Maalla asuu lihavat ja laiskat

Iso jussipaita

Nyt se on sitten tutkittu, maaseudulla lapset ovat huomattavasti lihavempia kuin kaupungissa. Vanhempien matala koulutustaso ja vähäinen liikunta aiheuttavat tällaista, eli ruokailutottumukset periytyvät. Koulukyytien takia jää liikuntakin olemattomiin, harrasteetkin ovat vähäisiä. Ennenvanhaan maaseudun lapset osallistuivat talon töihin ja saivat hyötyliikuntaa.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2012112216361559_tr.shtml

36

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tutkija24

      Ilmeisesti sossutoimisto on ollut vastuuton, kun nyt vasta luet 2 vuotta vanhaa uutista. Nettikulut pitäisi korvata Arskalle ihan ekana, ettei tarvi vanhoja uutisia ruotia.

      Aiheeseen. Kyllä maalla syödään paljon kasviksia ja itse raaka aineista tehtyä ruokaa. Kaupungin yksiöissä einesruuat ja ns. Roskaruoka suositumpaa. Einesruuan on todettu aiheuttavan älykkyyden vähenemistä, joka tälläkin palstalla on usein nähty. Samoin nuorien eläkeläisten fyysinen kunto rapautuu yksiössä kyhjöttäessä.

      Hyvä puoli em. Seikoissa on se, että nykyisten Arskojen elinaikaennuste on huono ja lisäaineet ( ulkomaisesta myrkkyruuasta) aiheuttavat sen, että Arskan keho säilyy ikuisesti haudassakin.

      • :))))))))

      • vedä sinä

        Diabeetikoista enemmistö asuu maaseudulla. Kenen luulet teille idiooteille sen insuulinin valmistavan. Törsäke kysyy kunnanlääkärit "döö perseesee vai mulkkuu tää insuliin"

      • PIPIOARSKA,,:((
        vedä sinä kirjoitti:

        Diabeetikoista enemmistö asuu maaseudulla. Kenen luulet teille idiooteille sen insuulinin valmistavan. Törsäke kysyy kunnanlääkärit "döö perseesee vai mulkkuu tää insuliin"

        Diabeetikoista enemmistö asuu KAUPUNGEISS,,. Kenen luulet teille idiooteille sen insuulinin valmistavan. ARSKA,, kysyy kunnanlääkärit "döö perseesee vai mulkkuu tää insuliin" :))

      • läski läiskyy
        PIPIOARSKA,,:(( kirjoitti:

        Diabeetikoista enemmistö asuu KAUPUNGEISS,,. Kenen luulet teille idiooteille sen insuulinin valmistavan. ARSKA,, kysyy kunnanlääkärit "döö perseesee vai mulkkuu tää insuliin" :))

        Miksi Aho, Väyrynen ja koko kopla ovat niin vitun läskejä. Kyl kai meinaa Puttonen vähän laihtui nimittäin possu Puten potkiminen vaatii energiaa.

      • LÄSKIOARSKA,,:((
        läski läiskyy kirjoitti:

        Miksi Aho, Väyrynen ja koko kopla ovat niin vitun läskejä. Kyl kai meinaa Puttonen vähän laihtui nimittäin possu Puten potkiminen vaatii energiaa.

        NE EI PAINA PUOLTA ARSKAN TURSUAVASTA LÄSKI MAHAST,,,,,

        SOSSU TUET LIHOTTAA ON MILLÄ MÄLLÄTÄ,,

      • TÖRSKÄARSKA

      • BÄÄÄÄYNNNNÖÖÖÄÄÄ
        LÄSKIOARSKA,,:(( kirjoitti:

        NE EI PAINA PUOLTA ARSKAN TURSUAVASTA LÄSKI MAHAST,,,,,

        SOSSU TUET LIHOTTAA ON MILLÄ MÄLLÄTÄ,,

        KYYMYÖOLLAAVIISAITASANANSÄILIENKUNINKAITA
        VETTIVAAFTIPAA
        EEKSVAA?

    • liian lihavia nuoren

      Isona noita mätisäkkejä viedään sitten traktorin lavetilla.

    • vähäveriset

      Maalais- eli kepukuntien lukioiden keskiarvot
      selkeästi heikompia... vähäverisyys

      • SE,,SIITÄ..

        :)))))))))) KESKI-ARVO EI TAKAA DUUNIA, AHKERUUS KYLLÄKIN, JA SIINÄ EI AUTA EDES KESKI-ARVO JOS LAISKUUS PAINAA , TODETTAKOON ETTÄ NIITÄ LAISKOJA ON KAUPUNGEISSA MUTTA MYÖS MAASEUDULLA.

      • Ktm mv

        viljelijät nykyään korkeasti koulutettuja, tosin kuin monet kaupunkiduunarit, arskoista puhumattakaan. Pimeässä yksiössä vaikea hankkia edes auttavia sosiaalisia taitoja.

      • putte snöf snöf
        Ktm mv kirjoitti:

        viljelijät nykyään korkeasti koulutettuja, tosin kuin monet kaupunkiduunarit, arskoista puhumattakaan. Pimeässä yksiössä vaikea hankkia edes auttavia sosiaalisia taitoja.

        Alkio opisto ei ole mitään muuta kuin uusien rutsaajien jalostamo. Siel opetetaa mihi reikää sitä siskoo pökätää

      • PÖPIOARSKA,,:((
        putte snöf snöf kirjoitti:

        Alkio opisto ei ole mitään muuta kuin uusien rutsaajien jalostamo. Siel opetetaa mihi reikää sitä siskoo pökätää

        ARSKA SELVÄSTI ON SELLAISEN TOIMINNAN TULOSTA :))))))))

      • vähäverisyydestä
        SE,,SIITÄ.. kirjoitti:

        :)))))))))) KESKI-ARVO EI TAKAA DUUNIA, AHKERUUS KYLLÄKIN, JA SIINÄ EI AUTA EDES KESKI-ARVO JOS LAISKUUS PAINAA , TODETTAKOON ETTÄ NIITÄ LAISKOJA ON KAUPUNGEISSA MUTTA MYÖS MAASEUDULLA.

        Mistä maalaiskoulujen heikommat oppimistulokset sitten kertovat???

      • SIITÄHÄN NE,,
        vähäverisyydestä kirjoitti:

        Mistä maalaiskoulujen heikommat oppimistulokset sitten kertovat???

        MISTÄ KAUPUNKIEN LÄHIÖ GHETTOJEN SOSIAALI KULUT KERTOVAT??

        LIIAN VIISAISTA JOILLA ON OMA PIKKU KIRJA MAAILMA JA EI HAJUAKAAN ELÄMÄSTÄ ITSESSÄÄN,,:(

      • YYYÄÄÄÄÄÄMMMMÖÖÖÖ
        SIITÄHÄN NE,, kirjoitti:

        MISTÄ KAUPUNKIEN LÄHIÖ GHETTOJEN SOSIAALI KULUT KERTOVAT??

        LIIAN VIISAISTA JOILLA ON OMA PIKKU KIRJA MAAILMA JA EI HAJUAKAAN ELÄMÄSTÄ ITSESSÄÄN,,:(

        KYYMYÖOLLAAVIISAITASANANSÄILIENKUNINKAITA
        VETTIVAAFTIPAA
        EEKSVAA?

      • TÖRÖTARAT
        PÖPIOARSKA,,:(( kirjoitti:

        ARSKA SELVÄSTI ON SELLAISEN TOIMINNAN TULOSTA :))))))))

        KYYMYÖOLLAAVIISAITASANANSÄILIENKUNINKAITA
        VETTIVAAFTIPAA
        EEKSVAA?

    • Muamuija

      Kaupungissa taas asuvat apaattiset ja aliravitut lapset. Vanhempien hukattua elämänhallinnan lapset saavat kunnon ruokaa vain koulussa, jos sinne yleensäkään menevät ja jos ymmärtävät edes siellä sitä syödä. Maanantaisin joissakin kouluissa tarjotaan välipala heti aamusta, että viikonlopun kunnon ruoatta olleet lapset jaksaisivat opiskella lounaaseen asti.

      • Asiaaa

        Joo aika surkeeta on kun Arskat ja Almat päättävät yhtyä ja tulee pikku Jarnoja. Jarnoilla elämä alkaa jo aika pöllyssä ja todellakin elämä on yhtä taistelua kerrostaloslummissa, jossa työttömyys, sosiaaliset ongelmat ja viina on ongelmia jo monessa sukupolvessa. Jarnojen tullessa kouluikään ei kotona ole tarjolla mitään kiinteää ruokaa, koska Arska ja Alma tulevat toimeen ohrapirtelöllä, jota ei anneta Jarnolle. Kysymys ei ole niinkään vastuuntuntoisista vanhemmista kuin siitä että Arskan ja Alman oma suu on tärkein. Pikku Jarno joutuu siis taistelemaan elämästää pelkän kouluruuan varassa.

        Pikku Jarnolla ei mene hyvin aikuisenakaan. Jarno siirtyy jo teininä ohrapirtelöön ja tapaa samanlaisen perheen kasvatin Annukan. Eikä aikaakaan kun Annukka on raskaana ja odottaa Pikku Arskaa. Juomiselta ei töihin pääse ja siten koko perhe elää sosiaalitukien varassa ja muistaa aina mollata maalaisserkkuja, kuinka nostelevat tukia uuninpankolla maaten, koska pirtelöt ja muut tulee sossun maksamana kaupasta eikä mistään pellosta.

      • hohho hoohoh
        Asiaaa kirjoitti:

        Moniko Jarno rääkkää Puttosen, Sirkka Liisan ja muiden agraarimafioosojen tavoin elukoita. Te paskathan käytätte nimeä "kettutyttö" niistä jotka paljastavat rääkin. Useat sarjamurhaajat muuten aloittavat elukoita potkimalla ja viiltelemällä.

      • HOITOOOARSKALLE,,,
        hohho hoohoh kirjoitti:

        Moniko Jarno rääkkää Puttosen, Sirkka Liisan ja muiden agraarimafioosojen tavoin elukoita. Te paskathan käytätte nimeä "kettutyttö" niistä jotka paljastavat rääkin. Useat sarjamurhaajat muuten aloittavat elukoita potkimalla ja viiltelemällä.

        Moniko ARSKA,,, rääkkää VIHER-KUVAAJA HIPIEN,,, ja muiden SOSSUmafioosojen tavoin elukoita.,,,??? Te paskathan käytätte nimeä "kettutyttö" niistä jotka ALOITTAVATt rääkin.,,,, Useat sarjamurhaajat muuten aloittavat elukoita potkimalla ja viiltelemällä. :((( ARSKALLA JO VEITSI TERÄSSÄ,,:(

      • ÄETISANOSKANS
        HOITOOOARSKALLE,,, kirjoitti:

        Moniko ARSKA,,, rääkkää VIHER-KUVAAJA HIPIEN,,, ja muiden SOSSUmafioosojen tavoin elukoita.,,,??? Te paskathan käytätte nimeä "kettutyttö" niistä jotka ALOITTAVATt rääkin.,,,, Useat sarjamurhaajat muuten aloittavat elukoita potkimalla ja viiltelemällä. :((( ARSKALLA JO VEITSI TERÄSSÄ,,:(

        KYYMYÖOLLAAVIISAITASANANSÄILIENKUNINKAITA
        VETTIVAAFTIPAA
        EEKSVAA?

    • surkeaa törsä surkea

      En keksi yhtäkään urheilijaa Susijengissä tai Huuhkajissa joka olisi kotoisin Kepulandiasta. Etelä-Pohjanmaan väestö on jo pelkästään lähes kaksisataatuhatta.

      • LÄSKIOARSKA,,:((

        En keksi yhtäkään urheilijaa Susijengissä tai Huuhkajissa joka olisi kotoisin Kepulandiasta. Etelä-Pohjanmaan väestö on jo pelkästään lähes kaksisataatuhatta

        ENKÄ YHTÄÄN ARSKAA VASTAAVISTA JENGEISTÄ KOKO SUOMEST,,,:))))

      • Wirkkala loinen
        LÄSKIOARSKA,,:(( kirjoitti:

        En keksi yhtäkään urheilijaa Susijengissä tai Huuhkajissa joka olisi kotoisin Kepulandiasta. Etelä-Pohjanmaan väestö on jo pelkästään lähes kaksisataatuhatta

        ENKÄ YHTÄÄN ARSKAA VASTAAVISTA JENGEISTÄ KOKO SUOMEST,,,:))))

        Heittele sinä vain sitä dildo keihästä sen Pitkämäen paskaiseen persesilmään. Kaikkien merkittävien lajien edustajat Suomessa ovat kotoisin etelän kaupungeista eli kepulandian elättäjistä.

      • OIKEESOARSKA,:))
        Wirkkala loinen kirjoitti:

        Heittele sinä vain sitä dildo keihästä sen RINTEEN,,, paskaiseen persesilmään. :)))Kaikkien merkittävien lajien edustajat Suomessa ovat kotoisin POHJOISEN kaupungeista eli kepulandian SOSSU SPURGUJEN,,,elättäjistä. :)))

      • Aaaa Rinne
        OIKEESOARSKA,:)) kirjoitti:

        Heittele sinä vain sitä dildo keihästä sen RINTEEN,,, paskaiseen persesilmään. :)))Kaikkien merkittävien lajien edustajat Suomessa ovat kotoisin POHJOISEN kaupungeista eli kepulandian SOSSU SPURGUJEN,,,elättäjistä. :)))

        Tuet otetaan törsältä pois. Pelottaako.

      • Olympiamitalistitkin
        Wirkkala loinen kirjoitti:

        Heittele sinä vain sitä dildo keihästä sen Pitkämäen paskaiseen persesilmään. Kaikkien merkittävien lajien edustajat Suomessa ovat kotoisin etelän kaupungeista eli kepulandian elättäjistä.

        Sinulla taitaa urheilun saralla olla aika vähän merkittäviä lajeja. Tai sitten suomen maantiede todella hukassa.

      • ARSKATYHMÄO,,:((
        Olympiamitalistitkin kirjoitti:

        Sinulla taitaa urheilun saralla olla aika vähän merkittäviä lajeja. Tai sitten suomen maantiede todella hukassa.

        EI ARSKA TIEDÄ KUIN KETTUVELJIEN JA HUUHKAJIEN JOUKKUEET :))))))

        EI SE RAUKKA,,KOSKAAN OLE KUULLUTKAAN OLYMPIALISISTA :))))))))))

      • PEKKARINEN,,
        Aaaa Rinne kirjoitti:

        Tuet otetaan törsältä pois. Pelottaako.

        AAA,,,EIPÄ PALJON PELOTA, MYÖS RINNE PASKANTAA JA SYÖ,,,:))))))

      • mitalei
        Olympiamitalistitkin kirjoitti:

        Sinulla taitaa urheilun saralla olla aika vähän merkittäviä lajeja. Tai sitten suomen maantiede todella hukassa.

        Niinhän se törsäporsaalle tuo keihäänheitto ja muut apurahoilla ylläpidetyt paskalajit on niit jämptei lajeja. Törsäkkeen on turhan lyhyen varren takia yrittää rahakkaisiin fyysisiin koripalloon ja futikseen, huonon ajotaidon takia ei törsää oteta formuloihin.

      • ARSKATOHELOO,:((
        mitalei kirjoitti:

        Niinhän se törsäporsaalle tuo keihäänheitto ja muut apurahoilla ylläpidetyt paskalajit on niit jämptei lajeja. Törsäkkeen on turhan lyhyen varren takia yrittää rahakkaisiin fyysisiin koripalloon ja futikseen, huonon ajotaidon takia ei törsää oteta formuloihin.

        Niinhän se sossu kuvaaja ,,,porsaalle tuo keihäänheitto ja muut apurahoilla ylläpidetyt paskalajit on niit jämptei lajeja.,,,,, arsakkeen on turhan lyhyen varren takia yrittää rahakkaisiin nyssyköiden,, koripalloon ja pelle,,,futikseen, huonon VIINAPÄÄN JA ajotaidon takia ei ARSKAA oteta formuloihin. :)))))

      • MIEKISANOSIN
        PEKKARINEN,, kirjoitti:

        AAA,,,EIPÄ PALJON PELOTA, MYÖS RINNE PASKANTAA JA SYÖ,,,:))))))

        KYYMYÖOLLAAVIISAITASANANSÄILIENKUNINKAITA
        VETTIVAAFTIPAA
        EEKSVAA?

      • SANOKONASIE
        ARSKATYHMÄO,,:(( kirjoitti:

        EI ARSKA TIEDÄ KUIN KETTUVELJIEN JA HUUHKAJIEN JOUKKUEET :))))))

        EI SE RAUKKA,,KOSKAAN OLE KUULLUTKAAN OLYMPIALISISTA :))))))))))

        KYYMYÖOLLAAVIISAITASANANSÄILIENKUNINKAITA
        VETTIVAAFTIPAA
        EEKSVAA?

      • SIESANOSITAINAKKII
        ARSKATOHELOO,:(( kirjoitti:

        Niinhän se sossu kuvaaja ,,,porsaalle tuo keihäänheitto ja muut apurahoilla ylläpidetyt paskalajit on niit jämptei lajeja.,,,,, arsakkeen on turhan lyhyen varren takia yrittää rahakkaisiin nyssyköiden,, koripalloon ja pelle,,,futikseen, huonon VIINAPÄÄN JA ajotaidon takia ei ARSKAA oteta formuloihin. :)))))

        KYYMYÖOLLAAVIISAITASANANSÄILIENKUNINKAITA
        VETTIVAAFTIPAA
        EEKSVAA?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe