Selänne lehdestä luettua

Mitäs seuraavaksi

Kärsämäen hakemus on hylätty Korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskien Valtioneuvoston antamaa velvoitetta pysyä PpKy Selänteessä vuoden loppuun saakka. Kunta haki velvoitteen purkamista mutta ei sitä saanut. Näin ollen kunta ei olisi voinut ostaa palveluita Attendolta kesäkuusta alkaen.

23

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Mitäs seuraavaksi"

      No sehän on jo nähty. Siirsivät aloitusajankohan vuoden alkuun vaikka päätöstä erota ei enää edes ole koska valtio sen kumosi ja korvasi omallaan. Juridisesti ero vaatisi uuden päätöksen mutta eihän ne lakipykälät ja sopimukset kärsämäen hyväveljiin kohdistu vaan sooloilu jatkuu laittomuuksien puolella.
      Kaiken hyvän lisäksi kunnalla ei edes ollut valtuuksia sopimuksen kirjoittamiseen mutta sekään ei kiinnosta hyväveliä kun..tämä on yksi parhaista..kärsämäen kunnanvaltuusto PÄÄTTI että valtion päätös (joka kumosi kv:n päätöksen) vain siirsi attendon aloitusajankohdan kesäkuun alusta vuoden alkuun.

      Tappiin asti mennään ja yrittävät vieläkin saada attendon vuodenalusta mutta eivät sitä saa ja asia vaietaan kuoliaaksi. Hyvä jos lehtien sivuilla kerrotaan miten kävi mutta kuntalaisia ei asiasta informoida kuten ei tähänkään mennessä. Avauksen juttukin oli selänne-lehdessä esimerkkinä.

    • Omavastuu!!!

      Kalliiksi tulee kuntalaisille nutipäiden seikkailut.

      • a v u

        Tuli jo kalliiksi. Säästöjen saamiseksi nimettiin ohajusryhmä tms. (nimikettä ko. ryhmälle en tiedä) epäonnistui saamaan säästöjä ja sen takia nyt leikataan ulkopuolisten ehdotuksien mukaisesti. Oman kunnan enemmistö sössi kaiken, aivan kaiken. Ilman Selänteen leikkauksia kärsämäki olisi jo entinen kunta mistä kiitos hyväveljille. Naapurit pelasti. Ehkä, riippuen aikatauluista milloin vo:n ovelle laitetaan laudat?

        Kukaan muuten huomannut että säästöjä hakenut ohjausryhmä nosti kädet pystyyn vaikka säästöt jäi saamatta?


    • Raha ei kasva puussa

      Eikö Kärsämäelle ole vielä tullut tietoa siitä että valtiovalta mm. teki päätöksen tulevien ERVA alueiden suhteen, järjestämis-tuottamisvastuu säilyy julkisella sektorilla jotta kaikkinaiset kakun kermakuorijat (=yksityiset veroparatiisifirmat) saadaan kuriin.
      Samaista järkeä, logiikkaa luulisi köyhien pienten kuntien päättäjien harrastavan.

      • öööh...siis

        Ja ketähän mahtavat olla nämä jotka yksityisiä veroparatiisifirmoja hyväksi käyttävät sumeilematta? Julkinen sektori jota valtio taloudellisesti tukee.

        Eikä ne paratiisifirmat minnekkään katoa heidän palvelujaan ostaa vain suuremmat yksiköt kuin tämänhetkiset hikiset konkurssinpartaalla keikkuvat epätoivoiset takahikiät joiden olemassaolosta ei kukaan edes mitään tiedä mutta hyvä noin. Muuten Attendolla olisi kohta kaikkien kuntien sotet alasajettavina nyt se on jo attendollekkin liikaa. Ei onnistu ison sotepiirin uhkailu oikeustoimilla ja korvausvaatimuksilla enää niin helposti kun kohde on valtavan paljon suurempi kuin tähän mennessä.


    • separattori pv1

      niin ne pitääkin-ja yrittävät kerman kirnuta voiksi

      • a v u

        Ihan hyvä sanavalinta tuo : yrittävät. Ne yritykset kun tahtoo tässä kunnassa jäädä vain yrityksiksi. Epätoivoisiksi yrityksiksi joille nauraa aidanseipäätkin kun aina lehdissä lukee miten kärsämäen kuntajohto otta milloin miltäkin taholta turpaansa. Ja lisää on tulossa..


    • kampikirnu pv1

      jos voiksi meinaa halkaistun kirnuta se ei onnistu tekemättömiltä

      • voita yrittivät

        saada mutta pettuleipää tuli. Päälle ole laittaa kuin ylähuuli


    • pv1

      nyt ajat on raihnaset
      köyhä köyhtyy
      rikas rikastuu
      mut kuka tekee työt
      mitä valitat köyhä
      sanoo raha
      rajan takaa on tuloss taho
      joka työt tekee
      ku pesetat pesee
      työtön muista
      sä tilasto olet ja kohta kortiton
      kun sä töitä tehnyt et ole

    • selännelehessä

      Aimo arvosteli tällä kertaa selännettä siitä, miten ensihoito on kärsämäkisille paljon kalliimpi kuin muille asukasta kohden vaikka täällä on vain päiväaikainen perustason ensihoidon yksikkö.

      • M-liitto

        Aimo ei arvostellut Selännettä vaan Sairaanhoitopiirin keskustalaisenemmistöllä tehtyä päätöstä ensihoidon yksiköiden sijoittamisesta ja eriarvoistavasta laskutuksesta Oulun hyväksi.Selänteellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.


      • välttämättömiä
        M-liitto kirjoitti:

        Aimo ei arvostellut Selännettä vaan Sairaanhoitopiirin keskustalaisenemmistöllä tehtyä päätöstä ensihoidon yksiköiden sijoittamisesta ja eriarvoistavasta laskutuksesta Oulun hyväksi.Selänteellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

        päätöksiä..se vaan,että kun mukana on kepu...niitä täytyy arvostella.!!


      • 54334
        välttämättömiä kirjoitti:

        päätöksiä..se vaan,että kun mukana on kepu...niitä täytyy arvostella.!!

        On välttämättömiä, mutta ei se Selänne kaikkeen ole syyllinen. Sitäkö voi arvostella, ei kepua.


      • eikös se
        54334 kirjoitti:

        On välttämättömiä, mutta ei se Selänne kaikkeen ole syyllinen. Sitäkö voi arvostella, ei kepua.

        vaan niin ole että kepua täällä arvostellaan..ja toisinaan tuntuu että kielenkäytössä mikään ei ole kohtuutonta..kaikki keinot käyttöön.


    • Kepunhäntäkainalossa

      Näin juuri. Kuten M-liitto nimimerkki kirjoittaa. Sairaanhoitopiiri päättää ensihoitoasioista, ei Selänne tai yksittäinen kunta.
      Ensihoitouudistuksen myötä kuntien kustannukset tuplautuneet, jopa triplautuneet ja samalla ensihoitoyksikkö lopetettu kunnasta.
      Tämä ihmeellistä matematiikkaa jota Kepu enemmistöinen sairaanhoitopiirin valtuusto harjoittaa.
      Eli kuka vetää välistä? Ja mitä Kepun lanseeraama kotikunta tarkoittaa? Näyttää siltä että Kepu päätöksillään näivettää syrjäseutujen palveluja

      • kärsämäkikin

        muiden mukana...meni valtuuston enemmistön päätöksellä Selänteeseen,perusteluna...kustannukset laskee.Ihme matematiikkaa,vuosi toisensa perää =kustannukset nousee.Ja hitaimmat ei ymmärrä vieläkään ,että virhe tehtiin.Henkeen ja vereen selänneläisiä?


    • Onkoo... bensa pysynyt samassa?, entäentä sähkö-ja monet muut välttämättömät siis pakolliset tarvikkeet, vain €= halventunut 5,9-4,9 ään!

      • onkoo sopimuksessa

        sanottu että jos bensa ei pysy samassa selänteen maksut monin kertastuu...atte ei puhu bensan hinnasta mittää.


    • Jeesuskin puhui ymmärtämättömille "vertauksilla

      • vertauksilla tai ei

        mutta selänne fanit antas viedä vaikka tuhkatkin pesästä.


    • "Atte fanit" vie koko K-ämen kassan, vaikkei K-mäkiset antaiskaan!

      • ei kait ne

        mitään ole aikoneetkaan viedä..päinvastoin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe