Moi!
Olen 16-vuotias poika, ja minua on pitkään jo vaivannut eräs ongelma. Tuntuu että suurin osa päivästäni, varsinkin näin kesälomalla kuluu tämän asian ajattelemiseen, enkä koe saavani siltä mielenrauhaa.
Ongelma on, että koen olevani yksinäinen. Minulla on kyllä kavereita (tai ennemminkin tuttuja), joiden kanssa olen satunnaisesti yhteydessä älypuhelinsovelluksilla, mutta kukaan ei oikeastaan vietä aikaa kanssani. Tuntuu pahalta kun tietää, että tuttavani juoksevat päivästä toiseen kavereidensa kanssa kaupungilla, bileissä, milloin missäkin riennoissa, mutta minua ei koskaan kutsuta. En ole eläessäni käynyt edes bileissä, koska sellaisiin en ole koskaan saanut kutsua.
Kesälomalla ollessani vietän suurimman osan ajastani neljän seinän sisällä viihdyttäen itseäni lähinnä television ja tietokoneen avulla, yrittäen saada päivät kulumaan nopeammin. Yläasteenkin aikana vietin vapaa-aikani enimmäkseen kotona yksikseni, koska muiden ihmisten porukkaan pääseminen oli harvinaista. Nyt te varmasti ajattelette, että olen ruma, lihava, saamaton sosiaalisesti vajaa luuseri, koska en ole onnistunut pääsemään minkään kaveripiirin sisälle, mutta en mitenkään näe itseäni sellaisena. Olen pitkä, hoikka, urheilullisen näköinen, ja noh... sanotaanko että ikäisekseni hyvin menestynyt omilla harrastuksen aloillani. Kesätyökin minulla on, mutta muut työntekijät siellä ovat jo reilusti aikuisia ihmisiä.
Silloin tällöin pääsen viettämään aikaa satunnaisten tuttavien kanssa, mutta se on harvinaista, koska enimmäkseen saan viettää aikani yksin. Olen miettinyt, johtuisiko yksinäisyyteni siitä, etten oikein sovi muiden nuorten joukkoon. Koen henkisesti olevani perusteinejä kypsempi (mitä vastaan tosin sotii se, että alennun hakemaan neuvoja suomi24:sta). Kiinnostuksen kohteeni ovat aika erilaiset. En piittaa pätkääkään urheilusta, kuten kaikki muut ikäiseni pojat, ja musiikkimakunikin on etäällä massasta. Siitä huolimatta en ole emo, mangafriikki tai hevari, vaan päällisin puolin tavallisen oloinen nuori mies. Minua ei ole koskaan kiusattu koulussa, mutta ala-asteelta yläasteelle mennessä kaveripiirini sekoittui, ja yläasteella en ole onnistunut löytämään itselleni sopivaa porukkaa, joka ottaisi minut mukaan tekemisiin. Ala-asteella olin ns. "suosittu" oppilas. Nyt yläasteella suosituimpia näyttäisivät olevan kaikki ylimieliset tyhjäpäät syystä, jota en tähänkään päivään mennessä ole ymmärtänyt.
Odotan syksyllä alkavaa lukiota kuin kuuta nousevaa, toivoen että siellä saisin itselleni toimivan kaveripiirin, pääsisin bileisiin, viettämään aikaa, saisin ehkä tyttöystävänkin. Pelkään tosin sitä, että muista kouluista tulleet ihmiset pitävät sielläkin yllä vanhoja kaverisuhteitaan, ja jään taas tyypiksi, joka pyörii aikansa joka porukan reunalla kuulumatta lopulta mihinkään. Olen yrittänyt etsiä netistä ratkaisua yksinäisyyteeni, mutta aina sama virsi: ole oma itsesi, aloita uusi harrastus, liiku ihmisten ilmoilla. Jooh, joka kerta kun menen kaupugille katselemaan mikä meininki, se menee siihen että kävelen ostoskeskukset läpi hakematta varsinaisesti mitään, näen ehkä pari tuttua, moikataan, vaihdetaan pari sanaa, ja sitten tuttavat (yleensä porukassa) rientävät omille asioilleen. Ja aina palaan kotiin yksin, hukanneena taas pari tuntia elämästäni ja kaiken lisäksi yhä yksinäisemmällä ololla. Tuntuu tosi oudolta olla se nuori, joka liikkuu kaupungilla aina YKSIN. Toinen iänikuinen virsi: juttele ihmisille. Ai pitääkö minun randomilla valkata joku vastaantulija ja alkaa juttelemaan mukavia, vai miten se oikein toimii? Pitäisi kai minua vähintäänkin idioottina, nolona tai pelottavana. Satunnaiset mitäkuuluu-keskustelut Facebookissa tai Whatsappissa eivät koskaan johda mihinkään, ja siksi olen lähes lopettanut ne.
Jos joku teistä on ollut samassa tilanteessa, mitä olette tehneet päästäksenne siitä pois? Onko alkava lukio kenties mahdollisuuteni "päästä piireihin"? Kuolen tylsyyteen kun lähes kaikki vapaa-aikani menee yksin tai perheen kanssa. Miten saan kulutettua nämä tuskalliset 2 vuotta ennen täysi-ikäisyyttä ja mahdollisuutta päästä baariin, ja etsiä sieltä itselleen seuraa (niin kaveri-, kuin naisseuraakin) toivottavasti paremmalla menestyksellä. Bileisiin kun ei minulla taida olla asiaa.
Nuoren yksinäisyys
46
2291
Vastaukset
- 3+9
Juuh mäki oon 15v, sama ongelma ku sulla. Itse asiassa ensimmäistä kertaa koskaan joku on osannu selittää asian niinkin hyvin että koen olevani täysin samanlainen. Mutta se missä eroan susta, on se homma että mun 'kaveripiiri' koostuu lähinnä sellaisista joiden kanssa en halua hengata missään julkisella. Sori mutta en osaa vastata viestiisi, itsekin kun tarvisin apua samaan ongelmaan.
- Camoran
Niin, no kun tarkemmin ajattelee, niin kai minäki niitä lonerkavereita saisin, mutta se taas ei millään ratkaisisi ongelmaani bileiden, naisseuran ja muun yhteisen hauskanpidon suhteen, jos ne kaverit ei olis ns. "suosittuja", sitähän tässä haetaan takaa(?)
Tekee kyllä todella pahaa sanoa näin, ja puhua ihmisistä kuin he olisivat eriarvoisia, mutta nuorten maailma vaan on niin käsittämättömän raadollinen, ja valitettavasti on vaan tietyntyyppisiä ihmisiä, joiden kanssa hengailu saattaa johtaa siihen että alat itse kerätä kyräileviä katseita.
Ja jos seuraavissa viesteissä joku väittää pinnalliseksi tai haukkuu muutoin tätä ajattelutapaa, voin vakuuttaa että hän on joko
A) erilainen nuori, jota valtanuoriso katsoo alta kulmien, ja luulee kitkevänsä maailmasta pinnallisuuden kirjoittamalla suomi24:seen. Jos olet pidetty, ja seuraa riittää, et todennäköisesti edes lue tätä palstaa.
Tai
B) Olet kotoisin aikuisten maailmasta, missä et joudu elämään päivästä toiseen älyttömien ja eläimellisten hierarkioiden keskellä, koska pääset minne tahansa henkkareita vilauttamalla. Maailmasta jossa arvostetaan älyä, luovuutta ja menestystä kännisekoilujen, merkkivaatteiden FB-tykkäysten sijaan. Maailmasta, jonne pääsyä odotan paatoksella.
I rest my case. Onko muita kohtalotovereita tai neuvonantajia? - Camoran
Camoran kirjoitti:
Niin, no kun tarkemmin ajattelee, niin kai minäki niitä lonerkavereita saisin, mutta se taas ei millään ratkaisisi ongelmaani bileiden, naisseuran ja muun yhteisen hauskanpidon suhteen, jos ne kaverit ei olis ns. "suosittuja", sitähän tässä haetaan takaa(?)
Tekee kyllä todella pahaa sanoa näin, ja puhua ihmisistä kuin he olisivat eriarvoisia, mutta nuorten maailma vaan on niin käsittämättömän raadollinen, ja valitettavasti on vaan tietyntyyppisiä ihmisiä, joiden kanssa hengailu saattaa johtaa siihen että alat itse kerätä kyräileviä katseita.
Ja jos seuraavissa viesteissä joku väittää pinnalliseksi tai haukkuu muutoin tätä ajattelutapaa, voin vakuuttaa että hän on joko
A) erilainen nuori, jota valtanuoriso katsoo alta kulmien, ja luulee kitkevänsä maailmasta pinnallisuuden kirjoittamalla suomi24:seen. Jos olet pidetty, ja seuraa riittää, et todennäköisesti edes lue tätä palstaa.
Tai
B) Olet kotoisin aikuisten maailmasta, missä et joudu elämään päivästä toiseen älyttömien ja eläimellisten hierarkioiden keskellä, koska pääset minne tahansa henkkareita vilauttamalla. Maailmasta jossa arvostetaan älyä, luovuutta ja menestystä kännisekoilujen, merkkivaatteiden FB-tykkäysten sijaan. Maailmasta, jonne pääsyä odotan paatoksella.
I rest my case. Onko muita kohtalotovereita tai neuvonantajia?Ja vielä äskeiseen lisäyksenä, että tuollainen ajattelutapa on tottakai harvinaisen perseestä, mutta jos et voi jotain muuttaa, joudut elämään sen ehdoilla, niin syvältä kuin se onkin.
Haluaisin vain että olisin kuin normaalit nuoret, jotka viettävät porukassa aikaa biitsillä tai istuvat iltaa toistensa kotona, pitävät hauskaa. Sellaista sosiaalista yhdessäoloa ja kenties siinä sivussa uusia tuttavuuksia ja uusia seikkailuja. Ihminen kuitenkin on laumaeläin, ja tuntuu että räjähdän jos joudun koko kesän nyhjäämään saman katon alla oman perheeni kanssa, joka on "näiden 16-vuotiaiden teiniangstiaivojen" näkökulmasta maailman laimein, noloin, kiusallisin ja ärsyttävin porukka. Jälleen biologinen asia, ihmislapsen vaisto irtautua vanhemmistaan, jota vastaan on tyhmää ja hyödytöntä yrittääkään taistella. - 3+9
Camoran kirjoitti:
Ja vielä äskeiseen lisäyksenä, että tuollainen ajattelutapa on tottakai harvinaisen perseestä, mutta jos et voi jotain muuttaa, joudut elämään sen ehdoilla, niin syvältä kuin se onkin.
Haluaisin vain että olisin kuin normaalit nuoret, jotka viettävät porukassa aikaa biitsillä tai istuvat iltaa toistensa kotona, pitävät hauskaa. Sellaista sosiaalista yhdessäoloa ja kenties siinä sivussa uusia tuttavuuksia ja uusia seikkailuja. Ihminen kuitenkin on laumaeläin, ja tuntuu että räjähdän jos joudun koko kesän nyhjäämään saman katon alla oman perheeni kanssa, joka on "näiden 16-vuotiaiden teiniangstiaivojen" näkökulmasta maailman laimein, noloin, kiusallisin ja ärsyttävin porukka. Jälleen biologinen asia, ihmislapsen vaisto irtautua vanhemmistaan, jota vastaan on tyhmää ja hyödytöntä yrittääkään taistella.Jep. Mutta asiahan on niin, että nykyään kaikki 'suosituimmat' nuoret ovat machoilevia tyhjäpäitä jotka polttelee tupakkia, kiusaa pienempiään ja viis veisaa koulusta koska ovat 'pahiksia'. Ja jos ei satu kuulumaan tuollaiseen ihmisluonnon vastaiseen kaveriporukkaan niin ei sitä pääse myöskään heidän bileisiinsä. Tokihan myös semmoisia kunnon tyyppienkin bileitä on, mutta täytyy kuulua lähipiiriin päästäkseen niihin.
- 19+22
Meissä on kyllä vitusti samaa ... Ihan niinku mä oisin kirjoittanu ton ite. Kiva tietää että en oo ainoa tällänen.
- Kohti tulevaisuutta
Mitä helvettiä tapahtuu?? Jätkät, meissä on pirun paljon samaa, pikku poikkeuksista huolimatta. Ehkä meidän neljän pitäis alkaan hengaan yhessä?
Camoran tiivisti tossa alussa kaiken täydellisesti. Ite koen et muu jengi tuntuis olevan jotenkin henkisesti ihan oikeesti jälessä. En nyt ihan hirveesti noihin bileisiin kaipuuta koe, mutta jossakin kaveriporukassa olis hauskaa aikaa kyllä viettää. Ala- ja ylä-asteen tutuissa ei ollut niinku oikeita kavereita. Siis porukkaa, jonka kanssa siellä tullaan ihan hyvi toimeen mut sit vapaa-ajal ei tapahdu mitään. Ja sit on kaks sekopäätä, jotka periaatteessa joskus pyytää mua mukaan leffaan tai pelaan bilistä, mut ne kaks on siis oikeesti NIIN jälkeenjääneitä et ku oon niitten kaa kaupungilla pari kertaa ollu nii on oikeesti nolottanu liikkuu niitten kaa. Ite syksyllä kans lukioon, mun tunnelin päässä näkyy pilkahdus valoa. Mää todella toivon et siellä ois ees muutama äijä tai miksei vaikka joku tyttökin, joitten kaa ois hauskaa ja vois oikeesti tehä jotain kivaa. Jos ei, kaks vuotta, baarit kutsuu, pullon pohja näkyy...):
Vittu, nuo "suositut" on oikeesti kaikki niitä mopo-lätkä-jonneja, joittenka kaltaseks mää en todellakaan haluu. Nyt pääs vihdoin näistä ääliöistä eroon ja pääsee fiksumpaan seuraan. Haluisin et tytöt ees vähän kattois muhun ja mul ois muutama hyvä ystävä ees, onks tää liikaa vaadittu?
Sori, et heitin tämmöset sepustukset, mut vihdoinkin mää sain tän paskan purettua jonnekkin. Tuntuu huomattavsti paremmalta vaikkei tästä tod näk mitään hyötyy oikeesti ollu. Kiitos. - onnee.. xd
Mä olin yhel leiril mis tapasin paljon uusii ihmisii ja niitten kautta oon saanu paljon uusii kavereit mitä kiinnnostaa samat asiat ku muaki. Ei ehkä oo helppoo tutustuu uusiin ihmisiin mut kyl seki onnistuu ku esittää iysevarmaa ja sit ku ne on sun frendei ni voi tutustuu kunnol
- 18 ja ketuttaa
Huhuhh meni oikee kylmäväreit, kun luki tota alotusta. Mietin jo hetken että olisin kirjottanu tuon.
Lukiost voi löytyy hyvää porukkaa tai sit ei löydy. Se riippuu niin lukiost; kuinka paljo oppilait, pieni/isopaikkakunta. Surkein tilanne, jos suurin osa tuntee jo toisensa ja kulkevat vanhoissa kaveriporukoissa, siihe jengiin on vaikea päästä.
Itse lukion kolmoselle menos ja kaheksantoista täyttäneenä voin todeta ettei asiat paljoakaan ole muuttuneet (itsellä tuli ylemmällä lueteltu viimeinen kohta vastaan lukios...) mutta onneksi sentään johonkin porukkaan olen päässyt ettei tarvi aivan yksin kulkee koulunkäytävillä, mitä oikeastaan koko ensimmäisen vuoden tein... ja väärin tein.
Olisi pitänyt jaksaa yrittää tutustuu moneen ihmiseen, mutta ei antanu peruskoulussa romutettu itsetunto periks, en kai vaan uskaltanu lähestyy ihmisiä.
Joten sulle alottaja pikkuvinkki, älä tee samaa virhet kun minä vaan: tutustu moneen ihmiseen ja tunge itses sisälle johki hyvään porukkaan! - 14vuotias
Itellä sama ongelma ._. Oon kyl vasta 8 luokalle menevä tyttö, mut oon enemmän pohdiskelija kuin bilettäjä. Muut meidän luokkalaiset on todennäköisesti tälläkin hetkellä nuuskaamassa jossain kulmilla mutta ei, mä oon ipadilla suomi24:ssä..... Oon huomannu useita piirteitä kaikissa ihmisissä, joita kirjoitan ylös. Kun tajuaa miten ihminen käyttäytyy on helpompaa tulla toimeen ihmisten kanssa!
- Camoran
No, sisäistä kyrpiinnystäni helpottaa sentään tieto siitä, että en nähtävästikään ole yksin ongelmani kanssa.
Lukioon menon suhteen arveluttaa parikin juttua. Yksi on se, että ihmisten kokemukset lukioista ovat hyvin ristiriitaisia. Toiset sanovat löytäneensä sieltä kavereita, ja että lukio on "fiksujen" ihmisten paikka, jossa vallitsee sivistyneempi arvomaailma, kuin yläasteella. Toisten mielestä taas meno ei juurikaan ole muuttunut, vaan lukiossa saa totutella siihen että tiedossa on kolme vuotta jatkoaikaa tälle älyttömyydelle. Toinen asia taas on se, että kotipaikkakuntani on sen verran pieni, että täällä todellakin kaikki tuntevat toisensa jotain kautta. (varsinkin "feimit") ja kaveriporukan löytäminen voi osoittautua vaikeaksi lukiossakin.
En muista, mitä olen aikaisemmissa viesteissäni päivitellyt, enkä jaksa sitä tarkistaa, mutta en vain voi ymmärtää valtanuorison arvomaailmaa. Miksi tyyppi, jolla on rasvainen ananas pään tilalla, joka nuuskaa, polttaa, pelaa lätkää (tai NHL:ää pleikkarilla) on silminnähden ylimielinen ja vittuilee jopa kavereilleen, on suosittu ja muiden nuorten ihailema? Tyyppi, joka nimittää avoimesti itseään ja kavereitaan "päälliköiksi", vaikka eivät välttämättä osaa mitään mainitsemisen arvoista. Välillä tekisi mieli kysyä, ovatko he kenties palopäälliköitä, poliisipäälliköitä, vai mistä moinen titteli?
Populaarikulttuurin myötä olen oppinut, että ilmiö on maailmanlaajuinen, ja nämä teini-ikäiset "päälliköt" päätyvät loppujen lopuksi Siwan kassalle, tai jonkun underground-baarin tarjoilijoiksi. Olen kuullut tarinoita siitä, että siinä satumaisessa aikuisten maailmassa osataan arvostaa älyä, käytöstapoja ja kypsää luonnetta. Mutta aina silti huolettaa ajatella, onko se sittenkään totta? Tuleeko sittenkään sitä päivää, jolloin voin huomata olevani arvostettu siksi, että en ole tyhjäntoimittaja?
Teini-ikä on totisesti helvetillistä aikaa. En omista omanikäistä kaveripiiriä, jonka kanssa pitää hauskaa, ja nauttia elämästä. Olen kesätöissä paikassa, jossa kaikki muut ihmiset ovat aikuisia. Työilmapiiri on tuttavallinen ja siellä kaikki ovat kaikkien kavereita. Olen kuullut usean työkaverin suusta, miten kypsän oloinen olen ikäisekseni, tai arvauksia iästäni, jotka sattuvat AINA pari vuotta yläkanttiin. Mutta sekään ei paljoa lohduta siinä vaiheessa, kun ilta koittaa, ja työkaverini jatkavat yhteistä illanviettoaan porukassa baariin, yökerhoon, tai toistensa luo suunnaten. Paikkoihin, joihin minulla ei -ainoana koko porukasta- ole asiaa siksi, että olen KAKSI vuotta liian nuori.
Siksi, että olen KAKSI vuotta vailla täysi-ikäinen, joudun viettämään vapaa-aikani yksin, vanhempieni ikeen alla. Jos omanikäiseni tyttö pyytää minua yökylään (näin on käynyt useamman kerran), asiasta nousee kunnon käräjöinti rakkaiden vanhempieni kanssa. Heidän vaatimuksensa sopia asiat perinpohjaisesti tytön vanhempien kanssa, ja monimutkaisten "pelisääntöjen" asettelu johtaa aina koko suunnitelman kaatumiseen, siksi että iltapäivälehtien palstat ovat aivopesseet vanhempani yrittämään olla "vastuullinen huoltaja" ja sovittelemaan näitä ikuisia pelisääntöjä ja ehtoja. Jos olisin KAKSI vuotta vanhempi, voisin vain MENNÄ, eikä siinä sen kummempaa.
On olemassa nuoria, jotka ovat henkisesti kypsempiä, kuin moni täysi-ikäinen. Itse en väitä olevani tällainen, koska kuulostaisin tekopyhältä. Tyydyn siis toteamaan, että kaksi vuotta kuulostaa lyhyeltä ajalta. Se on kuitenkin pitkä aika ihmiselle, joka päivästä toiseen joutuu elämään tässä "nuoruuden neliseinäisessä vankilassa". Ensimmäinen seinä on lainmukainen alaikäisyys. Toinen seinä on vanhempien huoltajuusasema, jossa laki pakottaa vanhempasi rajoittamaan menemisiäsi ja tulemisiasi. Kolmas seinä on nuoren luonnollinen epävarmuus omasta itsestään, paine kuulua joukkoon ja omistaa ystäviä. Neljäs seinä on nuorten täysin perseellään oleva arvomaailma. Niin... kaksi vuotta vankilassa, jonne on joutunut syyllistymättä rikokseen.
Myönnän, että kirjoitin vähän provosoivaan sävyyn, ja ehkä liioitellen, mutta tämänhetkinen oloni on sattuneista syistä provosoitunut, joten kirjoitus on sen mukainen. Pidetäänhän nyt keskustelu kuumana!- Camoran
Ja vielä yksi kauhukuva lisää: entä jos asia ei muutu sittenkään, kun tulemme täysi-ikäisiksi? Jos tiedossa onkin vain yksinäisiä baari-iltoja pissisten ja kovanaamojen keskellä, joiden älyllinen kehitys vaikuttaa pysähtyneen yläasteen vaiheille...
- 19+22
Camoran kirjoitti:
Ja vielä yksi kauhukuva lisää: entä jos asia ei muutu sittenkään, kun tulemme täysi-ikäisiksi? Jos tiedossa onkin vain yksinäisiä baari-iltoja pissisten ja kovanaamojen keskellä, joiden älyllinen kehitys vaikuttaa pysähtyneen yläasteen vaiheille...
Unohdin mainita edellisessä viestissä, että mulla on sukulaisia jotka ovat myös syrjäytyneitä. Mm. eno on kuulemma ollut nuorena samanlainen kaveriton paska kuten minä ja nykyään asuu yksin kämpässään jota ei ole siivonnut viimeiseen 20 vuoteen joten mukava löyhkä tulee aina ulos kun avaa oven. Joku duuni sillä kuitenkin on. On ilmeisesti myös masentunut. Voisiko tämä olla sukuvika minun kohdallani? En kyllä haluaisi tuollaista tulevaisuutta. En tiiä pitäiskö hakeutua hoitoon ...
- 16v tyttö
Veit sanat suustani. Olen aivan samassa tilanteessa kuin sinä! Paitsi, että olen vain tyttö. Ajatusmaailmamme on hiukan pelottavankin samanlainen.
- Perkeleenperkele3766
Jotenkin tutun kuullosta tekstiä... Itse 17 v poika, eikä ystäviä juuri ole, pari kaverii lukios keiden kaa olen mutta vapaa-ajalla olen aina yksin... Vastakkaisen sukupuolen kaa harvoin edes juttelen sillä ei taida ketään kiinnostaa tällainen ujopaska. Mikää ylipainoine en ole, liikuntaa harrastava ja omasta mielestäni normaalikokoinen.
- 16v tyttö
Ei mun mielestä ujoudessa mitään vikaa oo! Ja oon varma, että joku on kiinnostunu susta. Mutta mua huolettaa itessäni se, ku kaikkialla sanotaan, että tytön/naisen pitää olla niin kauheen itsevarma ja rohkee, mutta mä en todellakaan ole. Hyvä jos uskallan ees kattoo silmiin..:(
16v tyttö kirjoitti:
Ei mun mielestä ujoudessa mitään vikaa oo! Ja oon varma, että joku on kiinnostunu susta. Mutta mua huolettaa itessäni se, ku kaikkialla sanotaan, että tytön/naisen pitää olla niin kauheen itsevarma ja rohkee, mutta mä en todellakaan ole. Hyvä jos uskallan ees kattoo silmiin..:(
Ole vain oma itsesi :)
- Camoran
16v tyttö kirjoitti:
Ei mun mielestä ujoudessa mitään vikaa oo! Ja oon varma, että joku on kiinnostunu susta. Mutta mua huolettaa itessäni se, ku kaikkialla sanotaan, että tytön/naisen pitää olla niin kauheen itsevarma ja rohkee, mutta mä en todellakaan ole. Hyvä jos uskallan ees kattoo silmiin..:(
Voin vakuuttaa omalla kohdallani, että naisen itsevarmuus on melko yhdentekevää niin kauan kuin nainen on ystävällinen, ja hänen kanssaan on mukava viettää aikaa. Kunhan epävarmuus ei mene sille tasolle, että tyttö hakee jatkuvasti huomiota pojalta esim. haukkumalla itseään. Ja tärkeää on osata ottaa myös kehut vastaan silloin kun niitä tulee, eikä heti kieltää kaikkea.
Vaikka tämä kuulostaa kyynistyneen ja elämäänsä (jonka toistainen lyhyys tekee tästäkin lauseesta ironisen) pettyneen nuoren miehen mietelmältä, olen sitä mieltä että yksi suurimmista valheista on "luonne on tärkein".
Okei, myönnän että poikkeuksiakin on, mutta kyllä se valitettavan usein on niin, että kun nuori sanoo arvostavansa enemmän ulkonäköä, hän valehtelee. Kaikki tietävät tuttavapiiristään vähintään yhden "feimin", joka askissa hehkuttaa luonteen tärkeyttä, mutta joka harrastaa max. kuukauden kestäviä suhteita kaupungin komeimpien kusipäiden kanssa.
Mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan? Itsekin myönnän olevani sen verran pinnallinen, etten voisi seurustelella "ruman" ihmisen kanssa. Mielestäni ulkoisen ja sisäisen kauneuden tulee olla tasapainossa. En voisi seurustella henkilön kanssa, joka muistuttaa virtahepoa, mutta en myöskään voisi seurustella kauniin ääliön kanssa. Lisäksi olen vahvasti sitä mieltä että kauneus on todellakin katsojan silmässä.
Joten koska voin internetin ihmeellisessä maailmassa kätkeytyä nimimerkkini taakse, voin tunnustaa olevani pinnallisuudessani kuin kuka tahansa nuori, ja myöntää sen. Voin kuitenkin myös hyvällä omalla tunnolla sanoa tiedostavani asian, ja pohdiskelevani sitä ja sen merkitystä. Ja miksi edes valehtelisin, toisin kuin valtaosa nuorista? Enhän kuitenkaan ole kenenkään "ensimmäinen vaihtoehto".
Ainakaan kenenkään, joka olisi yhtäaikaa fiksu ja hyvännäköinen. - 16v tyttö
Camoran kirjoitti:
Voin vakuuttaa omalla kohdallani, että naisen itsevarmuus on melko yhdentekevää niin kauan kuin nainen on ystävällinen, ja hänen kanssaan on mukava viettää aikaa. Kunhan epävarmuus ei mene sille tasolle, että tyttö hakee jatkuvasti huomiota pojalta esim. haukkumalla itseään. Ja tärkeää on osata ottaa myös kehut vastaan silloin kun niitä tulee, eikä heti kieltää kaikkea.
Vaikka tämä kuulostaa kyynistyneen ja elämäänsä (jonka toistainen lyhyys tekee tästäkin lauseesta ironisen) pettyneen nuoren miehen mietelmältä, olen sitä mieltä että yksi suurimmista valheista on "luonne on tärkein".
Okei, myönnän että poikkeuksiakin on, mutta kyllä se valitettavan usein on niin, että kun nuori sanoo arvostavansa enemmän ulkonäköä, hän valehtelee. Kaikki tietävät tuttavapiiristään vähintään yhden "feimin", joka askissa hehkuttaa luonteen tärkeyttä, mutta joka harrastaa max. kuukauden kestäviä suhteita kaupungin komeimpien kusipäiden kanssa.
Mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan? Itsekin myönnän olevani sen verran pinnallinen, etten voisi seurustelella "ruman" ihmisen kanssa. Mielestäni ulkoisen ja sisäisen kauneuden tulee olla tasapainossa. En voisi seurustella henkilön kanssa, joka muistuttaa virtahepoa, mutta en myöskään voisi seurustella kauniin ääliön kanssa. Lisäksi olen vahvasti sitä mieltä että kauneus on todellakin katsojan silmässä.
Joten koska voin internetin ihmeellisessä maailmassa kätkeytyä nimimerkkini taakse, voin tunnustaa olevani pinnallisuudessani kuin kuka tahansa nuori, ja myöntää sen. Voin kuitenkin myös hyvällä omalla tunnolla sanoa tiedostavani asian, ja pohdiskelevani sitä ja sen merkitystä. Ja miksi edes valehtelisin, toisin kuin valtaosa nuorista? Enhän kuitenkaan ole kenenkään "ensimmäinen vaihtoehto".
Ainakaan kenenkään, joka olisi yhtäaikaa fiksu ja hyvännäköinen.Hemmetti! Sä osaat sanoa kaikki asiat niin tyhjentävästi.
- 16v tyttö
Kiva ku nyt selvis, että viimeiset 5viikkoo kaverit on ollu jossain bileissä ja tapahtumissa. Kumpikaan niistä ei ole pyytäny mua mihinkään vaikka ollaan viestitelty...:-( Nyt on niin paha olla, eikä oo oikeesti ketään kelle puhua:'(
- diih
Itteeni piinaa kans tää yksinäisyys. Oon 22v. nuori nainen. En omasta mielestä ole mitenkään "huononnäköinen" tms. Ennen oli paljon kavereita kun opiskelin, sit sairastuin ja jouduin muuttaa takas omalle paikkakunnalle, josta sit vanhat kaverit oli lähteneet opiskelee muualle ja sen takia sitten jääny yhteydenpidotki vähemmälle. Nyt on ollu tosi vaikee saada uusia kavereita omalta paikkakunnalta uudestaan.
Todella turhauttavaa ja ahdistavaa, et joutuu istuu kotona yksin tekemättä lähes mitään. Nyt kesän aikana on tullut nähtyä hyvän ystävän kavereita, mut nekin jääny sille tuttava-tasolle, ei niiden kans tulis yksin mitää tehtyä, ellei ystävä ois mukana. Vihaan sitä että oon niin ujo ja on vaikee avautuu muille ja olla omaitteni. En vaan pysty luottaa kehenkään, niin paljon on ihmiset puukottanu selkää, vaikken todellakaan koe olevani mihinkään asiaan syyllinen, et oisin sen ansainnut.
En tiedä mitä täs tekis, tuntuu silt etten koskaan löydä hyviä ihmisiä ympärille, joiden kans mielellään viettäsin aikaa. Ja nyt kun en oo pystynyt vielä jatkamaan koulua, niin niitä kavereita on ollut vielä vaikeempi löytää.
Ainut mikä on helpottanut oloa, on ollut juominen.. sillon tapaa uusia ihmisiä, mut ei niistäkään koskaan mitään tule.
Kyllä tulee monesti säälittyä itteäni. :/ - Menestynyt
Okei olin joskus samanlaisessa tilanteessa, kuin jotkut "yksinäiset" täällä. Kerron miten yksinäisyydestä pääsee eroon.
Ensinnäkin olosi on arvoton eli omatuntosi on heikko tällä hetkellä jos olet yksin. Ensin täytyy tehdä itsestään sellainen, että voisit miettiä itsekin olevasi itsesi kanssa toisen asemassa. Urheile, meikkaa, pukeudu hyvin, pidä huolta hygieniastasi, sivistä itseäsi/kerää tietoa kaikesta oman ikäistesi asioista.
Seuraavaksi sinun täytyy saada ihmisiä ympärillesi ja alkaa tutustua koko ajan uusiin ihmisiin. Jos olet tehnyt itsestäsi kiinnostavan, tämän ei pitäisi olla ongelma. Ihmisten ei tarvitse olla aluksi "suosittuja". Mutta tutustuessasi koko ajan uusiin ihmisiin etenet ylemmäs "arvossasi" kaveriporukoissa.
Nyt sanon ohjeita mitä tuleen sattumanvaraisesti mieleen: harrasta jotain tutustut yleensä suosittuihin ihmisiin. Opi suosituilta (mitä he tekevät oikein ja miksi he ovat suosittuja). Mene aina ulos, kun siihen on mahdollisuus. Tee sosiaaliseen mediaan tilejä ja tee jotain hauskoja asioita kuten blogeja tai videoita. Äläkä missään nimessä ole alimielinen, koska heikot joutuvat kiusatuksi.
Näillä ohjeilla pääset alkuun. Tärkeintä on olla avoin ympäristölle ja tarttua kaikkeen millä pääsee porukoihin, vaikka se olisi vastenmielistä. - sama juttu
Siis mulla on ihan sama juttu pystyin samaistumaan tätä lukiessani täysin muutamaa pikku seikkaa huolimatta. Itelläni on muutama kaveri ja yksi "hyvä ystävä" jonka olen tuntenut koko ikäni, mutta Se on aika tylsä eikä ikinä ota yhteyttä minuun ja ne muutamat kaverini on sellaisia "luokkakavereita" joidenkaa oon koulussa. Olin joskus ennen "suosittu" mutta eipä siitä sen enempää. Kiva kuulla, että en ole ainoa.
- Camoran
Hienoa että keskustelu täällä elää yhä, ja erityiskiitokset nimimerkille "Menestynyt" vinkeistä! Niistä voi olla monelle apua, ja niitä toki kannattaa soveltaa omaan tilanteeseensa sopivaksi.
Päätin tulla nettiin mesoamaan tajuttuani jälleen kerran kuinka perseestä elämä välillä on. Oma tilanteeni ei juurikaan ole viimeaikoina muuttunut. Sen sijaan eräs parhaimmista ystävistäni (joka vannoi pysyvänsä raittiina kunnes täyttää 18) on ruvennut lähettelemään kännisiä tekstiviestejä illasta toiseen. Tuntuu että olen menettänyt hänet. Hän oli jollain tavalla yksi niistä harvoista, joihin pystyin samaistumaan, sillä erotuksella että hänellä on aina ollut paljon ystäviä, eikä hänelle tuota hankaluuksia solmia uusia suhteita. Nyt kun hän on aloittanut ryyppäämisen, hän tuntuu olevan ihan eri ihminen. Mutta mikäs hänen on ollessa, hienoa että jollain on oikeus hauskanpitoon.
Kävin tässä vasta eräillä festareilla. Yritin saada jotain tuttuja/tutuntuttuja lähtemään mukaan. Moni kyllä meni samaan paikkaan, mutta ei liittynyt seuraani. In fact, en edes nähnyt heitä festaripaikalla, koska jokainen huiteli jossain kavereidensa kanssa. Paikan päällä näin paljon vanhoja tuttuja, jokaisella heistä tuntui olevan yksi tai useampi kaveri mukana. Oikeastaan tunsin olevani koko festarialueen ainoa yksinäinen susi. Jokunen tuttava kummastelikin, kuinka olen yksin liikkeellä, mutta ei kukaan osoittanut kiinnostusta jatkaa matkaa yhdessä. Tosin miksi olisi, kun kaikilla oli jo seuraa.
Sanomattakin lienee selvää, että kiertelin vain lopulta aluetta vailla päämäärää, yksin, siinä toivossa että saisin seuraa loppuillaksi. Toivomustähti oli lomalla.
Nytpä kysynkin teiltä, minkä koette itsellenne olevan este uusiin ihmisiin tutustumisessa? Ongelmanne ydin? Itselläni ensimmäisenä nousee mieleen hankaluus aloittaa keskustelu ventovieraan kanssa, ellei ole mitään oikeaa asiaa. Mutta kuinka puhua tuntemattomille ihmisille, kun pelkkä ajatus moisesta tuntuu täysin järjen vastaiselta? Ja ennen kaikkea kuinka saat tuntemaan olosi tutustumisen arvoiseksi?
No, ainakin sain pakotettua itseni ihmisten ilmoille. Sen on positiivinen ajatus, vaikka tekisikin mieli hautautua syvälle itsesäälin ja itseinhon uumeniin. Siinä kun on edes jotain katkeransuloista, kun taas positiivisuuden rippeiden väkinäinen etsiminen tuntuu lähinnä masentavalta.
Synkkä ajatusmalli, mutta voin vakuuttaa: te kaikki olette kokeneet sen. - 16v tyttö
Camoran kirjoitti:
Hienoa että keskustelu täällä elää yhä, ja erityiskiitokset nimimerkille "Menestynyt" vinkeistä! Niistä voi olla monelle apua, ja niitä toki kannattaa soveltaa omaan tilanteeseensa sopivaksi.
Päätin tulla nettiin mesoamaan tajuttuani jälleen kerran kuinka perseestä elämä välillä on. Oma tilanteeni ei juurikaan ole viimeaikoina muuttunut. Sen sijaan eräs parhaimmista ystävistäni (joka vannoi pysyvänsä raittiina kunnes täyttää 18) on ruvennut lähettelemään kännisiä tekstiviestejä illasta toiseen. Tuntuu että olen menettänyt hänet. Hän oli jollain tavalla yksi niistä harvoista, joihin pystyin samaistumaan, sillä erotuksella että hänellä on aina ollut paljon ystäviä, eikä hänelle tuota hankaluuksia solmia uusia suhteita. Nyt kun hän on aloittanut ryyppäämisen, hän tuntuu olevan ihan eri ihminen. Mutta mikäs hänen on ollessa, hienoa että jollain on oikeus hauskanpitoon.
Kävin tässä vasta eräillä festareilla. Yritin saada jotain tuttuja/tutuntuttuja lähtemään mukaan. Moni kyllä meni samaan paikkaan, mutta ei liittynyt seuraani. In fact, en edes nähnyt heitä festaripaikalla, koska jokainen huiteli jossain kavereidensa kanssa. Paikan päällä näin paljon vanhoja tuttuja, jokaisella heistä tuntui olevan yksi tai useampi kaveri mukana. Oikeastaan tunsin olevani koko festarialueen ainoa yksinäinen susi. Jokunen tuttava kummastelikin, kuinka olen yksin liikkeellä, mutta ei kukaan osoittanut kiinnostusta jatkaa matkaa yhdessä. Tosin miksi olisi, kun kaikilla oli jo seuraa.
Sanomattakin lienee selvää, että kiertelin vain lopulta aluetta vailla päämäärää, yksin, siinä toivossa että saisin seuraa loppuillaksi. Toivomustähti oli lomalla.
Nytpä kysynkin teiltä, minkä koette itsellenne olevan este uusiin ihmisiin tutustumisessa? Ongelmanne ydin? Itselläni ensimmäisenä nousee mieleen hankaluus aloittaa keskustelu ventovieraan kanssa, ellei ole mitään oikeaa asiaa. Mutta kuinka puhua tuntemattomille ihmisille, kun pelkkä ajatus moisesta tuntuu täysin järjen vastaiselta? Ja ennen kaikkea kuinka saat tuntemaan olosi tutustumisen arvoiseksi?
No, ainakin sain pakotettua itseni ihmisten ilmoille. Sen on positiivinen ajatus, vaikka tekisikin mieli hautautua syvälle itsesäälin ja itseinhon uumeniin. Siinä kun on edes jotain katkeransuloista, kun taas positiivisuuden rippeiden väkinäinen etsiminen tuntuu lähinnä masentavalta.
Synkkä ajatusmalli, mutta voin vakuuttaa: te kaikki olette kokeneet sen.Mielestäni sun ois pitäny liittyä niiden sun vanhojen tuttujesi seuraan, jos he kerran puhuivatkin sinulle. Toki en tiedä minkälaiset sinun välisi on heidän kanssaan. Ja tuskin sun kaveri on sua hylänny ja jos on, niin ei hän sitä vaikuta tahallaan tekevän. Joten sinun kannattaisi pitää enemmän yhteyttä hänen kanssaan.
- 123412313123
Kiva kuulla etten ole ainoa.
- 16v poika
hei katsos täähän elää vielä. entinen "Kohti tulevaisuutta" ilmoittautuu! jotenkin mieltä kohottavaa huomata oikeasti ettei tässä ihan yksikseen tämän paskan parissa tule painittua.
Jeps.......nyt oon siis lukios. ja vitut mitä paskaa. Niin helvetin paljon samankaltaisia ihmisiä kuin yläasteella, okei, sinänsä varmasti fiksumpaa porukkaa ettei nyt kiusaamista tule esiintymään, koulussani on hyvä henki jee hienoo, mut vitut mää täältä kavereita löydän... kolme vuotta yksinäisyyttä tulossa?
Huoh. Mitä tässä voi oikeasti tehä? Pari ihan mukavalta vaikuttavaa tyyppii oon nähny mut en oo uskaltanu mennä jutteleen kun niil on jo se niitten "porukka". Kaipa olen tuomittu kulkemaan yksin. Tälläinen paskavituluuseripelkurijokaeiuskallatehdämitään. Haluan vain kavereita. Ei. Haluan edes kaverin. Yhden. Edes yhden. Jonkun, jonka kanssa voi viettää aikaa, ja jolle voi kertoo salaisuuksiakin ynnä muuta.
Yläasteen paskanpuhuja/selkäänpuukottajat ovat vain tuhonneet itsetuntoni raunioiksi. Ei minusta ole mihinkään. MIksei "fiksulla" ihmisellä voi olla ongelmia? Taidan olla psyykkisesti varmaan häiriintynyt tai jotain, mutta tämä on oikeesti rankkaa. Kaikki aika....yksin.- kuju e
Sinä voit tietysti mailata ihan anonyyminä,tee vaikka uus sähkis sitä varten.
Mitä pelkäät? Uusia ihmisiä.
- kai ekman
Mun kanssa voisit vaihtaa ajtuksia.
Itsekin aika yksinäinen.
Tää on mun ihan omalla nimellä [email protected] - Myöskin 16v
No huh ... Satuin tässä perjantai illan tylsyydessä löytämään tän keskustelun, ja tuntuu kun nää viestit ois ite kirjottanu. Vähän edes piristää huomata että en ookkaan ainoo tällänen sosiaalisesti vammanne ujo paska.
Itellä meni elämä n.12 v asti tosi hyvin. Ala-asteella olin semi suosittu ja muutama tosi hyvä kaveri joiden kanssa pysty aina koulun jälkeen vapaa-ajalla olla. Sit kuitenkin siinä kesällä muutettiin ja menin yläasteelle josta en kauheesti tuntenut ketään. Siellä suurin osa ihmisist oli samalta viereiseltä ala-asteelt ja heidän suljettuihin kaveripiireihin ei päässyt mukaan. Oli siellä pari sellasta ''luokkakaveria'' mut ei ketään kenen kanssa vois olla vapaa-ajalla. Niinpä meni se 3 vuotta aika yksin ja itsetunto ja mieliala vajos alemmas ja alemmas.
Sit hain lukioon toivekkaana et täältä sais hyviä ystäviä, mutta nyt vuoden ollu ja homma jatkunu aika lailla samalla tavalla. Oon löytänyt pari sellasta kaveria joiden kanssa pystyy olla käytävillä ja käydä syömässä mut tuntuu et heillä on jo vapaa-ajalla omat koulun ulkopuoliset kaveriporukkansa. Koulun ns '' suosittujen'' porukkiin ei taas oo ees mitään mahdollisuutta.
Aika masentunut fiilis täs nyt on kun jo yli 4 vuotta ollu täs yksinäisyyden kierteessä ja loppua ei näy. Ite oon siis koht 17v , ihan normaalin urheilullisen näköinen, pitkä ja hoikka. Joten tuntuu et aivoissa täytyy olla jotain vialla kun en pysty saamaan kavereita. - 15v immeinen
Teidän pitää vaan kaikkien olla "tunkeilevampia" :D. Mulla oli kanssa samantyyppinen tilanne ihan vähän aikaa sitten. Tungette vaan mukaan niiden muiden tekemisiin ja käyttäytykää avoimesti ja itsevarmasti.
Kyllä lopulta sieltä löytyy jotain hyviäkin kavereita, ne ei vaan tuu suoraan teidän luo (varsinkaan jos niillä on jo omia kavereita), vaan teidän pitää etsiä sellaset ihmiset itse.- Camoran
Jälleen kerran tällainen perjantai. Tuntuu että kaikki muut on ryyppäämässä. Tuntuu että kaikilla muilla on kivaa. Tuntuu että kaikilla muilla on oikeus elää mielenkiintonen elämä hyvässä seurassa. Vaan mitä teen minä? Vietän railakasta perjantai-iltaa omassa huoneessani, vailla juomaa, vailla seuraa.
^
Miksi kukaan haluaisi olla tungettelevan ihmisen ystävä? Mitä jos kaivaakin vain omaa kuoppaansa olemalla tungetteleva, ja onnistuu vain pahentamaan asioita. Ja miten tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa, kun omanarvontunne on lähes nollissa? Suomessa ei ole tuntemattomille puhuminen sallittu. Siitä saa vain outoja katseita, ennakkoluuloisia suhtautumisia, ja pahan mielen.
Odotan toiveikkaasti ensimmäisiä lukiobileitä. Sinne pääsevät kaikki. Se ei ole mikään "koulun feimien exclusive club". Eri asia, mitä tekemistä siellä sitten keksii, jos ei ketään tunne. Onhan olemassa sosiaalisia ihmisiä, miksi he eivät sitten tee tuttavuutta? Mielestäni olen ihan keskivertohyvännäköinen, ruumiinrakenteeltani raamikas, murrosiän paremmalla puolella oleva nuori mies. Silti en voi lakata ajattelemasta, mikä minussa on vialla, kun joudun olemaan yksin? En ymmärrä, miksi muille on niin helppoa päästä porukoihin.
Tämä ilta oli todella, todella perseestä. Tässäkö kaikki mitä elämällä on annettavana? - Camoran
Camoran kirjoitti:
Jälleen kerran tällainen perjantai. Tuntuu että kaikki muut on ryyppäämässä. Tuntuu että kaikilla muilla on kivaa. Tuntuu että kaikilla muilla on oikeus elää mielenkiintonen elämä hyvässä seurassa. Vaan mitä teen minä? Vietän railakasta perjantai-iltaa omassa huoneessani, vailla juomaa, vailla seuraa.
^
Miksi kukaan haluaisi olla tungettelevan ihmisen ystävä? Mitä jos kaivaakin vain omaa kuoppaansa olemalla tungetteleva, ja onnistuu vain pahentamaan asioita. Ja miten tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa, kun omanarvontunne on lähes nollissa? Suomessa ei ole tuntemattomille puhuminen sallittu. Siitä saa vain outoja katseita, ennakkoluuloisia suhtautumisia, ja pahan mielen.
Odotan toiveikkaasti ensimmäisiä lukiobileitä. Sinne pääsevät kaikki. Se ei ole mikään "koulun feimien exclusive club". Eri asia, mitä tekemistä siellä sitten keksii, jos ei ketään tunne. Onhan olemassa sosiaalisia ihmisiä, miksi he eivät sitten tee tuttavuutta? Mielestäni olen ihan keskivertohyvännäköinen, ruumiinrakenteeltani raamikas, murrosiän paremmalla puolella oleva nuori mies. Silti en voi lakata ajattelemasta, mikä minussa on vialla, kun joudun olemaan yksin? En ymmärrä, miksi muille on niin helppoa päästä porukoihin.
Tämä ilta oli todella, todella perseestä. Tässäkö kaikki mitä elämällä on annettavana?Lisäksi: en ole omasta mielestäni erityisen ujo. Kyllä voin puhua vieraille ihmisille; silloin jos on asiaa. Välillä pääsee small-talkiin, mutta se siitä! Miksei siitä pääse mihinkään? Voin höpöttää joutavia vaikka jokaiselle puolitutulle, mutta se ei koskaan johda mihinkään. Ei uloslähtöpyyntöön, ei bilekutsuun, ei edes kaveripyyntöön facebookissa! Tai harvoin. Pitääkö minun olla aina se, joka pyytää kaveriksi, koska kellään ei kiinnosta? Pitääkö minun olla aina se joka ruinaa päästä johonkin whatsapp-ryhmään, joista saa kuitenki vaan vitutuksen, koska joutuu lukemaan puolituttujen ihmisten "tuu (joku muu kuin minä) tänää meille/ mennää kaupunkii / tänää pääsen juomaan" -keskusteluja. Miksei kukaan kysy: Camoran, tuuks säki mukaan? No siksi että kukaan ei tunne minua, eikä kellään kiinnosta.
- tyttö15v
joo mitäs mäki tässä, yksin seikkailen suomi24:ssä aika säälittävää :D mutta on täällä sentään porukkaa jotka painii saman ongelman kanssa kuin mä, eipäs tunnu niin yksinäiseltä vaikka yksinäinen olen :P
- vihaan perhettäni
Toi kyl pistää todelki miettii asioit
- Camoran
vihaan perhettäni kirjoitti:
Toi kyl pistää todelki miettii asioit
Jälleen kerran perjantai. Kaikki "normaalit" ovat juomassa, kilometrien päässä keskustasta, en tiedä missä. Itse olen tavalliseen tapaani kotona.
Lukio ei juurikaan ole muuttanut tilannettani. En vielä tunne sieltä ketään, joka ottaisi porukkaan, enkä ole enää kovin varma, onnistunko tutustumaankaan. Kaikilla on jo omat pienet piirinsä.
Paska perjantai. - jaa a
Camoran kirjoitti:
Jälleen kerran perjantai. Kaikki "normaalit" ovat juomassa, kilometrien päässä keskustasta, en tiedä missä. Itse olen tavalliseen tapaani kotona.
Lukio ei juurikaan ole muuttanut tilannettani. En vielä tunne sieltä ketään, joka ottaisi porukkaan, enkä ole enää kovin varma, onnistunko tutustumaankaan. Kaikilla on jo omat pienet piirinsä.
Paska perjantai.Itse olen melkein täydellisesti samassa tilassa kuin sinä. Omistan tosin ystäviä, mutta muutaman vain ja heidänkin aikansa menee vain harrastuksien parissa.
Olen myös huono ystävystymään ja tunnen itseni ulkopuoliseksi muiden seurassa, muissa "ryhmissä" tai muiden luokkakaverieden keskuudessa.
Toisaalta, ei niihin ihmisiin voi tutustuakkaan ilman juttelua, pitäisi vain rohkeasti jonkun tiimityön yhteydessä alkaa tutusutua, tuokin vinkki on jo varmaan surkea, koska en tiedä lukiosta vielä mitään, mutta luulisi että sielläkin on melkein samanlaista kuin muualla. Minulle on itselle sanottu noin joskus kun en omistanut muuta ystäviä kuin näitä jotka ihailevat polttamista ja juomista.
Kirjoitustesi perusteella sain ainakin kuvan, että tahtoisit kuulua juuri tähän "ryhmään", joka on ns. suosituille? niille jotka juovat ja juhlivat viikonloppuisin? Jos todella ymmärsin oikein, voisin vain antaa vinkiksi, että yrittäisit saada erinlaista kaveripiiriä ympärillesi kuin vain tuota yhtä? Kavereita jotka viettävät laatu perjantai illat muualla kuin juomassa ja pelleilemässä?
- chgfmjk
Jos haluat kavereita/ystäviä, niin ole sellainen
hahaa joo tässä sitä ollaan, kotona normaaliin tapaan. ei mua mun yksinäisyys oo ennen hirveesti häirinny, mut jotenki tänään tuntuu vaa silt että oon saanu tarpeekseni. mulla siis on muutama ystävä ja sit näit "kavereita" joiden kanssa ei tuu oltua missään muualla paitsi koulussa. mut mä haluaisin lisää näitä "ystäviä" joiden kanssa vois viettää viikonloppuja jne. mutku on tämmöne ujo paska nii se on pikkase vaikeet : D aina ku yritän tehä uusii ystävii, sössin sen jotenki. wow, on mullaki elämä, pitää varmaa ryhdistäytyy pikkase :P
- susijengivoittaa
Kuulostaa tutulta! Nytte olen amiksessa ja yksinäinen. Illat ja viikonloput yksin.
Kiusaaminen peruskoulussa hajotti itse tuntoni. Yläkoulussa olin oikeasti rakastunut siis rakastunut, enkä vain ihastunut. Yritin lähestyä tätä tyttöä mutta kaveripyyntöä ei koskaan hyväksytty.
Sitte ihastuin toiseenkin, mutta taas sama homma. Ei kaveriksi edes facessa! Tälläinen syö miestä. Onnettomasta rakkaudesta olen vasta päässyt juuri ja juuri yli, vaikka rakastumisesta on kulunut nyt jo puolitoista vuotta.
Erityisesti tämä.tyttöjen välinpitämättömyys, valmiiksikin huono itsetunto, ja pieni kiusaaminen oli hirveetä. En tiedä mitä vaikutusta sillä on myöhempään elämääni
Onneksi asu täällä.turussa kaupungissa niin ainakin näen ihmisiä.
- 14v poika
Kiva nähdä et muit saman kaltaisii. Itse olen koulussa luokkani kaveripiirissä(yleensä vain kuuntelemassa). Ja on pari parempaa kaverii jonka kaa vietän aikaa harvoin vapaa ajalla. Muuten vietän vapaa aikani yksin varsinkin lomilla kun ei nää ihmisii koulussa. Joskus olen koko kesän yksin ehkä pari kertaa hengannu kaverin kaa mutta muuten yksin. Olen henkilö joka viihtyy yksinää mutta kun on yksin liian kauan nii alkaa masentaa. Itse haluaisin olla välillä ulkona hengaamassa kavereiden kanssa mutta ulkona hengaa vaan ne "siistimmät tyypit" joiden kanssa tunnen itseni epämukavaksi ja ulkopuoliseksi. Joskus nää siistit tyypit vähän piilo vittuilee minulle kun olen hiljainen tyyppi. En sinäänsä ole ujo, mieleeni ei tulevaan sanottavaa kun on porukassa. Parempien kavereitten kaa pääsen paremmin hyvin juttuun. Itse tunne itseni henkisesti hieman vanhemmaksi, pohdin näitä ja esim. yhteiskunnan asioita ja tunnen sääliä niillekin joita kiusataan vaikken sinäänsä pitäisi tästä henkilöstä. Tuntuu et yksinäiset tyypit osaa pohtii ja olla yymärtäväisempiä muita kohtaan enemmän kuin "siistit tyypit".
- Yksinäisyyteen tuomittu
Olen huono avautumaan yksinäisyydestä ja muista ahdistuksen laukaisevista asioista. Kerran olen tämänkin asian saanut sanottua alusta loppuun asti, mutta henkilö jolle avauduin mitätöi ahdistukseni kertomalla omasta traagisesta lapsuudestaan, ja rivien välistä oli helppo lukea "tuo ei ole mitään minun kokemuksiini verrattuna". Se jos jokin lisäsi näkymättömyyden tunnetta. Välillä tuntuu, että ainoa tapa viestiä pahasta olostaan on itsemurha. Valitettavasti siitä puhuminen ei riitä, kun kukaan ei kuule tai huomaa, ja jos huomaa ei välitä. Yksinäisyydestä pois pääsemistä hankaloittaa sen lisäksi, etten vältämättä ole se kiinnostavin henkilö, on se, että olen hyvin ujo nykyään. En uskalla puhua vieraille ihmisille, jossei ole pakko, ja huutaminen tai edes "liian" kovaan ääneen puhuminen on mahdottomuus kodin ulkopuolella. Ja jos nyt pakolla joudun puhumaan vieraille ihmisille lauseeni on lyhyitä, ääneni saattaa väristä, käteni voivat alkaa tärisemään ja jännitys painaa rintaani. Nuo kaksi viimesintä "oiretta" ilmestyy välillä myös, kun keskustelen tietokoneella, jonkun vieraan henkilön kanssa.
- nddi
Minua on kiusattu. En arvosta itseäni. Minulla on kiva poikakaveri, kaukosuhde tosin. Minua kiusataan edelleen. Kavereita on pari, yksi ystävä jonka kanssa olla alkoholisti silloin kun on rahaa. Toisaalta, taidan olla masentunut :) en jaksa tehdä mitään. Minua vituttaa ja itkettää, en enää välitä asioista niin paljoa. Hakkaan käteni mustelmille, joita sitten piilottelen kuin mikäkin viiltelijä. Minulla on keskusteluapua. Ja silti minusta tuntuu joka päivä siltä että itsensä tappaminen voisi lopettaa kivun jota ihmiset tuottavat minulle.
Lestadiolaisperhe. Rajoitukset. Heikko itsetunto. Koukussa kipuun. Kuulostaa hienolta yhdistelmältä. Tämänkin on kai saanut aikaan se, että maailmassa on kaava. Synnyt, kouluttaudut, teet töitä, kuolet. Ei sinulla ole päätäntävaltaa asioiden suhteen, ja sinua purkitetaan muottiin. Olen yksin asioideni kanssa, koska en halua muille pahaa mieltä itseni takia.
Mitä se on, että en halua välittää, mutta kuitenkin tekee mieli halata teitä kaikkia. Ei, haluaisin olla kaikille se, mitä he tarvitsevat. Olkapää, tyttöystävä, puheapu, paras kaveri, sekoiluseura, piristäjä. En osaa. - järjenjättiläinen
nddi kirjoitti:
Minua on kiusattu. En arvosta itseäni. Minulla on kiva poikakaveri, kaukosuhde tosin. Minua kiusataan edelleen. Kavereita on pari, yksi ystävä jonka kanssa olla alkoholisti silloin kun on rahaa. Toisaalta, taidan olla masentunut :) en jaksa tehdä mitään. Minua vituttaa ja itkettää, en enää välitä asioista niin paljoa. Hakkaan käteni mustelmille, joita sitten piilottelen kuin mikäkin viiltelijä. Minulla on keskusteluapua. Ja silti minusta tuntuu joka päivä siltä että itsensä tappaminen voisi lopettaa kivun jota ihmiset tuottavat minulle.
Lestadiolaisperhe. Rajoitukset. Heikko itsetunto. Koukussa kipuun. Kuulostaa hienolta yhdistelmältä. Tämänkin on kai saanut aikaan se, että maailmassa on kaava. Synnyt, kouluttaudut, teet töitä, kuolet. Ei sinulla ole päätäntävaltaa asioiden suhteen, ja sinua purkitetaan muottiin. Olen yksin asioideni kanssa, koska en halua muille pahaa mieltä itseni takia.
Mitä se on, että en halua välittää, mutta kuitenkin tekee mieli halata teitä kaikkia. Ei, haluaisin olla kaikille se, mitä he tarvitsevat. Olkapää, tyttöystävä, puheapu, paras kaveri, sekoiluseura, piristäjä. En osaa.Moi! Tästä on jo aikaa kun tämä viestiketju on aloitettu, mutta vastaan silti ja yritän auttaa parhaani mukaan.
Aloitus teksti on kuin mimun itseni kirjoittama, kun olin tuon ikäinen. Odotin koko kesän, että lukio alkaisi, yläasteella ei oikein ollut kavereita ja olin yksinäinen koko ajan. En hakenut tarkoituksella oman paikkakuntani lukioon, sillä en olisi jaksanut niitä samoja naamoja enää hetkeäkään. Uudessa lukiossa sain ihan uuden alun.
En ole itsekkään ikinä käynyt bileissä tai ollut ryyppäämässä ennen lukiota, sillä minulla ei ollut juovia ystäviä enkä saanut kutsuja bileisiin. Tämä on kuitenkin minulla ja kaikilla ujoilla ongelmana. Ei bileisiin suurin osa saa kutsua vaan pitää kysellä kavereilta onko menoa jossain ja kysyä, voiko lyöttäytyä seuraan. Ei kukaan pane pahakseen, jos menet mukana.
En ehkä ole kovin hyvä esimerkki, mutta kannatan menemään mukaan ulos viikonloppuisin hengailemaan ja muutamalle kaljalle. Pienessä hiprakassa estot katoavat ja pystyy helposti puhumaan tuntemattomillekkin. Myöhemmin on helppo jutella näille henkilöille ja jatkaa keskustelua vaikka koulussa ja nauraa töppäilyille :)
Ja jos on juomista vastaan, ei tarvitse edes juoda, menee vaan mukaan ja jutskailee muille. Nyt pitää kuitenkin muistaa, ettei kannata vetää överikännejä, tai nolaat vaan itsesi. - nefilint
järjenjättiläinen kirjoitti:
Moi! Tästä on jo aikaa kun tämä viestiketju on aloitettu, mutta vastaan silti ja yritän auttaa parhaani mukaan.
Aloitus teksti on kuin mimun itseni kirjoittama, kun olin tuon ikäinen. Odotin koko kesän, että lukio alkaisi, yläasteella ei oikein ollut kavereita ja olin yksinäinen koko ajan. En hakenut tarkoituksella oman paikkakuntani lukioon, sillä en olisi jaksanut niitä samoja naamoja enää hetkeäkään. Uudessa lukiossa sain ihan uuden alun.
En ole itsekkään ikinä käynyt bileissä tai ollut ryyppäämässä ennen lukiota, sillä minulla ei ollut juovia ystäviä enkä saanut kutsuja bileisiin. Tämä on kuitenkin minulla ja kaikilla ujoilla ongelmana. Ei bileisiin suurin osa saa kutsua vaan pitää kysellä kavereilta onko menoa jossain ja kysyä, voiko lyöttäytyä seuraan. Ei kukaan pane pahakseen, jos menet mukana.
En ehkä ole kovin hyvä esimerkki, mutta kannatan menemään mukaan ulos viikonloppuisin hengailemaan ja muutamalle kaljalle. Pienessä hiprakassa estot katoavat ja pystyy helposti puhumaan tuntemattomillekkin. Myöhemmin on helppo jutella näille henkilöille ja jatkaa keskustelua vaikka koulussa ja nauraa töppäilyille :)
Ja jos on juomista vastaan, ei tarvitse edes juoda, menee vaan mukaan ja jutskailee muille. Nyt pitää kuitenkin muistaa, ettei kannata vetää överikännejä, tai nolaat vaan itsesi.Camoran... onko olemassa mitään sovellusta, jonka kautta voitaisiin jutella? Vertaistukee tms... oon nuorempi ja tyttö mut sama tilanne.
- taistelija000
nefilint kirjoitti:
Camoran... onko olemassa mitään sovellusta, jonka kautta voitaisiin jutella? Vertaistukee tms... oon nuorempi ja tyttö mut sama tilanne.
Yksinäisyys on kamalaa. Se repii ja raastaa, eikä jäljelle jää kun rippeet jotka pitää koota.Ja uudelleen.
Musta ei uskous päälle päin et oon yksinäinen. En oo mitenkää ujo tai silleen. Mut en oo koskaan kenenkää kaa. Kukaan ei haluu olla mun kaa. Välillä on niin yksinäistä että sattuu ja lujaa. Jos kysyn voiks joku olla niin aina vastataa et ei ja joku tekosyy siihe.
Se on aika raskasta. Oon 13 eli menin nyt yläasteelle ja kaikki kattoo täällä niin ikävästi että pelkästää siihe totutteluun meni aikaa. Tää on nii raskasta. Voimia kaikille yksinäisille ja muille joilla on vaikeeta! Sinnitelkää!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 4154604
Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa
Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit2472294Olen ärtynyt koska
minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.701710Suomalaiset marjat loppuvat
Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten1611462Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin
Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti3091399Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät
Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu671147Mitä teen väärin?
Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää1401131Haluaisin tietää
mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔791103Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa
”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.1671085- 41985