi hyi pojat ja tytöt, ei noin saisi tehdä kun teillä on virka.

    • Diipa Daapa

      Eräässä rikos jutussa poliisi osaamattomuutaan/asenteellisuutta toteutti juuri tuota kokemustaan(15-20-työ kokemustaan) ja samaan aikaan eräs asianajaja otti itse selvää asioista ja ero "tutkinalla kuin yöllä ja päivällä,,no tämä johtui tuosta asnetteellisuudesta poliisissa.
      miten asia sitten meni? oikeus(poliisin kumileimasin kera syyttäjän..marssivat poliisin tekemän juosten kustun esit.mukaan ja syytön vankilaan..
      osaamista olis ollut mutta se ei suomessa ikävä kyllä käy..eli osaavia olis kyllä.ilman että kenenkään pitää asenettaan tuoda esille.ja tarkoitan rikostutkintaa..mutta poliisi instituutiona suojelee itseään,eikä koskaan myönnä mitään..koska sehän ei kerta kaikkiaan käy.ja syyttäjät samassa veneessä..asiassahan on kyse luonteesta ja yli mielisyydestä joka mahdolistaa oiekeusturvan polkemiset...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe