Murhatun Eerikan äiti ei saa korvauksia!

Näin Suomessa

5

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5+15

      Onkohan järjenjuoksussasi nyt jotain pahasti vialla. Suomi kutsuu itseään länsimaiseksi sivistysvaltioksi ja nyt on toimittu lakien mukaan, kuten sivistysvaltiossa kuuluukin.
      Valtiokonttori soveltaa rikosvahinkolakia, joka ei tunne läheiselle aiheutunutta kärsimyskorvausta lainkaan. Silloin sitä ei myöskään voida maksaa.

      • tästä kysymys

        Kysymyshän EI ole siitä, etteivätkö Eerikan murhaajat olisi velvollisia maksamanaan Eerikan äidille mm. kärsimyskorvauksia vahingonkorvauslain mukaisesti. Ja niin on tuomioistuin tuominnutkin.

        Kysymys sitä vastoin on siitä, mitä kaikkia rikollisten aiheuttamia vahinkoja valtio eli me veronmaksajat maksamme rikosten uhreille, jos korvauksia ei saada perittyä oikeasti vastuuvelvollisislta rikollisilta. Ja ihan kaikkea ei ole rikosvahinkolaissa laitettu valtion piikkiin. ei esim. ns. kärsimyskorvauksia surmansa saaneen läheisille. Eikä se minusta veronmaksajana ole edes mitenkään "törkeää". Rosvot vastatkoon itse tekemisistään.


    • 87b6y5t

      Jaa että on todella törkeää, että veronmaksajien rahoilla ei makseta rikoksen uhrien läheisille kärsimyskorvausta?

      No ei minun mielestäni.

      Törkeää on se, että rikoksentekijät pääsevät luistamaan vastuustaan liian helposti varattomuuden turviin, mutta törkeää ei todellakaan ole se, että minä en joudu sijaismaksajaksi.

    • Tulevat aikanaa

      Murhaajanaisen perheestä ja olosuhteista en tiedä mitään, mutta ainakin Tarkin äiti on ollut hyvässä virassa ja varmasti on jäänyt rahaa säästön ja omaisuutta.

      Kukaan ei ole tänne vielä jäänyt, joten kyllä hänkin jossain vaiheessa kuolee. Ja silloin on Tarkki perillinen.

      Ulosmitataan sitten perinnöstä ne kärsimyskorvaukset. Korkoineen.

      • 231112

        Hoh, hoijaa. Rikaskin voi kuolla rutiköyhänä, eikä jätä silloin mitään perittäväksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3578
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      197
      1672
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1327
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1208
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      855
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      52
      821
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      820
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      809
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe