Blomin korjaamo

Arvataan / toivotaan

Käytin moottoriani korjattavana Blomin "arvataan, arvataan ja toivotaan toivotaan" korjaamolla tässä taannoin.

Koneessa oli vikana se, että yksi pytty ei toiminut koneen ollessa lämmin. Blomin asentajat kertoivat mitanneensa (mittaustuloksia ei jälkeenpäin löytynyt kysyttäessä) ja paikallistaneensa vian CDI-boxiin. Tilasin uuden boxin ja vein sen Blomille, jonka he sanoivat vaihtaneensa vanhan tilalle. Moottori kuulemma toimi boxin vaihdon jälkeen. Asentelin koneen takaisin veneeseen ja yllätys yllätys, sama vika kuin alunperinkin.

Samalla Blomilla oli alkanut lomat, enkä saanut sieltä ketään kiinni moneen viikkoon. Lomien jälkeen pyysin vanhaa (ehjää) boxiani takaisin mutta olivat kuulemma hävittäneet sen jo. Mahdollisesti olivat laittaneet toimivan boxin jo toiseen moottoriin?

Itse Blom selitti, että sähköviat ovat niin hankalia moottoreissa, että he olivat joutuneet yhteenkin koneeseen vaihtamaan kaikki sähköosat, ennenkuin kone tuli kuntoon. Ihmetyttää vain se, että jos he kerran mittaamalla paikallistavat vian, niin eikös sen pitäisi tulla silloin kerralla toimivaksi?

Kaverini oli tänä kesänä soittanut takuunalaisesta moottoristaan Blomille ja kysynyt voisivatko he tulla vikaohjelman kanssa katsomaan mikä koneessa on vikana, koska moottori ei enää käynnistynyt Blomin huollon jälkeen. Eivät voineet kuulemma tulla, koska heidän läppärissään, jossa ohjelma oli, oli niin huono akku ettei sitä voinut käyttää kuin verkkovirralla. Kaveri vei veneensä ja koneensa trailerilla Blomille, jossa kävi ilmi, ettei kukaan osannutkaan käyttää koko ohjelmaa, millä vian olisi löytänyt. Tilasivat sitten taas summassa moottoriin osan ja tällä kertaa onnisti. Tuli kerralla kuntoon.

Eli jos olet viemässä jotain korjattavaksi Blomin korjaamolle, niin varaudu pitkään odotteluun ja lompakon ohenemiseen. Blomin harrastamalla "arvataan vika ja toivotaan että tulee kuntoon"-tekniikalla saattaa aikaa kulua paljon ja laskua tulla suuriakin summia.

16

1491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joka paikassa.

      Se että osa irroitetaan moottorista ei muuta osan omistajaa. Kannattaa aina ottaa "risat" osat itselle takaisin, jos ei löydy tutkintapyyntö poliisille.

      • Vai ilmoitus :)

        Sä olet hassu!

        Rikkinäiset osat voi ottaa mukaansa korjaamolta, mutta sen jälkeen ei korjaamolla ole velvollisuutta säilyttää niitä. Elektroniikkajäte on kierrätettävää ja se menee korjaamoilta yhtenä ronttina keskukseen.


      • ihmetellä täytyy??
        Vai ilmoitus :) kirjoitti:

        Sä olet hassu!

        Rikkinäiset osat voi ottaa mukaansa korjaamolta, mutta sen jälkeen ei korjaamolla ole velvollisuutta säilyttää niitä. Elektroniikkajäte on kierrätettävää ja se menee korjaamoilta yhtenä ronttina keskukseen.

        Miksi ja kuka niitä korjaamolle enää säilytykseen kuskaisikaan??


    • xxxtt

      Kiitos varoituksesta. Kierraän ko. korjaamon kaukaa. Kuka haluaisi korjaamon vuoksi menettää ison osan lomastaan / veneilykaudestaan odotteluun.

    • Sivullinen22

      En epäile tarinaa, mutta tällaiset vahvasti negatiiviset kirjoitukset olisi minusta reilua laittaa omalla nimellä.

      • Arvataan / Toivotaan

        Moi Sivullinen22!

        Olen kanssasi osittain samaa mieltä tuosta omalla nimellä julkaisemisesta. Luonnollisesti olisin sen niin tehnytkin, mikäli tämä keskustelupalsta olisi suljettu tai sellainen, että kaikkien jäsenten henkilötiedot olisivat ylläpitäjän tiedossa. Ja niin, että kaikki julkaisisivat kirjoituksensa omalla nimellään.

        Mikäli olet tutustunut tähän palstaan vähänkään enemmän, niin olet varmaan huomannut, että täällä liikkuu valitettavasti sellaistakin porukkaa, jotka laittelevat tänne uhkauksia ja kaikkea muuta ala-arvoista tekstiä.

        Edellä mainitun vuoksi en halua laittaa Suomi24-palstalle kommentteja omalla nimelläni. En edes niitä positiivisia kommentteja, koska joku saattaa suuttua täällä niistäkin.


      • "nimimerkki"
        Arvataan / Toivotaan kirjoitti:

        Moi Sivullinen22!

        Olen kanssasi osittain samaa mieltä tuosta omalla nimellä julkaisemisesta. Luonnollisesti olisin sen niin tehnytkin, mikäli tämä keskustelupalsta olisi suljettu tai sellainen, että kaikkien jäsenten henkilötiedot olisivat ylläpitäjän tiedossa. Ja niin, että kaikki julkaisisivat kirjoituksensa omalla nimellään.

        Mikäli olet tutustunut tähän palstaan vähänkään enemmän, niin olet varmaan huomannut, että täällä liikkuu valitettavasti sellaistakin porukkaa, jotka laittelevat tänne uhkauksia ja kaikkea muuta ala-arvoista tekstiä.

        Edellä mainitun vuoksi en halua laittaa Suomi24-palstalle kommentteja omalla nimelläni. En edes niitä positiivisia kommentteja, koska joku saattaa suuttua täällä niistäkin.

        Kyllä mielestäni nimimerkin käyttö on paras ratkaisu. Sivun pitäjältä on kyllä tarvittaessa saatavilla kirjoittajan tiedot, mikäli jotkin painavat syyt sitä edellyttävät.
        Kaikenlaisia "sekopäitähän" on muutenkin liikkeellä niin maalla, kuin merelläkin, ilmasta puhumattakaan.
        Nämä ns. "trollaajat" ovat kuitenkin jollain tavalla henkisesti, joko vain "lusikalla saaneita" tai muuten jälkeenjääneitä, sillä eihän tervejärkinen edes viitsi moiseen hommaan alkaa.
        Turhautuminen, kateus, osaamattomuus, tai yleensä sosiaalisten taitojen puuttuminen sekä jonkin asteinen mielenterveyden sairaus, on hyvinkin huomioon otettava tekijä, moiselle käyttäytymiselle.


      • Jeesustellaan
        "nimimerkki" kirjoitti:

        Kyllä mielestäni nimimerkin käyttö on paras ratkaisu. Sivun pitäjältä on kyllä tarvittaessa saatavilla kirjoittajan tiedot, mikäli jotkin painavat syyt sitä edellyttävät.
        Kaikenlaisia "sekopäitähän" on muutenkin liikkeellä niin maalla, kuin merelläkin, ilmasta puhumattakaan.
        Nämä ns. "trollaajat" ovat kuitenkin jollain tavalla henkisesti, joko vain "lusikalla saaneita" tai muuten jälkeenjääneitä, sillä eihän tervejärkinen edes viitsi moiseen hommaan alkaa.
        Turhautuminen, kateus, osaamattomuus, tai yleensä sosiaalisten taitojen puuttuminen sekä jonkin asteinen mielenterveyden sairaus, on hyvinkin huomioon otettava tekijä, moiselle käyttäytymiselle.

        Täällähän on fiksua porukkaa. "Sivullinen 22" ja "nimimerkki" ovat kovasti sitä mieltä, että mielipiteet pitäisi laittaa omalla nimellään, eivätkä sitten itse laita. Ihme jeesustelua.


    • yelinen vika

      Kyllä nimi tai vakiintunut nimimerkki lisää uskottavuutta niihin tarinoihin joissa yksittäistä firmaa kehutaan tai haukutaan, niin paljon firmat puffaavat itseään ja haukkuvat kilpailijoitaan. Mutta joo, eipä se nimimerkki vakiinnu ennenkuin on pitkään sitä käyttänyt. Sanotaan nyt sitten että tämä firma sai nyt yhden miinusäänen, ehkä joku antaa plusäänen sitten puolestaan.

      En ole kuullut erityisesti Blomista mitään pahaa mutta ihan sama tarina kävi kerran autokorjaamossa: auton moottori pätki, vaihdettiin tulpat ja kaapelit ja ties mitä, vika uusiutui, vaihdettiin tämä keskusyksikkö (kyllä se pari-kolmetuhatta sen ajan rahaa maksoi), vika uusiutui, sitten hoksattiin että tässä autossa on tyyppivikana se että syksyn lehdet tukkivat konepellin ritilän alta löytyvän kotelon ja se nyt sitten johonkin vaikuttaa... Sen puhdistaminen toimi. Vasta jälkeenpäin tuli mieleen että voitaisko perua sen keskusyksikön (mikä se nyt onkin nimeltään, lastu, eprom, cdi...) ja kyllähän ne sitten suostui. Onneksi löytyi vielä. Uudet tulpat sun muut sai jäädä.

    • harmittaapa

      Blomille

      Soitin itse kyseiseen liikkeeseen vuoden vaihteen tienoilla. Kysyin että koska on aikaa korjata oma kelkkani, vastaus oli "ensi viikolla kun tuot niin katsotaan". Vein kelkan sovittuun aikaan ja kelkka nyt kolmatta viikkoa korjattavana vaikka tilaa ja aikaa piti olla. Vikaa ei olla saatu selville, kuulemma "mysteeri". Olen soitellut ja jättänyt soittopyyntöjä, mutta kyseistä asiaa hoitava henkilö on milloin pois töistä, milloin sairaslomalla tai muuten kiireinen, ainuttakaan yhteydenottoa ei ole takaisinpäin tullut. Kävin eräs päivä kyseisen puljun luona aikomuksena kysyä että kuinka edistyy/tarviiko jotain osia/tietoa hankkia heille, mutta liike oli kiinni eikä oltu ilmoitettu netissä tai portilla tms mitn.. En saanut ketään kiinni. Asioita liikkeessä ilmeisesti hoitaa vain 1 myyjä, kun hän ei paikalla, ei voi kelkkaa käydä hakemassa / kysyä mitään siihen liittyvää. Korjaajahan on Se joka työn tekee mutta tuntuu ettei ole olemassakaan kun ei muu henkilökunta voi korjaajalta kysyä.. Ja tuossa kun kävin katsomassa niin kelkka jökötti pihassa lumen alla.

      Yleiskäsitys liikkeestä on ollut tähän asti hyvä ja vaikuttanut reilulta.

      Onko muuten laillista olla suljettuna ilmoittamatta poikkeavista aukioloajoista?

      Voiko oman laitteen hakea pois ja viedä muualle jos sitä ei saada työn alle?

      • 5(:€)?/),:)

        Tietenkin on laillista olla suljettuna, kaikkea sitä kysytäänkin...


      • 1+11

        Hae äkkiä vehkeesi pois tuolta jos vain vielä saat! Konkurssipesältä ei enää saa mitään pois. Kun firmasta ei enää kukaan vastaa, se on yleensä menossa konkurssiin.


      • Samma häär
        1+11 kirjoitti:

        Hae äkkiä vehkeesi pois tuolta jos vain vielä saat! Konkurssipesältä ei enää saa mitään pois. Kun firmasta ei enää kukaan vastaa, se on yleensä menossa konkurssiin.

        Oon samaa mieltä.


    • VMP5

      Veneet kannattaa korjauttaa Victorymarinella,on nykyjään Virolainen firma ja Venäläisiä hommissa,eli sinne seuraavaksi :)

    • harmittaapa

      Ei onnistunut hakea tällä viikolla kun "olemme suljettuna 21.-24.1" perseen perse. Ketää saa kiinnikkään... Ottakaa opiksi että ei tuonne vehkeitä.

      • kelkkaillen

        joko kelkka on saatu>?=


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe