Raunio

Lääkkeiden voimalla

Monen vuoden helvetti takana ja vielä jatkuu. Työpaikassa en enää ole ja asia on edennyt oikeuteen saakka. Usein olen miettinyt, että miten olisinkin voinut julkisesti tuoda esille henkilöt jotka tätä tekevät, mutta oma oikeudenmukaisuus ei ole antanut sille valtaa. Henkilöt ovat sekä poliitiikassa, että uskonnossa vaikuttavia henkilöitä. Eli niitä joita vähiten voisi epäillä siitä mitä tekevät ihmisille. Olen miettinyt myös, että osaavatkohan nämä henkilöt antaa ns. arvoa sille, että ovat saaneet elää nämä vuodet rauhassa ja näin ollen kasvot ovat säilyneet. Minä toivon, että oikeus on olemassa ja paha saa palkkansa.
Niille, jotka eivät vielä ole sairastunut työssä tapahtuneista epäasiallisista kokemuksista sanon, että lähtekää ja nopeaan.
Omista oikeuksista kiinnipitäminen vie lopunkin terveyden kaiken taiston keskellä.

8

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimia!

      Olemme kaikki erilaisia ja reagoimme eri tavoin vaikeuksiin ja niistä vapautumiseen. Monelle toipuminen voi alkaa vasta sitten kun on saanut oikeutta. Jos ei edes hae sitä ei kenties toivu koskaan.

      Voimia sinulle. Minulla sama edessä.

      • Lääkkeiden voimalla

        Näin se valitettavasti näyttää minun kohdalla olevan. En olisi ikinä uskonut, että aikuisena joudun käymään tämmöisen helvetin läpi.
        Voin kokemuksesta sanoa, että tie on pitkä ja raskas sekä kallis.
        Viimeisestä oikeudenkäynnistä en muista juuri mitään.
        Hyvin muistan vain sen, että oksensin kesken käsittelyn.
        Toivon sinulle voimia ja jaksamista. Toivottavasti sinulla on hyvä tukiverkosto.
        Minulla on onneksi perhe ja puoliso, joka ei ole hyljännyt vaikka näen, että kärsii vuokseni paljon. Onneksi lapset ovat isoja ja ymmärtävät tilanteen.
        Päivä kerrallaan...

      • voimia
        Lääkkeiden voimalla kirjoitti:

        Oletko saanut etukäteen ohjeistusta tai valmennusta oikeusistuntoa varten? Mistähän sellaista saisi? Mikä oli pahinta, mihin kannattaisi varautua?

      • Lääkkeiden voimalla
        voimia kirjoitti:

        Oletko saanut etukäteen ohjeistusta tai valmennusta oikeusistuntoa varten? Mistähän sellaista saisi? Mikä oli pahinta, mihin kannattaisi varautua?

        Omalla kohdallani AVI vei asian eteenpäin, mutta silti jouduin hankkimaan oman asianajajan. Hänen kanssa keskustelin. Vastapuolelta tulee sitten kaikkea ikävää mihin ei osaa varautua. Vihan tunne saa oloa helpommaksi. Mutta itse jouduin ottamaan niin paljon rauhoittavaa viimeksi käytyyn oikeudenkäyntiin, etten juuri muista mitään. Kun vastapuoli kertoo silkkaa valhetta, et voi kun kuunnella. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen on aina valitusoikeus hovioikeuteen, joten prosessi on piinallisen pitkä. Pahinta on se, että tulee päätös missä tekijöitä ei tuomita. Odottaminen tuntuu elinkautiselta.
        En tiedä mistä sen enempää saisi neuvoja, mutta yksin ei kannata lähteä puolustamaan itseään.

      • voimaantumassa

        Saako vastapuoli käyttäytyä oikeudessakin epäasiallisesti eli valehdella, vihjailla perusteettomia, mustamaalata, ...?
        Mikä on oleellisinta suullisessa kuulemisessa? Pitääkö siellä asianomistajan olla kunnossa vai voiko asianajaja hoitaa puhumisen?

      • Lääkkeiden voimalla
        voimaantumassa kirjoitti:

        Saako vastapuoli käyttäytyä oikeudessakin epäasiallisesti eli valehdella, vihjailla perusteettomia, mustamaalata, ...?
        Mikä on oleellisinta suullisessa kuulemisessa? Pitääkö siellä asianomistajan olla kunnossa vai voiko asianajaja hoitaa puhumisen?

        Omalla kohdallani vastapuoli ei ole muuta tehnytkään, kun puolustanut itseään kaikin keinoin. Vastapuoli on oikeutettu kaikkeen. Suullisessa käsittelyssä olennaisinta on se miten pystyt tuomaan hyvin kokemasi esille. Todistajat ovat plussaa.
        Mutta muistutan edelleen, että eka erä on vasta eka. Yleensä väistämättä vastapuoli hävittyään valittaa päätöksestä.
        Voimia sinulle!

    • kohtalokaverisi

      Voimia sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi, kun sen aika on tulla.

      Kaikki pahakin päättyy aikanaan. Näin ainakin haluan uskoa. Joka tapauksessa olet katkaissut pahan kierteen viedessäsi asian eteenpäin. Se on mitä suurin rakkauden teko. Siitä hyötyvät kaikki ihmiset pidemmällä tähtäimellä. Sinä olet joutunut maksamaan kohtuuttoman hinnan terveyden menetyksenä, taloudellisina tappioina jne.

      Toivon, että saat elämääsi jotain hyvää ja arvokasta jonakin päivänä. Löydät elämääsi jälleen ilon ja rauhan sisimpääsi.

      • Lääkkeiden voimalla

        Kiitos, sitä todellakin toivon, että elämä normalisoituu.
        Kova hinta, enkä todellakaan tiedä loppuiko häirintä, sillä sitä on tehty niin kauan siinä työpaikassa, kun minä olen elänyt. En siis ole ainut uhri, mutta toivotaan, että olin viimeinen.
        Kaikkea hyvää sinulle "kohtalokaveri"!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      3770
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      592
      3549
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3472
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2199
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2171
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1947
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1927
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      170
      1694
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1381
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe