Kuinka paranitte sosiaalisten tilanteiden pelosta?

No en tiedä olenko parantunut, mutta kävin väkisten koulun ja siihen liittyvät työharjoittelut. Minulla oli samoja tuntemuksia kuin sinulla ja olen saman ikäinenkin. Seurustellut en ole mutten oikein sitä edes kaipaa.

Edelleen monesti "tekee kipeää" lähteä vaikka kauppaan, mutta pystyn nyt elämään tämän asian kanssa jo eikä kaikki tunnu niin ylivoimaiselta kuin muutama vuosi takaperin.

Tsemppiä!

Onko täällä ketään jota hävettää ja pelottaa mitä on joskus tehny? mua pelottaa koska tuntuu että olen tehny kaiken väärin ja olen huono ihminen.Tuntuu että kaikki paha tapahtuu aina mulle.Pliis jos täällä on joku joka on kokenut samaa ja vois kertoo mulle että mitä pitäisi tehdä koska en jaksaa enään itkeä melkein koko ajan.

Ensinnäkin, sä tuskin tulet koskaan "parantumaan". Pelko ei todennäköisesti katoa koskaan. Sitä voi toki helpottaa viinalla tai huumeilla (mitä itse tein ja mitä EN suosittele!).

Pelon kanssa pitää oppia elämään. Sun pitää tehdä pelosta ystäväsi. Älä koita kieltää sen olemassaoloa, mutta älä myöskään suurentele asiaa. Pelko on loppujen lopuksi vain yksi tunne. Ja meillä ihmisillä on mahdollisuus sivuuttaa tarpeen tullen negatiiviset tunteet.

Itseä auttoi se kun aloin analysoida omia tunteita ja käymään terapiassa. Myös meditoinnista on ollut paljon apua. Pystyn nykyään peloistani (jotka olivat pahimmillaan sitä luokkaa etten uskaltanut astua ovesta ulos!) huolimatta toimimaan ja tekemään asioita mitä haluan tehdä. Minulla on jopa joitakin ystäviä joiden kanssa teen asioita. Mutta kyllä minua yhä pelottaa ajoittain, voimakkaastikin. Mutta olen tajunnut sen että tunteet tulevat ja menevät, eikä niitä pidä ottaa liian vakavasti!

Itselläni paraneminen alkoi spykiatrisella poliklinikalla käynnillä, jossa alettiin etsimään lääkettä, ja miettiä terapian toteutusta. Siitä lääkkeen ja terapian voimin pääsin jo liikkeelle niin hyvin että pystyin menemään kuntouttavaan työtoimintaan jossa tein hyvin sosiaalista työtä.
Niillä eväillä sain vähennettyä kynnystä kohdata ihmisiä, ja lääke auttoi ajatuksen hallintaan "hällä väliä mitä noi miettii" asenteeseen. Vuosia siinä meni mutta pelkotiloja ei enää ole.
Pahimmillaan en uskaltanut lähteä oikein kotoakaan ulos kun pelkäsin näkeväni puheliaita naapureitani. Kaupassa käynti oli tuskaa. Se hoitoon hakeutuminenkin oli tuskaa ja vaikeaa, koska kyseinen paikka hoitaa pääosin alkoholin, tai muiden huumausaineiden liikakäyttäjiä, ja muutenkin kynnys nähdä edes lääkäriä on korkea.

Toivon että tästä olisi apua niille jotka kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta.