Reissuun?

travel girl

Olen lähdössä sinkkuna reissuun ja haluaisin tavata siellä myös tyttöjä :) Olen miettinyt yhdeksi vaihtoehdoksi Ibizaa, toisaalta taas jotakin kaupunkikohdetta (esim. Barcelona, Milano, Nizza). Minne kannattaisi matkustaa, missä olisi ihania naistenbileitä, tai baareja ihan vain meille tytöille? Olen kyllä matkustellut Euroopassa usein, mutta tämä puoli on jäänyt siellä kokonaan kokematta. Keski-/Etelä-Eurooppaan siis haluan matkustaa noin viikoksi syyskuun alkupuolella. Matkaseuraakaan ei vielä ole, että jos sinulla on vastaavia suunnitelmia, niin toki yhteinen reissukin voisi tulla kyseeseen joko kaksin tai porukalla. Itse tutustun helposti uusiin ihmisiin, yhdessä toki reissut kivempia kuin yksin. Olen kolmekymppinen lapseton sinkkunainen, minulla on vaaleahkot lyhyet hiukset, olen hoikka ja urheilullinenkin ja enempi tyyliltäni "poikatyttö", jos nyt jollakin tavalla itseäni kuvailisin. En ole pelkkää bilelomaa etsimässä, mutta ehdottomasti sinne yöelämäänkin haluan :D

19

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harvoinonliikettä

      Lontoo, siellä pari baaria naisille.
      Yleensä noissa kaupungeissa on kerran kuussa tai joka toinen kuukausi naisten bileet ja useissa paikoissa on vain sisäpiiri bileitä. Barcelonassa on menoa, tosin neidot puhuvat vain espanjaa. Itse lähden Espanjaan.

      • travel girl

        Lontoossa en olekaan koskaan käynyt ja se itseasiassa olikin myös mielessäni. Lontoo vain ei välttämättä ole ainakaan yksin matkustavalle kiva vaihtoehto, seurassa kyllä voisin lähteä.
        Niin ja sitä espanjaa en puhu, mutta kehonkieltä taidetaan puhua joka maassa :D
        Oletko lähdössä itse minnepäin Espanjaa ja milloin?

    • harvoinonliikettä

      Barcelona ja elokuu. Lontooseen voi mennä kyllä yksinkin, koska siellä on paljon nähtävää ja naisten baarissa on väkeä jopa maanantaisin. Yleensä miehille on paljon paikkoja kuten esim Ibizalla .

      • travel girl

        Ok, kerrohan sitten millaista oli Barcelonassa :)
        Ibizasta sen verran jo otin selvää netin kautta, että sieltä löytyy yksi ns. naisten baari nimeltään Sunrise, muutoin tarjontana enempi "sekaklubeja", ja nimenomaan niitä miesten bileitä, jonne en halua.
        Onko sinulla muuten antaa sitä baarin nimeä/yhteystietoja siellä Lontoossa?

      • harvoinonliikettä
        travel girl kirjoitti:

        Laita sp osoite , niin voin kertoa.

        Tämä on julkinen palsta, joten en viitsi kertoa kaikkea.

      • travel girl
        harvoinonliikettä kirjoitti:

        Laita sp osoite , niin voin kertoa.

        Tämä on julkinen palsta, joten en viitsi kertoa kaikkea.

        Postia saa minulle laittaa osoitteella [email protected]

    • dfghjkkjhgf

      Onko ihmisillä kokemuksia Berliinistä?

    • Oliskos Kööpenhaminassa suosituksia? Yöpymiseen ja menomestoiksi? Kenties loppukuulle matkaseuraakin?

    • toinen matkustaja :)

      Entä tiedättekö mitään paikka Los Angelesissa? Minä matkustin tänne just yksin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Brighton ja minua vieläkin mietityttää olisiko pitänyt mennä sinne, koska se on tunnettu gay-baareistaan. Ens kuun alussa oli ollut myös pride sielläpäin.

      Ap kuulostaa kuvauksen perusteella nätiltä ;)

      • travel girl

        Los Angeles kuulostaa enemmän kuin ihanalta, joten nautihan reissustasi. Minullakin on haaveena vielä joku päivä sinne mennä, New Yorkiin myös. Että jos vaikka tämmöiseen reissuun saisi sitten ensi kesäksi reissuseuraa :)

      • toinen matkustaja :)
        travel girl kirjoitti:

        Los Angeles kuulostaa enemmän kuin ihanalta, joten nautihan reissustasi. Minullakin on haaveena vielä joku päivä sinne mennä, New Yorkiin myös. Että jos vaikka tämmöiseen reissuun saisi sitten ensi kesäksi reissuseuraa :)

        Ehdotatko minua reissuseuraksi vai oliko tämä yleinen kutsu ;) Olen tasan kymmenen tuntia Suomea jäljessä täällä Amerikoissa(olen yhä torstaissa kun teikäläiset on jo perjantai aamussa :D) joten vastaamisessa menee aikaa ja se tapahtuu kummallisiin aikoihin. New Yorkissa minäkin haluan käydä ja jos rehellisiä ollaan, niin sekin oli yksi vaihtoehdoistani. Haluan kuitenkin jättää herkkuja myöhemmäksin ajaksi. Myös Las Vegas ja Floridan eteläosa kiehtovat. By the way, Los Angeles on yllättävän iso kaupunki. Minäkään en ehdi koluta kaikkea lävitse vaikka olenkin täällä reilu kolme viikkoa. Joudun ehkä tulemaan takas joten ehkä minusta on matkaseuraksi jollekin ;) Grrrrau

      • näe, koe, tunne se!

        NY on todella "gay" wonderland!

      • travel girl
        toinen matkustaja :) kirjoitti:

        Ehdotatko minua reissuseuraksi vai oliko tämä yleinen kutsu ;) Olen tasan kymmenen tuntia Suomea jäljessä täällä Amerikoissa(olen yhä torstaissa kun teikäläiset on jo perjantai aamussa :D) joten vastaamisessa menee aikaa ja se tapahtuu kummallisiin aikoihin. New Yorkissa minäkin haluan käydä ja jos rehellisiä ollaan, niin sekin oli yksi vaihtoehdoistani. Haluan kuitenkin jättää herkkuja myöhemmäksin ajaksi. Myös Las Vegas ja Floridan eteläosa kiehtovat. By the way, Los Angeles on yllättävän iso kaupunki. Minäkään en ehdi koluta kaikkea lävitse vaikka olenkin täällä reilu kolme viikkoa. Joudun ehkä tulemaan takas joten ehkä minusta on matkaseuraksi jollekin ;) Grrrrau

        Voisin vaikka ehdottaakin :)) Kyllä minä ehdottomasti haluan sinne matkustaa, ja reissukaveria ei ole ihan helppoa kaukomaille saada. Minulle saa laittaa sähköpostiakin, osoite tuossa ylempänä ketjussa.

    • näyttäisin paikkani;-)

      Syyskuun alku ei onnistu, mutta muuten kyllä lähtisin kaveriksi.

    • jaa-has

      Ihme kyselyketju tämäkin. Kas kun ei kukaan kysy aikooko kukaan lentää 11.9 ?

    • travel girl

      No mielestäni nämä on juuri kivoja ketjuja, missä oikeasti jaetaan vinkkejä ja kokemuksia omasta elämästä :) niin ja minähän tämän ketjun aloitin, ja edelleen mielelläni kuulisin lisää matkailuvinkkejä, kiitos

    • Berliini!

      Tämä tyttö on matkustamassa Berliiniin syyskuun alussa. ;) Näillä näkymin ihan itsekseen, joten jos joku on eksymässä mestoille samoihin aikoihin niin musta saa hyvän biletyskaverin :D

    • Tehran Boogie Woogie

      Menkää Moskovaan tai Teheraniin pitämään lesbobileitänne ja ostakaa pelkkä menolippu!

    • travel girl

      Ostan pelkän menolipun Helsinkiin Kaivohuoneelle, en tarvitse paluulippua.
      You ladies know why ;D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe