pitääks mun kestää?

Kyllä minä ainakin osaan rakastaa puolisoani ja lapsiani. Miksi et eroa? Huomaatko kuinka yleistät ensimmäisessä kysymyksessä rajusti ihmisiä? Ei meitä voi purkittaa ja laittaa lokeroon. Ollaan erilaisia kaikki. Ja vaikka parisuhteessa toisella on mielenterveyden kanssa tutkitusti ongelmia, niin se ei tarkoita että toinen osapuoli olisi virheetön. Ja jos oikein aletaan pääkoppaa tutkimaan, niin tervettä ihmistä tuskin täältä löytyy.....

Ei tarvitse kestää. Minulla toinen teki päätöksen puolestani ja jätti, minä päätin, että tämä oli viimeinen kerta, kun jättää toisen naisen takia. Itse olet vastuussa omasta elämästäsi ja siitä, kuinka onnetonta tai onnellista se on.

bip kanssa samaa mieltä, että kaikki eivät ole samanlaisia. Meidän tapauksessa kuitenkin sairauden puhkeamisen ja tämän käytöksen välillä on havaittavissa selvä yhteys. Ehkä jotain pienempää oli ollut jo aikaisemmin, mutta ei mitään sellaista, mikä ei menisi ihan normaalinkin käytöksen rajoissa.

Ystävälläni on myös tämä sama sairaus, ja hän on kaukana siitä käytöksestä, kuin mitä eksäni pystyi osoittamaan silloin, kun meni lujaa. Tosin enhän voi tietää, millainen ystävä on parisuhteessa, ystävänä kuitenkin on ihan jees, mitä nyt joskus yhteydenpito tuntuu vähän yksipuoleiselta.

Eli joillakin tämä sairaus näyttää ne huonoimmat puolensa, ja kenenkään ei tarvitse jäädä seuraamaan rinnalle, mikäli toinen ei ole valmis itselleen apua hakemaan. Ei voi olla niin, että toinen joustaa ja hyväksyy kaiken ja toinen ei ole halukas edes siihen, että toista loukkaavan käytöksen saisi hallintaan.

Tekeeko maniavaiheessa "ihan mitä vaan" vai mitä oikeasti haluaisi mutta estot estää? Itse sanoisin että jälkimmäistä ennemminkin. Ero varmaan molempien edun mukaista.

Tunnen 2 bipoa ja kumpikin käyttäytyy tolla lailla aika ajoin :/

Jos hän on käyttänyt tai käyttää paraikaa jotakin psyykenaineita on mahdollista, että rakkauden tunteet, kuten muutkin ihmistunteet, ovat aivojen häiriintymisen myötä laimentuneet tai kadonneet enemmänkin. Hetkellisessä stimulaation tilassa henkilö voi kuitenkin potentiaalisesti kokea jonkin asteista tunnetta. Edestakainen mielialanvaihtelu on usein iatrogeenista perua. Esimerkiksi niin kutsuttua "bipo 2:sta" epäillään useampienkin alalla toimivien toimesta lähes täysin iatrogeeniseksi ilmiöksi! Jokainen ihminen pystyy tuntemaan rakkautta, jos hänen aivonsa eivät ole vaurioituneet jollakin tavalla, kemikaalista, iskusta tai vaikka leikkauksesta, mikä vaurioittaa muun muassa limbistä järjestelmää (http://en.wikipedia.org/wiki/Limbic_system).

Olen ollut avoliitossa bipo diagnoosin saaneen naisen kanssa 7 vuotta ja uskallan kyllä väittää että bipo pystyy oikeasti tuntemaan rakkautta ja olla rakastunut siinä missä me muutkin, mutta se rakkaus on vain kausittaista, välillä sairas saa sen "laimenemaan" tai jopa ihan kokonaan katoamaan. Meillä ei onneksi tuota toisten kanssa heilastelua ole päässyt tapahtumaan (ainakaan minun tietojeni mukaan), sillä asumme kohtuu pienellä paikkakunnalla jossa piirit ovat pienet emmekä ole kauhean usein erossa toisistamme pitkiä aikoja. Riitoja ja varsinkin tuota toisen osapuolen etäisyyttä meillä on kuitenkin aina sairauden tietyissä vaiheissa. Rakkautta kuitenkin tiettyinä kausina ja varsinkin ns. normaalikausina sen verran paljon edelleenkin että olen suhteestamme erittäin kiitollinen edelleen.

Meillä suhde on kuitenkin pysynyt kasassa vaikeista ajoista ja muutamista todella suuristakin riidoista ja niiden aiheista, jotka ovat kaikki lähinnä johtuneet joko bipoa sairastavan osapuolen käytöksestä/tekemisistä tai siitä että hän on tuntenut minun "kahlitsevan" itseään. Olen miehenä kuitenkin ehkä hieman sitä keskimääräistä vahvempaa ja määräilevämpää tyyppiä ja nainen taas hieman alistuvampaa sorttia, niin suhteemme on pysynyt kuitenkin kasassa. Mitään haukkumisia tai vihanpurkauksia en ole sitten suhteen alkuvaiheen enää sietänyt tippaakaan ja nainen on sen myös saanut huomata ja ne ovatkin jääneet varsinkin viime vuosina jo lähes kokonaan pois. Ehkä jos en olisi niin määräilevä ja välillä ihan pakottanutkin toista osapuolta rauhoittumaan, niin emme varmaan kovinkaan montaa kuukautta olisi yhdessä olleet.