Haamuviiva, odotus vai pettymys?

haamuviiva

Eli tein aamusella testin, davidin herkkä raskaustestiliuskalla. Kontrolliviiva tuli näkyviin heti ja kohta testiviivan kohtaan tuli aavistus viivasta, ei tarvinnut tihruttaa, vaan näkyi juuri ja juuri siinä kohtaa, että jotain olisi. Testiajan jälkeen tuo viivan aavistus oli edelleen näkyvillä, ja mieskin sitä katsoi herättyään, todeten että kyllä siinä jotain on.

Nyt sitten on kovin ristiriitaiset tuntemukset, kun kovasti olisi odotettu ja toivottu asia, mutta toisaalta pelkään taas kerran sitä pettymystä, jos tuo haamuviiva onkin nega..
kotitesti.fi sivulla todettiin että haamuviiva on negatiivinen vastaus, mutta kovasti eri viestiketjuissa/keskusteluissa on ollut haamuviiva merkki alkaneesta raskaudesta.

Onko kellään kokemuksia vastaavasta ja kuinka sitten on käynyt?

mulla on nyt laihduttamisen myötä olllut ennen menkkoja muutama päivä tuhruvuotoa ennen varsinaista kuukautisvuotoa, tässä kuussa oli vain tuhrua n. 4 päivää ja varsinaisia kuukautisia ei kuulutkaan, eli aiempien merkkien mukaan niiden olisi pitänyt alkaa sunnuntaina tai maanantaina. onko liian aikaista ylipäätään saada plussa testistä?
muita huomioimiani "oireita" herkistely, eli itku tulee helposti, satunnaisia huonon olon "kohtauksia", alavatsan epämääräisiä tuntemuksia, aamuväsymys ja kova janontunne. sekä hikoilukohtaukset. pissalla ravaamisen olen laittanut vedenjuonnin piikkiin, sitä kun tulee juotua tosiaan paljon janotuksen takia.

5

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lola85-

      Eli siis milloin sitä tuhruvuotoa oli? Onko nyt ollut vuotoa tässä kierrossa? Mielestäni haamu on kyllä merkki raskaudesta mutta kannattaa tarkistaa nyt viikon päästä onko viiva vahvempi uudella testillä. Ostaisin myös jonkin muun kuin davidin testin. Tämä on minun mielipiteeni mutta minusta ne testit ei ole erityisen luotettavia.

      • haamuviiva

        juu toissaviikolla alkoi tuhru, ja siitä ois pitänyt alkaa menkat, mutta ei alkanut. Täytyy nyt vain koittaa malttaa odotella vielä muutama päivä ja tehdä uusi testi. ja tietysti toivoa, että vihdoin olisi onnistanut.


    • fjdsköfj

      En tiedä, että millainen tuo sinun testisi on ollut, mutta niissä testeissä mitä mä olen tehnyt elämäni aikana, on ollut niin, että valkoinen viiva eli viivan paikka on negatiivinen ja punertava tai sinertävä viiva - oli sitten kuinka haalea vaan - on positiivinen.

      Mulla oli 3 4 eli sinä päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, testi negatiivinen. 4 1 tein uuden testin, ja oli haaleahko punainen viiva. Nyt menossa 6 6. Raskaus on jo varmistettu verikokeella. Asun ulkomailla, ja täällä on pakko suorittaa toi verikoe heti kun kotitesti näyttää plussaa.

    • davidsucks

      Noi davidin testit on aika huonoja. Antaa herkästi viivan paikan :/
      Tee Apteekin Omalla raskaustestillä uudestaan. Se ei anna viivanpaikkoja, vaan selkeästi joko positiivisen tai negatiivisen.

    • jännitys..........

      Tein n 3 4 iltapissasta pregcheck- testin ja haamua näytti. Väriä siinä kyllä oli hiukan. Seuraavana aamuna EI ensimmäisestä pissasta clearbluen digi raskaana 1-2. Eli plussa se haamu oli. Mutta väriä siinä on oltava, jotta plussaksi voidaan tulkita. Saanut monissa negakierroissa harmaita viivoja, ja aina on negaa tarkoittaneet. Laitapa kuvaa ja kerro miten kävi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      356
      3175
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      129
      1197
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1167
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      953
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      689
    Aihe