Kolme isoa koiraa tappoi

kääpiövillakoiran

"Nainen oli keskiviikkoaamuna pahaa aavistamatta ulkoiluttamassa talon pihalla pientä kääpiövillakoiraa Hämeenlinnan Alvettulassa. Yhtäkkiä aidan yli pihalle loikkasi kolme isoa koiraa. Pieni villakoira yritti paniikissa juosta pensaaseen piiloon, mutta isot koirat saivat sen kiinni ja retuuttivat julmasti kuoliaaksi.

Villakoiran ulkoiluttajan mukaan yksi isoista koirista oli jo aikaisemmin purrut toista koiraa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014071718496947_uu.shtml

Aina vaan näitä, hyvä etteivät sentään ihmisen kimppuun tällä kertaa käyneet. Kiinnipidettävä tuollaiset omalla pihallakin ja mieluiten vielä kuonokoppa kun karkailevat kuitenkin. Onneksi ei ollut lasta ulkoiluttamassa.

60

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haukotus, tylsää

      Juujuuvoivoi harmillinen tapaus voi itku ja potku ja raivari.

      Voitko nyt dh vaihtaa jo sitä levyä. Nää on jo niin kuluneita aiheita, julkase vaikka niitä linkkejä missä koiraihmiset todetaan tyhmiks, kai sä ny niitäkin löydät vielä 10 kpl?? No hopihopi, eti jo, turhaan sä jumitat taas!

      • 2345673+1039

        Meinaatko ihan oikeesti että joku dh olisi näiden hyökkäysten takana?

        Näitä tosiaankin käy ihan liikaa.Ihmisten kannattaisi miettiä rotuvalintoja tarkemmin, ja pitää ne koirat hallinnassa.
        Olisi hyvä jos suomessakin julkaistaisiin lista, missä näkyisi hyökkäyksiä tehneiden koirien rodut.Kyllä ne varmasti tiedossa on.

        Ja jos mikään ei kerran auta, on syytä ryhtyä suomessakin rotukieltoihin, että saadaan vaaralliset koirat ja niiden aiheuttamat hyökkäykset vähenemään.
        Ihminen on usein niin sokea, ettei rodun vaarallisuutta usko ennen kun omalle kohdalle käy.

      • Haukotus, tylsää
        2345673+1039 kirjoitti:

        Ei, koita nyt vähän käyttää niitä aivojas. Kyllä se vaan niin on että dh postaa näitä juttuja liukuhihnalta suu vaahdossa, että saa taaas koirat ja omistajat huonoon valoon. Että nää on kyllä niin nähty. NÄMÄ AIHEEN ALOITUKSET, ei itse hyökkäykset!

        Ei rotukielto mitään auta, haloo järki käteen! Ihmisethän rikkoo kaikkia lakeja koko ajan muutenkin, eikä virkavallalla ole mitään keinoja puuttua tällaiseen "pikkujuttuun" koska niillä on paljon vakavempiakin tilanteita hoidettavana. "Apua täällä kävelee pitti vaikka se on kielletty!" Poliisi: "joo antaa kävellä, meillä on tässä nyt vähän muitakin hommia!"

      • 20 + 7

        Hyökkäys koirarotuja vastaan on hyökkäys kaikkia koiria ja koiraihmisiä vastaan. Minulla on oikeus pitää Bandoggia ja Bullykuttaa jos haluan.

      • myönnät siis
        Haukotus, tylsää kirjoitti:

        Noita hyökkäyksiä tosiaan tapahtuu kuin liukuhihnalta eli on syytäkin niistä kirjoittaa ja vaatia toimia niiden ehkäisemiseksi.

      • Nähnyt oon
        20 + 7 kirjoitti:

        Hyökkäys koirarotuja vastaan on hyökkäys kaikkia koiria ja koiraihmisiä vastaan. Minulla on oikeus pitää Bandoggia ja Bullykuttaa jos haluan.

        Älä mölise. sinulla ei ole kumpaakaan, etkä varmaan ole nähnytkään.
        Jos olisit jostain ihmeen kauppaa saanut niin viimeistään ne tapaisi sinut ennen kuin olisivat kahta vuotta.

      • Notoracism
        2345673+1039 kirjoitti:

        Meinaatko ihan oikeesti että joku dh olisi näiden hyökkäysten takana?

        Näitä tosiaankin käy ihan liikaa.Ihmisten kannattaisi miettiä rotuvalintoja tarkemmin, ja pitää ne koirat hallinnassa.
        Olisi hyvä jos suomessakin julkaistaisiin lista, missä näkyisi hyökkäyksiä tehneiden koirien rodut.Kyllä ne varmasti tiedossa on.

        Ja jos mikään ei kerran auta, on syytä ryhtyä suomessakin rotukieltoihin, että saadaan vaaralliset koirat ja niiden aiheuttamat hyökkäykset vähenemään.
        Ihminen on usein niin sokea, ettei rodun vaarallisuutta usko ennen kun omalle kohdalle käy.

        Vähemmistövaltuutettu nostaa ison haloon ja oikeus jutun mikäli tietyt rodut määritellään väkivaltaisiksi, vaarallisiksi tai toisten omaisuuteen ryhtyviksi. Kuulostaa natsi-Saksan meiningiltä. Eiköhän kaikki kuitenkin ole yksilöitä ja vieraat tulijat voivat kotiutua Suomeen kunhan kotíutumisesta huolehditaan.

    • 15+5

      Naurettavaa aina vedota lapseen. "mitä jos pihalla olisikin ollut lapsi!!11" Voi että, kun koirat eivät kiinnostuneet ihmisestä, lapsikin olisi saanut olla rauhassa. Kohde oli toinen KOIRA, ei ihminen. Jos ihminen ja sen kautta mahdollinen lapsi olisi kiinnostanut, olisivat koirat käyneet omistajan kimppuun, ei koiran. Aivan turhaa aina kauhistella lapsilla. Koirien väliset yhteenotot ovat yleisiä, eivät mikään uutinen, niitä tapahtuu jatkuvasti. Ihmettelen kuitenkin, miksi nuo koirat olivat irrallaan!!

      • vaaarallien peto

        Kyllä on koirilla pahasti vikaa päässä, jos hyökkäävät vieraaseen pihaan tappamaan pihan omistajan koiran.Toivottavasti koirien omistaja saa maksaa kaalliisti aiheuttamansa villakoirankuoleman, ja toivottavasti tajuaa luopua koiristaan, joita ei todistetusti kykene hallitsemaan.
        Toisen koiran tappanut koira uusii tekonsa, heti jos siihen tulee mahdollisuus, joten sellainen koira ei enää sovellu yhteiskuntaan.Kuitenkin karkaa, ja tappaa taas.

      • huonoja valintoja

        Koirien väliset yhteenotot...niitä ei olisi, jos omistajat kykenisivät huolehtimaan koiristaan niin kuin laki määrää.Aina löytyy muutamia omistajia, joiden on ihan pakko päästää ne toisille koirille vaaralliset ja vihaiset koirat vapaaksi, ja lopputulos ei yllätä.Heiltä olis ensimmäisen pureman jälkeen otettava koirat pois.

        Jos koira on vaaraksi muille koirille (tai ihmisille), tulisi se pitää niin tarkasti, ettei vahinkoja käy.On olemassa kuonokoppia, ja tukevia hihnoja, ja omistaja voi vahtia koiraansa satalasissa 24/7.Siis jos sellaisen koiran haluaa pitää.Jos ei kykene vahtimaan, niin kuin nytkin oli käynyt, kannattaa valita helpompi rotu.Rotu joka ei ole koirille tai ihmisille vaaraksi, niitäkin on.Ei kenenkää ole pakko ottaa sitä vaikeahallintaista, ja vaarallista rotua.Ja sitten stressata, että koska pääsee uutisiin koiransa hyökkäyksen vuoksi.

        Paljon näkyy nuoria "haastavia" koiria kodinvaihtajissa, siinä on omistajan mieli muuttunut, kun huomaa koiran rodullisten taipumuksien heräävä.Parempi luopua koirasta, kun huomaa tehneensä väärän rotuvalinnan, ja huomaa ettei koiran kanssa pärjää.

      • rodulla ei väliä
        huonoja valintoja kirjoitti:

        Jutun kommenteissa mainittiin roduksi leonberggi. Ei se rodusta ole kiinni. Rotukiellot eivät ole toimineet muuallakaan ja niistä ollaan luovuttu monessa paikassa esim. Jenkeissä. 3 leonberggiä joista yksi aggressiivinen toisille koirille oli liikaa hallittavaksi taluttajalle. Vastuu omistajalla

      • agretpois
        rodulla ei väliä kirjoitti:

        Olipa vastuutonta lähteä liikkeelle kolmen isonkoiran kera.Turvallista olis yksikerrallaan ulkoiluttaa, ja jos se ei jostain syystä onnistu kun koiria on kolme, syytä vähentää koiria.Ja hävittää porukasta kokonaan se muille agressiivinen, siitähän ei ole kuin harmia...

      • ceev2
        rodulla ei väliä kirjoitti:

        Jutun kommenteissa mainittiin roduksi leonberggi. Ei se rodusta ole kiinni. Rotukiellot eivät ole toimineet muuallakaan ja niistä ollaan luovuttu monessa paikassa esim. Jenkeissä. 3 leonberggiä joista yksi aggressiivinen toisille koirille oli liikaa hallittavaksi taluttajalle. Vastuu omistajalla

        Liikaa koiria yhellä taluttajalla...

      • ei ollenkaan

        Juurihan siinä kennelin lapsen tapossakin kerroitte miten ***** voivat pitää maassa makaavaa lasta vaarallisena eivätkä tunnista edes ihmiseksi. Konttaava lapsi voi niistä siis olla varaallinen ja voivat hyökätä samalla tavalla pikkulapsen kimppuun kuin tuollaisen vaarallisen kääpiövillakoirankin.

        Todellisuudessa ne saalistusvietissään hyökkää minkä tahansa saaliin kimppuun ja noiden uhrina olisi aivan yhtä hyvin voinut olla pikkulapsi, kuten se pyöräilijä poika ja tuhannet muut.

      • olet vainoharhainen
        ei ollenkaan kirjoitti:

        Tässä tapauksessa koirat hyökkäsivät, koska toinen koira. Ihan turha yrittää, että jos koiran tilalla olisi ollut lapsi. Koirat kiinnostuivat koirasta, ei ihmisestä. Muuten olisivat käyneet ihmisen kimppuun.

    • villakoirafoorumilla

      villisfoorumilla oli juttuu aikoinaan videon kera, kun näyttelyssä bullmastiff kävi villakoiraa kiinni.
      Bulmastiff palkittiin vsp-koirana näyttelys tekonsa jälkeen

      • monta on ihmeellistä

        so what arat koirat ja ö-lonkkaisetkin palkitaan samalla lailla
        tärkeintä on että saa palkinnon niin voi myydä pennun joka on palkituista vanhemmista

      • kippura70

        Tiedän tapauksen. Bullmastiffi ei käynyt villakoiraan kiinni, ryntäsi innoissaan katsomaan mikä on se valkoinen mikä pomppii omistajan seläntakana. Kannattaa vähän miettiä missä niitä pölypalloja hyppyyttää, ehkä toisen koiranomistajan seläntakana ei ole se paraspaikka. Onneksi mitään ei oikeasti tapahtunut ja ainoa asennevammainen oli se villakoiran omistaja, joka tietoisesti haki konfliktia. Täytyy tunnustaa, että itse en näyttelyissä isoja koiria pelkää, mutta pieniä kyllä. Pienet usein räksyttää ja seisoo flexin jatkona kauempana omistajastaan, niistä ei ikinä tiedä ovatko päälle tuolossa vai ei. Fifien kohdalla kyllä ne omistajat taitaa olla niitä ketä pitää näissä tilaisuuksissa eniten varoa.

    • Caucasiansd

      DH käyttää naurettavaa psykologiaa. Tuo "lapsen" esiin keskusteluun jotta voittaisi sympatia-pisteitä. " Onneksi ei tällä kertaa ollut kyseessä LAPSI, ..pieni, viaton pellavapää, elämänsä ensi askeleilla,,ja huutanut,,,,itkuisella äänellä MAMMA; MAMMA,,,tääl on ito ja pelottava hauva... Mutta ei onnistu. tässä puhuttiin vain koirista.

      • isoisoäiti

        Kyllä te reppanat olette oikein DH:n perässäjuoksioita.

        Tuollaisille koirille on saunantakana tilaa

      • 12""
        isoisoäiti kirjoitti:

        Niin on provomummoillekin, jotka on dh:n jälkeen kaikkein pahimpia.

      • kuinkas noin

        Teistähän on monet vaahdonneet täällä monet kerrat, että ***** henki on paljon tärkeämpi kuin ihmisten.

      • neljän äitee+koira
        isoisoäiti kirjoitti:

        Kyllä te reppanat olette oikein DH:n perässäjuoksioita.

        Tuollaisille koirille on saunantakana tilaa

        Iltalehtikin juoksee siis DH:n perässä, kun julkaisee juttuja joissa isot koirat tappaa pienemmän ? Entäpä jos me pienten omistajat saadaankin tosissaan miettiä päivittäin, että entä jos tuo ei saakaan koiraansa pidettyä ? Mietis siltä kannalta, minä en vihaa kaikkia koiria, mutta joo vihaisia kyllä.

      • Tärkeämpiä kuin sä
        kuinkas noin kirjoitti:

        Teistähän on monet vaahdonneet täällä monet kerrat, että ***** henki on paljon tärkeämpi kuin ihmisten.

        Riippuu ihmisestä, rakittelijaprovot eivät ole minkään arvoisia, ja mitä enemmän haukut/haukutte koiria, sitä enemmän rakastan koiriani. Ja totean joka päivä kuinka hyviä koiria ne ovat, kun eivät edes tee pahaa kellekään.

      • Caucasiansd
        isoisoäiti kirjoitti:

        Kyllä te reppanat olette oikein DH:n perässäjuoksioita.

        Tuollaisille koirille on saunantakana tilaa

        Mitä siellä saunan takana oikein on? Viittaatko sanontaan "pitäisi viedä saunan taakse ja ampua?" Onko sinulla edes asetta? Osaatko edes ampua? Minä osaan.

      • isoisoäiti
        Caucasiansd kirjoitti:

        Sellainen sanonta juontaa jo paljon kauenpaa historiasta : saunantaakse ja tapetaan.

        Ei ole edes pyssyä, eikä kyllä olisi minkään ampujaksikaan

      • koira on arvokkaampi
        kuinkas noin kirjoitti:

        Teistähän on monet vaahdonneet täällä monet kerrat, että ***** henki on paljon tärkeämpi kuin ihmisten.

        Kyllä mä mieluummin annan avun koiralle, kuin dh:n kaltaiselle turhakkeelle.

      • uskotaan..
        Tärkeämpiä kuin sä kirjoitti:

        Riippuu ihmisestä, rakittelijaprovot eivät ole minkään arvoisia, ja mitä enemmän haukut/haukutte koiria, sitä enemmän rakastan koiriani. Ja totean joka päivä kuinka hyviä koiria ne ovat, kun eivät edes tee pahaa kellekään.

        Varmaan tuokin pikkupoika oli sanonut perheen koiraa rakiksi kun äiti jätti lapsen kuumaan autoon ilman vettä, onneksi sattui normaali ihminen huomaamaan.

        "Yhdysvaltalaisäiti jätti pienen poikansa ja koiranpentunsa kuumaan autoon, ja lähti itse shoppailemaan Marylandissa.

        Aihe on Yhdysvalloissa tulenarka, sillä vain viikkoja sitten taaperoikäinen lapsi kuoli, kun isä jätti lapsen autoon työpäivän ajaksi.

        Marylandilaisäiti ehti olla poissa puolitoista tuntia, kun joku äkkäsi kuumissaan olevan lapsen yksinään autossa. Poika kertoi, että äiti oli jättänyt vettä koiralle, mutta ei hänelle."
        http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201407200090215_v0.shtml

        Luotsi perustelee sitten hyvin mitä laitonta on tässä Iltalehden julkaisemassa jutussa jos aikoo vielä poistaa tai joutuu itse tutkintaan sanavapauden rajoittamisesta.

      • 7+5
        uskotaan.. kirjoitti:

        Oho, 14 plussaa ehdit itsellesi naputella!

      • Hah hah hah
        7+5 kirjoitti:

        Oho, 14 plussaa ehdit itsellesi naputella!

        Hah hah hah voin sieluni silmin nähdän tuon pienimunaisen pikkusielun hätää kärsimässä kun tajusi joutuvansa naputtamaan itselleen 15 plussaa jotta on enemmän kuin yllä =D

      • joopa jooo
        uskotaan.. kirjoitti:

        Varmaan tuokin pikkupoika oli sanonut perheen koiraa rakiksi kun äiti jätti lapsen kuumaan autoon ilman vettä, onneksi sattui normaali ihminen huomaamaan.

        "Yhdysvaltalaisäiti jätti pienen poikansa ja koiranpentunsa kuumaan autoon, ja lähti itse shoppailemaan Marylandissa.

        Aihe on Yhdysvalloissa tulenarka, sillä vain viikkoja sitten taaperoikäinen lapsi kuoli, kun isä jätti lapsen autoon työpäivän ajaksi.

        Marylandilaisäiti ehti olla poissa puolitoista tuntia, kun joku äkkäsi kuumissaan olevan lapsen yksinään autossa. Poika kertoi, että äiti oli jättänyt vettä koiralle, mutta ei hänelle."
        http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201407200090215_v0.shtml

        Luotsi perustelee sitten hyvin mitä laitonta on tässä Iltalehden julkaisemassa jutussa jos aikoo vielä poistaa tai joutuu itse tutkintaan sanavapauden rajoittamisesta.

        Voi voi rakkipelkuria, kun ei ymmärrä, ettei viestin tarvitse olla laiton joutuessaan poistetuksi. Vaan SÄÄNTÖJEN VASTAINEN.Sananvapaus ei kärsi kun kirjoittaa sääntöjen mukaan, mutta sinähän et sitä ymmärrä. Ilmoitin ylläpitoon, btw.

      • turhaan ilmoitit
        joopa jooo kirjoitti:

        Ei mitään edes sääntöjen vastaista ja Suomessa mennään loppukädessä lakien mukaan.

        "Kyllä mä mieluummin annan avun koiralle, kuin dh:n kaltaiselle turhakkeelle."

        Sen sijaan tälläiset ovat laittomia, koska jokaisella on lain mukaan velvollisuus auttaa viipymättä hengen hädässä olevaa ihmistä ja sen laiminlyöminen on rangaistava teko.

      • olet ilmaa
        turhaan ilmoitit kirjoitti:

        Ei mitään edes sääntöjen vastaista ja Suomessa mennään loppukädessä lakien mukaan.

        "Kyllä mä mieluummin annan avun koiralle, kuin dh:n kaltaiselle turhakkeelle."

        Sen sijaan tälläiset ovat laittomia, koska jokaisella on lain mukaan velvollisuus auttaa viipymättä hengen hädässä olevaa ihmistä ja sen laiminlyöminen on rangaistava teko.

        En koe tehneeni mitään väärää, jos jätän dh:n kaltaista ihmistä auttamatta. Kyllä eläimen auttaminen on tärkeämpää. Ihminen vastaa itsestään, lemmikit ovat ihmisestä riippuvaisia.

      • isoisoäiti
        joopa jooo kirjoitti:

        Voi voi rakkipelkuria, kun ei ymmärrä, ettei viestin tarvitse olla laiton joutuessaan poistetuksi. Vaan SÄÄNTÖJEN VASTAINEN.Sananvapaus ei kärsi kun kirjoittaa sääntöjen mukaan, mutta sinähän et sitä ymmärrä. Ilmoitin ylläpitoon, btw.

        Joopa joo

        Yritti viestiäsi RIKOKSEKSI, katsotaan miten turhakkeen käy.

        On järjen vastaista ilmoitella viesteistä, mutta se juontaa siitä kun ei kykene keskustelemalla vastaamaan.

        Laitoitko pari kyyneltä mukaan, näyttäisi uskottavammalle

      • isoisoäiti
        koira on arvokkaampi kirjoitti:

        Kyllä mä mieluummin annan avun koiralle, kuin dh:n kaltaiselle turhakkeelle.

        Onkohan tuo DH pyytänyt sinulta jotain apua? ellei, niin miksi tyhjiä horiset. Itsestäni tuntuu ettei sinusta ole edes avunantajaksi missään asiassa. Kehity!!

    • 20056

      Miksi koirakriittisyys on tällä palstalla niin tabu asia?

      Näitä hyökkäyksiä tapahtuu, se on fakta. Hyökkäyksen uhrina on usein toinen koira ja usein ihminen, tämäkin on fakta. Miksei näistä tapauksista saisi keskustella?

      Ja kuka on dh?

      • Pro koirat

        Ei tällä palstalla asialliseen keskusteluun useinkaan pystytä. Yleistävä, liioitteleva, perusteeton, syyllistävä, ymv. kommentti tai avaus saa toisten palstalla olevien koiraihmisten karvat pystyyn. Sehän se provosoinninkin tarkoitus tietysti onkin, mutta asiallista keskustelua nämä avaukset eikä kommentitkaan ei ruoki.

        Joku koira saattaa toisen kimppuun hyökätä jos valvonta tmv. kontrolli pettää, mutta suoraan ihmisen kimppuun hyökkääminen on kyllä todella harvinaista. En sanoisi kummastakaan kyllä että "usein", koska siitä saa jo väärän kuvan näiden tapauksien taajuudesta.
        Suomessa on yli 650000 koiraa, joten tähän nähden mielestäni suht hyvällä mallilla tämä koiratouhu Suomessa on. Joskus takavuosinahan tuli niitä koira tappoi ihmisen -uutisiakin selvästi useammin, nyt onneksi enää ani harvoin, eli hyvään suuntaan ollaan menty.

      • isoisoäiti

        Koirassakin on monta puolta, myös niitä huonompia, mutta täällähän et sellaisista mielipidettäsi saa sanoa, tai tulet haukutuksi hulluksi ja huoraksi.

        DH= harvoja tällä palstalla joka yrittää pitää niitä koiran huonojakin puolia esillä ja perustelee sanomansa hyvin asiallisesti. Mutta hänelleppä on hoitopaikka palstalaisten toimesta hoidettu, sinne joutuu usein lääkkeitä vaihtamaan.En kyllä tunne häntä livenä, mutta tällä palstalla tykkään.

        Sinne minutkin on määrätty monta kertaa, mutta en ole toistaiseksi kokenut tarvetta. Puuttuu sairauden tunto katsoppas.

      • sakun kanssa herkkää

        Kuka tahansa joka on vähänkin selannut palstaa ja on analyyttinen, tietää kuka ja mikä on dh ja miksi taas tämäkin aloitus on samaa provohäirintää, kuin mitä ollut kuukausikaupalla ellei jo vuoden päivät. Ylläpito ei saa bannattua paria provohäirikköä palstalta, en tiedä onko ihan teknisestä mahdottomuudesta kyse kuten aiemmin spekuloitiin.

        Provohäiriköt aiheuttavat toiminnallaan pelkästään negatiivista kierrettä, kukaan ei jaksa lähteä asialliseenkaan keskusteluun asioista jos aloitus on jo provoa, ja tosiaan kun AGENDA tiedetään. Niin monet asialliset yritelmät ihmisillä takana näiden provoilijoiden kanssa ja lopputulos on se, ettei mikään muutu. Koska trollit ja trollaus ei tähtää hedelmälliseen keskusteluun vaan ainoastaan häiriköintiin.

      • olet ******

        isoisoäiti = dh

      • iiä
        sakun kanssa herkkää kirjoitti:

        enhän mä sua häiritte, mee vaan kotiis rauhassa

      • ----------
        olet ****** kirjoitti:

        isoisoäiti = dh

        Tai isoisoäiti = dh:n äiti tai mummo
        Eihän kukaan normaali sitä imbesilliä tuhkamuna-koiranraiskaajaa puolusta.

      • Caucasiansd
        sakun kanssa herkkää kirjoitti:

        Kuka tahansa joka on vähänkin selannut palstaa ja on analyyttinen, tietää kuka ja mikä on dh ja miksi taas tämäkin aloitus on samaa provohäirintää, kuin mitä ollut kuukausikaupalla ellei jo vuoden päivät. Ylläpito ei saa bannattua paria provohäirikköä palstalta, en tiedä onko ihan teknisestä mahdottomuudesta kyse kuten aiemmin spekuloitiin.

        Provohäiriköt aiheuttavat toiminnallaan pelkästään negatiivista kierrettä, kukaan ei jaksa lähteä asialliseenkaan keskusteluun asioista jos aloitus on jo provoa, ja tosiaan kun AGENDA tiedetään. Niin monet asialliset yritelmät ihmisillä takana näiden provoilijoiden kanssa ja lopputulos on se, ettei mikään muutu. Koska trollit ja trollaus ei tähtää hedelmälliseen keskusteluun vaan ainoastaan häiriköintiin.

        Ihmettelen miksi joku koiria inhoava ylipäätään aukoo päätään tällä palstalla. En mäkään pidä edes typeristä sauvakävelijöistä jotka tikuttaa että kolke käy pitkin katuja mutten SILTIKÄÄN näkisi vaivaa hakeutua "savakävelijöiden keskustelu-forumiin" haukkumaan näitä. En yksinkertaisesti viitsi nähdä vaivaa. Sitäpaitsi, jos en pidä jostain, pysyttelen kaukana niistä ihmisistä ja koko hommasta.
        Ilmeisesti DH-ihmisten tarkoituksena sinäsnsä on riidan hakeminen ja omien aggressioiden purkaminen ,- tuskin he koira-asiasta sinänsä välittävät. KUN oman puolison kanssa ei voi riidellä ja menkkarit ovat kivuliaat niin menempä KOIRAHARRASTAJIEN sivulle ja annan paukkua.

      • mt-potilas dh

        Se raukkahan on jollain tavalla sairas muutenkin. Möykännyt täällä vuosia, kertonut haluavansa ampua koiria ja niiden omistajia. On myös pitänyt koiranaisten raiskaamista hyväksyttävänä. Ihannoi myös koirien rääkkäämistä kertoen omia kidutusfantasioitaan.
        Poliisillehan siitä onkin jo ilmoitettu monia kertoja.

        Ei kukaan terve ja täyspäinen viettäisi puolta elämäänsä VIHAAMANSA asian parissa. Sairas täytyy olla, jos saa jotain nautintoa sellaisesta. Minäkään en pidä monista asioista, enkä koe mitään tarvetta mennä johonkin palstalle niistä kiukuttelemaan. Lapsellista.

        Lisäksi tuo luuseri kuvittelee, että jakamalla kiellettyjä linkkejä ja muuta, ihmiset luopuisivat koiristaan ja ajattelisivat, että ''hui mikä peto, luovunpa nyt heti! ''. Se raukka tosissaan kuvittelee, että se voi jutuillaan aivopestä koiraihmisten mielen muuttumaan. Totuus on kuitenkin se, että mitä enemmän luen sen vajakin tekstejä, sitä enemmän rakastan koiria.

      • tähti lähti
        mt-potilas dh kirjoitti:

        Siinä se onkin tapän palstan tähtikirjoittaja, järki vaan puuttuu. 22.7.2014 klo 10 47

        Hän kehitteli parastaan, toistaa aina jaman mollotuksen

      • Kvvvgdsg
        tähti lähti kirjoitti:

        Siinä se onkin tapän palstan tähtikirjoittaja, järki vaan puuttuu. 22.7.2014 klo 10 47

        Hän kehitteli parastaan, toistaa aina jaman mollotuksen

        Mummeli se ei edelleenkään osaa kirjoittaa vaan vinkuu vinkumistaan. Verhoutuu vielä eri nikkien taakse. Mene run**aamaan sen dh:si kikkeliä kun et muuta saa, kyllä se yksinäinen luuseri siellä toista luuseria odottelee.
        Edellinen kirjoittaja laittoi ihan pelkkää asiaa, sinä typerys et taas mistään mitään tajua, vanha pieru.

      • isoisoäiti
        Kvvvgdsg kirjoitti:

        Kyllä voikin olla kahelia sakkia, jos epämieluisen asian kirjoittaa joku muu kuin isoisoäiti, tai DH niin niiden syyksihän se laitetaan, niin teki runkkaaja luuserikin taas omat johtopäätöksensä. Pelkkää asiaa.

      • iiä
        isoisoäiti kirjoitti:

        Kyllä voikin olla kahelia sakkia, jos epämieluisen asian kirjoittaa joku muu kuin isoisoäiti, tai DH niin niiden syyksihän se laitetaan, niin teki runkkaaja luuserikin taas omat johtopäätöksensä. Pelkkää asiaa.

        Mitä täällä tarkoittaa sana verhoutuu?

      • Voi mummelia
        iiä kirjoitti:

        Mitä täällä tarkoittaa sana verhoutuu?

        Voitko itse suomentaa mitä tarkoittaa

        Jaman
        Tapän
        Kauenpaa
        Juoksioita
        Loittajalle
        Hyt

        Osa vain noista trollimummon suomen esimerkeistä. Sitten kun olet itse ensin oppinut lukemaan ja kirjoittamaan (opetetaan jo ekalla luokalla), sitten voit puhua ihan aikuisten asiaa. Tai jos kuitenkin toisena opettelet sen sosiaalisen kanssakäymisen, sitten vasta ne aikuisten jutut.

      • älä suotta
        Caucasiansd kirjoitti:

        Ihmettelen miksi joku koiria inhoava ylipäätään aukoo päätään tällä palstalla. En mäkään pidä edes typeristä sauvakävelijöistä jotka tikuttaa että kolke käy pitkin katuja mutten SILTIKÄÄN näkisi vaivaa hakeutua "savakävelijöiden keskustelu-forumiin" haukkumaan näitä. En yksinkertaisesti viitsi nähdä vaivaa. Sitäpaitsi, jos en pidä jostain, pysyttelen kaukana niistä ihmisistä ja koko hommasta.
        Ilmeisesti DH-ihmisten tarkoituksena sinäsnsä on riidan hakeminen ja omien aggressioiden purkaminen ,- tuskin he koira-asiasta sinänsä välittävät. KUN oman puolison kanssa ei voi riidellä ja menkkarit ovat kivuliaat niin menempä KOIRAHARRASTAJIEN sivulle ja annan paukkua.

        Ihan varmasti kirjoiteltaiin sauvakävelijöistäkin jos alkaisivat hyökkäillä ja purra ihmisiä tai vaikka *******.

      • yritä, yritä
        sakun kanssa herkkää kirjoitti:

        Kuka tahansa joka on vähänkin selannut palstaa ja on analyyttinen, tietää kuka ja mikä on dh ja miksi taas tämäkin aloitus on samaa provohäirintää, kuin mitä ollut kuukausikaupalla ellei jo vuoden päivät. Ylläpito ei saa bannattua paria provohäirikköä palstalta, en tiedä onko ihan teknisestä mahdottomuudesta kyse kuten aiemmin spekuloitiin.

        Provohäiriköt aiheuttavat toiminnallaan pelkästään negatiivista kierrettä, kukaan ei jaksa lähteä asialliseenkaan keskusteluun asioista jos aloitus on jo provoa, ja tosiaan kun AGENDA tiedetään. Niin monet asialliset yritelmät ihmisillä takana näiden provoilijoiden kanssa ja lopputulos on se, ettei mikään muutu. Koska trollit ja trollaus ei tähtää hedelmälliseen keskusteluun vaan ainoastaan häiriköintiin.

        Älä sinä ala arvostelemaan kanssaihmisiä, ei nuo omat kirjoituksesikaan palkittaviksi tulisi , ainoa asia minkä olen kirjoituksistasi lukenut on tuo provoille pännit, etkä sitäkään saa hoitoon

        Pakerra nyt senkin asian eteen että saat jotain aikaiseksi.

      • jäljillä
        Voi mummelia kirjoitti:

        Voitko itse suomentaa mitä tarkoittaa

        Jaman
        Tapän
        Kauenpaa
        Juoksioita
        Loittajalle
        Hyt

        Osa vain noista trollimummon suomen esimerkeistä. Sitten kun olet itse ensin oppinut lukemaan ja kirjoittamaan (opetetaan jo ekalla luokalla), sitten voit puhua ihan aikuisten asiaa. Tai jos kuitenkin toisena opettelet sen sosiaalisen kanssakäymisen, sitten vasta ne aikuisten jutut.

        Katsoppa nim. voi mummelia!
        Taidat kulkea perässä ja opetella kirjoituksiani ulkoa. Ei huono harrastus.

        Ei verhoutuu ole kirjoitusvirhe, mutta en keksinyt sille käyttöä

      • isoisoämmä
        yritä, yritä kirjoitti:

        Älä sinä ala arvostelemaan kanssaihmisiä, ei nuo omat kirjoituksesikaan palkittaviksi tulisi , ainoa asia minkä olen kirjoituksistasi lukenut on tuo provoille pännit, etkä sitäkään saa hoitoon

        Pakerra nyt senkin asian eteen että saat jotain aikaiseksi.

        Älä sinä lehmä ala arvostella kanssaihmisiä, ei sinultakaan asiaa tule. Aina muiden kimpussa. Vanha kanttura.

      • Voi mummelia
        jäljillä kirjoitti:

        Katsoppa nim. voi mummelia!
        Taidat kulkea perässä ja opetella kirjoituksiani ulkoa. Ei huono harrastus.

        Ei verhoutuu ole kirjoitusvirhe, mutta en keksinyt sille käyttöä

        No kummat on harrastukset sullakin, nettiprovoilu, enpä itse näe siinä mitään järjen hiventäkään... Sulle kun ei voi mistään sanoa, ilman että oksennat kurat niskaan anyway. Säälittävä trolli :)

      • isoisoäiti
        isoisoämmä kirjoitti:

        Älä sinä lehmä ala arvostella kanssaihmisiä, ei sinultakaan asiaa tule. Aina muiden kimpussa. Vanha kanttura.

        Katsokaas vaan oikea karjapiikakin on tänne kantturoineen tullut.

        Ei ne taida täällä koirapalstalla ymmärtää sun lehmies päälle mitään.

        Kohta taitaa ollakkin iltalypsylle lähdön aika. Työ mikä tahansa tee se hyvin

      • isoisoäiti
        Kvvvgdsg kirjoitti:

        Mummeli se ei edelleenkään osaa kirjoittaa vaan vinkuu vinkumistaan. Verhoutuu vielä eri nikkien taakse. Mene run**aamaan sen dh:si kikkeliä kun et muuta saa, kyllä se yksinäinen luuseri siellä toista luuseria odottelee.
        Edellinen kirjoittaja laittoi ihan pelkkää asiaa, sinä typerys et taas mistään mitään tajua, vanha pieru.

        Talletatko sinä vanhat pierus? Aika vaikeaa varmaan, mutta harjoitus tekee mestarin

    • Hollanti rules!

      Hollannissa koirat juoksee vapaasti, eikä kukaan puree ketään ! Suomessa on nämä typerät kiellot joka asiassa!

      Suomalaiset pelkkää kaikkea mikä on toisin kuin Suomessa ja syyllistävät toisiaan kun idiootit, syylllistäkää mieluummin ne jotka nämä typerät säännöt on keksinyt!

      Että kun ..ituttaa!

      • isoisoäiti

        Hollanti rules..
        Et tainnut tietää että Hollannissa on koirien kiinnipitomääräykset olemassa, mutta siellä on" tapapaikkoja" joissa koiria juoksutetaan luvatta irrallaan.

        Maassa on kaikista jyrkimmät rotukiellot myös, meillä ei toistaiseksi yhtään .

      • Väärin meni

        Mitä oikein höpäjät? Hollannissa on vuodesta 2008 sallittu pitit pittimiksit ja rotikat. Ne testataan agressiivisuuden varalta ja jos on agressiivinen, sitten koira lopetetaan.
        Sopii lukea tuolta
        http://netherlands.angloinfo.com/family/pets/rules-regulations/

      • 1908
        Väärin meni kirjoitti:

        Mitä oikein höpäjät? Hollannissa on vuodesta 2008 sallittu pitit pittimiksit ja rotikat. Ne testataan agressiivisuuden varalta ja jos on agressiivinen, sitten koira lopetetaan.
        Sopii lukea tuolta
        http://netherlands.angloinfo.com/family/pets/rules-regulations/

        Tuollainen olisi hyvä Suomessakin.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe