Elatusapu eri ikäkausina

Tonnikola

En nyt löytänyt uudempaa, mutta elatusapuohjeessa olevat rahamäärät olivat 1.1.2013 lukien seuraavat:

kohta 2.2.2. Yleisten kustannusten määränä pidetään:
lapsen ollessa 0–6-vuotias 291 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 7–12-vuotias 338 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 13–17-vuotias 455 euroa kuukaudessa.

Ex on innostuneena ilmoittanut, että elatusavun pitäisi nousta pari kymppiä pojan aloittaessa koulun ja ensi viikolla täytettyään 7 vuotta. Itse ajattelisin päinvastoin, sillä päivähoito lakkaa eikä koulun jälkeiselle iltapäivähoidolle ole aihetta (vanhempani hakevat koulusta).

En kuitenkaan ajatellut vaatia uutta sossun laskelmaa. Ex on kuitenkin päättänyt lähteä sellaista pyytämään, koska kyselee palkka- ja asuntolainatietojani. Tietääkseni uutta summaa ei sossusta ehdotella, jos muutos on kohtalaisen pieni. Olisiko 15 vai 20 %:a kun pitäisi heilahtaa puoleen tai toiseen(?).

Onko muilla kokemusta siitä miten päivähoidosta kouluun siirtyminen on vaikuttanut elatusapuun?

7

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Njulli

      Ei luultavasti vaikuta mitenkään. Juurikin noista mainitsemistasi prosenteista kiinni. Mutta tuleepa siinä äidille (vai onko ex isä?) vähän lomatoimintaa.

    • Ei saa antaa tietoja

      Älä anna mitään talous- tai omaisuustietoja exällesi, ne eivät kuulu hänelle. Lastenvalvojalle toimitat tietenkin, mutta ei hänkään saa exälle kertoa kuin elatuskyvyn.

    • Mutsi1968

      Meillä ei ainakaan muuttunut maksut mihinkään suuntaan. Paljonko teillä on ollut päivähoitomaksun osuus? Nippanappa voisiko se vaikuttaa elatusmaksuun, siis sinun eduksesi.

      Tuo taulukossa oleva mielikuvituksellinen rahamäärän tarpeen muutos 6 ja 7 vuoden välissä on tietääkseni ajateltu juuri teidän tilannetta varten. Elikäs kummankaan ei kannattaisi alkaa vaatia uutta laskelmaa koulun alkaessa.

    • LiisaSädekehä

      Aloituksessa on tosiaan hauska kysymys. Leikitään, että maksat nyt abouttiarallaa 200 juuroa elatusmaksua lapsestasi, jonka päivähoitomaksu katoaa peruskoulun 1. luokan alkaessa. Päivähoidosta mennyt maksu on voinut hyvin olla enemmän kuin maksamasi avustus lähivanhemmalle. Mutta jostain ihmeen syystä tätien manuaaleista löytyy laskelma, jonka mukaan saat maksaa koulun alkaessa samaa tai suurempaa elatusmaksua kuin aikaisemmin. Se maksatko saman vai enemmän kuin ennen, riippuu siitä kuinka nöyrästi osaat käyttäytyä kunnan sosiaalityöntekijää kohtaan.

    • Mutsi1968

      Ei virkailijoita tarvitse nöyristellä, tekevät vain töitään ja katsovat summat taulukoista. En ole lähipiiristäni kuullut jotta elatusmaksu olisi muuttunut koulun takia. Koululainen voi ryhmäpaineessa aloittaa monenlaisia kalliita harrastuksia mikä kompensoi päivähoitomaksun poistumisen.

    • Isä.

      Jos nyt haluat lisää antaa, niin anna vaikka pari kymppiä kuukausirahaa lapsellesi. Ei parin kympin takia muutenkaan noita alareita aleta muuttelemaan.

    • MuruseniQ

      Hassua kun tänne kirjoitellaan ja oletetaan löytyvän jotain jumalan sanaa omaan asiaansa. Ihan oikeasti, ei sossun työntekijät päivystä täällä antamassa ohjeita. Siksi toiseksi sossussa eivät halua nähdä teitä toiste kun olette ne ensimmäiset sopimukset allekirjoittaneet. Elatusavun päivitys hoituu indeksikorotuksella eikä tapaamissopimusta aleta muuttelemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      523
      2654
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      57
      1089
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    Aihe