oinaalle opittavaa

oinaatkuriin

- Tulisi olla kärsivällisempi ja ymmärtäväisempi.
- Harkinta tuottaa useinmiten hyvä tuloksia ja itsehillintä ei ole pelkuruutta.
- Ei pidä korostaa liikaa omia tarpeitaan.
- Omastaan voi antaa muillekkin.
- Asioita kannattaa ajatella muidenkin kannalta.
- Muita ei pidä tuomita ensisilmäyksellä, muutkin voivat olla oikeassa.
- Siitä ajasta kannattaa nauttia jolloin tekee jotain eikä aina pidä kiirehtiä työn loppuun saattamista.

Oinaan kasvavat vahvuudet ja heikkoudet:
Näkökulma muuttunut tasapainoisemmaksi - kärsimättömyys nostaa päätään.
Osaa käyttää energiaansa rakentavammin - oma minä hallitsee liikaa.
Osaa jakaa muille ihanteiden tuottamaa innostusta - haluton ottamaan neuvoja vastaan.
Ihmissuhteet muuttuneet onnellisemmiksi - haluttomuus muuttua
Itsekkyys väistynyt - palaat "minä ensin" asenteeseen.
Osaa nauttia nykyhetkestä - syöksyy liian innokkaasti uusiin seikkailuihin.
Kykenee paremmin tekemään ryhmätyötä - tuntee elämänsä rajoitetuksi.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        71
        3319
      2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        562
        3150
      3. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        39
        2634
      4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        49
        2042
      5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        311
        1853
      6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        120
        1835
      7. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        12
        1745
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        127
        1407
      9. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        26
        1251
      10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        63
        1238
      Aihe