Poikuuden häpeä, feminists approves!

tasa-arvoa1

Tulihan se tällä palstalla viimein vastaan. Vanha kunnon neitsyt-kortti. Erillaiset seksuaaliset häpäisyretoriikat hallitsevat feministien ja konservatiivien argumentteja , varsinkin netin anonyymeillä palstoilla.

Neitsyen ja ei-neitsyen välinen ero on useasti puhtaasti odotuksissa. Kun olet saanut hieroa värkkiäsi toisen värkkiin, ymmärrät yhtäkkiä, että tätäkö tämä vain olikin. Kaikki olikin kirjaimellisesti juuri sitä mitä se sanoin lausuttuna olisikin. Penis liikkuu limakalvojen välissä ja juuri siltä se myös tuntuu. Loppu on hormonaalista. Aivan kuten suuteleminen maistuu syljeltä ja hengitykseltä.

Jos olet uupunut, masentunut tai ei vain paneta. Niin se on vielä enemmän vain fyysistä mekaanista liikettä. Penis limaisessa lämpimässä reiässä, sitä seksi on. Jotta se tuntuu joltakin tarvitset aivot mukaan aivan samalla tavalla kuin itsetyydytyksessäkin. Toki aito tilanne toimii voimakkaana ärsykkeenä aivoille ja auttaa kiihottumisessa huomattavasti.

Minulla on ehdottomasti ongelma neitsyeiden halveeraamisen kanssa, koska sillä yritetään saada nuoret pojat tekemään epätoivoisia ratkaisuja päästäkseen tähän mahtavaan syfilisten ja kondyloomien vaivaamaan valtaväestöön. Feministit ja konservatiivit eivät siedä miehiä, jotka eivät juokse pillun perässä, joten heidät on paneteltava tekemään niin.

Mitä pahaa on poikuudessa. Kaikki tietävät varmasti elokuvan 40v ja neitsyt. Ja jos oikein rehellisesti mietitte asiaa, niin tällä miehellähän oli asiat loistavasti. Ei muksuja, ei kahleita ja hän oli säilyttänyt lapsuuajan poikamaiset harrastuksensa. Hän oli töissä ja liikkui terveellisesti. Ainoat ihmiset, jotka näkivät hänen täydellisessä elämässään ongelman olivat hänen työkaverinsa, jotka mitä todennäköisimmin olivat polttaneet näppinsä huonoissa parisuhteissa monta kertaa ja heitä kismitti mies, joka ei ollut pillusta riippuvainen, eikä tehnyt niitä kaikki virheitä jotka he olivat tehneet. Eniten minua risoo leffassa se, että 40-vuotiaan miehen pitäisi pikku hiljaa lähestyä sitä ikää, kun vihdoin tajutaan, että "vitut ämmistä, loppuelämä on minua itseäni varten".

Neitsyys ja poikuus on maailman turhin asia. Koko homassa on kyse siitä, että seksi on mystifioitu. Seksissä ei ole mitään mysteeristä. Se tarkoitus on saada lapsi, joka onnistuu ruiskuttamalla limainen siemenneste naisen emättimeen ja jos nainen saa orgasmin siemensyöksyn jälkeen imeytyy siemeneste kohdunsuusta sisälle. Seksi on kivaa siksi, että siitä saadut ärsykkeet vapauttavat huumen kaltaista riippuvuutta aiheuttavaa ainetta.

Pitäisikö siis hävetä esim. sitä, ettei ole koskaan maistanut tupakkaa, kannabista tai alkoholia? On monia huumaavia tiloja, jota joku ei ole kokenut. Vai onko kyseessä siitä kuka on kuka naismarkkinoilla. Onko huono naistenmies, huono mies muutenkin? Onko miehen ihmisarvon mitta naisen saamisessa? Onko yksin jääminen itsemurhan paikka, jos on mies?

Jos joku on tosiaan sitä mieltä, että miehen elämässä on tärkeintä löytää nainen ja mielistellä tätä tuhlata häneen, jotta voi uusia oikeuden pökkiä tämän reikää. Niin se on kyllä todella surullista. Hauskinta ironisuus 40v neitsyt elokuvassa on näiden neuvovien kavereiden teoria pillun jalustalle asettamisesta, vaikka todellisuudessa juuri he asettiva pillun takaisin jalustalle. Elämässä oli kaikki taas "hyvin", kun viimeinenkin neitsyt saatiin pillun orjaksi.

24

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hehhehh

      Paha osuma.

      • Osaatko keskustella asiasta, vai vaivaako aihepiiri sinua?

      • Hihhh
        tasa-arvoa1 kirjoitti:

        Osaatko keskustella asiasta, vai vaivaako aihepiiri sinua?

        Minusta ei näytä siltä, että se vaiva minua.

        :)

      • Hihhh kirjoitti:

        Minusta ei näytä siltä, että se vaiva minua.

        :)

        Jokin sinua kuitenkin vaivaa.

        Kerro mitä mieltä olet poikuudesta?

      • Muahaha
        tasa-arvoa1 kirjoitti:

        Jokin sinua kuitenkin vaivaa.

        Kerro mitä mieltä olet poikuudesta?

        Miksi minun pitäisi olla asiasta mitään mieltä? Sinähän siitä jauhat.

        Sattuneesta syystä.

      • Hihhh kirjoitti:

        Minusta ei näytä siltä, että se vaiva minua.

        :)

        Ja muuten, jos olisi lukenut tarkoin mitä olen kirjoitellut täällä ja sovinismi-palstalla tietäisit, etten ole neitsyt:

        "Naiset elämässäni ovat kyllä minua käyttäneet hyväkseen seksuaalisesti(laastari) ja emotionaalisesti(friendzone / verbaalista pahoinpitelyä), mutta ei koskaan rahallisesti ehkä siksi, että olen aivan saatanan köyhä :) Mutta persoonani on sellainen, että se kerää puoleensa jollakin tavalla huonoja naisia. "

        Huomaatko kohdan >seksuaalisesti

      • Muahaha kirjoitti:

        Miksi minun pitäisi olla asiasta mitään mieltä? Sinähän siitä jauhat.

        Sattuneesta syystä.

        Niin jauhan ja tulen jauhamaan, mutta jos et suostu asiasta keskustelemaan, ja aiot vain trollata, niin jätän jatkossa kaikki viestit, jotka ovat selvästi sinun huomiotta.

    • Femakko ja ylpeä siitä

      Aivan yhtä lailla naisellekin on häpeäksi jos on neitsyt. Nuorempana se ei haittaa ja ennen n. 25. ikävuotta neitsyys vain parantaa naisen "arvoa" miesten silmissä, sillä kaikkihan haluavat viedä neitsyyden, se on kuin sulka hattuun. Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä häpeällisemmäksi neitsyys muuttuu. Tähän saattaa liittyä käsitys siitä, että kuka vain nainen saa munaa koska vaan - jos nainen ei onnistu edes siinä, jotain on pakko olla vialla. Tosiasiassa kaikki naiset eivät todellakaan saa sormia napsauttamalla kaikkia lähistöllä pyöriviä miehiä makuuhuoneeseensa (mikä on (miesten) yleinen harhaluulo), ja jos nainen ei onnistu houkuttelemaan miestä vuoteeseensa, on helppo ahdistua ja ajatella olevansa jotenkin todella paljon muita huonompi, kun ei edes miehiä saa.

      • Hehheh..

        Kaikki eivät saa. 0,1% (?) naisista ei saa. Halutessaan.

        Kaikki naisetkaan eivät saa, joten tasapeli!

      • Femakko ja ylpeä siitä
        Hehheh.. kirjoitti:

        Kaikki eivät saa. 0,1% (?) naisista ei saa. Halutessaan.

        Kaikki naisetkaan eivät saa, joten tasapeli!

        Huoh. Se tosiaan on rasittavaa, että miehet kuvittelevat kaikkien (tai lähes kaikkien) naisten saavan miestä milloin vain. Asia ei ole niin. Baareissa vain näkee miehiä iskemässä enemmän niitä naisia, joiden on helppo saada. Miksi mennä yrittämään jos tietää ettei onnista?

      • Mitä huokailet?
        Femakko ja ylpeä siitä kirjoitti:

        Totta kai saa, jos nainen tyytyy siihen, että kyseessä on vain seksi. Jos lähtökohtana on se, että pitää saada suhde, on asia tietysti toinen.

        Älä ala jankkaamaan, vaan testaa helposti: mene herkku.net chattiin ja esiinny vaikkapa 50-vuotiaana naisena, joka haluaa seksiä. Huomaat, että ihan kaikenikäistä halukasta miestä on valmiina vaikka heti. Jos ei yksikään kelpaa, ei voi mitään. Silloinhan asia on niin, ettei se seksi tainnut niin tärkeää ollakaan.

        Baareissa naisen ei taas tarvitse osata kuin yksi taikalause: lähdetkö meille? Valomerkin aikaan etenkin toimii varmasti, kunhan jättää kotiin kiiruhtavat ukkomiehet väliin. Jälleen kerran pitää muistuttaa, että kysymyksessä on vain seksi, mutta sitä nainen saa varmasti ja sehän voi johtaa vaikka mihin.

      • Mitä huokailet? kirjoitti:

        Äläpäs mainosta minun aloittamassani ketjussa mitään huijarisaitteja.

      • En mainosta.
        tasa-arvoa1 kirjoitti:

        Äläpäs mainosta minun aloittamassani ketjussa mitään huijarisaitteja.

        Joko testasit vai mistä tiedät?

      • nimim. nainen 51v
        En mainosta. kirjoitti:

        Joko testasit vai mistä tiedät?

        Testing:

        22:51 avustajaM: (private) moi, saisiko olla palvelijaa sinulle? Siivoajaa, hierojaa, avustajaa..
        22:51 pekka_49_hki: (private) moi, mites torstai etenee........?
        22:52 _Mies50 _02-03: (private) ehditkö moikata
        2:52 avustajaM: (private) moi, saisiko olla palvelijaa sinulle? Siivoajaa, hierojaa, avustajaa..
        22:52 _Mies50 _02-03: (private) oletko nyt yksin kotona
        22:53 20v_M: (private) moi
        22:53 Nuori_miekkonen_: (private) Hei! Juttelisitko lämpimiä näin kylmänä syksyisenä iltana nuoren, vaalean ja pitkän miehen kanssa :)?
        22:53 GentleMaster:57v09: (private) Moi
        22:55 jarkko83: (private) moi..kelpaako kiva juttuseura?
        22:56 GentleMaster:57v09: (private) Tykkäisitkö palvella silloin tällöin herrasmiestä seksuaalisesti?

        Ei mitään koskaan milloinkaan....

      • M 51v Pks
        nimim. nainen 51v kirjoitti:

        Testi 2: nimin. M 51v Pks

        Ei mitään. Ei yhtään mitään.

      • Femakko ja ylpeä siitä
        Mitä huokailet? kirjoitti:

        Totta kai saa, jos nainen tyytyy siihen, että kyseessä on vain seksi. Jos lähtökohtana on se, että pitää saada suhde, on asia tietysti toinen.

        Älä ala jankkaamaan, vaan testaa helposti: mene herkku.net chattiin ja esiinny vaikkapa 50-vuotiaana naisena, joka haluaa seksiä. Huomaat, että ihan kaikenikäistä halukasta miestä on valmiina vaikka heti. Jos ei yksikään kelpaa, ei voi mitään. Silloinhan asia on niin, ettei se seksi tainnut niin tärkeää ollakaan.

        Baareissa naisen ei taas tarvitse osata kuin yksi taikalause: lähdetkö meille? Valomerkin aikaan etenkin toimii varmasti, kunhan jättää kotiin kiiruhtavat ukkomiehet väliin. Jälleen kerran pitää muistuttaa, että kysymyksessä on vain seksi, mutta sitä nainen saa varmasti ja sehän voi johtaa vaikka mihin.

        Ei, kuka vain nainen ei saa seksiä koska vain. Se on myytti. Uskoakseni naisena tiedän asian sinua paremmin, olettaen että olet mies. Mistä muuten tiedät, että naiset saavat milloin vain? Mistä/keneltä olet tällaista kuullut?

      • Lopeta huokailu.
        Femakko ja ylpeä siitä kirjoitti:

        Ei, kuka vain nainen ei saa seksiä koska vain. Se on myytti. Uskoakseni naisena tiedän asian sinua paremmin, olettaen että olet mies. Mistä muuten tiedät, että naiset saavat milloin vain? Mistä/keneltä olet tällaista kuullut?

        Katso testi 1 yläpuolella. Huomaa, kuinka lyhyessä ajassa yhteydenottoja tulee. Testattu kirjoittamatta mitään, ainoastaan tuomalla nimimerkki N 51v Pks chattiin. Vielä kerran: nimimerkki ei ehdottanut itse yhtään mitään, tarjouksia tulee silti.

        Kuimka paljon paremmaksi tilanne muuttuukaan, jos nainen itse hakee seksiä?

      • Vastausta, femakko?
        Femakko ja ylpeä siitä kirjoitti:

        Ei, kuka vain nainen ei saa seksiä koska vain. Se on myytti. Uskoakseni naisena tiedän asian sinua paremmin, olettaen että olet mies. Mistä muuten tiedät, että naiset saavat milloin vain? Mistä/keneltä olet tällaista kuullut?

        http://www.hs.fi/elama/a1414558168472

        Miksi artikkelin Kirsi sitten saa ja vieläpä ihan ilmaiseksi?

        " Uhosin 18-vuotiaana, että aion maata 500 miehen kanssa ennen kuin täytän 25 vuotta."

        Huomaa muuten, miten naisasiantuntija taas kerran määrittelee naiset paremmiksi:

        "Naispuoliset seksiaddiktit mielletään usein samanlaisiksi kuin miespuoliset addiktit. Erityisesti naisten seksiriippuvuus on kuitenkin asiantuntijoiden mukaan useammin riippuvuutta rakkauteen, läheisyyteen ja hyväksytyksi tulemiseen kuin fyysiseen seksuaaliseen aktiin."

        Miehet, ne siat vaan panee. Naiset etsivät "rakkautta".

      • Vastausta, femakko? kirjoitti:

        Heh.. mitä paskaa. Mitä olen huomannut, naiset pitävät seksistä huomattavasti enemmän kuin väitetään. Keskeistä on nimen omaan himo.

      • ihan eri asia...
        tasa-arvoa1 kirjoitti:

        Heh.. mitä paskaa. Mitä olen huomannut, naiset pitävät seksistä huomattavasti enemmän kuin väitetään. Keskeistä on nimen omaan himo.

        Mies: hyväksikäyttää köyhempien maiden ihmiskaupan uhreiksi joutuneita naisia.

        Nainen: kokee ihanan lomaromanssin ja hyvyyttään avustaa paikallista nuorukaista.

      • Tuohon on itsekin tullut sorruttua, mutta eipä suuseksin riskeistä ole puhuttu kuin ihan vähän aikaa. Toivottavasti mitään ei ole tullut. Ei todennäköisyys ilmeisesti mikään kovin suuri ole, mutta näkyy syöpätilastoissa kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe