Raakaruoan määrä 40 kiloiselle kastroidulle urokselle?

fifa.

Aloittelin vasta koiran raaka-ruokintaa ja olisi siis enemmän kuin toivottavaa, jos kertoisitte jos tässä on joku pahasti pielessä. Ja myöskin minkä verran ja mitä teidän n. 40 kg kultsit syö? Koiran painon ei tarvitse missään nimessä ainakaan nousta, ei haittais vaikka hieman laskis paino. Koiran liikkunnan määrä ei ole ertyisen aktiivista ja lisäksi koiramme on kastroitu. Yksi puolen tunnin-tunnin hihnalenkki päivässä ja 2 x n. 15min lenkkiä. Joka päivä vähä aikaa irti olemista pihalla ja uimista kesäsin vaihtelevasti max. 2krt viikossa.

Tässä koiran päivittäinen ruokamäärä tällä hetkellä (tällä raakaruokinnalla on menty siis ihan hetken aikaa vasta):

400 g lihaluita
300 g lihaa tai kalaa
80 g sisäelimiä
100g kasviksia

1-3 krt viikossa raaka kananmuna ruoan sekaan ja lohiöljyä sillon tällön kuuriluontoisesti saa.

Niin ja erityisesti mietityttää tuo sisäelimien määrä? voiko niitä antaa joka päivä tuon 80g? kaikissa barf ruokintaohjeissa sanotaan että sisäelimiä voi antaa pienen määrän joka päivä tai sitten isomman määrän esim. kerran viikossa. Onko tuo määrä vähän vai paljon?

1

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet valinnut väärän rodun sillä kultsi kaipaa paljon liikuntaa pitkiä lenkkejä ja vapaana juoksemista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2413
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1534
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      790
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      206
      745
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe