Katteeton usko sijaishuoltoon

Taikausko sijaishuoltoon sijoitusten selittäjänä

Taikausko sijaishuoltoon
Lastensuojelukeskustelu mediassa, netin blogeissa ja kansalaisliikkeissä on vilkasta myös Ruotsissa. Kritiikki sisältää samat elementit kuin Suomessa: sijoitettujen määrä kasvaa ja sijoituksia tehdään turhaan ilman, että perhe saisi korvauksen väärästä päätöksestä. Lisäksi keskustelua on herännyt sijoitetuista lapsista, jotka menestyvät elämässä huonommin kuin muut.
Sijoitustoiminta nähdään tuottoisana bisneksenä, vaikka jotkut sijoituspaikat ottavat hurjan maksun antamatta lapsille muuta kuin kuria ja katon.
Myös viralliset tahot ovat arvostelleet lastensuojelua ankarasti: ”Huolenpidon puutteet niiden 20 000 lapsen ja nuoren osalta, jotka ovat huostassa ja sijoitettuina, on yksi hyvinvointivaltion sokeista kohdista”, kirjoittivat Tukholman yliopiston sosiaalityön professori Bo Vinnerljung ja lapsiasiavaltuutettu Fredrik Malmberg vuonna 2010.
Bo Vinnerljung on työskennellyt myös sosiaalihallituksen tutkijana vuosina 1996-2010. 1980-luvulla hän toimi sijoituskotitarkastajana. Tuolloin hän kiinnostui tutkimaan sijoitettujen lasten aikuiselämää.

Vuonna 1996 Vinnerljung kirjoitti tutkimuksessaan, että on olemassa taikausko sijaisperheiden kyvystä korvata alkuperäinen perhe. Samalla hän kehotti varovaisuuteen, kun hänen tuloksiaan tulkittiin.
– On tärkeää muistaa, että enemmistö sijoitetuista lapsista ja ”kotilapsista” pärjää hienosti aikuisina. En arvostele interventioita, kun lasta kohdellaan kotona kaltoin – olisi lähinnä sosiaalipoliittista barbariaa olla reagoimatta niissä tapauksissa. Problematisoin viranomaisten ennustavaa ajattelutapaa; uskoa siihen, että he kykenisivät identifioimaan perheet, joiden lapset ovat vaarassa tulla asosiaalisiksi tai vaikkapa henkisesti sairaiksi tulevaisuudessa, ja että viranomaiset siksi sijoittavat lapsen ennakoivasti, sanoi Bo Vinnerljung Lundin yliopiston tiedotteessa vuonna 1996.
Hänellä ei ollut selkeätä selitystä sille, miksi sijoitushoito ei toiminut odotetusti tai miksi alkuperäisperheet eivät olleet niin vahingollisia kuin viranomaiset olivat ennustaneet.

– Sekä sijoituslasten että sijaisvanhempien tilanne on epävarma. Sijoitus saattaa päättyä milloin tahansa. Perhesiteiden puuttuminen sijoitusjakson jälkeen voi olla toinen vaikuttava tekijä; sijoituslapsilla ei ole ”elämänikäistä perhettä”.
Bo Vinnerljung vastusti ajatusta, että lasten kohtaloa ohjaisi ”mekaaninen determinismi”. Tutkimusten mukaan väittämä siitä, että pahoinpidellyistä lapsista tulee pahoinpiteleviä vanhempia, ei pidä paikkaansa. Myöskään päihteiden väärinkäyttäjien lapset eivät ole tuomittuja jakamaan vanhempiensa kohtaloa.
– En tiedä, onko sosiaalitoimella yhä taikausko siihen, että huostaanotto aina auttaisi lasta. Useat tutkimukset osoittavat, etteivät monet sijoituksista pitkällä tähtäyksellä vaikuta tuottavan odotettuja, positiivisia tuloksia, Vinnerljung vastaa.

Hän viittaa Ruotsin sosiaalihallituksen vuosittain julkaisemiin ”Sosiaalisiin raportteihin”, joita hän on ollut mukana laatimassa. Niiden mukaan perhekoteihin tai instituutiohoitoon sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla on muihin ikätovereihinsa verrattuna erittäin suuri aikaisen kuoleman, rikollisuuden, psyykkisten sairauksien, itsemurhakäyttäytymisen, päihteiden väärinkäytön, teinivanhemmuuden, toimeentulovaikeuksien ja alhaisen koulutuksen riski. Tämä koskee myös niitä lapsia, jotka on sijoitettu jo esikouluiässä ja jotka ovat olleet huostassa useita vuosia.
”Ryhmään kuuluvilla on luonnollisesti vaikeita käyttäytymisongelmia jo alusta alkaen, mutta nämä masentavat tulokset nostavat esiin kysymyksen, onko sosiaalihuollon interventioilla positiivinen vaikutus lasten kehitykseen. P
itkäaikainen perhekotihoito nykyisessä muodossaan kompensoi heikosti lasten tulevaisuudennäkymiä varsinkin, mitä tulee koulutukseen ja koulumenestykseen,” todetaan vuoden 2010 raportissa.

”Sosiaalinen raportti” vuodelta 2006 sisältää lisäksi huomion, että useita sijoitusnuoria hoidetaan ympärivuorokautisesti hoitomuodoin, joiden tehoa ei ole tutkittu.
Interventioita tehdään tietämättä, ovatko toimenpiteet hyödyllisiä, neutraaleja tai jopa vahingollisia.