Jalokärhöt nuupahtivat

tapiom2

Tänä vuonna jalokärhöt nuupahtivat kasvun alussa. Toinen jatkoi melko tyvestä, mutta toinen piti leikata alas ja nyt pientä alkua.

Talven tuoma ongelma vai vesitalous? Onko muilla samoja kokemuksia?

6

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nokkoset kukkivat

      Oletko kastellut?

    • Multiblue

      Jalokärhöjä vaivaa usein lakastumistauti,versojen latvat nuupahtavat.

    • huijb

      No, kastelun puutteesees ei ainakaan kun vettä on tullut kun esterin prceestä ihan viime viikkoon asti.

    • leikkaa poikki

      Lakastumistauti niitä piinaa, itse leikkasin juuresta poikki, kun sitten kasvattivat uutta kasvua, ei enään ollut.

      • Peikonlehti

        Samoin täällä. Tänään raksin Piilun juuresta poikki. Saa nähdä herääkö henkiin.


      • tapiom2
        Peikonlehti kirjoitti:

        Samoin täällä. Tänään raksin Piilun juuresta poikki. Saa nähdä herääkö henkiin.

        Ajattelin vain, että oliko viime talvi jotenkin erityisen hankala. Viime kesänä ilmiötä ei esiintynyt. Saa nähdä jaksavatko jalokärhöt tänä vuonna kukkia. Pieniä toiveita heikosta kukinnasta on.

        Minulla on pergola, jossa toiselta puolen siperiankärhöistäkin aika monta haaraa kuoli. Hyvä, että oli myös noita kestävämpiä kärhöjä. Kukkivat tosin jo toukokuussa. Tosin saattavat tehdä vielä toisen, heikomman kukinnon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe