Sanomalehti keskisuomalaisesta 1.7.2014 lainattu

kun ilkka ei uutisoi

Hovioikeus keskeytti WinCapita-tuomion täytääntöönpanoon.

JYVÄSKYLÄ
Heli Paananen


Vaasan hovioikeus on keskeyttänyt Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomion täytäntöönpanon tapauksessa, jossa WinCapitaan sijoittaneet tuomittiin maksamaan saamansa rikoshyöty valtiolle.
Kaikkiaan 17 keskisuomalaista tuomittiin maaliskuussa maksamaan valtiolle yhteensä 964288 euroa rikoksesta saatua hyötyä. Seitsemän tuomittua valitti ratkaisusta hovioikeuteen. Heidän maksettavakseen tuomitut summat vaihtelevat 29000 eurosta 111000 euroon.
Tuomitut perustelivat vaatimustaan täytäntöönpanon keskeyttämisestä muun muassa sillä, että korkeimmassa oikeudessa on vireillä juttuja, joissa on kysymys menettämisseuraamuksen tuomitsemisen ja sen kohtuullistamisen edelletyksistä.
Perusteluissa pidettiin myös kohtuuttomana, että hyvässä uskossa toimineet valittajat joutuisivat menettämään omaisuuttaan turvaamistoimiin ja ulosottoon, kun korkeimman oikeuden ratkaisuihin kuluu aikaa.
Hovioikeus katsoi, ettei täytäntöönpanon lykkääntymisestä voida aiheutuvan valtiolle huomattavaa haittaa verrattuna valittajille aiheutuvaan haittaan.
Vastaava päätös annettiin myös Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomiosta, jossa valittajia oli 44.

2

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paskahousuja kaikki

      Vastaan vielä, eikös työ halavatut meinaneet viiä ilkkaa käräjille aikoinaan jostain julukaisusta, muutta muuta hävinneet eivät tuoneet juttujaan esille siinä karmeuessa,,,,, jotta oisitte todellä hävinneet ne voittorahanna, olokaas nyt iisisti.

    • Näinhän se on nähtäv

      Hovioikeus katsoi, ettei täytäntöönpanon lykkääntymisestä voida aiheutuvan valtiolle huomattavaa haittaa verrattuna valittajille aiheutuvaan haittaan.

      Vähän lykkäävät täytäntöönpanoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5957
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3764
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2053
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1249
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      919
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe