Miten suhtautua profetioihin, osa 2.

Opiksi

Miten arvioida profetian luotettavuus - profetioiden koetteleminen

Viktor Vasnetsov, Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa, Wikipedia

Profetioiden virrassa on kaikkina aikoina virrannut paljon myös sameaa vettä, jonka alkuperä on jossain muualla kuin Jumalan ilmoituksessa. Valitettavasti mukaan mahtuu myös paljon ahdistavia ja heikoimpien mielenrauhaa järkyttäviä kotitekoisia sanomia. Siksi profetiat on aina syytä koetella huolellisesti Raamatun sanalla. Aina vain parempi, jos se voi tapahtua yhdessä seurakunnan tai ainakin jonkun kypsän ja kokeneen kristityn kanssa.

Profetioilla ja profetoimisella on monia ulottuvuuksia. Jos me tarkoitamme profetioilla ja profetoimisella vain tulevien tapahtumien ennustamista, me kavennamme käsitteen ja joudumme harhaan. Raamatussa profeetta tuo kansalle tai yksityiselle ihmiselle monenlaisia ilmoituksia Jumalalta. Profetoiva toimii Jumalan äänitorvena ja viestintuojana. Tulevaisuutta ennustavat ilmoitukset ovat vain pieni osa laajempaa kokonaisuutta

Rakkautta, rohkaisua ja rangaistuksesta varoittamista

Jumalalta tuotu ilmoitus voi sisältää monenlaisia viestejä. Siinä voidaan rohkaista, nuhdella synneistä, kehottaa parannuksentekoon tai vain valmistaa kuulijoita tuleviin tapahtumiin. Hyvä esimerkki tällaisesta on Agabos, joka sitoi kätensä ja jalkansa Paavalin vyöllä ilmoittaen mitä Jerusalemiin matkaavalle apostolille tulisi siellä tapahtumaan (Ap.t.21:11). Profetia vahvisti sen, jonka Pyhä Henki oli jo aiemmin Paavalille ilmoittanut (Ap.t.20:22)
Profeetta Elia ja Baalin profeetat, William Hole, noin v.1870, 1.Kun.18:37Esimerkki kertoo samalla, miten Pyhä Henki usein vahvistaa saman asian useamman henkilön tai tapahtuman kautta. Jos kohdalle osuu jokin merkittävä profetia, kannattaa suin päin mihinkään ryntäämättä odottaa rukoillen asialle vahvistusta.

Kun luemme profeettojen viestejä, huomaamme suuren osan niistä olevan Jumalan rakkauden, kärsivällisyyden ja hyvyyden julistamista. Valitettavan usein profeetan tehtävänä on myös varottaa niistä seurauksista, jotka ovat odotettavissa, ellei synnillinen meno lopu. Kuvaillessaan ennalta odotettavissa olevaa Jumalan rangaistusta profetia on ehdollista tulevaisuudesta kertomista: tällainen rangaistus teitä odottaa, ellei parannusta tehdä. Jos käännytte, nöyrrytte ja palaatte Jumalan luo, rangaistus voidaan vielä välttää. Valitettavan usein Vanhan testamentin kertomuksissa parannus jää tekemättä ja profeetan maalaamat synkät näyt toteutuvat.
http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/miten_arvioida_profetian_luotettavuus_-_profetioiden_koetteleminen/

6

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuten tämäkin

      Kiitos Telarannalle asiallista sivuista. Niistä riittää luotettavaa ammentamista.

    • Hyvä aloitus

      Liikaa asiallista tietoa vapareille ja ateisteille. Heillekö totuus kelpaisi?
      Ei, he tekevät oman totuutensa itse.

    • Tehtäviä

      Heidän totuutensa onkin se, mitä ei ole kirjoitettu. Normaalisti, tavallisen älykäs ihminen lukee asian ja ottaa siitä pääkohdat.
      Täällä atet keksii omia pilkkauksiaan ja valittavat, että kaikkea saa tehdä kun ei ole kirjoitettu. Profetian määritelmä on asiallisesti kirjattu, mutta keksivät omiaan, että ei rajoja palstojen aiheilla ole koska ei ole kirjoitettu. Todellisuudessa on ylläpito antanut aihealueet selkeästi. Määritelmät on ihan virallisia, mutta mitä tekee käärme...

    • Kyselenpähän

      Kerran kuukaudessa toistettu ketju profetioista, profeetoista ja raamatun tehtävästä ko. asioissa. Silti aina samaa jankutusta ja oman pään keksintöjä määritelmiksi ja jälki on sen mukaista.
      Olisko jo aika lukea ja opiskella asioita, joilla vain inttämisvaihe päällä.

    • -jarmo-

      Amen, profetia on aina myös rohkaisevaa ja polulle vievää sanaa. Profetiassa on aina varoitus niissä jotka tuhon tielle menevät. He menevät tuhoon vaikka sanovat etteä heistä se on epäreilua ja Jumala on julma jumala. Niin onkin, koska se kaikki on mahdolliuutesi varassa. Kaikk pelatrsutuminen on vain mahdollisuus pelastumiseen.

    • Amen

      Sanomme, että - Tule Herra Jeesus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3598
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      197
      1692
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1337
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      147
      1213
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      865
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      830
    8. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      53
      827
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      819
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe