Happi loppuu

väsynyt ja toivoton

Olen ostanut ensiasuntoni 60-luvun kerrostalosta, muutto vasta kuun lopulla. Asunnon tila oli tyydyttävä, välittäjän mukaan tämä johtui vain kosmeettisista syistä.
Taloyhtiön kunnossa ei myyjien kertoman mukaan ole ollut mitään huolestuttavaa.
Ajatukseni oli siis itse maalata, irrottaa kattolevyt ja päällystää lattia vanhan muovimaton päälle. Keittiöön tai tyydyttäväkuntoisen kylpyhuoneen uusimiseen ei ole rahaa. Nyt kun olin asunnolla täyttämässä ruuvinreikiä ja irrottamassa listoja, kiinnitin huomiota tunkkaiseen ilmaan ja epämiellyttävään hajuun. Pidin ikkunat ja väliovet yön yli auki, mutta heräsin muutaman tunnin jälkeen tunteeseen, etten saa riittävästi happea. Sekä minä että syliini nostamani koira haukoimme henkeä ikkunan raosta. Taloyhtiön ikkunat on uusittu lyhyen ajan sisällä. Aamulla löysin suihkukaapin alta kosteudenpoistorakeita. Asunto oltiin sisustettu myytäessä viehättävästi ääriään myöten täyteen, mikä esti monen pikkuvian huomaamisen.

Olen ihan järkyttävän ahdistunut, enkä tiedä mitä tekisin. Olen mielenterveyssyistä eläkkeellä, asuntorahat tulivat perinnöstä, joka jäänee ainoaksi suuremmaksi omaisuudekseni. Onko minulla mitään mahdollisuuksia saada kauppaa purettua, tai olisiko kenellälkään mitään hyviä neuvoja? Kävi jo mielessä lopettaa itsensä, mutta muita ehdotuksiakin otetaan vastaan. Lisäksi mietin miten perikuntani käy asunnon kanssa jos kuolen?

9

877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TArkistko

      Ensinnäkin , tehtiinkö asunnossa kunto tai kosteus mittausta ennen kaupan tekoa ?

    • väsynyt ja toivoton

      Ei tehty, välittäjä sanoi kysyessäni, ettei niitä ole tapana tehdä kerrostaloon. Kaikki oli kuulemma kunnossa ja jos kylpyhuoneessa olisi jotain ongelmaa, taloyhtiö vastaisi.

      Tarjouksen tehdessäni ollin erittäin herkässä tilassa, en ollut nukkunut normaalisti viikkoihin tai puhunut kenellekään viikkoon. Surin rankasti puoli vuotta aiemmin kuollutta äitiäni ja oli äitienpäivää edeltävä lauantai. Välittäjä esiintyi epävirallisesti ja ystävänä, pahoitteli menetystä. Koirani odotti autossa ja olin tullut nopealle käynnille.
      Sain kiertää asunnon parissa minuutissa, sitten katsottiin n.10 min taloyhtiön tiloja. Palasimme asunnolle ja istuimme keittiöön. Sp-kiinteistövälityksen nainen kysyi iloisesti, että tekisinkö tarjouksen. En tiedä mikä minussa on vikana, mutta vaikka olin erittäin epävarma sanoin että pystyisin tarjoamaan -7% , jota nostin paheksuvan ilmeen! seurauksena 1000€. Tämän jälkeen välittäjä antoi minulle pikaisesti kasan papereita, jotka eivät käytännössä kertoneet minulle mitään. Tein huolestuneena lähtöä koiran luokse, jolloin kiinteistövälittäjä veti kiireesti paperiset sopimuspaperit esiin, "ettei sun tarvitse alkaa kotona laatimaan". Kirjoitin. Kaduin välittömästi, mutta tässä vaiheessa välittäjällekin tuli kova kiire. Uskon, että jos olisin voinut harkita automatkankin, en olisi tarjousta tehnyt. En saanut sanotuksi mitään, vaikka katumuksen on täytynyt olla ilmeistä. Lähdin kotiin ja toivoin tarjouksen olevan niin alhainen, ettei sitä hyväksyttäisi ( monta kymmentä tuhatta, käytännössä kaikki rahani). Vietin unettoman viikonlopun ja otin hysteerisenä yhteyttä sp-kiinteistövälityksen toimistoon. Selitin itkien tilanteeni, myös mielenterveysongelman ja pyysin, että tarjousta ei otettaisi huomioon. Eihän siitä välitetty, vaan suhtautuminen oli pilkallisen hyökkäävää (minun kiinteistövälittäjäni esimies). Tarjous hyväksyttiin sellaisenaan taustani tietäen 1-2 viikon kuluessa tästä. Minulle ilmoitettiin että joutuisin maksamaan useamman tuhannen sakon jos peruisin. Toivottomana ja sekavana ajattelin ettei minulla olisi varaa maksaa sitä ja etsiä toista asuntoa. Tein kaupat ja tulos on tämä. Isännöitsijä on lomalla, ja odotan mitä tapahtuu.

      • väsynyt ja toivoton

        Yritän vielä ainoan, minusta riippuvaisen läheiseni turvin elätellä toivoa, että kaikki jotekin järjestyisi, isompaa ongelmaa ei oli ja taloyhtiö korjaisi.
        Olin kaupan jälkeen ajatellut, että voisinhan yrittää laittaa asunnon myyntiin tappiolla, mutta jos siellä on jotain pahasti vialla, niin eihän sitä voi kenellekään myydä. Missä mä siinä tapauksessa asun? Ei ole varaa maksaa vastiketta ja vuokraa, enkä vuokra-asuntoa saakkaan. Elämiseen jää uuden kämpän vastikkeellakin liian vähän. Nyt on pakko ottaa rauhoittava.


      • Kiinteistö
        väsynyt ja toivoton kirjoitti:

        Yritän vielä ainoan, minusta riippuvaisen läheiseni turvin elätellä toivoa, että kaikki jotekin järjestyisi, isompaa ongelmaa ei oli ja taloyhtiö korjaisi.
        Olin kaupan jälkeen ajatellut, että voisinhan yrittää laittaa asunnon myyntiin tappiolla, mutta jos siellä on jotain pahasti vialla, niin eihän sitä voi kenellekään myydä. Missä mä siinä tapauksessa asun? Ei ole varaa maksaa vastiketta ja vuokraa, enkä vuokra-asuntoa saakkaan. Elämiseen jää uuden kämpän vastikkeellakin liian vähän. Nyt on pakko ottaa rauhoittava.

        http://kiinteistokauppa.blogspot.fi/p/taustaa.html

        Ota yhteyttä vaikka kuluttaja mieheen.


      • Eräs x
        väsynyt ja toivoton kirjoitti:

        Yritän vielä ainoan, minusta riippuvaisen läheiseni turvin elätellä toivoa, että kaikki jotekin järjestyisi, isompaa ongelmaa ei oli ja taloyhtiö korjaisi.
        Olin kaupan jälkeen ajatellut, että voisinhan yrittää laittaa asunnon myyntiin tappiolla, mutta jos siellä on jotain pahasti vialla, niin eihän sitä voi kenellekään myydä. Missä mä siinä tapauksessa asun? Ei ole varaa maksaa vastiketta ja vuokraa, enkä vuokra-asuntoa saakkaan. Elämiseen jää uuden kämpän vastikkeellakin liian vähän. Nyt on pakko ottaa rauhoittava.

        Toivottavasti saat asiat kuntoon ja nauttia omasta asunnosta. Kaikkea hyvää sulle!


      • älkää ottako yhteytt

    • Kyllä se siitä

      Ostin asunnon kerrostalosta ja se haisi tosi pahalle monta viikkoa. Viemärit kuivuneet? Kun asuntoa olin tuuletellut ja vettä oli käytetty niin täällähän on aivan raikasta. Olen monta kertaa tehnyt huonon asuntokaupan-niin vain elämässä käy.
      Kaikkeen remonttiin tarvitset kirjallisen luvan isännöitsijältä!

    • rahat pois LKV

      Hulluja on helppo kusettaa.

    • Kysyn vain

      Kanojen, lehmien, kettujen jopa sikojen pidolle sekä olosuhteille on tarkemmat ohjeet ja säädökset kuin ihmisten asumistasolle.
      Kunnan eläinlääkäri ja viranomaiset tutkivat jatkuvasti, että näitä säädöksiä myös noudatetaan.
      Onko kunnassa lääkäriä ja viranomaisia jotka tutkivat jatkuvasti ja tarkastavat asuntojen ilmanvaihtoa/ sisäilman laatua, kosteus / homevaaroja, lämpötiloja jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe