Loputon kärsimysnäytelmä?

sellaisssta

Vuosia kestäneet nämä vatsavaivat. Tähystetty on. Maitotuotteita en käytä kuin harvoin ja jos käytän niin, käytän laktoosittomia. Keliakiatesti otettu, ei keliakiaa.

Lääkäri epäilee ärtynyttä suolta.

Mahaa polttaa aamusta iltaan. Jokainen ruokailukerta pahentaa tilannetta ja yleensä ruokailun aikana tai heti jälkeen on pakko juosta vessaan ampumaan kunnon paineripulit. Maha mylvii ja kurnii, joka muistuttaa samaa ääntä mikä lähtee siitä, kun täytät lavuaarin vedellä ja kun vesi lähestyy loppua niin lavuaari imaisee ne loput vedet ja päästää "SHUUUURPPLLLS" äänen. Tuollaista ääntä mahani pitää, varsinkin ruokailun jälkeen ja silloin kun ripulikohtaus on tulossa. Järkyttävät ilmavaivat pitkin päivää. Ripulikohtauksia edeltävät erittäin tuskalliset kouristukset, jolloin iho muuttu kalpeaksi, tulee erittäin hiostava ja huono olo ja tuntuu että maha räjähtää. Ripuli on monesti polttavaa ja ulostaminen on erittäin kivuliasta. Olen ollut pois työelämästä jo vuoden ajan, koska en yksinkertaisesti pysty työskentelemään näiden vaivojen kanssa.

Joka ikinen liikunnan harrastamiskertakin aiheuttaa ripulin. Jopa kahden minuutin jumppa aiheuttaa ripulin. En siis itseasiassa voi liikkua missään, koska liikkuminen pistää heti suolen murisemaan ja röhisemään ja siitä seuraakin jälleen kerran ripulointi. Kotona istun ja televisiota katson.

Minulla voi mennä kaksi-kolme kuukautta niin että maha ei ole kertaakaan kovana, pelkkää ripulia ja löysää ja hirveät määrät ilmaa. Laihtunut en kutienkaan ole, tosin luultavasti siksi, koska en liiku missään ja syön kaloreilla.

Elämäni on siis täyttä helvettiä, kuten otsikossa jo lukee :(

7

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotikonsteja

      Monissa laktoosittomissa maitotuotteissa on karrageenia E407. On sitä monissa luomuvalmisteissakin, mutta käytä niitä, missä ei ole, sillä maitotuotteiden D-vitamiinivalmisteen maissiöljy saa monen mahan kipuilemaan.
      Käytä reilusti oikeaa voita ja luomulihaa, luomukananmunia yms. Ja kahvikin kannattaa olla luomua, esimerkiksi Mundoa ja siihen luomutäysmaitoa. Ingmannilta löytyy hyvä luomukerma ja Juustoportilta hyvä luomukermaviili.

    • x_70

      Ei kuulosta hyvältä ainakaan, eikö tossa tuu jo ravintoainepuutoksia kun kaikki menee suoraan pyttyyn (tai ainakin sen kuvan saa)

    • x_70

      Voisiko kutenkin kokeilla että ruokailisit kerralla vähemmän, ja ateriaväli lyhyemmäksi. Ja kokeilla myös erilaisia kuituja, ne voi vaikuttaa yllättävästi myös parempaan suuntaan, samaten probiootit

    • ________________

      Minusta kannattaisi kokeilla poissulkemisruokavaliota. Lähtisi liikkeelle vaikka pelkällä täysjyväriisillä, jolle aika harva kai on yliherkkä. Söisi sitä pari päivää, juomana vain runsaasti vettä, ja katsoisi mitä tapahtuu. Nälkä ei voi mitenkään olla vaikeampi kestettävä kuin tuo tämänhetkinen olotila.

      Jos tuokaan ei lopeta oireita, niin sitten en käsitä, mistä on kysymys.

      Jos tuo auttaa, niin lisää varovasti yhden ruoka-aineen kerrallaan mukaan. Vaikka broilerinlihaa tuohon riisin kylkeen, sitten vihreää salaattia jne. Aina seurailee tilannetta pari päivää, koska joskus ongelma ilmenee päivien päästä, vaikka tuntuisi siltä, että ruokaa suusta sisään ja lörts. Se voi kuitenkin olla vain suolen liikkeen aktivoituminen, joka ilmiantaa oireet pari päivää sitten syödystä ruoasta.

    • lue tämä
    • sellaisssta

      Kiitos kaikille vastanneille. :) Olen paljon jo poissulkenut tiettyjä ruoka-aineita, mitkä pahentavat mahani oireita, niitä ovat mm:

      -kofeiiini (tämän vuoksi en juo kahvia ollenkaan, harvoin coca colaa jne)
      -kana
      -kananuna (yksi pahimmista, näistä menee aina maha sekaisin samantien)
      -mausteiset ruoat
      -sipuli
      -soijaa sisältävät ruoat
      -luultavasti kala
      -appelsiinimenu


      Verikokeet näyttäneet ihan hyvältä, että ilmeisesti se mitä syön, ei siis kuitenkaan heti tule ulos, eli ei ole mitään suuria ravintoainepuutoksia ollut.

      Tiheät ruokailukerrat olivat erittäin pahoja mahalleni ja olen siirtynyt kokonaan kolmeen ruokailukertaan päivän aikana. Lounas, päivällinen ja iltapala. Tällä keinolla olen hieman saanut rauhoitettua vatsaa. Silloin kun söin aamupalat ja välipalat, niin maha oli aivan sekaisin jatkuvasti, toki se siis nytkin on sekaisin, mutta huomattavasti helpompi tämä on näin. Olen jo vuoden ollut tällä ruokailurytmillä.

      Käytän maitohappobakteereita, joiden tehoa en osaa varmasti sanoa toimivaksi. Niistä on luultavasti kuitenkin ollut hieman apua. RELA-tabseja käytän ja nämä ainoat jotka ovat toimineet luultavasti siis edes joten kuten. Kun maha tosi pahana niin tabletin oton jälkeen hieman rauhoittuu.

      Onkos muuten seuraavakin ärtyneen suolen oireita, eli sanotaan tilanne että suoli toimii normaalisti esimerkiksi klo 12 päivällä jolloin tulee kinteä uloste, mutta 15 minuuttia vessasta tulon jälkeen alkaa kurina ja kohta pitää juosta ripulille, ilman että on siis edes syönyt mitään?

      Mahani toimii erittäin epäsäännöllisesti, joten monesti mietin jos sittenkin on jotain vakavempaa kuin ärtynyt suoli.

    • ______________

      Ärtyvän suolen oireyhtymään liittyy mielestäni nimenomaan tuo vatsan kovuuden nopeakin vaihtelu laidasta laitaan. Siihen voi myös kuulua aivan tolkuttoman kovia kipukohtauksia, jotka kyllä vetävät naaman valkeaksi ja kylmän hien otsalle. Niistä jos kärsii, on kyllä vaikea uskoa, ettei missään niin sanotusti ole mitään vikaa.

      Vaikka onhan siellä luonnollisestikin jotain vikaa, mutta lääketiede ei vain vielä ole löytänyt vastausta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      66
      3163
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      548
      3004
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2225
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1982
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1815
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1795
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1572
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      101
      1295
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1185
    Aihe