Gerbiili viikkoja ilman vettä

Huolestunut omistaja

Gerbiilini onnistui tiputtamaan juomapullonsa (imukuppikiinnitettävä) ja lopputuloksena kun illalla kotiin pääsin gerbiili oli napostellut imukupit sellaiseen kuntoon, että niillä ei enää saanut juomapulloa kiinni dunan reunaan. Koska muita juomapulloja ei ollut joita olisin saanut laitettua, ajattelin hyvin viisaana että laitanpa purua paksummin alle yhteen kulmaan ja juomapullon viistosti nojaamaan reunaa vasten. Gerbiilini ei ole ollut ikinä mikään kovin suuri juomaan, vain pieniä määriä päivässä joten en ollut huomannutkaan että päivässä siitä ei olluy hävinnyt mitään. Tuosta päivästä on nyt n. 2 viikkoa ja ihmettelin että miksi gebuni makaa selällään ja yrittää epätoivoisesti saada juoduksi juomapullostaan. Tulin siinä sitten kokeilleeksi että eikö pullosta tule mitään, ja näin on. Pullosta ei saanut tipan tippaakaan vettä, sen ollessa
vinossa. Nostin pullon suoraan pidellen sitä käsissäni ja gerbiili litki siitä 10minuuttia pitäen pienintäkään taukoa. Nyt sain viritetyksi pullon kunnolla ja laitoin varmuuden vuoksi vielä kulhoon vettä, josta hätätilanteissa saa juoduksi. Kurkkua on saanut toki tässä viikkojen aikana, että vettähän siinäkin periaatteessa on mutta tuskin se olisi pitkälle riittänyt. Nyt syö kuivaruokaa & kurkkua ja juo vuorotellen. Rakastan gerbiiliäni kovasti, jo 4 vuotiasta kolmijalkaani enkä ikinä tekisi hänelle mitään pahaa. Tiedättekö onko haittaa jos gerbiilini juo ja syö nyt enemmän kuin tarpeellista olisi? Voiko liiasta vedensaannista tapahtua jotain näin pitkän ajan jälkeen?

6

1623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      Minunkin oma gerbiilini joi kauheasti sen jälkeen kun juomapullosta ei jostain syystä tullutkaan vettä. Gerbiililläni tuo paljon juominen meni ohi n. 2 viikossa.

    • vivianna98

      Vesihän kuuluisi gerbiileille vaihtaa mielellään joka päivä ja tottakai juomapullon kunto tarkistaa samalla. On väärin, että laiminlöit gerbiilisi hyvinvoinnin noin, sillä nyt se kärsii todennäköisesti pahastakin nestehukasta. Jos gerbiilin kunto ei nouse, vie se eläinlääkäriin ja kerro tapahtuneesta.

    • Kokemusta gerbuista

      Olen vivianna98:n kanssa samaa mieltä. Gerbiilin vesi tulisi vaihtaa joka päivä tai vähintään joka toinen päivä. Ja kun sanoit rakastavasi gerbiiliäsi todella paljon niin luulisi, että 2 viikon aikana huomaisit gerbiilisi voinnin huonontuneen, joten onko sinulla ollut tarpeeksi paljon aikaa gerbiilillesi? Gerbiilit tarvitsevat paljon seuraa, varsinkin jos sillä ei ole kaveria terraariossaan. Toivottavasti gerbiilisi kunto paranee.

    • mitäghh

      Siis... Sulla on duna gerbullesi?? ._.

    • hyppymyyrä

      1. Gerbiilien vesi pitäisi vaihtaa päivittäin.
      2. Kolmijalkainen gerbiili? Ja miksi?
      3. Etkö tosiaan ajatellut aikaisemmin kokeilla, miksi gerbiili tuollain "juo", että tuleeko pullosta vai ei?

    • rakastan gerboja

      duna ei ehkä ole paras vaihtoehto gerbojen asuin paikaksi. itselläni on akvaario jossa kolme gerboani elelee ja miksi sinulle ei aiemmin tullut mieleen katsoa gerboa ja kokeilla saako se vettä sieltä vesipullosta. tiesitkö muuten että gerbo on laumaeläin niitä pitäisi olla vähintään kaksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe