Meidän perheen lasu-kokemus.

Despis

Haluan kertoa oman kokemukseni lastensuojeluilmoituksesta ja siitä,miten asiat eteni.
Eli meidän perheestä tehtiin päiväkodin toimesta lasuilmo ja kotiin tuli lappu,jossa kerrottiin lastensuojeluilmoituksen syy ja tapaamisaika selvitykseen. Lapussa luki syyksi ilmoitukseen: "päiväkodissa on noussut huoli äidin jaksamisesta." Olin tietysti järkyttynyt,vaikka pk.sta ilmoitettiin etukäteen,että tekevät ilmoituksen. Soitin lasuun ja kyselin vielä käytännön asioista. Käsittelijä luki vielä minulle,mitä pk.n työntekijä oli kirjannut ilmoitukseen. Totesin,että niin asiat olivat.
Tapaaminen jännitti minua todella paljon. Työntekijät olivat mukavia. Tapaaminen kesti alle 30min. ja he totesivat miltei heti,että eivät näe tarvetta lastensuojelulle ja asiakkuudelle. Kerroin rehellisesti arjestamme ja vaikeuksista,joita minulla on ollut (masennus,erityislapsi,keskenmenot,liialliset huolet milloin mistäkin ja pelot jne.) Syy miksi pk.sta ilmo tehtiin,oli se,että avauduin siellä itkien asioistani ja olin hieman poissa tolaltani silloin. Totta kai se herätti huolen. Aiemmin ei ollut mitään huolta heidän puolestaan. Yksi huolen aihe oli ollut se,kun olin kerran pk.lla käydessäni ollut toodella väsynyt. Olin ollut meikittä,tullut juuri suihkusta ja olin sairaslomalla pahan infektion takia. En pystynyt oiken puhumaan kivun vuoksi. Se tulkittiin uupumukseksi. Yleensä olen myös todella huoliteltu,mutta silloin en jaksanut panostaa.
Lastensuojelussa ei ilmennyt mitään ongelmaa. He kyllä kertoivat,että heille voi soittaa jos tarvitsee apua.
He totesivat ,että joskus on vain niin,että jaksamisen äärirajoilla kaikki tuntuu vaikealta ja silloin voi sortua esim.huutamiseen tai tukistamiseen tai vain lamaantua.
Minua ei syyllistetty ollenkaan. Koin oloni hyväksi tapaamisen aikana,sillä eihän minulla ole syytä pelkoon eikä mitään salattavaa.
Ainoastaan sen opin,että liikaa ei pidä avautua heikolla hetkellä.
Vaikka täytyyhän hoitohenkilökunnan reagoida,jos kokevat huolta asiakkaistaan.
Ainakin lasu oli ihan miellyttävä kokemus,enkä pelkää hakea apua,jos vaikka sitä joskus tarvittaisiinkin.
Hyvää kesää kaikille ja voimia väsyneille äideille!

22

4631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Provokaatiota

      Höpö höpö ja huomenna lisää!

      • äiti 70

        Samanlainen tapaus meilläkin. Sosiaalityöntekijä oli erittäin mukava ja ammattitaitoiselta vaikuttava. Keskusteltiin perheen asioista ja ilmoitukseen johtaneista syistä ja todettiin, ettei tarvetta lastensuojelulle ole. Meillä siis erityislapsi, jolla vaikea murkkuikä ja kaikenlaista sattunut, hoitokontanti on nuorisopsykiatrialle.
        Itsekin olin alkuun aivan paniikissa näitä juttuja luettuani
        Tietysti voihan olla, että sossuissakin on eroja ja paikka kunnissa. Itse tosin olisin ollut valmis jonkinlaista apuakin ottamaan vastaan, jos olisi tarjottu, mutta emme kuulemma tarvitse.

      • despis
        äiti 70 kirjoitti:

        Itsekin ajattelin,että en kyllä epäile hakea apua,jos niikseen tulee.
        Asumme melko pienellä paikkakunnalla ja täällä on kuulemani mukaan hyvä lastensuojelu. Tosin ylikuormitusta heilläkin on,mutta eivät jätä ketään avun ulkopuolelle.
        En ymmärtänyt tuota provoksi haukkujaa. Eikö hyvistä kokemuksista saa puhua,vai onko ihan sama mitä kirjoittaa,kun kaikkia haukutaan provoiksi?

      • Ihanaa aih voih
        despis kirjoitti:

        Lastensuojelun meikattu tai meikkaamaton provokaattori ei osaa edes lukea huomaan. Kova tarve tuntuu kuitenkin olevan saada bisneksen ruuaksi mahdollisimman helppohoitoisia lapsia noiden erityislapsi juttujen takaa. Sijoitukseen ei kelpaa vaikeahoitoiset erityislapset jotka sossujen puolesta tekijä saa hyvänään pitää. Sellaisilla perheillä ei ole mitään hätää, avohuollon tukitoimet pelaa ja kaikki on hyvin. Auta armias niitä, joiden lapset on helppohoitoisia ja varsinkin ulkomuodoltaan kauniita. Ei jalat kerkiä maata koskettamaan sijaishuollon huhuillessa rahasampoaan ja muuta.

      • äiti 70
        Ihanaa aih voih kirjoitti:

        Miksi sitten lastensuojeluilmoitus tehdään, jos perheessä kaikki OK ja lapset hyvin hoidettuja, en ymmärrä? Omassa tapauksessa aivan selvästi ymmärrän, miksi huoli lapsestani ja perheen jaksamisesta oli noussut ja todellakin olin niin peloissani, että olin viikon nukkumatta. Uskon, että tällainen turha pelko saattaa jopa vaikeuttaa jonkun tilannetta ja estää avun saamista, siksi kirjoitan kokemuksestani. Meillä tosiaan erityislapsi, mutta ulkomuodoltaan ihan yhtä kaunis ( hassu ilmaus)kuin muutkin lapsemme. Todellakin, jos jatkossa tuntuu, etten jaksa kuitenkaan nuoren kanssa, niin en epäile pyytää apua. Vanhemmuutemme kuitenkin todettiin riittäväksi lapsen kasvatukseen eikä selkeitä puutteita/ylilyöntejä löytynyt. Siis inhottavaltahan tällainen perheasioiden kaivelu tuntui, mutta toisaalta ollaan siihen totuttu, kun nuorella pitkä hoitokontanti takana osastojaksoineen ym. Toivoisin lisää myös positiivisia kokemuksia.

      • Despis

        En ymmärrä tätä provokaattori-syyttelyä.
        En minäkään meille sitä ilmoitusta hinkunut tai halunnut väkisin asiakkuutta. Meistä vain ilmoitus tehtiin, niin kuin laki velvoittaa. Minua pelotti todella paljon, ja on minullakin ollut ns.sossu pelkoa ja vihaakin. Media on antanut niin huonon kuvan ja vain huonoja kokemuksia tuodaan esille. Lasun ensisijainen tehtävä on auttaa lapsia ja perheitä. He eivät edes halunneet meitä asiakkaiksi. Heidän työtään on informoida myös muista palveluista, jotka eivät kuulu lasun piiriin. Meille suosittelivat perheneuvolaa. He ohjaavat tarvittaessa perheitä käyttämään myös seurakunnan palveluita(diakonia, erilaiset ryhmät, vapaaehtoistyö, rahallinen tuki, srk:n kerhot yms.toiminta ja parisuhdetyö), kaupungin kodinhoitopalvelu neuvolan kautta, ensi ja turvakotien ylläpitämät matalan kynnyksen lastensuojelupalvelut.
        He eivät väkisin halua ketään asiakkaikseen.
        Meitä palvelleet sossut vaikuttivat lähinnä uupuneilta ja olivat huojentuneita, kun saivat heti tehtyä päätöksen meidän asioita koskien.
        Luin rivien välistä, että heillä kyllä töitä riittää ja apua tarvitsevia on liikaakin.
        Tämä on vain minun kokemukseni ja toivon, että kaikille sattuisimukavat sossut.
        Ei heitä tarvitse pelätä mielestäni.
        Enkä missään nimessä kellekään toivo turhaan lasun asiakkuutta. Mutta apua sieltä saa ihan oikeasti!

      • minä vaan
        Ihanaa aih voih kirjoitti:

        Lastensuojelun meikattu tai meikkaamaton provokaattori ei osaa edes lukea huomaan. Kova tarve tuntuu kuitenkin olevan saada bisneksen ruuaksi mahdollisimman helppohoitoisia lapsia noiden erityislapsi juttujen takaa. Sijoitukseen ei kelpaa vaikeahoitoiset erityislapset jotka sossujen puolesta tekijä saa hyvänään pitää. Sellaisilla perheillä ei ole mitään hätää, avohuollon tukitoimet pelaa ja kaikki on hyvin. Auta armias niitä, joiden lapset on helppohoitoisia ja varsinkin ulkomuodoltaan kauniita. Ei jalat kerkiä maata koskettamaan sijaishuollon huhuillessa rahasampoaan ja muuta.

        Meilläkin on erityislapsi ja toinen helppohoitoinen. helppohoitoisissa lapsissa luultavasti piilee se vaara ettei heidän hoitoon satsata. Meidän perheeseen kuuluu lisäksi yksi lapsi josta lastensuojelu on huolissaan, myös me ja hänen toinen huoltajansa.
        Ihan hyvällä mielellä ollaan toiminnasta ja lasun kautta erityislapsenikin asiat on saatu paremmin rullaamaan (terapeutit ym.) Huoli on vaan siitä että pystyykö lasu ja "me" auttamaan tätä yhtä lasta. Tuntuu aika lailla paikallaan junnaamiselta välillä.

      • tuohtunut
        Ihanaa aih voih kirjoitti:

        Lastensuojelun meikattu tai meikkaamaton provokaattori ei osaa edes lukea huomaan. Kova tarve tuntuu kuitenkin olevan saada bisneksen ruuaksi mahdollisimman helppohoitoisia lapsia noiden erityislapsi juttujen takaa. Sijoitukseen ei kelpaa vaikeahoitoiset erityislapset jotka sossujen puolesta tekijä saa hyvänään pitää. Sellaisilla perheillä ei ole mitään hätää, avohuollon tukitoimet pelaa ja kaikki on hyvin. Auta armias niitä, joiden lapset on helppohoitoisia ja varsinkin ulkomuodoltaan kauniita. Ei jalat kerkiä maata koskettamaan sijaishuollon huhuillessa rahasampoaan ja muuta.

        Höpö, höpö! Lastensuojelu saa jatkuvaa kritiikkiä, myös täysin aiheettomasti. Suurimpia ja innokkaimpia kritisoijia ovat ne vanhemmat, joiden lapset on täysin aiheellisesti otettu huostaan esim. riittämättömän vanhemmuuden vuoksi. Koskaan ei ole vika vanhemmissa, vaikka ovat lapsensa "kasvattaneet", aina osoitetaan sormella väärin kohtelevia viranomaisia. Katkeruus ja viha ovat näiden vanhempien sydämissä. Menkää joskus itseenne!

      • sattuupi kaiken näkö
        äiti 70 kirjoitti:

        Miksi sitten lastensuojeluilmoitus tehdään, jos perheessä kaikki OK ja lapset hyvin hoidettuja, en ymmärrä? Omassa tapauksessa aivan selvästi ymmärrän, miksi huoli lapsestani ja perheen jaksamisesta oli noussut ja todellakin olin niin peloissani, että olin viikon nukkumatta. Uskon, että tällainen turha pelko saattaa jopa vaikeuttaa jonkun tilannetta ja estää avun saamista, siksi kirjoitan kokemuksestani. Meillä tosiaan erityislapsi, mutta ulkomuodoltaan ihan yhtä kaunis ( hassu ilmaus)kuin muutkin lapsemme. Todellakin, jos jatkossa tuntuu, etten jaksa kuitenkaan nuoren kanssa, niin en epäile pyytää apua. Vanhemmuutemme kuitenkin todettiin riittäväksi lapsen kasvatukseen eikä selkeitä puutteita/ylilyöntejä löytynyt. Siis inhottavaltahan tällainen perheasioiden kaivelu tuntui, mutta toisaalta ollaan siihen totuttu, kun nuorella pitkä hoitokontanti takana osastojaksoineen ym. Toivoisin lisää myös positiivisia kokemuksia.

        Miksikö?

        Minäpä vastaan. Lastensuojeluun tulee lukuisia ihan kiusallaan tehtyjä ilmoituksia, joissa valehdellaan tai liioitellaan perheiden asioita. Tuttavalle ilmaantui sosiaalipäivystys oven taakse. Olivat ihmeissään, kun "juopotteleva akka" olikin ruoanlaitto puuhissa...Minulle ongelmia on aiheuttanut exän skitsofreniaa sairastava sisko. Hän uskoo vakaasti lasten olevan vaarassa luonani. Tosin hän soittelee myös muista sukulaisista eri paikkoihin. Hän kuvitelmat exäni toimista ovat myös varsin villit.
        Toinen hankaluus on ylireagointi ja väärä päättely. Luullaan esim. neuvolassa että kehitysongelmat johtuvat vanhemmasta, vaikka syynä olisi kehitysvamma. Jos lapsella on runsaasti poissaoloja, voidaan ottaa yhteyttä lastensuojeluun, vaikka syy olisi sairastaminen. Jotkut työntekijät eivät voi asenteilleen mitään ja ohjaavat ihmisiä väärän pakkoavun piiriin.. Tämähän sitten herättää lähinnä epäluottamusta ja toisaalta tuo liikaa töitä ls:lle, joka on pois niiltä oikeilta tapauksilta.

      • #ei enää lahjoituksi

        Olin tänään soittanut avomieheni kanssa päivystävälle lastensuojeluu koska lasta pahoinpidellään kotona ja käsketään valehdella lääkärissä mustelmat yms, puolfaija käyttää käsiä ja äiti juo ja tönii.lasta on kiikutettu mulle jo 8vuotta ja olin silloin 20v enkä ollut valmis hoitamaan viikkokausia lasta. Omalla palkalla edelleen ostan vaatteita, reijitän korvareijät, leikin tytönkaa ja on monesti kysynyt, että voiko sanoa mua äidiks ja, et täällä on hän nyt turvassa.äiti hakee mulle lähestysmiskieltoa kyseiselle lapselle, joka istuu meidän kylppäris itkien, ettei halua kotiin kun me ei tiedetä mitään mitä kotona tapahtuu.täällä asuu hänen puolsisko ja tämä kyseinen äiti joka on alkoholisti vaihtaa jatkuvasti numeroita, ettei oma isäkään saa lasta kiinni. (Lapsi on siis salaa joutunut soittaa meille ja poistaa lokit) tyttö on 3vuotiaana jo ollut yksin ulkona ja olen ollu siis koko hänen elämässä mukanA.äiti ainA tyrkytti ja jopa joskus lahjoi mua, et ottaisin tytön ja toki otan, sillä en halua, et lapsi näkee jatkuvasti kännist äitii ja puolfaijaa.olen kantanu 70km heidän pyykkejä, et lapsella ois puhtaat vaatteet.lapsi varasti jo 3-4vuotiaasta ja jatkaa sitä yhä :( äiti ei tiedä mitä lapsi tekee päivisin, vaan laittaa mulle viestiä, et"onko hän nyt niittenkaa"eli äiti tuskin tuntee lapsensa.tänään poliisi soiton jälkeen, kehottivat soittaa päivystävälle sossulle.isä puhui ensin ja olin jo niin tuohtunut koko tilanteesta, että isä (mieheni) sisko itkee ja itse vihainen, että mitä se alkoholisti oikein yrittää saada aikaseksi.siskot ei näkisi ja tämä on minun kotini ja kyseinen lapsi ei pääsis ikinä meille edes leikkii, rakastan omaa yli kaiken ja mieheni esikoista, muuten tuskin välittäisin.päivystävä sanoi minulle, että olen päihtynyt, että minun pitäisi selvitä ensin.siis ihanko oikeesti minä joka lastentarhoissa ollu monta vuotta töissä, joisin lapsen edessä, en edes ruuan kanssa ota alkoholia, ellei lapsi ole hoidossa.näinkö tämä hyvinvointivaltio toimii,että väitetään puhelimen kautta jo tietävänsä kaiken????!!! Kyse on lasten hyvinvoinnista ja miten kotona ollaan niin vaikuttaa myös lapsiin.päivystävät sanoivat vaan, että pitää olla näyttö, että siellä pahoinpidellään kyseistä lasta. Pitääkö sen pahoinpitelyn koko ajan tapahtua,että sinne menee päivystävä sossu katsomaan >:( meinasin pudota tuoliltani,luulin, et lapset ovat tulevaisuus ja et heitä suojeltais.

      • uskotko itsekään?
        Ihanaa aih voih kirjoitti:

        Lastensuojelun meikattu tai meikkaamaton provokaattori ei osaa edes lukea huomaan. Kova tarve tuntuu kuitenkin olevan saada bisneksen ruuaksi mahdollisimman helppohoitoisia lapsia noiden erityislapsi juttujen takaa. Sijoitukseen ei kelpaa vaikeahoitoiset erityislapset jotka sossujen puolesta tekijä saa hyvänään pitää. Sellaisilla perheillä ei ole mitään hätää, avohuollon tukitoimet pelaa ja kaikki on hyvin. Auta armias niitä, joiden lapset on helppohoitoisia ja varsinkin ulkomuodoltaan kauniita. Ei jalat kerkiä maata koskettamaan sijaishuollon huhuillessa rahasampoaan ja muuta.

        Ja höpö höpö!

    • DDDDDDDD:

      Pa5kat. Paljonko sait palkkaa tuosta sadusta?

    • Onx elämä täydellist

      Olisipa mullakin ollut tuollainen tuuri!! Mutta ei, kun lapsi huostaanotettiin 3 kk sitten ja vieläpä laittomasti. Ei auta kuin odottaa päätöstä hallinto-oikeudelta. Sossut kun rajoitttaa tapaamisiakin.

      • Despis

        Olen pahoillani puolestasi:( En tiedä sun taustoja,mutta toivon sulle voimia,että jaksat taistella saadaksesi lapsen kotiin.
        Tiedätkö miksi tehtiin huostapäätös? Eikö sen pitäisi olla vihoviimeinen vaihtoehto?
        Kyllä tällaiset aina pistävät hiljaiseksi ja mietteliääksi.
        Voimia,en voi muuta sulle toivoa.

      • äiti 70

        Minäkin toivon sinulle voimia ja jaksamista ja että lapsen asiat saadaan kuntoon. Vaikka meillä on ollut (toistaiseksi) ihan positiivinen kokemus lasusta, niin varmaan eroja on paljon ha toimintatavat tuntuvat riippuvan myös työntekijöistä. Eikö teille todellakaan tarjottu alkuun mitään muuta tukea/apua?
        Meillä varmaan oli syynä resurssipulakin, kun tukea ei tarjottu ja psykiatrisen hoitokontaktin todettiin olevan riittävä apu. Saapa nähdä, miten taas sujuu, kun koulut alkavat.

      • juupajuu taas

        Vanhempien mielestä huostaanotto on aina laiton. Heidän vanhemmuudessaan ei tietenkään ole mitään vikaa, ei...

    • olen olemassa

      Täällä yksi lasu-sossu eksyi palstalle. Voi kun nämä ihmiset, joilla on myös hyviä kokemuksia lasusta, jaksaisivat ja viitsisivät siitä kertoa mediassa.

      Ihan tiedoksi, että lasu-ilmoituksen jälkeen kuuluu lain mukaan tehdä lastensuojelun tarpeen selvitys yhdessä asianosaisten kanssa. Siitä pitää tehdä kirjallinen yhteenveto ja päätös, jatkuuko asiakkuus vai loppuuko se.

      Kun selvityksiä on esim. nykyisessä kunnassani meneillään noin 30 lapsesta, niin lastensuojelun avohuollossa on lapsia noin 70 ja huostassa on reilu 10 lasta.

      Miten muka joka ilmoituksesta tulisi huostaanotto, kuten ketjussa joku väitti? Ei kai kaikki nämä avohuollon lapset ole rumia? Ja noista 30 selvityksestä voi suurin osa johtaa asiakuuden päättymiseen. Ja niitä avohuollon asiakkuuksiakin lopetetaan aina silloin tällöin.

      Satun nyt tietämään nämä asiakasluvut, kun juuri THL vaati tilastojaan varten tietoja.

      • hölynpölyä vaan

        Tämä palsta on yleensä täynnä asiattomia kirjoituksia ja mielipahan purkauksia "täydellisiltä" vanhemmilta, joiden lapset on otettu huostaan " ilman syytä". Uskokoon ken haluaa, minä en. Tiedän ja tunnen paljon tällaisia vanhempia.

      • Tilasto ja emävale

        Kertoo paljon se, miten kuitenkin kiinnitit huomiosi lastensuojeluasiakkaidesi ulkomuoto-seikkaan. Puhuit itsesi heti pussiin.

        Jokainen asioita seuraava ihminen näkee, miten lastensuojelun tuutista tulee syrjäytyneet pääosin ja miten perhesurmia tapahtuu lastensuojeluun syydettyjen resurssien kasvattamisen myötä.

        Käytännössä lapsen henki ei ole sosiaaliviranomaiselle minkään arvoinen. Vaikka miten pahalta voi tuntua.

      • äiti 70
        Tilasto ja emävale kirjoitti:

        Meillä tämä sama nuori sotki taas asiansa ja tehtiin uusi ls-ilmoitus. Edelleenkin haluan tuoda esiin, että lastensuojelun toiminta on ollut täysin asiallista ja meidän vanhemmuutta tukevaa. Teemme yhdessä töitä heidän, koulun ja nuorisopsykiatrian kanssa, jotta nuoren asiat saadaan kuntoon ja olen kiitollinen saamastani avusta. Välillä tuntui, että olisin valmis antamaan nuoren sijoitukseen (niin väsynyt olen ollut), mutta sille ei ole mitään perusteita lasun mielestä. Siksi minun on jotenkin vaikea uskoa, että lapsia niin helposti huostataan. Uskon, että tärkeintä on juuri tuo yhteistyö verkostojen kanssa ja positiivinen asenne. Uskon, että tästäkin selvitään. Tsemppiä kaikille ja muistakaa pitää myös itsestänne huolta.

      • Sossun palkkarahat

        Itsekin myönnät, ettei sossu halua sijoitukseen sinun ongelmaista jälkeläistäsi. Vasta viimeisenä vastentahtoisena toimenpiteenään sossu ehkä joutuu tekemään lapsestasi sijoituspäätöksen, mutta todennäköisesti avohuollon sijoituksena huostaanottopäätöksen sijaan. Sossu eikä sijaisvanhemmat eivät kerta kaikkiaan halua ongelmaisia perheitä riesakseen, sellaisia kuin sinun on. Mikä siinä on niin vaikeaa tunnustaa.

        Pystytkö myöntämään että olet kasvattajana epäonnistunut. Mitä positiivista on nuorellesi siinä. Sossun positiivisuuspuheet tarkoittavat hälle työpaikan säilymistä ja palkkapussia.

      • äiti 70
        Sossun palkkarahat kirjoitti:

        Varmaan jokainen vanhempi kokee syyllisyyttä ja epäonnistumista ja tällaisessa tilanteessa varsinkin. Myönnän, koen epäonnistuneeni vanhempana. Siitäkin huolimatta uskon tehneeni parhaani, sen minkä olen osannut ja lastani edelleenkin rakastan. Uskon myös, että tästä selvitään ja jonain päivänä lapseni arvostaa sitä, mitä häneen eteensä on tehty. En vieläkään ymmärrä, miksi tehdä ls- ilmoitusta, jos kaikki kunnossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      386
      3911
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      216
      1935
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1444
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1305
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      971
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      60
      950
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      900
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      859
    Aihe