MITÄ käytännössä tarkoittaa "perintöön ryhtyminen" ????

höh kaari

Tuntematon sukulainen oli kuollut 20 vuotta sitten ja yhtäkkiä tupsahti kutsu perunkirjoitustilaisuuteen. Menin paikalle, osakkaita oli liki 20, osa jo kuolleiden perijöiden lapsia. Allekirjoitin perukirjan. Kuolinpesää ei jaettu. Ja toivoin pääseväni eroon koko hommasta. En muista maksoinko perintöveroa, tuskin kun osuus oli aika pieni, siis 1/20 tai jotain.

Tämä tapahtui 11 vuotta sitten. Eilen tupsahti kutsu ko henkilön perinnönjakoon. En alkuun edes muistanut mistä oli kyse ja perukirjaakaan minulla ei ole, en ole saanut kopiota tai sitten jonnekin hukannut.

En halua tuota perintöä. En hitustakaan siitä ja haluan eroon koko kuolinpesästä. Mutta kun menin silloin setvimään tuonne perunkirjoitustilaisuuteen.

Netistä opin, että voisin "luopua perinnöstä". Mutta jotta se toimisi, minun ei olisi saanut "ryhtyä perintöön".

Mutta onko perunkirjoitukseen osallistuminen ja perukirjan allekirjoittaminen (siinähän tavallaan hyväksyin sen että osuuteni on 1/20) tuota "perintöön ryhtymistä???

Ja eikös perintö vanhene 10 vuodessa? Jos ihminen on kuollut 70-luvulla, miten perukirjoitus voitiin pitää vasta 20 vuotta myöhemmin ja onkohan se edes pätevä?

1

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johnnix

      Mua kans kiinnostas tietää että jos on ollu mukana perukirjotustilaisuudesa ja pannu nimensä paperiin eli siis kai hyväksyny sen mitä sinne on ilmotettu onko tämä myöhemmin este jos en haluakaan ottaa vastaan perintöä.
      Kun aattelin että kun kutsu tuli perukirjotukseen ja oli kuiten sukulainen, että pitää mennä. Muistaakseni mulle ei oo tullu mitään veroa tai sitte jos on oon sen maksanu muitten laskujen lomassa. Ei se iso summa oo voinu ollakaan.

      En oo sen jälkeen ollu missään tekosissa tuon kuolinpesän asioitten kans joten voinko sitte kun jakamista aiotaan lapulla ilmottaa että luovutan perinnön kokonaan poies?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe