Kuolevan ihmisen reaktiot?

Paljon vaikuttaa sairaus miten kuolee. Nykyään tiedetään sairauksista ja niiden loppuvaiheista ja kuoleman lähestyessä osataan auttaa potilasta monella tavoin: antaa kipulääkitystä, happea, nesteyttää ym.
En ole nähnyt kenenkään kuolinhetkeä, en ole sattunut olemaan silloin paikalla, mutta monta saattohoitopotilasta olen tuntenut.
Kuolema voi tulla niin yllättäen, että jopa lause jää puhuessa kesken. Moni on tajuissaan loppuun saakka.
Paljon tiedän tapauksia, että kuoleva on ikään kuin kiinnittänyt katseensa kaukaisuuteen ja sanonut, että enkeli, joskus jo edesmennyt tuli hakemaan. Olen vahvasti uskovainen ja tällaiset lähtemiset ovat hyvin lohdullisia.
On erittäin tärkeää meidän jokaisen valmistautua kuolemaan, koska se on ainakin varmin asia, joka syntymän jälkeen kohtaa.
Itselleni ei kuolema ole päätepiste vaan ovi Elämään.

Osanottoni diagnosoidulle! Maailma tuntuu pysähtyvän ympärillä, jos nuori ihminen saa diagnoosin, joka merkitsee väistämätöntä kuolemaa muutamassa vuodessa. Yleinen elinikä kun on nykyään pidentynyt ja Suomessakin on tällä hetkellä yli 100 henkilöä, joilla on 100-vuotispäivä takanapäin.

Mitä tulee diagnosoidun kysymykseen, olen minäkin sitä mieltä, että kannattaa kysyä joko omalta lääkäriltä ja/tai pitkään hoitotyötä tehneiltä hoitajilta, jotka ovat nähneet monenikäisten ja monenlaisten olosuhteitten seurauksena tulleita kuolemantapauksia.

Yksiselitteistä vastausta tuskin on, sillä kuolema saapuu eri-ikäisille ihmisille hyvin erilaisissa tilanteissa. Kun kyse on pitkäaikaisesta sairaudesta, niin useimmissa tapauksissa lähtö on rauhallinen ja kaunis. Lähtijä on ehtinyt käsitellä ja melessään hyväksyä sen, että hänen polkunsa oli määrä jäädä lyhyeksi, hän on ehtinyt selvittää läheistensä kanssa kaikki avoimet ja selvittämättömät asiat, mitään ei jää kesken. Se on tärkeätä.

Nykyään on kivunhallinta kehittynyt niin pitkälle, että kuoleva saa nykyään lähes aina niin hyvän kipulääkityksen, että hän saa lähteä kivuttomasti. Joissain tapauksissa - esimerkiksi juuri ALSin kohdalla - saattaa olla tarpeen antaa niin vahva lääkitys, ettei kuoleva tunne viimeisiin hetkiin liittyvää ahdistusta tai tukehtumisen tunnetta. Silloin lähtö tapahtuu lempeästi tajuttomuudessa eli unessa.

Oma mieheni kuoli ALSiin kuusi vuotta sitten sairastettuaan vain kolme vuotta. Hänkin oli suhteellisen nuori, kuollessaan vasta 55-vuotias. Lähtö oli rauhallinen ja kaunis, hengitys vain harveni ja hän vain siirtyi rauhallisesti tästä ajasta tuonpuoleiseen.

Voimia sinulle, Diagnosoitu.

Kuoleva on yleensä viimeiset päivät melko tiedoton, riippuen sairaudesta! Lääkkeitä annetaan kipuun ja rauhattomuuteen, myös esim. Limaisuuteen.
Olen itse saattanut monen ihmisen tuonpuoleiselle matkalle ammattini vuoksi. Yleensä kuolema on rauhallinen ja omalla tavalla jopa kaunis. Kosketus ja puhe on selvästi rauhoittanut monia, joten sitä ei kannata välttää. Omaisille kannattaa sanoa, että ovat vierellä loppuun asti silittäen, kädestä pitäen sekä puhuen jotain.
Haluan myös hoitajana sanoa, että tehkää ihmiset hoitotestamentti, jossa ilmoitatte toiveitanne esim. Papin käynti, musiikki, omaisten suhteen jotain. Näin me pystymme omilla toimillamme tekemään kuolevan viimeisistä hetkistä hänen toivomuksen mukaiset. Monet omaiset eivät tässä tilanteessa ymmärrä ajatella järkevästi, mikä on täysin ymmärrettävää.

Puolisoni kuoli pari vuotta sitten syöpään alle 40 vuotiaana ja olin tietenkin paikalla sekä hänen viimeisen hengenvedon aikaan, että melkein pari-kolme vuorokautta ennen kuolemaa melkein koko ajan. Hän sanoi pari päivää ennen kuolemaansa, että ei tämä ole elämisen arvoista elämää ja silloin tiesin, että kuolema on tulossa pian. Hän oli rauhallinen suurimman osan aikaa, tosin kipuja oli jonkin verran. Olimme paljon lähekkäin ja ne hetket olivat varmasti meille molemmille tärkeitä. Viimeisen vuorokauden ajan hän oli aika lailla lääkitty eikä oikein enää läsnä tässä maailmassa. Hengittäminen vaikutti hankalalta ja jonkinlaisia lihasnykäyksiä hänellä oli. Mutta itse kuoleman hetki oli mielestäni ihan kaunis tosin tietenkin erittäin surullinen hetki. Minusta tuntui helpottavalta, että tuska toiselta ja huoli toisesta loppui. Uskon, että helpotus se oli hänellekin. Hänen henigtyksensä harveni ja harveni, kunnes loppui kokonaan. Harvoin kai kuolema on mitenkään siisti ja helppo, mutta jonkin oma kauneutensa siinä oli. Itselläni se ainakin helpotti kuoleman pelkoa jota olen aina ajoittain tuntenut.

Millainen ihmisen kuolema tulee olemaan, riippuu syystä mihin hän kuolee. Jos kuolee johonkin pitkäaikaissairauteen ja "elimistö vain pettää" kuolema on yleensä rauhallinen ja kuoleva vain nukkuu pois. Jos kuolemansyy on esim. keuhkoahtaumatauti, kuolema voi olla kaikkea muuta kuin rauhallinen ja levollinen koska kuolee tukehtumalla. Riippuu myös toki lääkityksestä, siitä miten henkilö siihen itse suhtautuu ja kuinka äkillisesti kuolema tulee. Kaikki tapaukset on siis ns. yksilöllisiä.

Esimerkiksi Helsingin Terhokodista löytyy jonkin verran materiaalia netistä ja siellä työskentelee vapaa-ehtoisia työntekijöitä potilaiden rinnalla loppuun asti.
Varmasti tällaisen vapaaehtoisen työntekijän kanssa keskustelemisesta olisi paljon enemmän hyötyä, kuin esimerkiksi lääkärin kanssa.

"Hyvin käytetty päivä antaa hyvän unen, samoin hyvin käytetty elämä rauhallisen kuoleman." (Leonardo Da Vinci)

Elä siis äläkä kysele 'tyhmiä'. Psyykkisesti vahva ja tietoinen ihminen elää joka päivä kuin se olisi viimeisensä eikä anna tutkimattoman tulevan häiritä. Heikko tapaus tuupertuu pelkonsa painon alla ja silloin jää elämä elämättä.

Mummoni pyysi pitämään kädestä ja sanoi että häntä pelottaa muutama hetki ennen kuin kuoli.

Oletko sairas kun näin perverssejä mietit?

Puolisoni joutui sairauden takia saattohoitoon, neljäntenä päivänä hän nukkui pois rauhallisesti. Ei pystynyt puhumaan enää, mutta puheseeni reagoi, tunnisti tutun ja turvallisen äänen. Olin hänen rinnallaan loppuun asti, pitäen kädestä ja silitin päätä. Kiitin häntä yhteisestä elämästä ja annoin luvan mennä kohti valoa.
Hirveä tilanne on luopua rakkastaan.